Pelkoa ja rakkautta Tallinnassa!

Torstai-iltana alkoi valmiiksi jo hiukan pelottaa, kun tutkaili sääennusteita seuraavalle päivälle. Matkaan lähtö jännitti valmiiksi jo ja yöunetkin jäivät melko lyhyiksi. Liian aikaisin aamulla soi kello ja viimeiset tavarat oli aika survoa laukkuun mukaan. Vielä viimeiset tarkistukset, jotta kaikki tarvittavat oli pakattu mukaan. Ei muuta kuin bussiin ja nokka kohti Helsinkiä. Mitä lähemmäs armasta pääkaupunkiamme pääsimme, sitä huonommaksi muuttui keli. Satamassa juostiin tuulessa ja Antti-tuiskussa ;) terminaaliin. Johan sitä ehdittiin ihanaisen Miinan kanssa kuulumisia vaihtaa siinä lähtöhötäkässä, oli nimittäin laivalle menossa pari muutakin ihmistä.

Laivassa joutui hetken miettimään, uskaltaisiko mitään edes suuhunsa laittaa. Hilpeyttä herättivät kaiteille ripustetut oksennuspussit. Pizzaa hakiessa alkoi merenkäynti jo hiukan sisuskaluissa tuntua. Pöytään päästyä ei sitten taas ollutkaan hätää, tai ainakaan niin suurta hätää. En muista koska niin pienen pizzan syöminen olisi vienyt niin kauan. Piti pitää välillä taukoja ja keskittyä hengittämiseen. Takamuksemme oli parkeerattu jonkun kahvilan viereen, ensimmäisenä lensi suolapurkit. Jep, melko pientähän se. Sitten ovenkarmista putosi joku rautainen juttu (älkää kysykö, kun ei mitään hajua, mikä se oli). Näppärästi se laitettiin seinään kiinni "roudariteipillä". Lattian poikki pyöri appelsiini ja omena. Nauratti ihan hysteerisesti. Astianpalautuskärry lähti pyörimään kohti. Joku sai sen onneksi kiinni, ennen kuin se ehti kolahtaa meikäläiseen. Ei juuri naurattanut. Pelotti. Pyörittelyn jälkeen meno tasoittui. Kauppaan ei päässyt ostamaan itselleen skumppanjaa hengissä selviytymisen kunniaksi. Oli ilmeisesti hiukan tavarat vaihtaneet paikkaa ja työntekijöillä oli täysi työ siivota. Hajuvesikaupassa oli käytetty paljon paljon kelmua tavaroiden putoilun estämiseksi. Kannella tupakalla käyminen oli myös melkoinen kokemus. Meinasi vallan lähteä lentoon. Kyllä muuten harmitti kaverin puolesta, joka odotteli Helsingin satamassa toista laivaa saapuvaksi. Toki muidenkin samaa laivaa odottavien puolesta hirvitti, että ehtisivätköhän kaikki halukkaat konserttiin. Tämä reissu kun oli omalla kohdalla ainakin todella hartaasti odotettu.

Hotelli Viruun päästyä jo alkoi naurattaakin ja päästiin lystikkään reissun makuun. Pienet shoppailut ehdittiin suorittaa ennen konserttiin valmistautumista. Meinasi iskeä hyperventilaatiokohtaus, kun löysin Hello Kitty -kaupan. Lähtihän sieltä jotain mukaankin. Ja seuraavana päivänä käytiin vielä ostostelemassa kummitytöllekin samaisesta kaupasta jotain. Konserttiin valmistauduttiin kiireellä ja sitten aulabaariin nauttimaan parit juomat ja rentoutumaan.

Konsertti alkoi puoli tuntia aiempaa ilmoitettua myöhemmin, jotta myös Viking Expressin porukka ehti Tallinnaan. Annika Eklundin puuttuessa, kuultiin ihan uskomattoman ihana Särkyvää -veto. Olli duetoi kappaleen tällä kertaa Miina Mikkosen kanssa. Miinahan on tehnyt minuun ison vaikutuksen jo ensitapaamisella. Mimmin ääni on sellainen, että ei voi kuin huokaillen kuunnella. Tykkään kovasti. Särkyvää -biisissä on tänä syksynä ollut herkkä ja kaunis tunnelma. Tälläkin kertaa tunnelma oli samanlainen, eikä meinannut edes uskaltaa hengittää.


Jälleen oli biisisetissä tapahtunut muutoksia. Timo Kiiskisen tekemä Hengissä -kappale oli jäänyt pois, sinänsä harmi, koska kappale olisi sopinut hyvin päivän teemaan. Tilalle oli kuitenkin otettu uskomattoman hieno Jussi Hakulisen kappale Parrasvalot. Taustalla pyöri pätkiä samaisen biisin musiikkivideosta. Ihanan tutun ja turvallisen tunteen loi se, että rakas Artistimme sekoili sanoissa. Kumma juttu kun ne sanat katoavat itseltäänkin ja laulelee sujuvasti väärin Ollin mukana. Olli hauskuutti taas välispiikeillään, etenkin Hjallis-imitaatio oli huisin hyvä. Olli on ihanasti konserttien aikana nostanut esimerkiksi Mikon flyygelin takaa, hänen ansaitsemalleen korokkeelle. Samoin kuin tänä syksynä on viime syksyn tavoin esitelty bändi, jolloin saa kullekin bändinjäsenelle hihkua ja jokainen saa omat kannustuksensa. Eipä muuten varmaan orkesteria harmita juurikaan se, että Syksyn sävelen voitto meni Jesse Kaikurannalle, kuuleman mukaan eroa oli 30 ääntä. ;) No ei voi minkään.

Liian nopeasti oli jälleen konsertti ohitse. Herrasväki kokoontui aulaan jälleen nimikirjoitusten jakoon. Illan aikana ehdittiin kohtaamaan arvon herroja orkesterista ja täytyy sanoa, että ihania ovatten nuo miehet. Hotellin alakerrassa tarjoiltiin live-musiikkia ja olihan bändi. Nuoria, suloisia poikia, jotka lauloivat eestiläistä poppia. Vaikken sanoista mitään ymmärtänytkään, oli bändiä mukava kuunnella ja mukana hiukan jammaillakin. Bändin nimestä ei kyllä ole mitään tietoa.

Seuraavana päivänä käytiin vielä hiukan ostoksilla ja pian olikin jo aika luovuttaa huone. Hotellin aulassa hyvässä seurassa alkoi väsymys painaa ja naurun käkätys oli vallan hirmuinen. Pyydän anteeksi kaikilta, joiden elämää se jollain lailla häiritsi. Valitettavasti luoja ei ole suonut minulle pientä ja hentoista ääntä, joten onhan tuo saattanut kaikua hiukan siellä aulassa.

Laivamatka takaisin päin oli huomattavasti mukavampi kuin mennessä. Tax Freestä hiukan herkkuja mukaan. Naurun kiherrys oli jälleen valtaisa, kun muutama kappale hiljaisia ja tasapainoisia ihmisiä kokoontuu saman pöydän ääreen. Viimeiset naurut saatiin vielä aikaan terminaalissa ja täytyy sanoa, että ihmiset ovat ahdasmielisiä. Paheksuvia katseita luotiin taaksepäin, kun jotkut hyvällä huumorintajulla varustetut miehet tekivät tuttavuutta varsin erikoisella tavalla. Ehkä suomalaiseen peruskulttuuriin ei kuulu tunteiden näyttäminen. Reissu oli varsin onnistunut. Bussissa alkoikin jo oikeasti väsy painaa, tuttujen kanssa ei aika kuitenkaan käynyt pitkäksi. Päästiin kuulemma johonkin historiankirjoihinkin, Suomenlahdella kun oli mitattu korkein yksittäinen aalto yli 9 metriä perjantaina. Melkoisen ikimuistoinen reissu oli takanapäin. Muistoja on kuitenkin taas aarrearkkuun talletettu.

"Yli merten seilataan

yli vuorten kahdestaan

kanssasi nähdä saan

kun YÖ taas peittää maan"