tiistai 29. elokuuta 2017

Kesän viimeiset Yöjuoksentelut Jyväskylässä

26.8.2017 KeMut, Jyväskylä


Niin se nyt vaan on, kesä loppuu ja syksy ja pimeys ja kylmyys tulevat. Tosin järin suurta poikkeusta se ei tuo menneeseen kesään, paitsi ehkä valon osalta. Kesän viimeisistä musiikillisista elämyksistä päätin lähteä nauttimaan Jyväskylään. Opiskeluaikana tuo kaupunki on tullut hiukan tutuksi, kun siellä palloiltiin aika ajoin silloin kun olin opiskelemassa Pieksämäellä. Ja vieläkin tulee lähdettyä mieluusti Jyväskylään jos siellä on joku keikka, jolle pääsee. Nyt siis kesän lopettajaisia vietettiin KeMut tapahtuman merkeissä. KeMut eli Keskimaan Musiikkijuhlat tarjosi kyllä parastaan lauantai-iltana. Plussaa ehdottomasti ainakin siitä, että S-kortilla sai tuntuvan alennuksen lipun hintaan. Toki artistikattaus oli myös hintaan nähden todella kova. Lisäksi silmään pisti S-ryhmän näkyminen festivaalialueella positiivisessa mielessä. Vähän perinteistä poikkeavia pisteitä ehdin bongaamaan parikin kappaletta. Plussat järjestelyistä siis ehdottomasti. Turvajärsjestelyt ovat tiukentuneet massatapahtumien suhteen nyt loppukesästä, joka on ihan ymmärrettävää kun ottaa huomioon viimeaikaiset tapahtumat Suomessa.

Illan aloitti vauhdikkaasti Irina. Positiivista ja hyvää energiaa säteilee tästä naisesta roppakaupalla. Ilo oli kyllä pitkästä aikaa päästä katselemaan ja kuuntelemaan livenä tätä energistä naista. Irinallakin oli käsissä kesän viimeinen keikka. Tunnin aikana kuultiin Irinan hittejä vuosien varrelta mm.: Kuurupiiloa, Vahva, Kymmenen kirosanaa, Pokka ja Hiljaisuus. Settiin mahtui myös pari Vain elämää biisiä: Sua varten ja Bang bang. Irina tykitteli tunnin verran Jyväskylän alkuillassa ja hyvin tykittelikin. Oma lempparini oli ehkäpä Bang bang, sen tahdissa oli kiva jammailla ja siinä on melko paljon poweria. Tykkäsin ja tykkäsin siitä myös Vain elämää ohjelmassa.

Toisena artistina lauteilla nähtiin aina niin ihana Juha Tapio. Tämä mies on sellainen tyyppi, jolla on mahtava taito tehdä biisejä, ottaa yleisö ja antaa kaikkensa. Sen verran tuon herran biisit soivat radiossa, että niiden mukana on helppo laulaa ja jammailla. Täytyy sanoa, että herra on myös melkoisen kovassa kunnossa, kun hyppii ja pomppii lavalla ja välillä käy tervehtimässä yleisöä ja seisomassa aidan päällä ja mitä kaikkea pientä liikettä keikkaan mahtuukaan. Juhiksellakin oli kesän viimeiset keikat menossa, tosin Juha jatkoi Jyväskylästä matkaa vielä Syvikselle. Jyväskylän illassa raikuivat yhteislaulut Juhan tahdissa, kun tunnin aikana kuultiin ainakin Kaksi puuta, Mitä silmät ei nää, Ohikiitävää, Sitkeä sydän, Aito rakkaus, Tykkään susta niin että halkeen ja Sinun vuorosi loistaa. Huikea heppu, Juhan sanathan on tatuoituna tuohon vasemman solisluuni alapuolelle: "Matkallaan he suojan saa", se muistuttaa minua aina helteisestä heinäkuun lauantaista, kun sanoimme mieheni kanssa tahdon ja suojelee minua minun reissuillani. Juhan keikasta jäi jotenkin todella levollinen olo.

Seuraavana vuorossa oli Neljä Ruusua. Tähän mennessä en ole nähnyt Neljän ruusun keikkaa, johon olisi tarvinnut pettyä. Ilkka Alanko vetää hurjalla draivilla keikan. Biisit ovat tuttuja, kun niitä on tullut kuunneltua joskus teininä enemmänkin, silloin kun minäkin vielä kuuntelin cd-levyjä. Nelikko on viihtynyt samalla kokoonpanolla koko bändin uran ajan, eikä vauhti näytä hyytyvän. Hyvällä sykkeellä Ruusut vetivät hittejä vuosien varrelta. Setissä kuultiin ainakin Juppihippipunkkari, Sun täytyy mennä, Missä vaan, Poplaulajan vapaapäivä ja Hunningolla. Uudemmasta tuotannosta mukana oli mm. Esirippu, Sininen sunnuntai ja Ajelen, sekä tuorein sinkku Sähkökitara. Ei voi kuin hymy huulilla laulaa mukana ja kuunnella hyvätuulista suomirockia puhtaimmillaan.

Illan toiseksi viimeinen esiintyjä olikin sellainen, jota odotin hyvin suurella mielenkiinnolla. Poets of the Fall valtasi lavan huikealla energialla ja mieskomeudella, unohtamatta kuitenkaan mahtavia soundeja. Pienenä miinuksena omaa elämystä haittasi vahvasti bändin tekniset ongelmat, joiden johdosta keikan aloituskin venyi. Harmitti bändin puolesta, koska nyt kun biisit eivät olleet itselle tuttuja, koska Poetsit eivät soi niillä radiokanavilla joita kuuntelen, niin olisi ollut kiva keskittyä kuuntelemaan biisejä. Tässä kirjoittaessa olen kyllä hiukan korjannut tilannetta ja kuunnellut Spotifysta aika paljon Poetseja. Varsin miellyttävää kuunneltavaa Markon laulu ja toinen joka biiseistä iskee on kitarasoolot. Nannaa minun korvilleni ja livenä nannaa myös silmille. Oli ihana katsoa soittamisen riemua ja paloa ja hyvää mieltä, joka lavalta välittyi. Kappaleista tunnistin ainoastaan Carnival of Rustin ja Locking up the Sun biisit. Helposti voisin kuvitella lähteväni uudestaankin kuuntelemaan ja katselemaan noin energistä bändiä. Koska haluaisin ehdottomasti nähdä bändiltä myös ns. ehjän keikan.

Illan päätti tuo kaikista rakkain ja tärkein Yö. Hiukan oli taas naurussa pitelemistä ja olisiko jopa ollut niin, että kyyneleitäkin piti hiukan nieleskellä siinä keikan aikana. Tunteita laidasta laitaan. Samoin kuin biisejäkin laidasta laitaan. Melko samalla setillä Yö veti kuin edelliselläkin kerralla. Vie mut minne vaan, Yötä vastaanottamaan, Minne tuulet vie, Niin paljon me teihin luotettiin, Pettävällä jäällä, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Tia-Maria, Tuhoutuva tarina, Värifilmi, Joutsenlaulu, Ihmisen poika, Likaiset legendat, Lindholmin Ollie ja Rolv. Jäiköhän Jyväskylässä kuulematta Kiitos ja kunnia? Automatkalla pohdittiin että mahtaako olla kyseessä olla kesän viimeinen "vähän väsynyt" keikka vaiko sittenkin vauhdikas ja energinen kesän viimeinen keikka jossa annetaan kaikki. Annettiin kaikki ja oli hauskaa. Meille muutti myös tuo kesällä lavalla nähty pahvinen Karri Kivi. Kun kerran kysyttiin että otatko Karrin, niin eihän siitä nyt kieltäytyäkään voi. Karri jammailikin viimeisen biisin ajan eturivissä minun kanssa ja kotimatkalla hiukan hymyilytti kun taustapailistä tuijotti pahvinen Karri. Nyt se on kotiutunut meille jo ihan hyvin, välillä huikataan sille heipat ja on yritetty tarjota aamukahviakin, mutta eipä ole herralle kelvannut. Tuolla se keittiön nurkassa tönöttää ja säikyttelee aina silloin tällöin jäätävällä tuijotuksellaan.

Jyväskylästä jäi kyllä superhyvämieli. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut ja artistikattaus oli aivan mahtava. Tähän työputkeen tuo keikkailta tuli enemmän kuin tarpeeseen. Pään nollaamista parhaimmillaan. Ja tietysti ne ihmiset. Rakkaita tyyppejä, jotka Yö on kuljettanut elämääni. Vilpittömästi olen kiitollinen heistä kaikista. Niin se on taas yksi keikkakausi taputeltu. Järin pitkää keikkataukoa ei ole luvassa, kun Yön keikat jatkuvat jo 29. syyskuuta Savonlinnasta. Johonkin konserttiin tässä pitäisi jo liput ostaa, mutta kun tuo syksyn työtilanne on vielä omalta kohdalta auki, niin ei oikein uskalla. Mutta minäpä täällä taas jään pohtimaan että mikä minusta tulee isona, niin katsotaan syksymmällä mikä tilanne sen suhteen on. Kiitos Yölle energisestä keikkakesästä! Lupaan ja vannon pitää Karrista hyvää huolta. Pus!

Kuvia voi käydä katsomassa facebookin puolelta. 

 "Näistä öistä voimani mä saan"

torstai 10. elokuuta 2017

Musiikin täyteinen viikonloppu Nokialla ja Lahdessa

4.8.2017 Tapsan Tahdit, Nokia


Tässä on viime aikoina ollut melko työntäyteisiä viikonloppuja, joten musareissut on jääneet vähemmälle. Joten jäi välistä myös torstain "kotikeikka" eli Yön Tykkimäen keikka. Sieltä tulikin terveisiä. Eli pahoittelut niille jotka olette olleet paikalla ja jouduitte kuulemaan ihmettelyjä siitä missä minä olen. Olin tosiaan töissä. Täytynee ensi kerralla ilmoitella, mikäli ei pääse saapumaan "kotikeikoille".

Asiaan. Perjantai ja Nokia ja kyseessä tosiaan Tapsan tahdit. Ensimmäistä kertaa olin kyseisillä kinkereillä. Joten luonnollisestikaan en löytänyt oikeaan paikkaan heti. Ei liene hirveän suuri yllätys että olen ollut eksyksissä. Aiemmin samana päivänä samoilla kinkereillä oli jaettu Iskelmä-Finlandia palkinto ja tänä vuonna sen pokkasi Nokian "oma poika" Markku Aro.

Illan polkaisi käyntiin Neljänsuora. Taas jälleen on sanottava, että mieluusti voisin laittaa Antti Ketosen johonkin kivaan pulloon ja viedä kotiin. Neljänsuora viihdytti yleisöä 45 minuutin ajan ja mieluustihan sitä lavatouhua katselee. Valtaosa Neljänsuoran biiseistä kuulostaa tutulta, koska ne kuitenkin soivat melkoisen tiuhaan radiossa. Melkoisen herkällä fiiliksellä itse olin liikkeellä koska pari biisiä kirvoitti kyynelkanavat auki. Kaksi kauneinta ja Siipirikko kolahtivat melkoisen kovaa siihen herkkään olotilaan. Kyseiset biisit kyllä kuuluvatkin omiin lemppareihin kyseisen bändin tuotannosta. Neljänsuora veti Nokialla hyvän ja energisen keikan.

Toisena lauteille asteli Paula Koivuniemi orkestereineen. Puhalinosastossa huomasin heti muutoksen ja mietin että miksi saksofonisti näyttää niin kovin tutulta. Hetken mielensopukoita kelailtua mieleeni pälkähti laivakeikka, jossa oli joku bilebändi tai vastaava esiintymässä ennen Yötä. Kyseisen bändin kamat olivat viereisellä lavalla ja ainoana meidän edessä (koska mehän odotimme Yötä heidän lavansa edessä) oli bändin saksofonisti, joka ei ollut lainkaan hullumpi. Sitä tuli jonkun verran ilveiltyä hänen kanssaan. Joten sieltähän se oli tuttu. Minähän siis olen kova torvien ystävä, joten puhalinosastoa tuli aika paljon seurailtua. Paula on leidi vailla vertaa ja yhteislaulut kaikuivat hienosti Nokian illassa. Paulan bändin hauskanpitoa ja hyvää kemiaa oli kyllä kiva seurailla ja lauleskella mukana tuttuja biisejä.

Viimeisenä lavan valloitti mikäpä muukaan kuin Yö. Vallan mainiosti keikka startattiin ja hyvällä energialla. Teltta oli kuuma kuin sauna mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin. Yö veti ihan mielettömällä energialla ja hullulla sykkeellä koko keikan. Jossain vaiheessa alkoi itseäänkin hengästyttämään herrojen vauhti. Tämä on ainakin minulle juuri sitä parasta terapiaa ja päännollausta. Ei puuttunut taaskaan naurua keikasta. Hirvittävän kiva on kun jossain vaiheessa tajuat nauravasi yksin ja ympärillä olevat katselevat kummissaan että mitähän tuo tuossa hirnuu. Hupsista. Biisisetti oli koko lailla tuttua festarimeininkiä pienenä poikkeuksena Kuorotyttö ja pieni pätkä Kaksi karttaa biisistä. Eipä naurattanut taas juuri lainkaan, kun soittajat pudistelivat hämmentyneinä päätään, kun Olli alkoi laulaa Kaksi karttaa biisiä. Joutsenlaulua en ole kuullut aiemmin tänä kesänä, joten sekin toi pienen poikkeuksen settiin. Sanottakoon nyt vielä kerran, että järjetön energia, oman keikkakesäni parhaimmistoa sen suhteen.


5.8.2017 Iskelmäkesä, Lahti


Seuraavana päivänä olikin taas omassa sarjassani lähikeikka. Lahti, tuo Suomen Chicago, jonne minä olen kerran autoni hukannut, kerran olen lähtenyt keikalta reikä paidassani, kiitos keski-ikäisen humalaisen täti-ihmisen. Ilma ei juuri festarikansaa hellinyt. Koko illaksi oli luvattu sateita, mutta melko kuivana sitä kuitenkin illasta selvisi. Illan aloitti vauhdikas ja meneväinen Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Kouvolan oma poika, hyvä Tuure! Bändin pojat pistivät parastaan ja oli kyllä ilo seurailla iloista tunnelmaa lavalla. Keikalla matkustin hetkeksi mielessäni johonkin leiritunnelmaan, jossa kulkuvälineet on pistetty rinkiin ja soittotaitoiset ovat kaivaneet soittopelinsä ja tunnelma ja meno on mitä mahtavin. Leppoisaa meininkiä ja hyvää mieltä Tuure ja kumppanit tarjoilivat. He saivat jopa hetkeksi auringon paistamaan Lahden torille. Ei pöllömpi suoritus lainkaan. Bändien välissä kansaa kävi viihdyttämässä Iskelmän Hannu Aholaita, joka jostain syystä kuuluu siihen sarjaan, ettei minun päässäni ääni ja ulkonäkö kohtaa lainkaan. En tiedä mistä moinen johtuu. Siis vallan miellyttävä ääni Hannulla on ja sitä kuuntelee mieluusti, mutta pelkän äänen perusteella maalaisin kuvaksi jotain ihan muuta. 

Toisena lavan valtasi Lauri Tähkä Revohkansa kanssa. Siitä kun olen viimeksi Laurin ja Revohkan nähnyt onkin vierähtänyt hetki jos toinenkin. En kyllä lainkaan muistanut miten hyvä Tähkä on nimenomaan livenä. Huikea energia, huikeaa musiikkia ja huikea karisma. Keikasta jäi melko sanaton fiilis. Niin kovaa se kolahti ja iski suoraan tajuntaan kuin joku olisi halolla kalauttanut päähän. Vähän kuin Yön keikka edellisenä iltana. Tähkä on Juha Tapion ohella toinen joka ottaa yleisönsä tulemalla aikalailla iholle. Vieläkin muistan vallan mainiosti kun itse olen ollut Laurin tiukassa halauksessa keikan aikana ja tästä on jo useampi vuosi aikaa, hassuinta tässä muistikuvassa on se, että muistan hyvin miltä tuo halauksen antaja tuoksui. Valloittava mies kerta kaikkiaan. Biisit olivat mahtava sekoitus Elonkerjuun aikoja ja nykyajan soolotuotantoa. Puolikas sai jostain syystä kyynelkanavia kutittelemaan ja sen jälkeen tullut Kipua avasi hanat lopullisesti. En muista koska olisin kokenut jonkun biisin niin vahvana kuin tuon. Sehän iski jo aiemmin kesällä Mikael Gabrielin esittämänä, mutta nyt se jotenkin tuli hyvin vahvana ja aiheutti valtavan tunneryöpyn. Hankala paikka kun yrittää kasata itseään, mutta siitä ei vaan tule yhtään mitään. Jännä miten laidasta laitaan ne tunteet heittelevät livemusiikkia kuunnellessa. Välillä nauraa kihertää ja välillä itkettää. Suuria tunteita ja ehkä juuri siksi minulle niin kovin rakasta tämä livemusiikin kuuntelu.

Illan kolmas esiintyjä oli Neljänsuora. Tuttu myös edelliseltä illalta. Mansikkaa ja valkoapilankukkaa... Tänä iltana jopa osasi laulaa mukana. Niin kuin ainakin kertosäkeet muutamassa muussakin biisissä. Bändillä tuntui olevan enemmän virtaa kuin edellisenä iltana ja ainakin itse viihdyin paremmin Lahden keikalla. Lahti sai tällä kertaa Neljänsuorasta paremman puolen esiin. Soittakaa Kuurankukkaa on muuten livenä loistava, sitä on toki radion välityksellä tullut kuunneltua melkoisen paljon, se meinaan soi Iskelmällä melko ahkerasti. Pakko on mainita myös edellisenä iltana yllättäjäbiisi, Levoton prinssi. Petri Munck taitaa olla vaikuttanut melko pitkään Neljänsuoran taustajoukoissa ja hän on biisin tehnyt yhteistyössä Matti Keräsen kanssa ja radioissa se on ilmestymisvuotenaan soinut runsaasti. Sitä biisiä on tullut itsekin kuunneltua p a l j o n. Joten oli todella mukava kuulla se vuosien jälkeen.

Illan päätti tuo rakas ja niin kovin tärkeä Yö. Parasta juuri minulle. Ihan samaan energiatasoon ei bändi yltänyt kuin edellisenä iltana, mutta hyvän keikan Yö Lahdessa tietenkin veti. Sai taas nauraa ja laulaa ja jammailla ja fiilistellä. Eipä sitä oikein muuta voi vapaapäiviltään toivoa, kuin tuota keinoa nollata pää arjen aherruksesta ja juuri siihen Yö on minulle parasta lääkettä. Biisien osalta ei Lahdessa kuultu mitään yllätyksiä. Ja kun paljon on käynyt, niin tämä keikka menee sinne osastoon "peruskeikka", eli hyvä keikka, mutta aina niistä ei ole sen ihmeempää sanottavaa, edelliseltä illalta jäi niin hyvä fiilis, että nyt tämä ilta jäi kyllä pahasti jalkoihin. Ja lopetankin jaarittelun tähän. Mahtavan hienot kaksi musiikintäyteistä iltaa, ei voi olla kiitollisempi, kun saa livemusiikkiterapiasta nauttia ja näkee kivoja ihmisiä ja saa näkee hyväntuulisia soittajia ja hassuja laulajia. <3 Tosin sunnuntaina töissä päänuppi ei kiittänyt huonosti nukutuista öistä ja pientä väsymystä meinasi olla ilmoilla. Äänikin jäi Lahteen, joten paimenna siinä sitten nuorisoa.

"Näistä öistä voimani mä saan."

Kuvia löytyy veisbuukista: Nokialta ja Lahdesta. Tällä kertaa kuvat on räpsitty ihan vain kännykällä. Ei voi kuin tykätä tuosta uudesta puhelimesta, jonka kuvat ovat ihan kohtalaisen hyviä. Moikka moi ja palataan...nytpäs en tiedäkään että koska. Ehkäpä vasta syksyllä.