sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Rauhalahden Yössä

29.3.2014 Kuopio, Rauhalahti



Siis minunhan piti viettää rauhallista koti-iltaa yksinäni, kun tuo mies oli Kouvojen reissulla Kauhajoella. Kuinka ollakaan, että löysin illan tullen itseni tien päältä ja auton nokka kohti Kuopiota. En todellakaan voi ymmärtää miten siinä näin kävi. Sen täytyy olla sen auton vika. Siis minunhan piti mennä käymään kaupassa, mutta huomasinkin olevani matkalla johonkin muualle. Näinhän sen täytyy siis olla. Mitään muuta selitystä ei tälle voi olla. Perhana, täytynee viedä tuo auto johonkin huoltoon, ettei se enää tuollaisia temppuja tee. Kolme tuntia auton ratissa sujui hymy huulilla ja musiikista nauttien. Mikäs sen parempaa, kun saa autossa laulaa biisien mukana juuri niin kovaa, kun se hyvältä tuntuu.

Rauhalahden parkkipaikka oli melko täynnä minun saapuessa paikalle ja hetken jopa joutui parkkipaikkaa etsimään. Rauhalahdessa muistan olleeni ainakin kerran aikaisemmin Yötä katsomassa. Vuosi saattoi olla 2008. Todistusaineistona on jäänyt myös kuva, jossa poseeraa kaksi fiksua ja filmaattista naista... ;) En kyllä nyt ulkoa muista, olenko sen jälkeen kyseisessä paikassa vieraillut. Paikalle olikin kokoontunut koko joukko tuttuja tyyppejä. Tosin kaikkia en toki hyvin tunne, vaan muistelen heitä keikoilla nähneeni. Tässä kohtaa voikin miettiä, että olenko käynyt liikaa keikoilla, jos kaikki eturivissä olevat muistan nähneeni aiemminkin keikoilla? Ehei, en minä liikaa ole käynyt.

Ilta aloitettiin jälleen Likaisilla legendoilla ja Tie sydämeeni -kappaleella. Heti perään jatkettiin Tia-Marialla. Itse seisoskelin sellaisessa paikassa, että oikeastaan näköyhteys oli Ariin ja Daffyyn. Vaan sepäs sopii oikein hyvin. Jaskakin välillä kuikuili roudauslaatikoiden ja monitoreiden takaa.

Kylläpä taas hemmoteltiin mahtavilla kappaleilla yleisöä. Kuopiossa kuultiin Angelique, Se kerran kirpaisee, Tunnit. Vie mut minne vaan omistettiin oikealle kohteelle, kun paikalle oli saapunut Landru, joka on omalta osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että Suvi on Yön kanssa lavalle noussut. Muistan hyvin ensimmäisen kerran, kun olen Suvi ja Landru -kaksikon Yön keikalla nähnyt. Se oli 2007 (tai 2008) Jyväskylässä. Kyseessä oli Sataman Yö -tapahtuma, johon Landru oli livahtanut vaikkei täysi-ikäinen ollutkaan. Kyseessä kun ei kuitenkaan ollut ikärajaton tapahtuma. Hiukan naureskellen seurailin kaksikon touhuja. Heillä oli kyllä hauskaa. Ja tuo kaksikko jäi kyllä mieleen.



Ennen Jukia kuultiin Särkyvää ja sain toimitettua "lepyttely"yritykseni perille. Oli muuten ihana nähdä Olli niin onnellisen näköisenä. Juki aloitti Deadlinellä ja jälleen keskittymiskykyni oli koetuksella. Jukin jatkaessa Sateenkaarenpäällä en voinut muuta kuin nauraa. Roudauslaatikoiden ja monitorien väliin kun jäi sellainen kiva pieni rako, josta kuikki kukas muukaan, kun se rakas Artisti. Tekipä siinä sitten viihdytysnumeron jos toisenkin. Nauruhermoja kyllä kutkutteli, mistä kummasta se aina niitä juttuja repii? Se rakas Artisti siis tuhosi minun Sateenkaarenpää nautinnon, etenkin kun sitä kappaletta kuulee aivan liian harvoin. Lämpimästi olen niiden takahuoneiden kannalla, Olli sinne vaan Jukin laulujen ajaksi. Pois silmistä.

Jukin jälkeen jatkettiin Kuuhulluilla ja se on kyllä sarjassamme kappaleet, joihin ei voi kyllästyä ikinä. Sen soidessa tulee jammailu-fiilis ja hymy nousee korviin asti. Saman reaktion aiheuttaa kyllä Yötä vastaanottamaankin, joka myös kuultiin Kuopiossa. Tämän kappaleen soidessa kaipasin todella sitä rakasta ystävää siihen viereen seisomaan. Paljon on mahtavia tyyppejä saanut Yön kautta tavata. Tällä kertaa paikalla oli eräs parivaljakko, joka saa aina hyvälle tuulelle. Sen iloisempaa ja positiivisempaa kaksikkoa saa kyllä hakea. Kun tämä parivaljakko ilmestyi keikan loppupuolella taakseni, en voinut kuin nauraa, kun heidän menoaa seurasi. Ihania leidejä. Tykkään. Peukutan. Keikan loput biisit menivät tutussa järjestyksessä: Ihmisen poika ja Encore: Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ja ROLV.

Yöystäväisille heipat, joka johti myös siihen, että sain korvaani pientä kuumotusta, kun siitä yritettiin haukata pala. Kiitti ja pus. :D Satulle ja Pipsalle piti myös käydä sanomassa ne heipat ja kotia kohti. Matka oli melko pitkän tuntuinen. Loppumatkasta piti jo kaivella Cheek pauhaamaan autostereoista. Vaan oli se kyllä taas sen ajelun arvoista. Enkä muuten ajanut kertaakaan harhaan. Missään kohtaa. Edes vähän. Melko hyvä saldo. Saa nähdä kuljettaako auto ensi viikolla perjantaina Kotkaan koripallopeliin vaiko Valkeakoskelle Yön perään. Joku kumma kevätpörriäinen on nyt puraissut, kun menojalka alkoi niin kovasti vipattelemaan tämän viikonlopun jäljiltä.






lauantai 29. maaliskuuta 2014

Yön pyörteissä Mäntyharjulla

28.3.2014 Mäntyharju, Mäntymotelli

 
Hitusen tulisilla hiilillä oltiin töissä. Etenkin viimeiset 20 minuuttia jolloin kello lopetti liikkumisen kokonaan. Kellon lyödessä yhdeksän, kiidin raketin lailla lähi-Abc:lle vaihtamaan vaatteet ja laittamaan vähän pilkettä silmäkulmaan. Treffikumppanini oli saapunut sovittuun aikaan samaiseen paikkaan. Joten ei muuta kuin ystävä kyytiin ja tien päälle. Sulat tiet ja paras ystävä kyydissä. Voiko sitä muuta toivoa. Ainiin ja suunta Mäntyharjulle Yötä vastaanottamaan. Nämä on niitä hetkiä, joista nauttii kyllä täysillä.


Melko myöhäänhän sitä siis Mäntyharjulle saavuttiin. Vaan päästiinpä silti eturiviin. Tällä kertaa ei paikalla ollutkaan kauheasti tuttuja. Reunapaikat olivat ihan turvallinen ja mainio ratkaisu. Dj soitti kappaleita suoraan soittolistojen kärjestä...viime  vuosituhannelta. Vaan kävipä eräs rumpuja takova herrasmieskin siinä luonamme pyörähtämässä ennen keikkaa. Tulipa hyvä mieli.


Onneksi kauaa ei tarvinnut odottaa tuttuja alkusointuja. Taas alkoi hurja käsien läpsytys. Keikka aloitettiin tutusti Likaisilla legendoilla ja sitä jatkettiin myöskin tutusti Tie sydämeeni -kappaleella. Joku ongelma näytti olevan sillä meidän rakkaalla Artistilla. En tiedä, taisi mennä nenukkiin pikku palko, sellainen vihreä. Toisille kun ei riitä mikään.. :) No ei kai viiitsi viiitsi, haittaaks se?

Vaan biisisetin muodossa meille tarjoiltiin oikein mahtavaa herkkua. Se kerran kirpaisee, nopea kipale, joka tempaa mukaan aina. Vaan todellista herkkua oli kuulla pitkästä aikaa Sua muistoistani pois en saa. Aiemminkin olen kertonut, että tuo biisi kuuluu yksiin ehdottomiin suosikkeihini. Vaan Mäntymotellilla sen sai pitkästä aikaa kuulla. Toivebiisinä kuultiin Syyt syntyjen, tuotakaan kappaletta ei ole ihan äskettäin kuultu.

Uuden levyn työnimikin on tainnut vaihtua joksikin muuksi kuin Raastavan kaunis rakkaus. Joten jännityksellä odotamme tuleeko levyn nimeksi mahdollisesti Hyvässä ja pahassa. Jotenkin sopisi hyvin Pelko ja rakkaus jatkoksi. Kuvitellaan niin kuulosti taas paremmalta kuin viimeksi. Kertosäekin alkaa jäämään mieleen. Tässä kappaleessa Daffyn kitara kuulostaa ehdottoman hyvältä.


Juki vetäisi omalla vuorollaan Deadlinen ja Oikeen enkelin. Jostain syystä oma keskittymiskykyni oli tässä kohtaa jossain muualla. Kaukana poissa. Liekö siihen liittynyt Jaskan vieressä omiaan touhuillut Artisti? Olli kun yleensä painelee Jukin vuorolla johonkin piiloon, niin tällä kertaa herra jäi patsastelemaan siihen Jaskan viereen.

Lisää helmiä sioille, eikun siis yleisölle. Jukin jälkeen jatkettiin jälleen niillä helmillä, eli Kuuhullut -kappaleella. Tulihan sieltä myös Särkynyt enkeli. Oijoi. Mahtavaa. Ja yleisöä laulatettiin Laulu rakkaudelle tahdeissa. Tämä muuten kuuluu anoppini suosikkikappaleisiin. Ihmisen poikaan päättyi virallinen osuus. 

Encoressa kuunneltiin Haaksirikko, Hiljainen puutarha jäi tällä kertaa kuulematta. Tähän saattaisi löytyä selitys tuolta vieraskirjasta, jossa Olli kertoi jonkun vieneen viime viikonloppuna mukanaan kyseisen kipaleen sanat. Ilman niitä on uutta biisiä melko hankalaa laulaa, ymmärtäähän sen. Haaksirikko on ystävälleni erityisen merkityksellinen kappale, vaan tällä kertaa kappaleen hartaan tunnelman pilasi (ja samalla muutaman tipan silmäkulmasta säästi) kärpänen tai joku muu vastaava, joka olisi halunnut ilmeisesti tehdä pesän Jaskan suuhun. Ei voinut olla repeämättä nauruun. Illan päätti Kiitos ja kunnia sekä viimeisenä tietystikin Rakkaus on lumivalkoinen. Sekä yksi hymy huulilla esitetty kansainvälinen sormimerkki. Näihin olen niin tottunut tuolla työpaikallakin, kiitos erään työkaverin, joka ilmeisesti kuvittelee sen olevan yleinen tervehdysmerkki, sen verran usein hän sitä käyttää.

Kotimatkaa taitettiin kapeita ja mutkaisia teitä pitkin. Muistan seuraavalla kerralla valita saman reitin, kuin menomatkalla, mikäli tuonne paikkaan vielä eksyn. Vaan kotimatka oli hyvin rattoisa, nauru raikasi auton täydeltä, kun minä ja ystäväni saavutimme jonkun sortin hysteria-pisteen. Lystikästä menoa ja meininkiä. Hymy on pilkistellyt tänään vähän väliä suupielestä ja hitusen olen yksinäni ääneenkin naureskellut. Minut voi varmaan kohta kärrätä johonkin hoitoon. Tai siitä ei kyllä välttämättä ole enää hyötyä. Näitä iltoja tarjoilee minulle ainoastaan Yö. Mikään toinen bändi ei tule koskaan olemaan samalla tasolla Yön kanssa, minun maailmassani.




sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pitkästä aikaa vieraissa

22.3.2014 Hämeenlinnan Sirkuksessa Cheekin lumoissa


Viime viikolla puntaroimme ystäväni kanssa, että mihin suuntaisimme lauantaina. Vaihtoehtoina oli Yö Laukaalla ja Cheek Hämeenlinnassa. Tällä kertaa Cheek vei voiton. Sirkus kun kuitenkin on tuttu paikka ja jotenkin minua ei houkuttele lähteä konserttisaleihin Cheekiä katsomaan. Jotenkin on sellainen tunne, että siellä tuntisi olonsa vanhaksi. Vaikkakin Cheek on aikalailla koko kansan suosikki, eli fanien ikäjakauma on melko laaja.

Eipä kovin vikaan mennyt tuo arvio kyllä tuolla Sirkuksessakaan. Kun siinä katseli ennen keikkaa ympärilleen huomasi selkeästi kuuluvansa eturivin tuntumassa vanhempaan ikäjakaumaan. Sirkus on siinä mielessä hieno keikkapaikka, että se on jaettu kahteen kerrokseen, jolloin kaikki eivät ahtaudu lavan edustalle. Eli vaikka ovella myytiin eioota, ei missään vaiheessa edessä alkanut ahdistaa. Tosin selkeästi myös huomasi sen, että monet olivat meidän laillamme tulleet nauttimaan musiikista ihan selvinpäin, koska heti ovien avauduttua oli eturivi ja sen läheisyys täynnä. Eikä niiltä paikoilta kyllä juuri liikuttu.

Siinä sitten Instagramia lukiessa sai huomata, että soittoaika on tasan puolilta öin. Taisi pojilla olla biljardimatsit kesken, kun aloitusaika hiukan venyi. Vaan hyväähän kannattaa odottaa. Eikös se niin mene? Kirkuna oli päätä huimaava, kun herrat viimein lavalle astelivat. Dj Luoma aloitteli ensin  levyjä pyörittämällä ja sitten saatiin lavalle Cheek ja TS. Tunnelma nousi kattoon kun Cheek laulatti yleisöllä Kuka muu muka -kappaletta heti kärkeen. Melkoisen hienoa yhteislaulua kuultiinkin.

Herrojen kanssa lavalle nousi parin biisin ajaksi myös naiskauneutta. Diandra oli mukana kappaleissa Fiiliksissä ja Syypää sun hymyyn. Mahtavan äänen tuo nuori laulajatar kyllä omaa. Keikalla kuultiinkin pääasiassa hittejä hittien perään ja niitähän Cheekillä riittää: Jossu, Liekeissä, Jippikayjei ja tietenkin Vain elämää -sarjasta tutut Tinakenkätyttö ja Levoton tuhkimo. Eikä tietenkään unohdeta Kyyneleet kappaletta, joka kuuluu myös niihin yhteislaulu-kappaleisiin.

Tämä oli siis taas jossain mittakaavassa ensimmäinen Cheekin keikka minulle. Ne kolme keikkaa, jotka olen aiemmin nähnyt ovat olleet festarikeikkoja. Tällä kertaa oli kuitenkin kyseessä vain Cheekin keikka ja yökerhossa. Täytyy sanoa että kyllä tämäkin vetoaa, kun on kosketusetäisyydellä. Se valtava energia mikä välittyy ennen kaikkea Cheekistä, mutta myös TS:stä on täysin käsittämätön. Se saa hymyn huulille ja se täyttää ainakin minut hyvällä ololla. Lämmin ja hyvä energia virtaa suonissa keikan ajan ja vielä sen loputtua. Livemusalla on kummallinen vaikutus.


Jostain syystä Vihaajat vihaa -kappale tuntuu omalta. Cheek sanoikin, että pitää keskittyä siihen hyvään energiaan ja positiivisiin fiiliksiin, joka kyllä aikalailla tuolta omasta ajatusmaailmasta löytyy. Valitettavasti elämässä on tullut törmättyä monesti ihmisiin, joiden ajatusmaailma keskittyy negatiiviseen ja siihen mitä huonoa he toisista ihmisistä löytävät. Eipä tuo kateuskaan ole ihan vieras asia, joskin sitä suuresti ihmetten. Keskitytään hyviin juttuihin elämässä, eikä välitetä siitä mitä muut ajattelevat. Tämä siis on minulle tärkeä kappale.  Samoin kuin Anna mä meen. Siinä biisissä on ja jotain, joka on sytyttänyt ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien.

Cheekin keikka aiheutti jälleen sen, mitä lähdin hakemaankin. Hyvää oloa, hyvää mieltä, positiivista energiaa. Alkumatka kotia kohti rakkaan ystävän kanssa oli melko hiljainen. Omasta suustani ei tullut muuta kuin huokauksia. Syviä sellaisia. Cheekin vetovoimaa on vaikea selittää, eikä sitä pysty edes ymmärtämään, mutta kyllä joutuu toisenkin kerran lähtemään. Minä jatkan täällä huokailua.




torstai 20. maaliskuuta 2014

Kyllä ne vanhukset rokkaa vuonna 2014kin!

Vanhuus rokkaa konsertti Savoy teatterissa 19.3.2014


Lähdettiinpä jälkeen rakkaan ystävän kanssa pienelle automatkalle. Tähän tilaisuuteenhan oli varattu liput jo, jaa olisikohan joulukuussa. Syy siihen oli yksinkertainen. 19.3.2014 eli Ollin synttäripäivä. Sitähän sinne mentiin juhlimaan. Pienten mutkien kautta löysimme jopa Savoy-teatterin. Hyvissä ajoin olimme löytäneet tiemme teatterille. Onnistuimme siis jopa toimittamaan onnittelut ihan henkilökohtaisesti perille. Se tuntui kivalta.

Vanhuus rokkaa -konsertithan ovat pääasiassa tarkoitettu iäkkäämmille ihmisille. Tänä vuonna konsertteja järjestetään kolmannen kerran.  Joka vuosi olen itseni konsertti-penkistä löytänyt. Ensimmäisenä vuonna olin Tampereella ja viime vuonna Lahdessa, tänä vuonna oli nyt Helsingin vuoro. Esiintyjät ovat melko hyvin vaihtuneet, vaan yksi on siellä esiintyjäkaartissa säilynyt. Tänä vuonna juontajan pestin otti omakseen Heikki "Hessu" Hilander. Oman tervehdyksensä kävi konsertin alussa kertomassa myös Sirpa Pietikäinen, tämän vuoden Vanhuus rokkaa -konserttien virallinen suojelija.


Konsertin aloitti upea ihana Laura Voutilainen. Laura on kyllä esiintyjä isolla E:llä. Mahtavaa tulkintaa. Laura aloitti kahdella tutulla kappaleella: Kokonainen ja Monta monta. Todellakin jäätävän varmaa ja tunteisiin vetoavaa. Laura on takuuvarma. Lauraa olen kuunnellut melko pienestä pitäen. Olenpa joskus tainnut itsekin kokeilla karaåkessa Kerran -kappaletta. Pidän kovasti myös Lauran tavasta esiintyä, kun esiin pilkahtelee tuon tuostakin näyttelijän puoliakin.

Toisena lavalle kutsuttiin päivänsankari. Ollille tarjoiltiinkin yllätys, kun paikalle oli saapunut Ollin hyvä ystävä Karri Kivi, Ässät kultaan johtanut valmentaja. Karri toi Ollille tervehdyksen Ässiltä, kuinkas muutenkaan. Ässien pelipaita, jonka selässä komeili numero 50. Myös kaikki artistit saapuivat lavalle laulamaan Ollille onnittelulaulun. Olihan hienoa, sai itsekin joikua onnittelulaulun mukana.

Olli otti lavan haltuun ja esitti Likaiset legendat, Pettävällä jäällä ja Ihmisen poika. Taisi olla melko kova paikka kasata itsensä lauluihin. Tai sitten aistin väärin Ollin tuntemukset. Sekin on täysin mahdollista. Ainoastaan kolme miestä ei itke julkisesti ja Olli on yksi niistä. Näin hän ainakin itse väitti. Toinen taisi olla iso Arska, kolmatta en muista.

Ollin jälkeen lavalle kipusi ihanainen Suvi. Siinä on kyllä ja niin rautainen ammattilainen, vai olisiko se sitten teräksinen ja vielä ruostumaton sellainen. Suvi tulkitsi kappaleet Vaiettu rakkaus ja Täydellinen elämä. Suvi tuo kyllä kylmän keskelle kesän ja lämmön, on hän missä tahansa.

Suvin jälkeen lavan otti haltuun Pave Maijanen. Grand Old Maniksi tituleerattu artisti on kyllä ja jäätävä esiintyjä. Ei uskoisi, että syksyllä tulee mittariin 63v. Lähtisitkö soi komeasti myös yleisön laulamana. Upeasti herra tulkitsi myös Ikävä -kappaleen.

Puoliajan jälkeen Pave jatkoi lavalla kappaleilla Elämän nälkä, Jano ja Pidä huolta. Tunnelma Savoy-teatterissa kohosi kattoon asti. Paven seuraksi lavalle saapui Laura ja he esittivät yhdessä kappaleen Lemmenloruja. Tuomari Nurmion kappale kaiketikin. Hyvältä se kuulosti heidän kahden laulamana.

Laura jatkoi omilla hittikappaleillaan: Kosketa mua, Rakkautta ei piiloon saa ja Kerran. Kylmät väreet ja iho kananlihaksella. Wau. Lauran jälkeen lavan valtasikin Olli. Tälläkin kertaa rakkaus oli lumivalkoista, vaan tällä kertaa se ei päättänytkään Ollin osuutta. Viimeisenä kuultiin TEHYläisille omistettuna Kiitos ja kunnia.


Ollin jälkeen palasi talven keskelle Suvi. Tällä kertaa Suvilta kuultiin kappaleet Jos menet pois, Hento kuiskaus ja Pahalta piilossa. Menee se iho kananlihakselle Suviakin kuunnellessa. Viimeisenä Suvi kutsui lavalle vielä Ollin, jolle hän myös luovutti oman lahjansa. Olli sai uuden mikkiständin jalan, sille oli joku lempinimikin, vaan eipä se tuonne mielenperukoille jäänyt. Edit 21.3. Valistettiin tuon lahjan suhteen. Se on limppu. Muistaa kuulemma siitä, että se on limpun muotoinen. Niinhän se olikin. Komealta näytti, vaikkakin kaukaa sitä tuli katseltua. Eli odotan innolla, että pääsen tuon komistuksen lähempää näkemään. Olli ja Suvihan siis luonnollisesti esittivät Särkyvää -kappaleen. Tuota duettoa ei ikinä kyllästy kuuntelemaan, niin upealta se kuulostaa joka kerta.


Viimeisenä lavalla saatiin nauttia Hilanderin imitaatio/stand up -showsta, joka sai kyllä nauruhermot herkille. Taitava kaveri se Hessu. Lopuksi kaikki rokkarit lavalle ja kumarrukset ja oli kotiinlähdön aika. Ehkäpä ensi vuonna rokataan taas! Hyvä mieli jäi.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Lindholmin Olli on tänään 25+25!

Sen kunniaksi, että Olli viettää tänään juhlapäivää päätin kirjoittaa tekstin, jossa yritän avata hitusen enemmän ovia. Katsotaan mitä tästä tulee. Tämän tekstin tarkoitus on siis suoda kunniaa miehen ikään tulleelle artistille, joka on tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

Yön musiikista olen siis pitänyt kovasti Parhaat tai Legenda -kokoelmasta lähtien. Legendaa etenkin kuuntelin jossain vaiheessa todella paljon. Särkynyt enkeli on kappale, jota olen teinivuosina huudattanu kovaa ja itkenyt sydänsurujani sen tahdissa, toisaalta se biisi on tuonut myös voimaa. Mutta asiaan. 

Se, mistä tämä oma Yö-hullutus lähti liikkeelle tapahtui melkein tasan seitsemän vuotta sitten. 16.3.2007 oli Yön keikka Pieksämäellä hotelli Savonsolmussa. Ensimmäistä kertaa olimme mieheni kanssa raivanneet tiemme eturiviin. Ja se oli menoa. Olli kysyi minulta, josko haluaisin spiikata seuraavan biisin ja sekös sai minut paniikkiin. En halunnut. Olisin muuten saanut muistaakseni spiikata Vie mut minne vaan kappaleen. Samaisella keikalla Olli esitteli minulle jonkun hienon kättelytyylin. Siitä se alkoi. Tuli tarve päästä uudemmankin kerran katsomaan ja kuuntelemaan. Seuraavalla keikalla Olli mollasi minun kielikoruni ja jostain syystä se ei tuntunut kamalan kivalta. Siitä seuraava keikka, niin tarjoutui tilanne päästä spiikkaamaan biisi, koska olin vaihtanut ruman kielikoruni toiseen (vähemmän rumaan) ja minähän spiikkasin, biisi oli muuten Särkynyt enkeli. Tässä vaiheessa olin siis jo hyvin aktiivinen kirjoittelemaan Yön vieraskirjaan.

Jotenkin Olli "otti omakseen" ja jatkoi hassujen juttujen tekemistä jokaisella keikalla. Ja täytyy sanoa, että kivaltahan se tuntui, kun jokaisella keikalla tuli joku oma speciaali juttu. Meillä on kaiketi ollut Ollin kanssa jonkun sortin yhteys ensimmäisestä eturivi-keikasta lähtien (Olli ei muuten varmaan myöntäisi mitään yhteyttä olemassa olevaksi). Se kummallinen yhteys pitää sisällään paljon hyviä muistoja keikoilta. Niille muistoille voi nauraa tänä päivänäkin ja todennäköisesti vielä monien vuosien päästäkin. Niin paljon on kaikkia sattumuksia käynyt.

Ensimmäisessä Yön konsertissa, jossa olin, sattui myös jotain. Ennen keikkaa törmäsin vessaa etsiessäni rakkaaseen artistiin pyyhkeeseen kietoutuneena. Sanottakoon tästä sen verran, että minä en ollut eksynyt (vaikka tiedättekin kaiketi suuntavaistoni), vaan se oli joku muu. Tämäkin episodi oli Ollin pakko päästä kertomaan koko konserttiyleisölle. Siinä vaiheessa toivoin maahan reikää, johon voisin vajota.
 
Kerran olen viettänyt mitä ikimuistoisimman syntymäpäivän, saadessani keikalla omistettuna kappaleen, kappale oli muuten Popedan Yö. Milloin on väännetty kielikorusta Ollin kanssa ja sen jälkeen varmaan monista muistakin asioista. Näiden Yön mukana kuljetun seitsemän vuoden aikana on tullut koettua melkoisia tunteiden vuoristoratoja. Kotona on tuskailtu sitä lokaa, joka Ollin niskaan satoi Idols-tuomaroinnin jälkeen. Se loka tuntui itsestäänkin pahalta, kun sitä Yön vieraskirjasta muun muassa seuraili. Vieläkin muistan miten Kiitos ja kunnia -risteilyllä Suvin ja Ollin Särkyvää sai herkistymään. Keikoilla ja konserteissa nauru on raikanut, kun Olli on parhaita puoliaan esitellyt. Olli teki myös minun ja mieheni häistä täydelliset, sen pisteen sinne i:n päälle, tulemalla laulamaan meille kirkkoon Pettävällä jäällä.

Olli saa minun suuni menemään suppuun ja suusta tulemaan omituisia asioita. Se johtunee siitä, että Olli on minulle suurin idoli ikinä. Sen vuoksi tämä tekstikin on pakko kirjoittaa, koska ikinä en saisi muotoiltua asioita suustani ulos. Ollin mielialalla on omaan keikkakokemukseeni suuri vaikutus. Paljosta olen tuolle miehelle kiitollinen. Olen saanut osakseni lähes aina hyvää ja hauskaa kohtelua. Joskus jotkut jutut ovat saattaneet mennä yli. Mutta lähinnä mielessä on hyviä ja positiivisia muistoja, joita jaksan muistella vielä pitkään.

Tänään Olli juhlii merkkipäivää esiintymällä Vanhuus rokkaa -konsertissa Helsingissä. Sinne siis on tarkoitus suunnata. Hieno päivä on tulossa. Toivotaan, että Olli muistaa että ikä on vain numeroita, eikä ala suotta kriiseilemään, se nyt olisi tyhmää. Ollin sisällä oleva pikkupoika nostaa melko usein päätään ja uskon sen tekevän jatkossakin niin huolimatta siitä, että taulussa on yksi numero lisää.

Tämän teksti tulee suoraan sydämestä ja syvästä kunnioituksesta Ollia kohtaan. Mies tekee työtään raudankovalla ammattilaisen otteellaan vuodesta toiseen. Vuodesta toiseen Olli antaa meille faneille kaikkensa lavalla ollessaan. Ikä tuo vaan lisää karismaa. Onnea Olli ja kiitos siitä että olet juuri Sinä, juuri tuollainen rakastettavan ärsyttävä persoona. On suuri ilo ja kunnia kulkea Yön mukana, toivottavasti vielä monen monituista vuotta. Yön Olli ja ihan vaan Olli ovat molemmat kunnioituksensa ansainneet. ONNEA OLLI 50v.!


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Naurun täyteinen Yö Sappeella

15.3.2014 Sappee, Tapahtumakeskus Huippu

Viikonloppu oli mukava aloittaa perjantaina ajoissa. Minulla oli siis mahdollisuus kurvailla autolla Vantaalle katsomaan Yötä. Vaan minäpä teinkin jotain muuta. Menin katsomaan koripalloa ja kannustamaan meidän paikallista joukkuetta voittoon. Tämä oli minulle kolmas Kouvojen peli, johon sain itseni paikan päälle hinattua. Tästä voi oikeastaan syyttää tuota meillä asustelevaa miestä. Hän kun on innokkaasti seurannut Kouvojen pelejä jo vuodesta kivi ja käpy. Muutamia viikkoja sitten hän sai minut puhuttua ensimmäistä kertaa mukaan peliin. Ensin olin ihan ulalla. "Hei, miks pitää taputtaa sillon,
kun vastustajat on tekemässä koria?" "Hei, mie en nyt ymmärrä.", saati että olisin mistään virheistä ymmästänyt yhtään mitään. Vaan tunnelma vei kyllä mukanaan. Sitten saatiin lukea Kouvolan Sanomista, että Kouvot kärsivät talousvaikeuksista. Tämän innoittamana taisivat kouvolalaiset ottaa itseään niskasta kiinni ja seuraavassa kotipelissä olikin porukkaa huomattavasti enemmän ja tunnelma sen mukainen. Nyt vastassa oli Salon Vilpas. Vierasjoukkue väsähtikin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja loppu oli Kouvojen korijuhlaa, jonka huumassa oli helppo hihkua mukana. Ehdoton suosikkini on muuten Matt Gibson #21, jonka menoa kentällä on ilo seurata. Tämänkin ottelun Kouvot siis voitti ja melko ylivoimaisesti 110-77. Kauden yleisöennätyskin tuli, kun paikalle oli saapunut kannustamaan 1075 innokasta koripallofania. Samalla Kouvot ylittivät Playoff-viivan, joten herrat eivät pääse lomalle vielä huhtikuussa. Kerta kerran jälkeen oma fiilikseni nousee ja täytyy sanoa, että mieluusti lähden peleihin uudemmankin kerran. Ja ei, edelleenkään en kovin paljoa säännöistä ymmärrä, mutta ei se menoa haittaa.


Lauantaina sitten vieteltiinkin ystävä-päivää rakkaan ystävän kanssa ja illaksi auton nokka otti suunnaksi Sappeen. Vieläkään emme ole oppineet, mistä Sappeelle pääsee parhaiten ja välttäen pieniä, kapeita, mutkaisia teitä. Muistelen kärsineeni aiemminkin noista pikkuteistä, mutta jos ihminen kärsii yhtä mahtavasta suuntavaistosta kuin minä, niin sille ei paljoa mahda.  Eli siis jos minä en käyttäisi aktiivisesti navigaattoria, en todellakaan osaisi minnekään. Eksyisin heti kotipihan jälkeen. Sappeelle saavuttuamme (piha on muuten mahtavassa kunnossa, paikat meinasi irrota hampaista, kun pihan läpi ajoi!) meille jo ihmeteltiin että ollemmeko mahdollisesti eksyneet, kun niin myöhään saavuimme paikalle. Myönnettäköön, hiukan on nyt lipsahtanut tämä saapumisaikataulu. Aiemmin meidät on löytänyt oven takaa esimerkiksi tuntia ennen kuin koko paikka aukeaa.


Pisteet Sappeelle, koska keikka alkoi ajoissa. Kello nakutteli 23.15, kun alkutahdit kajahtivat soimaan, sali pimeni ja ympäriltä kuului "Ai nytkö tää alkaa?". Melko pitkään saa käsiä läpsytellä yhteen, ennen kuin herrat lavalle astelevat. Likaiset legendat ja Tie sydämeeni saivat jälleen startata illan. Hiukan nauruhermoja kutkutteli, kun katseli rumpujen taakse asettuvaa herrasmiestä. Oli meinaan Arille rakennettu oma akvaario lavalle. Vain vesi puuttui. Mietittiin, että Arihan voisi siinä keikan lomassa alkaa vetämään omaa miimikko esitystä.

Sappeen lavahan ei mikään valtavan suuri ole, joten tällä kertaa Daffy peitti hyvin näkyvyyden Jaskaan. No, aina ei voi kaikkia nähdä. Ei se yhteiskunta pyöri niin, että kaikki näkis aina kaikki lavalla olevat. Aloitusbiisejä seurasi Tia-Maria ja sen jälkeen tanssitettiinkin enkeleitä. Onnen hohteessa taittuu sanojen puolesta aina yhtä hienosti, hyvä Olli! Uuden uutukainen kappale Kuvitellaan niin, kuulosti nyt toisella kuuntelukerralla jo paremmalta. Makunsa kullakin, toiset ovat tämänkin biisin löytäneet heti jo omakseen. Vika on varmaankin minussa. Pettävällä jäälläkin kuultiin toivebiisinä.

Juki yllätti biisivalinnoilla. Sappeella nautiskeltiin pitkästä aikaa Sateenkaaren pää -kappaleesta. Tämä on kyllä hieno kappale. Toisena nautiskeltiin Oikeesta enkelistä. Jukin jälkeen jatkettiin Rakkautta vain -biisillä, jota en kyllä ihan äskettäin muista kuulleeni. Siinä vaiheessa kun Olli asteli lavalle, osasin jo jotenkin odottaa sitä ilmettä ja elettä joka sanoo "Kerrot sitte sen säkeistön ekan rivin.". Ja sieltähän se tuli. Hetken joutui kyllä miettimään, että mitenkähän se biisi taas alkoikaan. Jälleen pienen pieni piru istui olkapäällä ja sanoi, että "Pidä suu kiinni.". Tälläkään kertaa ei se piru vienyt voittoa, vaikka hetken siinä jo kattoon tuli katseltua ja suu pidettyä supussa.

Illan helmi tarjoiltiin sellaisen biisin muodossa, jota en kyllä olisi osannut odottaa. Sunnuntaisin kuolee kuninkaat jotenkin kruunasi mahtavasti ystävyyden täyteisen päivän. Tarjoilipa arvon herra ikääntyvä artisti hiukan (tai ehkä vähän enemmänkin) huvia tälle illalle. Suu messingillä ja vatsalihakset kipeinä naurusta sai lähteä kotiin. Juu minulta ei irronnut hammas, vaan korvakoru päätti ottaa ja tippua kesken keikan maahan. Biisien suhteen illan päätti Vie mut minne vaan ja Ihmisen poika. Encoressa taasen nautiskeltiin Hiljaisesta puutarhasta, Kiitoksesta ja kunniasta ja ROLVista. Saipa muuten tuo Hiljainen puutarha ihan uuden merkityksenkin tuossa illan aikana. Huh huh.



Melkoista menoa ja meininkiä oli tämä keikka taas täynnä. Mahtavasta musiikista puhumattakaan. Kotimatkaa taitettiin melko hilpeissä tunnelmissa ja naurun raikaessa autossa. Taitaa olla kevättä rinnassa itse kullakin säädyllä. Jos muuten ihmettelette, että miksei minun kuvista löydy usein sitä rakasta Ollia, syy tulee tässä. En jaksa murhaavia katseita minua ja kameraani kohtaan, joten parhaiten vältän ne sillä, etten kuvia ota. Paitsi silloin, kun olen seuraamassa keikkaa tarpeeksi sivussa tai muuten kaukana lavasta.






sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Täällä taas! Luulitteko jo että oon lopettanut? Eli kevään 2014 ensimmäinen YÖ!

28.2. Jämsä, Himosareena


Olen viettänyt melko pitkään hiljaiseloa täällä blogissa. Tosin paljon ei kyllä ole tässä alkuvuodessa ehtinyt erikoista tapahtuakaan. Tampereella tuli käytyä vilkuilemassa erästä musikaalia. Musiikkiteatteri palatsissa  pyörii nimittäin tällä hetkellä Ihan tuuliajolla -musikaali. Jonka me tuon miehen kanssa kävimme katsomassa. Valitsimme illaksi vielä sellaisen illan, jolloin lavalle nousi myös Olli. Esitys oli hulvaton ja täytyy sanoa, että Miro Honkanen teki kyllä loistokkaan roolisuorituksen "nuorena Ollina". Joitain tuttuja maneereita oli mahdutettu mukaan ja joista kyllä selkeästi Ollin tunnisti. Erityisesti mieleen jäi ja sydäntä riipi Annika Eklundin eli Tia-Marian vetämä Joutsenlaulu. Melko hurjaa ja villiä menoa on tuo rokki"tähtien" elämä joskus ollut. Lämpimästi suosittelen kaikille visiittiä Tampereella ja käykäähän tuo musikaali katsomassa!


Perjantai starttasi kuitenkin työillalla ja sielläkin oli tarjolla musiikillisia elämyksiä, kun Kouvolan nuorisolle järjestettiin hiihtoloman päättäjäiset. Lavalla nähtiin ja kuultiin räppiä. Edelleenkään tuo musiikkilaji ei välttämättä tee minuun suuren suurta vaikutusta, mutta asennekin oli toki hiukan erilainen, kun kerran töissä siellä oltiin.Myönnettäköön nyt sen verran, että ei se Uniikki pöllömmältä kuulostanut.

Töiden jälkeen auton nokka ottikin kuin itsestään suunnaksi Himoksen. Siinä matkalla soittelin pikaisesti rakkaalle ystävälleni ja ystävällisesti kehotin (lue: käskin) laittamaan meikit naamaan ja hiukset ojennukseen ja olisin hetken päästä hakemassa häntä. Tämä ystävä on siitä ihana, että häntä ei paljon tarvitse ylipuhua, vaan vastaus oli kyllä hyvin yksiselitteinen: "Okei, apua mitä mä laitan päälle?". Oli mahtavaa päästä viettämään aikaa rakkaimman ystävän kanssa.

Himoksella ihasteltiin taas, mitä kaikkea uutta kivaa se Elvis on keksinyt myyntiin. Samalla tuli vaihdettua kuulumisia Satun ja Pipsan kanssa. Johan se oli kuitenkin pian päästävä valtaamaan paikat eturivistä. Aiemmin illalla huvittuneena seurasin, kun nuoret juoksivat eturiviin. Nauru tosin loppui lyhyeen kun tajusin miltä me mahdamme noin niinkuin aikuisina näyttää, kun keikkapaikan auettua valtaamme paikkamme. Juu myönnän myös, että joskus on tullut otettua muutama juoksuaskelkin. Jotenkin se on herttaista, kun kyseessä on nuoret. Ehkä aikuisten kohdalla se näyttää ennemminkin säälittävältä. Vaan eipä tuo haittaa. Mieluusti olen säälittävä. Ei haittaa.

Teemuakin onnistuimme siinä häiritsemään siinä hänen työntekonsa keskellä. Vaikka se ei mitenkään ollut tarkoitus. Kato Teemu, kun ei se maailma pyöri pelkästään sun ympärillä. Ei me aina sulle naureta. Mitä siitäki tulis jos me aina naurettais Teemulle? Joten me tulimme siihen lopputulokseen, että Teemullakin on ollut meitä ikävä. Terkkuja Teemulle, meilläkin on ollut sinua ikävä! :) Uudet alkutahdit pyörimään. Hetki siinä ihmeteltiin, jotta että "Nytkö tää jo alkaa?".



Likaisten legendojen aikana ehti tehdä monta todella tärkeää huomiota: "Onks Daffylla ikinä ennen ollut farkkuja jalassa?" "Jukilla on hiukset ponnarilla, hih." "Mikä ihmeen juomapulloteline Jukilla on?" "Ollilla on uus hyvännäkönen paita". Juu, tärkeitä huomioita, eikö vaan? Hymy oli herkässä ja oli helppoa antaa tuttujen sävelien virrata sisään. Ei tämän parempaa olekaan. Tie sydämeeni -biisillä jatkettiin ja sillähän saa takuuvarmasti kädet nousemaan kattoon asti. Tia-Marialla mentiin eteenpäin ja Loistonkin joku pääsi toivomaan. Spesiaalia tarjoiltiin myös uutukaisen biisin muodossa Kuvitellaan vaan/niin, näköjään vanhuus ei tule yksin kun ei biisin nimi jäänyt vielä mieleen. Tässä biisissä pidin erityisesti kitarasta, muuten mieleen tuli ehkä liiaksi(?) iskelmä, eikä ainakaan minua saaanut vielä ensimmäisellä kuuntelukerralla syttymään.


Todellisen herkun tarjoilivat Olli, Mikko ja Jaska esittämällä jäätävän version Hän tanssi kanssa enkeleiden -biisistä. Sattuu niitä blackouteja kenelle tahansa, joten ei se Olli haittaa, jos ei kaikkia sanoja aina muista. Kannatti näköjään kolmikon käydä ulkomailla asti soittelemassa ja esiintymässä, kun siellä olivat kuulemma tämän version biisistä esittäneet myös. Lauluvuoro Jukille ja Oikee enkeli ja Deadline ilmoille. Jukillekin olisi ilmeisesti tulossa keväällä uusi kappale keikoille, joten sitä innolla odotellaan. Onnen hohteessa jatkoi illan antia. Vie mut minne vaan kajahti myös komeasti ilmoille. Saatiinpa nauttia myös Pienestä ihmisestä suuressa maailmassa. Unohtamatta tietenkään Ihmisen poikaa. Encore aloitettiin myöskin uutukaisella kappaleella. Anteeksi jälleen muistamattomuuteni biisin nimen suhteen Hiljainen(?) puutarha, tai jonkinlainen puutarha. Herää miettimään, että missähän rakkaat aivoni mahtavat keikoilla olla. Ainiin, narikassa tai ehkäpä kotona nukkumassa tyynyllä. Oli miten oli, tämä biisi sai kylmät väreet aikaiseksi ja iski kyllä ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kovasti pidin, ehkä joitain samoja piirteitä kuin Haaksirikossa. Tunnelmaa täynnä oleva kappale. Kiitoksen ja kunnian aikana Ollille selvisi uusi piirre mikrofonista: sen voi vahingossa sammuttaa (toki mikrofoni oli uusi, joten erehdykset ovat inhimillisä). Eihän me toki sille kommellukselle naurettu. Ehei. Viimeisenä vielä Rakkaus on lumivalkoinen ilmoille ja ilta oli saatettu päätökseen.


Edit 3.3. Lunttasin Yölinjalta ja uusien biisien nimet ovatten siis Kuvitellaan niin ja Hiljainen puutarha

Herrat olivat hyvässä vedossa. Hyvä fiilis täytti minut, kun pitkästä aikaa pääsi päätä nollaamaan ja kuuntelemaan Yötä livenä. Kun elää täysillä musiikin mukana, ei sitä parempaa tunnetta olekaan. Ollikin oli opetellut parit uudet tanssiaskeleet taas näin kevään kunniaksi, tietenkin nauruhermot kutisivat niistä liikkeistä valtavasti. Keikan loppuessa syvä huokaus ja pienen pieni ajatus päässä: "Voi että mulla olikin ollut jo ikävä Yön keikoille.".

Tosin seuraavana aamuna kun pienen pieni ihmisherätyskello, eli rakas kummityttömme nousi pirteänä ylös seitsemän aikaan ja itse olin ehtinyt nukkumaan ehkä pari tuntia sai myös aikaan syvän huokauksen. Vaan tuo kummilikkamme on kyllä sellainen piristysruiske, että oksat pois, joten helposti sitä jaksoi yhden päivän vähäisimmillä unilla. Keksipä parille yöläisellekin uudet lempinimet: Juki Juksakka ja Olli Oltsukka. Eipä vissii naurattanu yhtään. Kevättä kohti mennään. Näin polkaistiin käyntiin minun kahdeksas Yö-hörhö-vuosi. Jihuu!