tiistai 15. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset Yöt! Voihan itku!

11.12.2015 Kotka, Amarillo


Jotta ei elämä kävisi turhan päiten tylsäksi, niin johan sitä piti perjantaina jälleen ottaa auto alle ja suunnata Yötä katsomaan. Viikko oli ollut melko kiireinen, joten hirveästi en ollut ehtinyt kotona viettelemään aikaa. Siitä huolimatta päätin lähteä perjantaina rakkaan kälyni kanssa Kotkan Amarilloon, kyllähän tätä voi jo melkein kotikeikaksi kutsua, kun Kotkaan on niin lyhyt matka ja Kouvolassa Yö ei juuri lainkaan keikkaile. Tarjolla olisi ollut myös työpaikan pikkujoulut, mutta Yö vei tällä kertaa voiton ja jälleen sai otsaan sen hullun leiman. Ennen keikkaa ehti hyvin höpötellä muiden yö-ihmisten kanssa ja tunnelma oli korkealla. Se on jännä juttu, kun joka kerta hiukan ennen kuin keikka alkaa niin väsy alkaa painostamaan minun silmiäni ja sitten laskeskelen mielessäni melkeinpä sekuntteja siihen kun keikka alkaa. Ärsyttävää. Pitäisi varmaan alkaa nauttimaan keikoilla enemmän alkoholia, niin pysyisi tunnelma korkealla. Tai sitten ei. Koska joka kerta se ilo  kyllä nousee siinä vaiheessa, kun intro paukahtaa ilmoille.

Kotkassa saatiin nauttia oikein makoisasta biisikattauksesta, minulle ainakin maistui paremmin kuin hyvin. Yötä vastaanottamaan, Rakkauden vahvistama, Sunnuntaisin kuolee kuninkaat ja Angelique. Hiukan harvinaisempia herkkuja oli tarjolla, kuin yleensä. Näyttää tekevän enemmän vaihtelua biiseihin, kun Ollilla ei nenän edessä ole sitä töllötintä, eikun mikä-lie-prompteri-onkaan. Tai mistä minä tiedän vaikuttaako se, mutta nyt sitä ei ollut ja nyt tuli enemmän näitä harvinaisempia kappaleita. Kotkassahan esiintymislava oli onnettoman pieni, tai siltä se näytti. Siinä edessä ollessa savun takaa ei välillä meinannut nähdä koko bändiä, niin reippaanlaisesti savua tarjoiltiin koko keikan ajan. Savu yhdistettynä todella korkeaan aitaan yleisön ja bändin välissä ja ainakin minä sain sanoa hyvästit kuville ja kuvien ottamiselle.

Mutta mitäpä niistä kuvista. Biisit osuivat tällä kertaa ainakin minun kohdallani täysin maaliin ja bändi oli hyvässä iskussa ja hymy huulilla sai keikasta nauttia. Mikäs sen parempaa. Höpsöjä herroja lava täynnä, kun kaikkea hassua siellä keikan aikana puuhaavat. Sai taas nauraa, tosin nyt ei enää edes muista mille kaikelle sitä edes tuli naurettua, mutta hauskaa oli. Ehdottomasti oli. Kotimatkakin taittui kivasti, kun oli seuraa autossa.


12.12.2015 Järvenpää, Scandic


En tiedä tiesikö kukaan, että minulla on maailman huonoin suuntavaisto. Ensinnäkin, olin varma että Järvenpäähän kun mennään on suuntana Helsinki. Väärin meni. Toiseksi, en meinannut löytää koko Scandic Hotellia sieltä ja hermo meinasi palaa kun pyörittelin ympäri Järvenpäätä. Saattaa olla että pari ärräpäätäkin pääsi suusta livahtamaan. No olisikohan taas kannattanut mennä sen navigaattorin ohjeiden mukaan? Kyllä varmaan, mutta se tie mistä Scandicin pihaan käännyttiin oli jotenkin tosi pimeän näköinen ja olin varma ettei siellä voi mitään hotellia olla.

Mutta onneksi hotelli löytyi, parkkipaikka löytyi ja Yö-tyypit löytyi. Melko pitkän aikaa sitä taas keikkaa tuli odoteltua, tai ainakin se meinasi välillä vähän siltä tuntua. Onneksi kuitenkin pari ihanaa herrasmiestä kävi ennen keikkaa hitusen piristämässä oloa. Paikalla oli melkoinen määrä tuttuja Yö-tyyppejä jälleen kerran. Jossain vaiheessa ennen keikkaa iski pieni haikeus, kun tajusi että seuraavan kerran Yötä pääsee katsomaan livenä vasta puolen vuoden kuluttua. Kokemuksesta tiedän että keväästä tulee melko pitkä.

Yö veti kyllä huikean hienon keikan. Biisit olivat melkolailla sitä tuttua ja turvallista settiä yleisön toivomana. Jotenkin tuntui että herrat panivat parastaan ja olivat ihan liekeissä. Oli kiva kuulla Sen piti olla kaunista -biisi, joka koskettaa kyllä minua jostain kohtuullisen herkästä kohdasta. Lumivalkoisten sävelien alkaessa ei auttanut enää nieleskellä silmäkulmista karkaavia tippoja. Sieltä ne karkasivat ihan ilman lupaa.

Kotimatka oli kohtuullisen hankala. Vierestä puuttui joku, jonka kanssa olisi voinut jutella. Nyt sai märehtiä itsekseen siinä haikeassa olossa ja eihän siitä mitään tullut. Siihen haikeaan fiilikseen liittyy niin paljon kaikkea. Haikeus tulee siitä, ettei tiedä koska seuraavan kerran näkee Yöhön liittyviä tyyppejä, ei pelkästään siis bändiä, vaan sitä porukkaa johon on keikoilla tutustunut. Se tulee myös siitä, että Yö on minulle se kaikista paras päännollaus keino. Se tulee siitä että puolessa vuodessa ehtii tulemaan ikävä. Ikävä kaikkea sitä kohtaa mitä Yö elämääni tuo. Toki sen puolen vuoden aikana saa viettää aikaa rakkaan miehen kanssa, tavata ystäviä, käydä katsomassa livemusiikkia, käydä katsomassa koripalloa ja tottahan se on, että nopeasti se kevät menee.

Vuoden viimeinen keikka saa aina minut kelailemaan kulunutta vuotta taakse päin. Vuoteen on mahtunut ehkäpä kolmisenkymmentä keikkaa. Vuoteen on mahtunut myös järjettömän paljon naurua, iloa ja hyvää mieltä. Siihen on mahtunut myös liikuttumista ja herkistymistä. Siihen on mahtunut paljon ihania yö-ihmisiä. Siihen on mahtunut tuhansia kilometrejä Suomen teillä. Siihen on mahtunut kikattelua ja hykertelyä. Siihen on mahtunut järjettömän paljon ihanaa musiikkia ja huikeita bändejä. Yö tulee silti pysyttelemään ykkösenä.

Suuret kiitokset kuuluvat koko Yö-poppoolle! Olli, joka pitää huolta faneista ja viihdyttämisestä milloin minkäkinlaisilla jutuilla ja osaa koskettaa äänellään niitä herkkiä kohtia sisällä. Ari, jonka soitantaa ei voi katsella hymyilemättä. Daffy, jonka kitaran soitantaa voisin helposti kuunnella vaikka kuinka pitkään. Jaska, joka muistaa jokaisella keikalla huomioida jollain lailla ja joka osaa myös viihdyttämisen taidon puhumattakaan siitä lahjakkuudesta millä hän soittimensa hoitaa. Juki, jota kamerat rakastavat ja jonka ääni on hunajaa sielulle. Mikko, joka kaikessa vaatimattomuudessaan soittelee biisin kuin biisin oikein ja huokuu jossain määrin rauhallisuutta. Satu, jonka kanssa on aina kiva "käydä körssillä" ja jota on aina ihana nähdä. Ja se roudariosasto: Yrmyjen kruunaamaton kuningas Teemu, Valomestari Aki, Lavaäänen keisari Timo höystettynä vahtuvilla kokoonpanoilla Pasi, Pete, Jari. KIITOS!

Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille ja kiitos kun olette kulkeneet mukana jälleen yhden Yö-vuoden. Särkynyt enkeli vetäytyy nyt talviunille, ainakin hetkeksi. Hiljaisempi kevät on tulossa, mutta älkäähän kadotko minnekään. Eiköhän sitä jossain livekeikoilla tule tässä keväänkin aikana käytyä.



HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2016!

"Minun jouluni on sisäinen rauha 
ja valkoinen maa 
Minun jouluni on seestynyt mieli, 
kun kuunnella saan
Ikuista kuisketta kaikkeuden 
olla kuin pienenä osana sen 
Sellainen jouluni on"
-Vexi Salmi

Muutama kuva Kotkasta ja Järvenpäästä nähtävillä blogisivulla facessa.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Olipa kerran kaukaisessa maassa paikka nimeltä Himos Areena

5.12.2015 Himos Areena, Jämsä


Sattuipa kerran niin, että pikkuruinen tytön tylleröinen otti alleen auton ja haki kaukaa suuresta maailmasta ystävänsä matkaan mukaan. Tytön tylleröinen ajeli vieraan maan kansalainen kyydissään kohti suurta ja valtavaa vuorta, jonka kupeeseen oli pystytetty kiva pieni palatsi, johon mahtui satoja ihmisiä sisään yhtä aikaa. Matkalla vuoren juurelle, tytön tylleröinen ja tämän ystävä jutustelivat niitä näitä ja matka sujui varsin rattoisasti. Tytöt huomasivat että heillä on paljon yhteistä, vaikka asuvatkin aivan toisella puolella suurta maailmaa. Tytön tylleröinen oli houkutellut ystävänsä mukaan matkaan, koska hän halusi näyttää vieraan maan kansalaiselle miten täällä asiat tehtiin. Tytön tylleröinen ja vieraan maan kansalainen olivat menossa kuuntrelemaan valtakunnan hienointa orkesteria.

Vaikka matka olikin pitkä, eikä ilmojen herrakaan suosinut, saapui kaksikko paikalle. Tytön tylleröinen tapasi paikalla muitakin ystäviään ja oli hyvin onnellinen nähdessään heitä. Hyvän tovin odoteltuaan sai kaksikko sitä mitä oli tullut paikalta hakemaankin. Lavalle astelivat uljaat soturit, jotka saivat eturivissä seisoskelevat neidot huokailemaan. Orkesteri teki parhaansa, jotta kaukaa ja läheltä saapunut väki saisi viihdykettä koko rahan edestä. Orkesteria johti uljas soturi, jonka hymy sulatti pinttyneimmänkin neidon sydämen. Orkesterissa soittajina olivat valtakunnan parhaimmat ja rohkeimmat miehet, joiden perään neidot loivat kuumia silmäyksiä koko illan. Orkesteri oli niittänyt mainetta ympäri valtakuntaa jo niin pitkään, että yhteislaulultakaan ei voitu välttyä. Koko yhteen kokoontunut väkijoukko lauloi mukana, viini virtasi ja kaikilla oli hauskaa. Tanssikengät oli pakattu matkaan mukaan ja väki tanssi niin, että jalkoja pakotti.

Tytön tylleröinen nauroi ja lauloi ja nautti täysin rinnoin orkesterin esityksestä. Koko orkesteri oli hyvässä vireessä ja se välittyi myös yleisölle. Kitaran varressa oli hyväsydäminen soturi, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Urkuja ja akustista kitaraa soittava herrasmies olisi ansainnut hymypoikapatsaan jo monta kertaa. Rumpujen takana istui Kreivi, jonka hyppysissä pysyi niin kapulat kuin neitojen sydämetkin. Pianon takana istui orkesterin järki ja lahjakkuus samassa paketissa, hänen kasvoiltaan paistoi syvä keskittyminen koko esityksen ajan. Bassosta huolehti orkesterin taiteilijasielu, jonka perään vähintäänkin joka toinen paikalla olevista neidoista huokaili ja näki jo pienen pienissä päiväunissaan häät ja ainakin sata lasta. Orkesterin soittimista ja välineistä piti huolta joukko, joka ei liikoja hymyillyt. Joukko joka hoiti kaikki asiat mallikkaasti, jotta orkesterin olisi helppo esityksensä hoitaa. Vaatimaton joukko, joista jokainen omaa syvällä sisällään lämpöisen sydämen ja vallattoman huumorintajun. Tämä joukko yhdessä toimien saivat aikaan loistavan tunnelman, jossa ihmisillä oli hyvä olla.


Tuli kuitenkin aika, kun hauskapidon täytyi loppua ja väen lähteä kotimatkalle. Pimeys oli laskeutunut valtakunnan ylle, mutta tytön tylleröisen ja vieraan maan kansalaisen huulilla viipyili hymy. Sen pituinen se.

Täältä voit käydä katsomassa kuvia. 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Sirkuksessa vai Circuksessa, onko sen nyt niin väliä

27.11.2015 The Circus, Helsinki, Yö ja Popeda yhteiskeikalla


Melko vauhdikkaasti sitä on taas tässä viime aikoina viuhdottu menemään. Ei paljoa ole tarvinnut kotona oleilla. Viime viikon sisällä vapaa-aikaa on täyttänyt koripallon seuranta, mutta mahtuihan sinne sitten myös yksi kappale oikein kunnon suomirock-sirkusta, Circuksessa. Leppoisasti ilta alkoi ulkona odotellessa, jostain syystä minäkin olin hyvissä ajoin, koska minulla on joku hämärä käsitys, että myös toiset Popeda-fanit tulevat ajoissa ja minä kun ajattelin katsoa molemmat keikat siitä eturivistä, joten ajoissa se on silloin mentävä. Ei sitä oikein muualle osaa mennä, vaikka suositeltavaa se varmasti välillä olisikin. Luulenpa että Yön poppoo olisi hyvin kiitollinenkin jopa, jos pääsisi joskus eroon, siis niin että ei olisi pakko tunkea sinne eteen. Mutta näillä mennään.

Tämähän olikin ensimmäinen visiitti Circukseen. Joten arvioidaanpa nyt sitten hiukan paikkana. Yleisöä paikalle ainakin mahtuu ihan kivasti, nyt ei yläkerta ollut lainkaan käytössä, joten vielä enemmänkin olisi porukkaa paikalle sopinut. Muutenkin yökerho oli avara ja keikkojen aikana sai huomata, että ilmanvaihtokin toimi ihan kohtuu hyvin, kun ei liiemmälti kuuma tullut. Keikkapaikkana siis noin päällisin puolin oikein mukava. Ja viihtyisä. Minä ainakin tykkäsin.

Nyt oli kiva, kun ei tarvinut odotella pitkään, kun Yö kiipesi lavalle jo kohtuullisen aikaisin, kun yhteiskeikalla nämä suomirockin legendat olivat. Joten melko pian sai jo läpsytellä käsiä yhteen Yön alkunauhan tahdeissa ja hihkua bändiä lavalle. Ja sieltähän ne tutut aloitusbiisit jälleen kajahtivat ilmoille: Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa. Taas pitäisi jotain keikan helmiä keksiä, no mainittakoon ainakin Hän tanssi kanssa enkeleiden. Niihin enkelibiiseihin kun ei ikinä kyllästy. En minä ainakaan. Sen piti olla kaunista oli myös jälleen hyvä. Nyt toisella kuuntelukerralla huomasi, että siinä voi jo vähän hyräillä mukanakin. Hieno ja koskettava biisi, tällä kertaa en vaan antanut sen upota liian syvälle, joten ei tarvinut nieleskellä niitä silmäkulmista karkailevia tippojakaan. Yhtenä helmenä on mainittava myös Kun kohdataan. Aivan äärettömän hieno ja hyväntuulinen kappale.

Oli kiva nähdä Yön tyypit isolla lavalla, koska sen näkee kyllä että sillä on herroihin vaikutusta. Ahtaalla lavalla ei juuri liikuta, mutta isolla lavalla voi vähän irrotellakin. Ja sitten tietysti tuo Yö-Popeda asetelma, joka saa ainakin Yön vetämään erityisen hyviä keikkoja, puskemaan vielä aavistuksen kovempaa kuin mitä muuten. Hyväntuuliset soittajat ja laulaja saavat minut poikkeuksetta hyvälle tuulelle. Äärettömän viihdyttävää. Eipä siihen Yöhön tarvinut pettyä tälläkään kertaa. Erityisesti mieltä lämmittää nähdä Olli hyvällä tuulella ja sitä se kyllä todellakin Circuksessa oli!

Yön jälkeen olikin vuorossa manserokkia parhaimmillaan, kun lavan ottivat haltuun "täydelliset miehet", rokkikukot vailla vertaa. Popedahan on ja vähän sellainen takuuhyvä, ainakin lähes poikkeuksetta sellaisia ovat olleet ne keikat, missä minä olen ollut. Minä pidän niin porilaisesta punk-melankoliasta kuin mansen kieli poskella tehdystä rockista. Kovinkaan moneen Popedan biisiin en löydä sellaista tarttumapintaa, mutta se ei tarkoita etteikö sitä mielellään kuuntelisi. Popedan musiikki on vähän sellaista liukasta, vähän niinkuin laulajan mielikin. Popedan keikat saa ehdottomasti ihmismielen hyvälle tuulelle. Oli äärimmäisen kiva kuulla pitkästä aikaa Lentolupakirja, jostain syystä se on jäänyt mieleen ensimmäiseltä Popedan keikalta jossa olen ollut. Ja nyt sen kuuli pitkästä aikaa, niin kyllä se mieltä lämmitti. Toki Popedalla on muitakin hyviä biisejä, omiin suosikkeihini lukeutuu Kakskytä centtiä ja Costellon laulama Kun mies unelmoi.

Popedahan koostuu hauskasta kokoonpanosta ihmisiä, jotka ovat tehneet vuosikausia, vuosikymmeniä yhteistyötä ja ovat hienosti hitsautuneet yhteen. Hyvällä tuulellakin ne mokomat ovat ihan koko keikan ajan. Siis eihän näitä herroja voi katsella ja kuunnella kuin hymy huulilla ja biiseissä mukana laulaen ja nauttien siitä mitä siellä lavalla tapahtuu.

Ilta oli kaikinpuolin hieno ja ehdottomasti taas kannatti lähteä. Yö ja Popeda luovat mahtavan combon, jota menee mieluusti kuuntelemaan ja voihan niitä vähän katsellakin. Vielähän tässä ennen joulua saa hitusen lennähdellä paikasta toiseen ja saada kurkun huutamaan apua, kun peräkkäisinä päivinä käy keikoilla ja koripallopeleissä. On se rankkaa tämä harrastusten perässä juokseminen. Vaikka on se kyllä aikamoisen kivaa puuhaa, en kai minä muuten niiden perässä juoksisi.

Muutama kuva löytyy taas naamakirjasta. Tosin laatu ei ole parasta mahdollista, kun jälleen etukäteen tarkistin saako järjestelmäkameralla keikan aikana kuvata ja vastaus oli, että tarvitsee erikseen kuvausluvan, joten jätin järjestelmäkameran kotiin ja räpsin tuolla vanhemmalla kompaktikameralla.

Lopetetaan tämä Olli-aiheisella vitsillä, jonka Costello keikalla kertoi:
"Mies menee Hämeenkadulla olevaan Guinnessin ennätystenkirjan toimistoon
ja sanoo:
- Minulla on maailman pienin muna.
5 minuuttia toimistossa oltuaan, mies kävelee ulos toimistosta ja kiroilee mennessään:
- Kuka vittu on Olli Lindholm."


Palataan! Pus!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Perjantai 13. ja Hankasalmen Yössä

13.11.2015 Lomakeskus Revontuli, Hankasalmi


Perjantai ja 13. päivä. Kuka sen on muka keksinyt että se on epäonnen päivä? Maailman paras ja luotettavin tietolähde Wikipedia tietää kertoa, että kyseinen ilmaus on tunnettu jo 1800-luvulla, mutta se on tullut yleiseksi uskomukseksi vasta 1900-luvulla. Joten melko pitkään on ihmisillä ollut kaikenlaisia uskomuksia. Minä itse olen sitä mieltä, että se on epäonnen päivä ainoastaan jos uskoo sen olevan. Mitä enemmän siihen uskoo, sen todennäköisempää on että sinä päivänä sattuu ja tapahtuu.

Minä en moiseen jaksa uskoa, joten pystyin hyvillä mielin lähtemään kohti Hankasalmea.Tai siis itseasiassahan tässä kävi niin että en ollut kyllä aikonut lähteä. Jotenkin siinä perjantaina töistä päästyä se kutina jalkapohjissa kuitenkin kasvoi koko ajan. Onneksi lähistöllä sattuu olemaan myös yksi äärettömän kiva Yö-ystäväinen, joka oli kohtuullisen helppo puhua ympäri, niin ei tarvinut yksin ajella. Pisteet muuten nopeasta toiminnasta, minä en ehkä ihan noin nopeaan toimintaa pystyisi. 20 minuuttia meni valmistautumiseen. Ihan hyvä saavutus, kokeilkaapa itse arvon naiset. Matkalla olikin sitten aikaa parantaa maailmaa.

Revontulen pihaan päästyä mieleen palaili kaikki mukavat muistot edellisestä kerrasta kun olen kyseisessä lomakeskuksessa ollut. Se käynti ei mennyt ihan putkeen, se meni enemmän viihteen puolelle. Noh, sattuuhan näitä. Tällä kertaa kuitenkin ihan autoillen. Eikä oltu ehditty muuta kuin päästä sisään, niin johan kävi selväksi että illasta tulisi omalta osalta varsin mielenkiintoinen, kun katseli "juhlakansaa" jolla todella oli meno päällä. Siinä kohtaa ei voinut muuta kuin toivoa keikan alkavan mahdollisimman nopeasti. Ihan normaaliin aikaan se tietysti alkoi.

Keikka alkoi tutusti Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa -kappaleilla. Pettävällä jäällä oli ehdottomasti kiva kuulla. Samoin kuin Ei syntiä sen kauniimpaa, Hän tanssi kanssa enkeleiden ja Kuorotyttö. Illan aikana kuultiin pari helmeä. Ensimmäisenä helmien vuorossa oli Tunnit. (EDIT 17.11. Biisin nimeenhän on nyt eksynyt virhe, eli tarkoitin sanoa Sua muistoistani pois en saa. Kiitos Yön naamakirjan ylläpidolle tarkkaavaisuudesta.) Siinä biisissä on taikaa. Olen tainnut sanoa sitä aiemminkin, mutta sanon sen taas. Siinä on kappale, jonka nimen kuuleminen saa pienen apinan pääni sisällä takomaan lautasia yhteen innostuksesta. Eli tykkään isosti. Toinen helmi tarjoiltiin aivan uuden biisin muodossa Sen piti olla kaunista. Minut biisi ainakin tempaisi mukaan ja Minne tuulet vie tyyppisten rallien vastapainoksi tarvitaan vähän sitä riipivää Yötä. Tämä oli sitä kyllä parhaimmillaan. Hieno kappale, hienot sanat, hieno tulkinta. Eli minä tykkäsin.

Aivan liian nopeasti oltiin jälleen tilanteessa, että jäljellä on enää Likaiset legendat 1 ja Ihmisen poika sekä encore. En yhtään pysty ymmärtämään mihin se aika aina keikan aikana katoaa. Vähän voisi hidastaa tahtia, jotta voisi nauttia vähän pidempään keikasta. Likaisissa legendoissa lauletaan tuskaisesta roolista ja melko tuskaiseksi se olo omalla kohdalla siinä kohtaa meinasi muuttua. Eräs tukevassa humalatilassa oleva naisihminen, joka oli hetkeä aiemmin ottanut pienen hetken lepoa tuolilla istuen, silmät kiinni, horjahti kevyesti koko painollaan minun jalkapöytäni päälle. Kyllä muuten hetken tunsi olevansa kuin mikäkin merimies, kun ärräpää toisensa perään suusta pääsi karkaamaan. Ai että humalaiset täti-ihmiset ovat ihan lemppareitani.

Encoren aikana kuuntelin korvanjuuressani toista humalaista naista, kun hän pyysi päästä laulamaan Ollin kanssa. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Häviääkö muka ihmiseltä täysin kyky käyttäytyä ja esimerkiksi tässä tapauksessa totaalinen sävelkorvattomuus. Siis kun mietin että ajatteliko tämä leidi oikeasti olevansa hyvä laulamaan? Se rääyntä, mikä oman korvakäytäväni täytti, sai minut voimaan pahoin. Eli jälleen ollaan tilanteessa, jossa sanon että "Kyllä humalaiset ihmiset ovat sitten ihania!". Eikä siinä, toki ymmärrän että ravintolaan lähdetään pitämään hauskaa ja toisilla siihen kuuluu alkoholi, mutta onko se sitten hauskanpitoa, kun et seuraavana päivänä muista illasta mitään? Surullista.

Kotimatka taittuikin sitten hiukan vaisummissa tunnelmissa. Eräs kaveri, joka asuu Pariisin lähistöllä oli lähettänyt viestin jossa hän kertoi olevansa kunnossa ja ettei tarvitse huolehtia. Onneksi en sen enempää asiaan yöllä paneutunut, koska en olisi varmastikaan saanut nukuttua sitäkään vähää kotiin päästyä. Aamulla vasta avasin kauhua kirkuvat otsikot ja uutiset. Ei pysty ymmärtämään, eikä millään tasolla käsittämään. Keskitytään me kuitenkin niihin hyviin tekoihin ja siihen miten me voimme kanssakulkijoita auttaa. Viha synnyttää vihaa. Sillä tavoin tätä maailmaa ei saada paremmaksi paikaksi. 

Kuvia keikalta täällä. 

Kun käytte äänestämässä Iskelmän listaa, jossa Yö edelleen nauttii ykköspaikasta, niin muistakaahan että jos välillä haluaa antaa äänensä jollekin muulle, tai äänestää vaikkapa kumminkaiman siskon nimellä, niin hyvänä vaihtoehton Yölle on Taikakuun Rouva Virtanen, joka on nyt uutena biisinä pyrkimässä listalle. Kyseisen kappaleen taustalta löytyy meinaan tuttu tyyppi, meidän Jaska, eli Jari Latomaa, joka on kappaleen säveltänyt! Eli käykääpä äänestämässä! :)



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Yöllisiä tunnelmia Heinolasta ja Lappeenrannasta

6.11.2015 Heinola, Tukkijätkä


Niin se oli taas työviikko taputeltu päätökseen ja auton nokka kohti Heinolaa mukavan työillan jälkeen. Heinolan Tukkijätkässä on tullut käytyä joskus aiemminkin ja samalta se paikka näytti kuin parisen vuotta sittenkin, kun viimeksi on samoilla tonteilla käyty. Vähän oli taas iltaa odoteltu, koska tiesin että näkisin siellä rakkaan Ystäväiseni, jonka seurassa ei kyllä koskaan ole tylsää. Ikävä meinaa ajoittain ottaa vallan, mutta onneksi puhelimet on keksitty. Mutta perjantai-illasta sai siis nauttia rakkaan Ystävän kanssa, ei kai sen parempaa olekaan. Siinä keikkaa odotellessa piti vähän aukoa sanaista arkkua ja hitusen kiusata sitä erästä Yrmyilijöiden kuningasta. Mikäli tämä on ensimmäinen kerta, kun joku lukee tätä blogia, niin kysehän siis on maailman onnellisimmasta roudarista. Tämän herran työskentelyä katsellessa tulee itselleen järjettömän hyvä mieli, koska niin kovin onnelliselta hän työskennellessään näyttää. Meinasin sitten saada luunapin otsikkoon. No en kai nyt ihan oikeasti, mutta kyllä välillä pieni kiusanteko piristää kummasti.

Oli kyllä kiva nähdä Heinolassa muitakin tuttuja. Keikka alkoi jotenkin hiukan yllättäen, kun kello oli vasta yksitoista kun alkunauha lähti jo soimaan. Ehdottomasti siis positiivinen yllätys. Useamminkin saisi olla tällaisia yllätyksiä. Alkukeikka menikin sitten hiukan jotenkin ohi, kun erästä ystäväistä häiriköi humalaiset ihmiset. En lakkaa hämmästymästä siitä, miten tietyt paikat keräävät sisuksiinsa tietyn tyyppisiä ihmisiä. Se että joku saa illan fiilikset siitä, että yrittää haastaa riitaa muiden kanssa ja pilata muiden illan, on hämmästyttävää. Miten pahasti se oma elämä menee pieleen, että haluaa ehdoin tahdoin tuottaa muille pahaa mieltä?

Onneksi Olli oli tilanteen tasalla ja huolehti omistaan. Ensin sai varoituksen mies ja sen jälkeen se viisas Artisti vielä ehdotti, että vaihdetaan hiukan paikkoja. Ollista kyllä näki hyvin miten huolissaan se tilanteesta oli, eikä meinannut pystyä katsetta irrottamaan. Kunnes niitä paikkoja vaihdettiin. Edelleen se länkyttäminen Ystäväni toisella puolella jatkui. On äärettömän vaikea ymmärtää tuollaista käytöstä. 

Mitähän sanoisi biiseistä. Ainakin sen verran että Pettävällä jäällä oli ehdottoman kiva kuulla. Onnen hohteessakin on kyllä livenä hieno kuulla. Tosin hempeää rakkauslaulua siitä ei saa tekemälläkään. Onneksi hempeä rakkauslaulu tarjoiltiin Yhteinen sydän -kappaleen muodossa. Siinä biisissä on taikaa. Tykkään kerta kerran jälkeen enemmän. Tia-Mariakin kuultiin yleisön pyynnöstä. Jukilta kuultiin Pudonneet ja Deadline. Kovin levottomalla tuulella näytti arvon herra Rumpali olevan. Se todella saa hymyn huulille.

Keikan jälkeen mieli oli hyvä ja kotiin oli kiva ajella. Aika sellainen peruskeikka.


7.11.2015 Lappeenranta, Amarillo


Hyvin hyvin lyhyiden yöunien jälkeen voikin jo nousta ylös ja todeta, että liikkuminen tekee kipeää. Edellisen päivän mielenhäiriö ja pieni jumppahetki kotona todellakin kostautui. Toivottavasti noita mielenhäiriöitä ei usein tule. Ennen Lappeenrantaan lähtöä oli kyllä mielessä, että sen kerran kun oli tarkoitus mennä syömään ennen keikkaa ja oli pöytävaraus, niin vähän teki mieli jäädä kotiin nukkumaan pidemmät päikkärit. Nyt ne jäi toivottoman lyhyiksi ja väsymystila oli melko korkealla. Työkaverin kanssa matka sujui kuitenkin rattoisasti ja maailmaa parantaen. 

Meinattiin muuten eksyä Lappeenrannassa ennen kuin löydettiin Amarilloon. Tällä kertaa ei vain näkynyt matkaopasta. Onneksi löydettiin tuttu bussi, niin samalla löydettiin myös oikea ravintola. Nyt täytyy hiukan kyllä kehua. Amarillossa on todella hyvä asiakaspalvelu ja ystävälliset tarjoilijat. Ravintola on myös hyvin viihtyisä. Melko paljon oli ruokailijoita ja ruokaa sai vähän odotella, mutta hyvät sapuskat siellä oli myös. Onneksi me olimme myös varautuneet pieneen odotteluun, eikä kiirettä siis ollut. Näppärää oli myös se, että lipun sai maksaa samalla kertaa ruuan kanssa.

Sitten pienenä miinuksena on mainittava paikan siisteys, kaikki näyttää jotakuinkin siistiltä kun kaukaa katsoo, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että vähän siellä sun täällä oli tahmaista, tämä lähinnä siis yökerhon puolelta, ei ravintolan puolelta. Samoin kuin keikkaa odotellessa tanssilattiaa verhottiin savulla. Taas sain todistaa pienen hetken yrmy-maskin pudotusta, kun jälleen jonkun mielessä oli luunapit. Hyvä rakas Yrmy! Hymy sopii paljon paremmin kuin se yrmyily.

Keikka olikin sitten vallan mainio. Se rakas Artisti oli todella levottomalla tuulella. Jälleen kävi mielessä, että liekö siellä joku salainen mikrofoni, jonka kautta ennen keikkaa käydyt keskustelut päätyvät vallan vääriin korviin, sen verran hyvin sopi taas tiettyjen juttujen ajoitus. Jälleen Olli kantoi huolta "omistaan" kun eräs ystäväinen käyttäytyi hänelle epätyypillisellä tavalla. Ollista näki selkeästi että oli tästä ihmisestä huolissaan. Jossain vaiheessa tilanne meni kuitenkin ohi ja Olli silmin nähden rentoutui. Hyväntuulinen keikka kaikinpuolin ja kyllähän Särkynyt enkeli kolahtaa kun sen livenä kuulee, kun sitä nykyään niin harvoin kuulee. Hyväntuulisia soittajia taas lava täynnä ja se hyvä mieli tarttuu kyllä ihanasti. On vaan niin suuri ilo katsella ja kuunnella.

Tästä viikonlopusta jäi ehdottomasti päällimmäisenä mieleen Ollin sydämellisyys ja huolehtivuus, kun kyse on "luottofaneista". Se aito huoli kertoo siitä, miten lämmin ihminen siellä lavan keskellä oikeastaan seisoo. Se lämpö vaan tuppaa toisinaan hukkumaan sen kaiken uhoamisen ja lava-Ollin alle. On kuitenkin käsittämättömän hienoa nähdä myös tuota toista puolta. Vaikka eipä siinä, kyllähän se lava-Olli viihdyttävä persoona on. Ensi viikolla sitten odotellaan Minne tuulet vie -musiikkivideota. Luvassa on kuulemma öljyttyjä miehiä vähissä vaatteissa vai-miten-se-nyt-oli. Joten onpahan jotain mitä odottaa.

Kuvia Heinolasta Täältä.
Ja kuvia Lappeenrannasta Täältä.



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pressan Yössä

24.10.2015 Helsinki, Pressa


Tällä viikolla ei olekaan ollut vapaa-ajan vietossa ongelmia, töissä on oltu joka ilta, kun koululaiset ovat nautiskelleet syyslomasta. Voin kertoa, että odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun voisin ensimmäistä kertaa ikinä pitää niin sanotusti oikeaa lomaa muulloinkin kuin kesällä. Tosin ehkäpä en siihen pisteeseen ikinä pääse, työtilanteet kun kuitenkin vaihtelevat, eikä näköpiirissä ole vakituista työsuhdetta. 

Tällä kertaa määränpäänä siis Helsinki ja Pressa. En edelleenkään nauti Helsingissä ajelemisesta. Osasin kuitenkin ihan lahjakkaasti perille ja sain auton jopa parkkihalliin kivasti. Ja sitten meinasin eksyä parkkihalliin. Hupsista. Ei meillä täällä maalla tuollaisia valtavia parkkihalleja ole.

Hotellin aulassa odotellessa sisäänpääsyä oli jotenkin taas sellainen olo, ettei Presidentin kaltainen hotelli kuulu Suomeen. Preisdentin aula on suuri ja vaikuttavan näköinen. Ainakin tällaisen landelaisen silmin katsottuna. Toisaalta niin harvoin tulee käytettyä hotellien palveluja ylipäätään, että enhän minä tiedä vaikka Suomessa olisi näitä pilvin pimein. Aulassa odotellessa oli kiva kuunnella pubista kantautuvaa livejazzia. Jotenkin se jazz sopi vielä erityisen hyvin siihen hulppean oloiseen aulaan.

Pressan puolella ilta olikin jo hyvässä käynnissä, kun Radalla.com tyypit olivat vallanneet yökerhon. Palkintogaala heillä oli siellä menossa. Jotenkin se varmaankin autoiluun liittyi. Tosin me pääsimme näkemään ainoastaan Babes osion palkitsemisen. Heillä sitten ilta jatkui juhlimisen merkeissä, kun kauden päätösgaalaa viettivät Pressassa hyvän musiikin tahdeissa.

Pressaan oli taas kertynyt melkoinen määrä tuttuja tyyppejä. Yö-tyypeistä ja heidän näkemisestä tulee kyllä lähes poikkeuksetta aina hyvälle tuulelle. Melko harvoin kun kuitenkaan tulee nähtyä näitä ihmisiä Yön ulkopuolella. Vaan kaikista parasta kyllä oli, kun sai rakkaan Ystävän kanssa olla pitkästä aikaa yhdessä Yötä vastaanottamassa. Parhautta.

Yön keikka alkoi jälleen tutusti Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa kappaleilla. Ja tunnelma tuntui olevan korkealla. Eipä näyttänyt herroja hirveästi väsy painavan, vaikka edellisenä päivänä olivatkin keikkailleet niinkin lähellä kuin Fuengirolassa. Pieni siirtymä Espanjasta Suomeen. On se vaan kova bändi, kun mainetta niitetään nyt jo Suomen rajojen ulkopuolellakin. Ihan Espanjan televisiota myöden. Onkohan seuraavaksi luvassa joku Euroopan kiertue? Iltaa jatkettiin Hän tanssi kanssa enkeleiden biisillä ja Ollin hyväntuulisella jutustelulla. Miten se nyt menikään, meiltä oli kuulemma pettänyt tenat tai jotain vastaavaa, kun Daffy oli niin kuuma. Jep. Näinhän se oli käynyt. Hupsista.

Sitten tarjoiltiin taas illan harvinaista herkkua. Tällä kertaa se tuli Voin luopuu mistä vaan -kappaleen muodossa. Siinä on kyllä sellainen biisi, että tämän kuulemiseen livenä ei ehkäpä koskaan voi kyllästyä. Minulle ainakin kelpaa paremmin kuin hyvin. Olipa muuten kiva kuulla pitkästä aikaa Särkynyt enkeli, tosin sen biisin aikana muistin taas, että toisinaan olisi kiva kun keikkakassista löytyisi myös pyyhe tai sateenvarjo. Ne jotka käyvät paljon keikoilla, saattavat ymmärtää mistä puhun, tai sitten eivät.

Yksi illan helmistä oli myös uuden uutukainen kappale Yhteinen sydän (toivottavasti muistin nimen oikein). Tämä kappale upposi ainakin minuun luita ja ytimiä myöten. Kaunis kaunis rakkauslaulu. Tykkäsin kyllä todella paljon. Minne tuulet vie -kappale on kyllä jäätävän kova kappale livenä. Kylmät väreet menivät nytkin selkäpiitä pitkin. Iskelmän listalla kappale on ottanut keulapaikan. Käythän sinäkin varmistamassa, että kappale pysyykin sen ansaitsemalla paikalla. Laitan linkin tähän. Saa käyttää. Espanjassa kuvattua musiikkivideota odotellessa. Kuvat paikanpäältä ovat ainakin olleet hienoja.

Aivan liian nopeasti oli taas aika, kun ilmoille kajautettiin Likaiset legendat 1 ja Ihmisen poika. Tämä tarkoittaa sitä, että jäljellä on enää encore ja keikka loppuu. Kaikki hyvä loppuu aina ihan liian aikaisin. Pressassa lauteilla oli lavallinen hyväntuulisia soittajia ja hyväntuulinen artisti. Se hyvä tuuli tarttuu ainakin minuun sieltä lavalta ja se saa palaamaan kerta toisensa jälkeen viihtymään näiden ihanien herrojen soitantaa kuunnellen. Livenä musiikki vaan on kaikista parasta.

Kotimatka sujuikin hernerokkasumussa ajellen. Vaan hymy pilkahteli kuitenkin huulilla vähän väliä. Hetkeäkään en taas vaihtaisi pois. Minä menen nyt kärsimään tätä valvomisen aiheuttamaa koomaa, joka on ollut valloilla koko päivän.

Kuvia löytyy taas naamakirjan puolelta.  On muuten kertakaikkisen hienoa, että joku niistä kuvista tykkää, mutta huomasin nyt ensimmäistä kertaa että erästä kuvaani oli "lainattu" luvatta ja vielä kivasti rajattu alareunasta pois Sarkynyt enkeli teksti (ä:n pisteet puuttuvat muuten siksi että suosikkifontissani ei sellaisia ole). Jännä miten ihmisiltä on unohtunut tekijänoikeus-asiat täällä sosiaalisen median viidakossa. Siis toki kuvia saa jakaa, mutta mikäli ei jaa sitä ns. alkuperäistä kuvaa, niin silloin täytyisi muistaa mainita kuvaajan nimi. Muuten se on rikos. Noniin tulipa kiva lopetus tälle tekstille.


tiistai 20. lokakuuta 2015

The One And Only Siltsu

15.10.2015 Manskikka-ahon liikuntahalli, Kouvola ja Jari Sillanpää


Vihdoin ja viimein koneen ääressä ja pienen pientä keikkaraporttia luvassa Kouvolasta. Kouvot järjesti kotihallissaan megalomaanisen konsertin, jossa vetonaulana toimi Jari Sillanpää. Tuo mies, joka viimeksi oli juhlinut 50v. syntymäpäiviään vaatimattomasti Stadikalla. Nyt Siltsu valloitti Kouvolan. Onhan se kuitenkin melko lähellä Stadikka-konserttia. Minullehan tuo liikuntahalli on tullut tutuksi tässä parin vuoden aikana, kun olen hurahtanut livekoripallon seuraamiseen. Tuolla on kannustettu Kouvoja kerran jos toisenkin.

Illan aloittivat tangokuninkaalliset muutamien vuosien takaa, Jukka Hallikainen ja Johanna Debreczeni (kyllä jouduin tarkistamaan miten tuo nimi kirjoitetaan). Hyvin he onnistuivat lämmittelemään yleisön, oli meinaan sen verran viihdyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Itse pidän kovasti artisteista, jotka hallitsevat myös yleisön naurattamisen välispiikeillään. Tunnin verran saatiin nauttia näiden kuninkaallisten viihdyttävästä shöystä ja mieluusti sitä kyllä katseli ja kuunteli.

Sittenpä lavan valtasikin Siltsu ja Men in black -orkesteri. Ja vakuuttavasti se keikka polkaistiin käyntiin. Liekeissä -biisi räjäytti hallin ja pyro-tekniikat olivat mukana heti keikan alusta. Ensimmäisellä puoliajalla saatiin nauttia hiteistä vuosien varrelta. Kävipä Siltsu myös yleisöä tervehtimässä yhden biisin ajan ja siellä otettiin kuva jos toinenkin. Hienoa yleisön huomiointia. Konsertissa kuultiin muuan muassa seuraavat kappaleet: Liekeissä, Viilenee, Satulinna, Sinä ansaitset kultaa, Kaduilla tuulee, Tanssii kuin John Travolta, Rakkaudella merkitty mies, Elämän tärkein ilta, Alku, Muuri, Jack, Malagaan, Gangnam Style.

Muuri kappale on edelleen minulle kappale, joka saa kylmät väreet juoksemaan pitkin kroppaa, kun sen kuulee livenä. Huikean hieno kappale. Tällä kertaa se tosin sai myös melkein pöksyyn lirahtamaan jotain ylimääräistä, koska tämän biisin kohdalla oli pyro-tekniikasta vastaava pannut putkiin parastaan ja koko halli jysähteli ja raikui, kun kovaääniset pommit räjähtelivät. Mutta siis jäätävän kova live-biisi.

Jarin tuotannossa on toki muitakin rakkaiksi muodostuneita kappaleita. Sinä ansaitset kultaa -biisille ei ihan heti löydy vertaa. Siitä on myös syystä tai toisesta tullut kappale, joka tuo mieleen rakkaan ystäväni, joten joka kerta kun kuulen tämän, niin mielessä on se ihana Ystävä. Menevämmät biisit sopivat myös Siltsulle järjettömän hyvin, etenkin kun tällä miehellä on ihan kivasti hallussa myös tanssiliikkeet ja liikkuvat lanteet. Hieno fiilis oli myös, kun Siltsulle luovutettiin Kouvojen pelipaidat tälle kaudelle, luonnollisestikin numerolla 50. Siltsu kävi jopa vetäisemässä paidan päälleen ja palasi encorea vetämään Kouvojen pelipaidassa. Hyvä Jari!

Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut. Kaikki järjestelyt toimivat hyvin, järjestyshäiriöitä ei kaiketikaan ollut. Ihmiset saatiin ajoissa sisään, vaikka jono olikin ennen ovien aukeamista melkoisen pitkä. Toivottavasti tällaisia iltoja järjestetään vastaisuudessakin. Onpa hienoa, kun Kouvolaankin tuodaan joskus nimekkäitä esiintyjiä. Kiitos Siltsu ja Men in black sekä tietysti Kiitos Kouvot!

Muutama kuva löytyy jälleen naama-aapisen puolelta, eli täältä

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Syksy on virallisesti alkanut

10.10.2015 Eura, Osmantupa


Heipä hei, näin pitkästä aikaa. Edellisestä raapustelusta onkin vierähtänyt hyvä tovi. Kulunut kuukausi on vierähtänyt nopeasti. Töissä riittää puuhaa ja hommaa, joka tietystikin on hyvä. Koripallokausi on pomputeltu käyntiin ja jälleen pääsee kannustamaan mahtavaa joukkuetta. Täytyy muuten sanoa, että vapiskaa, Kouvot on kovassa iskussa. Mutta siinäpä pikaisesti kuulumiset.

Yö on siis startannut syksyn keikat. Uusi sinkku, Minne tuulet vie, on puskettu ulos. Tästä on mainittava sen verran, että minä tykkään. Raikkaan kuuloista Yö-saundia. Erityisen upelta kuulostaa biisin kitara-saundit. Mahtavaa. Raikas Yö on erittäin tervetullutta.

Lauantaina starttailin autoa kotoa hyvissä ajoin. Mies oli lähtenyt jonnekin messuille, joten minä annoin itselleni myös luvan lähteä rentoutumaan Yön tahdeissa. Alunperin en kyllä ollut suunnitellut lähteväni. Matkaa kun kuitenkin kertyy Euraan ihan kiitettävissä määrin. Joskus tällaiset puolittain extempore-lähdöt ovatkin niitä parhaita. Eipä siinä, mukava oli taittaa matkaa Euraan, auringon laskiessa ja maisemista nauttien. Jottei nyt ole liian pumpulista, niin se laskeva aurinko on pirullinen paistaessaan silmään. Kerrankin aikaa oli riittävästi ja ehti mainiosti pysähtymään matkalla ja syömään. Forssan Autokeidas on tähän oiva paikka. Tosin Hesen kanatortilla oli kylmä. Hups.

Osmantupa ja Eura. Pihaan tullessa oli hiukan epäuskoinen olo. Mihin ihmeeseen olen oikein tullut. Eikä sisään mennessä olo ollut yhtään sen vakuuttuneempi. Jossain määrin tunnelmaltaan tuli mieleen Loimaan Seurahuone. Ehkä yksi kamalimpia paikkoja, joissa olen ollut. Eikä tuunelmaa parantanut yhtään se, että joku hyvin tukevassa humalatilassa ollut arjen sankari päätti tarttua takamukseeni. Siinä kohtaa mietin, että jos olisin yhtään lähempänä kotia, pakenisin. Samainen arjen sankari tarttui hetkeä myöhemmin erään naisen rintavarustukseen, tai se oli kaiketi tarkoitus, mutta silmät harittivat niin pahasti, että kohteeksi osuikin vatsa ja kaiken kruunasi lause: "Onksh nhää shilikonith?". Voi luoja. Tämä kertonee kaiken paikasta.

Keikan alkua sai kyllä odotella, kun taas jälleen kerran oli paikalla hyvissä ajoin. Onneksi dj:kin soitti kohtuulisen kivaa musiikkia. Vaan kyllä odotin sitä hetkeä, kun taustanauha lähti soimaan ja herrat astelivat lavalle. Hymy nousi huulille. Tutut ja turvalliset herrasmiehet, jotka taitavat soiton ja laulun. Keikka polkaistiin käyntiin Vie mut minne vaan kappaleella ja sitä seurasi Pieni ihminen suuressa maailmassa.

Illan helmistä täytynee mainita Taikasanat. Se kappale on rakkauslaulu vailla vertaa. Kummallisen hyvin sen rakkaan Artistinkin muisti pelasi tämän kappaleen kohdalla. Siis siinä mielessä, että tämä oli tarkoitus esittää minun ja mieheni häissä jokunen vuosi takaperin, vaan pappi oli tästä toista mieltä. Sen sijaan rakkaat Yö-ystäväiseni olivat taivuttaneet sanat toiseen muotoon ja lauloivat sen meille. Eli toisaalta ehkä kuitenkin hyvä, ettei kirkossa kuultukaan tätä kappaletta. Tämä laulu siis saa aina hymyn huulille ja onnen huokaukset kumpuamaan syvältä sisimmästäni.

Nyt pääsin myös ensimmäistä kertaa kuulemaan uutukaisen Minne tuulet vie kappaleen. Livenä se biisi heräsi ainakin minulle henkiin. Bändi kuulostaa jäätävän hyvältä ja livenä näkee myös sen Ollin tulkinnan kappaleelle. Enkeli-fanina täytyy aina muistaa mainita, kun enkeleistä lauletaan ja Eurassa Hän tanssi kanssa enkeleiden soi hienosti.

En tiedä montaakaan juttua, mitkä menisivät tämän tunnelman yli. Keikan ajan mielestä katoaa kaikki. On vain bändi, musiikki ja minä. Tietysti siellä on muutama muukin ihminen, mutta se nyt on sivuseikka. Ollin välispiikit ja muut lavahassuttelut saavat naurun kuplimaan, Ollin tulkinnat kappaleista saavat mielen rauhoittumaan. Koko poppoo saa minut monta kertaa keikan aikana sulkemaan silmäni ja antamalla musiikin ja sen energian virrata minun lävitseni. Livemusiikissa on kummaa voimaa.

Ilta oli täynnä hyvää mieltä, hyvää musiikkia, vaihtelua keikkabiisehin, stand up-komiikkaa, hymyä, naurua, rentoutumista, onko muka jotain tämän parempaa olemassa? Täh? En usko. Syksyn keikat on siis polkaistu käyntiin myös tämän fanittajan osalta. Jatkoa seuraa. Tosin ensi viikolla pitää käydä vähän vieraissa, kun Kouvolaan saapuu The One And Only Siltsu.

Palataan.
P.S. Minä olen koukuttanut itseni Snapchattiin. Onpa kiva seurata sieltä monia julkisuudesta tuttuja tyyppejä kertomassa päiväkirjamaisesti kuulumisiaan videoiden muodossa. Mielenkiinnolla odotan, josko oman tilinsä avaisi myös vaikkapa Olli. Tosin sitä päivää joutuu todennäköisesti odottamaan melko pitkään. Alan siis myös pikku hiljaa ymmärtää, miksi vloggaajat ovat niin suosittuja (jos termi ei ole tuttu niin kvg). Nyt minä lähden nukkumaan univelkaa pois. Pienessä sumussa on mennyt koko päivä.
Ainiin kuvia löytyy taas täältä. 




sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mustalahden Venetsialaisten tunnelmia

29.8.2015 Mustalahden Venetsialaiset, Tampere


Yö-taukoa vietellään, vaan sehän ei kuitenkaan tarkoita täysin livemusiikitonta aikaa. En osaa sanoa kuinka pitkän aikaa pystyisin maksimissaan olemaan kuuntelematta livemusiikkia. Enkä kyllä itseasiassa juuri nyt koe minkäänlaista tarvettakaan siihen. Lauantai koitti aurinkoisena, joten mikäpä sen parempi kuin ottaa auto alle ja suunnata kohti Tamperetta. Viime aikoina tässä onkin tullut piipahdeltua Tampereella tämän tästä. Vaikka eipä siinä, mielellään siellä kyllä pyörähteleekin.

Mustalahden satama, täysin vieras paikka minulle entuudestaan. Vaikkakin olenpa ainakin kerran tänä kesänä ajanut sen ohitse. Kaunis satama-alue ja Särkänniemi vieressä, hitusen iski taas Särkänniemi -kaipuu, kun ei siellä ole tullut pyörittyä moneen vuoteen. Minä kun rakastan kunnon pyöritystä huvipuistossa. Pimenevässä illassa Särkänniemen valot näyttivät hienoilta. Puhumattakaan ilotulituksesta. Toki kauden päättäjäiset olisi ollut tarjolla myös kotikonnuilla meidän huvipuistossa Tykkimäessä, mutta minä valitsin Särkänniemen ilotulituksen.

Illan Mustalahden Satamassa aloitti Alabama House Band, solistinaan Jussi Ojanen. Muutaman biisin he ehtivät vetäistä ennen ilotulitusta ja täytyy sanoa että mieluusti sitä Jussi Ojasen ääntäkin kuuntelee. Illan varsinainen ensimmäinen solisti oli Jussi Selo. Uniklubista tuttu, mahtavan äänen omaava sympaattinen herra. Ja erittäin mielellään sitä nytkin kuuntelin. Eipä toki, ei niitä kuuntelukertoja nyt niin järin montaa ole mahtunut näihin koluttuihin livekeikkoihin. Mikäli oikein muistan, niin kaksi Uniklubia ja yksi Jussi Selo ja Nefernefernefer. Jussi lauloi Uniklubin ja soolomateriaalin lisäksi myös covereita. Tunnin aikana kuultiin muun muassa Tule sellaisena kuin olet, Kaikki tyypit, Maailma on sun, Viiniä! Malja marttyyreille, Viimeiseen hengenvetoon, Sisko ja veli, Varjoista vapauteen, Kukka ja Rakkautta ja piikkilankaa. Lavalla vieraili myös Jussi Ojanen kitaran varressa, tuttua puuhaa, Ojanen kun on soittanut kitaraa Jussi Selo ja Nefernefernefer kokoonpanossa.

Toisena solistina lavalle nousi Olli Lindholm. Se "meidän" Ollihan on takuuhyvä. Hymy huulilla sai taas Yö-hittejä vuosien varrelta kuunnella. Joskin täytyy sanoa, että ihan hitusen sitä piti ihmetellä, että miksi pelkkiä Yö-hittejä? Aiemminkin siis olen ollut joskus kuuntelemassa ja katselemassa kokoonpanoa Olli Lindholm ja Alabama House Band ja sillä kertaa muistaakseni tuli muitakin kuin Yö-lauluja ja se teki siitä kokemuksesta erityisen nautittavan ja erikoisen. Enkä nyt sano, etteikö tämä olisi ollut nautittavaa ja hieno kokemus. Oli se. Olli lavalla on sitä aina. Odotin vain kuulevani jotain muutakin kuin Yö-lauluja. Viihdyttävää kuuneltavaa ne Yö-rallit ainakin olivat. 

Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tuli virnisteltyä kun joku kohta meni erilailla kuin Yön keikalla. Likaiset legendat alku tuli hiukan nopeampitahtisena. Joku biisi kesti pidempään kuin mitä normaalisti. Luonnollisesti soitto kuulosti erilaiselta kuin Yössä. Mutta koko illan ehdottomasti paras helmi tarjoiltiin Katujen kuningatar -biisin muodossa. Tämä taisi olla toinen kerta, kun kuulen tämä kappaleen Ollin laulamana. Tämä biisi on minulle rakas ja tärkeä. Sen vuoksi se olikin koko illan ehdoton helmi. Olisi ollut kiva kuulla myös se biisilistassa lukenut Hyvässä ja pahassa, vaan sitäpä ei kuultu. Jos joitain sanoja Olli ei muista, niin Hyvässä ja pahassa -sanoja. Onneksi nykyään Yön keikoilla on se "lunttilappu", josta sanat voi tarkistaa ja johon on ilmestynyt harvinaisempienkin biisien sanoja. Toivottavasti sinne ilmestyisi myös Hyvässä ja pahassa -biisin sanat.

Viimeisenä solistina lauteille kipusi Sami Hintsanen. Tässä kohtaa huokaan syvään. Todennäköisesti olen kertonut aiemminkin minun Samin "fanitus" historiasta, joka kantaa juurensa melko pitkälle minun teinivuosiini. Vuonna -97 tehty Virgo-musikaaliin asti, joka on tullut myös televisiosta ja jonka olen nauhoittanut vhs-kasetille, jota olen katsonut silloin niin monta kertaa, että se meni puhki. Olisipa hienoa jos tuon voisi saada dvd-versiona. Tuo musikaali on iso osa teinivuosiani ja musiikista saatua turvaa ja lohtua. Ja ehkäpä yksi syy siihen, että musiikista on tullut iso osa elämääni. Vaikkakaan itse en osaa sitä tuottaa. Juuri tässä samalla pyörii Virgon biisejä Youtubesta, jotka palautuvat kyllä nopeasti mieleen. Enkä ole aiemmin edes tajunnut katsoa Youtubesta noita musiikkeja, tervetuloa nykyaikaan minä. Sami siis esitti tuossa musikaalissa toista pääroolia. Tykästyin Samin ääneen jo tuolloin. Ja kappas, tässä kun nyt olen pyörittänyt noita musikaalin kappaleita, niin mitä sieltä löytyikään...orkesteri: Costello Hautamäki, Ari Toikka, Jari Latomaa, Jyrki Melartin ja Mikko Kangasjärvi. Eikä minulla ole ollut mitään tietoa että nämä herrasmiehet ovat tässä olleet soittamassa. Toki en kyllä yli kymmeneen vuoteen ole kyseistä musikaalia nähnytkään.

Nyt toista kertaa livenä nähtynä, Sami teki jälleen vaikutuksen. Se ääni ja se biisien vetäminen 110%. Hyvä meininki oli, laulaa Sami sitten suomeksi tai englanniksi. Samin äänelle sopii niin Bon Jovi kuin Juha Tapiokin. Tykkään. Samin laulamana kuultiin muun muassa Paremmat päivät, Musta aurinko nousee, Hyvää ja kaunista, Tästä asti aikaa, Bon Jovia useamman biisin verran, Jump, Unihiekkaa ja hyvin vakuuttavasti ilta päättyi Highway to hell -kappaleeseen. Täyttä tykitystä reilun tunnin verran. Minä tykkäsin. Minä olin ihan muroina, kun Sami lauloi. Minä tapaan mennä muutenkin ihan muroiksi, kun lähellä on joku minun arvostama tyyppi. Lähinnä se muroiksi meneminen ilmentyy niin, että aivoistani kuuluu riks, raks ja poks ja sitten ne onkin jo kivasti siellä vettyneet ja on turha odottaa mitään järkevää ulosantia suustani. Näillä mennään ja tästä jatketaan syksyä kohti.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kesän 2015 viimeisessä Yössä

15.8.2015 Ylis´festarit, Nokia

Lauantai-aamu alkoi reippaasti ja kohtuullisen aikaisin. Kyytiin tuli haettua äitiliini, anoppi sekä rakas kummilikka, tai on ne kaksi ensimmäistäkin rakkaita. Eikä siinä sitten muuta kuin auton nokka kohti Nokiaa ja Ylis´festareita. Nythän kyseessä on hitusen erilainen festivaali, joka on koko perheen tapahtuma ja päihteetön. Järjestävänä tahona on Taysin kehitysvammahuolto. Paikalla oli siis paljon kehitysvammaisia ja paljon perheitä. Enkä siis ollut edes aikonut tänne lähteä, ennen kuin serkkuni laitteli viestiä ja kyseli nähdäänkö me mahdollisesti näillä festareilla.

Meidän saapuessa festarialueelle, oli paikalla jo täysi tohina ja hetken päästä JVG ottikin lavan ja yleisön haltuun. Taattua ja hyvää JVGtä, iloista tunnelmaa, hyvää meininkiä ja musiikista täysillä nauttiva yleisö. Me ehdimme kuitenkin tässä välissä hyvin maistelemaan festariruokia ja kummilikka ehti laskemaan liukumäkeä noin sata kertaa. Ihanaa, kun tällaisessa tapahtumassa pomppulinnat ja liukumäet eivät olleet maksullisia, vaan sisältyivät lipun hintaan. Muutaman biisin kävin toki kuuntelemassa lähempää ja samalla kävin säikyttelemässä serkun lasta, nyt vasta tajusin että syynä täytyi olla ne lasit. Mutta siis letkeää tunnelmaa ala JVG. Toimii.

Seuraavana lavalle nousi Happoradio. Ja täytyy sanoa, että sähkökatkos ei tunnelmaa juuri haitannut, Happoradio oli todella hyvä! Tykkäsin. Taas. Tykkäsin nyt ehkä jopa enemmän kuin aiemmin kesällä Mäntyharjulla. Happoradiokin veti kesän viimeisiä keikkoja ja ovat hekin varmasti lomansa ansainneet. Akin ääni on kyllä melkoista hunajaa ainakin minun korvilleni. Biisisetti koostui jälleen takuuvarmoista hiteistä ja niin sen festareilla kuuluu koostuakin. Ja jälleen Puhu äänellä jonka kuulet -biisi sai silmiini kyyneleet. Siinä biisissä on jotain kummaa, joka vetoaa minuun hyvin syvälle. Iloisen bändin soitannasta oli helppo nauttia hymy huulilla.

Sitten olikin vuorossa lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettua ohjelmaa. Siellä sitä Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin tahdeissa tuli laulettua ja leikittyä lapsuudesta tuttujen kappaleiden tahdissa, tosin luulenpa että minä leikin enemmän kuin se kummilikka, joka taisi kuumeisesti jo odotella Yötä lavalle. Satu Sopasen jälkeen oli vuorossa taukojumppaa ja tässä kohtaa se kummilikka kysyi mummiltaan että "Onko pakko jumpata." No ei ole. Istu siinä kajarin päällä ja syö karkkia.

Ja johan se oli aika kesän viimeisen Yön. Alkunauha soimaan ja äijät lavalle. Niin ja viittomakielen tulkki, tosin Yön keikalla tulkit oli sijoitettu niin eteen, ettei heidän viittomisiaan voinut ainakaan minun kohdalta kovin paljoa ihastella. Mutta hienolta se näytti. Ei varmastikaan ole helppo homma viittoa lauluja, tai Ollin välispiikkejä. Vie mut minne vaan ja Niin paljon me teihin luotettiin aloittivat hienosti kesän viimeisen Yön keikan. Biisisetti oli kokolailla perinteistä festarikamaa, joka maistuu kyllä mainiosti. Ollikin näytti taas parhaimmat puolensa, johan sitä koko kesä mentiinkiin niin autuaasti nauttien Ollin hyvästä tuulesta ja viihdyttävistä tanssiliikkeistä ja rauhallisesta meiningistä. Enkä siis sano, etteikö Olli olisi nyt ollut hyvällä tuulella. En vaan suuresti nauti vinoilusta kaiken kansan nähden. Tai riippuu vähän vinoilun laadusta... Hyvällä tuulella näytti koko orkesteri olevan ja tulihan se pienen pieni haikeuden tunne minulle ainakin jossain vaiheessa keikkaa. Likaisten legendojen alkaessa mielessä pyöri vain: "Ei vielä. Soittakaa vielä muutama biisi.". Ja olihan se taas mahtava seurailla sitä reipasta pikkuipanaa siinä edessä. Hän taas niin ylpeänä esitteli ottamiaan kuvia. On se vaan herttainen otus. Halusi sanoa teille: "Jessicalta terveisiä.".
Kuvia voi käydä katsomassa täältä! Ja olkoon tällä kertaa tällainen lyhyempi kuvaus Yön keikasta, ettei taas tule niitä epätarkkuuksia ja huteja.

Onpahan ollut keikkakesä! Kesään on mahtunut 11 Yön keikkaa ja yksi Trio -keikka, lukematon määrä muita hyviä artisteja ja heidän keikkojaan. Varmasti useampi tuhat ajettua kilometriä. Paljon paljon naurua ja hyvää mieltä. Muutama kyynel. Loistavaa musiikkia. Ihania ihmisiä. Loistavaa tunnelmaa. Rakkaita lauluja. Yksi kappale twerkkausta ala´ Olli Lindholm, ja sen lisäksi lukematon määrä tanssiliikkeitä. Hetkeäkään en taas vaihtaisi pois. Kiitos Yö! Kiitos Yö-ihmiset! Kiitos Yö-yhtye Official naamakirja-sivu! Kiitos Olli, Jaska, Ari, Daffy, Juki ja Mikko! Kiitos yrmy-osasto, eli roudarit! Palataan taas syssymmällä astialle. Niin ja tietysti kiitos kaikki tyypit, jotka jaksaa lukea näitä raapustuksia!


"Näistä öistä, voimani mä saan."