26.4.2014 Lappeenranta, Old Cock (siis suomeksi vanha kukko)
Perjantai oli hyvä starttailla taas töitä tehden. Tällä viikolla minua on kiusannut joku kevätflunssa, joka kyllä vie melko voimattomaksi. Nenäliinapaketteja on tullut tuhlattua ja yskänlääkettä kulauteltua. Taisipa jonain yönä käväistä kehon lämpötilakin normaalia korkeammalla. Vaan siis kun olin päättnyt perjantaina lähteä suoraan töistä Yötä katsomaan, niin eihän siinä muu auttanut. Pari ystäväistä tuli napattua kyytiin matkan varrelta. Meillä kun oli treffit sovittuna ja treffikumppanit olivat ajallaan paikalla, joten ei muuta kuin auton nokka kohti Lappeenrantaa. Matkallahan ehdittiin muistelemaan esimerkiksi meidän erästä konserttireissua, jolloin lunta tuli taivaan täydeltä ja edellä menevät autot olivat hukanneet kaasupolkimensa.
Old Cock onkin siis kunnon kellaribaari. Melko erikoinen. Kolmessa kerroksessa kun näytti tiloja olevan. Sinne pohjimmaiseen me tietenkin suunnistimme. Jälleen heipateltiin Yöihmisiä ja pikaiset heipat käytiin sanomassa myös paitamyynnillä. Sitten sitä jo joutikin eturiviin odottelemaan bändin aloitusta. Kello kolkutteli taas puolta yötä, kun soitto alkoi ja tutut jylisevät alkusoinnut täyttivät Old Cockin.
Vie mut minne vaan ja Tia-Marian aikana huomasin rakkaan Artistin olevan taas mukavalla tuulella. Samalla tiedostin hienosti keuhkojeni polttelun. Perhanan kevätflunssa. Vaan olihan meillä hyväntuulisia herroja lavalla. Sitä oli kyllä ilo seurata. Homma jatkui Tie sydämeeni ja Niin paljon me teihin luotettiin kappaleilla. Hyvässä ja pahassa kuulosti taas hyvältä. Tässä biisissä on kyllä minun mieleeni niin tarttuva melodia kuin hienot sanatkin. Kenenhän kynästä on tuo kappale mahtanut syntyä? Hiljainen puutarha kuultiinkin nyt keskellä keikkaa. Komia on kyllä tuokin kipale. 
Kappalevalinnoilla hemmoteltiin kyllä taas tätä fania. Hän tanssi kanssa enkeleiden, Särkynyt enkeli, Yötä vastaanottamaan. Ei voi kuin nauttia täysillä. Omaa tunnelmaa latisti kyllä melkoisesti yskä ja kurkkukipu. Jotain siihen liittyvää väsymystäkin taisi olla ilmoilla, kun huomasin Haaksirikon aikana pyyhkiväni silmäkulmia. Vaan tunne-eläjä on aina tunne-eläjä, ei siitä pääse mihinkään.
Kotia kohti ajeltiin melko hiljaisissa tunnelmissa, itse kun en kamalasti uskaltanut puhua, ettei viimeisetkin äänenrippeet olisi kadonneet. Yskiminen kun sattui niin paljon. Onneksi seura oli kuitenkin hyvää. Enpä taas olisi vaihtanut mihinkään. Matkalla mietin siinä ääneen, että pitäisikö lähteä seuraavana päivänä (lue: muutaman tunnin päästä) katsomaan Kouvojen peliä Loimaalle. Totesin, etten taida lähteä, kun kerran kurkku ja ääni ovat niin huonossa jamassa. Enkä kuitenkaan pystyisi istumaan pelissä hiljaa.
Mitenkähän siinä sitten pääsikin käymään niin, että lauantaina starttailin autoa puolen päivän jälkeen? En ymmärrä. Auto lähti kuin itsestään kuljettamaan minua kohti Loimaata. Appiukkoni kävin noukkimassa kyytiin ja niinhän sitä sitten taas mentiin. Matkaseura oli lystikästä ja sain kuulla kaikkia kivoja tarinoita. Ruokatauolla Tuulosessa tuli vastaan muitakin samasta kaupungista olevia kannatusjoukkoja. Sama oli meillä suunta, Loimaan liikuntahalli.
Loimaahan on aivan sekaisin heidän omasta koripallojoukkueestaan, joka kantaa nimeä Bisons. Jopa hiukan täytyy sanoa, että huvittaa liikkua Loimaalla. Punaiset Bisons -bannerit huutavat Yhtä perhettä iskulausetta ja lipputangoissa liehuu Bisons liput. Tässä jos missä on tiimihenkeä. Mitähän jos tässä kaupungissa haluaisi harrastaa vaikkapa pesäpalloa tai jääkiekkoa? Mehän siis menimme kannustamaan Kouvoja. Biisonit olivat yhden voiton päässä välieräpaikasta ja Kouvot siis yhden häviön päässä kesälomasta.
Tiukkaa peliä pelattiin Loimaalla. Kouvojen kannustusjoukko ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin äänekkäämpi ja innokkaampi. Ensimmäinen erä päättyi kotijoukkueen johtaessa 20-16. Toiseen erään Biisonit starttasivat vahvasti, mutta Kouvotpa nousi tasoihin ja puoliajalle mentiin lukemin 43-43. Tässäkin pelissä tuomarit nousivat yllättävän suureen rooliin. Torstaina joukkueiden kohdatessa Kouvolassa, oli ilmeisesti tuomareilla vielä enemmän ongelmia. Näin ainakin kuulin. Minä kun teen arki-iltaisin töitä enkä siksi juurikaan pääse kotipelejä seuraamaan, niin en voi puhua kuin siitä mitä pikkulinnut ovat kertoneet. 
Kolmas erä väännettiin tiukasti ja viimeiseen erään startattiin lukemista 63-62. Yhden pisteen ero. Tiukkaa vääntämistä oli myös viimeinen erä. Kouvojen #21 Matthew Gibsonin saatua suihkukomennuksen virheiden täytyttyä väännettiin vielä enemmän. Kyseinen herra kun ehti takoa melkoiset pisteet taululle. Älkää kertoko kenellekään, mutta tuo kyseinen pelaaja on minun ehdoton suosikkini Kouvoista. Pilke silmäkulmassa ja vilpertti pelinrakentaja, sitä on ilo katsella. Ville Kaunisto #13 teki lujasti töitä korin alla ja kahmi levypalloja. Ville on joutunut melko kovaan ryöpytykseen Biisonien kanssa korin alla, vaan ei auta. Kouvot tulivat tasoihin ja menivät kolmella pisteellä ohi. Biisonit tulivat vapaaheittojen avulla pisteen päähän. Viimeiset minuutit olivat tiukkaakin tiukempaa vääntöä. Pilli ehti soida kyllä viimeisten minuuttien aikana useasti. Pilli soi pelin päättyisen merkiksi ja Kouvot voitti YHDELLÄ pisteellä, 84-85. Tunnelma Kouvojen katsomossa oli huikea. Arvatkaapa muuten olinko hiljaa? En kun huusin, vihelsin ja hypin minkä ehdin. Mahtavaa! Pelit jatkuvat maanantaina Kouvolassa, joutuu varmaankin jännittämään sitä peliä töissä. Nyt kun kurkusta lähtee pienen pientä pihinää ja yskittää, on hyvä lähteä hymy huulilla nukkumaan. Kyllä koriksessa on tunnelmaa. Suosittelen. Tämä uusi fanituskohde on tullut elämääni jäädäkseen. Kyllä se täytyy nyt jo myöntää. Ja itse asiassa ylpeänä sen myönnänkin. Hyvä Kouvot! Kiitos Kouvot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti