lauantai 17. heinäkuuta 2021

Suvin ja Yön matkassa Oulussa

 Hupsista keikkaa! Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt aikaa. Toisaalta, eipä tässä ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Muistan aikoneeni kirjoittaa jotain tuntemuksia Suvin Ihmisen poika konsertista, jossa ehdin käydä ennen kuin tuli korona ja sulki kaiken. Jostain syystä sekin postaus jäi tekemättä. Aikamoiset pari vuottahan tässä on ollut. Tällaiselle livemusiikin "suurkuluttajalle" tämä aika on käynyt ajoittain todella paljon mielen päälle, kun ei ole päässyt kuuntelemaan musiikkia, livenä siis. Onhan tuo tilanne ollut todella epäreilu koko tapahtuma-alalle. Terassille saat ottaa rajattoman määrän ihmisiä, mutta jos palkkaat sinne jonkun esiintyjän, saat ottaa 6 ihmistä. En tiedä näkeekö kukaan sitä logiikkaa tässä. Ihan kuin se virus tietäisi, että tuolla on nyt palkattu esiintyjä, niin menenpä sinne? No mutta enpä usko, että kukaan päättävistäkään tahoista ymmärtää tätä, eikä heistäkään varmaan kukaan osaa selittää näitä. Omaa ikävääni livemusiikkia kohtaan kuvailee varmaan hyvin tilanne, jossa olin kuuntelemassa koulun kuoron harjoituksia ja liikutuin liki kyyneliin asti jo pelkästään siitä, että sain kuunnella livemusiikkia. Mahtoi siinä oppilaat ihmetellä, että ei taida tädillä nyt olla kaikki maton hapsut ihan suorassa.


15.7.2021 Suomipop Festivaali, Oulu

Arvoin tätä aika pitkään, että uskallanko lähteä. Olen siis saanut vasta ensimmäisen piikin ja suosittelen kyllä kaikille sen piikin ottamista. Ehkä niiden rokkotteiden avulla tästä olisi askel kohti normaalimpaa elämää. Olin ystäväni luona aloittelemassa kesälomaani ja arvoin siellä pari päivää, että lähteäkö Ouluun vai ei. Olin pari viikkoa aiemmin katsellut somesta, kuinka hieno tunnelma oli ollut Suvin ja Yön keikoilla Iskelmä-festivaaleilla ja harmittelin etten lähtenyt Poriin, johon olin jossain vaiheessa suunnitellut lähteväni. Nyt vaakaupissa painoi kuitenkin todella paljon spesiaalit festarikeikat ja pelko siitä, että tämän jälkeen ei olisi mahdollista kuulla livenä myös niitä menevämpiä Yö-ralleja. Yhtenä painona siellä kupissa oli myös oma mielenterveys, jonka tasapainoa livemusiikki todella rauhoittaa.


Esiintymislava ja festariyleisöä, lavan oikealla puolella skriini, jossa näkyy Vesala laulamassa.
Torstaisen festivaali-illan Oulussa aloitti Vesala. Alkutahdeista asti nautin täysin Vesalan vedosta. Kerrottakoon, että olen aiemminkin nähnyt Vesalan livenä, eikä se silloin herättänyt suuria tunteita puolesta tai vastaan. Nyt lauloin ja vähän jammailinkin mukana. Vesala veti hyvän ja energisen keikan. Vesala kuvaili tunnelmaa puistopiknikiksi ja siltähän se tuntuikin. Ihmiset istuskelivat vilttien päällä nurmikolla ja nauttivat tunnelmasta. Koska Vesala ei kuulu omiin suurimpiin suosikkeihini, eli en kuuntele hänen musiikkiaan muualta kuin radiosta, siitä huolimatta keikalla tuli vain muutama biisi, joita en muistanut aiemmin kuulleeni. Liikutuin ja Vesalan keikan aikana ja valmiiksi pelotti hiukan tulevat artistit. 
Esiintymislava, jonka yläpuolella sininen taivas ja valkoiset pilvet. Lavalla esiintymässä Eppu Normaali.

Vesalan jälkeen lavan otti haltuun Eppu Normaali. Tätähän on tullut joskus teininä kuunneltua jonkin verran. Joku tuplalevy löytyi kotoa ja sitä on tullut Yön tuplalevyn ohella veivattua ees taas. Eppuihinkin suhtautumiseni on samankaltainen kuin Vesalaan. Eli kuuntelen lähinnä radiosta ja olen nähnyt aiemminkin livenä, eikä silloin juurikaan iskenyt omaan livemusahermoon. Nyt kuitenkin huomasin jammailevani ja laulavani myös Eppujen tahtiin. Täytyy myös nostaa hattua tyypeille ja rautaiselle ammattimaisuudelle, jota myös ikä tullessaan tuo. Nautin suuresti Eppujen kitaroinnista ja onhan Martti Syrjä hirmuisen sympaattisen oloinen tyyppi. Urheiluhullut ja Murheellisten laulujen maat upposivat hyvin ja tunnelma oli tosiaan kepoisan leppoisa. Epuistakin jäi siis ehdottomasti positiivinen kokemus.


Esiintymislavalla Suvi Teräsniska ja Yö-yhtye
Seuraavana lavan sitten ottikin haltuun se kokoonpano, jonka vuoksi olin sinne saapunut. Suvi Teräsniska ja Yö-yhtye. Tuli hirvittävän kotoisa olo jo kun katseli roudausta. Oli ollut ikävä myös niitä teknikoita, joiden työskentelyä on aina kiva seurailla. Toki roudauksen aikana ehti vaihtaa myös hiukan kuulumisia parin tutun kanssa. Todella outo tunne valtasi kun alkutahdit lähti soimaan. Niitäkin tuli aina odotettua ja jännitettyä että onkohan joku taas tehnyt uuden hienon intron. Ilta starttasi Vie mut minne vaan biisillä ja oli ihanan helppo vaan hymyillä ja nauttia tutusta ja rakkaasta musasta. Jonkinlainen ristiriita siinä varmaan on, että menen eturiviin seisomaan keikan ajaksi ja hetkittäin silmäni ovat kiinni, kun vaan nautin musiikin kuuntelusta niin täysin. Mutta olkoot ristiriita. Ei haittaa, jokainen saa minusta nauttia omalla laillaan livemusasta. Itse en tällä kertaa edes montaa kertaa kaivanut puhelinta taskusta, vaan paljolti ihan vaan kuuntelin ja toki myös lauloin mukana (anteeksi kanssaihmiset). Hetkittäin menin taas hiukan rikki, kun mielen valtasi niin järjettömän isosti ikävä Olliin. Toisaalta myös jonkinlainen lopullisuus valtasi omaa mieltä, vaikka toivon todella, että näitä biisejä kuullaan jatkossakin livenä ja juuri näiden tyyppien soittamina. Jotenkin itse toivoisin että Yön tarina saisi vielä jollain tavalla jatkoa, Ollin saappaita ei kukaan pysty täyttämään, eikä se ole tarpeenkaan. Joku vaihtuvin artistein toimiva Joku & Yö-yhtye olisi yksi mielenkiintoinen tapa jatkaa tarinaa ja tarjota edelleen ihmisille tapa päästä kuuntelemaan näitä upeita lauluja livenä. Mutta nämä ajatukset nyt ovat vain minun hassuja toiveita. Ei niistä kannata välittää.

Suvihan on aivan huikea tyyppi. Siitä ei puolta sanaakaan. Melko sellainen maanläheinen tyyppi, vaikka onkin yksi Suomen kuunnelluimpia naisartisteja. Nostan hattua Suville, että hän uskalsi ja pystyi nousemaan festarilavoille Yön kanssa. Samalla saa varmasti kuulla ja lukea paljon, sitä kuinka pitäisi täyttää ne Ollin suuret saappaat tai että Yön tuleva laulaja ja muuta vastaavaa. Kun on nähnyt Suvin omia keikkoja, jossa hän on omimmillaan ja aivan mahtava esiintyjä, niin todellakaan en haluaisi ahtaa häntä mihinkään Yö-muottiin. Kesäpesti Yön kanssa neljän keikan ajan ei varmastikaan ole ollut Suville helppo rasti. Enkä ymmärrä miten nopeasti hän saa kasattua itsensä haikeiden tunteiden vallatessa. Rautainen ammattilainen hänkin! Huh huijaa, mitä tunteiden vuoristorataa Oulussa oli sekä lavalla, että yleisössä. Ja toisaalta sehän on ihan parasta. Livemusiikki, joka ei herätä mitään tunteita, on vähän vaillinaista. Toki eri musiikit herättävät tunteita eri ihmisissä, suosittelen kuuntelemaan musiikkia, josta saa jotain irti. Palatakseni Suviin, niin onhan Suvi nyt aivan jäätävällä ammattitaidolla varustettu artisti. Suvi on myös tunteiden tulkki, jonka tulkinnasta välittyy kussakin laulussa oleva tunnelma. Se on muuten lahja, joka joko on tai ei, en tiedä voiko sitä edes oppia harjoittelemalla. 

Esiintymislava, jossa Suvi Teräsniska ja Yö-yhtye
Valtaosan Suvin ja Yön keikan ajan taivaalta välillä tihutteli vettä, välillä sitä vettä tuli sitten vähän enemmän. Mietin ennen keikkaa autolta lähtiessä, että pitäisiköhän ottaa sadeviitta mukaan, kun jokunen tippa tuli vettä hiukan ennen kuin sain auton parkkiin. No enpä ottanut. Vähänhän tuo meinasi naurattaakin, kun seisoin siellä vettä valuvana ja välillä kyyneleet poskilla, että jaa tämmöinen keikka sitten. Illan ainoat vesipisarat tuli siis juuri kun Vesala lopetti ja Suvin ja Yön keikan aikana. Juontajana toiminut Janne Saarinen taisi todeta Suvin ja Yön keikan jälkeen, että taivaskin itki ja siltä se ehkä tuntui. Hiukan ennen kuin Minne tuulet vie biisi alkoi, pilviin tuli rako ja aurinko valaisi lavan. Se oli jotenkin aika maaginen hetki. Ehkä sieltä pilvien raosta joku heitti oman tervehdyksensä. Ainakin näin haluan uskoa.

Violetein valoin koristettu esiintymislava, jonka viereisillä skriineillä näkyy Elli, Haloo Helsingistä.
Illan viimeisenä oli Haloo Helsinki. Mietin, että viitsinkö jäädä ollenkaan sitä katsomaan ja kuuntelemaan, kun vaatteet oli märät, tukka oli märkä ja olo oli muutenkin hiukan hutera, ehkä edellisistä tunnemyrskyistä johtuen. Jäin kuitenkin ja kyllähän se kannatti jäädä. Haloo Helsinki tykitti aivan täydeltä laidalta ja jälleen jammailin ja lauloin biiseissä mukana. Oli myös ihana seurata lavalla olevaa hyvää meininkiä. Oli tulta ja ilotulitetta. Hieno tunnelma ehdottomasti ja tosiaan, en yhtään ihmettele, että Haloo Helsinki on varmaan edelleen yksi Suomen suosituimpia livebändejä.

Kaiken kaikkiaan ilta oli varsin hieno setti erilaisia artisteja ja bändejä, suhteellisen fiksusti käyttäytyviä ihmisiä, normaalia enemmän tilaa katsoa ja kuunnella livemusaa festareilla. Ei haittaisi yhtään jos tämä olisi jatkuva käytäntö, ettei ole pakko tunkea kanssaihmisten niskaan ja iholle. Mutta eiköhän tästäkin jossain vaiheessa palata taas siihen, että tungetaan ja ängetään välittämättä muista tai heidän tunteista hittoakaan. Oma ehdoton helmi oli tietenkin se Suvi ja Yö -kombo, joka tarjoili kyllä uskomattoman tunneskaalan keikan aikana. En ollut edes tajunnut kuinka kova ikävä on ollut noita biisejä niin livenä. 

Auringonlasku, jossa taivas hehkuu punaisena ja keltaisena.
Olisihan osaa niistä biiseistä mukava kuunnella myös Spotifysta, mutta se ei tällä hetkellä onnistu, biisit taitavat valitettavasti jäädä monelta unholaan, koska valtaosa ihmisistä taitaa kokea suoratoistopalvelun kätevämmäksi kuin levyjen kantamisen. Ja toki itse ainakin pärjään ihan hyvin myös niin, että en sitten kuuntele kyseisiä biisejä mistään, joten nyt oli mukava kuulla pitkästä aikaa paria biisiä, joita ei ole hetkeen mistään kuullut. Jotenkin harmi että hyvät biisit kuolevat ja haihtuvat ihmisten mielistä. Jotenkin itse ajattelisin, että olisi hienoa että biisejä kuunneltaisi ja ne jäisivät elämään enemmän kuin kuukaudeksi. Hyvät biisit kestävät aikaa.

Iso kiitos, kumarrus ja niiaus Suvi ja Yö-yhtye! Ootte ihan täyttä timanttia! Suuret kiitokset hienoista keikoista myös Vesala, Eppu Normaali ja Haloo Helsinki! Janne Saarinen ja Tuomas "Tuke" Ritola hoitivat myös juontotonttinsa hienosti! Toivottavasti Yön tarina saisi jatkoa jollain tavalla. Olisi hienoa saada kuulla jatkossakin kuulla itselle rakkaita ja tärkeitä biisejä livenä.

Muutaman kännykkäräpsy kuvan löydät täältä. Ja kannattaa käydä katsomassa Tiia Santavirran upeat kuvat Iskelmä-festareilta Porista ja Himokselta, sinne ilmestynee lähiaikoina myös kuvat Suomipopeilta Oulusta ja Jyväskylästä, jahka Tiia ehtii ne editoimaan. Pääsee kuvien kautta vähän keikkafiiliksiin.

Käykäähän ihmiset keikoilla ja tukekaa kotimaisia artisteja ja heidän taustaorganisaatioitaan! Muistakaa huomioida niin oma, kuin toistenkin terveys ja turvallisuus keikoilla käydessä! Vastuu on kuitenkin loppujenlopuksi kaikista eniten livemusiikin kuluttajalla. Järjestävän tahon täytyy toki mahdollistaa turvallinen livekeikkaelämys kaikille, mutta mahdollistathan sen myös itse toisille ja otat muut ihmiset huomioon. Mennäänhän keikoille vain terveinä, eikä ainakaan silloin kun pitäisi olla karenteenissa tai erityksissä!