torstai 13. heinäkuuta 2017

Somerolla Yötä ja Popedaa

12.7.2017 Esakallio, Somero


Ja taas mennään. Sattui kivasti vapaapäivä keskiviikolle, joten eihän siinä muuta auttanut kuin lähteä käymään Somerolla. Etenkin kun tänä kesänä ei juurikaan satu noita ei-festari-keikkoja, joten niistä vähäisistä on kiva mennä nauttimaan. Esakalliolla on tullut käytyä aiemminkin ja mukava paikka se kyllä on. Pihalle oli rakenneltu terassialuetta, johon kivasti näytti paistavan ilta-aurinko. Hirmuisen montaa tuttua ei ollut paikalle eksynyt, mutta jokunen kuitenkin. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa saksalaista yöfania, johon olen tutustunut jo useita vuosia sitten.

Pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen Yö polkaisi illan käyntiin vauhdikkaasti Vie mut minne vaan ja Niin paljon me teihin luotettiin ralleilla. Illan aikana kuultiin taas melkoinen hittisetti Yön vuosien varrelta: Laulu rakkaudelle, Minne tuulet vie, Tuhoutuva tarina, Värifilmi, Vain yksi sydän särjettäväksi, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Kuorotyttö, Ihmisen poika, Likaiset legendat 1, Kiitos ja kunnia, Lindholmin Ollie ja ROLV. En vieläkään ole tottunut siihen, että Ihmisen poika ja Legendat tulevat keikalla nykyään "väärinpäin". Jaska on muuten herännyt eloon siinä lavan edessä, tyyppihän irrottelee soittaessaan ihan kunnolla, go Jaska! Timokin alkaa pikkuhiljaa liikkua siellä lavalla. Ei kyllä liikettä taas puuttunut keikalta. Niin oli kovaa ja hikistä menoa että Ollille meinasi tulla tuccakriisi. No ei oikeasti. 

Hyväntuulinen keikka tosiaan ja aivan hirvittävän kuuma. Yön keikalla on kyllä hauska kontrasti, kun soitetaan melankolista musiikkia ja sitten Olli viihdyttää välispiikkien vitseillä kuitenkin hyvin paljon. Jos Yötä verrataan muihin bändeihin, niin Yön keikkojen iso osa on myös ne välispiikit, jotka välillä lähtevät laukalle. Vähän sitä piti taas välispiikeissä irvailla Popedalle. Minä olen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että Olliinkin pätee sanonta "V*ttuilu on välittämistä." eli kun se irvailee, niin oikeasti se vähän niinkuin tykkää. Kieroutunut ajattelutapa, olisikohan se sitä porilaisuutta, tosin meillä "kuusaalaisilla" on hiukan samoja piirteitä. Pakko muuten taas kehua miten kiva on kuunnella Jussin kitaraa ja lisääntyvissä määrin myös kitarasooloja. On se seppä sen kitaransa kanssa.

Yhdestä kitarasepästä voikin sitten sujuvasti siirtyä toiseen. Koska siis onhan Costello ehkä yksiä lahjakkaimpia kitaristeja Suomessa. Popeda. Täyttä tykitystä Popedalta koko keikka. En oikein tiedä miten sitä edes muuten kuvailisi. Popedahan kuuluu niihin bändeihin, joita on AINA kiva nähdä livenä. Popeda vetää täysillä ja hyvällä sykkeellä. Levyltä en tätäkään bändiä juurikaan kuuntele, mutta livenä kuuntelen ja katselen erittäin mielelläni. Popeda on kolahtanut jo ensimmäisen kerran kun heidät on livenä nähnyt. Eikä kyllä puuttunut virtaa tästäkään keikasta. Popedan aikana lavalla oli kohtuullisen paljon savua, joka hiukan häiritsee tällaista, joka nauttii keikasta myös kuvaamalla. No, kun ottaa paljon kuvia, on siellä ehkä joku ihan ok-otos. Valokuvaamista olisi muuten kiva vähän opiskella. Se on mukavaa puuhaa. 

Takaisin Popedaan. Popeda tykitti hittejä hittien perään, eikä voinut muuta kuin taputtaa ja laulaa täysillä. Kaasua komisaario Pepponen, Punaista ja makeaa, Aino, Onhan päivä vielä huomennakin, Lihaa ja perunaa, Sukset, Kersantti Karoliina, Helvetin pitkä perjantai, Kakskytä centtiä ja muutama muu kappale kajahti komeasti Someron yössä. Ihan kaikkia kappaleita en toki muista enkä toki myöskään osaa, koska Popedaa tulee kuunneltua todella vähän. Uusinta Popedan levyä en ole tainnut kuunnella, paitsi tuon Helvetin pitkä perjantai -biisin, joka linkittyy Yöhön. 
"Eihän tätä kestä tätä saatanan mollia 
naapuri turpaansa sai.
Rappukäytävän täydeltä Lindholmin Ollia 
taitaa tulla helvetin pitkä perjantai."
Biisihän on aivan mahtava kunnianosoitus Yölle. Team Hautamäet on biisin takana ja täytyy sanoa että hyvää työtä on herrat tehneet. Biisi saa hymyn huulille ja nytkin kun sitä biisiä kuuntelee tuolla omassa päässään repeatilla, meinaa naurattaa. Hauska biisi. Hauska bändi.

Nyt oli Somerolla kova ilta. Kannatti taas ajella jokunen sata kilometriä hyvän musiikin perässä. Nyt saa/joutuu pitämään hiukan taukoa. Työt kun haittaavat harrastustoimintaa, niin seuraavaa keikkaa joutuu hiukan odottelemaan. Musiikki on parasta livenä. Pus!
Kuvia löytyy taas jokunen facebookista.

"Näistä öistä, voimani mä saan."


maanantai 10. heinäkuuta 2017

Viinijuhlien pyörteissä

8.7.2017 Viinijuhlat, Kuopio

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti ja melko paljon tälle viikolle on sattunut vapaapäiviä töistä, joten lauantaina auton nokka kohti Kuopiota ja siellä treffit rakkaan ystävän kanssa. Meillä piti olla yhteistuumin Lindholmin Ollie paidat päällä, mutta ystävällä kävi sen kanssa joku vinksahdus, joten yksinäni siellä sitten palloilin kyseinen paita päällä. Minähän en yleensä juurikaan käytä keikoilla bändipaitoja tai muitakaan tuotteita, lukuunottamatta laukkua, joka kulkee mukana tällä hetkellä melkeinpä aina. Kotona ja töissä on kiva käyttää huppareita, koska ne on niin rentoja ja mukavia. Joten tämän vuoksi meillä piti ystäväni kanssa molemmilla olla ne paidat päällä. Kahdestaan se ei tunnu niin kummalliselta, toisaalta paita on tuunattu niin kivaksi, että saatanpa tuon laittaa toistekin keikalle. Ehkä. Viinijuhlilla kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja pidin tapahtumasta, joten tänä vuonna piti ottaa uusiksi. Viinijuhlat on siitä mukava, että siellä juhlijat ovat täysi-ikäisiä ja vielä jopa valtaosin aikuisia ja melkolailla tolkuissaan. Ei teinimeininkiä eikä övereitä, ainakaan minun kohdalle ei ole sattunut niitä. Joten mieluusti ajelen Kuopioon, vaikka kertyyhän tuosta matkaa melko paljon. Ei haittaa.

Yö otti Kuopion sataman haltuunsa ja polkaisi keikan käyntiin Vie mut minne vaan ja Yötä vastaanottamaan combolla. Jatkettiin samoilla lämmöillä Minne tuulet vie -kappaleella, jonka jälkeen alkoikin tiiviimpi keskustelu yleisön kanssa ja yllätyksellisesti Kiitos ja kunnia tulikin tässä välissä, eikä keikan lopussa. Yleisön joukossa oli ilmeisesti polttariporukka, koska jossain vaiheessa korvan juuresta kuului "Pitää välillä nuolasta mirriä.". Jep, eipä juurikaan naurattanu tämä, jossain vaiheessa tämä mirriporukka sai sanomansa myös Ollin korviin asti ja sekös sitten aiheutti joitakin alatyylisiä lausahduksia, joilla putosin minä, rakas ystäväni räkätti vieressä, puolet yleisöstä nauroi ja toinen puoli ehkä mietti että mihinkähän he ovat mahtaneet tulla, eikä bändikään enää pystynyt olemaan ihan vakavalla naamalla. Mutta koska tämä on perheohjelma, niin en tässä nyt viitsi toistaa niitä lauseita. 

Arvon herra rumpujen takana oli kyllä jäätävän vauhdikkaalla tuulella ja senkin herrasmiehen touhuja sai seurailla hymy korvissa. Oman osansa soppaan toki kantoi myös se rakas Artisti, jonka jutut hiukan lipuivat navan alapuolella, eikä taas ihan tiennyt että mitkäköhän pillerit se on tällä kertaa ottanut ennen keikkaa. Lystikkäällä tuulella herrasmiehet kuitenkin taas olivat. En tiedä, mutta minun korviin Yö kuulosti kyllä hyvältä Kuopiossa. Jussi oli opetellut jotain uusia kitarakuvioita, joita sai jäädä välillä kuuntelemaan silmät kiinni. On ne vaan taitavia jokainen tyyppi. Edellä mainittujen biisien lisäksi Kuopiossa kuultiin: Pettävällä jäällä, Laulu rakkaudelle, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Tia-Maria, Vain yksi sydän särjettäväksi (Tässä biisissä ei soittajien sanaton kommunikaatio oikein pelannut. Jussi olisi halunnut jäädä soittelemaan lavalle balladiversiota Jaskan ja Mikon kanssa. Hitusen hauskan näköistä, kun toinen siinä sitten hämmentyi kun tajusi Timon ja Arin jo poistuneen lavalta.), Tuhoutuva tarina, Värifilmi, Tie sydämeeni,  Ihmisen poika ja Likaiset Legendat sekä Lindholmin Ollie (lauloin lopussa väärin ja onnistuin samalla hämmentämään Ollin laulun. Hups. Sori. Pitäisiköhän ottaa tavaksi?) ja ROLV. Siinä sitten kivasti lavalta lennähti vielä pari pulloa meidän suuntaan. Ensimmäinen saatiin kiinni, mutta sen toisen kanssa kävi joku äksidentti ja se osui ystäväni sormeen (joka kärsii tällä hetkellä arkuudesta), minun leukaani (AUTS) ja ilmeisesti se on siinä samassa osunut myös käteeni, koska kädessä näyttäisi olevan pieni ja vähän kosketusarka mustelma. Ehdin jo pelätä, että saisin leukaanikin mustelman, kun minuun niitä tulee todella helposti, mutta onneksi ei. Olisihan se ollut hauska selitellä että ihan vaan pullosta sain leukaan. Sattuuhan näitä. Jotta että mahtuihan taas varsin paljon naurua Yön keikalle.

Siitä kun olen viimeksi nähnyt Chisun livenä on aikaa. Mikäli en nyt ihan väärin muista niin viimeksi olen kuunnellut Chisua Lahden torilla vesisateessa eräänä kesäisenä päivänä muutamia vuosia sitten. Chisu kuuluu niihin artisteihin, joita en juurikaan valitse kuunneltavaksi omille soittolistoilleni tai muutenkaan. Siitäkin huolimatta keikalla huomasin tunnistavani lähes kaikki kappaleet ja valtaosasta osasin sanojakin kohtuullisen paljon tai kokonaan. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että Chisun musiikki soi niin paljon radiossa, että sieltä se jää päähän helposti. Tunnustan myös joskus vaihtaneeni kanavaa, koska Chisun biisi tulee. Enää en kyllä vaihda. Livenä Chisu teki järjettömän suuren vaikutuksen. Chisu on lavalla kuin joku keiju, joka ei kuulu tähän maailmaan lainkaan. 

Kuopiossa kuultiin Chisun hittejä vuosien varrelta ja ainakin itse lauloin ja tanssin täysin rinnoin mukana ja jotenkin se oli hirvittävän vapauttavaa ja puhdistavaa. Jonkun biisin aikana suljin silmät ja matkasin mielessäni jonnekin ihan muualle Kuopion satamasta. Yksinäisen keijun tarina kosketti tällä kertaa todella syvältä ja sai kyynelkanavat vuotamaan ihan hulluna, siitä ei meinannut millään tulla loppua. Se kappale on vaan niin kovin riipaisevan kaunis. 
"Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia.
 Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja. 
Kaikkialla huokausten kera toistettiin: 
Miksi se yhden hengen vaati ennenkuin me muistettiin: 
Ois paratiisi meillä täällä näin, 
jos elettäisiin aina lähekkäin, 
sillä faunin, peikon, keijunkin 
suru silloin kiinni saa, 
se ei vie mukanaan." 

Nyt jälkikäteen sai hiukan tehdä salapoliisityötä, jotta sai selvitettyä Chisun bändin jäsenet: Bassossa Kari Hulkkonen, kitarassa Jussi Jaakonaho, kitarassa Seppo Salmi, rummuissa Mikko Pöyhönen ja koskettimissa Emilia Takayama. Toivottavasti nimet ovatten oikein. Täytyy sanoa, että oli todella hauska seurailla soitajien välistä hauskanpitoa lavalla, hymy nousi huulille iloisia soittajia katsellessa. Chisulle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Loistavan monipuolinen keikka. Minä tykkäsin kovasti.

Matka kotiin tuntui loputtoman pitkältä, mutta hyvän musiikin kera se helpottui kummasti. Jatketaan harjoituksia! Pus!
Kuvia voi taas käydä tutkailemassa facebookista.

"Näistä öistä voimani mä saan."

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Juva rokkaa

30.6.2017 Juva rokkaa, Juva Camping


Nyt kun on pari viikkoa ollut taas ilman livemusiikkia ja aloittanut uudessa työpaikassa, niin tulipa hyvään saumaan tuo Juva rokkaa ja vielä hyvillä artisteilla varustettuna. Juvalla on tullut aika monta kertaa käytyä nauttimassa livemusiikista. Juva Hotellilla on tullut koettua useampia Yön keikkoja ja melkoisia hetkiä. Sieltä on mm. alkanut eräs kielikoruun liittyvä episodi, joka jatkuikin melko pitkään tuon rakkaan Artistin kanssa. Puustockissa olen tainnut käydä yhden kerran. Silloin ei oikein muut esiintyjät lämmittäneet mieltä paitsi Yö, mutta silti siellä oltiin. Joku kuvatodistekin siitä on olemassa, kun päädyimme Länsi-Savo lehteen. Juva rokkaa tapahtumassakin olen ehtinyt aiemmin käydä, liekö tuo ollut neljä vuotta sitten, ainakin näin tuo oma facebook tiesi asiasta kertoa.

Musiikillisen annin illalle aloitti Antti Tuisku. Antin lavaolemus on kyllä jotain sanoinkuvaamatonta. Antti aloitti Rahan takii biisillä, jonka aikana hän käveli juoksumatolla. Kokeilkaapa itse vaikka kävellä ja laulaa samaan aikaan. Saati sitten tanssia. Ei muuten olekaan ihan helppo juttu. Antti kutsui itse itseään duracell-pupuksi ja se on kuvus sopii kyllä täydellisesti häneen. Antti vetää keikan täysillä ja antaa kaikkensa, eikä sitä voi katsella hymyilemättä. Minä kyllä pidän kovasti myös Antin äänestä, joka on hyvin persoonallinen. 

Juvalla kuultiin mm. Rahan takii, Party, Blaablaa, Pyydä multa anteeks kunnolla, Hyökyaalto, Hiton pelkuri, Sata salamaa, Keinutaan, Mä hiihdän, Hanuri, Peto on irti ja En kommentoi. Anttihan kuuluu varmaan yksiin vaikuttavimpiin live-esiintyjiin Suomessa. Tällä kertaa mukana oli neljä todella taitavaa tanssijaa, jotka viihdyttivät myös silloin kun Antti kävi vaihtamassa vaatetta. Minun mieleeni jäi miestanssija, joka veti korkokengät jalassa Vogue-tanssia tällaisena välipalana. Loistavan taitavia tanssijoita on Antilla mukana keikoilla. Tanssi uppoaa myös syvälle meikäläisen tunteisiin ja näitä tanssijoita oli mukava seurailla niissä biiseissä, joissa he olivat mukana. Antti myös puhui hyvin. Paikalla oli paljon lapsia ja nuoria ja Antti puhui välispiikissä mm. suvaitsevaisuudesta hienosti. Syksyllä Anttia voi ihastella telkkarista, kun mies toimii Idols-tuomarina.

Toisena artistina lavalle nousi Mikael Gabriel, MG, koko kansan "paha poika". Ennen keikkaa ajattelin ettei MG varmaankaan kolahtaisi oikein millään tasolla. MUTTA taas jälleen kerran on todettava, että ennakkoasenteet pitäisi jättää kotiin. Keikka alkoi Helium -biisillä ja jatkui Mimmit fiilaa kappaleella. Ihan kaikkia biisejä en toki tunnistanut, mutta jokusen osaan kuitenkin sieltä nimetä: Älä herätä mua unesta, Liikaa sussa kii, uusin kappale Riippumatto, jonka aikana lavalla nähtiin ruohonleikkuri ja pesäpallomaila, molemmat pinkkejä ja vaikutti varsin letkeältä kesäbiisiltä. Lavalla vieraili myös Pastori Pike, jonka kanssa MG veti pari biisiä. 

Ison vaikutuksen teki myös MG:n välispiikit. Kuten Antti niin myös Mikael Gabriel valoi uskoa ja itseluottamusta pienempiin kuulijoihin, eikä sitä mielestäni voi tehdä liikaa. Itku tuli kun artisti omisti Kipua kappaleen nuorelle fanilleen, joka oli kuollut. Kaksi sormea nostettiin ylös niille ihmisille, jotka eivät enää ole täällä, niille ihmisille joiden kanssa toivoisi saavansa vielä yhden hetken, niille ihmisille joita on ikävä. Kyyneleet valuivat biisin alkaessa, eikä siitä meinannut tulla loppua. Enkä ollut ainoa johon puhe ja biisi kolahti. MG:n keikka loppui itseoikeutetusti Vain elämää ohjelmasta tuttuun Pauhaava sydän -kappaleeseen.

Kolmantena lavan valtasi Yö. Mietin että mahtaakohan näkyä se, että herrat ovat jo sille päivälle yhden keikan heittäneet ja vielä parhailla festareilla mitä Suomessa järjestetään ja puhun nyt siis Iskelmäfestareista. Noilla kinkereillä ei ole hetkeen toviin tullut käytyä, kun ne ovat kasvaneet niin massiivisen kokoisiksi. Joten nyt tosiaan mietin että mahtaako löytyä energiaa vielä Juvalle ja löytyihän sitä. Minä ainakin nauroin taas kaikenmaailman hölmöille jutuille ja Ollin tanssiliikkeille ja bändillä näytti olevan vallan hyvä meininki. Hyvin olivat selvinneet myös keikkabussi-episodista, josta luin Iskelmän uutisista. Keikkabussi oli jäänyt Himokselle ja jollain ilveellä oli bändi ja kamat saatu roudattua Juvalle. 

Biisisetti oli jotakuinkin tuttua festarikauraa eli: Vie mut minne vaan, Yötä vastaanottamaan, Minne tuulet vie, Särkynyt enkeli, Laulu rakkaudelle, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Pettävällä jäällä, Värifilmi, Tuhoutuva tarina, Tia-Maria, Ihmisen poika, Likaiset legendat 1, Lindholmin Ollie ja ROLV. Jäiköhän joku puuttumaan? Olli oli hyvin vauhdikkaalla tuulella ja se tekee ainakin omasta keikan seuraamisesta hankalaa, kun haluaisin katsella niitä muitakin tyyppejä siellä lavalla, mutta katse seuraa ihan väkisin sitä yhtä pöllöilijää. Mutta oli tosiaan vauhtia ja naurua ja hyvää mieltä ja juuri tätä tarvitsin.Tämä on sitä parhautta. Vieläkin alkaa hymyilyttämään kun näen mielessäni sen, kun pahvi-Karri tuotiin lavalle. Oli meinaan Herra Yrmyn ilme näkemisen arvoinen, olisiko siellä suupielessä ollut jopa joku hymynpoikanen. Voi kyllä olla että näin väärin. Ja sitten se tunne, kun koko biisin ajan se pahvinen tyyppi tuijottaa. Kuumottavaa. 

Illan viimeisenä vuoron sai Apulanta. Bändi tykitti sata lasissa koko keikan. Apulantakaan ei kuulu niihin minun suurkulutustuotteisiin, joten biiseistä en nyt ole ihan satavarma. Keikalla kuultiin mm: Mitä kuuluu, Jumala, Poistuisitko mun elämästäni, Käännä se pois, Mato, Koneeseen kadonnut, Teit meistä kauniin, Armo, Valot pimeyksien reunalla, Viisaus ei asu meissä, Pahempi toistaan, Anna mulle piiskaa ja vielä lopuksi pätkä Ramonesin Hey! Oh! Let's go! -kappaletta. Toni vitsaili keikalla leppoisasti Yöstä ja Ollista ja muisti mainita ainakin tulevan TVOF-kauden jossa he molemmat ovat tähtivalmentajina. Täytyy sanoa, että oma huomio kiinnittyi myös kovin paljon paidattomaan duracell-pupuun, kookle tiesi kertoa hänen nimekseen Pauli Hauta-Aho. Ei meinaan kovin pitkää pysytellyt paikallaan tuo kitaran varressa ollut sähköjänis. Ihan hullun paljon energiaa. Apulanta kyllä veti homman hienosti maaliin ja oli kiva kuulla Apulanta -hittejä vuosien varrelta.

Kotiin sai ajella auringon noustessa takana ja silmäluomia meinasi pikkuisen verran väsyttää. Kello näytti vähän yli neljää aamulla, kun kaarsin kotipihaan. Kaiken lisäksi nuo mokomat popparit tunkeutuivat vielä uniinkin. Ensi viikonloppuna jatketaan Kuopiossa. Pus!


Kuvia löytyy facebookista. Nyt ensimmäistä kertaa keikalla kokeilussa oli Olympuksen OM-D E-M10 Mark II. Enkä todellakaan ollut pettynyt kyseiseen kameraan.