Yöjuoksuilla Vantaalla ja Salossa

10.3.2017 Tulisuudelma, Vantaa

Vasta viikko sittenhän sitä tuli viimeksi juoksenneltua ja taas sitä oltiin liikekannalla. Tulisuudelmaan meno on aina hiukan ristiriitaista minulle. Toisaalta keikka on kohtuullisen lähellä, toisaalta paikkanahan Tulisuudelma on aivan kamala, etenkin jos promilletasot pysyvät nollilla. Tällä kertaa sai jopa nauttia siitä, että kerrankin jossain kilpailussa oli osunut voitto kohdalle ja sisään ei tarvinnut maksaa. Sopi minulle. Vantaalle saapuessa hotellin pihalla käyskenteli runsaasti ihmisiä, osalla oli jotain kapteenin tamineita päällä ja johan se siinä pihalla tuli kuultua ensimmäisen kerran: "Tervetuloa ruotsilaivalle.". Vantaalla voi ihan huoletta heittää moraalin nurkkaan, aivot narikkaan, kumota jokusen ylihintaisen juoman ja paketti on valmiina. Toisaalta jos menee vain kuuntelemaan keikkaa ja aikoo autoilla keikan jälkeen kotiin, voi jossain vaiheessa hiukan ihmetyttää ja mietityttää se humalaisten ihmisten ajatusmaailma.

Onneksi keikkakin kuitenkin alkoi ja maailma pysähtyi taas hetkeksi paikalleen. Tulisuudelman keikka oli vallan hyväntuulinen. Ollin keskustelu ja kommunikointi yleisön kanssa sujui varsin mallikkaasti. Onneksi se ikuinen teinipoika ei ihan kaikkia ajatuksiaan lauo mikrofoniin, vaan niitä voi sitten ihmetellä ihan itsekseen ja naureskella niille siinä hetkessä ja jälkeenpäinkin. Nyt täytyy sanoa, että nopeasti on kyllä karissut uuden kitaristin harteilta jännitys ja Jussi kyllä osaa ottaa yleisön hyvin huomioon. Melko lystikästä seurailtavaa se toiminta on, etenkin kun ei ihan ole vielä tottunut moiseen Yön keikoilla. Hetkittäin siinä Jussin edessä voi olla hiukan jopa kuumottavaa olla. Siksipä ainakin itse pysyttelen ainakin toistaiseksi ihan mielelläni jossain muualla.

Lavajärjestystä oli Vantaalla hiukkasen muutettu, enkä nyt ihan ole varma että oliko se hyvään suuntaan. Toki lava on myös melko ahdas siellä Vantaalla, joten sekin varmaankin vaikutti asiaan. Nythän se Angelique sitten biisisetistä löytyi ja voi luoja että se onkin hyvä biisi. Toisaalta minut sytyttää melkeinpä aina nämä hiukan harvinaisemmat kipaleet, joten minua on helppo miellyttää biisien suhteen. Muuten Vantaalla mentiin jotakuinkin tällaisella kaavalla: Likaiset legendat 1, Yötä vastaanottamaan, Tia-Maria, Joutsenlaulu, Pettävällä jäällä, Laulu rakkaudelle, Minne tuulet vie, Vie mut minne vaan, Niin paljon me teihin luotettiin, Vain yksi sydän särjettäväksi, Tie sydämeeni, Ihmisen poika, Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ja ROLV.

Keikan jälkeen oli myös kiva päästä pikaisesti sanomaan heipat Mitralle, joka oli saapunut paikalle tsekkaamaan Yön kevään keikkakunnon. Harvinaisen positiivisen, sydämellisen ja nauravaisen oloinen tyyppi hän kyllä on, sen enempää edes tuntematta.

11.3.2017 Monaco Nightclub, Salo

Hyvin nukutun yön jälkeen voikin sitten taas suunnitella uudestaan liikkeelle lähtöä. Salo, kyseinen kaupunki ei valitettavasti kuulu ihan sinne omiin suosikkeihini. Syy tähän löytyy koripalloilun maailmasta. Vuosi sitten pleijareissa käytiin kovaa taistoa Salon Vilppaan ja Kouvojen välillä. Salon joukkueessa ei valitettavasti vakuuttanut yleisö, järkkärit eivätkä myöskään seuran johto, pelaajat toki pelasivat ihan kohtuullisen hyvin, mutta se negatiivisuus joka sieltä kaupungista huokui oli melko käsinkosketeltavaa. Mutta nyt kun kyse ei ollut koripallosta, niin helposti pystyi lähtemään Saloon, vaikka sinne matkaa olikin kohtuullisen paljon. Onneksi matkaa helpottamaan sai kuitenkin hyvää seuraa autoon, niin matka taittui paljon joutuisammin. Tosin yhden pienen koukkauksen kautta. Tai no kahden jo kotimatkakin otetaan huomioon. Ei tekisi blondille lainkaan huonoa omistaa nimeltämainitsematon automerkki, joka helpottaisi hahmottamaan kumpi on oikea ja kumpi on vasen. Ei mennyt niin kuin elokuvissa.

Keikan alkua tulikin sitten taas odoteltua melko pitkään ja hartaasti. Siinä odotellessa Titanic sai aivan uuden merkityksen. Kiitos erään nimeltämainitsemattoman rumpalin. Jonkun tovin ehti myös viettää maailman parhaan paitamyyntipöydän läheisyydessä, maailman parhaimpien Satun ja Pipsan kanssa. Monaco vaikutti paikkana melko kivalta, ilmeisesti vasta hiljattain pintaremontoitu ja nimeä vaihtanut yökerho, josta löytyi myös karaokea. Mikäli oikein ymmärsin, niin kyseisessä paikassa ei kuitenkaan ole Salon parhaat bileet ja melko myöhään ihmiset ravintolaan valuivat ja vasta vähän ennen keikkaa joku uskaltautui tanssimaankin.

Biisien puolesta Salon keikka oli ainakin itseäni enemmän miellyttävä kuin Vantaalla. Likaiset legendat 1 ja Yötä vastaanottamaan starttasivat jälleen keikan. Kuorotyttö ja Minne tuulet vie seurasivat heti perässä. Sitten tulikin illan helmi, Yhteinen sydän. Balladeja olen ehtinyt jo hiukan kaivata. Aiemmin jokaisella keikalla tuli vähintään yksi balladi ja nyt niitä ei liiemmin ole kuultu. Nytpäs olikin mukava päästä kuuntelemaan balladia. 

Tässä kohtaahan siihen viereen änkeytyi minun ehdoton lemppari-ihmistyyppi keikoilla: keski-ikäinen humalainen täti-ihminen. Tämä ihmistyyppi saa ihan liian helposti minun pinnani palamaan, eikä kyllä juurikaan sympatiaa hänen lajitovereilleen löydy. Hänen lajitoverinsa on aiheuttanut minulle joskus jonkunsortin paniikkikohtauksen ja se ei tuntunut kivalta, kun tuntui ettei saa happea, ei pysty hengittämään, ei pysty liikkumaan ja itkettää. Sitä tunnetilaa pelkään ja se on yksi syy siihen miksi katson keikat mieluiten eturivistä, Yleensä eturivi suo turvan siihen, että pystyy pysymään paikoillaan (tai siis halutessaan voi liikkua, mutta ei ole pakko liikkua vain siksi että joku toinen liikkuu), tällä kertaa kun kaidetta ei ollut, siitä turvasta häviää osa. Erään kerran hänen lajitoverinsa on tarttunut kiinni paidastani niin, että paidan selkään repeytyi ammottava reikä. Joten sympatiapisteitä nämä eivät minulta saa. Tämä ihmistyyppi ei kykene miettimään miltä toisesta ihmisestä tuntuu ja hän loukkaantuu hyvin verisesti jos hänen toimintaansa arvostelee. Aika-ajoin näihin ihmistyyppeihin valitettavasti törmää ja toki tiedän että helpommalla pääsee mikäli heille antaa periksi, mutta minä olen melko itsepäinen tyyppi, joten mitäpä luulette että kuinka helposti annan periksi missään asiassa?

Salossa kuultiin myös pieni pätkä Rakkauden vahvistama -biisiä. Enkelibiiseistä pitävää hemmoteltiin niin Särkyneellä enkelillä kuin Hän tanssi kanssa enkeleiden kappaleilla. Tia-Maria ja Tie sydämeeni kajahtivat myös hienosti ja saivat tunnelman kattoon asti, unohtamatta myöskään Vie mut minne vaan -rallia. Toinen ylläribiisi keikalla oli Parrasvalot, joka on kyllä kertakaikkisen hieno kappale. Jotain tuosta listasta puuttuu, mutta nyt en kyllä millään saa päähäni muita kuin nuo ja viimeiset neljä kappaletta, jotka ovat nyt jo tutusti olleet Ihmisen poika, Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ROLV. Jostain syystä toisinaan on hauskaa kun ehtii siinä keikan aikana ja "välisoittojen" aikana käymään läpi esimerkiksi sen rakkaan artistin vaatetusta. Juurikin ennen keikkaa kehuin muille kuinka hyvännäköinen paita Ollilla oli Vantaalla päällä ja kuin ajatuksia lukien, tästä ehti käymään pienen ajatustenvaihdon myös paidan omistajan kanssa. Hassu setä.

Ääni jäi viikonloppuna jonnekin matkan varrelle ja tuo rakas aviomieheni on saanut tänään nauttia hyvin vähäisestä kommunikoinnista, kun kurkkuun hiukan sattuu. Onneksi välillä pärjää vähän vähemmälläkin. Viikonlopun jäljiltä on melko väsynyt mutta jälleen ehdottomasti hyvä mieli. "Näistä öistä voimani mä saan" pätee taas jälleen kerran, Nyt edessä on sitten pienoinen tauko. Toivonkin kaikille Pohjois-Suomeen suuntaaville oikein nautinnollisia keikkahetkiä ja toivottavasti arvon muusikot ja roudarit pääsevät myös rentoutumaan laduille tulevalla viikolla.

Palataan taasen astialle. Pus!

Jokunen kuva löytyy taas facebookista, Vantaalla valot eivät hellineet minua, joten keskityin nauttimaan ihan vaan keikan katselemisesta ja kuuntelemisesta. Sen sijaan Salosta tuli jopa pari ihan kivaa otosta.