sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Pitkästä aikaa Kermaisissa tunnelmissa Vantaalla

12.3.2016 Kerma, Vantaa, Shamrock


Joskus sitä sattuu yhdelle viikolle melko monta juttua. Tälle viikolle on siis mahtunut Puolikasta Yötä, koripalloa livenä sekä nyt vielä lauantaina pitkästä pitkästä aikaa Bilebändi Kermaa. Lauantaina nappasin illalla nuo meidän pari ulkomaanelävää työmaailmasta kyytiini ja ajelimme kohti Vantaata. Vastahan sielläkin tuli taas oltua, ja vieläpä melkein Shamrockin naapurissa. Ensin täytyy mainita muutama sananen baarista, tai yökerhosta. Ensinnäkin nettisivut ovat melko epäkäytännölliset, kun yrittää jotain tietoa etsiä. Plussapiste kuitenkin siitä, että facebookin kautta sai kysymyksiin vastaukset ja asiat hoituivat näppärästi. Minulle kun on johonkin takaraivoon juurtunut hyvinkin vakaasti kuva, jossa joku äkäinen mies mainitsee minulle valokuvaamisesta. Joten nyt sekin asia tuli näppärästi selvitettyä naamakirjan avulla ja vielä viimeistely paikan päällä. Kiitos tästä.

Melko pitkän aikaa olen hiukan harmissani seuraillut tuolla naamakirjan puolella, kun kaikki Miinan keikat ovat olleet jossain Porin seutuvilla ja matkaa sinne kertyisi kohtuuttoman paljon. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus päästä pitkästä aikaa kuuntelemaan Miinaa livenä ja olihan se tilaisuus käytettävä. Eikä nyt tietystikään unohdeta Kerman ihania "poikia". Tällä kertaa Kerman "poikia" edustiva: Olli Hyttinen koskettimien takana, joka on aivan valtavan valloittava seurattava, koska hän nauttii niin täysin siitä mitä tekee, Marko Kuusela basson varressa, jota ei meinannut tunnistaa uuden tyylin takaa, JP Linna kitaran varressa esitteli illan aikana upeita kitarasooloja sekä rummuissa häärinyt Karo Oksanen, jonka rumpujen paukuttelu ylsi luihin ja ytimiin asti.

Vaan sen Kerman sinne kakun päälle teki kyllä jälleen kerran Miina Mikkonen. Pari kertaa illan aikana puhaltelin, kun olin vaan taas niin vaikuttunut siitä mitä joku osaa äänellään tehdä. Melkein uskaltaisin väittää, että Miina on vielä viime kerrasta kehittynyt aimo harppauksen äänensä käsittelyssä. Voi luoja että se on mahtavaa kuunneltavaa. Eikä parane myöskään unohtaa sitä, että Miina saa pelkällä olemuksellaan minut aina hyvälle tuulelle. On se vaan huikea tyyppi. Tulipa siinä ihan jammailtuakin pitkästä aikaa.

Biisien osalta ilta oli myös varsin onnistunut. Ihmisiä liikuttavia hittejä toisensa perään. Biisisetitkin on bändillä kasattu vähän niin kuin kylmästä lämpimään, tai jopa tosi kuumaan. Viimeinen setti oli pelkkää tykitystä kaikkine Romeo ja Julioineen ja Rebel Yelleineen. Täytyy sanoa, että illan kaikista paras veto oli kyllä Kylmästä lämpimään pienellä savolaistwistillä. En voinut lakata nauramasta kun porilainen vetää Kylmästä lämpimään biisiä ääntäen sanoja savon murteella. Tai ehkäpä olin vain jo väsynyt siinä kohtaa.

Ilta oli tulvillaan hyvää musiikkia, hyvää mieltä, ihania ihmisiä, naurua, hymyä, hyvää mieltä, pään tyhjennystä, biisien mukana laulamista (kurkku kiittää edelleen, kun flunssan jälkeen rääkkää kurkkua useamman kerran viikon aikana) ja mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan kivaan iltaan? Bilebändin keikat ovat melko mielenkiintoisia siinä mielessä, että mihinkään kovin kauas ei viitsi lähteä katsomaan ja kuuntelemaan, nyt kello meinaan tikitteli viittä, kun pääsin kotiin. Hupsista.

Iso iso kiitos Miina ja Kerman pojat! Pus!

Muutama kuva jälleen naamakirjan puolella katsottavissa täältä.
Käykääpä muuten kuuntelemassa YouTubesta Miinaa!


torstai 10. maaliskuuta 2016

PuoliYötä Tampereella

9.3.2016 Olli Lindholm trio Tampere, Teatteri State


Reippaan työpäivän jälkeen oli kiva lähteä ajelemaan kohti Tamperetta, tosin matkalla meinasi hiukan väsyttää, kun töissä tuli vietettyä aikaa ulkona pari tuntia. Kummasti se raitis ulkoilma pistää meikäläisen päähän sellaisen väsyneen fiiliksen. Mutta olipa kiva ajella sulilla ja kuivilla teillä. Johan tämä talvi alkaisi olla pikkuhiljaa nähty. Ainakin minun osalta.

Pienoisena yllätyksenä siinä Tampereelle ajellessa tuli se, että olen menossa Musiikkiteatteri Palatsiin. Minä kun kuvittelin ostaneeni liput Teatteri Stateen. Nehän siis ovat yksi ja sama paikka. Tosin jännää tässä on se, että Musiikkiteatteri Palatsin nettisivut sekä facebook sivut ovat edelleen olemassa ja sitä naamakirjassa olevaa sivua ihan päivitetäänkin useasti. Hämmentävää. Ehkä ne eivät itsekään tiedä että kumpaan teatteriin he haluaisivat kuulua. On ne tamperelaiset vähän hassua porukkaa. Ihmettelinkin kotona kuuklaillessa, että onpa jännä, että kaksi noin samantyyppistä teatteria on noin lähekkäin, kumminkin teattereilla on eri osoitteet. Ehkäpä tarkoituksena onkin vain hämmentää tällaisia tyhmiä ihmisiä. Toim. Huom! Palatsi siis löytyy Tampeteen Yo-talon kanssa samasta rakennuksesta. Eli kyllä ne kaksi ihan eri paikkaa ovat. Tyhmä blondi nyt vain hiukan meni hämmennyksiin tästä asiasta. Hupsista.

Tunnelma Tampereella oli kuitenkin hyvä, niin kuin Tampereella on aina. Minusta State on paikkana hieno ja ravintolateatteri on ihan kohtuullisen toimiva. Pari kertaa on tullut käytyä katsomassa teatteriesityksiä kyseisessä paikassa ja olen kyllä viihtynyt hyvin. Kertaakaan en ole tosin syönyt siellä mitään, joten ruuasta en osaa sanoa mitään.

Trio toivotettiin lavalle aplodien saattelemana ja keikka polkaistiin käyntiin Ihmisen pojalla ja Rakkaus ei kuole milloinkaan kappaleella. Miksihän tuon biisin nimessä sanat ovat eri järjestyksessä kuin miten ne biisissä lauletaan, tätä olen joskus miettinyt. Ja ei, minulla ei ole mitään parempaakaan mietittävää. Ensimmäisellä puoliajalla kuultiin myös Hän tanssi kanssa enkeleiden, joka syystä tai toisesta sai minut pyyhkimään silmäkulmia. Lisää herkistymistä salissa oli luvassa, kun kuultiin Kuin sävel oisi hän. Kuten aiemminkin sanoin, niin tunnelma oli mukava ja oli ihana nautiskella musiikista ja taitavista soittajista ja tietysti tunteisiin vetoavasta solistista. Ensimmäinen puoliaika päätettiin Erakko kappaleeseen, joka kyllä on jälleen kerran hieno biisi Jussi Hakulisen kynästä.

Väliajalla joku ystävällinen setäihminen kävi jutustelemassa ja kertoi että hän oli ensimmäistä kertaa kuuntelemassa trioa sanoi myös Ollin olevan aika sympaattinen ja tottahan hän puhui. Onhan se symppis, halutessaan. Väliajalla siirryin hiukan edemmäs istumaan, kun siellä oli tilaa. En ymmärrä Staten/Palatsin istumapaikkojen arpomislogiikkaa, tai sitä ettei sitä logiikkaa ole. Toisella puoliajalla saatiin nautiskella muun muassa Yötä vastaanottamaan, En rakasta sua enää ja Parrasvalot kappaleista. Itse pidän kovasti triokeikoista siksi, koska siellä pääsee jotenkin ihan erilailla nauttimaan musiikista kun se musiikki on niin riisuttua. Jotenkin tästä illasta jäi vahvasti mieleen Kiitos ja kunnia hienona ja erilaisena trioversiona. Se eroaa keikkaversiosta niin täysin ja on juuri siksi hyvä. Eikä nyt unohdeta tietysti myöskään Ollin jutustelua, joka osaa myös olla melkoisen viihdyttävää. Toki kun paljon on käynyt, niin tuleehan siellä samojakin juttuja, mutta eipä tuo haittaa, hyvä juttu naurattaa toisenkin kerran. Useimmiten tulee myös joku uusi juttu kuultua.


Valitettavasti en jaksanut enää jäädä kuuntelemaan Tampereelle duoa, johon olisi kuulunut Juki ja Daffy, mutta työt haittaavat harrastustoimintaa ja piti ehtiä nukkumaankin hetki. Joten minä tyydyin pelkkään trioon ja ihan hyvä näin. Kotimatka sujui paljon rattoisammin kuin menomatka. Yhden mäyrän meinasin toimittaa paremmille metsästysmaille, mutta mitäpä pienistä, eikä sille mitään käynyt.  Tampereella yksi suola oli tietysti yö-ihmiset. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa tyyppejä. Yö-ihmiset rulettaa, ne ovat ihmisiä, joiden kanssa on äärettömän helppo tulla toimeen. Tykkään. Pus kaikille!


 Pari kuvaa lisää löydät tuolta minun facebookista.