tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulutunnelmissa kirkossa

22.12.2013 Koskenpään kirkko, Ollin joulukonsertti


Sainpas ne liput hommattua joulukonserttiinkin. Niinpäs sitä sitten matkaan haettiin mukaan anoppi, sekä minun äitiliini. Kuljettajana tällä kertaa toimi tuo rakas aviomieheni. Matkaa kertyi sellaiset 200 kilometriä yhteen suuntaan. Vaan kun seura on hyvää, automatka taittuu nopeasti. Joulumieli on ollut itselläni kadoksissa jonkin aikaa. Maisema luo kyllä paljon joulun tuntua ja kun ruoho kukoistaa vihreänä, on melko vaikeaa päästä joulun tunnelmaan. Sitä kadonnutta joulumieltä lähdin siis ainakin minä Koskenpään kirkosta etsimään. Matkalla ihastelimme ja kauhistelimme pimeästä loistavia jouluvaloja, vai kaamosvalojako ne nykyään ovat?

Saapuessamme kirkolle, oli ovella jono. Vaan täytyypä sanoa, että vaikka itse jokapaikassa olenkin aina ajoissa ja valmis uhmaamaan tuulia ja tuiskuja Yön vuoksi, oli tällä kertaa nuo vanhemmat rouvat mukana, eikä niitä nyt voi laittaa tuuleen ja tuiskuun pitkäksi aikaa seisomaan. Jäätyvät vielä pystyyn ja mitenkäs se suu sitten pantaisiin. Hyvässä järjestyksessä siis pääsimme kirkkoon. Koskenpään kirkko on todella pieni ja istumapaikat täytettiin keskeltä melko hyvin, joten mepä päätimmekin istahtaa sivummalle, josta näkyvyys oli ehkä heikonlainen, mutta mepä olimmekin tulleet kuuntelemaan joululauluja, emmekä Yön keikalle, jossa hyvä näkyvyys on melko ehdoton.

Kirkko pimeni ja värivalot syttyivät ja loivat taianomaisen tunnelman. Valovelho oli vauhdissa. Soittajat astelivat soittimiensa taakse. Mikko pianonsa, Jaska urkujensa ja Teemu bassonsa taakse. Introssa kuultiin pätkiä tutuista joululauluista ja tunnelma oli kyllä harras. Mikrofonin taakse asteli komea herrasmies tummassa puvussa, kera punaisen kravatin ja liinan. WAU! Yölinjalla taidettiinkin kirjoittaa, että puku tekee miehen ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä oli hienoa nähdä Olli puku päällä. Vaikuttavaa.

Joululaulut aloitettiin ja minulle ainakin Minun jouluni -levyn kappaleet heräsivät eloon. Ensimmäisen kappaleen aikana ei vielä tarvinut silmiä pyyhkiä, mutta heti toisen kappaleen aikana silmänurkat kostuivat väkisin. Ei edes auttanut, vaikka puristi vieruskaverin kättä. Vanha kivikirkko herkisti mielen ja ei auttanut muu kuin pyyhkiä silmäkulmia.

Vanhat joululaulut soivat myös kertakaikkisen komeasti Ollin laulamana. Muutaman tipan kirvoitti myös Sylvian joululaulu, joka muuten teki suuren vaikutuksen äitiini. Siinä on sellainen kriitikko, että kun hän jotain laulua kehuu, voitte uskoa, että se on sitten hyvä! Nappisuoritus. Kuultiinpa myös oma suosikkini Minun jouluni -levyltä, eli On jouluyö. Tämä kappale tuo muistoihini viime syksyn konserttikiertueen viimeiset konsertit ja herkän tunnelman. Äärimmäisen kaunis kappale. Vaikka täytyy sanoa, että Ollin omat sävellykset levyllä todella heräsivät eloon kirkon herkässä tunnelmassa. Kun joulu on, sai myöskin muutaman tipan vierimään silmistä. Eikä yhtään huonommaksi jäänyt Ole joulu sisälläni aina. Antti Kleemolalla on ja uskomaton taito tehdä kappaleita, jos mielen herkisti Vanha kivikirkko, niin sen teki myös Nyt on joka hetki lahja. Jonne Aaronin sävellykset Joulun lapsi ja Yksinäinen joulu kuulimme myös. Viimeisenä kuulimme Minun jouluni, joka on soinut hienosti myös radioissa. Konsertti päättyi encoreen ja viimeisenä nautimme Jouluyö juhlayö kappaleesta.

Suoriltaan emme lähteneet taittamaan kotimatkaa. Piti toimittaa perille vielä yksi pieni paketti eräältä rakkaalta pikkuprinsessalta. Mitäpä sitä ei tuon suloisen kummitytön vuoksi tekisi. Sitkeästi odotettuamme, olivat halukkaat saaneet nimmarit ja yhteiskuvat Ollin kanssa. Kirkossa ei tainnut olla jäljellä muita kuin me ja "henkilökunta". Hetken saimme nauttia Ollin kiireettömän oloisesta seurasta. Kohtelias ja lämmin herrasmies meidän kanssa hetken jutusteli. Kotimatkalle jäi kaikumaan toivotus: "Oikein rauhallista joulua teille, nähdään ensi vuonna.".

Joulumieli löytyi. Tunnelma kirkossa oli käsinkosketeltava, kaunis ja leppoisa. Kotimatkaa sai lähteä taittamaan hymy huulilla ja jonkinlainen rauhallinen olo sisimmässään. Tähän on äärimmäisen hyvä lopettaa tämä vuosi.

Kiitos kun kuljette mukanani keikoilla. Toivotan kaikille teille oikein RAUHALLISTA JOULUA ja PALJON ONNEA ENSI VUODELLE! Särkynyt enkeli vetäytyy nyt joulun viettoon ja nauttii rakkaiden sukulaistensa seurasta. Ja mikä parasta, syö hyvää ruokaa ja paaaaljon suklaata. Juhlitaan se vuodenvaihdekin rauhallisesti. Palataan astian äärelle jälleen ensi vuonna. Kiitos.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Rokkikukot meren yllä, vai miten se nyt oli?

14.-15.12.2013 Baltic Princess Rocktähdet meren yllä risteily


Tätä reissua olikin kyllä sitten odotettu. Hyttihän varattiin siis heti kun se on tullut myyntiin, eli toukokuussa. Joten juu, on odotettu tätä. Täytyy sanoa, että hiukan kyllä torstaina kirpaisi, kun lueskeli erästä naamakirjaa ja luki sieltä, kun ihmiset ovat reissuun lähdössä. Olenhan siis kunnostautunut ainakin pariin otteeseen tuplaristielyillä. Nyt oli ohjelmassa kuitenkin vain yksi ja tietenkin se viimeinen. Työt kun meinaavat haitata tätä harrastustoimintaa. Matkaan startattiin Kouvolan asemalta ja siitä hypättiin bussiin. Toiset olivat matkustaneet siinä bussissa jo hyvän tovin, se kun oli aloittanut matkansa Joensuusta. Muutaman tutunkin onnistuin bussissa bongaamaan. Vaan oikeastaan pääsin matkan makuun vasta kun ystävistä parhain hyppäsi bussin kyytiin. Nyt minulla oli mukana kaikki, mitä tälle matkalle tarvitsin!


Bussimatka tuntuikin melko pitkältä. Etenkin loppumatkasta huomasimme, että Popeda-fanit ovat äänekkäitä ja ehtineet jo nauttia muutaman juhlajuoman. Vaan hissukseen sen siedimme. Satamassa pääsi halailemaan tuttuja. Ihania YÖ-ihmisiä, joita ilman tämä Yö-elämä olisi kovin tylsää. Myös pari kappaletta entisiä työkavereita tuli nähtyä ja voin kertoa, että vähän tuli ikävä niitä työkavereita. Halauksia siis sinne suuntaan.

Me löysimme hyttimme melko nopeasti ja lähdimme metsästämään itsellemme ruokaa samantien. Mepä löysimmekin tiemme paitamyynnin luo. Metsästimme hyvin ja saimme syödäksemme mikropizzapalat. Ravitsevaa ruokaa. Ja taas löysimme tiemme paitamyyntipisteelle. Vaan siitäpä meidät bongasi eräs maailman paras urkuri. Jaska toi mukanaan rutkasti hyvää mieltä. Jaska vaan on sellainen super-kultainen ihminen. Eipäs siinä sitten muuta kuin hyttiin valmistautumaan iltaa varten. Leikin taas hetken aikaa kampaajaa. Ystävykset kyläilemään ja sitten keikkapaikkaa kohti. Jouduimme jättämään väliin karaoken. Harmi sinänsä, olisi ollut kiva kuulla karaoke-versioita Yöstä ja Popedasta, vaikka yleensä en siedäkään Yötä laulettavan karaokessa...


Vaan Starlightiin päästessämme huomasimme, että eturivi oli melko hyvin valloitettu. Jouduimme tyytymään reunapaikkoihin. Vaan meidän onneksemme kävikin niin iloisesti, että lavan edusta tyhjennettiin tanssiryhmän esitystä varten. Ella ja kolme muuta mimmiä kävivät hetken tanssahtelemassa koreapoppia. Hyvin ne likat tanssivat. Mahtoi olla isä tyttärestään ylpeä. Tanssiesityksen jälkeen kävi ryntäys eteen ja saimme vallattua itsellemme paremmat paikat ja pääsimme aavistuksen keskemmälle. Sittenpä ei tarvinnut enää kauaa odottaa kun lavalle saapui Yö. Ja mikä mieletön fiilis. Wau!



Hymy oli korvissa asti, kun äijät vetivät niin kertakaikkisen hyvin. Jos Olli normaalisti antaa itsestään keikkalla 110%, oli se tällä kertaa vähintään 125%. Aivan huikeaa. Koko Yö oli hyvässä vedossa! Hittimusiikilla mentiin ja niin soi Likaiset legendat 1, Särkynyt enkeli (uuh!), Tie sydämeeni, Vie mut minne vaan, Niin paljon me teihin luotettiin. Välillä tanssittiin enkeleiden kanssa ja olimme Pieniä ihmisiä suuressa maailmassa. Sitten jo herkisteltiin Pettävällä jäällä -balladiversiolla. Kyllä tuli taas se kaikista rakkain ihminen mieleen tämän kappaleen aikana. Jukin vuorolla kuultiin tutusti Deadline ja Oikee enkeli, vaan kyllä veti Jukikin täysin palkein ja sata lasissa. Onnen hohteessa kappaleella jatkettiin ja kuultiinpa pitkästä aikaa Laulu rakkaudelle. Saipa Ihmisen poikakin oman osansa tässä hittisopassa. Encore aloitettiin Tia-Marialla ja jatkettiin Kiitoksella ja kunnialla. Keikkaa ei voi lopettaa mihinkään muuhun kuin Rakkaus on lumivalkoiseen.


Daffy oli ja kovassa vedossa. Ihanaa on katsella ja kuunnella kun tämä herra soitannasta nauttii. Eihän sitä voi hymyilemättä seurata. Nähtiin Ollin jumppatuokio osa 235. No ei kai sentään. Voisikohan noista kohta jo koostaa itselleen jonkun jumppaohjelman. Lanteetkin oli tätä iltaa varten rasvattu kunnolla. Jaska on urkujensa takana aivan mainio. Tällä kertaa Ariin oli jonkin verran matkaa, vaan sepä ei estä herroja toisilleen irvimästä. Voitaisiinko Mikko siirtää jollakin keikalla siihen etualalle? Siinä kun on symppis vailla vertaa. Laitetaan sitten vaikka Juki sinne taakse? Eikös se kävisi hyvin? Vai eikö muka? Yö veti kertakaikkisen mahtavan keikan. Minä ainakin myönnän olleeni aivan liekeissä.



Päätettiinpä sitten jäädä katselemaan ja kuuntelemaan myös Popedaa samoille paikoille. Eikä se ollutkaan ollenkaan huono idea. Popeda on aikalailla takuu hyvä livebändi. Eikä ehkä vähiten siksi, että bändin kitaristin voisi mieluusti viedä kotiin ja sanoa miehelle: "Hei kulta, mä toin laivalta tuliaisia. Juu juu, kyllä me kaikki tänne saman katon alle sovitaan.". Costello on jotenkin ikinuori. Ja se kitaran soitanta. Ihan mieletöntä.





Popedan hittikavalkaadiin kuuluivat: Matkalla Alabamaan, Repe ja Lissu, Kaasua Komisario Peppone, Onhan päivä vielä huomennakin ja Aino. Ennen Tahdotko mut tosiaan kappaletta kuultiin Saarnamies Mustajärven saarna. Se jos mikä oli hienoa kuultavaa. Muistakaahan että Elvis ei ole kuollut. Elvis elää! Kuultiinhan me myös Punaista ja makeaa, Delilah, Elän itselleni ja Rokkikone. Parin biisin ajaksi Costellon kanssa kitaraa soitteli Daffy! Ihan mahtavaa sekin! Wow! Kersantti Karoliina ja Sukset taisi mennä siinä Daffyn avustuksella. Oma suosikkini biiseistä oli Kakskytä senttiä. Costello vetäisi soololevynsä antimista Hyvää yötä Selma kappaleen, jota en kyllä täysin ymmärrä, vaan hauska rallatushan se on. Ei unohdettu myöskään Pitkää kuumaa kesää. Varmaan jonkun kappaleen unohdin mainitakin. Tai kappaleet ovat väärässä järjestyksessä, älkääpä pahoittako mieltänne tästä pikkujutusta.



Popedan keikassa oli siis ehdottomasti parasta Costello ja se kun Costello seisoo soittamassa kitaraa noin puolen metrin, tai parinkymmenen sentin päässä. Ja kun joudut oikeasti hillitsemään itseäsi, ettet kurottaisi pientä matkaa ja hipaisi Costellon kitaraa tai jalkaa. Kun tunnet melkein kuolan valuvan suupielestä, kun kaikki ajatukset häviävät päästä ja huomaat tuijottavasi tuota maagista kitarataituria suu hieman ammollaan, joskin todennäköisesti sellainen uivelo hymy huulilla. Toiseksi parhaimpana tulee tietenkin Lacun ilmiömäinen rumpujen ja etenkin rumpukapuloiden käsittelytaito. Motoriikka-Miikka (Talent-voittaja muutamien vuosien takaa) olisi näistä eleistä kateellinen. Niitä liikkeitä ei voi seurata hymyilemättä ja nauramatta. Vaan jotain jäi puuttumaan. Olen nähnyt parempiakin keikkoja Popedalta. Anteeksi. Eikä tässä nyt ole mitään puolueellista. Yö vaan veti tällä kertaa pidemmän korren. Yö veti paremman keikan.



Tässä vaiheessa me luovutimme paikkamme eturivissä muille ja lähdimme nauttimaan laivan juomatarjonnasta. Tai siis minä nautin. Ystäväni ei. Kuuntelimme hevimpää menoa kauempaa ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä Juki on elementissään mikrofonin takana. Täysillä herrat jaksoivat vetää vaikka takana oli jo omat keikat ja ottaen huomioon että tämä oli risteilyistä viimeinen. Minkäänlaista väsymistä ei ilmoilla ollut havaittavissa.

Yöpala-jonossa saimme kuunnella humalaista laulua, joka ei välttämättä ollut niin kovin mieleen. Hyttiin päästyä joutui melko kauan houkuttelemaan Nukku-Mattia kylään ja lopulta unet jäivätkin melko vähäisiksi, kun aamulla heräsimme suihkuun. Kiitos puhelimen automaattipäivitysten, ei tarvinnut kuunnella edes herätystä. Se kun oli itsenäisesti siirtynyt naapurinmaan aikaan. Vaan onneksi herättiin ilman kelloakin.

Aamupäivää kuluttelimmekin shoppaillen laivalla ja kiusaten Satua ja Pipsaa ja tietenkin Elvistä. Vai kiusasiko Elvis sittenkin minua? Juu ainahan se niin tekee. Siinä ei siis varsinaisesti ollut mitään uutta. Sitten olikin jo aika mennä jonottamaan nimmareita Iskelmä-baariin. Aivan mieletöntä fanien hyvänä pitämistä, että herrat jaksoivat istua pöytiensä takana ja kirjoittaa nimikirjoituksia faneilleen. Samalla pääsi toivottamaan Yöläisille hyvät joulut. Popedalaisille en sitten saanutkaan sanottua mitään, vaan sainpa ensimmäiset nimmarit heiltä. Ihania miehiä lava täynnä ja pirteinä nimmareita kirjoittamassa, vaikka varmasti kolmas risteily jo hiukan painoi. Nimmareita olivat myös kirjoittamassa tanssitytöt, vaan minulta meni heidän pöytänsä täysin ohi. Harmi. Vaikka tuskinpa olisin heillekään mitään sanottavaa keksinyt.

Risteilyn ehdoton kruunu oli jätetty onnistuneesti viimeiseksi. Hellät hetket orkesteri aloitti soitannan ja tilaisuuden "juontajana" toimi legendaarinen Mika Sundqvist. Ennen helliä hetkiä nautimme jälleen Ellan ja muiden tyttöjen tanssiesityksestä. Anteeksi, millään en muista heidän ryhmänsä nimeä. Vaan sitten oli vuorossa Hellät hetket. Soittimista vastasivat Mikko, Ari, Jaska, J. Melartin ja Costello. Laulupuolen hoitelivat vuorotellen Olli ja Pate. Olli aloitti Tää on se yö -kappaleella ja täytyy sanoa, että tätä kappaletta en ole kyllä montaa kertaa kuullut. Väittäisin, että hieman vaisuksi esitys jäi. Paten aloitus kappaleeksi oli valikoitunut Likaiset legendat 1. Hiukan meinasi tämä esitys huvittaa, kun kappale kuulosti niin erilaiselta. Olli piikitteli omaan tapaansa välispiikeissä niin Patea kuin Sundqvistiäkin. Patelta ei taas juurikaan piikkejä irronnut, mutta eipä taida kuulua hänen luontaisiin ominaisuuksiin. Kun taas Olli rakastaa pientä piikittelyä. 

Olli vetäisi seuraavana Yö -kappaleen, tämä ei varsinaisesti tuonut mitään uutta, koska Yökin on tämän levyttänyt. Siksi saatoin jopa hieman pettyä biisivalintaan, mutta näistähän oli yleisö saanut äänestää omat suosikkinsa. Pate vuorostaan esitti jäätävän äijä-version Ihmisen pojasta. 

Ja jälleen oli Ollin vuoro. Tällä kertaa kuulimme version Tahdotko mut tosiaan kappaleesta. Olli kyllä veti hienosti tämänkin. Paten vuorolla kuulimme Laulu rakkaudelle kappaleen. Seuraavaksi kuulimmekin ehkä erikoisimman version Matkalla Alabamaan -kappaleesta. Täytyy sanoa, että tämä kappale on tehty Paten suuhun. Aavistuksen herkemmän herrasmiehen, Ollin suussa tämä kappale saattoi kuulostaa hitusen hauskalta. Patelle oli arvottu todella iso pähkinä purtavaksi ja suuret saappaat täytettäväksi, eli kuulimme Rakkaus on lumivalkoisen. Pate suoriutui tehtävästä hyvin, joskin kyllä tämä taas on niin Ollin suuhun sopiva kappale, että mieluummin kuuntelen sitä Ollin laulamana. 

Seuraavana kuulimme oman suosikkini näistä vedoista. Ollin suuhun sopi todella hyvin Kakskytä senttiä ja se meni todella hyvin. Lieneekö syy siihen, että sävellys on Ollin kynästä tehty. Huikean hieno veto! Wau! Patelle oli arvottu toinenkin todella iso pähkinä purtavaksi. Vuorolaulut päättyivät Paten versioon Joutsenlaulusta. Veret seisauttava veto.

Viimeisenä lavalle nousivat molemmat herrat. Olli käytti puheenvuoron ja kiitteli kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet nämä risteilyt. Tähän loppuvat niin Yön kuin Popedankin keikat. Jo siinä vaiheessa meinasi oma alahuuli alkaa väpättämään. Juicen Kaksoiselämää sai uuden merkityksen, kun sitä kuunteli Ollin ja Paten versiona. Aivan uskomaton päätös risteilylle. Huikeaa. Sanat eivät riitä kertomaan sitä tunnetta, joka sisällä oli kun tuota kappaletta kuunteli. Jälleen upea päätös yhdelle upealle Yö-vuodelle. Ei siinä mikään auttanut. Kyyneleet valuivat silmistä, vaikka niitä yritti kuinka nieleskellä.

Tällaiset reissut jäävät ikuisesti mieleen. Kun pääsee nauttimaan upeasta musiikista hyvässä seurassa. Kaikista rakkaimman ystävän seurasta nauttiminen on myös yksi parhaista jutuista tällaisilla reissuilla. Unohtamatta tietenkään muitakaan rakkaita ihmisiä, jotka Yöhön liittyvät. Heidän seurastaan nauttiminen on risteilyn ehdottomasti parasta antia. Yleensä vaihdetaan kuulumiset nopeasti keikalla, eikä silloinkaan juuri mitään ehdi juttelemaan tai vaihtoehtoisesti ei viitsi jutella, kun ympärillä on liikaa korvia. Niin suuresti olen kiitollinen näistä ihmisistä, jotka Yö on elämääni kuljettanut. Toiset toisia rakkaampia, mutta yhtä kaikki, yhtä mukava heitä on aina nähdä, koska tietää sen yhden yhdistävän tekijän.


Hellien hetkien jälkeen ei minun suustani tullut mitöän muuta kuin syviä huokauksia ja sanat: "Oijoi", eikun yksi sanahan siinä vain on. Eikös se eräs mainoslausekin mene niin että: "Niin hyvää ettei sanotuksi saa.". Laivareissujen ehdotonta huippua on myös kohtaamiset laivalla. Parin Yöläisen kanssa siis sai vaihtaa risteilyn aikana ajatuksia ja minusta on huikeaa, kun heiltä löytyy siihen aikaa ja halua. Kultaisia nuo miekkoset ovat päästä varpaisiin.

Hiukan joutui hymyilemään, kun toivotin hyvää joulua myös Yön ehkä parhaimman pokan omaavalle roudarille. Tämän kyseisen herrasmiehen kasvoilta suorastaan loistaa se, kuinka paljon hän työstään nauttii. Niin on iloinen ja nauravainen herrasmies kyseessä. Suupielessä käväisi hieni hymyn tapainen, kun hihkaisin hyvän joulun toivotukset. Hyvä mieli tästäkin siis jäi. Yön roudarit ovat ja siis uskomatonta porukkaa. Heistäkin pidän kovasti, vaikka tällä kertaa joululahjoja eivät saaneetkaan. Kovasti he uurastavat, jotta me saisimme nauttia hyvistä äänistä, mahtavista valoista ja järkyttävän hienosta kokonaisuudesta. Kiitokset siis heille!

Nyt on jäljellä Ollin joulukonsertti ja siellä pääsee sitten rauhoittumaan joulutunnelmaan. Joten Rocktähdet meren yllä oli päätä huimaava kokonaisuus. Aivan mahtavaa. Juuri paremmin ei enää voisi faneja hemmotella. En ainakaan keksi miten. Kaikki kunnia kahdelle Suomen upeimmalle bändille: Kiitos Popeda! Kiitos YÖ!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Las Heinolazissa beibet...

29.11.2013 Heinola, Tukkijätkä


Mukavan työillan jälkeen oli mukava suunnata auton nokka kohti Heinolaa. Kyllä että sitten inhoankin ajaa tuota Heinolan ja Kouvolan väliä. Onneksi sitä ei juuri tarvitse ajaa. Sillä välillä kun liikkuu sellaisia isoja sarvipäisiä otuksia melko paljon. Näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää. Ajovauhtikin oli kyllä sen mukaista ja hiukan jännittikin se ajaminen. Tai myönnettäköön, en ole hetkeen kyllä jännittänyt mitään niin paljoa. Ja siis minähän kuitenkin pidän autoilusta.




Paikalle saapuessa ovella myytiin jo "eioota", onneksi oli hommattu ennakkolippu, niin ei tarvinnut ovelta kääntyä takaisin kotiin. Hetken aikaa taas viihdytin itseäni Satun ja Pipsan luona. Sitten pitikin jo mennä valtaamaan oma paikka. Onneksi keikka alkoi hyvissä ajoin, vaikka meinasi se aika käydä pitkäksi taas odotellessa. Tuttujakaan kun ei ollut kamalasti liikenteessä.

Intro ja Likaiset legendat soimaan ja bändi lauteille. Tästähän meinaa jo tulla tapa, että lahjon arvon herra Artistia. Vaan näytti taas tuomiset kelpaavan. Ollin jumppaliikkeet osa5 nähtiin taas. Ja näytti siellä muutenkin olevan hyvää tuulta ilmoilla. Särkyneellä enkelillä jatkettiin hommaa ja käsiä läpsyteltiin taas yhteen Tie sydämeeni ja Niin paljon me teihin luotettiin tahdeissa. Juki lauloi Deadlinen ja ihanana yllärinä toisena kappaleena Karheaa ja kaunista. Nyt pätkii kyllä pahasti noiden kappaleiden osalta, kun nämä viikot ovat menneet hiukan nopeasti ja kun en aiemmin ole saanut istuuduttua koneen ääreen tämän blogin merkeissä.

Hymy korvissa kuitenkin ajelin kotiin joten, ehdottomasti hyvä keikka. Seuraavalla viikolla oli tarkoitus mennä Kotkaan vastaanottamaan Yötä ja Kaija Koota sekä Popedaa Kymenlaakson suurimpiin pikkujouluihin, vaan eihän tämä elämä aina mene niinkuin suunniteltu on. Onneksi meidän "perhettä" oli kuitenkin edustamassa tuo meillä asuva ihana mies. Nyt en saa enää järkeviä ajatuksia kokoon, kun odotan jo kovasti huomista risteilyä. Rocktähdet meren yllä, here I come! ;)


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kaavilla vai Kaavissa, no sanotaan vaan että eksyksissä...

17.11. Kaavi, Iloharju


Melko harvoin tulee tehtyä tällaisia reissuja, joita ei etukäteen juurikaan suunnittele. Päätin siis lauantaiaamuna, että voisin ottaa auton alle ja lähteä nauttimaan omasta seurastani. Matkaahan meiltä tuonne tulee sellainen 300 kilometriä. Harvoin tulee siis myöskään lähdettyä ihan noin pitkälle yksinään. Nyt vaan keikkakuume alkoi nousta hälyttäviin lukemiin ja siihenhän ei auta mikään muu kuin keikka. 

Automatkalla ehdin parantamaan maailmaa erään rakkaan ystävän kanssa. Eihän meillä siis varsinaisesti mitään asiaa ollut, mutta kummasti se ystävä jaksoi linjoilla liki pari tuntia roikkua. Tässä vaan on sellainen ihminen, jonka kanssa voi puhua mistä vaan ja nyt kun edellisestä näkemisestä ja kuulemisesta oli paljon aikaa, niin tovihan siinä puhelussa vierähti. Loppumatkasta laitoinkin Ollin joululevyn -Minun jouluni soimaan. Harrasta, kaunista, koskettavaa. Monia hyviä kappaleita levyllä on. Toivottavasti löytävät ihmisten sydämiin. Kyllä meillä ainakin joulun alla tulee tuo levy ahkerasti soimaan. Omat suosikkini ovat ehdottomasti: Minun jouluni, On jouluyö ja Punatulkut. Mitkäs kappaleet te olette jo omiksenne löytäneet?

Kaavilla/Kaavissa (mikähän mahtaisi olla oikea kirjoitusmuoto?) en ole ikinä ennen käynyt. Keikkapaikkaakin jouduin hetken etsimään, navigaattorini kun oli sitä mieltä, että pyörätietä pitkin saa mennä autolla. Vaan löytyihän se vihdoin ja viimein. Autosta ulos astuessa korviini kantautui vahvaa savonmurretta. Jos joku ei muuten tiedä missä Kaavi on, niin katsokaa jostain kartasta. Minun suuntavaistollani selitän sen aivan väärin. Kuopiosta ei sinne ollut enää pitkä matka.

Keikan odottelu sujuikin leppoisasti Sadun ja Pipsan kanssa jutustellessa. Sainpa muuten lunastettua itselleni uuden hienon Yö-pussukan, sen mikä sanoo niks naks. No mutta kyllähän te nyt tiedätte. On niitäkin pusseja odoteltu pitkään myyntiin. Kiitos siis Elvikselle siitä, että hän on niitä jostain taikonut.

En odottanut näkeväni tuttuja, koska seutu on minulle sen verran vieras. Vaan kyllähän vaan sieltäkin moikkaustyyppejä löytyi. Vaan löytyipä yksi sellainenkin, jonka kanssa tuli hiukan jutusteltua ja tutustuttua. Hetken aikaa jutusteltua huomasin, että olemme todella usein pyörineet samoilla kulmilla, ilmeisesti minä sitten kuljen keikalla silmät kiinni. Vaan jälleen täytyy sanoa, että Yö-fanit on kyllä mahtavia. Paljon on mukavia tyyppejä tuo orkesteri elämääni heittänyt.


Intro käyntiin ja tunnelma nousi saman tien kattoon. Herrat lavalle ja Likaiset legendat 1 soimaan. Hymy nousi taas huulille. Jaska on vallaton herrasmies, joka vielä kohteliaasti urkujensa takaa nousi ja kumarsi. Jos voisi jotain sanoa takaisin, sanoisin "Hei Jaska, kiva nähdä sinuakin.". Mielen valtasi hyvä olo. Jotain olennaista silti puuttuu, kun en parhaimman ystäväni kanssa saa keikkaa jakaa.

Ollikin näytti olevan hyvällä tuulella ja esitteli taas jos vaikka minkälaista liikehdintää. Jälleen hyvä valinta, ettei seissyt siinä keskellä. Eipä olisi keikan aikana juuri voinut eteenpäin katsella, kun oli meinaan lavan korkeus sellainen, että suoraan eteenpäin katsominen olisi ollut kiusallista meille kaikille. Tai siis minulle. Ei välttämättä kaikille. Kuka tykkää mistäkin.

Daffy oli muuten hirmuisen vauhdikkaalla tuulella. Oli soittoasennot oikein vimosen päälle ja siinä Daffyn monitorin läheisyydessä kun oleilee, niin ne kitarasaundit iskevät syvälle sydämeen. Äänentoistollisestihan se eturivi on lähes poikkeuksetta huonoin mahdollinen paikka. Nytkin Ollin laulu kuului ajoittain huonosti. Onneksi se Daffyn kitara kuitenkin soi hyvin, koska sitä tulee kuunneltua lähes aina melko läheltä. Jos oli muuten Jaska vallattomalla tuulella, niin oli myös Ari rumpujensa takana. Vekkuli tyyppi. Tykkään kovasti.



Mikon piano pääsee oikeuksiin kun kuullaan jotain herkistelybiisejä. Niin oli tälläkin kertaa kun encoren aloitti tutusti Haaksirikko. Katselin muuten vanhaa Valtakunta-lärpäkettä, joita konserteissa jaettiin ja joka siis sisältää kuvia bändistä. Ihan outoa katsoa minkälaisen muodonmuutoksen sekä Mikko että Jaska on muutamassa vuodessa tehnyt. Ovat meinaan herrat pikkuisen muuttuneet.

Mitäs biisejä siellä Kaavilla nyt soitettiinkaan? Enkelifania hemmoteltiin taas oikein urakalla, kun laulettiin Särkyneistä enkeleistä, Tanssittiin enkeleiden kanssa ja vielä todettiin että ollaan kaikki Oikeita enkeleitä. Käsiä läpsyteltiin yhteen Tie sydämeeni tahdissa ja Niin paljon me teihin luotettiin sai kädet myös ylös, unohtamatta tietenkään siinä sitä "Hei hei hei" -huutelua. Kyllähän te tiedätte, jos olette keikoilla olleet. Vajottiin Pieniksi ihmisiksi suuressa maailmassa ja oltiin Pettävällä jäällä, niin rakkaita molemmat kappaleet. Vaan ei auttanut, Deadline häämötti ja oli pakko ottaa kaikki irti Kiitoksesta ja kunniasta. Täysikuun mollottaessa taivaalla oltiin hetken Onnen hohteessa, huudeltiin Kuuhulluille ja mukaan menoon otettiin kaikki Kuorotytöt. Ihmisen pojan Haaksirikkoutuessa jäi jäljelle vain Lumivalkoinen rakkaus.


Kotimatka sujui yllättävän kivasti, tuli tuhottua pari energiajuomaa ja iso kuppi kahvia. Matkaseurassakaan ei ollut valittamista kun sai vetää duettoja Ollin, Erinin, Suvin ja Artun kanssa. Tuli lauleskeltua myös Yön, Nylon Beatin, Movetronin, Hauli Brosin ja Popedan kanssa. Matka taittui yllättävän nopeasti ja auto tuli liattua totaalisesti jonkun isomman auton perässä jumittaessa. Oli meinaan melkoinen vesi- ja suolapölly, mikä auton perässä seurasi. Ehkä tällaiset ex-tempore reissut ovat yksiä niistä parhaista reissuista. Vieläkin hymyilyttää. Taas pidetään parin viikon tauko ja nautitaan ensi viikolla erään pienen prinsessan seurasta, jotenkin minusta tuntuu, että siihenkin viikonloppuun tulee jollain lailla sisältymään Yö.


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Suvi pimeän syksyn keskellä

26.10.2013 Helsinki, Iskelmäbaari Tähti


Kuten jo aiemmin mainitsin oli ohjelmassa jotain aivan muuta tunnelmaa. Aiemmin viikolla tarjoutui tilaisuus ottaa osaa kilpailuun. Kerrankin kilpailuun osallistuminen meni nappiin ja takataskuun tipahti liput tälle illalle. Hyvissä ajoin saavuimme rakkaimman ystäväni kanssa Helsingin Iskelmäbaarin oven taakse. Ystäväni olin valjastanut kuljettajaksi, koska minulla iskee Helsingin keskustassa paniikki ja ahdistus ratin takana. Ystäväni oli siis turvallisesti kuljettanut meidät perille.

Vihdoin ovet aukenivat ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi Suvi Teräsniskan uuden Pohjantuuli-albumin ennakkokuuntelu tilaisuuteen. Täytyy sanoa, että vasta paikan päällä tajusin miten mahtavaa oli päästä osalliseksi tällaista hienoa tilaisuutta. Kuuntelimme läpi kaikki uuden levyn kappaleet ja Suvi kertoi tarinoita biisien takaa. Melkoiseksi nieleskelyksi ja silmien räpytelyksi se ensin meinasikin mennä. Tunnelmallisia kappaleita levy täynnä. Upeita tarinoita biiseissä kerrottavaksi ja sellainen täydellinen keskittyminen biisien kuunteluun ja totaalinen uppoutuminen tarinoihin oli upeaa. 

Paikalla oli noin 40 henkeä ja tunnelma oli leppoisa ja ainakin minä uppouduin täysin musiikkiin. En muista koska viimeksi olisi tapahtunut moista täydellistä keskittymistä ja herkistymistä ja vielä niin monen kappaleen kohdalla. Suvin levyssä on mahtava lapintaikaa ja helposti ainakin oma mielikuvitukseni lähti liikkeelle ja oli helppo nähdä mielessään lapinnoitia, revontulia, jylhiä maisemia... Käsittämätöntä, miten musiikki voi saada tällaista aikaan. Lämpimästi voin suositella kaikille Suvin uuden levyn hankintaa ensi perjantaina, kun levy kauppoihin saapuu. Levy on minun mielestäni ehjä kokonaisuus ja odotan jo kovasti, että pääsen uudestaan biisejä kuuntelemaan. Levy on täynnä upeita kappaleita ja Suvin tulkitsemana ne todella heräävät henkiin.


Tämä jos mikä on mahtavaa fanien huomiointia. Tunnelma oli melko intiimi ja tunsin todella olevani etuoikeutettu päästessäni mukaan tällaiseen. Toivottavasti muutkin artistit samanlaisia järjestäisivät. Samallahan tarjottiin tietenkin tilaisuus saada nimikirjoituksia ja ottaa yhteiskuvia ja vaihtaa muutama sananen artistin kanssa. Lauri Tähkähän oli vastaavanlaisia tilaisuuksia järjestänyt uuden levynsä ilmestyessä. Artisti pääsee näin ollen lähelle fanejaan ja fanit taas saavat ainutlaatuisia kokemuksia muistojensa kirjaan ja pääsevät tapaamaan idoliaan. Hieno ele. Mahtavaa, myös että Iskelmä-radio on mukana tällaisissa tapahtumissa, jotta tällaisten tapahtumien järjestäminen on mahdollista.

Illan kruunasi vielä Suvin keikka. Viime kerrasta onkin jo aivan liian kauan aikaa. En voi ymmärtää, miten Suvin keikat ovat viime aikoina menneet osaltani ohi, enkä ole saanut itseäni liikuteltua Suvin keikoille. Nyt siihen kuitenkin siis avautui mahdollisuus. Täytyy sanoa että Suvi ei koskaan petä.


Viime kerrasta kun on niin paljon aikaa, niin nyt huomasin esimerkiksi biisien sovitetun hyvin erilaisiksi versioiksi, kuin levyllä. Sopivasti erilaisia olematta kuitenkaan liian erilaisia. Yleisö lauloi ihanasti mukana ja tunnelma Tähdessä oli hyvä. Suvin kitaristikin on vaihtunut sitten viime näkemän. Vesku istuu bändiin hyvin ja on käsittämättömän lahjakas kitaristi. Muut pojat ovatkin pysyneet samoina jo pitkään. Koskettimien takana häärivä upea Matti, rumpuja valtavalla iloenergialla paukuttava Mikko ja basson varresta löytyvä Jouko. Mahtava jengi kaiken kaikkiaan. Myös valot ovat kokeneet melkoisen uudistuksen ja täytyy sanoa, että Suvin esiintymisessä nautin kyllä täysillä visuaalisesta ilmeestä, joka valoilla oli saatu aikaan. Tunnelmat vaihtelivat herkästä ja etenkin herkistävästä hyvinkin vauhdikkaaseen menoon ja meininkiin. 

Kyyneleitä ei voinut pidätellä, kun kuulin ensimmäistä kertaa livenä Suvin version Hän tanssi kanssa enkeleiden kappaleesta. Suvin tulkinta tekee tekstille oikeuksia ja koskettaa syvältä. Muuten nautiskelin tutuista kappaleista, joita olen vuosia kuunnellut. Hento kuiskaus raikasi salissa komeasti kuorolauluna ja se tuntui Suvin puolesta hyvältä. Särkyneiden sydänten tie on kautta aikain ollut yksi suosikeistani ja on mahtavaa että kappale on säilynyt biisisetissä. Ei saa kesyttää kuuluu myös sellaisiin biiseihin, jotka herättävät minussa suuria tunteita. Biisisetti käsitti melko hyvän kattauksen Suvin uran varrelta.

Suvi ja pojat päättivät illan komeasti Jos menet kappaleeseen. Suvin keikka herätti suuria tunteita ja samalla sen valtavan ylpeyden ja onnellisuuden hänen puolestaan. Suvi on tehnyt paljon työtä menestyksensä eteen, eikä voi muuta kuin nostaa hattua. Tuntuu kuin vasta eilen olisin törmännyt Yön keikalla tähän pieneen teinityttöön, jonka huumorintaju on aivan hulvaton ja jolla on lämmin sydän. Vaan johan siitä on tainnut kuutisen vuotta aikaa kulua. Suurella mielenkiinnolla olen Suvin uraa seurannut ja hänen kappaleitaan kuunnellut. Ei Suvia turhaan tituleerata Iskelmätaivaan kirkkaaksi tähdeksi. Jalat maassa ja sydän puhdasta kultaa. Niin ja se ääni on aivan taivaallinen, jota olen ihaillut siitä asti, kun ensimmäisen kerran olen Suvin laulua kuullut. Pitkän tien on Suvi jo artistina kulkenut, toivottavasti matka jatkuu ja soitto soi.


Tämä viikonloppu kuuluu sarjassamme ikimuistoisimpiin viikonvaihteisiin. Huikea Yön keikka perjantaina ja lauantaina mahtava Suvin keikka ja uuden levyn ennakkokuuntelu. Livemusiikilla on minuun ihmeellinen vaikutus. Sen kautta voi hengittää tunteita ulos, nauraa ja itkeä. Mieleen jäi levollinen ja hyvä fiilis kaikinpuolin. Aivan mieletöntä. Huikeaa on myös se, että näitä tunteita saa jakaa rakkaimman ystävän kanssa, jonka livemusiikki on elämääni tuonut. Paljosta olen taas suonut kiitosta tämän viikonlopun aikana. Harvinaisen hienoja hetkiä ja suuria tunteita, niistä oli tämä viikonloppu tehty. Kaikki ylisanat on jo käytetty, eikä todellakaan suotta. Nyt ei voi muuta kuin huokaista syvään ja suoda kiitollisuutta moneen suuntaan.


Muistakaahan kipitellä kauppoihin ensi viikon perjantaina hankkimaan Suvin uusi levy ja nauttikaa. Niin minä ainakin aion tehdä.



lauantai 26. lokakuuta 2013

iHQ Yötä Vääksyläiset!

25.10.2013 Vääksy, Tallukka



Päivähän oli hyvä käynnistellä laittelemalla hiukset jo aamusta ojennukseen ja suuntaamalla työmaalle. Jälleen aivan uusi työmaa ja uudet ihmiset, mutta se nyt näköjään kuuluu tähän hommaan. Jaa mihinkö, no jätetään se arvoitukseksi. Nuorten kanssa duunia siis päivittäin teen. Perjantaina oli aivan huippua, kun eräs poika luki hupparini selkämystä ja lauloi sen jälkeen pätkän Rakkaus on lumivalkoista. Harva teini taitaa Yötä kuunnella, vaan onneksi löytyy niitäkin. Ja hauskaahan se oli, kun tämä heppu tiesi edes mistä bändistä on kyse.

Reippaan ja hyväntuulisen työillan jälkeen oli aika ottaa auton suunnaksi taas rakkaan ystäväni koti. Ystävän luona ehti vaihtaa vaatteet ja ajella pienen matkan Vääksyyn. No tämähän on jo tuttu paikka. Niin, olenhan minä siellä käynyt yhden kerran. Mutta siis tuttu paikka, ja hyvä seura. Viimeksihän Vääksyssä on oltu keväällä ja tuossa silloista blogitekstiä lukiessa huomasin, että minulla on taas ollut kriisi jos toinenkin. Voi hyvänen aika, ei niitä asioita nyt aina kannata niin vakavasti ottaa. Vaikka minkäpä sitä pieni ihmismieli itselleen voi? Etenkin kun kyse on omasta idolistaan, joka on kyllä paljon muutakin kuin vain pelkkä idoli.


Ilta käyntiin ja herrat lavalle. Mahtavaa. Hymy huulilla oli taas helppo olla. Bändi oli kovassa vedossa, mutta nyt täytyy kyllä kehua tuota rakasta artistiakin. Voi Olli, Olli. Kyllä oli taas miehellä viihdytysvaihde täysillä päällä ja monet naurut sai aikaan. Hyvälle tuulellehan siinä väkisinkin tulee. Puhumattakaan mahtavista kappaleista. Heti toisena kuultiin Särkynyt enkeli ja hetken päästä Pieni ihminen suuressa maailmassa. Uijuijui. Hiukan herkisteltiin Sano että jäät kappaleen tahdeissa. Melko nopeatempoisia kappaleita kuultiin koko ilta. Kuorotyttö, Tie sydämeeni, Onnen hohteessa, Se kerran kirpaisee, eli siis todellakin nopeissa tunnelmissa mentiin. Encore on ollut nyt melkolailla sama, eli Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ja Rakkaus on lumivalkoinen. Mahtavan hyväntuulinen ilta ja hyvää ja positiivista energiaa sai rutkasti. 


Olli on ihana, silloin kun haluaa olla, tänään oli sellainen ilta, liekö niillä lahjuksilla osansa asiaan?!? Mene ja tiedä. Rumpujen takana on aivan mahtava velikulta, jonka silmäkulmasta ei pilke ihan heti lopu. Jaska on urkujensa takana aivan mahtava, kohtelias ja kiva herrasmies. Kitaran takana on mahtavan upea ja taitava kitaristi, jota voisi kuunnella koko päivän. Mikko ja koskettimet on aivan uskomaton yhdistelmä. Sitäkin voisi kuunnella vaikka koko päivän. Siinä vaan on kertakaikkisen lahjakas ja upea tyyppi. Unohtamatta Jukia, jolta muuten kuultiin Oikee enkeli ja Deadline. Hyväntuulinen ja aivan mahtavalla äänellä varustettu tyyppi basson takana.


Nämä on niitä iltoja, joiden takia kerta toisensa jälkeen löydän itseni Yön keikoilta. Se tunne, jonka Vääksystä sai, saa minut ajamaan vuoden aikana tuhansia kilometrejä vain sen keikan takia, joka saa tämän tunteen minussa aikaan. Se on sitä musiikin taikaa ja erityisesti Yön taikaa. Ei tähän tunnelmaan moni bändi pysty. Paljosta olen kiitollinen. Nämä on näitä päiviä. Vaan jatketaanpa vielä reissailua, nyt hiukan erilaisissa tunnelmissa.