sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kevään toinen Himoksen reissu

Viime viikot on menty melko vauhdikkaissa merkeissä. Tällä kertaa on tosin kuljettajana ja vauhdin antajana toiminut koripallo. Reilun viikon sisään on käyty katsomassa kolme peliä ja keskiviikkona olisi taas seuraava. Korisporukka on kyllä mahtavia tyyppejä pullollaan. Ja melko hyvin edellinen viikonloppu pyörikin koripallon ympärillä. Tuntuu, että mitä enempi pelejä käy katsomassa, sen enemmän siitä nauttii. Tai siis minähän olin ihan myyty jo viime keväänä, kun ensimmäisen kerran istuin Mansikka-ahon hallin penkkiin seuraamaan ihka ensimmäistä korispeliä livenä.

28.3.2015 Himosareena, Jämsä


Matkaan lähdettiin nyt viimeistä kertaa (pitkään aikaan) yhdessä rakkaan ystäväni kanssa. Nauru raikasi autossa, kun kelailtiin taas yhteisiä reissuja. Voi jestas missä kaikissa liemissä onkaan tullut oltua. Molemmilla ehkä salaa takaraivossa ajatus ystävän tulevasta muutosta. Se jätettiin kuitenkin melko hyvin käsittelemättä sen tarkemmin.

Himokselle oli taas pari muutakin tuttua eksynyt ja heidän kanssaan on aina kiva vaihtaa kuulumisia tai vaikkapa vaan ne halaukset. Sekin on kivaa. Sopivan mittaisen odottelun jälkeen saatiin jälleen nauttia hyvästä musiikista Himosareenalla. Himos on yksi lempipaikoistani ja sinne onkin aina kiva mennä Yötä vastaanottamaan. Ensimmäisenä tosin kiinnitimme huomiota siihen, että lavalta puuttui jotakin oleellista. Jossain vaiheessa keikkaa Olli kertoikin Mikon olevan Tampere-talolla Beatles -meiningeillä. Eli Jaska tuurasi Mikkoa ja hyvin muuten tuurasikin.

Ilta oli jälleen enkelibiiseistä tykkäilevän mieleen. Kolme enkeli-biisiä illassa on juuri sopiva määrä. Himoksella keikka polkaistiin käyntiin Vie mut minne vaan -kipaleella. Sinänsä harmi, koska silloin jäi pois Hyvässä ja pahassa -biisi. Onneksi kuultiin kuitenkin Ei syntiä sen kauniimpaa ja Jään sun viereen samaiselta levyltä. Muuten mentiin melko hit music only -linjaa. Johon varmaan vaikuttaa myös se, että kun porukasta puuttuu yksi, on esimerkiksi balladeja hitusen hankalampi soittaa. Joten niitä ei keikalla kuultu. Taattua vauhdikkaampaa Yötä. Hyvä meininki lavalla. Iloisia soittajia.


Parin melko rankan työviikon jälkeen minun fiilikset ei ehkä olleet tällä kertaa ihan katossa. Jonkun sortin osuus saattoi toki olla Artistillakin. Ja oman lisänsä ystäväisen muutto. Monta juttua, jotka mielenpäällä oleili keikan aikana. Mutta eipä siinä. Joskus näinkin.

Kotimatkalla ei kyyneleiltä voinut välttyä. Vähän väliä mieleen hiipi sen rakkaan ystävän muutto kauas. Ja vaikkei se ystävyys mihinkään häviäkään sen välimatkan myötä, niin jatkossa ei ole sitä ihmistä niin lähellä, jonka kanssa voi suunnitella yhteisiä keikkareissuja. Ikävä tulee. Iso ikävä.

"Sillä mietit miten käy
jos ei missään enää näy
niitä jotka jaksaa sinua ymmärtää."




maanantai 9. maaliskuuta 2015

Naistenpäivänä Trio-keikalla

8.3.2015 Tampere-talo, Olli Lindholm trio


Sanoinhan että lähden taas liikkeelle ja niinhän teinkin. Jälleen nappasin matkan varrelta rakkaan ystäväiseni kyytiin ja matka kohti Tamperetta voi alkaa. En tiedä pelottiko kyydissä istuvaa, mutta hiukan saattoi leideillä olla kiire. Harvinaista tämäkin. Yleensä kun ollaan paikalla todella hyvissä ajoin, ettei vain myöhästytä. Nyt pohjalla oli pitkään nukuttu aamupäivä ja edellisen illan jälkeen jättämä pieni väsymys. Ja kuinka ollakkaan, kun on kiire niin voit olla aivan varma, että löydät edestäsi kaikki mahdolliset sunnuntaikuskit ja MOPOAUTOT. Kun ei siitä moposta päässyt heti ohi, niin voin kertoa autossa lenteli melko painokelvotonta tekstiä. Hupsista. Vaan ehdittiin ajoissa perille ja ehdittiin jopa hetki istua penkissä, ennen kuin valot sammuivat illan konserttielämys voi alkaa. Jäi muuten kuoharit juomatta. Hitsi vieköön.

Toista kertaa olin nyt Trio-keikalla ja ensimmäinen kertakin teki vaikutuksen. Tällaisena aktiivikeikkailijana voi nauttia niin suuresti, kun saa kuunnella pelkästää poweriballadeja. Ja niistä tutuista keikkabiiseistäkin erilaisia sovituksia. Enkelille toi kyyneleet silmiin, eikä sille minkään mahtanut, vaikka niitä kuinka yritti nieleskellä pois. Lähes jokaisen kappaleen kohdalla kun Olli sanoi kappaleen nimen, niin sekä omasta että vieruskaverin suusta pääsi syvä huokaus. 

Ihmisen poika, Rakkaus ei kuole milloinkaan, Voin luopuu mistä vaan, Kiertolainen, Pettävällä jäällä, En saanut sua pilviin, Vastatuuleen (Ollin soololevyltä Voima), Veljeni (Suvin Pahalta piilossa -levyltä), En rakasta sua enää (13. Yö -levyltä), Vie mut minne vaan, Kuin sävel oisi hän, Särkyvää, Haaksirikko, ROLV ja mikä ihana kappale oli kaivettu Valo-levyltä: Olet mun. Biisien puolesta ilta siis miellytti todella paljon. Harvinaisuuksia harvinaisuuksien perään ja niitä balladeja.

Tunnelmaltaan konsertti oli hieno. Intiimi-tilaisuus, kun kyseessä oli Tampere-talon Pieni sali. Lämmin ja tunnerikas ilta. Mikko flyygelin takana ja Jaska akustisen kitaran varressa ja Ollin eläytyminen kappaleisiin. Jos itse keikoilla onkin siellä eturivin tuntumassa ja sehän ei äänentoistollisesti ole paras paikka. Nyt pääsi todella nauttimaan Mikon sekä Jaskan soitosta aivan erilailla kuin niin sanoituilla normikeikoilla. Helposti pystyi vain sulkemaan silmät ja antamaan musiikin virrata koko kehoon. Toki tämäkin vaikuttaa osaltaan siihen, miksi helpommin tällaisilla keikoilla herkistyy ja joutuu pyyhkimään silmäkulmia. Nuo poweriballadit, kun kuitenkin ovat niitä, jotka kolahtavat minuun koviten. Kuuluu vain pelkkä "Kops.", kun se biisi uppoaa syvälle sieluun asti Ollin tulkitsemana.



Ei ollut turha reissu. Vähän oli kotimatkalla väsyneitä likkoja autossa, naurun räkätys sen kuin kaikui autossa. Tavan räkättirastaita mekin ollaan. Jos tulee tilaisuus päästä katsomaan Trio-keikkaa, suosittelen lämpimästi. Jospa näitä silloin tällöin järjestettäisiin, toivoa sopii. Kaunista, herkkää, tunnelmallista, hauskaa (Ollin välispiikkejä ei voi kuunnella nauramatta, on se hassu), hienoa musiikkia, niistä oli tämä ilta tehty. Nyt voikin muutaman viikon vetää pientä huilia näistä musiikkikuvioista ja keskittyä välillä muihin asioihin.

Palaillaan astialle. Pus <3

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Laukaalla vai onko se Laukaassa?

7.3. Laukaa, Peurunka-areena


Tämä viikonloppu meneekin enemmän tai vähemmän tien päällä. Viikonloppu oli hyvä aloittaa Loimaalta. Tällä kertaa biisoni oli vahvempi kuin karhu. Kysehän on luonnollisestikin koripallosta. Reissu oli silti kiva. On hienoa päästä kannustamaan omaa kotijoukkuetta välillä muuallekin kuin Kouvolaan. Ja vaikka Kouvot ei tällä kertaa voittanutkaan, niin ylpeästi saa tuota joukkoa kannattaa.

Lauantaina sitten tutut kuviot. Rakas ystävä kyytiin matkan varrelta ja ei muuta kuin taittamaan yhdessä taas reissua. Nämä reissut tulevat kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Se kun saa höpistä rauhassa sen toisen hörhön kanssa, joka siinä autossa vieressä istuu, on ihan parasta.


Auton nokka siis kohti Laukaata. Tarkistin viikolla sähköpostitse saako järjestelmäkameralla kuvata. No eipä saanut. Varmistin vielä, että eli järkkärit huomauttavat asiasta, jos järjestelmäkameralla kuvia ottaa. Vastaus oli että kyllä, juuri näin se on. Ja keikan alkaessa, mitä huomaankaan, joku muu on järjestelmäkameran sinne tuonut, eikä kukaan hänelle mitään asiasta sano. Ja minähän olin se kiltti ja tunnollinen ja jätin omani juuri tästä syystä kotiin. Ihan en nyt ymmärrä, että missä vaiheessa se kuvauspolitiikka olikin sitten muuttunut. No välillä näinkin. En ottanut ensimmäistäkään kuvaa koko keikan aikana. Olipahan aikaa nauttia eri lailla keikasta. Joten kaivan arkistojen kätköistä muutaman kuvan blogia piristämään.


Sieltä ne tutut alkusävelet jälleen kajahtivat soimaan. Ei muuta kuin äijät lavalle ja Hyvässä ja pahassa ilmoille. Sille jatkoa tarjoili tietystikin aina niin hyvää keikkafiilikseen virittelevä Yötä vastaanottamaan. Siinä biisissä on jotain kummaa taikaa, edelleen tykkään paljon. Kyllä oli taas hymy herkässä tällä keikalla. Nauru raikui useamman kerran kun seuraili sen rakkaan Artistin liikkeitä. On aina niin hienoa nähdä Olli niin hyvällä tuulella, kuin mitä hän oli. Äärimmäisen hyväntuulinen keikka. Illan erikoisuutena tarjoiltiin Naistenpäivän kunniaksi Rakkaus ei kuole milloinkaan -kipale Pelko ja rakkaus -levyltä. Muuten keikka etenikin melko tuttuja raiteita pitkin: Hän tanssi kanssa enkeleiden, Tia-Maria, Ei syntiä sen kauniinpaa, Jukilta Kauneinta päällä maan ja Deadline, Tie sydämeeni, Likaiset legendat 1 ja Ihmisen poika sekä ROLV. Täytyy sanoa, että hymy huulilla saa kyllä seurata sen rakkaan Artistin vuoropuhelua yleisön kanssa. Tällä kertaa joku pääsi pisteyttämään Ollin ja Jukin. Jep jep. Mistä ihmeestä se repii niitä juttuja? 



Haaksirikko, Jään sun viereen ja Kiitos ja kunnia kruunasivat illan. Tästä illasta jää mieleen erinäisiä tanssiliikkeitä, meidän rakas henkilökohtainen matkaoppaamme, paljon hyvää mieltä, hyvää musiikkia, naurua, hymyjä, virnistyksiä, hihityksiä. Vaasalainen tyyppi, joka kuulemma puhuu samalla lailla kuin Kingistä tuttu Tove Hanson. Hyvin huomaa, että tämä ohjelma ei ole jäänyt ainakaan Ollilta katsomatta. Edellisenä viikonloppuna nähtiin pienen hetken Martti Alaselta tuttuja maneereja.

Kotimatkalla ihmettelimme ystäväni kanssa, että missä se järki taas oikein on. Tunnelma meinasi paikoitellen olla hiukan väsynyt. Kello kolkutteli yli viiden, kun kaarsin auton kotipihaan. Minullapa on muuten paras mies. Pihavalo oli jätetty päälle ja minä kun vedin vielä sikeitä, niin hän kokkaili minulle ruokaa. Saa kyllä olla onnellinen siitä, että tuo mies (ainakin jossain määrin) ymmärtää tätä harrastusta. Hyvää Naistenpäivää! Minäpä tästä kohta taas lähden liikkeelle. 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Lahden talvisessa Yössä

28.2.2015 Finlandia-klubi, Lahti

Johan siittä edellisestä keikasta onkin niin paljon aikaa, että hyvin pystyi jälleen starttailemaan tuon auton ja ei muuta kuin auton nokka kohti Lahtea. Tällä kertaa ilta alkoikin jo hyvissä ajoin ja mikäpä sen parempaa, kuin yhdistää keikkaan rakkaan ystävän näkeminen ja tämän kanssa maailman parantaminen.

Jostain syystä Lahti ei yllä kaupungeissa lemppareihini. Tähän on kyllä pari hyvää (tai todella huonoa syytä). Ensinnäkin ensimmäinen keikkakokemukseni Lahdessa päättyi suureen reikään paitani selkämyksessä, tässä myös syy siihen miksi en pidä keski-ikäisistä humalaisista täti-ihmisistä. Toiseksi, yhden kerran Lahti on syönyt autoni keikan aikana. Ja siis kyllä tämähän on juurikin Lahden vika, kun itse menen hukkaamaan autoni. Jep, tällaista minä onnistun tekemään. Kolmanneksi, lahtelaiset on jotenkin aggressiivisia...tai negatiivisia. Tämä näkyy erityisen hyvin koripallopeleissä.

Tällä kertaa Lahti kuitenkin yllätti positiivisesti. Löytyyhän Lahdesta siis paljon hyvääkin. Finlandia-klubi oli minulle uusi tuttavuus. Jotenkin en taas yhtään yllättynyt siitä, että olimme hyvissä ajoin paikalla. Vaan saipa kaikessa rauhassa tosiaan parantaa maailmaa. Todella outo tunne istua Sibelius-talon aulassa, joka on todella hiljainen ja äänet kaikuvat siellä hyvin. Aiemmin kun kokemukset rajoittuvat konsertteihin, jolloin Metsähallin täyttää vilkas puheensorina. Hassu fiilis. Finlandia-klubi paikkana oli varsin miellyttävä kokemus. Keikka alkoi aikaisin, anniskelualue erikseen (ei siis tarvitse pelätä tuoppeja niskassa), eikä valokuvaamisesta nipottavia järjestyksenvalvojia. Plussapisteet tälle paikalle lähti juuri.

Tällaisia odotuksia muuten sietäisi useamminkin olla. Ovet klubille avautuivat klo 20 ja tunnin odottelun jälkeen päästiin jo kuulemaan alkunauhaa ja taputtamaan äijiä lavalle. Näitä lisää kiitos. Keikka polkaistiin käyntiin Hyvässä ja pahassa biisillä ja heti perään kuultiin Yötä vastaanottamaan. Molemmat ovat muuten todella hyviä livebiisejä. Illan erikoisuutena kuultiin muuten mielenkiintoinen versio Vie mut minne vaan kappaleesta. Eräs tuttu kysyikin keikan jälkeen mitä siitä pidin ja rehellisesti voin sanoa, että pidin kovasti. Piristävän erilainen versio vanhasta tutusta biisistä.

Jukilta kuultiin jälleen Kauneinta päällä maan ja vanhana tuttuna Deadline. Ei syntiä sen kauniinpaa soi hienosti livenä. Minäkin alan pikku hiljaa lämmetä tälle biisille, vaikkei se omiin suosikkeihini kuulukaan. Yksi tämän hetken suosikkejani keikoilla on Jään sun viereen, siitä laulusta löytyy meinaan livenä potkua! Tykkään. Ehdottomasti. Ja tähän kohtaan syvä helpotuksen huokaus, osasin jopa sanat. Sitä kun ne sanat meinaa itsellään hukkua edelleen siinä vaiheessa, kun tuntee sellaisen tuijotuksen ja kun tietää että ne pitäisi osata. Huh, oikein meni.

Paljon mahtui taas iltaan naurua ja hyvää mieltä ja ehdottomasti nyt on ne keikkatauon jäät karisteltu harteilta pois, joita ehkä vielä Himoksella oli aistittavissa. Osansa asiaan saattaa tehdä myös se, että tällä kertaa pääsin nauttimaan keikasta hyvän ystävän seurassa, viime viikolla kun siitä viereltä jotain olennaista puuttui. Jatketaan harjoituksia taas tuonnempana.

Lisää kuvia löytyy täältä.