perjantai 21. joulukuuta 2012

Särkynyt enkeli toivottaa hyvää joulua!


Särkynyt enkeli tahtoo toivottaa kaikille lukijoille rauhallista ja tunnelmallista joulua! Muistakaa nauttia kiireettömyydestä ja läheistenne seurasta. Jouluna on lupa syödä hyvin ja yötä päivää. Suklaariippuvaisten ihmisten kulta-aikaa. Meidän joulupöytään kuuluu kinkku, porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa ja perunalaatikkoa, Italiansalaattia, sillikaviaaria (miehen mukana tullut jouluherkku, jota minä en kyllä syö), savulohta, graavilohta (minä en syö, mies kylläkin). Jouluaattona perinteisiin kuuluu isovanhempien haudalla käyminen (mummolle ja vaarille terveiset taivaaseen), joulusauna, jouluruoka ja lahjat. Tänäkin vuonna saan olla onnellinen, kun pääsen nauttimaan perheeni seurasta (oma rakas mieheni, omat rakkaat vanhempani ja oma rakas isoveli) jouluaattoiltana, vaikka 3-vuorotöitä teenkin. Jouluaattoaamuna aion mennä töihin Yön tonttulakki päässä. On onnea päästä rauhoittumaan joulun viettoon. Huomenna siivousurakan jälkeen kotona toivottavasti myös hiukan tuoksuu joululta, kunhan sisään saadaan kuusi. Joulupäivänä on taas riennettävä töihin. Sitten saakin taas nauttia parista kiireettömästä vapaapäivästä ja toivottavasti jossain välissä myös mieheni sukulaisten seurasta, joihin tietenkin lukeutuu myös ihana pieni enkeli-kummityttömme. Meillä soi jouluna ainakin Suvin joululevy, Finlandersin joululevy sekä Juha Tapion joululevy. Olkaahan kiltisti!

Näiden joululaulujen myötä toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua. Ensimmäisenä Tamperetalolla lauantaina 15.12.2012 taltioitu video On jouluyö -kappaleesta, joka siis löytynee ensi vuonna ilmestyvältä Ollin joululevyltä. Alkuperäinen linkki on siis julkaistu Aamulehden sivuilla. Eli toimittajille kiitokset kauniin kappaleen taltioinnista.. Toisena kappaleen saatte kuunnella minun lempijoululauluni Suvin versioimana. Tämä laulu on ollut suosikkini jo useita vuosia ja olin hyvin onnellinen, että Suvi sen aikoinaan joululevyllään julkaisi. Uskomattoman kaunis kappale: Tulkoon joulu








Särkynyt enkeli vaikenee, mutta vain hetkeksi... Palataan ensi vuonna uusin kujein asiaan... ;)

maanantai 17. joulukuuta 2012

Viimeisiä pelon ja rakkauden täyteisiä iltoja viedään...

Tampere talo 15.-16.12.



Kaksi viimeistä konserttia. Tunteet oli molempina iltoina hyvin pinnassa. Ei riittänyt enää silmien räpsyttely ja kattoon tuijottelu. Kyyneleet valuivat monien biisien aikana. Todellisen yllätysmomentin tarjoilivat meille lauantaina. Lavalle syöksyi Ollin kanssa Pettävällä jäällä -biisiä laulamaan Suvi. Hymy juurtui kasvoille ja toisaalta suuri harmi, etten ollut saanut syksyn aikana järjestettyä omia aikataulujani niin, että olisin päässyt katsomaan ja kuuntelemaan Suvin omaa ensimmäistä konsertti-kiertuetta.

Lauantaina kyyneleet valuivat solkenaan Ei yksinäinen unta saa biisin aikana, kun mielen valtasi samalla koti-ikävä. Joululaulut herkistivät jälleen, ja sitä tunnetta on vaikea edes kuvailla, kun näkee miten vaikeaa se laulaminen on artistille itselleen. Se saa tuosta suurimmasta idolista näkyviin sen inhimillisen puolen, jonka hän useimmiten peittää tehokkaasti.

Lauantai-iltana meidän käskettiin keksiä jotain kivaa, joten eihän siinä auttanut muu, kuin lähteä nauttimaan ystävien seurasta Tampereen yöelämään. En sitten tiedä, että onnistuimmeko me karkottamaan yhdestä baarista kaikki asiakkaat. Seurue kun alkoi olemaan jo hiukan hysteerinen ja väsynyt. Ei meinannut naurulle tulla loppua. Vedet valuivat jälleen silmistä, kun nauratti niin kovin.

Kiertueen loppuminen saa minut herkistymään myös sen vuoksi, että tämä orkesteri on tuonut elämääni monia upeita ihmisiä. Toisten kanssa välimatkat ovat pitkiä, jolloin näkeminen rajoittuu paljolti keikkojen ja konserttien ympärille.



Mahtava syksy on takana päin. Sanat eivät riitä kuvailemaan niitä tunteita, jotka sisälläni myllertää. Mieltä ja sydäntä lämmitti Tampereella sen rakkaan artistin levollisen näköiset hymyt, jotka osaltaan viestivät minulle ainakin sanattoman kiitoksen kuluneesta syksystä. Ollin mieliala vaikuttaa omaan keikka-/konserttikokemukseeni vahvasti. Myönnettäköön, että se ihminen on bändistä kaikista tärkein. Ei ole varmaankaan helppoa olla se johtaja, joka kantaa vastuun tapahtui mitä tahansa. Rakas artisti on tänä syksynä konsertista toiseen jaksanut keksiä juttuja, joilla saa minut ja ystäväni nauramaan. Olli on nostanut syksyllä Mikon ihanasti esiin. Mikosta saa helposti hyvin vaatimattoman kuvan ja sympaattinen tyyppi hän mielestäni on. Juki hoitaa niin basson kuin laulunkin upeasti ja tulkinnat hipovat täydellisyyttä ja kylmät väreet hiipivät selkään Jukin laulua kuunnellessa. Daffyn kitarasoolot saavat hymyn nousemaan huulille ja sitä kitarataiturointia voisi kuunnella vaikka koko päivän. Ari rumpujensa takana on herrasmies vailla vertaa, jonka velmut ilmeet saavat punan nousemaan poskille ja hymyn liimautumaan huulille. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Jaska, ihanalla huumoritajulla varustettu tyyppi, joka saa hymyn aina huulille. Jaskan monitaituruus on syksyn aikana korostunut, kun mieshän soittaa mitä tahansa soitinta kuin vettä vaan.

Omat kauniit sanansa ansaitsevat ne rakkaat "kuoromummot". Miina on ollut jokaisessa konsertissa mukana ja siinä mimmissä riittää energiaa vaikka muillekin. Häntä ei voi katsella ja kuunnella hymyilemättä, koska hänen lavasäteilynsä on jotain ihan uskomatonta. Unohtamatta tietenkään sitä, miten upeasti hän laulaa. Miina omaa persoonallisen ja ihanan äänen, jota voisi kuunnella ihan vaikka levyllisen tai useammankin verran... Miina on tämän vuoden aikana vallannut pienen paikan sydämestäni, eikä siis jatkossakaan tule minusta niin helpolla eroon pääsemään. Eipä ole niitä sanoja häntäkään paremmin kehumaan ja kuvailemaan. Kyllähän tekin sen tiedätte, että Miina nyt vaan on huipputyyppi! Annika on viime syksynä jo hiukan tullut tutuksi ja tänä syksynä on hänen kauniista ja ihanasta äänestä saatu nauttia muutamaan otteeseen. Annika myöskin säteilee lavalla ja erityisen ihanaa on joka kerta kuulla Pettävällä jäällä -duetointi Ollin kanssa. Riikka ei ollut entuudestaan tuttu. Hiukan hiljaisemman oloinen, kuin nämä kaksi muuta mimmiä. Kemiat Miinan kanssa kuitenkin paranivat loppua kohden ja mimmien liikehdintää oli hauska seurata. Riikka lunasti paikkansa ja sopi taustalaulajiin kuin nenä päähän. Näitä mimmejä tulee ikävä. Noita äijänköriläitä kun tietää näkevänsä taas ensi vuonnakin...

Valot, äänet, videot, kuvat, kaikki ovat toimineet syksyn ajan hienosti ja oman kiitoksensa ansaisevat myös Yön taustalla olevat tekniikan ihmiset. Kiertuemanagerina on tänäkin vuonna toiminut Konde, joka saa myös hymyn huulille ja ansaitsipa myötätuntoiset ajatukset lauantai-iltana kun luimme ystäväni kanssa, että Popeda-laivaa hiukan keinutti. Paitamyyntiin tuli taas syksyn aikana lahjoitettua euro jos toinenkin ihania tavaroita vastaan. Satu on ihan mahtava tyyppi. Hänelläkin on hermot ihanasti kestänyt minua ja tyhmiä juttujani. Tykkään kovasti.

Iso ikävä tulee taas kaikkia tuon orkesterin ympärillä pyöriviä ihmisiä. Onneksi sai kaikille bändin jäsenille ja mimmeille toivottaa henkilökohtaisesti hyvää joulua viimeisen konsertin päätteeksi. Kovin oli hiljainen kotimatka. Vaikea varmaan kuvitella, jos minua ja ystävääni yhtään tuntee... Kotimatkalla autossa soi Yö, Miina ja Suvi. Nyt voi antaa itselleen luvan rauhoittua joulun viettoon. Takataskuun on talletettu syksyn varrelta upeita hetkiä, jotka auttavat jaksamaan arjessa.

"Näistä öistä voimani mä saan..."

Pelkoa ja rakkautta Lahdessa...

13.12. Lahden Sibeliustalo

Kovin olin itselleni kiireisen päivän buukannut. Ensin aamulla yövuoron jälkeen hetkeksi miehen siskolle nukkumaan. Riittihän sitä unta ehkä kaikki kaksi tuntia. Ruokaa napaan ja ei muuta kuin kaupan kautta kohti mieheni vanhempia. Siellä kahveet ja sen jälkeen oli aika leikkiä kampaajaa. Ohjelmassa oli ensin mieheni siskon hiusten kihartaminen ja asettelu. Sen jälkeen vuorossa oli pienen kummityttömme hiusten kiharrus. Tätä iltaa oli tuo pieni prinsessa taas kovasti odottanut. Kovalla kiireellä itse suihkuun ja naama ja hiukset ojennukseen. Auto tulille ja kotiin ja siirtyminen vanhempieni kyytiin. Vanhempani olivat siis ensimmäistä kertaa lähdössä Yötä vastaanottamaan. Äitini nyt on pitänyt Yön musiikista iät ja ajat. Isäni alkoi vasta vuosi sitten puhelemaan, että voisihan sitä joskus johonkin lähteä katsomaan.

Onneksi ei tarvinut itse ajaa, koska keli ei taaskaan ollut mitenkään maan mainioin. Tuttuja nähtiin aulassa ja heidän kanssaan kuulumisia vaihdettiin. Minua hiukan jännitti, että osaankohan käyttäytyä, kun vanhempani ovat paikalla. Osasin. Valot sammuksiin ja alkunauha pyörimään. Oli aika rauhoittua ja hiljentyäkin. Tutuksi tulleet ensimmäiset biisit ja jälleen saimme nauttia Ollin ja Miinan Särkyvää tulkinnasta. Sitten oli vuorossa ystäväiseni huomioiminen lavalta.
"Itkettääkö tänään?" Juu, ei. Tänään ei itketä. Muutama biisi eteenpäin ja oli minun vuoroni.
"Mää tahtoisin omistaa tän seuraavan biisin yhden fanin miehelle.". Jep. Kenestäköhän mahdat Olli-rakas puhua. Teki mieli vajota penkin alle. Kannustavat sanat ja tietenkin juuri silloin, kun vanhempani ovat paikalla myöskin. Puna nousi väkisinkin poskille. Noh. Onhan tähänkin jo totuttu. Ja naurattihan se. Kuulin ensimmäistä kertaa Pilvenpiirtäjät kappaleen. Hienolta se pienen alkukankeuden jälkeen kuulosti.

Väliajalla me ystäväni kanssa ryöväsimme kummityttöni hänen äitinsä ja mumminsa hoivista. Oli nimittäin edessä sen verran tyhjää, että kysyimme tytöltä josko hän tahtoisi tulla meidän kanssamme eteen istumaan. Ja halusihan hän. Muutaman biisin ehdimme nautiskelemaan ihan normaaleissa tunnelmissa sitten Olli kysäisi siltä pieneltä prinsessalta että:
"Uskaltaisiksää tänään jo tulla laulamaan mun kanssa tänne.".
Pieni pää kääntyi lavalle päin ja sitten äkkiä alas päin ja hiljaa sieltä kuului:
"Uskaltaisin."
Niin nautittiin tytön lempparikappaleesta Pettävällä jäällä. Biisin loputtua Olli nosti prinsessan lavalle. Meinasi kummin silmästä valua ylpeyden kyyneleet jo siinä vaiheessa. Reippaasti tyttö vetäisi kertosäkeen. Ollin mikrofoni vaan oli kovin korkealla ja niin sitä ystävällisesti meni neidille pitelemään Miina. Erityisesti omaa mieltä lämmitti se, miten kauniisti Olli hänelle puhui. Rakas muisto on talletettu neidin muistojen kirjaan.

Jukin laulaessa Ei yksinäinen unta saa kappaletta käänsi prinsessa päätäni hänen suuntaansa ja sanoi minulle hihittäen:
"Juki on unohtanut basson."
Pienen ihmettelyn jälkeen neiti nyki minua itseensä päin ja sanoi:
"Katso nyt. Jaska soittaa bassoa."
Ei voinut muuta kuin nauraa. Encore alkoi erilaisella tavalla. Saimme nautiskella Juha Tapion säveltämästä ja Vexi Salmen sanoittamasta uuden uutukaisesta joululaulusta: On jouluyö. Mieli herkistyi. Pieni neitokainen vieressä silitteli selkää ja sitten pussailtiin poskellekin. Oli kertakaikkisen hyvä olla.

Liian nopeasti oli ilta ohitse. Nimmarijonon naurujen kautta kotimatkalle vanhempien kanssa. Molemmat olivat konsertista pitäneet. Äitini sanat kertovat ehkä parhaiten illan annin: "Täydellistä.".

14.12.2012 Lahti Sibeliustalo

Seuraavana iltana vei tie jälleen Sibeliustalolle. Sovimme etukäteen ystäväni kanssa, että jos alkaa itkettämään, niin sitten nipistellään toisiamme. Tämän ajatuksen saimme eräältä kaverilta, joka sanoi että hän lyö, jos näkee, että alkaa itkettämään. Voin luopuu mistä vaan on minulle hyvin rakas kappale ja nyt annoin itselleni jo hiukan luvan herkistelläkin. Tosin rakas Artistimme viihdytti taas minua ja ystävääni ihanasti ja nauru kumpusi sisältä, kun herra yritti tukehduttaa itsensä kravattiin. Jukin laulama Kauneinta päällä maan sai myös kyynelkanavat herkistymään. Piti räpytellä silmiä eikä uskaltanut edes katsoa lavalle päin. Laskeskelin katossa olevia valoja.

Yleisö oli tällä kertaa enemmän mukana, kuin edellisenä iltana. Nyt ei piruiltu yleisölle, vaan osansa saivat bändikaverit ja hauskaa oli. Jälleen kuultiin uusi joulaulu. Tällä kertaa muistaakseni Antti Kleemolan säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Minun jouluni on. Kylmät väreet. Kyyneleet. Myötätunto artistin puolesta, joka herkistyi itsekin.

Kuulin kauniita sanoja konsertin jälkeen. Tuntui kertakaikkisen hyvältä, kun meitä kutsuttiin tukijoukoiksi ja että on ihana nähdä kontakti, joka meidän ja Ollin sekä Miinan välillä on. Nuo kaksi mahtavaa artistia ovat minulle äärimmäisen tärkeitä ihmisiä. On onni kulkea Yön matkassa ja samalla on saanut mahdollisuuden tutustua näihin mahtaviin ihmisiin.

Matka jatkuu....

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pelkoa ja rakkautta Tallinnassa!

Torstai-iltana alkoi valmiiksi jo hiukan pelottaa, kun tutkaili sääennusteita seuraavalle päivälle. Matkaan lähtö jännitti valmiiksi jo ja yöunetkin jäivät melko lyhyiksi. Liian aikaisin aamulla soi kello ja viimeiset tavarat oli aika survoa laukkuun mukaan. Vielä viimeiset tarkistukset, jotta kaikki tarvittavat oli pakattu mukaan. Ei muuta kuin bussiin ja nokka kohti Helsinkiä. Mitä lähemmäs armasta pääkaupunkiamme pääsimme, sitä huonommaksi muuttui keli. Satamassa juostiin tuulessa ja Antti-tuiskussa ;) terminaaliin. Johan sitä ehdittiin ihanaisen Miinan kanssa kuulumisia vaihtaa siinä lähtöhötäkässä, oli nimittäin laivalle menossa pari muutakin ihmistä.

Laivassa joutui hetken miettimään, uskaltaisiko mitään edes suuhunsa laittaa. Hilpeyttä herättivät kaiteille ripustetut oksennuspussit. Pizzaa hakiessa alkoi merenkäynti jo hiukan sisuskaluissa tuntua. Pöytään päästyä ei sitten taas ollutkaan hätää, tai ainakaan niin suurta hätää. En muista koska niin pienen pizzan syöminen olisi vienyt niin kauan. Piti pitää välillä taukoja ja keskittyä hengittämiseen. Takamuksemme oli parkeerattu jonkun kahvilan viereen, ensimmäisenä lensi suolapurkit. Jep, melko pientähän se. Sitten ovenkarmista putosi joku rautainen juttu (älkää kysykö, kun ei mitään hajua, mikä se oli). Näppärästi se laitettiin seinään kiinni "roudariteipillä". Lattian poikki pyöri appelsiini ja omena. Nauratti ihan hysteerisesti. Astianpalautuskärry lähti pyörimään kohti. Joku sai sen onneksi kiinni, ennen kuin se ehti kolahtaa meikäläiseen. Ei juuri naurattanut. Pelotti. Pyörittelyn jälkeen meno tasoittui. Kauppaan ei päässyt ostamaan itselleen skumppanjaa hengissä selviytymisen kunniaksi. Oli ilmeisesti hiukan tavarat vaihtaneet paikkaa ja työntekijöillä oli täysi työ siivota. Hajuvesikaupassa oli käytetty paljon paljon kelmua tavaroiden putoilun estämiseksi. Kannella tupakalla käyminen oli myös melkoinen kokemus. Meinasi vallan lähteä lentoon. Kyllä muuten harmitti kaverin puolesta, joka odotteli Helsingin satamassa toista laivaa saapuvaksi. Toki muidenkin samaa laivaa odottavien puolesta hirvitti, että ehtisivätköhän kaikki halukkaat konserttiin. Tämä reissu kun oli omalla kohdalla ainakin todella hartaasti odotettu.

Hotelli Viruun päästyä jo alkoi naurattaakin ja päästiin lystikkään reissun makuun. Pienet shoppailut ehdittiin suorittaa ennen konserttiin valmistautumista. Meinasi iskeä hyperventilaatiokohtaus, kun löysin Hello Kitty -kaupan. Lähtihän sieltä jotain mukaankin. Ja seuraavana päivänä käytiin vielä ostostelemassa kummitytöllekin samaisesta kaupasta jotain. Konserttiin valmistauduttiin kiireellä ja sitten aulabaariin nauttimaan parit juomat ja rentoutumaan.

Konsertti alkoi puoli tuntia aiempaa ilmoitettua myöhemmin, jotta myös Viking Expressin porukka ehti Tallinnaan. Annika Eklundin puuttuessa, kuultiin ihan uskomattoman ihana Särkyvää -veto. Olli duetoi kappaleen tällä kertaa Miina Mikkosen kanssa. Miinahan on tehnyt minuun ison vaikutuksen jo ensitapaamisella. Mimmin ääni on sellainen, että ei voi kuin huokaillen kuunnella. Tykkään kovasti. Särkyvää -biisissä on tänä syksynä ollut herkkä ja kaunis tunnelma. Tälläkin kertaa tunnelma oli samanlainen, eikä meinannut edes uskaltaa hengittää.


Jälleen oli biisisetissä tapahtunut muutoksia. Timo Kiiskisen tekemä Hengissä -kappale oli jäänyt pois, sinänsä harmi, koska kappale olisi sopinut hyvin päivän teemaan. Tilalle oli kuitenkin otettu uskomattoman hieno Jussi Hakulisen kappale Parrasvalot. Taustalla pyöri pätkiä samaisen biisin musiikkivideosta. Ihanan tutun ja turvallisen tunteen loi se, että rakas Artistimme sekoili sanoissa. Kumma juttu kun ne sanat katoavat itseltäänkin ja laulelee sujuvasti väärin Ollin mukana. Olli hauskuutti taas välispiikeillään, etenkin Hjallis-imitaatio oli huisin hyvä. Olli on ihanasti konserttien aikana nostanut esimerkiksi Mikon flyygelin takaa, hänen ansaitsemalleen korokkeelle. Samoin kuin tänä syksynä on viime syksyn tavoin esitelty bändi, jolloin saa kullekin bändinjäsenelle hihkua ja jokainen saa omat kannustuksensa. Eipä muuten varmaan orkesteria harmita juurikaan se, että Syksyn sävelen voitto meni Jesse Kaikurannalle, kuuleman mukaan eroa oli 30 ääntä. ;) No ei voi minkään.

Liian nopeasti oli jälleen konsertti ohitse. Herrasväki kokoontui aulaan jälleen nimikirjoitusten jakoon. Illan aikana ehdittiin kohtaamaan arvon herroja orkesterista ja täytyy sanoa, että ihania ovatten nuo miehet. Hotellin alakerrassa tarjoiltiin live-musiikkia ja olihan bändi. Nuoria, suloisia poikia, jotka lauloivat eestiläistä poppia. Vaikken sanoista mitään ymmärtänytkään, oli bändiä mukava kuunnella ja mukana hiukan jammaillakin. Bändin nimestä ei kyllä ole mitään tietoa.

Seuraavana päivänä käytiin vielä hiukan ostoksilla ja pian olikin jo aika luovuttaa huone. Hotellin aulassa hyvässä seurassa alkoi väsymys painaa ja naurun käkätys oli vallan hirmuinen. Pyydän anteeksi kaikilta, joiden elämää se jollain lailla häiritsi. Valitettavasti luoja ei ole suonut minulle pientä ja hentoista ääntä, joten onhan tuo saattanut kaikua hiukan siellä aulassa.

Laivamatka takaisin päin oli huomattavasti mukavampi kuin mennessä. Tax Freestä hiukan herkkuja mukaan. Naurun kiherrys oli jälleen valtaisa, kun muutama kappale hiljaisia ja tasapainoisia ihmisiä kokoontuu saman pöydän ääreen. Viimeiset naurut saatiin vielä aikaan terminaalissa ja täytyy sanoa, että ihmiset ovat ahdasmielisiä. Paheksuvia katseita luotiin taaksepäin, kun jotkut hyvällä huumorintajulla varustetut miehet tekivät tuttavuutta varsin erikoisella tavalla. Ehkä suomalaiseen peruskulttuuriin ei kuulu tunteiden näyttäminen. Reissu oli varsin onnistunut. Bussissa alkoikin jo oikeasti väsy painaa, tuttujen kanssa ei aika kuitenkaan käynyt pitkäksi. Päästiin kuulemma johonkin historiankirjoihinkin, Suomenlahdella kun oli mitattu korkein yksittäinen aalto yli 9 metriä perjantaina. Melkoisen ikimuistoinen reissu oli takanapäin. Muistoja on kuitenkin taas aarrearkkuun talletettu.

"Yli merten seilataan
yli vuorten kahdestaan
kanssasi nähdä saan
kun YÖ taas peittää maan"

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Winter Open 2012

Auto starttasi jälleen. Tällä kertaa suuntana oli ensin ystäväisen tupa, pienen shoppailureissun jälkeen. Piti käydä hakemassa aivojumppapelejä ja pitipä tehdä vielä yksi ennalta suunnittelematon koukkaus matkalla. Eräs kun tuppaa unohtamaan reissuun lähtiessä ottaa mukaan jotain vaatetta yöksi. Yöpuvut jää siis joka toisella kerralla kotiin, joten piti käydä ostamassa taas uusi. Onneksi en kovin usein ole öitä poissa kotoa, joten kaappini ei sentään pursua yöpukuja.

Kilometrejä määränpäähän oli reilu 500. Jokunen tovi siis autossa istahdettiin. Matkalla pysähdyttiin toki pariin otteeseen hiukan jaloittelemaan ja hoitamaan ruumiillisia tarpeita. Illalla saavuimme määränpäähän ja meitä odottikin oikein ihana ja rempseä talous. Ystäväni vanhemmat siis asustelevat lähellä Vuokattia, joten samalla tuli hoidettua myös sukulaisuusvelvollisuuksia. Minä sain olla onnekas ja tapasin monta ihanaa uutta ihmistä. Sai tuntea olevansa tervetullut.

Seuraavana päivänä hiukan tutustuttiin paikallisiin ostospaikkoihin. Etenkin se kenkäkauppa teki minuun suuren vaikutuksen. Jostain syystä osoitimme kuitenkin jossain määrin säälittävyytemme shoppailijoina ja ainoat ostokset tehtiin apteekista. Päivällä nautiskelimme ja söimme ja taas vähän söimme. Herrajestas miten hyviä ruokia se ystäväiseni äitimuori tekee. Meni kieli mennessään. Kappas vain. Tuli ilta ja oli aika suunnata Katinkultaan. Ikinä aiemmin en paikassa ole käynyt. Paikalle olikin saapunut ihan kivasti jo jengiä ainakin sinne VIP-puolelle ruokailujen merkeissä. Kovin meni aikaa, ennenkuin uskaltautuivat ihmiset tulla lähemmäs lavaa.


Illan ensimmäinen esiintyjä oli Neljä Ruusua. Upposin hetkeksi teinivuosiini. Kouvolan Party Planet -festarit juhannuksena. Vuodesta ei kyllä mitään hajua. Sen kuitenkin muistan, että kyseisen bändin olen noilla festareilla nähnyt ja suuren vaikutuksen teki silloin pyrotekniikka ja ne paperin palaset mitä ammutaan yleisöön. Niillä on varmaan joku hieno nimi, vaan eipä nyt tule mieleen. Todennäköisesti samoilla kinkereillä on humalatila saattanut myös olla melko hyvä. Nuo kekkerit kun tuppasivat menemään siihen. 4R kuitenkin houkutti esiintymisellään hankkimaan myös levyn, jota tuohon aikaan on sitten tullut kuunneltua paljon. Piti ihan tarkistaa, kun ei vanha enää muista albumien nimiä: Popmuseo, oli tuo kyseinen albumi, josta siis luonnollisesti löytyi kaikki Ruusujen hitit.

Tällä kertaa sai kuitenkin nauttia Neljästä Ruususta selvin päin, hyvä näin. Yllätyksekseni huomasin osaavani suurimman osan esitettyjen biisien sanoista, se tekee omalla kohdallani hommasta aina paljon nauttitavampaa. Ilkka Alanko on aivan huippuvedossa. Miestä ei voi seurata muuten kuin ihaillen, kun kaveri sinkoilee keikalla lavaa edestakaisin. Ihanaa lavaenergiaa. Muutaman biisin ajaksi kaivoivat herrat myös hyvin erikoisen näköisen kapistuksen lavalle. Kapistus osoittautui rummuksi. Hienosti soi.


Seuraavana lavan valtasivat tietenkin arvon herrat kera taustalaulajien. Hymy syttyi huulille jo intron aikana, kun ei jäänyt ainakaan meille epäselväksi, etteikö arvon pönöttäjäkaksikkoa olisi taas lavaltakin bongattu. Eipä noita herroja ja leidejä taida enää pystyä yllättämään missään. Niin että oikeasti näyttäisivät yllättyneiltä, kun näkevät meidät. No se peli on taidettu jo menettää.

Biisisetti oli nyt erilainen kuin konserteissa. Soittoaikaa taisi olla reilu tunti vai oliko jopa puolitoista? Anteeksi, mutta oma ajantajuni kun tuppaa hämärtymään Yön ollessa lavalla. Aloitusbiisiksi oli kaivettu Vie mut minne vaan, kuten jo kesälläkin ja tunnelma oli taatusti katossa heti ensi sävelistä lähtien. 

Yhteislauluina kuultiin Tia-Maria ja Pettävällä jäällä. Sitä ihanaa perus "Hei hei hei hei!" Huudahtelua suoritettiin tietenkin minkäpä muun biisin kuin Niin paljon me teihin luotettiin aikana. Olipa taas arvon herra Artistilla osuuta asiaan, kun meinasi pissat lirahtaa pöksyyn muutamaan otteeseen. Joten ei meillä ainakaan tylsää ollut. Kaikkea muuta. Ihan aina ei voi käsittää että, mitkä pillerit ovat Ollilta jääneet ottamatta, kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin paljon. Juki tarttui mikrofoniin ja vetäisi Deadline, Ei yksinäinen unta saa ja Oikee Enkeli -biisit. Täytyy sanoa, että tuo Neon 2:lta lainattu kappale sopii Jukin suuhun hyvin ja kiertueen edetessä on biisi kuulostanut kerta kerralta paremmalta. Vauhdikasta oli myös Jukin lavameininki ja näytti siltä, että koko orkesteri nautti keikasta konserttien välissä.

Liian nopeasti tuli Likaiset Legendat 1 ja sen jälkeen Ihmisen poika ja Ollin sanat: "Yö-yhtye kiittää", niin monesti on tuo lause samassa kohtaa kuultu, että levyltä kuunnellessa kuulen nuo sanat päässäni. Tosin tuo on pientä, koska välillä levyjä kuunnellessani näen päässäni joitain tiettyjä maneereita, joita arvon herrat esiintyessään harrastavat ja sekös pistää hymyilyttämään. Valtaisat käsien läpytykset ja saatiin nauttia vielä kahdesta kappaleesta. Sitten sai vielä läpyttää käsiä, kun odoteltiin herrojen ja neitojen saapuvan lavan reunalle kumartelemaan. Hymy huulilla poistuimme mekin takavasemmalle nauttimaan juotavaa ja etsimään istumapaikkaa, jotta jalat saisivat pienen tauon.

Hengähdystauko ja baarin viimeinen vapaa pöytä toivat mielenkiintoista juttuseuraa niin selän takaa kuin viereisestä pöydästäkin. Meitä tituleerattiin bändäreiksi. Hyi olkoon! Mikähän siinä sanassa niin pahasti särähtääkin korvaan, että tekee mieli oksentaa?


Viimeisenä lavalle kipusi Michael Monroe orkestereineen. Tästäkin tuli teiniajoilta muisto mieleen. Samaisilta juhannuskinkereiltä. Kyseinen herra kun jäi elävästi mieleen kiivetessään lavasteisiin. Kiipesi muuten korkeammalle kuin Lauri Tähkä viime kesänä Iskelmä Himoksessa. Energiaahan tästäkään miehestä ei puutu. Parin biisin jälkeen luovutimme ja lähdimme etsimään tietä kohti Höyhensaaria. Kylläpä oli taas ihana käydä nukkumaan hymy huulilla.

Eipä tarvinut seuraavana päivänä suunnitella menevänsä katsomaan huippubändejä, kun ilta oli ennakkoon loppuunmyyty. Jäi sitten näkemättä Suvi, Popeda ja Kaija Koo. Eikä jaksanut lähteä kärkkymään mihinkään ovelle, josko säälistä päästäisivät sisään. Vaan eipä tuo haitannut. Sai viettää laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa, höpistä, parantaa maailmaa, nauraa, kihertää, kikattaa, käydä saunassa ja syödä hyvin. Seuraavana päivänä auto starttasi kohti kotia aamulla ja nyt on takataskuun tallennettu taas monta ihanaa muistoa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.


"Sinä katsot eteenpäin, 
aina vain eteenpäin
Kai siitä saat sä voimaa jatkaa näin."

Edit 27.11. Oli muuten melkoinen herätys lauantaiaamuna, onneksi ei ollut kahvia, olisi muuten lentänyt kahivt pitkin ja poikin. Jep. Olikohan tämä nyt kenties neljäs kerta, kuinka ihmeessä ne toimittajat/valokuvaajat onnistuvat löytämään sieltä yleisön joukosta aina juuri minut/meidät? Toivottavasti kenelläkään muulla ei mennyt aamukahvit väärän kurkkuun... :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pelkoa ja rakkautta Finlandia-talolla

Edellisestä blogista loppui tila kesken. Vaihdetaanpa siis suosiolla blogi aivan toisaalle. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet lukijat. ;)

Naiset varmastikin tietävät mitä tapahtuu, kun iskee hiuskriisi, vaatekriisi tai vaikkapa naamakriisi. Minulla kaikki iski lauantaina yhtä aikaa. Hiukset eivät taipuneet halutulla tavalla. Meikata en osannut ja paitakin näytti päällä oudolta. Vaan ei auttanut valittelut ja matkaankin päästiin vihdoin ja viimein. En sitten muistanut ottaa autoon edes uutukaista Pelko ja rakkaus -levyä mukaan. Kertaalleen olen tällä hetkellä levyn kuunnellut läpi. Työmatkani ovat minulle arvokasta musiikista nautiskelemisen aikaa. Odotan siis sitä, että saan elvyn omaan autooni ja pääsen todella uppoutumaan uusiin biiseihin. En pidä tämän suhteen kuitenkaan kovin suurta kiirettä. Haluan nauttia rauhassa ja hitaasti.

Tie vei ensimmäistä kertaa elämässäni Finlandia-talolle. Tällä kertaa mukana oli pitkästä aikaa oma mies, joten tunnelma konserttiin oli valmiiksi jo hyvin erilainen. Paikan päällä tavattiin ystäviä ja muita tuttuja näistä Yö-piireistä. Taas sai jonnekin osoittaa kiitokset siitä, että Yö kuuluu omaan elämääni ja sitä myöden elämääni on astellut paljon upeita ja ihania ihmisiä. Paitamyynnin kautta piti mennä, kun äidille piti käydä ostamassa myös uusi levy.
Pyllyt penkkiin ja valmistautumaan tämän illan konserttiin. Huomattiin, että paikalle oli eksynyt aika monia tuttuja ja meille jopa irvailtiin, ettei ollut kovin suuri yllätys nähdä meidät siellä. Kummallista. Eihän me nyt NIIN paljon keikoilla/konserteissa käydä. ;) Mieskin oli tänä syksynä ensimmäistä ja varmaan samalla viimeistä kertaa Yötä vastaanottamassa. Josko hänet taas jossain vaiheessa saisi suostuteltua lähtemään mukaan.

Konsertti oli tietenkin upea. Biisen järjestyksiä oli hiukan fiilattu ja olipa toiseen settiin otettu mukaan myös yksi meneväinen ja tunnelmaa nostattava ralli. Taustalla pyöriviä kuvia oli hiukan vaihdettu. Taustalaulajia oli tällä kertaa mukana kaikki kolme mimmiä. Kaikista parasta oli taas, kun kuuli Pettävällä jäällä -biisin ja samalla hetkellä mieleen nousi taas sata ja yksi muistoa ja vieressä istuva tyyppi pitää kädestä kiinni ja tiedän biisin olevan hänelle yhtä tärkeä. Hiukan piti nieleskellä ja silmiä räpsytellä, ei ollut nessut tällä kertaa mukana.

Jokaisella meillä on oma tyyli nauttia konsertista. Finlandia-talolle oli eksynyt tähän mennessä "innokkain" kuuntelijajoukko. Kiitän onneani, ettei minun eteen ole vielä sattunut niitä innokkaita ihmisiä, joiden takamukset eivät pysy penkissä. Ymmärrän sen, että kun tulee menevä ralli, niin tekee mieli nousta ylös jammailemaan, mutta kannattaisi sitten ehkä hankkia paikat taaimmaisesta rivistä, jottei estä kenenkään näkyvyyttä. Kaikki kun eivät kuitenkaan halua jammailla, vaan halutaan istuallaan nauttia konsertista. Toinen lukunsa tietenkin ovat ne ihanat ihmiset, jotka haluavat tehdä itsensä tärkeäksi ja huutelevat jokaisen välispiikin aikana jotakin omia kommenttejaan. No vuorovaikutustahan se toki bändin tai siis Ollin kanssa on. Keikoilla sen jotenkin sietää, se kai kuuluu hiukan asiaankin. Konserteissa ja muuten hiljaisessa salissa en sitä ihan täysin ymmärrä. Onneksi ei ole aina tarvitsekaan ymmärtää.

Nimmarienjakotilaisuus muodostui taas omalta ja tuon miehen osalta varsin hulvattomaksi. Nauru raikasi taas. Osoittivatpa orkesterin jäsenetkin miehelleni sen, että häntä on kaivattu ja mukava nähdä. Pakolliset halaukset ja höpinät aina niin ihanan Miinan kanssa kuuluvat myös asiaan. Kotiin sai lähteä jälleen kerran hymy huulilla ja nauru kupli edelleen autossa koko illalle. "Näinä öinä mieli matkustaa..."

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pelkoa ja rakkautta Mikkelissä ja Lappeenrannassa

Mikkeli, Mikael
Työpäivän jälkeen meidän pihaan kurvasi auto ja sieltä pomppasi ulos yksi isompi yö-fani ja sitten yksi pieni 3-vuotias Yö-fani. Pikkuneiti oli kovasti odottanut konserttiin pääsyä. Liput tuli ostettua melko myöhään, kun ei oltu varmoja, että haluaisiko neiti nyt sitten lähteä konserttiin. Viikkotolkulla oli harjoiteltu katsomalla Kiitos ja kunnia -dvd:tä, tanssimalla prinsessamekko päällä ja nyt oli hiuksetkin kiharrettu. Neiti oli siis viimosen päälle valmistautunut Yötä vastaanottamaan.


Konsertti oli ihana, biisit osu ja uppos. Kuitenkin itse tuli seurattua sitä pientä Yö-fania. Itselleen tuli mieletön fiilis, kun näki miten paljon toinen siitä nautti. Meidän paikat oli melko kaukana, se ei kuitenkaan menoa haitannut. Kummi oli tietenkin iloinen, kun neiti kerrankin viihtyi sylissä. Fiilis oli kohdillaan, iloa, onnea, rakkautta, ei kuitenkaan pelkoa. Hiukan pisti hymyilyttämään, kun jossain vaiheessa neiti kiipesi syliin ja kuiskasi korvaan: "Se oli Oikee enkeli". Hymy huulilla sai neitiä katsella myös Pelko ja rakkaus -biisin aikana, kun näki selkeästi miten suu liikkui kertosäkeen sanojen mukaan. Eihän sitä voinut vakavana katsoa.

Neidin suosikiksi on tainnut kuitenkin muodostua rakas Artistimme. Suu napsahti nimmarijonossa kiinni. Lahjat toimitettiin perille. Kävihän neito vielä yhteiskuvassa Ollin kanssa. Taitaa kuvasta tulla neidille melkoinen aarre. Sen verran oli kuvan katseleminen neitiä herkistänyt. Upea, erilainen konsertti. Oma keskittyminen oli aika ajoin ihan muualla kun siinä, mitä lavalla tapahtui.

Lappeenrantasali
Rakkahin ystävä saapui meille kiireisen työpäivän jälkeen ja pienen sähligin jälkeen lähdettiin matkaan. Jotenkin menomatkalla kävi jo selväksi, ettei tästä illasta todellakaan tulisi tavanomainen. Mennessä ei paljon hymyilyttänyt, kiire oli melko kova. Ehkä saattoi, jopa hiukan pelottaa. Keli oli huono, muitakin taisi pelottaa ja siksi vauhdit olivat meidän mieleen liian hitaita. Kiire tosiaan tuli, kun molemmat oltiin oltu aamulla töissä ja piti ehtiä valmistautumaankin iltaa varten.

Juoksuaskeleet ja omat penkitkin löytyi. Persus penkkiin. Mikään ei olisi voinut valmistaa tähän iltaan. Hysteerisen hauskaa meininkiä. Rakas artistimme pani taas parastaan ja sai viihtymään ihan satasella. Unohtamatta tietenkään ketään muutakaan. Siellä heiluu ja hilluu taustoja laulamassa joku sellainen pinkit hiukset omistava ilopilleri, jolta ei myöskään jää huomaamatta, se kun ollaan paikalla.

Syksyn sävel -kisa lähestyy ja nyt täytyy sanoa, että Syyt syntyjen paranee kerta kerran jälkeen. Livenä kuultuna se biisi on herännyt minulle ainakin henkiin. Jukin uusi biisi Kauneinta päällä maan on tehnyt myös suuren vaikutuksen. Ylipäätään Jukille valikoituneet biisit konserteissa ovat upeita. Jukia on aina ihana kuunnella. Mies omaa persoonallisen ja mielettömän äänen. Kukapa sitä ei haluaisi kuunnella.


Konserteissa kuullaan biisejä, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä ja rakkaita. Fiilis vaihtelee rauhallisesta täysin toiseen päähän, kun ei meinaa pyrstö enää pysyä penkissä. Se on uskomatonta. Tunnelma on edelleen hämmentynyt, sekava ja muutenkin outo. Niin ja hysteerinen. Naurua riitti tälle illalle ja jatkuihan ne naurut vielä konsertin jälkeenkin. Minä ja ystäväni = kävelevät katastrofi. Tai ympärivuotiset pönöttäjät. Voi kauhistus, mihinhän tämäkin syksy vielä meidät johtaa? ;) Ihan mieletön konsertti! Ihan mieletön seura! Ihan mielettömät tyypit siellä lavalla! On onnea kokea tällaistä, olla jollain lailla osakin sitä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pelko ja rakkaus Jyväskylä

Vihdoinkin koitti omalta osaltani ensimmäinen Pelko ja rakkaus -konsertti. Olihan tätä taas jo odotettukin. Konserttiin oli valmistauduttu tietenkin asianmukaisin menoin, kampaajalla oli käyty, uusia vaatteitakin oli hankittu. Konsertit ovat jotenkin juhlallisempia ja siihen tahtoo itsekin panostaa. Jännityskin kohosi mukavasti päivän mittaan. Olipa muuten kummallista mennä Jyväskylän Paviljonkiin istumapaikoille. Aiemmin konsertit on järjestetty hallissa, jossa ei ole istumapaikkoja ollut. Konsertti oli ehdottomasti upea juuri sen vuoksi, kun siitä pääsi nauttimaan istuallaan.

Ensimmäiset sävelet ja mielen valtasi rentoutunut ja rauhallinen tunne. Mielestä katosi huolet ja murheet. Totaalinen hyvänolon levisi koko olemukseen ja oli helppo rentoutua ja keskittyä musiikkiin. Lavalle astelivat herrasmiehet komeina ja leidit kauniina ja hymyä oli vaikeaa piilotella. Toisaalta, miksi pitäisikään piilotella hymyä?
Ensimmäisen setin aikana oli rauhallinen ja seesteinen tunnelma ja tunnelmaa korostivat screeneillä näkyvät kuvat ja videot. Upea kokonaisuus. Huomaa selkeästi, että kaikki on mietitty huolella ja kaikki toimii hienosti. Ollin välispiikit naurattivat ja saivat tunnelman rennoksi.

Toiseen settiin oli hiukan vaihdettu vaatetta ja setin edetessä oli pakko jo alkaa rummutella jalkoihin musiikin tahdissa. Vauhtia lisättiin vähitellen ja itselleenkin löytyi tuttu fiilis. Liian nopeasti oli ilta ohitse ja oli aika kuunnella viimeinen biisi ja taputtaa orkesterille seisaaltaan. Kotiin vietäväksi jäi hyvä ja rauhallinen mieli.
Setit on koottu hienosti. Sopivassa suhteessa soitetaan hittejä ja harvinaisuuksia. Biisisetti on upea. Etenkin kun sitä katsoo tällaisesta vinkkelistä, kun keikkoja saattaa parhaimmillaan mahtua vuoteen 30. Uudet biisit kasvattavat janoa levyä odottaessa, onneksi tämäkin odotus kohta palkitaan ja voi keskittyä kuuntelemaan uusia kappaleita.



Unohtamatta tietenkään sitä, että koko orkesteri saapui aulaan jakamaan nimikirjoituksia. Taidettiin siellä ottaa jokunen yhteiskuvakin. Melkoista pyöritystä orkesterille. Anna ensin itsestäsi lavalla 110% ja sen jälkeen saavut kohtaamaan faneja, jotka pyytävät nimikirjoitukset itselleen, kaverille, mummolle, kummille ja hei, voisitko vielä kirjoittaa tuohon että "Pertsalle". Hymyile kauniisti, ettei kukaan vaan pahoita mieltään, jos sanot väärän sanan. Jos et sano mitään, olet pahalla tuulella. Jep. Ei ole helppoa olla osa huippusuosittua orkesteria, josta jokainen haluaa palan itselleen.

Olo on jokseenkin sanaton. Täytynee odotella seuraavaan konserttiin, jos vaikka sitten löytyisi enemmän sanoja.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Hammaslääkäri = sadisti

Älä lue, jos pelkäät hammaslääkäreitä jo valmiiksi. Okei, tuo otsikko on ehkä hiukan liikaa. Se kuvaa kuitenkin nyt aatoksiani oikein hyvin. Minulta poistettiin eilen viisaudenhammas leikkaamalla. Ehdin kuulla kauhuskenaarioita ennen toimenpidettä melko paljon. Kiitos niistä. Mikään ei olisi kuitenkaan voinut valmistaa minua tähän tilanteeseen, jossa olen nyt. Huomasin hammaslääkärillä penkkiin käydessä täriseväni melko paljon. Tämä ei johtunut mistään krapulasta vaan silkasta jännityksestä ja pelosta. Aiemmat kokemukseni hammaslääkäreistä eivät ole järin hyviä. Viimeisenä ennen kuin hammaslääkäri aloitti toimenpiteen kuulin seuraavan vuoropuhelun: "Kokeillaanko tätä?" "No voidaanhan me kokeilla." "Niin, kyllähän tästä aika raskas juttu tulee nuorelle tyttöselle." Mieleni teki kirkua, että puhutteko te minusta?!?!

Ei mitään rauhoitteluja, ei mitään ystävällisiä sanoja ennen toimenpidettä. Toimenpiteessä itse hampaanpoisto ei sattunut. Tai no aika-ajoin se sattui. Jossain vaiheessa teki mieli huutaa: "Voitteko hetkeksi lopettaa, minua pyörryttää!". En huutanut. Kukaan ei myöskään kysynyt missään vaiheessa, onko minulla hyvä olo tms. Toimenpiteen jälkeen kuulin seuraavaa: "No suupielihän siinä nyt on vähän mennyt.". Sitten roppakaupalla hoito-ohjeita, jotka valuivat johonkin tietoisuuteen. Noniin hyvää matkaa ja tervetuloa ensi viikolla tikkien poistoon.
Vilkaisin itseäni ulos lähtiessä peilistä ja mieleni teki purskahtaa itkuun. Suupieli näytti kamalalta. Joku kummallinen jälki meni useita senttejä suupielestäni pois päin. Autossa kotiin ajaessani tuli sitten se itkukin.

Päivän mittaan ehdin miettimään tätä hammaslääkäriä paljonkin. Mieli tekisi tehdä valitus jostain. En voi käsittää miten joku, joka tekee tällaista työkseen voi saada ihmisen näyttämään pahoinpidellyltä. Kyse on kasvoista, ihmisen näkyvimmistä osasta. Kaikki muut, jotka työskentelevät kasvojen lähellä, ovat varovaisia, eivätkä halua aiheuttaa ylimääräistä vahinkoa. Olo tuntuu kuin itsetunto olisi juuri lakaistu johonkin maton alle. Ihminen, jonka pitäisi olla hammaslääketieteen ammattilainen, aiheuttaa sinulle kasvoihin kipeän ja ruman jäljen. Luulin hampaan ja leuan olevan kipeäitä, mutta nyt se eniten kipua ja harmia aiheuttava juttu onkin, rikkinäinen suupieleni. Niin ja rikkinäisellä tarkoitan sitä, että huulestani puuttuu palanen. Jep. Ihan normaali toimenpide.
Tähän jäävät omat käyntini kunnallisessa hammashoidossa. Tai onhan edessä vielä ensi viikon tikkienpoisto. Odotan tätäkin jo kauhulla. Voikohan tuo taitava ammattilainen aiheuttaa jotain pahaa myös tikkejä poistaessaan. Mistäköhän monien ihmisten hammalääkäripelot juontavat juurensa? Minut voisi nyt näyttää kaikille lapsille ja sanoa että, ei tädille mitään ole tapahtunut, täti on vaan käynyt hammaslääkärissä...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Hyvää alkusyksyä rakkaat ihmiset

Kesä on jäänyt autuaasti jo taakse ja minunkin Big Brother innostus on jälleen lopahtanut samoin kuin kaikkina muinakin vuosina. Tänään en siis aio puhua Big Brotherista. Sen sijaan puhun jälleen lempiaiheestani, eli Yöstä! :) Yllätyitte varmaankin.

Nythän on faneja hellitty taas oikein urakalla. Heikki Paasosen ja Mikko Leppilammen luotsaama live talk shöy on käynnistynyt pari viikkoa takaperin. Jo ohjelman toisessa taltioinnissa nähtiin vieraana kukas muu kuin meidän kaikkien rakastama Olli. Yön vakavahenkinen johtaja, joka hoitaa orkesterin haastattelut. Olli edusti haastattelussa hyvin ja sai taas olla ylpeä tuosta idolista! Tosin pienenä miinuksena ohjelman juontajille mainittakoon, että se Idols-homma on jo niin loppuunkaluttu aihe, että sen olisi voinut jättää väliin. Mietin myös tuota Ollia haastatteluissa ylipäätään, herralta puuttuu se pieni pilke silmäkulmasta ja näemme hyvin usein sen todella vakavahenkisen artistin. Ei niitä haastatteluja nyt niin vakavasti kannattaisi ottaa, voisi vähän rentoutua ja näyttää myös sitä pilkettä, jota me fanit olemme tottuneet näkemään keikoilla ja konserteissakin.

Melkoisena pommina minulle tuli se, että Yö osallistuu Syksyn säveleen. Osallistujalistaa lukiessa täytyi pariin kertaan katsoa, luinko todella oikein. Kyllä luin. Kilpailukappale Syyt syntyjen on hieno kappale. En ole kappaletta vielä montaa kertaa kuunnellut, mutta korjattakoon tämä tässä lähipäivinä. Toki kilpailijajoukko on melko kova. Yön lisäksihän kilpailussa nähdään Costello Hautamäki (oih <3), Jesse Kaikuranta, Yölintu, Aikakone... huh huh! Tulee varmastikin kova kisa! Etenkin Jessen kappale voi olla paha vastus Yölle, koska Järjetön rakkaus on kuitenkin ollut radiosoitossa jo muutaman viikon, joten ainakin se on jo paremmin ihmisten tietoisuudessa. Vaikkakin, onhan tässä vielä puolitoista kuukautta aikaa hankkia myös Syyt syntyjen -kappaleelle radioaikaa. Tiedä millaisia markkinointikikkoja sitä vielä nähdäänkään.

Yön pelko ja rakkaus singahti Iskelmäradion listalla suoraan ykköseksi muutama viikko takaperin. Pari viikkoa se ykkösenä viihtyikin, nyt kuitenkin äänestäjät ovat kadonneet ja listalle saatiin viime viikolla uusi ykkönen. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani pesi Yön. Yhyy. Myönnettäköön, että Tuure yhtyeineen on kyllä mahtava! :) Mieheltä löytyy rutkasti elämäniloa, joka välittyy musiikin kautta.

Pakko on muuten kertoa taas meidän kummitytöstämme tarina. Tyttö kuuli pääsevänäsä lokakuussa Yön konserttiin, nyt onkin sitten kovasti odoteltu tulevaa konserttia. Kiitos ja kunnia dvd:tä on katsottu niin paljon, että se jää jo muutamassa kohtaa jumiin. Onneksi kummi on luvannut lahjoa tyttöä ostamalla uuden dvd:n. Katsotaan, josko tyttö uskaltaisi käydä sitten ihan itse hakemassa nimikirjoitukset arvon soittajilta konsertissa. Tyttö on katsellut ahkerasti myös videopäiväkirjoja. Pettymys oli ollut jonkinmoinen, kun Tykkimäestä kuvatussa pätkässä ei näkynytkään häntä. Voi toista. :) Kummityttömme talossa on viimeaikoina kuultu useasti lausahdus: "Äiti, laita taas se poikavideo.". Eli Pelko ja rakkaus video. Voi isä parkaa, hän kun ei niin suuri Yö-fani ole.
Katsotaan joutuuko sitä jossain vaiheessa lähtemään Turkuun kyläilemään. Sen verran innolla odotan myöskin The Voice Of Finland -skabaa. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä siellä nähdään ihanainen Miina kilpailemassa! Siinä sitä jännitettävää riittääkin. Lupasin eräälle ystävälle tässä, että mikäli Miina siellä skabassa nähdään, lupaan tulla Turkuun ja hankimme liput ja menemme kannustamaan Miinaa! Oih! Minun mielestähän Miina on jo seuraava The Voice Of Finland. Eikö teistäkin!? ;) GO MIINA!

No, konsertit alkavat pian. Tosin omalta osaltani vasta lokakuun puolen välin jälkeen. Meinaa tuska jo tulla. Laita nyt sitten tällainen mulle-kaikki-just-nyt-heti-ihminen odottamaan jotain. ;) Jälleen kerran työt haittaa harrastuksia. Ehkä myös välimatka hiukan. Mutta eikös se mene niin, että hyvää kannattaa odottaa. Joten sitkeästi odotan ensimmäistä konserttia. Jännityksellä odotan ensimmäistä konserttia. Täytynee yrittää pysyä ensimmäiset viikot poissa Yölinjalta, jottei näe mitä biisejä konserteissa soitetaan. Niin varmaan. Ihan kuin pystyisin pitämään itseni poissa Yölinjalta niin pitkään. ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Big Brother 2012, peukutatko vaiko et?

On taas se aika vuodesta, kun tv:t, iltapäivälehdet ja etenkin sosiaaliset mediat täyttyvät tosi tv -uutisoinneista. Big Brother on jälleen alkanut ja kaikki vähänkin asiaa seuraavat arvostelevat kilvan asukkaita ja heidän toimiaan. Kilvan arvuutellaan myös, kenen peitto mahtaa heilua tänä vuonna? Vai heiluuko kenenkään? Ihan kuin koko muutamassa kuukaudessa ei talossa muuta ehtisi tapahtua. Pienen vedonlyönnin voisi myös laittaa pystyyn siitä, kenen päästä tippuvat ensimmäisenä lisähiukset tai kenen kynnet kestävät pisimpään ilman huoltamista? Tänä vuonna talon asukkaat poikkeavat hiukan edellisvuotisista sekä ulkonäkönsä, että ikänsä puolesta. Taloon on löydetty yli 19-vuotiaita. JEE! Taloon on löydetty muodokkaita naisia! JEE! Sen lisäksi talossa on ne ihanat perus-pissa-pirkot, jotka kikattaa ja näyttää nätiltä. Meillä katsellaankin sitten kaikki vapaat hetket 24/7. Siinä sivutuotteena näkyy valitettavasti myös ala-arvoinen chat, johon kirjoittelevat arviolta 15-vuotiaat pissapirkot, vai liisojako ne ovat? Ainiin, saahan sen piiloonkin, mutta mistä minä sitten aggressioita keräisin? ;)

Big Brother jaksaa vuodesta toiseen herättää voimakkaita tunteita. Siitä joko pitää tai sitten sitä vihaa. Itse olen seurannut joka vuosi koko kauden läpi. En välttämättä aktiivisesti katso sitä, mutta tietokoneella ollessa se pyörii taustameluna ja kuuntelen asukkaiden puheita. Viime vuonna aloin jo kyllästymään hiukan koko isoveljeen, enkä juurikaan seurannut talon tapahtumia. Tänä vuonna pohdin pitkään aionko seurata kautta vaiko en. Aion. Ihmiset vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta tähän mennessä. Toki siis minulla on muutakin elämää, joten en voikaan seurata talon tapahtumia koko ajan. Ei sen puoleen, en kyllä haluaisikaan.

Tänä vuonna talossa on enemmän asukkaita, kuin koskaan aiemmin yhtä aikaa. Hankaloittaa muuten kovasti nimien opettelemista. Etenkin kun miehiä on 4 ja naisia 15, joista yksi palkattu näyttelijä. Miesten nimet jäävät todennäköisesti helpommin mieleen. Mikä kummallista, myös niiden niin sanottujen inhokkien nimet jäävät nopeasti mieleen. Mistähän se muuten johtuu? Omat lempparitkin muistaa todennäköisesti nopeasti ja sitten väliin jäävät ne yhdentekevät ihmiset, joilla ei joko ole mitään sanottavaa, tai he häviävät muuten vaan massaan. Tänä vuonna heitä on muuten paljon.
Big Brtoher on uudistanut tänä vuonna ilmettään myös juontajien osalta. Sunnuntain suorat ovat Elina Viitasen heiniä ja BB-extraan on saatu mukaan uusi kasvo Cristal Snow. Täytyy sanoa, että extraa katselee tällä hetkellä mielellään. Cristalissa on jotain ihanan energistä ja ihanaa. Tykkään. Peukku ylös Cristalille.

Jännityksellä tässä täytyy nyt tuota Isoveljeä taas katsella, muistaako jossain vaiheessa kaikkien nimet vaiko ei? Saas nähdä, nouseeko joku omaksi suosikiksi. Täten siis rehellisesti tunnustan, että pidän Big Brotherista. Minä peukutan. Vuodesta toiseen.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kesän viimonen YÖ...

Vauhdikkaan Rahtari-viikonlopun jälkeen oli hyvä palata taas hetkeksi arkeen, tosin alkuviikosta meinasi päästä itku, kuin huomasin flunssan iskeneen. Loppuviikolle oli kuitenkin tehty jo ihan muita suunnitelmia, kun sängyssä flunssan poteminen. Perjantai koitti ja olo oli sen verran hyvä, että voi hyvällä omalla tunnolla ottaa suunnaksi Laitilan. Ainiin. Kesän keikkojenhan piti minun osalta loppua jo Kotkaan. Mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään? ;)

Ystävän kanssa matka sujui rattoisasti ja minä sain istua pelkääjän paikalla ja nauttia kyydistä ja maisemista. Laitilan Tehdasfest oli siis startannut jo alkuillasta kera Lord Estin. Me saavuimme paikalle Iwanin soittaessa muutamia viimeisiä biisejä. Iwan soitti sopivasti raskaan kuulosta musiikkia. En tiedä soittiko orkesteri keikalla omaa tuotantoa, mutta lopussa tuli ainakin covereita. Mukiinmenevää musiikkia.

Seuraavaksi lauteille nousi Los Bibbalos. Täytyy sanoa, että tämä bilebändi osasi asiansa. Komeita miehiä lava täynnä, ei voi valittaa. Viilenevässä illassa tuli lämmin, kun tanssijalkaa alkoi vipattaa. Valitettavasti tässä vaiheessa täytyi myös todeta festivaalikansan olevan aivan järkyttävässä kunnossa. Hyvin vähälle jäivät selväpäiset ihmiset. Humalassa ei sinänsä ole mitään vikaa, enhän itsekään sylje lasiin. Olisipa kuitenkin mukava, mikäli kontrolli pitäisi niin, että ei pilattaisi kanssaihmisten tunnelmaa. Pienen pieni maininta myös järjestävälle taholle järjestyksenvalvojien suhteen. Todennäköisesti heidän täytyisi jotain töitäkin tehdä palkkansa eteen. Laitilassa näytti lähinnä siltä, että järjestyksenvalvojat vaihtoivat kuulumisia tuttujensa kanssa, eivätkä suinkaan kiinnittäneet huomiota siihen, mitä yleisön joukossa tapahtui. Rauhassa saivat ihmiset toisia ihmisiä jyrätä. Ei sen ihan näin pitäisi mennä.

Nousihan lavalle vihdoin ja viimein myös Yö. Ilmoille kajahti intro ja sen jälkeen tutusti Vie mut minne vaan ja kestohymy nousi huulille. Paljoa en uskaltanut lauluja mukana laulaa, koska flunssa kuitenkin oli päällä, mutta eihän sitä voi olla täysin hiljaa. Hymy huulilla sai todellakin seurailla Yön soitantaa. Melkoista hittitykitystähän se taas oli: Pieni ihminen suuressa maailmassa, Pettävällä jäällä, Laulu rakkaudelle, Tia-Maria...mitä näitä nyt kaikkia olikaan... ;) Kuuhullu oli mukava kuulla pitkästä aikaa, se on sellainen ihana jammailubiisi. Pelko ja rakkaus soi kerta kerran jälkeen upeasti livenä, pidän kyllä kovasti myös levytetystä versiosta. Siinä vaiheessa kun alkoi Likaiset legendat 1, teki mieli huutaa, että "Ei vielä! Ette te vielä voi lopettaa!". No en huutanut. Ihmisen pojan jälkeen poistuivat herrat hetkeksi takavasemmalle ja -oikealle ja saapuivat raikuvien kannusten saattelemina takaisin lavalle. Loisto ja Rakkaus on lumivalkoinen ja sitten odoteltiin mielenkiinnolla viimeistä kappaletta. Sieltä tuli kyllä melkoinen yllätysmomentti. Tulevalta levyltä uusi kappale nimeltä Haaksirikko. Itselläni meni kylmät väreet koko biisin ajan pitkin poikin ja melko lähellä oli sekin, että silmäkulmasta olisi valunut tippa. Mielenkiinnolla jäämme siis odottelemaan uutta levyä. Olenkohan käynyt muutaman keikan liikaa, kun tänä kesänä olen onnistunut nappaamaan kolme ensiesitystä: Kauhavalla tuli Ei rakkaus kuole milloinkaan, Kiteellä kuultiin Pelko ja rakkaus ja nyt Laitilassa Haaksirikko?

Kotimatka taittui sumuisissa maisemissa. Ensimmäinen pimeä yö myös hiukan hillitsi kaasujalkaani, koska pelkään melko paljon niitä isoja sarvipäisiä otuksia. En ehtinyt kotiin ennen aamulehteä. Eikä muuten lähtenyt kotiin päästessä enää ääntäkään kuin pieniä pihauksia. Mutta kannattihan taas ajella.
Kesän varrelta on kerätty ihania muistoja. Kesällä on nähty harvinaisen hyväntuulisia soittajia lavalla. Kesällä on naurettu enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin millään yksittäisellä keikkaperiodilla. Kesän keikat ovat olleet upeita. On kuultu hittejä ja harvinaisuuksia sopivassa suhteessa. Muutama todellinenkin harvinaisuus biisien kanssa on sattunut kohdalle. On käyty tanssilavoilla ja festareilla. Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti. Seuraavan kerran Yötä pääsee vastaanottamaan parin kuukauden päästä. Odotan nyt jo innolla konsertteja ja  kuvittelen jo mielessäni, mitä biisejä siellä voitaisi mahdollisesti soittaa. Lupaan jo nyt, etten paljasta biisejä syksyn setistä. :)

Vaikka Yö jää tauolle, ei se tarkoita, että minä vaikenisin. Onhan minulla toki muutakin elämää. Vai onko? ;)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mitä ihmettä, onko mulla elämässä jotain muutakin kuin YÖ?

Muutama viikko sitten on ahkerana palattu työmaalle. Ekan viikon jälkeen olikin aika panna jalalla koreasti ja tanssia häitä. Omathan on siis tanssattu jo vuosi sitten. Tällä kertaa vuorossa oli miehen serkkulikka. Näistä häistä ei muuten puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lystiäkin siellä oli. "Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti," kunhan sulhanen muisti aina vain olla samaa mieltä morsiamen kanssa. ;) Juhlat jatkuivat aina yöhön asti, omalta kohdaltani ilta sai päätöksen siinä vaiheessa, kun kuuntelin pienessä sievässä lievässä olevia neitokaisia, jotka lauloivat Petri Nygårdia. Kuski (eli minä) starttasi auton ja mies kipitteli kiltisti perässä autoon ja kotia kohti nukkumaan.


Taas huhkittiin viikko töissä ja odoteltiin viikonloppua. Tulihan sekin viikonloppu lopulta. Suunnaksi Luumäki ja siellä Petäjäranta. Kymenlaakson Rahtareiden perinteinen perheviikonloppu. Ensimmäisenä meille tosin ilmoitettiin, että "Menkää kotiin, ei teiän pitäis täällä olla. Ette oo ilmottautuneet." No ei lähdetty. Näillä samaisilla kekkereillä päätettiin paria vuotta aiemmin minun ja mieheni hääpäivä. Hyvin muuten päätettiinkin. Tänä vuonna meinasi aluksi olla hiukan orpo olo, kun huomasin, että paikalta puuttui monia, niin sanotusti kalustoon kuuluvia, ihmisiä. Eipä auttanut muu kuin tehdä tuttavuutta. Kovin olen ujo ja hiljainen. Olen oikeasti! Tarvitsin hiukan rohkaisua siis tähän. Myönnettäköön, että perjantai-iltana kutsui sänky melko aikaisin.
Lauantaiaamu koitti ja sainpa osakseni pienen pientä naureskelua "Onko pää kipeenä?" "Onko hyvä olo?". No tuota: ON ja EI! Tämäpä onkin sellainen reilukerho, että viimeisenä herääville nauretaan ja heille piruillaan aina, sinänsä ei ollut yllättävää, että se kohdistui minuun. Uiminen ja saunominen sai olon huomattavasti siedettävämmäksi. Tosin pitkään kesti hytinä ja värinä, kun erehdyin laittamaan hiukset kiinni. Leppoisaa yhdessä oloa harrastettiin ja uusiin ihmisiin tutustuttiin ja vanhojen kanssa vaihdettiin kuulumisia. Lauantaina sain terveiset myös Varkaudesta, toisinaan on näköjään mahdotonta viettää YÖtöntä viikonloppua. Mieluusti kuuntelin keikalta ihania biisejä. Istuin lasten rengaskeinussa ja nautin hyvästä musiikista ja tuntui, kun olisin ollut siellä ystäväni taskussa mukana.


Sunnuntaina koitti viimeinen aamu hyvässä seurassa. Pieniä yllätyksiäkin koettiin. Toiset eivät olleet selvinneet sänkyihin lainkaan. Ei ollut apua edes paikalle saapuneesta entisestä hälytysajoneuvosta, joka oli kyllä kaikin puolin hyvin varusteltu. Melkein teki illalla mieli mennä makaamaan paareille, koska tällaisesta ei aiempaa kokemusta ollut. Uimiset ja saunomiset piti tällekin aamulle hoitaa. Tavarat kasaan ja nauttimaan aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä. Oli kuitenkin startattava auto ja huristeltava kotiin. Väsy tavoitti kotona ja Nukku-Matti haki melko aikaisin. Ensi vuonna taas sama aika, sama paikka?

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Loma loppuu, otetaan siitä kaikki irti!

Tykkimäki


Viikko Popedan keikan jälkeen samaiselle Tykkimäen lavalle nousi Yö. Tätä keikkaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa, ainakin meidän 3,5 -vuotias kummityttö oli sitä odottanut. Me valmistauduimme iltaa varten jo hyvissä ajoin päivällä ja neidon hiukset kiharrettiin ja  vaaleanpunainen t-paita, jossa lukee Pieni ihminen suuressa maailmassa, piti laittaa päälle. Rusinapaketteihin vielä kortit kiinni ja ne reppuun mukaan. Näin olimme valmiit lähtemään kohti Tykkimäkeä keikkaa odottelemaan. Kummitytön äiti oli myös tietenkin mukana, sekä tämän äiti. Eli heidän perheestä oli naisia kolmessa sukupolvessa Yötä vastaanottamassa. Tykkimäen leikkipuistossa käytiin hiukan leikkimässä ennen keikkaa ja kummityttö käväisi laitteissakin. Sittenpä ei muuta kun lavan liepeille odottelemaan Yötä.

Ennen Yötä lavalla tosin nähtiin hiukan huumoripitoista taikuutta Taikuri Luttisen ansiosta. Hauska mieshän se oli. Meinasin jo aiemmin herran nähdessäni moikata tälle, kun näytti niin tutulta. Onneksi muistin samantien mistä mies oli tuttu. :D Käväisipä herra meiltä vielä viimeiset naurut irrottamassa, kun valtasimme lavan edustan hänen esityksensä jälkeen. Odotellessamme käväisi arvon herra Toikka rumpujaan testaamassa ja samalla sitten kummityttömme pääsi toimittamaan ensimmäisen rusinapaketin perille. Tyttöä kyllä kovasti ujostutti ja Ari oli yhtä kohtelias kuin aina.

Vihdoin nousi lavalle Yö koko komeudessaan ja täytyy sanoa, että kyllähän se pieni prinsessa siellä eturivissä hiukan huomiota sai. Kummityttömme kaivoi repusta toisen rusinapaketin ja rakas artistimmehan nosti hänet sitten lavalle asti niitä rusinoita artistille toimittamaan. Jälleen alkoi tyttöä ujostuttaa, eikä suusta tullut sanoja. Vähemmästäkin. Kun isommaltakin häviää ne sanat sen herran läheisyydessä. Mutta toimitettua ne siis tuli. Yö soitti jälleen upeasti. Hymy ja nauru oli taas herkässä ja huuliltalukutaidot koetuksella. Vauhdikkaalla tuulella tuntui olevan koko orkesteri. Oli mukava kuulla pitkästä aikaa Satukirjan sankari. Innostuipa sitten arvon basisti nakkailemaan plektroja yleisöön. Tällaista en kyllä Yön keikalla ollutkaan nähnyt.. ;) Tällä kertaa ilta päättyi Pettävällä jäällä balladiversioon ja ikävä tuli tuota omaa miestä, joka ei tyhmän iltavuoron vuoksi päässyt paikalle. Olli otti vielä lavalle kolme tyttöä hänen kanssaan laulamaan laulun loppuun. Upea ilta Tykkimäellä oli saatu päätökseen, kyllä tällä viikolla oli parempi meininki kuin viime viikolla.... ;)


Vantaa, Tulisuudelma
Aamupäivällä se oli sitten jo valmistauduttava iltaa ja viikonloppua varten. Tavarat kassiin ja rakasta ystävää odottelemaan saapuvaksi meille. Tytöt lähtivät sitten jälleen tien päälle ja nämä reissut on jo todettu vaarallisiksi. Etenkin kun kyseessä on Yö ja meillä yli Yön kestävä reissu. Se on jo aiemmin nähty, että näiltä reissuilta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Vantaa hotelli toivotti meidät tervetulleeksi hotelliin yöpymään. Keikkapaikkana en ole ikinä erityisemmin pitänyt Tulisuudelmasta. Minusta tuntuu, että aina sieltä löytyy jotain vikaa järjestelyissä. Muutenkin ravintola on pieni ja tunkkainen ja näin kesähelteellä siis myös melko kuuma. Mutta yllättävän monesti olen itseni paikalta löytänyt, koska sinne ei matkaa kuitenkaan kerry järkyttävän paljoa.
Ensimmäisenä hotellin käytävällä astellessa sandaali otti ja hajosi lähes atomeiksi. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä tutustumaan paikalliseen kauppakeskukseen, jossa kenkiä myyviä kauppoja oli kaikki kaksi. Ja ne sandalithan oli saatava. Loppuillasta tosin totesin, ettei se ollutkaan kovin hyvä valinta, korkoa oli ihan pikkuisen liikaa. Aikaa täytyi kuluttaa jollain lailla ennen keikkaa ja yläkerran aukeamista, joten ei muuta kuin Amarillon puolelle istumaan. Täytyy myöntää, että hiukan sitä nolotti lähteä tilaisuuden tullen pyytämään nimikirjoituksia kummitytölle, kun ei ollut oma olo enää skarpein mahdollinen. No, kerrankos sitä, jos toisenkin..


Vie mut minne vaan soimaan ja siitä se taas lähti. Keikka eteni omalla painollaan eteenpäin ja illan aikana saatiin nautia upeista biiseistä: Kun kohdataan, Se kerran kirpaisee, todellinen harvinaisuus Kiertolainen, sekä illan päättänyt Kuin sävel oisi hän. Enkeleiden kanssa tanssittiin ja paiskattiin jälleen asfalttiin. Pitkästä aikaa lähdettiin myös Yötä vastaanottamaan. Pelko ja rakkaus tuntuu vain paranevan kuuntelukertojen jälkeen. Juki lauloi tällä kertaa kolme kipaletta ja basson takaa kuultiin kappaleet Karheaa ja kaunista, Pudonneet ja Deadline. Vauhtia ei kyllä ainakaan itseltä puuttunut keikalla. Tällä kertaa en taas ollut mitenkään erityisen hyvä huuliltalukija, ei siis viestit tavoittaneet kuulijaa. Lystiä oli ja iltaa vielä jatkettiin keikan jälkeenkin. Pistäydyimme paikallisella karvakäsinakkikioskilla ja taisi meitä puraista joku kumma kärpänenkin, sen verran levottomiksi meni jutut ja nauru raikasi varmaan yli koko Vantaan. Parempi oli painua pehkuihin.

Aamupalalla ei taas voinut välttyä kaikenmaailman kohtaamisilta ja nauru raikasi sielläkin varmaan yli koko salin. Meiltä ei ihan onnistu pieni ja huomaamaton toiminta. Aamupalat meinasivat vielä mennä kaikenlisäksi väärään kurkkuun, kun edellisillan epäselväksi jäänyt asia sai selityksen. Voi hyvää päivää. Parempi oli painua huoneseen pakkaamaan tavarat ja jatkaa matkaa... Lähtiessä saimme vielä oikein mukavaa kohtelua Yön tekniikan kynä-osastolta. Kyllä siinä hiukan nauratti likkoja..


Kotka, Meripäivät

Me olimme ystäväni kanssa hoitaneet asiamme hyvin ja Kotkaan saapuessamme pääsimme melkeinpä suoraan ruokapöytään ja nauttimaan itse savustetusta kalasta ja muista herkuista. Mieheni ja hänen puolet sukuaan olivat meitä vastassa. Hiukan meinasi väsymys päivällä auringonpaisteessa painaa ja kuumuutta ainakin riitti. Kuumaa ja kosteaa ja hikistä oli tunnelma pihalla. Pikaiset valmistautumiset ja kohti Meripäiväareenaa. Minun mieheni ja hänen siskonsa mies jättivät ystävällisesti meidät melko lähelle festivaalialuetta ja menivät itse vielä etsimään autolle paikan. Meillä oli muka taas hirveä kiire. Sisään päästyämme, ei paikalla paljoa muita ihmisiä näkynytkään. Suoritimme ensimmäisenä lahjomisen ja veimme Horrorille pienen paketin verran naurua. Siinä on niin ihana tyyppi, että ansaitsee muistamisensa syntymäpäivänään, vaikka oikea päivä onkin vasta puolen yön jälkeen. Meinasi näyttää jo hiukan huonolta, mutta ennen kuin Yö aloitti oman settinsä oli paikalle saapunut kiitettävästi ihmisiä. Häiritsimmepä hiukan myös ahkeria miehiä töissä puhumalla pienellä ja hentoisella äänellä siinä edessä, ihan vaan kostoksi aamuisesta.


Voi sitä jälleennäkemisen riemua taas, kun rakas artistimme huomasi mieheni olevan paikalla. En tosin tiedä, onko tunne niin molemmin puolinen... ;) Yö soitti takuuvarmaa hittikamaa, joka upposi yleisöön hyvin. Hetki herkisteltiin Ei rakkaus kuole milloinkaan balladiversiolla ja täytyy sanoa, että kun tätä versiota on kuullut nyt useammin, niin pidän tästä melkeinpä enemmän kuin siitä nopeammasta versiosta. Pettävällä jäällä sai taas tunteet pintaan. Artisti pudotteli taas pariin otteeseen omilla kummallisilla jutuillaan, niin että naurusta ei meinannut tulla loppua lainkaan. Ilta päättyi meripäivien tapaan kappaleeseen Kotkan poikii -kappaleeseen ja kyllähän sen tahdissa heiluttiinkin.

Yön jälkeen suuntasimme askeleemme nauttimaan ulkoilmasta, auringonpaisteesta ja hyvästä seurasta. Tällä välin areenalla soitteli Mikko Herranen, tuo The Voice Of Finland -ohjelmasta tutuksi tullut mies. On muuten hyvä ääninen herra. Melko monipuoliselta kuulosti biisisetti. Täytyy sanoa, että ei voi muuta kuin hattua nostaa. On siinä melkoinen tyyppi. Seuraavana lavalle nousi Happoradio. Yritimme miettiä Happoradion biisejä, mutta eipä tullut montaa hittibisiä mieleen. Kunnes se orkesteri oikeasti siellä lavalla oli. Olihan niitä hittibiisejä ja varmaankin joka toisesta osasin jopa sanat tai ainakin kertosäkeen.



Yön jälkeen lavan valtasi Ikurin turbiini. Valtavalla sykkeellä ja höngällä herrat ottivat lavan ja yleisön haltuunsa. Virtaa valui lavalta ainakin minuun ja hymy oli erittäin herkässä. Kehuinko jo viimeksi Costelloa? En ehkä tarpeeksi. Nyt oli nimittäin sellaista menoa ja meininkiä, että hikihän siinä meinasi tulla. Tämäkin herra taitaa erittäin hyvin poseeramisen jalon taidon. Lacu kävi viskaamassa parin kapuloita yleisöön ja minäpä sain toisen niistä. Täytyy sanoa, että on hiukan onnellinen uuden kapulan omistaja. Tähän päälle vielä melkein kiinni saatu Costellon plektra (jota en aivan saanut kiinni ja se otti ja hävisi, mutta ajatus siitä, että se oli minulle osoitettu lämmitti paljon). Ensi kerralla kun lähden katsomaan Popedaa jonnekin  varaan mukaani haavin tai pesäpalloräpylän, niin voisi saada jotain kiinnikin. Minä kun olen tottunut nappaamaan hiukan isompia esineitä (vesipulloja), niin kapulat ja plekrat ovat jotain hiukan haastavampaa. Mietin siinä, että jos tämä onkin joku salaliitto. Olli on tietysti maksanut Popedan äijille, että ne yrittäisivät lahjoa minut vaihtamaan heidän leiriinsä. Näin sen täytyy olla. Popedahan veti siis uskomattoman hienon ja energisen keikan.


Näyttää siltä, että mitä isompi lava ja yleisö, sen paremmin Popeda vetää. Ainakin kun käy muutaman keikan vuodessa. Yöhön minulla taas on niin erilainen suhtautuminen, kun minä EN odota ensimmäisenä kuulevani Hit Music Only -keikkoja vaan pidän Yössä juuri siitä, että illasta toiseen ei soi samat biisit. Yö soittaa mollivoittoista musiikkia ja Popeda taas hyvin iloista tai ainakin hyymöri-pitoista musiikkia. Samalle viivalle niitä ei voi siis missään tapauksessa laittaa. Molemmat olivat Meripäivillä ehdottomasti hyviä.

Viimeisenä lavalle nousi Leningrad Cowboys ja muutaman biisin kuunneltuamme suuntasimme autolle ja olimme valmiita luovuttamaan näiden festivaalien osalta. Taivaalla oli aivan omat valospektaakkelit ja koko taivas välkkyi aika ajoin. Vettäkin tipautteli taivas hiukan niskaan. Mieheni siskolle päästyämme vasta kuulimme kunnolla ukkosen ja aika hurjaltahan se kuulosti ja näytti, kun pitkän aikaa taivas jyrisi ja välkkyi samaan aikaan. "Kun Yö on musta, kun Yö raivoaa"

Tähän on hyvä lopettaa kesän keikat. Huomenna koittaa arki töiden suhteen ja paluu "normaaliin" koittaa taas. Elokuun viikonlopuille kun on suunniteltu jotain aivan muuta ohjelmaa, kuin Yö.