sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kaavilla vai Kaavissa, no sanotaan vaan että eksyksissä...

17.11. Kaavi, Iloharju


Melko harvoin tulee tehtyä tällaisia reissuja, joita ei etukäteen juurikaan suunnittele. Päätin siis lauantaiaamuna, että voisin ottaa auton alle ja lähteä nauttimaan omasta seurastani. Matkaahan meiltä tuonne tulee sellainen 300 kilometriä. Harvoin tulee siis myöskään lähdettyä ihan noin pitkälle yksinään. Nyt vaan keikkakuume alkoi nousta hälyttäviin lukemiin ja siihenhän ei auta mikään muu kuin keikka. 

Automatkalla ehdin parantamaan maailmaa erään rakkaan ystävän kanssa. Eihän meillä siis varsinaisesti mitään asiaa ollut, mutta kummasti se ystävä jaksoi linjoilla liki pari tuntia roikkua. Tässä vaan on sellainen ihminen, jonka kanssa voi puhua mistä vaan ja nyt kun edellisestä näkemisestä ja kuulemisesta oli paljon aikaa, niin tovihan siinä puhelussa vierähti. Loppumatkasta laitoinkin Ollin joululevyn -Minun jouluni soimaan. Harrasta, kaunista, koskettavaa. Monia hyviä kappaleita levyllä on. Toivottavasti löytävät ihmisten sydämiin. Kyllä meillä ainakin joulun alla tulee tuo levy ahkerasti soimaan. Omat suosikkini ovat ehdottomasti: Minun jouluni, On jouluyö ja Punatulkut. Mitkäs kappaleet te olette jo omiksenne löytäneet?

Kaavilla/Kaavissa (mikähän mahtaisi olla oikea kirjoitusmuoto?) en ole ikinä ennen käynyt. Keikkapaikkaakin jouduin hetken etsimään, navigaattorini kun oli sitä mieltä, että pyörätietä pitkin saa mennä autolla. Vaan löytyihän se vihdoin ja viimein. Autosta ulos astuessa korviini kantautui vahvaa savonmurretta. Jos joku ei muuten tiedä missä Kaavi on, niin katsokaa jostain kartasta. Minun suuntavaistollani selitän sen aivan väärin. Kuopiosta ei sinne ollut enää pitkä matka.

Keikan odottelu sujuikin leppoisasti Sadun ja Pipsan kanssa jutustellessa. Sainpa muuten lunastettua itselleni uuden hienon Yö-pussukan, sen mikä sanoo niks naks. No mutta kyllähän te nyt tiedätte. On niitäkin pusseja odoteltu pitkään myyntiin. Kiitos siis Elvikselle siitä, että hän on niitä jostain taikonut.

En odottanut näkeväni tuttuja, koska seutu on minulle sen verran vieras. Vaan kyllähän vaan sieltäkin moikkaustyyppejä löytyi. Vaan löytyipä yksi sellainenkin, jonka kanssa tuli hiukan jutusteltua ja tutustuttua. Hetken aikaa jutusteltua huomasin, että olemme todella usein pyörineet samoilla kulmilla, ilmeisesti minä sitten kuljen keikalla silmät kiinni. Vaan jälleen täytyy sanoa, että Yö-fanit on kyllä mahtavia. Paljon on mukavia tyyppejä tuo orkesteri elämääni heittänyt.


Intro käyntiin ja tunnelma nousi saman tien kattoon. Herrat lavalle ja Likaiset legendat 1 soimaan. Hymy nousi taas huulille. Jaska on vallaton herrasmies, joka vielä kohteliaasti urkujensa takaa nousi ja kumarsi. Jos voisi jotain sanoa takaisin, sanoisin "Hei Jaska, kiva nähdä sinuakin.". Mielen valtasi hyvä olo. Jotain olennaista silti puuttuu, kun en parhaimman ystäväni kanssa saa keikkaa jakaa.

Ollikin näytti olevan hyvällä tuulella ja esitteli taas jos vaikka minkälaista liikehdintää. Jälleen hyvä valinta, ettei seissyt siinä keskellä. Eipä olisi keikan aikana juuri voinut eteenpäin katsella, kun oli meinaan lavan korkeus sellainen, että suoraan eteenpäin katsominen olisi ollut kiusallista meille kaikille. Tai siis minulle. Ei välttämättä kaikille. Kuka tykkää mistäkin.

Daffy oli muuten hirmuisen vauhdikkaalla tuulella. Oli soittoasennot oikein vimosen päälle ja siinä Daffyn monitorin läheisyydessä kun oleilee, niin ne kitarasaundit iskevät syvälle sydämeen. Äänentoistollisestihan se eturivi on lähes poikkeuksetta huonoin mahdollinen paikka. Nytkin Ollin laulu kuului ajoittain huonosti. Onneksi se Daffyn kitara kuitenkin soi hyvin, koska sitä tulee kuunneltua lähes aina melko läheltä. Jos oli muuten Jaska vallattomalla tuulella, niin oli myös Ari rumpujensa takana. Vekkuli tyyppi. Tykkään kovasti.



Mikon piano pääsee oikeuksiin kun kuullaan jotain herkistelybiisejä. Niin oli tälläkin kertaa kun encoren aloitti tutusti Haaksirikko. Katselin muuten vanhaa Valtakunta-lärpäkettä, joita konserteissa jaettiin ja joka siis sisältää kuvia bändistä. Ihan outoa katsoa minkälaisen muodonmuutoksen sekä Mikko että Jaska on muutamassa vuodessa tehnyt. Ovat meinaan herrat pikkuisen muuttuneet.

Mitäs biisejä siellä Kaavilla nyt soitettiinkaan? Enkelifania hemmoteltiin taas oikein urakalla, kun laulettiin Särkyneistä enkeleistä, Tanssittiin enkeleiden kanssa ja vielä todettiin että ollaan kaikki Oikeita enkeleitä. Käsiä läpsyteltiin yhteen Tie sydämeeni tahdissa ja Niin paljon me teihin luotettiin sai kädet myös ylös, unohtamatta tietenkään siinä sitä "Hei hei hei" -huutelua. Kyllähän te tiedätte, jos olette keikoilla olleet. Vajottiin Pieniksi ihmisiksi suuressa maailmassa ja oltiin Pettävällä jäällä, niin rakkaita molemmat kappaleet. Vaan ei auttanut, Deadline häämötti ja oli pakko ottaa kaikki irti Kiitoksesta ja kunniasta. Täysikuun mollottaessa taivaalla oltiin hetken Onnen hohteessa, huudeltiin Kuuhulluille ja mukaan menoon otettiin kaikki Kuorotytöt. Ihmisen pojan Haaksirikkoutuessa jäi jäljelle vain Lumivalkoinen rakkaus.


Kotimatka sujui yllättävän kivasti, tuli tuhottua pari energiajuomaa ja iso kuppi kahvia. Matkaseurassakaan ei ollut valittamista kun sai vetää duettoja Ollin, Erinin, Suvin ja Artun kanssa. Tuli lauleskeltua myös Yön, Nylon Beatin, Movetronin, Hauli Brosin ja Popedan kanssa. Matka taittui yllättävän nopeasti ja auto tuli liattua totaalisesti jonkun isomman auton perässä jumittaessa. Oli meinaan melkoinen vesi- ja suolapölly, mikä auton perässä seurasi. Ehkä tällaiset ex-tempore reissut ovat yksiä niistä parhaista reissuista. Vieläkin hymyilyttää. Taas pidetään parin viikon tauko ja nautitaan ensi viikolla erään pienen prinsessan seurasta, jotenkin minusta tuntuu, että siihenkin viikonloppuun tulee jollain lailla sisältymään Yö.