Lappeenrannassa ja ihan Yössä taas

19.10.2018 Mitä jos mä rakastan, Lappeenranta-sali

Minunhan ei ollut ollenkaan tarkoitus lähteä tänne. Mutta en ymmärrä mitä taas tapahtui. Niin vain auton nokka otti suunnaksi Lappeenrannan. Tästä tulee väkisinkin mieleen eräs konserttireissu, josta olen varmasti kirjoittanut joskus, mutta kirjoitan uudestaan. Vuosi oli 2012 ja konserttikiertue oli Pelko ja rakkaus (piti oikein tarkastaa, että koska tämä on tapahtunut ja olin yllättynyt, että siitä oli noinkin kauan aikaa). Sinä päivänä satoi syksyn ensimmäiset lumet ja se näkyi matkalla siten, että ihmiset ajoivat hiljaa, tulimme hillittömän pitkän jonon perässä. Jossain vaiheessa tajusimme, että myöhästyisimme konsertista. Tässä kohtaa olin kiitollinen, että olimme ystäväni autolla liikkeellä, koska sitten se Audi otti ja lähti. Hirveä naurun käkätys valtasi auton samalla kun saatoin pidellä hetken "kauhukahvasta" kiinni, kun Audi ampaisi jonon kärkeen. Johan lähti. Ei muuten myöhästytty. Istuttiin penkkiin puuskuttaen ja siinä samassa valot sammuivat. Juuri sopiva ajoitus. Lappeenrannasta tulee mieleen myös joku kohtaaminen siellä parkkihallissa, jossa meitä kävi heipattamassa semmoinen hassu setä, joka väänsi lipan vinoon ja kyseli "Jou, mitäs likat?". Tällekin saatettin hiukan naurahtaa.

Lappeenrantaan oli nyt lokakuisena iltana kerääntynyt mukava joukko ihmisiä. Ihana oli taas nähdä tuttuja ihania tyyppejä. Sekä ennen konserttia, kuin myös puoliajalla. Istumapaikka oli tällä kertaa ihan syystä kauempana. Välillä on mukava katsella ja kuunnella kauempaa, vaikka eturivi toki on se kaikista rakkain paikka. Mutta nyt oli ihana nautiskella valoista, musiikista ja kokonaisuudesta sieltä kauempaa katseltuna. Saa keskittyä välillä kuuntelemaan biisejä ja uppoutua niihin. Taikasanat nostin jo viimeksi biisisetistä ja tällä kertaa nostan sieltä yhden omista lemppareistani: Särkynyt enkeli. Tästä biisistä on konsertteja varten tehty ihana ja erilainen versio. Tämä uppoaa kyllä minuun. Särkynyt enkeli kolahtaa aina ja tulee aina kuulumaan omiin suosikkeihini, siihen biisiin liittyy niin paljon muistoja ja se on enkelibiisi, jotka ovat minulle rakkaita.

Tunnelmat konsertissa vaihtelivat jälleen laidasta laitaan, välillä nauroin Ollin vitseille ja välillä hukuin biisien sisään ja nieleskelin kyyneleitä. Ollin keskustelu yleisön kanssa on lähes aina hauskaa seurattavaa. Kun välillä biisien kanssa käydään syvissä vesissä, niin niitä tasapainottaa kivasti Ollin välispiikit ja sitten tietysti menevämmät biisit. Hieno päätös on tosiaan tehty mimmien suhteen. Yksi omia lempijuttujani konsertissa oli Olli laulamassa ja Mia Suszko sekä Stella Christine säestämässä akustisella kitaralla. Siinä, jos missä meinaa olla itku herkässä, kun kuuntelee hyvin riisuttua ja pelkistettyä Yötä. Minä kuitenkin itse pidän valtavan paljon Yön hienoista power-balladeista. Hienoja hetkiä. Nessut voi ottaa varuiksi mukaan. Vastapainona tälle, sitten kun mennään lujaa, mennään todella lujaa ja nämäkin on konsertin hienoja hetkiä. Ei siellä kyllä huonoja hetkiä olekaan, tai en sellaisia löydä, koska katselen maailmaa Yön mustien lasien läpi.

Tunnelmasta toiseen, välillä kyyneleitä nieleskellen, välillä nauruun repeillen. Näitähän voisi käydä katsomassa useammankin syksyn aikana. Eikun niinhän minä teenkin. Ette pääse musta niin helpolla eroon. Ensi viikolla kuitenkin jotain muuta, siitä lisää sitten ensi viikolla.

Kuvia löytyy taas facesta, tällä kertaa päähuomio upeissa valoissa!

"Näistä öistä, voimani mä saan." -Pauli Hanhiniemi