perjantai 21. joulukuuta 2012

Särkynyt enkeli toivottaa hyvää joulua!


Särkynyt enkeli tahtoo toivottaa kaikille lukijoille rauhallista ja tunnelmallista joulua! Muistakaa nauttia kiireettömyydestä ja läheistenne seurasta. Jouluna on lupa syödä hyvin ja yötä päivää. Suklaariippuvaisten ihmisten kulta-aikaa. Meidän joulupöytään kuuluu kinkku, porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa ja perunalaatikkoa, Italiansalaattia, sillikaviaaria (miehen mukana tullut jouluherkku, jota minä en kyllä syö), savulohta, graavilohta (minä en syö, mies kylläkin). Jouluaattona perinteisiin kuuluu isovanhempien haudalla käyminen (mummolle ja vaarille terveiset taivaaseen), joulusauna, jouluruoka ja lahjat. Tänäkin vuonna saan olla onnellinen, kun pääsen nauttimaan perheeni seurasta (oma rakas mieheni, omat rakkaat vanhempani ja oma rakas isoveli) jouluaattoiltana, vaikka 3-vuorotöitä teenkin. Jouluaattoaamuna aion mennä töihin Yön tonttulakki päässä. On onnea päästä rauhoittumaan joulun viettoon. Huomenna siivousurakan jälkeen kotona toivottavasti myös hiukan tuoksuu joululta, kunhan sisään saadaan kuusi. Joulupäivänä on taas riennettävä töihin. Sitten saakin taas nauttia parista kiireettömästä vapaapäivästä ja toivottavasti jossain välissä myös mieheni sukulaisten seurasta, joihin tietenkin lukeutuu myös ihana pieni enkeli-kummityttömme. Meillä soi jouluna ainakin Suvin joululevy, Finlandersin joululevy sekä Juha Tapion joululevy. Olkaahan kiltisti!

Näiden joululaulujen myötä toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua. Ensimmäisenä Tamperetalolla lauantaina 15.12.2012 taltioitu video On jouluyö -kappaleesta, joka siis löytynee ensi vuonna ilmestyvältä Ollin joululevyltä. Alkuperäinen linkki on siis julkaistu Aamulehden sivuilla. Eli toimittajille kiitokset kauniin kappaleen taltioinnista.. Toisena kappaleen saatte kuunnella minun lempijoululauluni Suvin versioimana. Tämä laulu on ollut suosikkini jo useita vuosia ja olin hyvin onnellinen, että Suvi sen aikoinaan joululevyllään julkaisi. Uskomattoman kaunis kappale: Tulkoon joulu








Särkynyt enkeli vaikenee, mutta vain hetkeksi... Palataan ensi vuonna uusin kujein asiaan... ;)

maanantai 17. joulukuuta 2012

Viimeisiä pelon ja rakkauden täyteisiä iltoja viedään...

Tampere talo 15.-16.12.



Kaksi viimeistä konserttia. Tunteet oli molempina iltoina hyvin pinnassa. Ei riittänyt enää silmien räpsyttely ja kattoon tuijottelu. Kyyneleet valuivat monien biisien aikana. Todellisen yllätysmomentin tarjoilivat meille lauantaina. Lavalle syöksyi Ollin kanssa Pettävällä jäällä -biisiä laulamaan Suvi. Hymy juurtui kasvoille ja toisaalta suuri harmi, etten ollut saanut syksyn aikana järjestettyä omia aikataulujani niin, että olisin päässyt katsomaan ja kuuntelemaan Suvin omaa ensimmäistä konsertti-kiertuetta.

Lauantaina kyyneleet valuivat solkenaan Ei yksinäinen unta saa biisin aikana, kun mielen valtasi samalla koti-ikävä. Joululaulut herkistivät jälleen, ja sitä tunnetta on vaikea edes kuvailla, kun näkee miten vaikeaa se laulaminen on artistille itselleen. Se saa tuosta suurimmasta idolista näkyviin sen inhimillisen puolen, jonka hän useimmiten peittää tehokkaasti.

Lauantai-iltana meidän käskettiin keksiä jotain kivaa, joten eihän siinä auttanut muu, kuin lähteä nauttimaan ystävien seurasta Tampereen yöelämään. En sitten tiedä, että onnistuimmeko me karkottamaan yhdestä baarista kaikki asiakkaat. Seurue kun alkoi olemaan jo hiukan hysteerinen ja väsynyt. Ei meinannut naurulle tulla loppua. Vedet valuivat jälleen silmistä, kun nauratti niin kovin.

Kiertueen loppuminen saa minut herkistymään myös sen vuoksi, että tämä orkesteri on tuonut elämääni monia upeita ihmisiä. Toisten kanssa välimatkat ovat pitkiä, jolloin näkeminen rajoittuu paljolti keikkojen ja konserttien ympärille.



Mahtava syksy on takana päin. Sanat eivät riitä kuvailemaan niitä tunteita, jotka sisälläni myllertää. Mieltä ja sydäntä lämmitti Tampereella sen rakkaan artistin levollisen näköiset hymyt, jotka osaltaan viestivät minulle ainakin sanattoman kiitoksen kuluneesta syksystä. Ollin mieliala vaikuttaa omaan keikka-/konserttikokemukseeni vahvasti. Myönnettäköön, että se ihminen on bändistä kaikista tärkein. Ei ole varmaankaan helppoa olla se johtaja, joka kantaa vastuun tapahtui mitä tahansa. Rakas artisti on tänä syksynä konsertista toiseen jaksanut keksiä juttuja, joilla saa minut ja ystäväni nauramaan. Olli on nostanut syksyllä Mikon ihanasti esiin. Mikosta saa helposti hyvin vaatimattoman kuvan ja sympaattinen tyyppi hän mielestäni on. Juki hoitaa niin basson kuin laulunkin upeasti ja tulkinnat hipovat täydellisyyttä ja kylmät väreet hiipivät selkään Jukin laulua kuunnellessa. Daffyn kitarasoolot saavat hymyn nousemaan huulille ja sitä kitarataiturointia voisi kuunnella vaikka koko päivän. Ari rumpujensa takana on herrasmies vailla vertaa, jonka velmut ilmeet saavat punan nousemaan poskille ja hymyn liimautumaan huulille. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Jaska, ihanalla huumoritajulla varustettu tyyppi, joka saa hymyn aina huulille. Jaskan monitaituruus on syksyn aikana korostunut, kun mieshän soittaa mitä tahansa soitinta kuin vettä vaan.

Omat kauniit sanansa ansaitsevat ne rakkaat "kuoromummot". Miina on ollut jokaisessa konsertissa mukana ja siinä mimmissä riittää energiaa vaikka muillekin. Häntä ei voi katsella ja kuunnella hymyilemättä, koska hänen lavasäteilynsä on jotain ihan uskomatonta. Unohtamatta tietenkään sitä, miten upeasti hän laulaa. Miina omaa persoonallisen ja ihanan äänen, jota voisi kuunnella ihan vaikka levyllisen tai useammankin verran... Miina on tämän vuoden aikana vallannut pienen paikan sydämestäni, eikä siis jatkossakaan tule minusta niin helpolla eroon pääsemään. Eipä ole niitä sanoja häntäkään paremmin kehumaan ja kuvailemaan. Kyllähän tekin sen tiedätte, että Miina nyt vaan on huipputyyppi! Annika on viime syksynä jo hiukan tullut tutuksi ja tänä syksynä on hänen kauniista ja ihanasta äänestä saatu nauttia muutamaan otteeseen. Annika myöskin säteilee lavalla ja erityisen ihanaa on joka kerta kuulla Pettävällä jäällä -duetointi Ollin kanssa. Riikka ei ollut entuudestaan tuttu. Hiukan hiljaisemman oloinen, kuin nämä kaksi muuta mimmiä. Kemiat Miinan kanssa kuitenkin paranivat loppua kohden ja mimmien liikehdintää oli hauska seurata. Riikka lunasti paikkansa ja sopi taustalaulajiin kuin nenä päähän. Näitä mimmejä tulee ikävä. Noita äijänköriläitä kun tietää näkevänsä taas ensi vuonnakin...

Valot, äänet, videot, kuvat, kaikki ovat toimineet syksyn ajan hienosti ja oman kiitoksensa ansaisevat myös Yön taustalla olevat tekniikan ihmiset. Kiertuemanagerina on tänäkin vuonna toiminut Konde, joka saa myös hymyn huulille ja ansaitsipa myötätuntoiset ajatukset lauantai-iltana kun luimme ystäväni kanssa, että Popeda-laivaa hiukan keinutti. Paitamyyntiin tuli taas syksyn aikana lahjoitettua euro jos toinenkin ihania tavaroita vastaan. Satu on ihan mahtava tyyppi. Hänelläkin on hermot ihanasti kestänyt minua ja tyhmiä juttujani. Tykkään kovasti.

Iso ikävä tulee taas kaikkia tuon orkesterin ympärillä pyöriviä ihmisiä. Onneksi sai kaikille bändin jäsenille ja mimmeille toivottaa henkilökohtaisesti hyvää joulua viimeisen konsertin päätteeksi. Kovin oli hiljainen kotimatka. Vaikea varmaan kuvitella, jos minua ja ystävääni yhtään tuntee... Kotimatkalla autossa soi Yö, Miina ja Suvi. Nyt voi antaa itselleen luvan rauhoittua joulun viettoon. Takataskuun on talletettu syksyn varrelta upeita hetkiä, jotka auttavat jaksamaan arjessa.

"Näistä öistä voimani mä saan..."

Pelkoa ja rakkautta Lahdessa...

13.12. Lahden Sibeliustalo

Kovin olin itselleni kiireisen päivän buukannut. Ensin aamulla yövuoron jälkeen hetkeksi miehen siskolle nukkumaan. Riittihän sitä unta ehkä kaikki kaksi tuntia. Ruokaa napaan ja ei muuta kuin kaupan kautta kohti mieheni vanhempia. Siellä kahveet ja sen jälkeen oli aika leikkiä kampaajaa. Ohjelmassa oli ensin mieheni siskon hiusten kihartaminen ja asettelu. Sen jälkeen vuorossa oli pienen kummityttömme hiusten kiharrus. Tätä iltaa oli tuo pieni prinsessa taas kovasti odottanut. Kovalla kiireellä itse suihkuun ja naama ja hiukset ojennukseen. Auto tulille ja kotiin ja siirtyminen vanhempieni kyytiin. Vanhempani olivat siis ensimmäistä kertaa lähdössä Yötä vastaanottamaan. Äitini nyt on pitänyt Yön musiikista iät ja ajat. Isäni alkoi vasta vuosi sitten puhelemaan, että voisihan sitä joskus johonkin lähteä katsomaan.

Onneksi ei tarvinut itse ajaa, koska keli ei taaskaan ollut mitenkään maan mainioin. Tuttuja nähtiin aulassa ja heidän kanssaan kuulumisia vaihdettiin. Minua hiukan jännitti, että osaankohan käyttäytyä, kun vanhempani ovat paikalla. Osasin. Valot sammuksiin ja alkunauha pyörimään. Oli aika rauhoittua ja hiljentyäkin. Tutuksi tulleet ensimmäiset biisit ja jälleen saimme nauttia Ollin ja Miinan Särkyvää tulkinnasta. Sitten oli vuorossa ystäväiseni huomioiminen lavalta.
"Itkettääkö tänään?" Juu, ei. Tänään ei itketä. Muutama biisi eteenpäin ja oli minun vuoroni.
"Mää tahtoisin omistaa tän seuraavan biisin yhden fanin miehelle.". Jep. Kenestäköhän mahdat Olli-rakas puhua. Teki mieli vajota penkin alle. Kannustavat sanat ja tietenkin juuri silloin, kun vanhempani ovat paikalla myöskin. Puna nousi väkisinkin poskille. Noh. Onhan tähänkin jo totuttu. Ja naurattihan se. Kuulin ensimmäistä kertaa Pilvenpiirtäjät kappaleen. Hienolta se pienen alkukankeuden jälkeen kuulosti.

Väliajalla me ystäväni kanssa ryöväsimme kummityttöni hänen äitinsä ja mumminsa hoivista. Oli nimittäin edessä sen verran tyhjää, että kysyimme tytöltä josko hän tahtoisi tulla meidän kanssamme eteen istumaan. Ja halusihan hän. Muutaman biisin ehdimme nautiskelemaan ihan normaaleissa tunnelmissa sitten Olli kysäisi siltä pieneltä prinsessalta että:
"Uskaltaisiksää tänään jo tulla laulamaan mun kanssa tänne.".
Pieni pää kääntyi lavalle päin ja sitten äkkiä alas päin ja hiljaa sieltä kuului:
"Uskaltaisin."
Niin nautittiin tytön lempparikappaleesta Pettävällä jäällä. Biisin loputtua Olli nosti prinsessan lavalle. Meinasi kummin silmästä valua ylpeyden kyyneleet jo siinä vaiheessa. Reippaasti tyttö vetäisi kertosäkeen. Ollin mikrofoni vaan oli kovin korkealla ja niin sitä ystävällisesti meni neidille pitelemään Miina. Erityisesti omaa mieltä lämmitti se, miten kauniisti Olli hänelle puhui. Rakas muisto on talletettu neidin muistojen kirjaan.

Jukin laulaessa Ei yksinäinen unta saa kappaletta käänsi prinsessa päätäni hänen suuntaansa ja sanoi minulle hihittäen:
"Juki on unohtanut basson."
Pienen ihmettelyn jälkeen neiti nyki minua itseensä päin ja sanoi:
"Katso nyt. Jaska soittaa bassoa."
Ei voinut muuta kuin nauraa. Encore alkoi erilaisella tavalla. Saimme nautiskella Juha Tapion säveltämästä ja Vexi Salmen sanoittamasta uuden uutukaisesta joululaulusta: On jouluyö. Mieli herkistyi. Pieni neitokainen vieressä silitteli selkää ja sitten pussailtiin poskellekin. Oli kertakaikkisen hyvä olla.

Liian nopeasti oli ilta ohitse. Nimmarijonon naurujen kautta kotimatkalle vanhempien kanssa. Molemmat olivat konsertista pitäneet. Äitini sanat kertovat ehkä parhaiten illan annin: "Täydellistä.".

14.12.2012 Lahti Sibeliustalo

Seuraavana iltana vei tie jälleen Sibeliustalolle. Sovimme etukäteen ystäväni kanssa, että jos alkaa itkettämään, niin sitten nipistellään toisiamme. Tämän ajatuksen saimme eräältä kaverilta, joka sanoi että hän lyö, jos näkee, että alkaa itkettämään. Voin luopuu mistä vaan on minulle hyvin rakas kappale ja nyt annoin itselleni jo hiukan luvan herkistelläkin. Tosin rakas Artistimme viihdytti taas minua ja ystävääni ihanasti ja nauru kumpusi sisältä, kun herra yritti tukehduttaa itsensä kravattiin. Jukin laulama Kauneinta päällä maan sai myös kyynelkanavat herkistymään. Piti räpytellä silmiä eikä uskaltanut edes katsoa lavalle päin. Laskeskelin katossa olevia valoja.

Yleisö oli tällä kertaa enemmän mukana, kuin edellisenä iltana. Nyt ei piruiltu yleisölle, vaan osansa saivat bändikaverit ja hauskaa oli. Jälleen kuultiin uusi joulaulu. Tällä kertaa muistaakseni Antti Kleemolan säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Minun jouluni on. Kylmät väreet. Kyyneleet. Myötätunto artistin puolesta, joka herkistyi itsekin.

Kuulin kauniita sanoja konsertin jälkeen. Tuntui kertakaikkisen hyvältä, kun meitä kutsuttiin tukijoukoiksi ja että on ihana nähdä kontakti, joka meidän ja Ollin sekä Miinan välillä on. Nuo kaksi mahtavaa artistia ovat minulle äärimmäisen tärkeitä ihmisiä. On onni kulkea Yön matkassa ja samalla on saanut mahdollisuuden tutustua näihin mahtaviin ihmisiin.

Matka jatkuu....

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pelkoa ja rakkautta Tallinnassa!

Torstai-iltana alkoi valmiiksi jo hiukan pelottaa, kun tutkaili sääennusteita seuraavalle päivälle. Matkaan lähtö jännitti valmiiksi jo ja yöunetkin jäivät melko lyhyiksi. Liian aikaisin aamulla soi kello ja viimeiset tavarat oli aika survoa laukkuun mukaan. Vielä viimeiset tarkistukset, jotta kaikki tarvittavat oli pakattu mukaan. Ei muuta kuin bussiin ja nokka kohti Helsinkiä. Mitä lähemmäs armasta pääkaupunkiamme pääsimme, sitä huonommaksi muuttui keli. Satamassa juostiin tuulessa ja Antti-tuiskussa ;) terminaaliin. Johan sitä ehdittiin ihanaisen Miinan kanssa kuulumisia vaihtaa siinä lähtöhötäkässä, oli nimittäin laivalle menossa pari muutakin ihmistä.

Laivassa joutui hetken miettimään, uskaltaisiko mitään edes suuhunsa laittaa. Hilpeyttä herättivät kaiteille ripustetut oksennuspussit. Pizzaa hakiessa alkoi merenkäynti jo hiukan sisuskaluissa tuntua. Pöytään päästyä ei sitten taas ollutkaan hätää, tai ainakaan niin suurta hätää. En muista koska niin pienen pizzan syöminen olisi vienyt niin kauan. Piti pitää välillä taukoja ja keskittyä hengittämiseen. Takamuksemme oli parkeerattu jonkun kahvilan viereen, ensimmäisenä lensi suolapurkit. Jep, melko pientähän se. Sitten ovenkarmista putosi joku rautainen juttu (älkää kysykö, kun ei mitään hajua, mikä se oli). Näppärästi se laitettiin seinään kiinni "roudariteipillä". Lattian poikki pyöri appelsiini ja omena. Nauratti ihan hysteerisesti. Astianpalautuskärry lähti pyörimään kohti. Joku sai sen onneksi kiinni, ennen kuin se ehti kolahtaa meikäläiseen. Ei juuri naurattanut. Pelotti. Pyörittelyn jälkeen meno tasoittui. Kauppaan ei päässyt ostamaan itselleen skumppanjaa hengissä selviytymisen kunniaksi. Oli ilmeisesti hiukan tavarat vaihtaneet paikkaa ja työntekijöillä oli täysi työ siivota. Hajuvesikaupassa oli käytetty paljon paljon kelmua tavaroiden putoilun estämiseksi. Kannella tupakalla käyminen oli myös melkoinen kokemus. Meinasi vallan lähteä lentoon. Kyllä muuten harmitti kaverin puolesta, joka odotteli Helsingin satamassa toista laivaa saapuvaksi. Toki muidenkin samaa laivaa odottavien puolesta hirvitti, että ehtisivätköhän kaikki halukkaat konserttiin. Tämä reissu kun oli omalla kohdalla ainakin todella hartaasti odotettu.

Hotelli Viruun päästyä jo alkoi naurattaakin ja päästiin lystikkään reissun makuun. Pienet shoppailut ehdittiin suorittaa ennen konserttiin valmistautumista. Meinasi iskeä hyperventilaatiokohtaus, kun löysin Hello Kitty -kaupan. Lähtihän sieltä jotain mukaankin. Ja seuraavana päivänä käytiin vielä ostostelemassa kummitytöllekin samaisesta kaupasta jotain. Konserttiin valmistauduttiin kiireellä ja sitten aulabaariin nauttimaan parit juomat ja rentoutumaan.

Konsertti alkoi puoli tuntia aiempaa ilmoitettua myöhemmin, jotta myös Viking Expressin porukka ehti Tallinnaan. Annika Eklundin puuttuessa, kuultiin ihan uskomattoman ihana Särkyvää -veto. Olli duetoi kappaleen tällä kertaa Miina Mikkosen kanssa. Miinahan on tehnyt minuun ison vaikutuksen jo ensitapaamisella. Mimmin ääni on sellainen, että ei voi kuin huokaillen kuunnella. Tykkään kovasti. Särkyvää -biisissä on tänä syksynä ollut herkkä ja kaunis tunnelma. Tälläkin kertaa tunnelma oli samanlainen, eikä meinannut edes uskaltaa hengittää.


Jälleen oli biisisetissä tapahtunut muutoksia. Timo Kiiskisen tekemä Hengissä -kappale oli jäänyt pois, sinänsä harmi, koska kappale olisi sopinut hyvin päivän teemaan. Tilalle oli kuitenkin otettu uskomattoman hieno Jussi Hakulisen kappale Parrasvalot. Taustalla pyöri pätkiä samaisen biisin musiikkivideosta. Ihanan tutun ja turvallisen tunteen loi se, että rakas Artistimme sekoili sanoissa. Kumma juttu kun ne sanat katoavat itseltäänkin ja laulelee sujuvasti väärin Ollin mukana. Olli hauskuutti taas välispiikeillään, etenkin Hjallis-imitaatio oli huisin hyvä. Olli on ihanasti konserttien aikana nostanut esimerkiksi Mikon flyygelin takaa, hänen ansaitsemalleen korokkeelle. Samoin kuin tänä syksynä on viime syksyn tavoin esitelty bändi, jolloin saa kullekin bändinjäsenelle hihkua ja jokainen saa omat kannustuksensa. Eipä muuten varmaan orkesteria harmita juurikaan se, että Syksyn sävelen voitto meni Jesse Kaikurannalle, kuuleman mukaan eroa oli 30 ääntä. ;) No ei voi minkään.

Liian nopeasti oli jälleen konsertti ohitse. Herrasväki kokoontui aulaan jälleen nimikirjoitusten jakoon. Illan aikana ehdittiin kohtaamaan arvon herroja orkesterista ja täytyy sanoa, että ihania ovatten nuo miehet. Hotellin alakerrassa tarjoiltiin live-musiikkia ja olihan bändi. Nuoria, suloisia poikia, jotka lauloivat eestiläistä poppia. Vaikken sanoista mitään ymmärtänytkään, oli bändiä mukava kuunnella ja mukana hiukan jammaillakin. Bändin nimestä ei kyllä ole mitään tietoa.

Seuraavana päivänä käytiin vielä hiukan ostoksilla ja pian olikin jo aika luovuttaa huone. Hotellin aulassa hyvässä seurassa alkoi väsymys painaa ja naurun käkätys oli vallan hirmuinen. Pyydän anteeksi kaikilta, joiden elämää se jollain lailla häiritsi. Valitettavasti luoja ei ole suonut minulle pientä ja hentoista ääntä, joten onhan tuo saattanut kaikua hiukan siellä aulassa.

Laivamatka takaisin päin oli huomattavasti mukavampi kuin mennessä. Tax Freestä hiukan herkkuja mukaan. Naurun kiherrys oli jälleen valtaisa, kun muutama kappale hiljaisia ja tasapainoisia ihmisiä kokoontuu saman pöydän ääreen. Viimeiset naurut saatiin vielä aikaan terminaalissa ja täytyy sanoa, että ihmiset ovat ahdasmielisiä. Paheksuvia katseita luotiin taaksepäin, kun jotkut hyvällä huumorintajulla varustetut miehet tekivät tuttavuutta varsin erikoisella tavalla. Ehkä suomalaiseen peruskulttuuriin ei kuulu tunteiden näyttäminen. Reissu oli varsin onnistunut. Bussissa alkoikin jo oikeasti väsy painaa, tuttujen kanssa ei aika kuitenkaan käynyt pitkäksi. Päästiin kuulemma johonkin historiankirjoihinkin, Suomenlahdella kun oli mitattu korkein yksittäinen aalto yli 9 metriä perjantaina. Melkoisen ikimuistoinen reissu oli takanapäin. Muistoja on kuitenkin taas aarrearkkuun talletettu.

"Yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun YÖ taas peittää maan"