Oi jee, se olis sitten kesä! Aurinko on ehtinyt ainakin täällä
lämmittää jo niin paljon, että iho on pariin otteeseen hiukkasen
punoittanut. Sellaista sattuu, kun on laiska käyttämään aurinkovoidetta.
Ei voittanut Suomi jääkiekossa kultaa, eikä mitalia siis ollenkaan.
Eikä Euroviisuissakaan irronnut finaalista paikkaa. Venäjä voitti
jääkiekkoskabailut ja viisut meni Ruotsiin. Onneksi Ruotsiin, olisi
muuten ollut liian iso kakku toiselle naapurille, jos molemmat voitot
olisivat sinne menneet. Mutta palataanpa siihen kesään...
Kesä usein tarkoittaa myös upeita biisejä, jotka kesän korvilla
julkaistaan ja kisaillaan parhaan kesäbiisin tittelistä. Tänä vuonna
vaihtoehtoja löytyykin runsaasti. The Voice Of Finlandista tuttu Jesse
Kaikuranta on julkaissut upean kappaleen: Vie mut kotiin. Kappaleen
takaa löytyy Eppu Kosonen ja Saara Törmä. Kertakaikkisen mahtipontinen
laulu, joka saa melkein kyyneleet silmiin ja ihon kananlihalle. Tykkään
kovasti tästä.
Seuraavana kesäbiisi-tittelistä varmasti kilpailee Lauri Tähkä
biisillään: Kesä eletään. Kiva ralli. Taattua Tähkää. Valitettavasti
kertaakaan en ole vielä päässyt kuuntelemaan kuinka pelkkä Lauri Tähkä
ilman Elonkerjuuta soi livenä, ennen julmaa avioeroa yhdessä ne soivat
hienosti. Uskon kuitenkin vahvasti, että Lauri Tähkällä on edelleen
hallussa yleisön ottaminen ja viihdyttäminen. En usko sen kadonneen
mihinkään. Kesärallikisaan pääsee ehdottomasti mukaan myös edellä
mainittu Elonkerjuu biisillään: Viistäköön siipeni maata. Siinä vasta
mukaansa tempaava kipale. Jos ette vielä ole kuulleet biisiä, niin
suosittelen lämpimästi sen etsimään ja kuuntelemaan. Tosin
radiokanavillakin se taitaa soida jo erittäin ahkerasti. Etenkin sillä
radiokanavalla jota minä eniten kuuntelen. Parin kuuntelukerran jälkeen
huomaa jo hyräilevänsä kertosäettä, eli yksi kesäbiisien tärkeimmistä
ominaisuuksista.
Kisasta ei tietenkään pidä unohtaa Costelloa ja hänen aurinkoista
kesähittiä: Aurinko valvoo. Biisi on ensimmäinen sinkkulohkaisu
tulevalta soololevyltä ja voin kertoa, että tuo levy tulee kuulumaan
ainakin oman levyhyllyni "pakko saada" osastoon. Muistan ensimmäistä
kertaa Popedaa livenä tuijotellessani miettineeni Costin kohdalla
jotakuinkin näin: "Toi kaveri ei kyllä tasan kuulu tohon äijäbändiin, se
on niin ilosen ja onnellisen näköinen, eikä yhtään semmonen kukkoilija
kun Pate.". Edelleen olen melko vahvasti tätä mieltä asiasta. Costellon
ääni saa sielun hyytelöksi, eikä sitä häveten tarvitse myöskään
katsella. Tässä ovat minun ehdotukseni tämän vuoden kesäralleiksi.
Katsotaan voittaako niistä mikään vai tekisikö joku räppibändi vaikkapa
jonkun kivan kipaleen kansalle yhteisestä aiheesta juominen?
Käytiin tässä muuten jälleen tuolla paikallisissa
ravitsemusliikkeissä ja siellä jälleen nautimme bilebändi Kerman
live-esityksestä. Voin kertoa, että omalla kohdallani ilta oli
ratkiriemukas. Porukkaakin oli paikalle löytänyt kivasti ja Miina sai
tyypit hyvin mukaan energisellä ja positiivisella tyylillään. Kesä oli
tullut myös bändin biisilistaan ja kesäfiilis oli korkealla, kun
musiikin tahdissa innostuttiin hyppimään ja heilumaan. Miinalle
lupasimme myös pyhästi, ettei hän meistä näin helpolla eroon pääse, vaan
kesällä jossain vaiheessa taas törmäillään. Mahtava ilta kaikin puolin.
Rakas mieheni sai arvoisensa syntymäpäivän ja "meillä kaikilla oli niin
mukavaa"... Seura oli mitä parasta ja musiikki sai hyvälle tuulelle ja
hymyn huulille. Eikä me edes tapeltu taksijonossa. Tästä se kesä lähtee!
Yhden Yö-fanin ajatuksia ja näkemyksiä Yön keikoista, konserteista, joskus myös jostain muustakin.
maanantai 28. toukokuuta 2012
maanantai 14. toukokuuta 2012
Mikä laulaen tulee...
Edellisen kirjoitukseni loppu meni hiukan väärin. Etenkin kun tässä
vähän aikaa sitten tuli myyntiin liput syksyn konserttikiertueelle.
Tällä tyylillä Yön tyypit eivät tule aikoihin pääsemään minusta eroon.
Noh, itsepä ovat tämän aiheuttaneet. Yölinjaa lukiessani huomasin, että
syksyllä odotettavissa on jälleen jotain uutta. Joissain konserteissa
taustalaulajiin Miinan ja Annikan lisäksi liittyy Riikka. Mystinen
nainen. Voi, en ole ihan yhtä enkä kahta kertaa haaveillut laulamisesta
Yön kanssa. Rakastan laulamista, tosin ikinä en ole ääntäni millään
lailla kouluttanut, joten hyvästit lauluhaaveille voi heittää hyvällä
omalla tunnolla. Lisäksi olen tuhonnut omaa ääntäni erilaisin keinoin
monien vuosien ajan. Aika-ajoin haaveilen kuitenkin laulavani jossain
julkisesti. Tosin mikäli siihen liittyisi jollain lailla Yö, jäätyisin
todennäköisesti täysin.
Nostan hattua viime joulukuussa risteilyllä karaokeen osallistuneille ihmisille. Uskomattoman rohkeaa, lähes koko Yö oli kuuntelemassa laulajia. Kuvittelin itseni toki myös lavalle. Samalla näin totaalisen jäätymisen, mikäli olisin erehtynytkin vilkaisemaan esimerkiksi rakasta artistiamme. Toki siis sen verran tuttavuutta olen tehnyt Yön biisien kanssa, että tiedän myös niiden olevan äärettömän vaikeita naisen laulettaviksi karaokessa. Kovin montaa kappaletta en pystyisi laulamaan ilman säätämistä, enkä valitettavasti ymmärrä niistäkään mitään.
Mikrofonia en varsinaisesti pelkää. Olen tehnyt sen kanssa tuttavuutta ensimmäisen kerran melko nuorena ihan kotioloissa. Ensimmäisen kerran olen tarttunut mikrofoniin edes jotenkin julkisesti jossain karaokebaarissa silloisen poikaystäväni pakottamana. Siitä hetkestä lähtien olen rakastanut karaokea. Minulle on ihan sama kuunteleeko kukaan miten laulan, mutta laulan ja se on tärkeintä. Toki kehuja saadessani kehrään kissan lailla, vaikka koiraihminen olenkin.
Viime kesänä häissä lauloin miehelleni Anna Eriksonin Kesä Yhdessä kappaleen. Minusta se on äärettömän kaunis kappale. Mieheni on kuullut minun laulavani varmasti kyllästymiseenkin asti. Sitä laulua en kuitenkaan ollut aiemmin laulanut hänen kuullen. Kävin harjoittelemassa kappaletta vanhempieni luona ja jännitin tilannetta kovasti. Jännitin laulamista kovasti myös ystävieni nähden, koska moni heistä ei ollut aiemmin kuullut minun laulavan ja moni heistä on todella taitava musiikillisesti. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että hetken laulettuani, saapui eräs ihana ja äärettömän lahjakas laulaja takahuoneesta kuuntelemaan ja kannustamaan. Mutta se oli sen arvoista. Rakastan laulamista.
Laulan autossa radion ja levyjen tahtiin. Kappaleen ei tietenkään tarvitse olla Yötä. Kuuntelen paljon muutakin musiikkia. Suomalainen musiikki on lähinnä sydäntäni ja suomalaiselta tähtitaivaalta löytyy monta suosikkia. Kaikki suosikkini löytyisivät kesällä yksiltä festareilta, mutta koska en ole ollut ajoissa liikkeellä, en oikein usko että sinne tulee lähdettyä. Harmi sinänsä. Kyseisillä festareilla olen ollut aiemmin ja tunnelmaltaan ne ovat upeat kekkerit. Yleensä en ole festari-ihminen.
Ollin tekemät duetot upeiden naisartistien kanssa ovat vertaansa vailla. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani koko Yön tuotannossa on Ollin ja Päivi Lepistön tekemä duetto Etkö Unta Saa. Se saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Livenä olen kuullut tämän kappaleen kerran kokonaisuudessaan, Ollin kanssa laulamassa oli Suvi. Kerran olen kuullut kappaleesta tynkän version, duettopari puuttui. Tietenkin autossa kappaletta kuunnellessani väännän volumet täysille ja laulan sydämeni pohjasta. Viime syksynä oli ihana kuunnella duettoja kaksin kappalein. Suvin kanssa Särkyvää ja Annikan kanssa Pettävällä Jäällä. Molemmat leidit ovat äärettömän taitavia ja upeita laulujen tulkitsijoita. Kertakaikkisen mahtavaa kuunneltavaa ja katseltavaa.
Minun piti oikeasti tänään kirjoittaa jostain aivan muusta kuin itsestäni, mutta kuinka ollakaan eksyin lempiaiheeseeni, eli minuun. Hups. Ehkä seuraavalla kerralla saatte lukea jostain muusta, kuten yhteiskuntamme tilasta. Tänään kiusasin teitä kuitenkin puhumalla itsestäni. Anteeksi.
Nostan hattua viime joulukuussa risteilyllä karaokeen osallistuneille ihmisille. Uskomattoman rohkeaa, lähes koko Yö oli kuuntelemassa laulajia. Kuvittelin itseni toki myös lavalle. Samalla näin totaalisen jäätymisen, mikäli olisin erehtynytkin vilkaisemaan esimerkiksi rakasta artistiamme. Toki siis sen verran tuttavuutta olen tehnyt Yön biisien kanssa, että tiedän myös niiden olevan äärettömän vaikeita naisen laulettaviksi karaokessa. Kovin montaa kappaletta en pystyisi laulamaan ilman säätämistä, enkä valitettavasti ymmärrä niistäkään mitään.
Mikrofonia en varsinaisesti pelkää. Olen tehnyt sen kanssa tuttavuutta ensimmäisen kerran melko nuorena ihan kotioloissa. Ensimmäisen kerran olen tarttunut mikrofoniin edes jotenkin julkisesti jossain karaokebaarissa silloisen poikaystäväni pakottamana. Siitä hetkestä lähtien olen rakastanut karaokea. Minulle on ihan sama kuunteleeko kukaan miten laulan, mutta laulan ja se on tärkeintä. Toki kehuja saadessani kehrään kissan lailla, vaikka koiraihminen olenkin.
Viime kesänä häissä lauloin miehelleni Anna Eriksonin Kesä Yhdessä kappaleen. Minusta se on äärettömän kaunis kappale. Mieheni on kuullut minun laulavani varmasti kyllästymiseenkin asti. Sitä laulua en kuitenkaan ollut aiemmin laulanut hänen kuullen. Kävin harjoittelemassa kappaletta vanhempieni luona ja jännitin tilannetta kovasti. Jännitin laulamista kovasti myös ystävieni nähden, koska moni heistä ei ollut aiemmin kuullut minun laulavan ja moni heistä on todella taitava musiikillisesti. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että hetken laulettuani, saapui eräs ihana ja äärettömän lahjakas laulaja takahuoneesta kuuntelemaan ja kannustamaan. Mutta se oli sen arvoista. Rakastan laulamista.
Laulan autossa radion ja levyjen tahtiin. Kappaleen ei tietenkään tarvitse olla Yötä. Kuuntelen paljon muutakin musiikkia. Suomalainen musiikki on lähinnä sydäntäni ja suomalaiselta tähtitaivaalta löytyy monta suosikkia. Kaikki suosikkini löytyisivät kesällä yksiltä festareilta, mutta koska en ole ollut ajoissa liikkeellä, en oikein usko että sinne tulee lähdettyä. Harmi sinänsä. Kyseisillä festareilla olen ollut aiemmin ja tunnelmaltaan ne ovat upeat kekkerit. Yleensä en ole festari-ihminen.
Ollin tekemät duetot upeiden naisartistien kanssa ovat vertaansa vailla. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani koko Yön tuotannossa on Ollin ja Päivi Lepistön tekemä duetto Etkö Unta Saa. Se saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Livenä olen kuullut tämän kappaleen kerran kokonaisuudessaan, Ollin kanssa laulamassa oli Suvi. Kerran olen kuullut kappaleesta tynkän version, duettopari puuttui. Tietenkin autossa kappaletta kuunnellessani väännän volumet täysille ja laulan sydämeni pohjasta. Viime syksynä oli ihana kuunnella duettoja kaksin kappalein. Suvin kanssa Särkyvää ja Annikan kanssa Pettävällä Jäällä. Molemmat leidit ovat äärettömän taitavia ja upeita laulujen tulkitsijoita. Kertakaikkisen mahtavaa kuunneltavaa ja katseltavaa.
Minun piti oikeasti tänään kirjoittaa jostain aivan muusta kuin itsestäni, mutta kuinka ollakaan eksyin lempiaiheeseeni, eli minuun. Hups. Ehkä seuraavalla kerralla saatte lukea jostain muusta, kuten yhteiskuntamme tilasta. Tänään kiusasin teitä kuitenkin puhumalla itsestäni. Anteeksi.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Kesää kohti....
Minun täytyy nyt tuottaa teille suuri järkytys. Minä olen ollut
tutustumassa musiikillisiin elämyksiin. Aivan. tuskinkinpa olisitte tätä
osanneet arvatakaan. Palataan tähän aiheeseen hetken päästä lähemmin.
Ihanaa kun kohta on kesä. Tämä tarkoittaa minulle myös sitä, että on
aikaa lomailla ja ottaa rennosti. Se on kuulkaas ihmiset vappu ja siitä
se kesä taitaa monissa paikoissa alkaa. Viime kesänä aikaa meni johonkin
muuhun kuin pelkkään lomailuun. Oli yksi sellainen pikku juttu
järjestettävänä. Häät. Ihminen joka jättää kaiken aina viime tippaan,
hoiti hääjärjestelyjä myös samaan tyyliin. Mutta se niistä. Tänä kesänä
voi sitten tehdä jotain aivan muuta.
Puretaanpa nyt sitten hiukan taas näitä musiikillisia elämyksiä. Ensinnäkin, oli suuri ilo saada jälleen bilebändi Kerma viihdyttämään ihmisiä tänne meidän paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Tämä oli siis toinen kerta tämän kevään aikana. Viimeksi he olivat täällä aikalailla tasan kuukausi sitten. Tällä kertaa yleisön joukossa ei tarvinut tuntea itseään nuoreksi ja ihmisiä oli liikkeellä melko paljon. Kerma järjesti viihdykettä koko rahan edestä ja cover-biisit kajahtelivat komeasti orkesterin esittäminä. Erityisenä mainintana kerrottakoon, että Miina lauloi ensimmäistä kertaa Pettävällä Jäällä ja kauniilta se kuulosti. Piti ihan tuon miehen kanssa ottaa muutama tanssiaskelkin. Soihan tämä siis viime kesänä myös meidän häissämme ja siksi tuo rakkaita muistoja mieleen. Miina ja basisti Henkka pelaavat muuten uskomattoman hyvin yhteen ja heitä on hauska seurata. Nauru irtosi näiden kahden esittäessä Romeo ja Julia-Oi beibi kappaletta. Miina on kyllä esiintyjänä niin ilmeikäs, etten voi muuten kuin ihaillen hänen esiintymistään seurata. Jollain tasolla häntä voisi verrata Laura Voutilaiseen, joka myöskin esiintyy, sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli kappaleiden tunnetilan voi nähdä myös laulajan kasvoilta. Se on minusta kokonaisvaltaista esiintymistä ja saa ainakin minut mukaansa. Posket olivat hieman kipeänä niin kovasta nauramisesta ja hymyilemisestä, eli hyvää mieltä tuli jälleen haettua musiikista.
Eksyin vappuaattona Lahteen, jossa juhlittiin vappua Pelicansien kanssa. Jääkiekkoahan en seuraa, joten sinne eksymisellä täytyi olla jokin muukin syy. Paikalle päästyäni Isku-areenalla oli ehkä kourallinen ihmisiä. Minua alkoi hieman jännittää, koska kokemukseni humalaisista lahtelaisista eivät ole järin mairittelevia. Saatan kantaa mukanani myös jonkin sortin idioottimagneettia, mutta keikkapaikkakunnista Lahti on minulle ehdottomasti epämieluisin. Aika moni tietää tähän myös syyn. Kerrottakoon tämä siis myös nyt. Yritän hallita tunteeni tätä kirjoittaessa, etten tarvitse mitään terapiaistuntoa. Oli se niin järkyttävää.
Lahdessa järjestetään joka kevät Salpausselän kisat. Perinteisesti kisat huipentuvat lauantai-iltana ilotulitukseen ja afterski-bileisiin Lahtihallissa. Tämä kyseinen tapahtuma taisi käydä vuonna 2008. Olimme paikalla hyvissä ajoin, kuten tapoihin jo tässä vaiheessa kuului. Yötä ennen esiintyi Paula Koivuniemi ja tämän jälkeen viereeni ilmestyi täydessä seilissä oleva keski-ikäinen nainen. Hän oli päättänyt, että hänen paikkansa on juuri siinä minun vieressäni ja teki kaikkensa siihen päästäkseen. Yritin ensin kauniisti esittää asian, ettei hän siihen sovi. Liekö meidän välillä vallinnut joku kielimuuri, koska hän ei tehnyt mitään väistyäkseen, vaan entistä kovemmin painoi kyynärpäänsä kylkeeni. Se jos mikä muuten tuntuu mukavalta. Esitin asiani sitten hiukan karkeammin. Saatoin sanoa hänelle että: "Painu nyt v***uun siitä.". Kuinka ollakaan, kielimuuri hävisi ja tämä nainen sen ymmärsi. Hän tarttui paidastani kiinni, niskapuolelta ja huomautan että tässä vaiheessa en tehnyt elettäkään. Saatoin pyytää häntä laskemaan irti, mutta se sama kielimuuri tuli jälleen eteen. Järjestyksenvalvojan saapuessa paikalle löysi nainen suomenkielen ja selitti sujuvasti kuinka minä olin syypää tähän tilanteeseen. Hän oli seisonut kaikessa rauhassa. Jep jep. Näinhän se juurikin meni. Järjestyksenvalvoja pyysi selvittämään tilannetta kauemmas. Minä tuskastuin ja selitin hänelle itku silmässä seisoneeni koko illan siellä ja odottaneeni Yötä. En todellakaan aikonut siirtyä enää paikaltani. Tilanne selvisi jotenkin ja ei mennyt kauaa kun samainen nainen ilmestyi uudestaan lähelle. Tässä vaiheessa minua oikeasti jo hieman pelotti, koska hän tuntui olevan melko aggressiivisella tuulella ja vaihdoin paikkaa mieheni kanssa. Yön keikan sain tästä johtuen katsoa rauhassa. Silloin petyin rankasti järjestyksenvalvojiin ja muutenkin turvajärjestelyihin kyseisessä tapahtumassa ja aloin inhota Lahtea keikkapaikkana. Itku tuli myös kotimatkalla, kun pysähdyimme huoltoasemalla ja menin vaihtamaan ehjän paidan päälleni. Paitani selkämyksessä oli noin 10 senttimetrin mittainen reikä, tämän samaisen paidan olin ostanut joitakin tunteja ennen tapahtumaa. Tämän jälkeenkin Lahdessa käydessä on toisinaan tapahtunut kummallisia asioita.
Palataksemme Pelicansien vappujuhliin. Ensimmäisenä esiintyi Kristiina Wheeler. Joka suureksi yllätyksekseni lauloi suomeksi ja ihan hyvin hän lauloi ja esiintyi. Kyseinen artisti ei kuitenkaan sen kummemmin sytyttänyt tunteita minussa. Mukavaa musiikkia, ei siinä mitään, mutta jotain siitä puuttui. Seuraavana lavalle nousi eräs Suomen ehdottomasti upeimmista naisartisteista. Kaija Koo. Tämä nainen vakuuttaa äänellään, vahvoilla ja tunnepitoisilla lauluillaan, jotka hän laulaa suoraan sydämestään. Tämä nainen ei häpeile tunnustaa täyttävänsä tänä vuonna 50-vuotta. Kaija Koota katsellessani ja kuunnellessani unohdin ajankulun ja tuntui, että keikka loppui liian nopeasti. Sitten pitkältä tuntuva odotelu palkittiin.
Lavalle nousi Popeda. Popeda kuuluu ja sarjassamme orkestereihin, jotka ovat jo ensimmäisellä kerralla vieneet mukanaan. En tietenkään ääneen myönnä jumaloivani Costelloa......mutta eihän siitä miehestä voi olla pitämättä. Tapa jolla hän kitaraansa käsittelee on uskomaton. Sulan paikalleni, kun kuulen Kun mies unelmoi kappaleen. Costi myös huokuu minun mielestäni positiivista energiaa ja hyvää mieltä. Se tekee minuun aina suuren vaikutuksen, kun näen lavalla artistin, joka nauttii esiintymisestä koko sydämestään. Rumpujen takana oleva Lacu on myös uskomaton. Hänen soitaantaansa ei voi seurata hymyilemättä. Koskettimien takana puuhasteleva Iso-Pate nauttii myös soittamisesta koko lailla ja viestittää sitä myös selvästi ulos päin. Basson varressa askarteleva Melartin on kaikin puolin hauska ja hänen välispiikkinsä ovat yleensä hyvin pitkiä, jäätävästi hän myös laulaa Tango Pelagonian, jota ei kyllä nyt kuultu. Hänkään ei osaa esittää asioita lyhyesti. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä orkesterin kiistaton keulakuva Pate, joka kaikessa härskiydessään on Äijä isolla Ä:llä. Patesta huokuu myös kertakaikkinen hyväntuulisuus ja esiintymisestä ja yleisöstä nauttiminen. Orkesterin jäsenet pelaavat hyvin yhteen, ovathan he vuosikausia soittaneet yhdessä. Unohtamatta tietenkään tuotemyyntiä ja Elvistä, joka on aina yhtä kohtelias ja herrasmiesmäinen. Popedasta sain valtavan määrän hyvää energiaa ja uskalsin jättää leikin hyvillä mielin kesken. Apulantaa en siis ehtinyt näkemään, mutta selvisin myöskin ilman uusia negatiivisia kokemuksia Lahdesta pois.
Minulle muistutettiin Lahdessa, että enää kuukausi, niin Yön keikat alkavat. Niin no. Ensimmäiset keikat ovat jossain hornan hitossa ja ensimmäinen mahdollinen keikka minulle näyttäisi olevan kesäkuun puolessa välissä, joten en ihan vielä liputtaisi. Entä jos en lähtisikään enää Yön keikoille. Jättäisin tämän harrastuksen muille? Mitähän sitten tapahtuisi? Yön jäsenet varmaankin ainakin hyppisivät riemusta........
Puretaanpa nyt sitten hiukan taas näitä musiikillisia elämyksiä. Ensinnäkin, oli suuri ilo saada jälleen bilebändi Kerma viihdyttämään ihmisiä tänne meidän paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Tämä oli siis toinen kerta tämän kevään aikana. Viimeksi he olivat täällä aikalailla tasan kuukausi sitten. Tällä kertaa yleisön joukossa ei tarvinut tuntea itseään nuoreksi ja ihmisiä oli liikkeellä melko paljon. Kerma järjesti viihdykettä koko rahan edestä ja cover-biisit kajahtelivat komeasti orkesterin esittäminä. Erityisenä mainintana kerrottakoon, että Miina lauloi ensimmäistä kertaa Pettävällä Jäällä ja kauniilta se kuulosti. Piti ihan tuon miehen kanssa ottaa muutama tanssiaskelkin. Soihan tämä siis viime kesänä myös meidän häissämme ja siksi tuo rakkaita muistoja mieleen. Miina ja basisti Henkka pelaavat muuten uskomattoman hyvin yhteen ja heitä on hauska seurata. Nauru irtosi näiden kahden esittäessä Romeo ja Julia-Oi beibi kappaletta. Miina on kyllä esiintyjänä niin ilmeikäs, etten voi muuten kuin ihaillen hänen esiintymistään seurata. Jollain tasolla häntä voisi verrata Laura Voutilaiseen, joka myöskin esiintyy, sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli kappaleiden tunnetilan voi nähdä myös laulajan kasvoilta. Se on minusta kokonaisvaltaista esiintymistä ja saa ainakin minut mukaansa. Posket olivat hieman kipeänä niin kovasta nauramisesta ja hymyilemisestä, eli hyvää mieltä tuli jälleen haettua musiikista.
Eksyin vappuaattona Lahteen, jossa juhlittiin vappua Pelicansien kanssa. Jääkiekkoahan en seuraa, joten sinne eksymisellä täytyi olla jokin muukin syy. Paikalle päästyäni Isku-areenalla oli ehkä kourallinen ihmisiä. Minua alkoi hieman jännittää, koska kokemukseni humalaisista lahtelaisista eivät ole järin mairittelevia. Saatan kantaa mukanani myös jonkin sortin idioottimagneettia, mutta keikkapaikkakunnista Lahti on minulle ehdottomasti epämieluisin. Aika moni tietää tähän myös syyn. Kerrottakoon tämä siis myös nyt. Yritän hallita tunteeni tätä kirjoittaessa, etten tarvitse mitään terapiaistuntoa. Oli se niin järkyttävää.
Lahdessa järjestetään joka kevät Salpausselän kisat. Perinteisesti kisat huipentuvat lauantai-iltana ilotulitukseen ja afterski-bileisiin Lahtihallissa. Tämä kyseinen tapahtuma taisi käydä vuonna 2008. Olimme paikalla hyvissä ajoin, kuten tapoihin jo tässä vaiheessa kuului. Yötä ennen esiintyi Paula Koivuniemi ja tämän jälkeen viereeni ilmestyi täydessä seilissä oleva keski-ikäinen nainen. Hän oli päättänyt, että hänen paikkansa on juuri siinä minun vieressäni ja teki kaikkensa siihen päästäkseen. Yritin ensin kauniisti esittää asian, ettei hän siihen sovi. Liekö meidän välillä vallinnut joku kielimuuri, koska hän ei tehnyt mitään väistyäkseen, vaan entistä kovemmin painoi kyynärpäänsä kylkeeni. Se jos mikä muuten tuntuu mukavalta. Esitin asiani sitten hiukan karkeammin. Saatoin sanoa hänelle että: "Painu nyt v***uun siitä.". Kuinka ollakaan, kielimuuri hävisi ja tämä nainen sen ymmärsi. Hän tarttui paidastani kiinni, niskapuolelta ja huomautan että tässä vaiheessa en tehnyt elettäkään. Saatoin pyytää häntä laskemaan irti, mutta se sama kielimuuri tuli jälleen eteen. Järjestyksenvalvojan saapuessa paikalle löysi nainen suomenkielen ja selitti sujuvasti kuinka minä olin syypää tähän tilanteeseen. Hän oli seisonut kaikessa rauhassa. Jep jep. Näinhän se juurikin meni. Järjestyksenvalvoja pyysi selvittämään tilannetta kauemmas. Minä tuskastuin ja selitin hänelle itku silmässä seisoneeni koko illan siellä ja odottaneeni Yötä. En todellakaan aikonut siirtyä enää paikaltani. Tilanne selvisi jotenkin ja ei mennyt kauaa kun samainen nainen ilmestyi uudestaan lähelle. Tässä vaiheessa minua oikeasti jo hieman pelotti, koska hän tuntui olevan melko aggressiivisella tuulella ja vaihdoin paikkaa mieheni kanssa. Yön keikan sain tästä johtuen katsoa rauhassa. Silloin petyin rankasti järjestyksenvalvojiin ja muutenkin turvajärjestelyihin kyseisessä tapahtumassa ja aloin inhota Lahtea keikkapaikkana. Itku tuli myös kotimatkalla, kun pysähdyimme huoltoasemalla ja menin vaihtamaan ehjän paidan päälleni. Paitani selkämyksessä oli noin 10 senttimetrin mittainen reikä, tämän samaisen paidan olin ostanut joitakin tunteja ennen tapahtumaa. Tämän jälkeenkin Lahdessa käydessä on toisinaan tapahtunut kummallisia asioita.
Palataksemme Pelicansien vappujuhliin. Ensimmäisenä esiintyi Kristiina Wheeler. Joka suureksi yllätyksekseni lauloi suomeksi ja ihan hyvin hän lauloi ja esiintyi. Kyseinen artisti ei kuitenkaan sen kummemmin sytyttänyt tunteita minussa. Mukavaa musiikkia, ei siinä mitään, mutta jotain siitä puuttui. Seuraavana lavalle nousi eräs Suomen ehdottomasti upeimmista naisartisteista. Kaija Koo. Tämä nainen vakuuttaa äänellään, vahvoilla ja tunnepitoisilla lauluillaan, jotka hän laulaa suoraan sydämestään. Tämä nainen ei häpeile tunnustaa täyttävänsä tänä vuonna 50-vuotta. Kaija Koota katsellessani ja kuunnellessani unohdin ajankulun ja tuntui, että keikka loppui liian nopeasti. Sitten pitkältä tuntuva odotelu palkittiin.
Lavalle nousi Popeda. Popeda kuuluu ja sarjassamme orkestereihin, jotka ovat jo ensimmäisellä kerralla vieneet mukanaan. En tietenkään ääneen myönnä jumaloivani Costelloa......mutta eihän siitä miehestä voi olla pitämättä. Tapa jolla hän kitaraansa käsittelee on uskomaton. Sulan paikalleni, kun kuulen Kun mies unelmoi kappaleen. Costi myös huokuu minun mielestäni positiivista energiaa ja hyvää mieltä. Se tekee minuun aina suuren vaikutuksen, kun näen lavalla artistin, joka nauttii esiintymisestä koko sydämestään. Rumpujen takana oleva Lacu on myös uskomaton. Hänen soitaantaansa ei voi seurata hymyilemättä. Koskettimien takana puuhasteleva Iso-Pate nauttii myös soittamisesta koko lailla ja viestittää sitä myös selvästi ulos päin. Basson varressa askarteleva Melartin on kaikin puolin hauska ja hänen välispiikkinsä ovat yleensä hyvin pitkiä, jäätävästi hän myös laulaa Tango Pelagonian, jota ei kyllä nyt kuultu. Hänkään ei osaa esittää asioita lyhyesti. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä orkesterin kiistaton keulakuva Pate, joka kaikessa härskiydessään on Äijä isolla Ä:llä. Patesta huokuu myös kertakaikkinen hyväntuulisuus ja esiintymisestä ja yleisöstä nauttiminen. Orkesterin jäsenet pelaavat hyvin yhteen, ovathan he vuosikausia soittaneet yhdessä. Unohtamatta tietenkään tuotemyyntiä ja Elvistä, joka on aina yhtä kohtelias ja herrasmiesmäinen. Popedasta sain valtavan määrän hyvää energiaa ja uskalsin jättää leikin hyvillä mielin kesken. Apulantaa en siis ehtinyt näkemään, mutta selvisin myöskin ilman uusia negatiivisia kokemuksia Lahdesta pois.
Minulle muistutettiin Lahdessa, että enää kuukausi, niin Yön keikat alkavat. Niin no. Ensimmäiset keikat ovat jossain hornan hitossa ja ensimmäinen mahdollinen keikka minulle näyttäisi olevan kesäkuun puolessa välissä, joten en ihan vielä liputtaisi. Entä jos en lähtisikään enää Yön keikoille. Jättäisin tämän harrastuksen muille? Mitähän sitten tapahtuisi? Yön jäsenet varmaankin ainakin hyppisivät riemusta........
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)