Tästä tulikin varsin erilainen kevät, kuin mitä aiemmin suunnittelin. Tässä vaiheessa minä olisin kirjoittamassa todennäköisesti toista Yön keikkaraporttia tältä keväältä. Nyt päädyn summailemaan tuntemuksia parilta viime viikolta. 12.2.2019 muuttui kevään suunnitelmat kerta heitolla, kun tieto rakkaan Artistin kuolemasta tavoitti. Se pysäytti. Kuluneen kahden viikon aikana olen käynyt läpi tunteiden vuoristorataa. Olen kirjoittanut paljon, koska se on minulle paras tapa saada ajatukset päästä ulos. Olen puhunut paljon ihmisten kanssa.
Ensin uutisen kuultuani, luulin sitä todella huonoksi läpäksi. No ei ollut. Muutamana ensimmäisenä päivänä piti opetella uudestamaan hengittämään. Tunteet tuntuivat hetkittäin niin suurilta, että niiden alle hukkuu. Oli paha olla. Ei pystynyt ajattelemaan sitä miltä muista tuntui, koska oma paha olo oli niin suurta. Suuri huoli koko ajan mielen päällä Ollin läheisistä ja heidän jaksamisestaan ja siinä samalla yritti tulla sinut sen ajatuksen kanssa, että minullekin tärkeä ihminen on poissa.
Hyvin pian surua pystyi siirtämään pois tieltä, kun alkoi ärsyttämään median napostelu asialla. On helpompi olla ärsyyntynyt kuin surullinen. Otsikoita otsikoiden perään ja vaikka nyt pääosin kirjoitukset oli positiivisia, niin silti kun se päivästä toiseen on jokaisessa mediassa, alkaa se tuntumaan pahalta. Voi Olli, toivottavasti sinä olet nähnyt ne kaikki hyvät asiat, joita sinusta on kirjoitettu. Minä ainakin niitä positiivisia uutisointeja kaipailin viime vuosina. Media on muokannut sinusta erikoisen kuvan. Nyt vasta sai lukea, kuinka olet ollut lämmin, huolehtivainen, pitänyt omiesi puolia. Tosin, tämä Olli minullakin oli suuri kunnia tuntea.
Yön matkassa olen kulkenut vuodesta 2007 asti ja sinä aikana olen käynyt katsomassa 277 Yön keikkaa. Olen ajanut tuhansia kilometrejä ja tutustunut upeisiin ihmisiin tuona aikana. Ulkopuolisille ihmisille tätä harrastusta oli aina vaikea ja välillä hiukan noloakin selittää. Monesti on joku kysynyt, että no jos kerran käyn paljon katsomassa Yötä niin tunteeko bändi minut, johon monesti taisin vastata vain että "No emmä nyt oikein tiedä. Saattaa ne tietää minut.". Nyt mielessä on ollut tosiaan paljon bändin "pojat" ja heidän jaksaminen. Samoin kuin olen miettinyt miten Ollin lapset jaksavat, vaikka heitä ei henkilökohtaisesti tunne, niin silti lähetän mielessäni lämpimiä ajatuksia heille ja toivon voimia. Toivon myös että Ollin omaiset saavat saattaa rakkaan läheisensä RAUHASSA viimeiselle matkalle, Olli jos kuka on sen ansainnut.
Tässä kohtaa täytyy sanoa että olen mielettömän kiitollinen niistä ihmisistä, joita tuo bändi on elämääni tuonut. On ollut koko ajan ihmisiä ympärillä, tai ainakin puhelimen päässä, joiden kanssa on saanut jakaa niitä vaikeita sekä rakkaita hetkiä. KIITOS. Te tiedätte kyllä keitä olette.
Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että olen kulkenut Yön matkassa ja takataskussa on runsaasti rakkaita ja hyviä muistoja vuosien varrelta. Vuonna 2007 tämä oma hulluus lähti liikkeelle Pieksämäen Savon Solmusta maaliskuussa. Silloin olimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa katsomassa Yötä eturivissä ja jotenkin tuntuu, että joku yhteys syntyi Ollin kanssa jo tuolloin. Silloin oli olemassa Yön vieraskirja, johon tuli kirjoiteltua jossain vaiheessa todella usein. Sitä kautta Olli tuli jotenkin tutummaksi. Olli meinaan vastaili likimain kaikkiin viesteihin, joita sinne jätti. Jotkut Ollin vastauksetkin on jäänyt mieleen niin, että niitä muistaa edelleen. "Yölinja" oli hauska paikka ja oli ihana oppia yhdistämään nimet kasvoihin, osasta on tullut ystäviä.
Hullun paljon hienoja muistoja on talletettu takataskuun, varsinkin lämpöiset sanat on talletettu sydämeen ja siellä ne pysyykin. Välillä on vähän mökötetty puolin ja toisin, nyt ne lähinnä naurattavat. Hullun paljon hauskoja juttuja on sattunut vuosien varrella ja on kyllä pirun vaikea ajatella että tuo ovi menee osaltaan nyt kiinni. En tarkoita sitä etteikö hauskoja juttuja tulisi enää, vaan sellaisia hauskoja juttuja, joihin liittyy Olli ja Yö. Olen hirvittävän kiitollinen siitä, että noita hetkiä ja muistoja on ehtinyt kertymään niin paljon. Toki olisin mieluusti kerännyt niitä muistoja vielä lisää.
En olisi ikinä uskonut miten iso vaikutus tuolla rakkaalla Artistilla on ollut niin moniin ihmisiin. Se tuli jotenkin yllätyksenä, enkä varmasti ole ainoa, jonka tämä on yllättänyt. Lehdistä on saanut lukea kauniita kirjoituksia Ollista ja siitä, kuinka moni on kutsunut Ollia ystäväksi. Itse en ikinä sellaista sanaa osannut käyttää, mutta koen silti Ollin olleen minulle henkilökohtaisesti läheinen ja tärkeä ihminen ja sen ihmisen menettäminen sattuu. Sattuu niin saatanasti. Kuulen vähän väliä päässäni äänen, joka käskee jatkamaan eteenpäin ja käskee elämään. Ja niin aion tehdä. Aion elää, aion nauraa, aion itkeä, aion olla minä jatkossakin. Sanon asiat rehellisesti, mutta en tarkoituksella loukkaa ketään. Rehellisyydestä tuo rakas tyyppikin piti ja sanoi sen ääneenkin.
Voi, miten monta kertaa nauroin, kun herra O tarkisti biisien sanat huuliltani. Rakkautta vain? biisi on sellainen, josta opettelin ensimmäiset rivit, jotka sanoin sopivassa välissä Ollille, koska ne sanat menivät AINA sekaisin. Opin lukemaan Ollia melko hyvin. Olli sanoi joskus, että minusta näkyi oliko keikka hyvä vai huono, mutta kyllä se lukeminen onnistui myös toisin päin. Ollitutka kehittyi vuosien varrella varsin hyväksi.
Livekeikat pelottavat, koska tällä hetkellä muukin kuin Yön musiikki sattuu ja livenä se tunne tulee vielä suurempana. Enkä halua lähteä kuuntelemaan livemusiikkia ns. väärällä asenteella tai peläten. Toista samanlaista Yötä ei elämääni tule. Siitä voin olla melkeinpä varma. Monta kysymystä on auki, valtaosaan ei varmasti ikinä saa vastausta. Haluaisikohan mikään bändi adoptoida vähän rikkinäistä toisen bändin fania...
Iso ikävä jää. Iso aukko jää sydämeen. Mikään menetys ei tähän asti ole verrattavissa tähän, en tiennyt että minusta löytyy tällainen puoli. Ikävästä huolimatta elämän on jatkuttava, enkä suostu antaa surun hukuttaa minua. Eli kyllä se siitä. Ajan kanssa. On hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä, on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Hyvät hetket lisääntyvät, pikku hiljaa. Joku sanoi että suru muuttaa muotoa. Luonnollisestikin blogi hiljenee, mutta ei vaikene kokonaan. Tälle keväällekin on muutamat keikkaliput hommattuna ja noita keikkoja odotan innolla ja samalla hieman kauhunsekaisin tuntein, koska en tiedä pysynkö kasassa. Se pelottaa ja jännittää. Ehkä jossain vaiheessa saan kirjoitettua jonkun muistokirjoituksen Ollille. Ehkä en. Saa nähdä. Ehkä huomenna ei satu yhtä paljon kuin tänään tai eilen. Ehkä se aika todella auttaa.
Eräs ystävä linkkasi biisin, johon on puettu aika lailla hyvin myös omat tuntemukset nyt. Blaka: Tähtien toisella puolen. Kolahti.
Mulla on Olli sua iso ikävä.
