Mitä ihmettä, onko mulla elämässä jotain muutakin kuin YÖ?

Muutama viikko sitten on ahkerana palattu työmaalle. Ekan viikon jälkeen olikin aika panna jalalla koreasti ja tanssia häitä. Omathan on siis tanssattu jo vuosi sitten. Tällä kertaa vuorossa oli miehen serkkulikka. Näistä häistä ei muuten puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lystiäkin siellä oli. "Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti," kunhan sulhanen muisti aina vain olla samaa mieltä morsiamen kanssa. ;) Juhlat jatkuivat aina yöhön asti, omalta kohdaltani ilta sai päätöksen siinä vaiheessa, kun kuuntelin pienessä sievässä lievässä olevia neitokaisia, jotka lauloivat Petri Nygårdia. Kuski (eli minä) starttasi auton ja mies kipitteli kiltisti perässä autoon ja kotia kohti nukkumaan.

Taas huhkittiin viikko töissä ja odoteltiin viikonloppua. Tulihan sekin viikonloppu lopulta. Suunnaksi Luumäki ja siellä Petäjäranta. Kymenlaakson Rahtareiden perinteinen perheviikonloppu. Ensimmäisenä meille tosin ilmoitettiin, että "Menkää kotiin, ei teiän pitäis täällä olla. Ette oo ilmottautuneet." No ei lähdetty. Näillä samaisilla kekkereillä päätettiin paria vuotta aiemmin minun ja mieheni hääpäivä. Hyvin muuten päätettiinkin. Tänä vuonna meinasi aluksi olla hiukan orpo olo, kun huomasin, että paikalta puuttui monia, niin sanotusti kalustoon kuuluvia, ihmisiä. Eipä auttanut muu kuin tehdä tuttavuutta. Kovin olen ujo ja hiljainen. Olen oikeasti! Tarvitsin hiukan rohkaisua siis tähän. Myönnettäköön, että perjantai-iltana kutsui sänky melko aikaisin.
Lauantaiaamu koitti ja sainpa osakseni pienen pientä naureskelua "Onko pää kipeenä?" "Onko hyvä olo?". No tuota: ON ja EI! Tämäpä onkin sellainen reilukerho, että viimeisenä herääville nauretaan ja heille piruillaan aina, sinänsä ei ollut yllättävää, että se kohdistui minuun. Uiminen ja saunominen sai olon huomattavasti siedettävämmäksi. Tosin pitkään kesti hytinä ja värinä, kun erehdyin laittamaan hiukset kiinni. Leppoisaa yhdessä oloa harrastettiin ja uusiin ihmisiin tutustuttiin ja vanhojen kanssa vaihdettiin kuulumisia. Lauantaina sain terveiset myös Varkaudesta, toisinaan on näköjään mahdotonta viettää YÖtöntä viikonloppua. Mieluusti kuuntelin keikalta ihania biisejä. Istuin lasten rengaskeinussa ja nautin hyvästä musiikista ja tuntui, kun olisin ollut siellä ystäväni taskussa mukana.

Sunnuntaina koitti viimeinen aamu hyvässä seurassa. Pieniä yllätyksiäkin koettiin. Toiset eivät olleet selvinneet sänkyihin lainkaan. Ei ollut apua edes paikalle saapuneesta entisestä hälytysajoneuvosta, joka oli kyllä kaikin puolin hyvin varusteltu. Melkein teki illalla mieli mennä makaamaan paareille, koska tällaisesta ei aiempaa kokemusta ollut. Uimiset ja saunomiset piti tällekin aamulle hoitaa. Tavarat kasaan ja nauttimaan aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä. Oli kuitenkin startattava auto ja huristeltava kotiin. Väsy tavoitti kotona ja Nukku-Matti haki melko aikaisin. Ensi vuonna taas sama aika, sama paikka?