Suvia Jyväskylässä

26.10.2018 Suvi Teräsniska, Sinä olet kaunis -konserttikiertue, Jyväskylän Paviljonki

Tuossa aiemmin syksyllä tai ehkä pikemminkin loppukesästä oli jossain vaiheessa puhetta siitä, että konsertit alkavat ja samalla tuli puheeksi että myös Suvin konsertit alkavat, siitä se ajatus sitten lähti. Ei mennyt lipun osto ihan putkeen. Hupsista keikkaa. Tekevälle sattuu. Tässä joku tovi sitten aloin katselemaan Suvin konsertteja, jotka eivät osuisi päällekkäin sellaisten konserttien kanssa, joihin on jo lippu ostettu. Sieltä sitten bongasin Paviljongin, joka on tuttu monellakin tapaa vuosien varrelta. Konserttipaikkana myös varsin mukava. Joten perjantaina auton nokka kohti Jyväskylää. Paviljongista on muuten sanottava myös se, että tällaiselle autoilevalle livemusiikkifanille oiva paikka, koska parkkitilaa löytyy runsaasti halleista ja myös pysäköintimaksut ovat inhimilliset.

On se vaan sanottava, että Suvi on kyllä aivan huippu. Laulajana, tulkitsijana ja esiintyjänä. Ei jätä kyllä yleisöä kylmäksi millään tasolla. On ihana istua penkissä ja kuunnella taitavaa laulajaa, joka selkeästi tekee sitä, mistä isosti nauttii. Sama pätee muuten Suvin bändiin, "poikia" on ilo katsella ja kuunnella ja jokaisella oli jossain vaiheessa konserttia oma pieni soolo, jolloin sai ihastellen kuunnella taitavaa soitantaa.

Biiseistä voisi mainita ainakin Elämäni miehiä, joka on minulle kovin rakas biisi. Täytyy myös sanoa, että oli mukava kuulla tarinoita biisien takana, tai ajatuksia joista biisit ovat lähteneet. Erityisen vaikutuksen teki Vailla sanoja sekä biisin tarinan muodossa, että itse biisi. Se kosketti kovaa ja kyyneleet nousivat silmiin. Siinä konsertin aikana tuli mieleen flashbackejä Jyväskylästä ja Suvista. Jyväskylässä olen nimittäin ensimmäisen kerran tämän tyypin nähnyt. Samoin mieleen palasi joitain ensimmäisiä Suvin omia keikkoja, jollaista olimme katsomassa muistaakseni myöskin jossain päin Jyväskylää. Tuostakin on aikaa se 10 vuotta. Aika huimaa. Huikean uran on kyllä Suvi jo kymmenessä vuodessa tehnyt. Ihan mahtavaa. On ollut ilo seurata Suvin uraa ja olen vilpittömän onnellinen kaikesta siitä, mitä elämä on tuonut hänelle tullessaan. Suvista huokuu onnellisuus ja lämpö ympärille ja se on tarttuvaa laatua, tai sitten Suvi on todella hyvä näyttelemään.

Ihanan pelkistetty versio kuultiin myös Hento kuiskaus -biisistä. Eli kyllä siellä Suvilta kuultiin ne kaikki suurimmat hitit, joita muuten niitäkin kymmeneen vuoteen mahtuu aika paljon. Mieleen jäi myös akustisempi pätkä, joka oli varsin mukava. Oli myös hieno kuulla uutta Suvia, biisi joka odottelee sopivaa julkaisuhetkeä. Siinäkin biisissä vaikutuksen teki tarina biisin takaa. En ymmärrä kuinka tuollaisia itselle tärkeitä biisejä voi laulaa itse herkistymättä.

Iso kiitos Suvi ja Suvin "pojat" ja tekniikka. Upeista valoista menee kyllä plussapisteitä tännekin. On ilo istua ja kuunnella ja ihailla hyvin toteutettua kokonaisuutta. Ei voi mitään muuta kuin nauttia. Tähän konserttiin mahtui iloa ja naurua ja vähän myös herkistymistä ja kyyneleitä, sitä kai se musiikki parhaimmillaan on. Menkäähän ihmiset kuuntelemaan musiikkia livenä!

P.S. Kuvia en nyt laita muualle kuin tänne. Jos haluatte nähdä hyviä kuvia Suvista, niin käykää katsomassa niitä Tiian sivuilta. :)

Lappeenrannassa ja ihan Yössä taas

19.10.2018 Mitä jos mä rakastan, Lappeenranta-sali

Minunhan ei ollut ollenkaan tarkoitus lähteä tänne. Mutta en ymmärrä mitä taas tapahtui. Niin vain auton nokka otti suunnaksi Lappeenrannan. Tästä tulee väkisinkin mieleen eräs konserttireissu, josta olen varmasti kirjoittanut joskus, mutta kirjoitan uudestaan. Vuosi oli 2012 ja konserttikiertue oli Pelko ja rakkaus (piti oikein tarkastaa, että koska tämä on tapahtunut ja olin yllättynyt, että siitä oli noinkin kauan aikaa). Sinä päivänä satoi syksyn ensimmäiset lumet ja se näkyi matkalla siten, että ihmiset ajoivat hiljaa, tulimme hillittömän pitkän jonon perässä. Jossain vaiheessa tajusimme, että myöhästyisimme konsertista. Tässä kohtaa olin kiitollinen, että olimme ystäväni autolla liikkeellä, koska sitten se Audi otti ja lähti. Hirveä naurun käkätys valtasi auton samalla kun saatoin pidellä hetken "kauhukahvasta" kiinni, kun Audi ampaisi jonon kärkeen. Johan lähti. Ei muuten myöhästytty. Istuttiin penkkiin puuskuttaen ja siinä samassa valot sammuivat. Juuri sopiva ajoitus. Lappeenrannasta tulee mieleen myös joku kohtaaminen siellä parkkihallissa, jossa meitä kävi heipattamassa semmoinen hassu setä, joka väänsi lipan vinoon ja kyseli "Jou, mitäs likat?". Tällekin saatettin hiukan naurahtaa.

Lappeenrantaan oli nyt lokakuisena iltana kerääntynyt mukava joukko ihmisiä. Ihana oli taas nähdä tuttuja ihania tyyppejä. Sekä ennen konserttia, kuin myös puoliajalla. Istumapaikka oli tällä kertaa ihan syystä kauempana. Välillä on mukava katsella ja kuunnella kauempaa, vaikka eturivi toki on se kaikista rakkain paikka. Mutta nyt oli ihana nautiskella valoista, musiikista ja kokonaisuudesta sieltä kauempaa katseltuna. Saa keskittyä välillä kuuntelemaan biisejä ja uppoutua niihin. Taikasanat nostin jo viimeksi biisisetistä ja tällä kertaa nostan sieltä yhden omista lemppareistani: Särkynyt enkeli. Tästä biisistä on konsertteja varten tehty ihana ja erilainen versio. Tämä uppoaa kyllä minuun. Särkynyt enkeli kolahtaa aina ja tulee aina kuulumaan omiin suosikkeihini, siihen biisiin liittyy niin paljon muistoja ja se on enkelibiisi, jotka ovat minulle rakkaita.

Tunnelmat konsertissa vaihtelivat jälleen laidasta laitaan, välillä nauroin Ollin vitseille ja välillä hukuin biisien sisään ja nieleskelin kyyneleitä. Ollin keskustelu yleisön kanssa on lähes aina hauskaa seurattavaa. Kun välillä biisien kanssa käydään syvissä vesissä, niin niitä tasapainottaa kivasti Ollin välispiikit ja sitten tietysti menevämmät biisit. Hieno päätös on tosiaan tehty mimmien suhteen. Yksi omia lempijuttujani konsertissa oli Olli laulamassa ja Mia Suszko sekä Stella Christine säestämässä akustisella kitaralla. Siinä, jos missä meinaa olla itku herkässä, kun kuuntelee hyvin riisuttua ja pelkistettyä Yötä. Minä kuitenkin itse pidän valtavan paljon Yön hienoista power-balladeista. Hienoja hetkiä. Nessut voi ottaa varuiksi mukaan. Vastapainona tälle, sitten kun mennään lujaa, mennään todella lujaa ja nämäkin on konsertin hienoja hetkiä. Ei siellä kyllä huonoja hetkiä olekaan, tai en sellaisia löydä, koska katselen maailmaa Yön mustien lasien läpi.

Tunnelmasta toiseen, välillä kyyneleitä nieleskellen, välillä nauruun repeillen. Näitähän voisi käydä katsomassa useammankin syksyn aikana. Eikun niinhän minä teenkin. Ette pääse musta niin helpolla eroon. Ensi viikolla kuitenkin jotain muuta, siitä lisää sitten ensi viikolla.

Kuvia löytyy taas facesta, tällä kertaa päähuomio upeissa valoissa!

"Näistä öistä, voimani mä saan." -Pauli Hanhiniemi

Syksyn ensimmäinen Yö

13.10.2018 Mitä jos mä rakastan kiertue, Kulttuurikeskus, Espoo

Jaska

Yön syksyn konsertit starttasivat kuluneella viikolla torstaina Sastamalasta. Valitettavasti tuonne Sastamalaan ei ollut mahdollisuutta lähteä. Valitettavaa tämä oli siksi, että hyvin useasti on ollut mahdollisuus päästä konserttikiertueen aloitukseen ja nytkin se oli tarkoituksena, mutta Espoon edelle kiilasi Sastamala, joten se jäi nyt tällä kertaa omasta kalenteristani pois. Espooseen olikin taas mukava lähteä parin ihanan YöHörhön kanssa osan matkaa samalla autolla. Oli kiva kerrankin matkustaa takapenkillä ja kuunnella etupenkin juttuja ja huomata samankaltaisuuksia ajotavoissa ja varsinkin ajokulttuurissa, kuin jos siellä edessä olisimme istuneet minä ja rakkain YöYstäväni. Paljon oli Espooseen kerääntynyt tuttuja, jännä juttu.

Ari ja Jussi

Espoo ei ole minulle keikkapaikkakuntana (tai muutenkaan) tuttu, Metro Areenalla on tullut käytyä pari kertaa, mutta siinäpä se. Koripalloa siellä on tullut joskus käytyä katsomassa. Joten Espoosta ei nyt kyllä löydy mitään hyviä juttuja. Sori Espoo. Nyt oli jotenkin ihana istua konsertissa, koska lähistöllä istuskeli niin paljon tuttuja, ettei edes reisiin rummuttelu hävettänyt. Joskus konserteissa tunnelma on kuin kirkossa ja siinä saattaa välillä bändillä olla hiukan töitä, jotta saavat tunnelman vapautumaan. Välillä saa itse niitä kummastuneita katseita, kun rummuttelee reisiin musiikin tahdissa, mutta eipä tuo haittaa. Nyt ei ollut sitä ongelmaa.

Mitähän itse konsertista uskaltaisi sanoa, ettei paljasta liikaa. Itselläni meinasi olla vaikeaa jo tuo pari päivää, kun ei olisi halunnut tietää etukäteen mitään biisejä, mutta se olisi vaatinut absoluuttista somehiljaisuutta pari päivää, joka olisi ollut minulle sula mahdottomuus. Biisisetti oli silkkaa mannaa omille korville. Sieltä löytyy monia itselle tärkeitä kappaleita ja ne kappaleet ovat sellaisia, jotka voivat saada kyynelkanavat aukeamaan. Vielä ei ollut itkuilta minulla, mutta sekin sieltä varmaan tulee.

Timo

Tässä kohtaa nostan kappaleen Taikasanat. Eihän minulla muuta mahdollisuutta ole. Herra Artisti mainitsi ennen kappaletta, että tämä kappale koskettaa ainakin minua ja puhui siis minulle. Oikeassahan se tietenkin oli. Kappale oli tosiaan tarkoitus laulaa minun ja mieheni häissä, mutta toisin kävi ja kirkossa kuultiin Pettävällä jäällä. Tämä olisi ollut meidän ensimmäinen valinta. Joten luonnollisestikin tämä kappale tuo mieleen tuon ihanan helteisen päivän. Kappale kuitenkin oli osa tärkeää päiväämme, koska rakkaat YöYstävät sen meille lauloivat fiksatuilla sanoilla. Joten kyllä, se on minulle todella rakas kappale. Menee heittämällä omaan Yön TOP10 biiseihin. Siihen biisiin liittyy paljon muistoja ja on siksi minulle äärettömän tärkeä. Ja näköjään herra Artistikin sen tietää. Tätä biisiä tulen odottamaan jokaisessa konsertissa, joihin olen menossa, koska versiokin oli todella hieno ja kaunis.

Mia, Olli ja Stella Christine

Biisisetissä oli ihanan paljon tilaa vähemmän kuulluille kappaleille. Toki sinne mahtuu myös ne suurimmat hitit. Hienot mimmit on löytynyt konserttikiertueelle taustalaulajiksi: Mia Suszko ja Stella Christine. Taitavat mimmit niin mikin takana kuin kitaran varressa. Aikasta mahtavaa meininkiä. Kyllä täytyy taas sanoa, että Yö kuulostaa juuri nyt hyvältä, enkä malttaisi odottaa seuraavaa konserttia. Joko saa mennä? Mut kun mie haluun!


Kuvia voi käydä vilkuilemassa facesta. Nähdään taas! Pus!

"Näistä öistä voimani mä saan."

Uniklubia Pato Klubilla ja Pete Parkkosta aalloilla

Livemusiikin suurkuluttajalle alku syksy on ollut melkoista hiljaiseloa musiikin suhteen. Toki Yön uutta levyä on kuunneltu levyltä ahkerasti. Enkä voi olla mainostamatta sitä fanilehteä, joka on mahdollista ostaa levyn kera kaupoista. Sain suuren ilon ja valtavan kunnian olla mukana lehteä tekemässä ja se jos mikä oli mukava projekti tuossa kesällä. Hieno porukka meitä faneja saatiin mukaan ja varsin iloinen täytyy siitä lopputuloksesta olla. Hyvä me! Ja iso kiitos että sai mahdollisuuden olla mukana tuollaisessa projektissa. Huippua!

7.10.2018 Uniklubi akustisesti Pato Klubilla, Kuusankoski

Jussi Selo

Uniklubi. Jussi Selo. Tähän kohtaan aika syvä huokaus. Uniklubia on joskus tullut kuunneltua aika paljon. Tämän huomasi kyllä myös tuolla Pato Klubilla. Tähän kohtaan on pakko sanoa, Kuusankosken Pato Klubi ja sunnuntai keikat. Keikka alkoi klo 18, eli ihmisten aikaan. KIITOS! Näitä lisää kiitos. Hyvä tunnelma, mukava paikka, hyvä akustiikka. Eli varsin mukava keikkapaikka! En malta odottaa, että keväällä siellä on Happoradio. Ja omalla kylällä. Ihan parasta.

Uniklubi 7.10.2018 Pato Klubilla.

Edellinen kokemus Uniklubista taitaa olla yli 10 vuoden takaa. Paikkana silloin Pieksämäen Savonsolmu, joka siis oli opiskelukaupunkini. Eräs opiskelukaveri todennäköisesti muistaa tämän keikan ehkä ikuisesti. Siellä sattui jotain hauskaa ja se jäi mieleen. Mutta palataanpa tähän hetkeen, Uniklubi on tässä välissä ehtinyt taukoillakin aika paljon ja Jussilla taitaa parhaillaankin olla muitakin projekteja. Mutta sehän on vaan hyvä. Pääsee tekemään erilaista musaa. Mutta Uniklubi, tykkään. Nyt oli jotenkin ihana päästä fiilistelemään akustista Uniklubia, joka muuten soi aivan todella hyvin. Sieltä löytyi monia tuttuja biisejä vuosien varrelta. Huvittavaahan tässä on se, että ennen keikkaa mietin, että niin mitähän biisejä Uniklubilla olikaan? No Rakkautta ja piikkilankaa. Enkä sitten heti keksinyt muita ja se tavallaan olikin parasta. Kun siinä keikan aikana huomaa että ainiin tämä, ja hei tääkin on ihana biisi ja tämä ja tämä. Loppujen lopuksi siellä ei tainnut olla montaakaan sellaista biisiä, joita en olisi tiennyt lainkaan. Paitsi uusimmat. Niitä ei ole tullut kuunneltua. Tällekin keikalle mahtui aika paljon tunteita laidasta laitaan. Livemusiikissa vaan on sitä kummaa taikaa. Biisisettiä ei nyt pysty kirjoittamaan, koska en niitä biisejä enää muista, eikä niitä tullut kirjailtua mihinkään ylös.

Pari kuvaa voi käydä katsomassa flickristä.

12.10.2018 Pete Parkkonen, Eckerö Line Finlandia

Päätettiinpä tuossa mieheni ja anoppini kanssa lähteä käymään Tallinnassa. Siellähän on tullut käytyä aika paljon. Ja mieheni suosii Eckeröä, koska se on suomalainen laiva ja siellä on suomalainen henkilökunta. Joten siellähän me sitten käymme aina aika-ajoin. Enkä oikein tiennyt mitä odottaa, kun mieheni kertoi siellä olevan esiintymässä Pete Parkkonen. Eli vähän niinkuin vahingossa tuli nähtyä Parkkosen Pete. Mitähän siitä osaisi sanoa. Mieskarkki. Varsin namunen. Varsin mukiinmenevä ääni. Erittäin mukavaa viihdykettä kotimatkalle. Olin kärsinyt koko päivän kipeistä jaloista, mutta tämän sortin livemusiikki hävitti muuten kivut sen sileän tien sen keikan ajaksi. Jos sellaisen mieskarkkiajatuksen voi viedä överiksi hyvällä tavalla niin tässä se ainakin minun mielestäni onnistui.

Mikähän siinä muuten on että mieskarkki on kaikille naisille vapaata riistaa ja naiset eivät malta pitää näppejään erossa. Okei, tällaista en nyt nähnyt, mutta pohdin tätä siksi, koska puhuimme asiasta erään ystävän kanssa. Mutta takaisin asiaan. Miksi esiintyvistä miehistä on tullut ns. vapaata riistaa ja varsinkin humailaiset naiset ovat varsin härskejä törmätessään tällaiseen mieheen? Ajatelkaapa tilanne toisin päin. Jos miehet koskettelisivat samalla lailla naisia, niin sieltä tulisi litsaria ja syytettä seksuaalisesta ahdistelusta. Eikö me vain voitaisi antaa se oma tila myös julkkiksille ja kunnioitettaisi ihmisten henkilökohtaisia alueita? Mutta Pete oli kyllä hyvä! Minä tykkäsin.