5.12.2015 Himos Areena, Jämsä
Sattuipa kerran niin, että pikkuruinen tytön tylleröinen otti alleen auton ja haki kaukaa suuresta maailmasta ystävänsä matkaan mukaan. Tytön tylleröinen ajeli vieraan maan kansalainen kyydissään kohti suurta ja valtavaa vuorta, jonka kupeeseen oli pystytetty kiva pieni palatsi, johon mahtui satoja ihmisiä sisään yhtä aikaa. Matkalla vuoren juurelle, tytön tylleröinen ja tämän ystävä jutustelivat niitä näitä ja matka sujui varsin rattoisasti. Tytöt huomasivat että heillä on paljon yhteistä, vaikka asuvatkin aivan toisella puolella suurta maailmaa. Tytön tylleröinen oli houkutellut ystävänsä mukaan matkaan, koska hän halusi näyttää vieraan maan kansalaiselle miten täällä asiat tehtiin. Tytön tylleröinen ja vieraan maan kansalainen olivat menossa kuuntrelemaan valtakunnan hienointa orkesteria.
Vaikka matka olikin pitkä, eikä ilmojen herrakaan suosinut, saapui kaksikko paikalle. Tytön tylleröinen tapasi paikalla muitakin ystäviään ja oli hyvin onnellinen nähdessään heitä. Hyvän tovin odoteltuaan sai kaksikko sitä mitä oli tullut paikalta hakemaankin. Lavalle astelivat uljaat soturit, jotka saivat eturivissä seisoskelevat neidot huokailemaan. Orkesteri teki parhaansa, jotta kaukaa ja läheltä saapunut väki saisi viihdykettä koko rahan edestä. Orkesteria johti uljas soturi, jonka hymy sulatti pinttyneimmänkin neidon sydämen. Orkesterissa soittajina olivat valtakunnan parhaimmat ja rohkeimmat miehet, joiden perään neidot loivat kuumia silmäyksiä koko illan. Orkesteri oli niittänyt mainetta ympäri valtakuntaa jo niin pitkään, että yhteislaulultakaan ei voitu välttyä. Koko yhteen kokoontunut väkijoukko lauloi mukana, viini virtasi ja kaikilla oli hauskaa. Tanssikengät oli pakattu matkaan mukaan ja väki tanssi niin, että jalkoja pakotti.
Tytön tylleröinen nauroi ja lauloi ja nautti täysin rinnoin orkesterin esityksestä. Koko orkesteri oli hyvässä vireessä ja se välittyi myös yleisölle. Kitaran varressa oli hyväsydäminen soturi, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Urkuja ja akustista kitaraa soittava herrasmies olisi ansainnut hymypoikapatsaan jo monta kertaa. Rumpujen takana istui Kreivi, jonka hyppysissä pysyi niin kapulat kuin neitojen sydämetkin. Pianon takana istui orkesterin järki ja lahjakkuus samassa paketissa, hänen kasvoiltaan paistoi syvä keskittyminen koko esityksen ajan. Bassosta huolehti orkesterin taiteilijasielu, jonka perään vähintäänkin joka toinen paikalla olevista neidoista huokaili ja näki jo pienen pienissä päiväunissaan häät ja ainakin sata lasta. Orkesterin soittimista ja välineistä piti huolta joukko, joka ei liikoja hymyillyt. Joukko joka hoiti kaikki asiat mallikkaasti, jotta orkesterin olisi helppo esityksensä hoitaa. Vaatimaton joukko, joista jokainen omaa syvällä sisällään lämpöisen sydämen ja vallattoman huumorintajun. Tämä joukko yhdessä toimien saivat aikaan loistavan tunnelman, jossa ihmisillä oli hyvä olla.
Tuli kuitenkin aika, kun hauskapidon täytyi loppua ja väen lähteä kotimatkalle. Pimeys oli laskeutunut valtakunnan ylle, mutta tytön tylleröisen ja vieraan maan kansalaisen huulilla viipyili hymy. Sen pituinen se.
Täältä voit käydä katsomassa kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti