torstai 21. heinäkuuta 2016

Oulun Rotuaari piknikillä

16.7.2016 Rotuaari Piknik, Oulu


Lauantaina otimmekin sitten tuon rakkaan yö-ystäväisen kanssa auton alle ja suuntasimme auton nokan kohti Oulua. Minähän en ole koskaan aiemmin Oulussa käynyt, joten minulle se on täysin vieras kaupunki. Täytyy kyllä sanoa, että ei se toki kovin tutuksi nytkään ehtinyt tulemaan. Siinä me reippaina mimmeinä lyötiin auto parkkiin ja suunnattiin hotellille. Toki me kävimme myös nauttimassa paikallisen Amarillon antimista ja hyvät oli ruuat ja ystävällinen henkilökunta samoin. Huoneessa piipahduksen jälkeen suuntasimmekin jo festivaalialueelle, hyvissä ajoin kuten aina. Oli jotenkin tosi mukava, kun festivaali oli siinä niin lähellä. Ovesta ulos astuessaan oli jo melkeinpä festarialueella.

Illan aloitti Tuohimaa. Kolmen nuoren miehen poppoo, josta ei ollut ennakkoon minkäänlaista tietoa. Keikan aikana toki selvisi, että poijjaat ovat oululaisia. Täytyy sanoa, että erittäin mielellään tätä bändiä kuunteli ja katseli. Musiikki oli sellaista rockin tyylistä, melko raskaalla soinnilla. Hitsin hyvä. Ja soittajapojat olivat varsin ilmeikkäitä, joten heitä myös katseli mielellään. Biisit jäivät helposti päähän, kertosäkeissä toisella kerralla melkein pystyi jo laulamaan. Ei lainkaan pöllömpi bändi aloittamaan iltaa.

Hyvin lyhyen roudaustauon jälkeen (oli meinaan lavalla hetkittäin melkoista vipinää ja vilskettä) päästiin itse asiaan kun Yö valtasi lavan. Se tunne valtaa minut joka kerta kun Yön alkunauha lähtee soimaan, sydän hakkaa hitusen kovempaa ja huulille hiipii pieni hymynpoikanen, kun katselee keikkaan virittyviä soittajia. Se tunne on varmaan myös yksi iso syy siihen, mikä minua keikoille vetää. Se tunne saa vatsanpohjan kutiamaan ja kutittelee se myös niitä suupieliä, niin että on vaikea olla hymyilemättä.

Keikalla kuultiin Vie mut minne vaan, Likaiset legendat 1, Yötä vastaanottamaan, Pettävällä jäällä, Tie sydämeeni, Ihmisen poika, Deadline, Minne tuulet vie, Tia-Maria, ROLV, Erakko ja Kiitos ja kunnia (ihan on tunne että listasta joku puuttuu, mutta nyt ei kyllä kykene muistamaan). Deadline on kuulemma naisten orgasmi biisi, näin meitä informoi biisin esittävä pitkätukka. Tämä määritelmä taisi tulla toki toiselta bändiltä.

Todellinen kirsikka muutenkin hienon kaukun päälle tarjoiltiin Kiertolaisen muodossa. Olli aloitti laulun ja screenillä alkoi pyöriä video Suvin ensimmäisestä esiintymisestä Yön kanssa, joka on siis tapahtunut samoilla festareilla 10 vuotta sitten. Luonnollisestikin lavalle nousi tälläkin kertaa yksi ja ainoa Suvi Teräsniska. Saman tien kun Suvi aloitti laulamaan, alkoi omista silmistäni valua kyyneleet. Enkä kyllä osaa selittää syytä siihen. Kai se on se musiikki ja Suvi. En edes muista koska olen viimeksi Suvin lavalla nähnyt, joten sekin saattaa olla yksi syy. Mutta samaan aikaan kun Suvi lauloi, screenillä pyöri kuvia Suvista vuosien varrelta. Olipa hienoa päästä näkemään tällainen spesiaalitapaus. Melko paljon joutui tekemään töitä niiden vuotavien silmien kanssa myös Särkyvää -biisin aikana, jonka Olli ja Suvi yhdessä lauloivat. 

Suvin jälkeen sillä  rakkaalla Artistilla loppuikin sitten taas se tasapainottava lääkitys ja hiukan levottomia se siellä lavalla taas puuhaili ja jutteli. Kuten esimerkiksi että jos yleisö huutaa tarpeeksi lujaa, niin hän riisuu pöksyt ja sitten kuulemma näkyy jorma. Voi hyvänen aika sitä taas...

Eihän se ilonpito toki siihen loppunut. Jälleen lyhyen roudaustauon jälkeen ja hyvin kiireisten ihmisten työskentelyn jälkeen lavan räjäytti tulee Ikurin tiikeri joukkoineen. Popedan keikkahan oli täyttä timanttia jo ensimmäisistä soinnuista alkaen. Elämässä pitää olla runkkua ja Kakskytä centtiä saivat yleisön helposti liekkeihin. Tai en minä tiedä mitä ympärillä tapahtui, mutta minut se ainakin sai syttymään. Ei se voi kovin pahasti mennä metsään, jos soittaa pelkkiä hittejä, vetää täysillä ja antaa kaikkensa. Aino on ehdottomasti yksiä omia suosikkejani Popedan keikalla. Eikä toki Elän itselleni, Onhan päivä vielä huomennakin tai Repe ja Lissu jää paljoa huonommiksi. 

Nyt en enää ihan edes muista mitä kaikkea Popedan keikalla kuultiin. Loppukeikasta lavalle kipusi myös jokunen vierailija. Oli Daffya soittamassa kitaraa, oli Jukia laulamassa ja soittamassa bassoa ja jostain käytiin etsimässä vielä Suvikin laulamaan Pitkää kuumaa kesää. Encoren aloitti Costello Kun mies unelmoi kappaleella ja siinähän sitä olisi voinut kuunnella vaikkapa koko päivän tai illan tai yön. Costia kun on ilo sekä kuunnella että katsella. Ilta päätettiin Ukkometson ja Da dan tahteihin.

Ilta Oulussa oli kaikin puolin mahtava. Iltaan mahtui paljon naurua, iloa ja vähän kyyneleitäkin. Eikai sitä muuta hyvältä musaillalta voi toivoakaan. Ainiin ja tietysti aivan mahtavaa seuraa. Nämä on niitä reissuja, joita muistellaan kiikkustuolissa, että sillon oltiin siellä ja voi että olikin hauskaa. On se melkoista. 

Kuvia löytyy jälleen veispuukista. Kattokaa niitä täältä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Pohjoisessa ja vähän vieraissakin.

15.7.2016 Siltsu Nivalan jäähallilla


Pitäähän sitä kesälomalla yksi Pohjois-Suomen reissukin tehdä. Etenkin kun pohjoisemmassa osassa asuu yksi rakkaimmista Yö-ystävistäni. Tai yksi rakkaimmista ihmisistä ylipäätään. Perjantaina starttailtiinkin auto sitten kohti Nivalaa. Kyseisestä paikasta ei minulla ollut kyllä mitään aiempaa kokemusta. Enkä ole kyllä ihan varma osaanko edelleenkään sijoittaa sitä kartalla mihinkään. Ainakaan kovin tarkasti.

Edellisestä Siltsusta onkin ehtinyt vierähtää jo hyvä tovi. Toki Siltsusta on viime aikoina saanut paljon lukea lehdistä, roska sellaisista. Ja täytyy kyllä sanoa että isosti Ihmettelen niitä kirjoituksia. Minähän en varsinaisesti Siltsun faneihin kuulu, mutta toki useampia keikkoja häneltä on tullut nähtyä. En voi ymmärtää miten iso haloo Iskelmä-festarin keikasta on noussut. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin Siltsu oli sekoillut festareilla. Mitä nyt itse niitä kuvia keikalta katsoin, niin ihan normaalilta eläytymiseltä keikkaan se minusta näytti. Siltsu on todella ilmeikäs esiintyjä ja sitä lavatouhua on kyllä hauska seurata. Joten ihan suotta siitä nyt otsikoita revittiin. Ainakin minun mielestä.

Nivalan keikkaa oli myöhästetty tunnilla. Melko tiukka on artistin ohjelma, kun Nivalassa oli päivän kolmas keikka. En kyllä ymmärrä miten kukaan kestää tuollaista keikkatahtia. Täytyy olla aika kova psyyke että tuollaista tahtia jaksaa. Jos käyttäisin hattua niin kyllä melko korkealle se tämän artistin kohdalla nousisi.

Biisilista keikalla oli jotakuinkin tällainen:
Liekeissä
Oot täydellinen (englanninkielinen versio)
Satulinna
Sinä ansaitset kultaa
Kaduilla tuulee
Tanssii kuin Travolta
Rakkaudella merkitty mies
Muuri
Elämäsi tärkein ilta
Gangnam Style
Valkeaa Unelmaa

Keikkaan kuului myös melko paljon pyrotekniikkaa. Keikan alussa jäähallin ilma täyttyi rikin hajusta, joka noista ilotulitteista seurasi. Siltsun keikka oli kyllä kaikin puolin oikein mainio ja menevä. Artisti oli hyvällä tuulella, eikä kyllä olisi mitenkään uskonut, että kolmatta keikkaa sille päivälle vedetään. Nivalassa Siltsun taustalla soitti tutusti Men In Black ja ne soittajapoijjaat ovat kyllä taitavia. MIB soitteli myös ennen Siltsua parin setin verran tanssittavaa musiikkia ja jäähallin tanssilattialla kävi kova kuhina. Illan kuitenkin aloitti trio (millään en nyt kykene muistamaan kyseisen trion nimeä), joka viihdytti tanssikansaa perinteisellä tanssimusiikilla ennen kuin MIBin soittajat ehtivät paikalle.

Sillanpään kova keikkatahti näkyy ehdottomasti keikan pituudessa. Kaiken kaikkiaan Sillanpään esiintymisaika taisi olla alle tunnin. Toki tästä on hiukan aikaa, kun olen viimeksi kyseistä herraa livenä käynyt katsomassa, mutta silloin keikkasetti oli huomattavasti pidempi. Pienen pientä kritiikkiä siis osoittaisin keikkamyyjän suuntaan, eikö se vanha sananlasku sano että, laatu korvaa määrän. Voisiko vetää vähemmän keikkoja ja sitten taas vastaavasti antaa yleisölle viihdykettä koko rahan edestä? Tätä perustelisin ihan jo sillä, että Siltsunkin fanit taitavat ajella melkoisen pitkiä matkoja, jotta idolinsa näkevät. Ja saattavat ne ihmiset lähteä ihan muutenkin kauempaa keikkaa kuuntelemaan. Festarikeikalla sen tunnin jotenkin ymmärtää, kun aikataulut ovat kiireiset, mutta periaattessa oma keikkahan tämä oli. Täytyy sanoa, että muutenkin nuo esiintymisajat tuntuvat aina lyhyiltä ja siksi itse ainakin yritän kesällä suunnata muuallekin kuin festareille, koska yleensä festareiden anti jää melko lyhyeksi. Mutta niinpä jäi Nivalassakin. Harmi.

Eli yhtä miinusta lukuunottamatta ilta oli varsin menevä ja vauhdikas ja ennen kaikkea hyväntuulinen. Naurulle ei meinannut tulla loppua, toki tällaisena herkkiksenä myös hiukan liikutuin. Sehän livemusiikissa on parasta, kun se herättää tunteita ja herättää musiikin eloon.

Lisää kuvia löytyy blogin facebook-sivulta. Kansioon pääset klikkaamalla tästä.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Tammerkosken Sillalla soi jälleen

8.7. Tammerkosken Sillalla, Tampere

Johan sitä olikin taas viikko huilattu, joten johan sitä sai taas ottaa auton alle ja lähteä uskollisella ajokilla tien päälle. Tällä kertaa ihan tuttuja teitä ja reittejä pitkin. Koko viikko olikin kärsitty vesisateesta, hiukan poutaisempaa ilmaa oli nyt perjantaina Tampereelle ajellessa. Lähdinpä liikkeelle kerrankin niin ajoissa että ehdin jopa syömään Yö-ystäväisten kanssa ennen Keskustorille menoa. Tulipa käytyä Rossossa pitkästä aikaa. Eikä jäänyt nälkä. Rosso on siirtynyt selkeästi italialaisempaan suuntaan, kuin viimeksi siellä käydessä. Tosin Tampereen Rossossa olin ensimmäistä kertaa.

Ennen keikkaa ehtikin kivasti päivittää kuulumisia Yö-ihmisten kanssa. Ja tulipa tehtyä taas tuttavuutta jonkun uudenkin ihmisen kanssa. Uudet Yö-tuttavuudet on aina kivoja. Tosin minä saatan melko helposti antaa toisenlaisen vaikutelman itsestäni. Vaikka puhelias ja avoin olenkin, niin uusien ihmisten kanssa olen helposti hiljaisempi ja ujompi, mutta odottakaapa kun pääsen vauhtiin... Tällä kertaa aikaa kuulumisten vaihtoonkin oli runsaasti, koska nyt oli Sillalla tapahtumasta pudonnut illan toinen artisti pois. Monena vuonna muistan samoilla kinkereillä olleena, että yleensä esiintyjiä on ollut kaksi. Tänä vuonna taisi olla säästökampanja menossa, kun bändejä oli vain yksi.

Keikka aloitettiin jälleen tutusti Vie mut minne vaan ja Likaiset legendat 1 kappaleilla. Heti ensimmäisistä biiseistä tiesin että Tampereella on luvassa hyvä keikka. Tampereella koko bändi antaa jotenkin itsestään normaalin 100% sijaan 110%. Kaikista parhaiten se ero näkyy Jukissa. Juki on Tampereella aina ihan liekeissä ja eläytyy paljon enemmän kuin keskimäärin muilla keikoilla. Varmaan siinä on se kotikenttäetu taustalla. Ehkä, mistä minä tiedän, kunhan taas arvailen.

Iltaahan jatkettiin biiseillä Yötä vastaanottamaan ja Jään sun viereen. Molemmat kuuluvat edelleen niihin omiin keikkasuosikkeihini. Laulu rakkaudelle ja Tie sydämeeni sai jälleen yleisön mukaan hienosti. Yhteislaulut kajahtivat hienosti Tampereen koleassa Yössä. Olipa hienoa kuulla pitkästä aikaa Särkyvää. Kyllä täytyy sanoa, että ihaillen täytyy myös katsoa sitä, miten paljon se rakas Artisti itsestään keikalla antaa. Kyllä Ollin tulkinnat uppoavat syvälle sieluun asti. Toki siinä herrassa on myös se toinen puoli, joka onneksi melko usein on myös maisemissa, eli se hyväntuulinen ja höpsöjä puuhaileva artisti, milloin on kyseessä tanssiliikkeet ja milloin levottomat välispiikit.

Uudelta levyltä kuultiin tietysti Erakko ja Yhteinen sydän. Molemmat jäätävän hienoja kappaleita. Illan yllätyksen tarjoili trio Olli, Jaska ja Mikko kappaleen Vain yksi sydän särjettäväksi muodossa. Sen verran yllätyksenä se arvon soittajille tuli, että hetken herrat joutuivat miettimään mitenkäs kyseinen kipale alkoikaan.

Juki jatkoi omaltaan osaltaan uuden levyn kipaleella Kaksi vapaata kättä ja sen jälkeen tykiteltiinkin Deadlinen tahtiin. Tänään ei ollut hempeilyiden aika Jukin osuudessa. Jukin jälkeen oli vuorossa Minne tuulet vie. Olipa mukava kuulla noin monta kappaletta uudelta levyltä.

Sitten olikin jo Ihmisen pojan ja ROLVin vuoro. Tottahan herrat läpsyteltiin ja hihkuttiin takaisin lavalle. Vielä viimeisenä Tia-Maria ja se mikä jää aina saamatta, eli Kiitos ja kunnia. Saattaa olla etten ihan kaikkien kappaleiden oikeaa järjestystä muista. Siitä voi tässä kohtaa syyttää luvattoman lyhyitä unia (Blogitekstiä kirjoittelin lauantaina autossa Tallinnaan mennessä, sekä illalla tullessa, unta ennen Tallinnan reissua ehdin nauttimaan noin puolitoista tuntia.)

Tampereen keikat ei jätä minua koskaan kylmäksi. Eikä tämä ilta tehnyt poikkeusta tähän sääntöön. Herrat nauttivat selkeästi Tampereella esiintymisestä, joten mieluusti näitä keikkoja käy siis myös katsomassa Tampereella. Eipä painanut uni silmäkulmaa taas kotimatkalla, vaan hyvällä fiiliksellä sai taas ajella Suomen kauniissa kesäyössä, välillä toki satoi vähän vettä, mutta sepä ei elämää haitannut, sehän kuuluu kesään. Ainiin ja Tampereellahan yksi parhaita juttuja on ne ihmiset joita siellä näki, niitä tyyppejä joita Yö on elämääni kuljettanut. Pus teille. Ja miksipä ei muillekin. Uusillekin tuttavuuksille.

Muutama kuva löytyy jälleen naama-aapisen puolelta. Jos haluat katsoa, klikkaa tästä.

Särkynyt enkeli kiittää ja kuittaa.


lauantai 2. heinäkuuta 2016

Viinijuhlilla Savon sydämessä

1.7.2016 Kuopion Viinijuhlat


Parin viikon tauon jälkeen oli taas kiva lähteä autoilemaan. Minusta on nykyään tullut kauhea jahkailija, mietin aina viime hetkille asti että lähtisikö vaiko ei. Tällä kertaa lähteminen vei jälleen voiton. Kyllä oli taas fiksuja autoilijoita kesäpäivänä liikenteessä. Ohituskaistathan ovat sitä varten, että sen alkaessa kaikki tallaavat kaasun päälle ja sitten kun ohituskaista loppuu, niin painetaan jarrua ja hiljennetään "normaaliin vauhtiin". Saattaapa olla että autossa matkan aikana pari ärräpäätä pääsi, kun edessä oli jos vaikka minkälaista sunnuntaikuskia.

Kuopion matkustajasatamasta minulla ei kyllä ollut enää minkäänlaista muistikuvaa. Viinijuhlilla en ole aiemmin käynyt ja siitä yhdestä käynnistä kyseisessä paikassa, on jo useampi vuosi aikaa. Vaan eipä siinä, auto parkkiin ja kävellen seuraamaan mihin muut ihmiset menevät, ei vaan näin toki kyltinkin, jossa ohjattiin matkustajasatamaan. Viinijuhlilla oli tänä vuonna 20. juhlavuosi. Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma. Pidin kyllä tunnelmasta kovasti, koska paikalle oli eksynyt ainoastaan aikuisia. Jostain syystä teinifestarit eivät ole lainkaan minun juttu, joten tämä tapahtuma oli minun makuuni.


Illan aloitti rautaa oleva rokkimimmi Vicky Rosti kera Menneisyyden vankien. Eikä toki iltaa aloitettu enempää eikä vähempää kuin Menolipulla, jota seurasi heti Kun Chicago kuoli. Taattua Vickya. Ei voi kuin ihaillen tuota naista katsella ja kuunnella. Huippukunnossa mimmi edelleen on. Vicky ja Freeman hoitelivat hitin toisen perään ja saivat kyllä menojalan vipattamaan ja mikäs sitä oli jammaillessa kesäisessä lämpimässä illassa. Melkein kaikki biisit olivat tuttuja, pari jotain hiukan vieraampaakin kipaletta toki mahtui mukaan ja niin pitää mahtuakin. Mutta kylläpä oli kiva kuunnella niitä hittejä vuosien vaarelta: Tuolta saapuu Charlie Brown, Ajetaan tandemilla, Kaksi lensi yli käen pesän, Näinkö aina meille täällä käy, Sata salamaa. Letkeä ja kiva tunnelma. Tykkäsin ehdottomasti.

Illan toista artistia saikin sitten hiukan odotella. Tämä ei varmastikaan normaalille festivaalikävijälle ole mikään ongelma, mutta mikäli on ainoastaan tullut kuuntelemaan ja katselemaan livemusiikkia, tuntui väliaika jopa hiukan pitkältä. Toki enemmän aikaa ihmisille nauttia alkoholia, joilla kuitenkin tehdään iso osa festareiden tuloista. No siinäpä ehti sitten tekemään tuttavuutta aiemmin tuntemattomien Yö-fanien kanssa. Melkoisia Savonmaan rasavillejä olikin kyseessä, kun herrojen juttuja kuunteli. Minä lähinnä tyydyin vain kuuntelemaan ja naureskelemaan herrojen jutuille, kun he olivat enemmän tuttuja muiden Yö-fanien kanssa.

Yön alkunauhan soidessa täytti vatsanpohjaa jälleen pieni täpinöinti ja jälleen se hymy nousi korviin asti, kun herrat lavalle astelivat. Keikka tutusti käyntiin Vie mut minne vaan ja Likaiset legendat 1 -biiseillä ja yleisö täysillä mukana. Mikäs sen parempaa. Kesäilta ja hyvää musiikkia, eikai sitä ihminen muuta tarvitse. Biisien osalta iltaa jatkettiin mukavasti Yötä vastaanottamaan ja Jään sun viereen -biiseillä. Kaksi kappaletta, joita on aina kiva kuulla livenä ja joihin en kyllästy. Jälleen Yötä vastaanottamaan sai menojalat kutiamaan, siitä biisistä vain tulee niin hyvä fiilis. Erakko saa sitten taas minut huokailemaan, etenkin kun biisi aloitetaan saatesanoilla: "Tämä seuraava kappale kertoo minusta.". Voi meidän Ollia. Sitten olikin aika lämmitellä yleisöä yhteislaululla ja käsien läpsyttelyllä, kun vuorossa olivat Laulu rakkaudelle ja Tie sydämeeni -kappaleet.

En tiedä menikö laulu tai esitys suorana johonkin, mutta kaksi reipasta viittomakielentulkkia oli viittomassa kaikki illan laulut. Ja Ollin välihöpinät. "Viitotteko te kaikki mitä mää puhun? Jaa no täytyy mennä pissalle kun on niin lyhyt kaari." Juurikin näin. Kaikki varmasti taas halusivat tämänkin tietää. Hah. On se hassu setä. Mimmit hoitelivat viittomiset oikein mallikkaasti, välillä ikäänkuin vahingossa jäi tuijottelemaan niitä viittomia.

Yhteinen sydän taisi hiukan saada sen rakkaan Artistin herkistymään, tai sitten kuvittelin. Voi se olla niinkin. Mistäs minä mitään tiedän. Jukin sanat ennen Deadline -biisiä olivat kyllä oikein filosofisia: "Onko teillä elämässä rakkautta? Onko teillä elämässä seksiä? Yhdistäkää ne kaksi, niin pääsette pitkälle." On se viisas mies. Kaksi vapaata kättä on kyllä hieno kappale ja jälleen kuuluu sarjaan: "Sopii Jukin esittämäksi, kuin nenä päähän.". Minne tuulet vie, Tia-Maria, Ihmisen poika ja ROLV ennen encorea ja herrat lavan taakse hetkeksi vetämään henkeä. Illan päättivät oikeutetusti Puolet taivaasta - Puolet helvetistä, joka aukenee minulle livenä kerta kerralta paremmin. Ja täyteen Kiitos ja kunnia tykitykseen oli hyvä lopettaa ilta.

Kuopiossa oli totaalisen hyväntuulinen ilta. Herrat nauttivat jälleen täysillä esiintymisestä ja silloin on yleisönkin helppo nauttia. Olihan se Artisti taas hiukan hassulla tuulella ja sekös ainakin minua viihdyttää ja saa minut purskahtelemaan nauruun. Nämä ovat niitä parhaita keikkoja, kun niiltä lavalla olevilta tyypeiltä saa imeä itseensä valtavan paljon hyvää tuulta. Hymyssä suin ja tyytyväisenä ajelin kotiin. Eikä muuten väsyttänyt missään vaiheessa. Toki keikka oli myös melko aikaisin, joten pisteet siitä. Jatketaanhan taasen.

Lisää kuvia löytyy jälleen naamakirjasta. Niitä tuli laitettua nyt aika monta, kun ilma oli hyvä ja ulkokuvia saa otettua niin harvoin.