perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ikärajattomat Meripäivät


25.7.2013 Kotka, Meripäivät


Tasaisen tappavasti oli koko viikon soinut päässä korvamatona Cheekin kappaleet. Oliko siis torstaina mitään muuta mahdollisuutta, kuin iltavuoron jälkeen suunnata vielä Kotkansatamaan. Työpäivänihän vietän vielä toistaiseksi myös Kotkassa, joten siirsin autoani ehkä kilometrin verran lähemmäs sataman aluetta ja laitoin töppöstä toisen eteen. 

Satamassa raikui jo Klamydian soitanta. Hyvin ne keski-ikäiset sitä punkin tapaista vetävät. On siinä Jokisessa jotain kummaa karismaa. Hivuttauduin lähemmäs lavan reunaa ihan vaivihkaa. Satama-alueelle saapuessani soi Pala rauhaa. Tuo kappale saa hyvälle tuulelle. Vaan hymyilytti siinä muutaman muunkin biisin aikana. Huipulla tuulee, Narkkarirakkautta, Pienen pojan elämää. Juu, olen minäkin joskus Klamydiaa kuunnellut. Tuo meillä asusteleva mies siitä enemmän pitää ja sen aina aika ajoin vääntää soittimeen soimaan.

Kuinka ollakaan huomasin Klamydian jälkeen tilaisuuden koittaneen ja huomasin seisovani eturivissä. Valmiina vastaanottamaan seuraavan esiintyjän. CHEEK. Huh! Lohjalla keikka oli ihan mieletön, osittain sen varmasti sai aikaan täysillä mukana oleva yleisö. Nyt hymyn liimasi huulilla äärettömän hyväntuulisen näköinen räppäri. Nyt ei ollut Mikael Gabriel mukana, vaan olivat herrat liikkeellä alkuperäisellä Liiga-kokoonpanolla.

Tunnelataus oli kohdallaan. Hymy huulilla ja sopivasti jammailufiilistä, voiko sitä ihminen muuta musiikilta toivoakaan. Hyvää musiikkia. Cheek saa hyvälle tuulelle. Siellä kun ei kukaan tunne, uskaltaa vähän hyppiä, laulaa, ottaa kuvia. Nämä edelliset kun toteuttaa Yön keikalla, tulee sanomista. Jollei nyt joka kerta, niin toisinaan juu. Yön keikalla tulee oltua varautuneempi. Joutuu miettimään, miten käyttäytyy. Onkohan niistä Yön tyypeistä tullut jossain määrin liian tuttuja. Ei uskalla irrotella, ettei siitä tule mitään vääriä käsityksiä. Hmm. Mielenkiintoista. Vaan palataanpa siihen Cheekiin. On se sitten ihana. Komea, nuori ja ääni jolla saa naisen kuin naisen sulamaan. Tai ei ehkä ihan kaikkia. Mutta kuunnelkaapa sitä Cheekin ääntä. Uuuh. Jep, olen myyty. Nyt piti testata se Cheek livenä toisen kerran, ihan vaan sillä että jos ensimmäinen kerta olikin ensi huumaa. Vaan ei ollut. Kertakaikkisen hyvä mieli jäi ja hymyilytti kovasti.

Viimeisenä lavalle nousi Apulanta. Hiukan ihmetytti nuo bändivalinnat, kun kyseessä oli Meripäivien ainoa ikärajatonilta. Siis sen Cheekin ymmärsin, se kun vetoaa kaikenikäisiin. Vaan nämä kaksi muuta. Klamydia ja Apulanta. Nuo kun ovat olleet kovia bändejä silloin, kun olen ollut itse siinä iässä, kun ei vielä baareihin ole päässyt. Tai siis kovia bändejähän ne ovat vieläkin, mutta sanotaan että ovat silloin olleet enemmän esillä. Vaan se Apulanta.

Hyvähän se oli. Viime kesänä Apulanta sai minut palaamaan teinivuosiini. Sen se teki muutaman biisin kohdalla nytkin. Vaistomaisesti tuli hypittyä, kun ilmoille kajahti Hei, hei mitä kuuluu? Samoin kuin viimeisen biisin kohdalla palasin teinivuosiini. Anna mulle piiskaa. Tuo kuulosti jotenkin väärältä. En ole saanut piiskaa. No ei se auttanut asiaa. Ei tätä nyt saa muotoiltua mitenkään oikein. Luulin ettei Ilonaa soiteta keikoilla, vaan kuultiinpa siitäkin pätkä. Se jopa herkisti. Kovassa vedossa on Apulantakin.

Vaan tästä illasta jäi käsiin Cheekin aiheuttama hyvä fiilis. Missähän se Cheek vielä tänä kesänä keikkaileekaan....? ;)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Leppävirralla kesän viimeistä Yötä viettämässä...

19.7.2013 Leppävirta, Tulenliekki


Eihän siinä muu auttanut, kuin ottaa jälleen auto alle ja lähteä tämän kesän viimeisen kerran taittamaan Yöreissua rakkaan ystävän kanssa. Hiukan meinasi ajoittain painaa väsymys molempien silmiä, kun takana oli pari huonommin nukuttua Yötä. Vaan johan alkoi hymykin nousta huulille ja nauru kummuta, kun tehtiin pieni pysäytys Juvan ABC:llä. Siinä shoppaillessa saatiin loistavia älynväläyksiä ja pitihän sitä sitten pari lahjapussukkaa hankkia. Mahdoin herättää hilpeyttä, kun erään esineen kanssa kävelin ympäri lahjatavarakauppaa. Meidän pikapysähdys hiukan sitten venähti pitkäksi ja eväät joutuikin sitten käydä hakemassa autoon mukaan. Oli muka taas joku kiire.


Ilta meinasi tuntua melko pitkältä, koska olimme paikalla hyvissä ajoin. Ilma tuntui jo melko syksyiseltä ja kolealta, kun istuimme ulkona. Tulenliekki on yksi ehdottomasti lempikeikkapaikkojani. Se on kivalla paikalla, ympäristö on kaunis ja se takka tanssilattian keskellä. Tunnelmaa kerrakseen. Tulenliekin keikoista minulla on paljon hyviä muistoja, siinä paikassa on kummaa taikaa.

Illan aloitti rautalankabändi Mika Tapani ja Beaters. Ensimmäisen setin kuuntelimme kauempaa, mutta toisen setin ajaksi hiivimme jo lähemmäs lavaa ja pian olikin eturivi valloitettu. Rautalankakin toimi ihan kivasti. Siinä ehdittiin vähän kuulumisiakin vaihdella muutaman tutun kanssa. Vihdoin herrat nousivat lavalle. Se rakas artistimme yritti kai omalla tyylillään kertoa, että hänestä on ihana nähdä meidät siinä. Ja oli muuten todella hyvännäköiset uudet farkut sillä Artistilla. Joskin lahjapussukkamme kiinnittivät hänen huomionsa ja meinasi rontti ryöstää pussukan ilman lupaa!

Pieni ihminen suuressa maailmassa, Yötä vastaanottamaan, Tunnit, Vain varjot häntä seuraa, Laulu rakkaudelle, Pettävällä jäällä, Deadline, Karheaa ja kaunista, Onnen hohteessa, Tia-Maria, Likaiset legendat 1, Ihmisen poika ja encoressa Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ja Rakkaus on lumivalkoinen. Siinäpä ne taisi olla (anteeksi, jos jonkun unohdin).

Todistettiinpa keikalla kaunis kosinta, olihan taas hetki. Aika herkkää. Kuunneltiin Ollin vitsejä. Laulu rakkaudelle biisissä Jaskan soolo oli ehdoton yllärihelmi! Hyvä Jaska! Kuultiin ilmiömäisiä kitarasooloja ja pianosooloja ja ihailtiin Jukin laulua. Saipa muuten melkoisen naurun aikaan tuo basisti. Huomasin hänet melko uteliaaksi luonteeksi... Naurettiin, laulettiin, vähän ehkä huudettiinkin. Jäi lämmin, hyvä fiilis. Vaikkei kuultukaan Särkyvää, niin "Näistä öistä voimani mä saan...". Paljon on kesältä talletettu muistoja takataskuun. Edit: Mahtavaa, kun Ari on palannut rumpujen taakse. Se on niin iso osa sitä bändiä omalla persoonallisella olemuksellaan, että kyllä sitä ehtikin tulla ikävä! Niitä muistoja voi sieltä sitten pahan päivän koittaessa kaivella ja niillä saa takuuvarmasti hymyn huulille. Ylpeänä voi todeta olevansa Yön fani, tosin nuo herrat varmaan toivovat, että vaihtaisin bändiä, eikä tarvitsisi minua enää keikoilla nähdä. Vaan eiköhän me taas syksyllä palailla astian ääreen. Kiitos Yö! Kiitos Yön ihanat teknikot (=roudarit)! Kiitos ja Satu ja Pipsa! Te olette kaikki ihan huippuja!



Lauantaina vieteltiinkin sitten aikaa äärimmäisen rakkaiden ystävien ja muutaman hiukan vieraammankin ihmisen seurassa. Tunnelma oli leppoisa, rento ja nauruntäyteinen. En muista koska olen viimeksi nauranut niin paljon. Eikä me siis paljoa menty navan alle juttuinemme... ;) Kotiin ajaessa tuli taas mieleen kuinka paljosta olen Yölle kiitollinen. Yö on tuonut elämääni kourallisen ihania ja äärettömän rakkaita ihmisiä, joiden seurassa on helppo olla oma itsensä. Muutaman ihanan Yö-ystäväisen ja paljon kivoja Yöihmisiä, joita on kiva nähdä keikoilla. Kovin erilaista olisi elämä, jollei olisi ikinä höyrähtänyt Yön keikkoihin. Nyt olo on rauhallinen ja seesteinen aikamoisen hulinaviikon jälkeen. Nyt saa rauhoittua arkeen ja palata huomenna maanantaina kesäloman jälkeen töihin. Enpä keksi nyt mitään negatiivista ajateltavaa. Aika mahtava olotila.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tykkimäen YÖssä

18.7.2013 Kouvola, Tykkimäki


Niin koitti yksi näitä harvoja "kotikeikkoja", eli siis Yö saapui Kouvolaan. Näitä onkin tässä viime vuosina ollut melko harvassa. Viimeksi vuosi sitten herrat valloittivat Tykkimäen Huvilavetin. Siitä vuosi taaksepäin ja herrat olivat Tykkimäen lauteilla, kun meillä tanssittiin häitä. Vaan tätä iltaa oli eräs pieni prinsessa odottanut melko pitkään. Kynnetkin piti fiksata priimakuntoon ennen keikkaa. Äitini ja isänikin hyppäsivät auton kyytiin ja lähdettiin porukalla Yötä vastaanottamaan.

Maailman ihanin pikku prinsessa 4v. on hienosti ottanut kummistaan oppia ja jäi istumaan minun ja ystäväni kanssa penkille, kun pikkusisko 2v., äiti ja mummi suunnistivat syömään. Vaan neitipä jäi odottelemaan ja kytistelemään meidän kanssa eturivin paikkoja. On se suloisista suloisin ipana.

Aika meinasi madella eteenpäin. Paikalla oli paljon tuttuja, kotiseuduillani kun oltiin. Vaan vihdoin kellot aikaan ja intron tahtiin taputtamaan. Herrat lavalle ja ei muuta kuin keikka käyntiin. Lavan valtasi hyväntuuliset herrat. Hymy tuntui olevan kaikilla herkässä. Syyt syntyjen kuultiin toivelauluna ja biisin alkaessa tunsin pienen katseen huulillani, kun rakas Artisti tarkisti laulavansa oikein. Ollin automaattinen sanojen lukutaulu, hyvää päivää.


Pikku neiti näppärä otti kuvia kuin kunnon fani konsanaan ja esitteli siinä samalla niitä minullekin. Pääsihän neiti toimittamaan tuomisensakin Ollille, voin vaan taas kuvitella, että hetki jäi varmasti neidille mieleen (ennen keikkaa neiti antoi tuomisensa myös Arille). Mainittakoon siis myös se, että neiti itse on kovasti odottanut pääsevänsä Ollia ja Yötä katsomaan. On siis suuri Olli-fani pieneen kokoonsa nähden.

Biisitkin miellyttivät todella paljon. Jo vain taas tanssitettiin enkeleitä. Onnen hohteessa, jota en edes muista koska olen viimeksi sen kuullut. Jossain vaiheessa, kun sitä esitettiin enemmän, sen alkoi itsekin laulamaan samalla lailla kuin Olli, eräs kohta siinä kun menee hiukan erilailla kuin levyllä. Vaan tämän illan helmi oli Sua muistoistani pois en saa. Mahtava biisi, joka saa valtavan tunnelatauksen minussa joka kerta aikaan. Jukilta kuultiin Sateenkaaren pää ja Oikee enkeli.

Liian pian oli leppoisa ja hyväntuulinen ilta ohitse. Äippä ja iskä kyytiin ja kuuntelin hymy huulilla äidin hehkutusta keikasta ja hyväntuulisista soittajista ja laulajasta. Loppuillasta sai vetäistä villasukat jalkaan ja istua kotisoffalle television ääreen ihastelemaan erään Sliikin Ruisrokin livetaltiointia.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Somerolla soitto soi

17.7.2013 Somero, Esakallio

Ystävä kyytiin Lahden kupeesta ja niin oli taas aika taittaa pikkuinen automatka. Viime vuonnakin on samaisessa paikassa tullut oltua, vaan eipä ollut kummallakaan mitään käsitystä matkasta ja reitistä Esakalliolle. En tiedä mitä kummaa me olemme vuosi sitten ajomatkalla tehneet, mutta kummankin päässä löi tyhjää. Tosin se ei liene mikään uusi olotila... Muisti palaili pätkittäin siinä vaiheessa, kun ajelimme hauskan nimisen kylän läpi. Tai ei se ehkä niin hauska ole, paitsi jos omaa kaksimielisen ajatusmaailman ja sanasta Letku saa kyllä väännettyä jutun jos toisenkin. Kyllä olin onnellinen, kun vieressä istui paras Ystävä, joka omaa sen samanlaisen ajatusmaailman, eikä puuttunut muuten autosta naurua!

Leppoisaa iltaa oli mukava vietellä kuulumisia vaihdellen ihanaisten yö-ihmisten kanssa. Tämä on ehdottomasti yksi, mikä minua ajaa keikoille. Ne ihmiset, joihin olen tutustunut Yön kautta. Aika meni nopeasti ja pian oli jo illan ensimmäisen bändin aika. Enpä tiennyt kauheasti mitä odottaa. Ei ollut bändin nimi tuttu lainkaan.

Viides Vaihde nousi lavalle ja mitä mitä, siellähän oli silmänruokaa. Ainiin. Kivan kuuloista musiikkiakin he soittivat. ;) Siis oikeasti kivaa suomalaista musaa. Muutama cover-biisikin mahtui joukkoon. Laulajan silmät ja hymy sulatti sydämen. Uuh. Ystäväni totesi, että hänet olisi voinut laittaa pulloon ja viedä kotiin. Jep. Juu juu heidän tekemä kappaleensa Rakasta mua kappaleesta oli ehdottomasti parempi kuin Tähkän ja Elonkerjuun.

Eipä tarvinnut kauaa odotella seuraavaa bändiä lavalle. Aika kului kuin siivillä ihanien ihmisten ympärillä. Nousihan sinne lauteille ne komeat miehet, joiden vuoksi oli taas ajeltu pari sataa kilometriä. Pieni ihminen suuressa maailmassa, Tie sydämeeni ja ilta oli startattu. Kovasti hymyilytti vaan taas. Kummallinen vaikutus tuolla orkesterilla. Ei sitä voi edes sanoin kuvailla.





Oli taas mukavalla tuulella se meidän Rakas Artisti. Ei osata laulaa, ollaan hyljätty hänet olemalla väärässä paikassa, ja juu uusi tukkatyyli näytti hyvältä. Ollilla on muuten myös uudet korvanapit, tämäkin tuli selvitettyä siinä keikan kulkiessa. Huuliltalukutaidot ovat kehittyneet tässä vuosien varrella... Taidankin siirtyä sinne Daffyn laitamille useamminkin. Daffy kun on niin herttainen ja mukava. Illan ehdottomia helmibiisejä olivat Tunnit ja Sunnuntaisin kuolee kuninkaat. Niin ja se Juki lauloi Deadlinen ja Sateenkaaren pää. Rakkaus ei kuole milloinkaan saatiin myös kuulla ja meniväthän ne sanatkin oikein.

Tässä oli viimeisen lomaviikkoni startti Yön keikkojen suhteen, jotenka matka jatkuu ja soitto soi! Toisaalta samalla kolisee viimeiset Yön keikat tälle kesälle. Nyyh yhyy. Vaan ompa tuossa hiukan tärkeämpiä suunnitelmia, kuin Yön keikat.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Muistattekos Vesivehmaan jenkkaa pojat vielä?

13.7.2013 Asikkala, Jenkkapirtti


Lauantai päivä hurahtikin ohitse ihan huomaamatta. Jo tuli aika valmistautua iltaa varten. Ehdinkin juuri parahiksi valmiiksi, kun eräs Yö-ystäväinen kaarsi pihaamme. Matka jatkui meidän autolla. Pienen koukkauksen jälkeen olikin auto täynnä ihania Yö-ystäväisiä ja matka taittui rattoisasti hyvässä seurassa ja hymy huulilla. Tällä kertaa matka oli onneksi melko lyhyt ja pian jo löysimmekin oikean osoitteen. Pelkäsimme, että olisimme myöhässä, vaan ehei, ei tälläkään kertaa. Ihan olimme ajoissa pelipaikalla. Vaan siinäpä olikin hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia ystäväisten kanssa. Saapuipa paikalle yksi ystäväinen, jota en ole hetkeen nähnyt ja joutui vallan silmäkulmia pyyhkimään. Ystäväisillä on joskus sellainen vaikutus. Kun näet sen ihmisen huomaat kaivanneesi häntä paljon. Juttuja voi jatkaa siitä mihin on viimeksi jääty ja se on vaivatonta ja leppoisaa yhdessäoloa.

Pitkäksi meinasi käydä aika odotellessa, vaikka sattuipa siinä pieni mukava kohtaaminenkin, kun Arin kanssa pohdittiin koska he ovat edellisen kerran Jenkkapirtillä olleet. Emme tainneet päästä mihinkään lopputulokseen, kun muistikuvat olivat hieman erilaisia. Joku fiksumpi tosin osasi kertoa, että edellinen keikka olisi ollut vuonna 2008. Vaan minun salaiset muistiinpanoni olisivat sitä mieltä, että vuosi on ollut 2007.

Toisella puolen tanssilavaa yleisöä viihdytti Kake Randelin. Kovasti sitä kehuivat, vaan minä en ymmärrä. Muistan, kun olen edellisen kerran Jenkkapirtillä ja silloinkin toisilla lauteilla soitteli Kake Randelin. Mieheni osasi useampia biisejä ulkoa ja erään entisen luokkatoverinsa kanssa niiden tahdissa hoilotti. Hiukan nolotti, vaan taidanpa sitten olla liian nuori ymmärtämään Kaken musiikkia. Tälläkin kertaa tunsin oloni poikkeavaksi, kun muut lauleskelivat ja fiilistelivät Kaken tahdissa. Kävivätpä toiset oikein humpallekin. Taas tuli tehtyä tuttavuutta jonkun paikallisen kanssa. En käsitä mistä näitä oikein riittää. Kaken viidennen encoren jälkeen mies viimein lopetti, eikä aikaakaan, kun tutut sävelet kohosivat ilmoille.

Ensimmäisenä huomasimme kaiuttimien todella hankalan asettelun, ei meinaan ääntä kuulunut siihen eteen. Kaiuttimet taisi olla sijoitettuina johonkin toisen rivin paikkeille ja sieltä se varmasti kantoi muualle saliin hyvin, mutta kaiuttimien taakse ei ääni meinannut riittää. Joten tässä taas huomasimme, ettei se eturivi todellakaan aina ole se paras mahdollinen paikka. Samoin kun se huomattiin, kun herrat astelivat lavalle. Jaa, eipä tarvinnut Ollia katsella paljoa, kun en halunnut niskaani kipeäksi. Vaan se ei menoa haitannut. Siellä lavalla kun on onneksi muutama muukin Ollin lisäksi.

Biisit mielyttivät tietystikin, kun kyseessä oli tanssilavakeikka. Enkeleiden kanssa tanssittiin, Kuorotyttöä kuultiin, Angelique kuultiin myös ja todellinen helmi tälle illalle oli Kiertolainen. Siinähän meinasi vallan omista silmistä päästä tippa valumaan. Onneksi vain melkein. Olipa melkoisen mukava kuulla myös pitkästä aikaa Kun kohdataan, se biisi saa aina hyvälle tuulelle. Valitettavasti sitä kuulee niin harvoin, ettei edes muista sanoja kunnolla. Bändi oli hyvällä tuulella.  Jukilta oli muuten ihanaa kuulla eräs harvinaisuus, en muista koska olisin viimeksi tätä laulua kuullut livenä. Juki siis lauloi Sateenkaaren Pää -biisin. Kyseinen kappalehan löytyy Pirstaleet levyltä. Sen lisäksi Juki lauloi Deadlinen.


Sattuipa sellainen kummallinen tapahtumakin siinä. Posket punoittivat ja olisi ollut kiva vajota maan alle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miltä se mahtoi näyttää sieltä kauempaa. Tai miltä se ylipäätään näytti, kun itse en voinut edes pitää silmiä auki. Kävi meinaan selväksi, että melko hyvin ne rakkaan Artistin polvet taipuvat. Hetken päästä näin kuitenkin vierestä mitä siinä minunkin kohdalla on saattanut tapahtua, kun Olli teki saman ystävälleni. Voihan pyhä yrjänä! Poskia kuumotti entisestään. Juu ei ollut mitään se Sliik Olliin verrattuna, myönnetään vaan ihan reilusti että Olli vie voiton! Sliikistä puheenollen, sitä olisi ollut mahdollisuus mennä tuohon ihan naapuriin samaisena päivänä katsomaan, vaan Yö vei voiton! ;)


Ihana oli kuulla myös Laulu rakkaudelle -biisissä soolo sekä Daffylta että Mikolta. Molemmat kun ovat jumalattoman taitavia soittamaan ja heitä kuuntelee aina mielellään. Jaska on urkujensa ja akustisen kitaransa kanssa ihan mahtava ja ihana. Jaskan ilmeilyjä on aina hauska seurailla ja tälläkin kertaa oli velikullilla Jaskalla ja Arilla jotkut omat kuviot ja jutut.

  Vaan liian nopeasti tuli aika kuulla Likaiset
legendat ja Ihmisen poika ja sitten huudettiinkiin bändi takaisin lavalle. Encoressa soitettiin jo tutuksi tulleet kappaleet Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ja eihän iltaa voi päättää muuhun kuin lumivalkoiseen rakkauteen. Oli tämä poskia kuumottava ilta ohitse. Kotimatka taittui nopeasti hyvässä seurassa. Heti kun vain löydettiin oikea suunta. Mistähän kummasta olen tämän surkean suuntavaistoni perinyt? Laitetaan tilaukseen yksi personal opas 24/7. Paitsi ettei siitä välttämättä olisi apua, kun toisinaan olen myös huono tottelemaan annettuja ohjeita. Vaan olisipa keikkareissuilla joku, jonka kanssa voisi väitellä. Tuo navigaattori kun ei lähde mukaan väittelyihini. Olihan ilta. Huh huh! Kuumaa tunnelmaa! ;)

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kermaa Vantaan kesäisessä yössä!

12.7.2013 Vantaan Shamrock


Nyt se on taas todistettu. Vieraissa käyminen piristää mieltä mukavasti. Perjantaina piti hoidella loppuun minun kesälomaprojektini, puiden pinoaminen. Tällä kertaa jopa saatiin ennen syksyä ja sen isompaa painostusta homma hoidettua. Kovastihan tuo kipeää teki. Eli tervetuloa asumaan maalle ja taloon, joka lämpiää puilla. Kesällä niitä pölkkyjä pitää sitten laitella liiteriin pinoon. No perjantaina sain tämän urakan valmiiksi. Suuntasimme mieheni ja veljeni kanssa kaupungille iltapäivällä ja kävimme haukkaamassa runsaat eväät eräässä paikallisessa Mexico-tyyppisessä ravintolassa. Siellä on muuten mainot sapuskat. Nams.

Illalla minut sitten valtasikin ajelukaipuu. Ajellako Vantaalle Bilebändi-Kerman keikkaa katsomaan, vaiko jäädäkö kotiin? Melkoiseksi arpomiseksi se sitten menikin. Vaan varmaan arvaattekin jo mihin lopputulokseen tulin. Tämän tiesi kyllä miehenikin, kun aloin mahdollisesta menosta puhumaan. Tunteeko se mies muka minut niin hyvin?

Auto alle ja eikun matkaan. Nautiskelin automatkasta ja hymy oli jo valmiiksi huulilla. Eipä ole tullut käytyä Kermaa katselemassa ja kuuntelemassa muualla, kun täällä kotikaupungissani. Shamrock löytyi myös melko helposti. Melko sopivaan aikaan olin pelipaikalla ja kyllähän oli taas baarimikolla näkemisen näköinen ilme, kun tilasin pelkän Batteryn.

Shamrock olikin baarina ihan hauska. Alakerta oli varusteltu muun muassa biljardipöydillä ja yläkerran ravintolatila oli jaettu kahtia. Toisella puolella raikasi karaoket ja toiselle puolelle oli viritelty soittimet valmiiksi lavalle. Vaan vielä oli aikaa ennen kuin bändi nousisi lavalle. Kuuntelin karaokea ja lauleskelin mukana. Joku paikallinen yritti tehdä tuttavuutta, mutta eipä kohdanneet ajatusmaailmat ja tyydyin vain hymyilemään nätisti hänelle. Pitihän sitä käydä pitkästä aikaa vähän myös laulamassa. Ihan vain yhden kappaleen verran ja niin tuttu ja turvallinen, jonka osaisi melkein takaperinkin. Samalla seurailin ikkunasta bändin soundchekiä. En vahingossakaan halunnut vielä mennä sille puolelle baaria.

Vihdoin kello tuli puolenyön ja bändi nousi lauteille. Minä istuskelin tyytyväisenä kauempana ja seurailin, kun Kerma aloitti soitannan. Hetken aikaa Miina zoomaili minua kohti ja huulille levisi melko leveä virnistys, kun tulin huomatuksi. Minä virnistelin takaisin. Yllätys oli siis onnistunut ja se kannatti. Huulille liimautui leveä virnistys ensimmäisen setin ajaksi. Tosin sitä minun hymyä yritti hyydyttää virkaintoinen portsari. "Bändiä ei saa kuvata." "No käy kysymässä tolta Miinalta saako niitä kuvata." "Jos MINÄ sanon ettet kuvaa, niin SINÄ et kuvaa." Joo. Nämä on näitä. Osaako muuten joku sanoa, että jos on bändiltä kuvauslupa, niin meneekö se ravintolan kiellon edelle? Siis että tuleeko näitä useinkin vastaan? Minulle tämä oli ensimmäinen kerta. 

Hetki oli kulunut aikaa siitä, kun olin viimeksi nähnyt karvanopilla varustetun basson. Henkka oli pitkästä aikaa basson varressa ja se kelpasi kyllä vallan mainiosti. Henkka on varsin ilmeikäs ja eläväinen basisti. Ensimmäisessä setissä kuultiin niin suomalaista kuin ulkomaistakin musiikkia. Bilebändi oli vauhdissa ja ihan uskomattomassa vedossa. Mainittakoon myös, että koskettimien takana Olli paikkasi hetken aikaa loistavasti kitaristia. Kaikenlaisia ääniä sieltä koskettimista löytyykin. Bileet oli täydessä käynnissä. Miina on ihana. Vaikea siihen on löytää sanoja. Miina on aina järjettömän energisen näköinen. Imin itseeni sitä energiaa ja hyvää tuulta, joka lavalta välittyi.


Toisen setin aikana pitikin sitten jo suunnata edemmäs. Tinakenkätyttö kajahti ilmoille, eikä pylly pysynyt enää penkissä. Oli pakko päästä tanssimaan ja irvistelemään Miinalle. Ollin hymyä on mukava katsella. Se varmaan sulattaisi jään mistä tahansa. Miina oikeutetusti esittelikin Ollin Duuri-Olliksi. Hah. Hyvää vastapainoa sille eräälle hänen kaimalleen. Toivoin ennen keikkaa, että nyt kun Henkka on paikalla, kuulisimme hauskan version Raptorin Oi beibi kappaleesta ja se yhdistettynä Miinan Romeoon ja Juuliaan on hauskaa seurattavaa. Hauskaa kyllä riitti illan täydeltä. Menin hakemaan iloenergiaa ja sitä todellakin sain. Miina ei koskaan petä. Miina räjäyttää tilan täydeltä energiaa, missä tahansa hän onkin. Miina ja pojat olivat huippuvedossa ja jäi todella hyvä mieli.

Kotimatka sujui hymy huulilla. IPodilta piti etsiä Miinan sinkkubiisit soittoon ja volumet täysille autossa. Kyllä kelpasi kotimatkaa taittaa. Kovasti vaan odottelen, että Miina saisi sen uuden tuplasinkun kasaan ja soittoon. Sitä odotetaan! Kannatti ajaa pienen matkan päähän Kermaa katsomaan. Se on takuuhyvä ja ihanainen Miina kruunaa sen. Kiitos ihana Kerma: Miina, Olli, Henkka, Rami ja Mikko (toivottavasti kaikki nimet olivat oikein). Oli hikinen, kaunis, kesäinen ilta ja kotimatkan kruunasi upea auringonnousu. Tätä lisää kiitos! :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Uuuuuuh, hikistä tunnelmaa Lohjalla....

4.7.2013 Lohja, Rantajamit


Toivottavasti ette ole vielä kyllästyneet meikäläiseen, näitä päivityksiä kun on tälle viikolle näköjään tehty useampi. Ups. No mutta niinhän se meni. Torstaina taas auto alle ja matkaan. Tällä kertaa matkaseuraan saikin hiukan vaihtelua. Hain Lahdesta kyytiini ihanaisen yö-tätösen. Eikä se matka nyt niin järin pitkä ollut. Tulipa matkalla parannettua maailmaa ja ihmeteltyä erikoista tien päällä nähtyä kulkuetta. Näytti hiukan erikoiselta ja mietittiin siinä samalla moottoripyöräjengejä.

Lohjalle saavuimme tarpeeksi ajoissa. Melko paljon oli porukkaa jo ehtinyt kertymään paikalle. Löytyihän meillekin paikat vielä eturivistä. Lavalla juontoja hoiteli jo Anssi Honkanen. Ai kuka? No Energyn aamupojista se Anssi, se joka huijaa ihmisiä siinä yhdessä tv-sarjassa, joka on kuvattu Amarillossa. Juu juu just se.

Ensimmäisenä musiikkipläjäyksenä kuultiin Neljänsuoraa. Siinäpä vasta energisiä herroja. Ja jos joku ei ole sitä mieltä, että Antti Ketonen on syötävän suloinen, niin ei kyllä ole sitä miestä nähnyt. Kovin vähän on näköjään omalta osaltani tullut kuunneltua Neljänsuoraa, koska kovin monia sanoja en biiseistä osannut. Täytyy sanoa, ettei ne kyllä kovin hyvin kuuluneetkaan. Onneksi paikalla oli rutkasti Suoran faneja, jotka kyllä lauloivat senkin edestä. Erityismaininta täytyy antaa valtavan energian omaavalle kosketinsoittajalle; Jarkko Pietilälle. Oli mahtava seurata koko ajan hymyilevää ja jammailevaa herraa koskettimien takana. Neljänsuora veti hyvän ja iloisen keikan ja kuultiinhan se minun ehdoton lempikappaleeni Siipirikkokin. On ne söpöjä.

Seuraavan musiikillisen elämyksen tarjoilija olikin sitten jotain ihan muuta. Joku jos olisi pari vuotta sitten sanonut minun olevan eturivissä katsomassa tätä artistia, olisin nauranut. Nyt nauratti, mutta ihan toisesta syystä. Jännittikin jopa hiukan ja hihitytti. Maalailtiin siinä yö-ihmisten kanssa kuvia minkälainen mahtaa olla tämän artistin ja meidän Ollin kohtaaminen. Sitten koitti aika, kun lavan valloitti CHEEK. Jep. Valloitti lavan, valloitti yleisön. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, joka valtasi Cheekin keikan aikana. Teki mieli tanssia, hyppiä, taputtaa käsiä ja huutaa. Tässä miehessä on lavasäteilyä, karismaa, joka valtaa kokonaisvaltaisesti. Se tunne, kun musiikki valtasi kokonaan oli hämmentävä. Juuri se on syy, jonka vuoksi ylipäätään livekeikoilla käyn. Kovin moni artisti ei tätä tunnetilaa ole onnistunut aiheuttamaan. Cheek onnistui siinä. Mahtava keikka. Mahtava kokemus.


Cheekin jälkeen, vai oliko se Sleek, piti hiukan tasailla oloa. Hysteerisen hyvää oloa riitti

kyllä seuraavallekin orkesterille. Yö hyppäsi energisenä ja hyväntuulisena lavalle. Tosin parin ensimmäisen biisin jälkeen tuli hiukan moitteita. Oli tainnut se meidän rakas Ollimme katsella Cheekin vetoa jostain sivusta, eikä tainnut kovin pitää kun me Yön fanit nautimme liikaa Cheekistä. Oho. Hups. Ja kyllä muuten Olli ja muut äijät panivat parhaansa peliin Lohjalla, oli sen verran kuumaa tunnelmaa. Enkelifanille tarjoiltiin oikein ihana musiikillinen ilta. Ensin särjettiin enkeli, sitten tanssittiin enkeleiden kanssa, eikä se siihen päättynyt, kuultiin myös Enkelille ja enkeliteeman kruunasi vielä Jukin Oikee enkeli. Enkelifanin hymy oli korvissa asti ja oli vallan tyydytetty olo. Ihan huikeaa. Hittejä hittejä ilta täynnä: Pieni ihminen suuressa maailmassa, Niin paljon me teihin luotettiin, Yötä vastaanottamaan, Pettävällä jäällä, Deadline Tia-Maria, Likaiset legendat 1, Ihmisen poika, Kiitos ja kunnia, ROLV.


Huikea ilta. Ehdottomasti kesän paras ilta. Vaikka Cheek oli ehdottoman hyvä, ei se Ollia voita. Olli on Olli ja siinä miehessä on poweria jota ei muilla ole! Ärsyttävän ihana mies, ei siitä mihinkään pääse. ;) Jep. Tällaisia iltoja lisää joohan? Kotimatkalla autostereoissa tosin soi yksi sellainen Sleek ;) Tämän illan kasvoille saama hymy ei kyllä sitten ihan heti hyydykään. Voikohan täydellisempää olla?

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tammerkosken sillalla laulu raikasi, ilman Mikko Alataloakin

3.7.2013 Tampere, Tammerkosken sillalla


Alkuviikosta kun oli ollut kotona reipas, olin omasta mielestäni ansainnut reissun Tampereelle, lempikaupunkiini. Nyt piti yhdistää huvi ja hyöty. Ensimmäisenä piti nimittäin suunnata mekko-ostoksille. Erään hyvän ystäväni häät kolkuttelevat kohta ovella, eikä minun kaapistani löydy mitään sopivaa. Parin kesän takaa mieleeni jäi eräs liike, josta ostimme kaasolleni puvun. Sinne siis suuntasin tälläkin kertaa. Eikä se liike ja sen palvelu tuottanut pettymystä. Löysin itselleni juuri oikean värisen ja kauniin mekon. Siihen menikin yllättävän vähän aikaa, vaan mitäs sitten? Oli koko päivä aikaa. Keskustaan ja kauppoihin kiertelemään. Löytyihän sieltä jotain ostettavaakin, mukaan tarttui sitä sun tätä. Roskaruokapäivä, nautiskelin hyvällä omalla tunnolla terveellisistä ruuista Tampereella. Nautiskelin myös eräällä terassilla, joskin ihan vain kahvilla. Tuli käveltyä Tampereen keskustan katuja ristiin rastiin.

Onneksi vihdoin kello oli niin paljon, että sai mennä keskustorin portin taakse seisomaan. Oli hiukan orpo olo, kun olin yksin liikenteessä. Vaan onneksi ihanat paitamyyntileidit pitivät seuraa minulle, eivätkä hätistelleet pois kojultaan. Saapuihan paikalle eräs yö-tuttu, kaveri? Melko "uusi" tuttavuus, vaikka pitkään olemmekin samoilla kulmilla liikkuneet ja moikkailleet, vasta nyt olen enemmän alkanut tehdä tuttavuutta. Minä lämpenen nykyään niin kovin huonosti uusille ihmisille, liian monesti kun on saanut selkään, kasvattaa tietynlaisen muurin ympärilleen.

 
Aika kului siivillä ja oli illan ensimmäisen esiintyjän aika. Lavalle asteli ihana Anna Puu. Kerran aiemmin olen kuullut livenä. Täytyy sanoa, että vallan vangitseva esiintyjä. Anna hehkuu positiivista energiaa, erittäin luonnollista sellaista. Annaa katsellessa ja kuunnellessa tulee hyvälle tuulelle ja hymyilee ihan huomaamattaan. Anna näyttää siltä, kuin hän olisi syntynyt lavalle, niin hyvin esiintymisestä nauttiminen välittyy myös katsojalle. Valloittava lavasäteily.
 
Sittenhän sitä jo odoteltiinkin lavalle saapuvaksi energisiä miehiä. Saapuivathan ne. Hymy kiiri taas korviin asti. Unohtui sormessa oleva kipeä rakko, jalkoja painavat kengät, kipeä selkä, kaikki muu ja jäi vain Yön musiikki ja keikka ja äärettömän hyvällä tuulella oleva bändi. Yö on ehdottomasti parhaimmillaan Tampereella. Tai siis näistä kaupungeista, joissa minä olen ollut bändiä katsomassa. Ja kuultiinhan sitä melkoinen biisisettikin. Hän tanssi kanssa enkeleiden, Rakkauden vahvistama. Todellisen helmen illalle tarjoili Olli kutsumalla lavalle yleisön joukosta Frogleyn. Ihan mahtavaa. Frogley otti yleisönsä ja lauloi kuinkas muutenkaan kuin Katujen kuningattaren. Kuten jo sanoin, herrat olivat äärettömän hyvällä tuulella ja se välittyi yleisöön asti hyvin.

Hiukan jäi harmittamaan, kun jäi moikkaamatta muutamat ihanaiset yö-ihmiset. Mutta kun hengailee koko illan eturivissä, ei juuri muuta ehdi näkemään. Sukulaisvierailutkin jäivät tällä kertaa tekemättä, mutta tämä oli tällainen pikavisiitti Tampereelle. Yöllä kotiin ajellessa hymy oli huulilla ja väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Vaikka ystävistäni ja heidän seurastaan nautinkin aina, tällä kertaa kotimatkalla nautin yksin ajelemisesta. Matka jatkuu......

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Juvahan rokkasi!

28.6.2013 Juva camping, Juva rokkaa festarit

Täällä taas ja back in business, niin kuin suuressa maailmassa tavataan sanoa. Minun viikkoni vierähti nopeasti, kun meillä oli kyläilemässä sellainen pieni prinsessa. Tai ei kait se nyt enää mikään pieni ole. Onhan hän jo 4v. Vaan johan taas viikonloppua odotettiin kuin kuuta nousevaa. Hiukan meinasi harmittaa, kun Iskelmäfestarit jäivät tänä vuonna omalta osaltani käymättä. Mutta onneksi vain hiukan harmitti. Se festivaali on muutamassa vuodessa paisunut valtavan suureksi. Liika ihmismassa ahdistaa minua. Joten eipä siis muuta, kuin perjantaina auton nokka kohti Lahtea ja siitä matka jatkui Juvalle, hyvässä seurassa tietenkin. Pari yö-ystäväistä kun hyppäsivät siitä kyytiin. Matka taittui joutuisasti, juu juu hiljentelin niiden peltisten poliisien kohdalla, eli sakkoja ei tullut.

Juva camping olikin uusi tuttavuus. Edellisen kerran olen tainnut Juvalla olla Yötä vastaanottamassa aikoinaan Puustockissa, joka järjestettiin hotellin takapihalla. Kauniit maisemat tuolla camping alueella oli, vaan kyllä sinne jokusen hetken sai myös tallustella, parkkipaikat, kun oli jätetty hiukan kauemmaksi.

Illan oli aloittanut jo Baltix. Pojat soittelivat kivan kuuloista musiikkia. Ja olipa paikalle jo löytänyt kourallinen ihmisiäkin. Ihan uusi tuttavuus oli taas tämä orkesteri, mutta kyllä heitä mieluusti kuunteli. Poikien soitannan jälkeen hiivimmekin jo lähemmäs eturiviä.

Seuraavana lavalle asteli entinen räppäri ja rastatukka, nykyään keijukaista muistuttava
Mariska. Mikään suuri Mariskan musiikin ystävä en ole, eikä minusta sellaista saakaan, mutta täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti Mariskan live-vedosta. Mukiinmenevää musiikkia ja tulihan sieltä ne muutamat hittibiisit ja hiukan vanhempaakin materiaalia, kun Mariska räppäsikin hetken. Nähtiinpä lavalla myös eräs suloinen myrkynkeittäjä, joka oli tainnut keittää melkoiset sopat, ei meinaan Mariska kokonaan sitä juonut. Suloisena myrkynkeittäjänä toimi siis eräs Olli Lindholm. Mutta loppupeleissä se oli siis ihan positiivinen kokonaisuus ja mielellään sitä Mariskaa kuunteli.

Sitten olikin vuorossa eräs äijäpoppoo. Tai siis ennen heitä seurattiin paras pylly kilpailua, eli roudaustauko. Kivan näköisiä pyllyjä oli mukana. Voittaja vaan taisi jäädä valitsematta. No, jos sovitaan, että kaikilla oli yhtä kivat pyllyt. Tulipa nähtyä samalla myös, kuinka Arin rummut ilmestyivät pala kerrallaan herran ympärille.


Johan se Yökin soiton aloitti. Sanonpa edelleen, että uusi intro on pitkä. Siis todella pitkä. Jos oli edellinenkin, niin toisinaan jaksoi sentään taputtaa niin pitkään, että herrat astelivat lavalle. Nyt ei jaksa. Joskin intro on hyvä, mutta meinaa usko loppua, että ei ne tänään tulekaan tuonne lavalle. Pieni ihminen suuressa maailmassa ilmoille ja niin oli keikka polkaistu käyntiin. Kelpasi hymyillä suupielet korvissa asti. Kunnes joku ystävällismielinen blondi päätti, että hänen paikkansa on juuri siinä eturivissä, minun vieressäni. Ihanaa. Eikä muuten jäänyt epäselväksi myöskään bändille, että siihen saapui hyvillä keuhkoilla varustettu hyvässä nestetasapainossa oleva neitokainen. Miehet ja tissit. Jebou. Ei muuten olleet aidot... ;) Ei tullut siitä neitokaisesta minun uutta parasta ystävääni, mutta empä myöskään auliisti hänelle paikkaani luovuttanut, vaikka rakas artistimme näin olisi varmasti toivonutkin. Eikä ne ongelmat kanssaihmisten kanssa loppuneet siihen. Ystäväni takaa tunki väkisin joku pyörätuolissa istuva tyyppi, hänen avustajansa karjaisi vihaisesti että: "Väistäkää!" ja työnsi kivasti pyörätuolin suoraan ystäväni jaloille. Ei siinä, kiva että nautitaan musiikista, mutta kun tämä ei ainakaan minusta kuulu hyviin käytöstapoihin. Miksi sen pyörätuolin kanssa pitää tunkea sinne eteen kesken keikan? Miksei voi joko jammailla taaempana tai vaihtoehtoisesti tulla sinne edemmäs aiemmin. Niinhän mekin teemme... No se siitä.


Vaan palataanpa siihen astialle. Tällä kertaa ilmoille kajahti Yötä vastaanottamaan, Loisto Laulu rakkaudelle, Viivy aamukuuteen, Särkyvää, Pettävällä jäällä balladiversiona ja aikalailla sellaista peruskauraa taas. Joka siis sopii vallan mainiosti festivaalikansalle. Eli siis peruskauralla tarkoitan esimerkiksi seuraavia kipaleita: Tie sydämeeni, Likaiset Legendat 1, Ihmisen poika, Kiitos ja kunnia. Jukilta siis myös kuultiin ne perinteiset festivaalivedot eli Oikee enkeli ja Deadline. Tällä kertaa Olli yllätti Rakkaus on lumivalkoisen versiolla, kun lavalta hätisteltiin pois Juki, Daffy ja Ari. Aika peruskeikka. Eli hyvä keikka.



Viimeisenä artistina lavalle nousi Kaija Koo. Ilta oli jo pimentynyt ja festivaalikansa oli ehtinyt nauttimaan juhlajuoman jos toisenkin. Jossain vaiheessa alkoi myös se kamala tunkeminen. Tästä kun erehdyit mainitsemaan haukuttiin ja solvattiin. Näin ne nuoret käyttäytyvät keikoilla. Vaan loppuipa se turhanpäiväinen tunkeminenkin. 

 
Yhyy. Ei ollut Jaska kitaraa soittamassa, taisi olla POTFin keikka jossain samaan aikaan... Vaan onneksi oli silmänruokaa basson takana, Antti kun on niin kertakaikkisen suloinen. Tällä kertaa ei Kaija saanut mitään suurta poltetta syttymään, liekö syynä ne kanssaihmiset vai mikä lie mahtanut olla. Hittejähän kuultiin: Tule lähemmäs beibi, Hanat aukeaa, Vapaa, Ex-nainen, Kuka keksi rakkauden ja Tinakenkätyttö nyt ainakin. Vaan olipa joukossa muutama sellainenkin kappale, joita en tunnistanut. Koota kun ei kuitenkaan tule hirveästi kuunneltua. Lavalle oli roudattu muutama tv tai screeni, mitä ne nyt onkaan ja valtaisuin ja muutakin rekvisiittaa. Hiukan joutui taas nieleskelemään kun Kylmä ilman sua soi Juvan yössä valtavan kauniisti.


Kotimatka taittui melko väsyneissä tunnelmissa, tai ehkä me keskityimme syömiseen ja juomiseen. Ja nähtiinpä pari ötökkääkin siinä matkan varrella. Jos et tiedä, mitä tarkoitan ötökällä, et ole kuullut Ollin haastattelua Iskelmä-festareilta. Kello näytti julmia lukemia, kun pää painui tyynyyn 4.55.