sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulutunnelmaa Loviisassa kera Suvin

9.12.2018 Suvi Teräsniskan Joulun Henki -joulukonsertti Loviisan kirkossa


Hiukan tulee myöhässä tämä teksti, mutta väliäkö hällä. Viime viikonloppu oli niin musiikin täyteinen, että ei puhettakaan että olisi enää jaksanut kirjoitella mitään järkevää ja tämä viikko on mennyt hiukan turhan nopeasti ohitse, flunssan pirulainenkin pääsi puraisemaan, joten konetta ei ole jaksanut kaivaa esille. Mutta asiaan, Loviisan kirkko viikko sitten sunnuntaina. Ensin täytyy kehua, miten hyvin lippujen osto onnistui, vaikkei ole paikkakuntalainen. Jossain vaiheessa syksyllä sovimme treffit matkalle järjestävän tahon kanssa ja sain lunastettua liput. Vaikkakin silti olen sitä mieltä, että pidän itse eniten netistä ostettavista lipuista.

Ystäväni kanssa vietimme "löhöpäivää" kunnes meillä meinasi taas jo tulla kiire. Tässä olemme loistavan taitavia. Tai ainakin minä. Mutta löysimme perille navigaattorin ohjeista huolimatta. Ihastelimme hetken ulkona kirkkoa, joka kohosi ylväänä kohti taivaita. Sisään päästyämme ihastelimme myös kirkkoa sisältä. Valtavan kaunis kirkko siellä Loviisassa. Kirkko täyttyi ja paikalle oli saapunut ihmisiä vauvasta vaariin. Kirkon ulkopuolella treffasimme vielä kummityttöni ja kälyni ja heidän kanssaan kulutimme aikaa konserttia odotellessa. Ja ei, kummityttöäni ei tälläkään kertaa ollut pakotettu paikalle.

Aikamoisen rankan joulukuun on Suvi itselleen buukannut. Joulukonsertteja liki taukoamatta lähes jouluun asti. Nythän rundi on jo voiton puolella. Väsymystä ei kuitenkaan ollut myöskään Loviisassa havaittavissa. Oli ihana tunnelmoida Suvin joulukonsertissa ja antaa välillä edelliseltä illalta padottujen kyynelten virrata. Itkeminen tekee kyllä välillä niin hyvää ja sitten taas vuoroin olla tukena, kun vieressä istuva ystävä vuodatti kyyneleitä muistojen tulviessa mieleen. Kummityttö taisi hiukan ihmetellä vieressä istuvia itkijänaisia, jotka välillä itkivät ja välillä nauroivat (ihan hiljaa tosin, ei toivottavasti niin, että se häiritsi muita paikalla olevia).

Konsertissa kuultiin jotakuinkin seuraava setti:

Yö on kuulas
Tähti tähdistä kirkkain
Sydämeni vaeltaa
Varpunen jouluaamuna
Tonttu
Jääkukat (Miinan laulamana)
Joulun henki
Avaruus
Joulu on täällä kuunnelkaa
Joululaulu (Hiljaa leijaa maahan hiutaleet)
Konsta Jylhän joulu
Lapsuusjoulut
Taivas sylissäni
Hei mummo

Mary did you know
Tulkoon joulu
Maa on niin kaunis

Tunnelma oli kyllä hieno ja valosuunnittelulle ja toteutukselle täältä iso plussa. Tuollaisissa paikoissa ne valot luovat tunnelmaa ja nyt oli todella onnistunut toteutus niiden osalta. Pakko sanoa, että Suvilla on kyllä huippu porukka takanaan. Äärettömän taitavat ja lahjakkaat "pojat" siellä soittelevat: Vesa Karhula kitarassa, Joonas Karjalainen koskettimissa ja haitarissa, Jouko Isokangas bassossa ja Aleksi Itkonen rummuissa. Joulun henki kiertueella on lisäksi aivan huikean upea puhallintaituri Jyri Laitila. Puhaltimet ovat yksi minun heikkouteni, voisin kuunnella niitä loputtomasti. Tällä virtuoosilla on kiertueella mukana 8 soitinta, joita en tällaisena peruspirkkona edes tunnista kaikkia. Mutta niiden ääni on maaginen. Ja siis niiden ihan kaikkien. Eikä nyt unohdeta myöskään maailman parasta ja ihaninta Miinaa, joka laulaa taustoja kiertueella. Miina on huippu.

Vielä on siis jokunen joulukonsertti jäljellä (Kemi, Oulu, Taivalkoski, Rovaniemi, Oulu, Oulu). Menkäähän kuuntelemaan! Muistakaa ottaa nessuja mukaan! Kiitos Suvi jo Suvin tyypit ihan äärettömän kauniista joulutunnelmasta Loviisan kirkossa. Oli hienoa! Ja toivotaan Suville kaikkea hyvää odotukseen. On ne huippuja. Tykkään. Arvostan.

Rauhallista joulunaikaa kaikille! Kuunnelkaa joulumusaa! Nauttikaa läheistenne kanssa joulusta, ihan miten sen kukainenkin tykkää viettää! Nyt tämä täällä hiljenee...mutta vain pieneksi hetkeksi... ;)







maanantai 10. joulukuuta 2018

Syksyn viimeiset Yöt Jyväskylässä ja Tampereella

7.12.2018 Yö, Mitä jos mä rakastan -konserttikiertue, Jyväskylän Paviljonki


Ihanat Ari ja Jussi
Edellisenä päivänä sain luokseni kylään tuon rakkaan ystävän pohjoisesta ja perjantaina starttailimme auton kohti Jyväskylää. Näkisittepä sen tavaramäärän kun kaksi naista lähtee yhden yön ja kahden Yön reissuun. Nämä ovat niitä hetkiä, kun haluaisin olla mies, joka ei tarvitse suoristusrautaa, montaa paria kenkiä, meikkejä, koruja ja mitä kaikkea muuta mahdollista. Toki kiertueen päätös tarkoittaa myös sitä, että jokunen lahjus tulee pakattua mukaan, kun haluaa ihmisiä muistaa. Jyväskylä tarjoili kyllä parastaan. Alkaen hotelliin saapumisesta, jossa huoneemme vaihtui sviittiin. Kiitos tästä Sokos Hotel Paviljonki ja huippumukava henkilökunta koko hotellissa. Äärettömän hyvää asiakaspalvelua saimme koko vierailun ajan.

Klikit vai peukku? Hmm..
Ilta Jyväskylässä oli kyllä täynnä naurua ja hyvää mieltä, herrat lavalla hassuttelivat ja se tarttuu, eikä voi mitään muuta kuin nauraa ihan vääränä niille hassuille tyypeille. Sen lisäksi loistomusaa ja parasta keikkaseuraa, joka ymmärtää yhdestä katseesta sen mitä toinen ajattelee ja nauretaan samoille asioille ja otetaan kädestä kiinni, kun ei meinata pysyä kasassa. Jyväskylä tosiaan tarjoili meille parastaan ja monta muistoa talletetaan taas takataskuun tuolta illalta.

8.12.2018 Yö, Mitä jos mä rakastan -konserttikiertue, Tampere-talo


Olli ja "seminaaritakki" ;) aika hyvin
sopii muukin kuin musta!
Aamupäivällä starttailimme auton kohti seuraavaa kohdetta, eli Tamperetta. Olimmekin tuplaantuneet yön aikana ja automatka sujui varsin mukavissa tunnelmissa ja hyvässä seurassa ja oli oikein mukava ajella, vaikka keli olikin hiukan heikonlainen. Keskusteluissa vilahteli aikuisviihde, musiikkibisnes ja kaverisuhteet miesten ja naisten välillä. Oli meillä ehkä hiukan hauskaakin siellä autossa.

Tampereella aloitimme Yö-meiningit Tampereella YöHörhöjen kokoontumisajoilla ravintolasta, johon oli kokoontunut 12 saman mielenkiinnon kohteen jakavaa tyyppiä. Osa käy keikoilla paljon ja osa vähän ja kaikkea siltä väliltä. Saimme nauttia myös kahden Yö-herrasmiehen seurasta ruokailun ajan. Olli ja Ari saapuivat ystävällisesti viettämään aikaa yöhörhöjen kanssa ja arvostan kyllä tätä suuresti. Jos joku kehtaa tulla minulle väittämään, että esimerkiksi Olli kohtelisi faneja huonosti, niin voin kertoa että kaikkea muuta. Oli ihanaa viettää kiireetöntä aikaa ja melkein kyllä väittäisin että kaikki siellä huomioitiin ja kaikkien kanssa vaihdettiin jokunen sana. Pääasia oli kuitenkin se kokoontuminen. On kiva lähteä keikoille, kun siellä on tuttuja ihmisiä ja keikan odottelut sujuvat paljon mukavammin, kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi jutustella mukavia. Siihen tutustumiseen nämä miittingit ovat oikein loistavia. Kiitos kaikille, jotka saavuitte paikalle.



Tampere-talolla jatkoimme vielä hiukan yhdessäoloa hiukan pienemmällä porukalla, mutta siis ehdottomasti hyvässä seurassa. Tampere-talon konsertti oli varsin tunteikas. Omalla kohdalla haikeus konserttien loppumisesta. Usein se tarkoittaa myös sitä, että monia ihmisiä ei näe kun keikkoja ei ole. Toisten kanssa pidellään yhteyttä keikkatauoillakin ja on jotenkin tärkeää että on niitä
molempia ihmisiä.






Konserteissa kuultiin seuraavat setit, pienin muutoksin:

1. Setti
Mitä jos mä rakastan sua
Toinen elämä
Särkyvää
Mona
Onnellisia vuosia
Unohtaa
Yhteinen sydän
Enkelille
Tia-Maria
Rakkaus on lumivalkoinen

2. Setti
Vie mut minne vaan
Minne tuulet vie
Taikasanat
Tällainen mies
Pettävällä jäällä
Särkynyt enkeli
Kuorotyttö
Ihmisen poika
Likaiset legendat 1
Kiitos ja kunnia

Encore
Parrasvalot
Hengissä

Hienoja biisejä konsertti täynnä. Minun mieleen biisisetti oli varsin hyvä. Sopivassa suhteessa harvinaisempia tai vähemmän kuultuja biisejä ja samalla sopivasti hittejä, joita Yöltäkin löytyy hurja määrä. Tunnelmat kohosivat kyllä korkealle ja varsinkin loppu kiertueella tunnelma oli katossa asti ja soittajat pistivät parastaan, samoin kuin laulaja pani parastaan. Konserteissa on kyllä ollut ihana kuunnella ammattitaitoisia muusikoita, joita bändi on täynnä. Tuntuu siltä että joka kertaa huomaa jotain erilaista ja kuulee jonkun soittimen erilailla. Kyllä se vaan niin menee, että Yö on parasta livenä ja hyvä henki lavalla tarttuu yleisöön ja on hymyillä, nauraa, herkistyä ja nauttia hyvästä musiikista.

Samalla voi hiukan summata omaa Yö-vuotta, joka on kyllä ollut hyvin vaiherikas. On myötäeletty hankalia hetkiä, jotka ovat varjostaneet montaa hyvää hetkeä. Onneksi vuoteen on kuitenkin mahtunut hurja määrä hyviä keikkoja, loistomusaa, hyviä tyyppejä, uusia tuttavuuksia, rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Ja hei, unohtamatta aivan hurjaa määrää naurua ja hyvää mieltä, jota Yön keikoilta on napattu mukaan. Parhaimmillaan Yö toimii jonkinlaisena mielialalääkkeenä, joka nostaa synkemmistä tunnelmista mielialan korkeammalle. Vuoteen sisältyi myös yksi hienoimmista projekteista, jossa olen saanut olla mukana, kun saimme olla mukana tekemässä Yö-fanilehteä. Ja kaiken kruununa hieno konserttikiertue, johon mahtui monenlaisia konsertteja. Ei se ole aina samanlaista. Nauroimme ystäväni kanssa sitä, että kuinka on mahdollista, että peräkkäisinä päivinä oli tunnelmaltaan niin erilaiset konsertit. Molemmat siis hyviä, mutta todella erilaisia.
Tia-Maria soitannat :D

Hurjan suuri kiitos koko Yö-porukalle kuluneesta vuodesta:

Olli: Harmi että niin monilla ihmisillä on ihan vääränlainen kuva tästä ihmisestä, joka asettaa monesti muut itsensä edelle, höpsö, hassu, lämmin, ihana, huippu tyyppi.
Mikko: Jää monesti pianon taakse piiloon, huipputaitava pianisti, jota voisi kuunnella loputtomasti, pitää paketin kasassa ja muistaa kaikki mahdolliset vuosiluvut.
Ari: Herra Rehtori, joka jaksaa aina olla leikkisällä ja veikeällä tuulella. Näkee rumpujensa takaa ihan kaiken ja omaa aivan loistavan hymyn ja virnistyksen, joka saa nauramaan.
Jaska: Voidaanko sopia, että Jaska soittaa jatkossa aina sähkökitaraa, koska tämä veikeä tyyppi on herännyt tänä vuonna eloon etenkin sen sähkökitaran kanssa. Ihan vaan maailman paras ja ihana Jaska.
Timo: Vaatimattomasti hän siellä taustalla bassoaan soittelee ja partaansa välillä vähän sukii. Timon hymy saa kyllä hymyn huulille ja muutenkin "irrottelu" saattaa nostaa hymyä ainakin minun huulille.
Jussi: Hassu, kuumottava heppu, jonka kitarataiturointia on ilo kuunnella. Välillä silmät kiinni, välillä ihan mieluustikin katsellen, kuinka sormet juoksevat kitaran kaulalla.

KIITOS!

Kiitos myös vuodesta tekniikkaosastolle: Timo, Teemu, Pasi, Pete ja Jouni, ilman teitä ei hommat hoituis! Ja kiitos maailman ihanin Satu, joka on ihan just paras paitamyyjä tälle bändille. Paras. Kiitokset myös konserttikiertueen huippumimmeille Mialle ja Stellalle! Oli ilo nähdä ja kuulla taitavia muusikoita myös tällä rintamalla, mitenkään väheksymättä aiemipia taustalaulajia, mutta toitte kyllä moniin lauluihin virtaa ja heleyttä. Omia lempihetkiäni konserteissa oli akustiset hetket, jolloin soititte ja lauloitte Ollin kanssa kolmisin lavalla.

KIITOS!

Oikein hyvää ja ansaittua lomaa koko Yö-poppoolle! Olette todella lomanne ansainneet!


Kiitos myös kaikille, jotka jaksaa näitä raapustuksia lukea. Keväällä Yö-touhut jatkuvat sitten akustisilla Yökeikoilla, nyt kuitenkin Yötöntä aikaa jokunen tovi.

Kuvia Jyväskylästä ja Tampereelta löytyy tuolta minun facebook-sivulta.

 
"Näistä öistä voimani mä saan"

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Yötä Lahes ja Hesas

23.11.2018 Yö, Mitä jos mä rakastan -konserttikiertue, Lahden Sibeliustalo


Jos joku on aiemmin lukenut näitä raapustuksia, niin on saattanut kuulla, ettei minulla ole Suomen Chicagon kanssa hyvät välit. Joskus on lähdetty kotiin rikkinäisessä paidassa. Joskus on soitettu miehelle, että auto on varastettu ja kas kummaa, kun se löytyikin juuri sieltä mihin olin sen jättänyt. Eli Lahti on tarjoillut parastaan. Ja siis ei, tässä kohtaa syytän sattuneista asioista nimenomaan Lahtea, minussahan ei ole vikaa. Eipä! Joka kerta kun lähden Lahteen, varaudun siihen, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Lahti on kuitenkin niin lähellä, että kovin vaikea sieltä on myös pysyä pois. Lahdesta on toki myös paljon hyviä muistoja ja varsinkin Sibeliustalolta, joten sinne lähtee kyllä aina mielellään.

Lahteen oli kerääntynyt mukava määrä porukkaa ja niitä rakkaita YöHörhöjä, joihin on saanut vuosien varrella tutustua. Monta hyvää tyyppiä tuo bändi on elämääni heittänyt. Välillä on mukava nautiskella konsertista yksin, vaikka tälläkin kertaa vieressä istui tuttuja. Enkelille sai kyynelkanavat auki, kun taas Taikasanat sai hymyilemään, kun eräs rakas ystävä lauloi sitä toiselta puolelta hiukan erilaisilla sanoilla. Lahdessa edessä istuessa ei todellakaan ole paras mahdollinen äänentoisto, täytyisi joskus käydä Lahdessa kokeilemassa kuuntelemista ja katsomista taaempaa. Tunnelma Lahdessa oli kuitenkin huikean hyvä. Fiilis katossa ja ai että, ei voi kuin nauttia ja läpsytellä käsiä rytmikkäästi yhteen. Tykkään ihan hirmuisen paljon. Enkä kyllä edelleenkään kyllästy tähän poppooseen. Jos kyllästyisin, niin ei minua kyllä keikoilla enää näkyisi.


1.12.2018 Yö, Mitä jos mä rakastan -konserttikiertue, Helsingin Finlandia-talo



Toinen konsertti, joka ei varsinaisesti kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta Black Friday -tarjoukset iskivät tämän konsertin kohdalla, joten niinhän sitä taas mentiin. Lauantaina sai myöskin availla jo ensimmäisen luukun joulukalenterista. En taaskaan ymmärrä että mihin tämä syksy on hävinnyt, kun se alkaa kääntymään jo kohti loppua. Kohta pitäisi olla jo joululahjat hankittuna ja joulukortit postissa. Eipä varmaan taaskaan tule kiire, mutta on se vaan niin mukavaa aikaa. Palataanpa kuitenkin launtaihin ja yhteen pieneen Helsingin reissuun. Joku on autoilijoiden kiusaksi viritellyt Kouvolan ja Helsingin väliin yhden jos toisenkin nopeusvalvontatolpan, jotka ovat kyllä oikeasti ihan vain ihmisten kiusaamista. Joka kerta nopeuden vaihtuessa sadasta kahdeksaankymppiin, on hyvin liki kamera, haiskahtaa rahastukselta.

Finskiltäkin on kivoja muistoja vuosien takaa. Ainakin yhden kerran olen siellä aiemmin ollut. Toki siitä taitaa olla jo aikamoisen monta vuotta aikaa. Mieheni kanssa siellä kuitenkin joskus olen käynyt. Vaikka pidänkin kovasti balladiversioista, niin täytyy sanoa että nyt on tunnelmat kyllä kohdallaan noissa nopeissa biiseissä. Ensimmäisen setin päättävä ROLV saa aikaan valtavat taputukset, jota ei tee mieli lopettaa lainkaan. On huippua seurata kaikkia lavalla olevia tyyppejä, hyvää mieltä ja soittamisen riemua, siitä tulee itsellekin hyvä mieli ja se saa hymyn huulille.

Toiseen settiin on nyt tosiaan vaihtunut Kun kohdataan tilalle Pettävällä jäällä ja vaikka molemmista pidän kovasti, niin jotenkin Pettävällä jäällä soi kivasti myös yleisössä. Nyt kun taas istuskeli hiukan edes kauempana, niin näki miten ihmiset jammailivat tuoleissaan ja se sai hymyn huulille. Ihana nähdä kuinka ihmiset nauttivat musiikista.

Helsingissä näki taas niitä rakkaita Yöihmisiä ja sekin on minulle tärkeää noissa keikoissa ja konserteissa. Okei, lupaan jossain vaiheessa hankkia itselleni elämän, joka ei pyöri ihan näin paljoa Yön ympärillä, nyt se on taas hiukan lipsahtanut. Jonkunlainen riippuvuussuhde tuota taitaa tuohon orkesteriin olla, sen myönnän. Eikös ongelman myöntäminen ole askel oikeaan suuntaan. Paitsi etten ole ihan varma, että haluanko päästäkään tästä riippuvuudesta eroon. Enpä taida. Joten se jääköön johonkin myöhempään ajankohtaan. Sori. Ette te minusta niin helpolla eroon pääse.

Ensi viikonloppuna on luvassa syksyn viimeiset konsertit ja se tietää paljon ihania ihmisiä, tunteita laidasta laitaan ja paljon kaikkea mukavaa ja ihanaa. Voidaanko hypätä suoraan ensi viikonloppuun? Jookosta? Nähdään! Pus!

"Näistä öistä voimani mä saan"


 Amatööri treenaa valokuvausta Lahdessa ja Helsingissä ja kuvia voit käydä katsomassa klikkaamalla jompaa kumpaa kaupunkia. Ihan vain facebookista ne nyt löytyvät.