sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Viimistä kertaa Hyvässä ja pahassa

13.12.2014 Jyväskylän Paviljonki


Hitusen kauhulla tätä iltaa odotin. Tapani mukaan kun tuppaan herkistymään vuoden viimeisissä tai viimeisessä konsertissa. Viikko on vierähtänyt niin vauhdikkaasti ohitse, ettei ole oikein ehtinyt edes mitään tekemään. Tai no töitä tietysti, jollainhan nämä vapaa-ajan harrastukset on rahoitettava.

Vuoden viimeinen Hyvässä ja pahassa alkoi ainakin kohdallani hyvin. Meillä kotona satoi taivaan täydeltä lunta koko aamupäivän ja hiukan jännitti tuo tien päälle lähteminen. Eipä siinä, tätähän ei missata, vaikka taivaalta tulisi pieniä ämmiä äkeet selässä.


Ensimmäinen settihän vedettiin jälleen Varieteen tahdeissa. Eli kuultiin seuraavat laulut:
Pieni Ihminen Suuressa Maailmassa
Ei Voi Elää Rakkaudesta
En Saanut Sua Pilviin
Pro Patricia
Päivänsäde Ja Menninkäinen
Likaiset Legendat I
Likaiset Legendat II
Vain Varjot Häntä Seuraa
Särkynyt Enkeli
Yhden Illan Varietee
Tiedän Liikaa Elämästä 
Rakkauden Symbioosi
Älä Odota Minua Silloin
Yhden illan varietee on kyllä hienosti taipunut Jukin versioksi. Juki kun tulkitsee minkä tahansa kappaleen sillä jäätävän hyvällä taidolla, jonka se mies omaa. Nyt kun paikat eivät olleet eturivissä, nautiskelin myös soittimien äänistä erilailla kuin ehkä yleensä. Se eturivi kun ei todellakaan ole paras paikka äänentoistollisesti. Päivänsäde ja menninkäisen aikana nautin suuresti Mikon pianon äänestä, joka tuntui uppoavan syvälle sydämeen asti. Äärimmäisen lahjakas tyyppi se on, ei siitä pääse mihinkään.

Toinen setti koostui jälleen ihanasta sekoituksesta uutta ja vanhaa:
Rakkaus on lumivalkoinen
Tyhmä ylpeys
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Sua muistoistani pois en saa
Särkyvää
Jukin "potpuri" Oikee enkeli, Karheaa ja kaunista, Deadline, On mennyt yö
Sameassa vedessä (Jukin laulamana)
Pettävällä jäällä
Jään sun viereen
Hyvässä ja pahassa
Ihmisen poika
Encore:
Joutsenlaulu
Ei syntiä sen kauniimpaa
Kiitos ja kunnia

Saattaa olla että listasta joku biisi puuttuu tai ettei ne aivan ole oikeassa järjestyksessä. En kuitenkaan uskaltanut käydä kerjäämässä tai ryöväämässä itselleni biisilistaa, näistä kun toisinaan ollaan hyvin tarkkoja. Tuo Matti Järvisen Sameassa vedessä istuu kyllä hienosti sekin Jukin suuhun. Tykkäsin kovasti. Tyhmä ylpeys kolahtaa edelleen. Ja kaiken kaikkiaan toinen setti oli kaikin puolin hyvä. Yhtään biisiä en sieltä itse lähtisi vaihtamaan pois. Särkyvää -biisin aikana joutui jälleen eräs "rautarouvaksikin tituleerattu" pyyhkimään silmäkulmiaan. Se olikin ainoa hetki konsertissa kun oli tilaa pienelle herkistymiselle. Pettävällä jäällä biisin aikana Olli on käynyt useammassa konsertissa laulamassa jonkun naisen vieressä ja tämä nähtiin tälläkin kertaa, kun paikalla oli tuleva morsian, jonka ystävät pyysivät Ollia huomioimaan naisen.

Herkistymiset sai kyllä heittää romukoppaan. Konsertissa naurettiin ja paljon. Hyvä niin. Kivempi se on nauraa kuin itkeä. Vallattomalla tuulella oli koko orkesteri ja hymy näytti olevan herkässä kaikilla. Orkesterin keula se vasta vallattomalla tuulella olikin. Huh huh. Hymy oli herkässä itselläänkin eikä naurunpyrskähdyksiltäkään voinut välttyä.

Tähän on hyvä lopettaa jälleen yksi Yö-vuosi. Oma vuoteni pitää sisällään noin 20 Yön keikkaa, vähän vanhuksia rokkaamassa, joku trio keikkakin on tullut käytyä katsomassa, Olli on nähty teatterilavalla ja kirkkokonsertissa. Paljon hyvää musiikkia, rutkasti hyviä ystäviä, tuhansia kilometrejä, järjettömän paljon naurua, vähän herkistymistä, suuria tunteita, ainutlaatuisia hetkiä, ihania takataskuun talletettavia muistoja. Eli voisin sanoa että melkoisen hieno vuosi alkaa kääntyä kohti loppua.

Kiitos on niin pieni ja vaatimaton sana, mutta se on ainoa mitä voin sanoa. Suuret kiitokset Yö-yhtyeelle: Olli, Mikko, Juki, Daffy, Jaska ja Ari! Valtavan suuret kiitokset Yön tekniikalle, joka pitää huolta siitä että homma toimii: Timo, Aki, Teemu (+vaihtelevat vahvistukset). Yön leidit löytyvät paitamyyntipisteeltä ja ovat aivan ihania tyyppejä, hyvä Satu ja Pipsa! Melko paljon tarvitaan ihmisiä pitämään meistä huolta keikoilla ja täytyy sanoa, että kyllä kokonaisuudessaan tuo Yö-poppoo on loistosakkia! Tykkään ja arvostan isosti!

Rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja kiitos teille, jotka jaksatte lukea (ylipitkiä) keikkajuttuja. Livemusa tulee aina olemaan osa minun elämää ja kyllä kaikista rakkaimpana on ja pysyy Yö. Nyt mietitään joulujuttuja ja vietetään aikaa perheen parissa. Samalla käydään varmaan vähän seurailemassa koripalloa livenä. Viettäkäähän hyvät joulut ja nauttikaa rakkaiden ja läheisten seurasta. Niin minä ainakin aion tehdä. Haleja ja pusuja kaikille rakkaille Yö-ihmisille!


maanantai 8. joulukuuta 2014

Tunnelmia SuviYöstä

Baltic Princess, SuviYö -risteily 6.-7.12.2014


Tätä risteilyä olikin sitten taas odotettu jokunen tovi. En tiedä, ehkä minusta on tulossa vanha, mutta nyt kun risteilyt starttasivat torstaina, ei edes harmittanut viettää töissä vielä torstaita ja perjantaita. Tai ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin vaikka vielä vuosi sitten. Meidän risteilyreissumme siis alkoi lauantaina. Bussissa jo huomasin tuttuja ja tunnelma oli leppoisa. Tulipa siinä hiukan naureskeltua erään radiokanavan toimintaakin, kun joku muukin oli kuullut tutun äänen torstaina radiossa. Meillä sen huomasivat töissä nuoret. Hitusen huvitti, kun tajusin mistä puhelusta on kyse, kun viime keväänä olen kyseisen puhelinkeskustelun käynyt kun kysyttiin haluanko kehua jotakin kaveria. Etenkin kun en tietenkään kuullut oliko tähän olemassa joku järkevä perustelu, miksi se puhelu soitettiin uudestaan juuri nyt. Liekö sitten syynä nämä SuviYö-risteilyt? Mene ja tiedä.

Ristelyt on jotenkin omissa kategorioissani ihan erikseen. Laivalla olemiseen liittyy yleensä paljon tuttuja ja heidän näkemistään ja kuulumisten vaihtoa puolin ja toisin. Risteilyihin liittyy myös omalta osaltani melko lailla kattava tunneskaala, jonka vuorokauden aikana ehtii kokemaan. Yö-risteilyt, joilla olen ollut, on koottu tällaiselle aktiiviselle musiikkidiggarille hienosti, kun löytyy niin normikeikkaa, kun sitten jotain harvinaisempaakin herkkua.

Karaokea kävimme kuuntelemassa ja täytyy hattua nostaa niille, jotka uskaltavat mennä idoliensa eteen laulamaan. Minusta ei siihen olisi, vaikka laulamisesta kovasti pidänkin. Minä todennäköisesti jäätyisin ihan tyystin. Silti jossain mielen pohjalla kävi jälleen harmitus, kun en uskalla moiseen ottaa osaa. Täytyy sanoa, että lauantaina tuomaristokin taisi olla melko vaativa, kun tuomaripenkkien takana istuivat Olli ja Suvi. Emme kuitenkaan jääneet kuuntelemaan kuka kilpailun lopulta voitti. Onnittelut joka tapauksessa ja se hatunnosto.

Starlight tarjosikin sitten seuraavat musiikilliset elämykset, kun lavan oli ottanut haltuun jo Dj Jaba. Jos joku tiskin takana häärivä ja levyjä pyörittävä tyyppi on jäänyt mieleen, niin tämä pohjoisesta kotoisin oleva herra. Pelkkää levyjen pyöritystä homma ei suinkaan ollut, vaan yleisö otettiin tässä kyllä mukaan alusta lähtien. Sen lisäksi että herra pyörittää levyjä, hän myös tarttuu mikrofoniin ja laulaa. Tässä jos missä on "livedisco" meininkiä. Ja melkoinen sanaseppo on myöskin tämä herra, löytyy kategoriasta myös jonkun verran stand up-komiikan piirteitä. Ennen illan bändejä estradin valtasi vielä tanssiryhmä N.O.W. Kokoonpano ja nimi on ryhmällä hiukan vaihtunut, mutta edelleen rivistä löytyy Ollin tytär ja edelleen lajina on Japani-poppi (Edit. Korjattiin tämän olevan Korea-poppia. Anteeksi sivistymättömyyteni.) Hienon ja hauskan näköistä tanssia. Tykkäsin jälleen kovasti.


Illan artisteista ensimmäisenä lauteille marssitettiin Suvi. Aina niin suloinen Suvi. Viimeinen Suvin "bilekeikka" ennen taukoa. En edes voi kuvitella millaisia tunteita sisällä tuossa vaiheessa liikkuu, mutta Suvi hoitaa sen kuten ammattilainen konsanaan. Tunne välittyy vahvana myös yleisöön. Se energia oli käsin kosketeltava. En muista ihan hetkeen kokeneeni niin vahvasti tunteita, joita artisti lauluillaan välittää. Vahvimpana mieleen jäi kyllä Jos menet pois -kappale, joka ei todennäköisesti jättänyt ketään kylmäksi. Se miten paljon Suvi itsestään siinä kappaleessa antoi, oli huikeaa. Tällaisen keikan vetäminen ei varmastikaan ole artistille sieltä helpoimmasta päästä. Näin ainakin tällainen Maija Meikäläinen sen asian kuvittelee. Unohtamatta tietenkään Suvin "poikia". Ihania he ovat aina ja takuuvarmasti saavat hymyn huulille kun heidän soitantaansa katselee ja kuuntelee.

Toisena oli vuorossa Yö. Tuo ah, niin tuttu ja turvallinen orkesteri, johon en taida kyllästyä koskaan. Sori vaan Yölle, ette pääse eroon. Yö veti melko lailla hittiputki-keikan, omina suosikkeina nostan taas samoja biisejä: Sua muistoistani pois en saa ja Hän tanssi kanssa enkeleiden. Vaan tarjoiltiinpa Yöltä myös melkoinen yllätys, kun lavalle saapui Stina Girs laulamaan Jään sun viereen kappaletta. Helsingin konsertinhan piti olla viimeinen, jossa Stina esiintyy yhdessä Yön kanssa. Joten tämä pääsi kyllä yllättämään. Jos joku joskus miettii, että ei ne tyypit sieltä lavalta mitään yleisöstä näe tai erota, niin väärässäpä olette. Erään bändin jäsenen kanssa ehdittiin siinä keikan ohessa ihmetellä minun uutta "leikkikaluani", älkääkä nyt kuvitelko mitään kaksimielisiä, kyse on nimittäin uudesta kamerastani. Eli tällaisen asian voi myös lavalta käsin huomata. Eli tarkkana siellä yleisössä, niin ne on äijätkin tarkkoina. Olipa mukava kuulla pitkästä aikaa myös Tie sydämeeni. Se kun ei ole tämän syksyn konserttiohjelmaan kuulunut. Yön kanssa olen käyttänyt jo kaikki ylisanat, mitä on olemassa, joten säästellään niitä nyt toteamalla vain että Yö veti jälleen kerran hyvän keikan. Yö ei petä koskaan. Nauru raikasi ja äijät olivat hyväntuulisia, joka välittyi myös yleisöön.


Kolmantena lavalle marssitettiin Kenraali Riekki orkestereineen ja solistina toimi Iskelmän oma Mikko Siltala, joka myös muuten huolehti "risteily-isännän" tehtävistä. Me pidimme pienen tauon tässä kohtaa ja saavuimme paikalle vasta muutaman viimeisen kappaleen ajaksi ja meno oli vauhdikasta. Suvin pojat ovat siis edelleen ihania ja vauhdikkaita, energisiäkin ja Mikko Siltalan äänelle sopi biisi kuin biisi. Juuri sopivanlaista bilemusiikkia. Ei sitä penkillä maltanut itsekään pysyä.

Jos laivalla jotain voi kehua, niin aamupalaa. Namskis. Aamulla/aamupäivällä laiva lipui saariston ohi ja ne maisemat ovat kyllä hurjan kauniita. Mikäli ulkona olisi ollut yhtään lämpöisempää ja vähemmän tuulista, olisi niitä maisemia voinut ihastella pidempäänkin. Aamupäivällä nautimmekin ystävien seurasta, hiukan ehkä väsyneissä tunnelmissa, yöunet kun jäivät lyhyenlaisiksi. Väsyneet tunnelmat jatkuivat kyllä myös Iskelmäbaarissa, johon Yö sekä Suvi saapuivat nimmareita jakamaan. Jostain syystä tunnelma pöydässämme oli aavistuksen hysteerinen. Jostain kumman syystä nauru raikasi, kun likat olivat hiukan levottomalla tuulella. Tästä saimme myös nimmarijonossa kuulla. Meille huomautettiin nauramisesta ja sekös sai kirpoamaan lisää naurua ilmoille. Taisi koko baari raikua. Tästä mitä syvimmät anteeksipyynnöt kaikille, jotka ovat joutuneet sitä räkätystä kuuntelemaan. Anteeksi. Lupaan ja vannon, ettei tämä jää ainoaksi kerraksi kun nauran kovaan ääneen. Nauru on se, joka saa minut pysymään melko positiivisena, ei siis mistään testeistä löydy positiivisia tuloksia vaan kyseessä on elämänasenne.

Risteilyn kruunasi Maailman kaunein ystävyys -päiväkonsertti. Olli oli valinnut viisi Suvin kappaletta ja Suvi vastaavasti viisi Yön kappaletta, jotka kaksikko sitten esitti duettona. Bändiksi oli koottu yhteistyötä molemmista orkestereista, kun akustisen kitaran ja hanurin hoiteli Jaska, Mikkokin käväisi ensimmäisen biisin ajan soittamassa haitaria. Rumpujen takaa löytyi Ari, mutta mikäli en väärin nähnyt niin Mikon rumpujen takana herra kuitenki istui. Pianon ääressä viihtyi Mikko. Kitarasta vastasi Vesku ja basson soitannasta vastaavasti Jouko. Konsertissa saikin sitten kokea melkoista tunteiden myrskyä. Välillä naurettiin ja viimeiset biisit menivätkin melko lailla kyyneleitä valuttaessa ja nieleskellessä. Yön biiseistä kuultiin: Särkyvää, Etkö unta saa, Yötä vastaanottamaan, Sunnuntaisin kuolee kuninkaat ja Pettävällä jäällä. Suvin biiseistä vastaavasti kuultiin: Veljeni, Pahalta Piilossa Tyhjässä huoneessa,  Jos menet pois ja Sanoja vaan. Vihon viimeisenä kruununa soi Suville ja Ollille duettokappaleeksi tehty Maailman kaunein ystävyys. Se tunne, minkä näistä lauluista sai oli jotain suurta. Huomasin jossain vaiheessa täriseväni, niin paljon tunnetta välittyi. Ja ne tipat karkasivat silmäkulmista ihan väkisin. Ollin ja Suvin välillä on jotain kaunista ja se miten hienosti he sitä välittävät ympärilleen on helposti aistittavissa. Se asia on ystävyys. Puhdas, aito, välittävä ystävyys. Ei sen hienompaa olekaan.



Tästä reissusta jää taas paljon hyviä muistoja. Paljon naurua, vähän itkua, tunnelma ja etenkin se, kun pääsee viettämään aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Ainutlaatuisia reissuja nämä tällaiset ovat. Valtavan suuri kiitos kaikille, jotka näitä ovat olleet järjestämässä. Yleisöä hemmotellaan hyvällä musiikilla ja hienolla tunnelmalla. Paljosta saa kyllä itsekin olla kiitollinen kun näiden mahtavien tyyppien kanssa saa olla tekemisissä ja kaikkein hienointahan on se, että Yö on se yhdistävä tekijä, joka on nämä ihmiset ympärilleni tuonut. Pusuja ja halauksia kaikille rakkaille Yö-ihmisille!

 Lisää kuvia löytyy muuten naamakirjasta, eli käykäähän kurkkaamassa!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tunnelmallista iltaa Kouvolassa

1.12.2014 Kouvolan keskuskirkko, Minun jouluni, Olli Lindholm


Täällä on ahkerasti vietelty pikkujouluja ja nyt alkavan viikon kunniaksi olikin hyvä hetki mennä kirkkoon rauhoittumaan ja etsimään rauhaa. Kouvolan keskuskirkkohan on jossain Suomen rumimpien rakennusten listalla, toisaalta samalta listalta löytyi muutama muukin Kouvolan rakennus. Höpö höpö. Kouvola on kaunis kaupunki. Kirkkoon oli luotu kaunis jouluinen tunnelma ja taisipa kirkko olla melkeinpä täynnä. Ainakin näytti siltä, että paikalle oli saapunut ihminen jos toinenkin nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. Kiitos tästä Kouvolan Nuorkauppakamarille, joka oli tämän tapahtuman takana. Meikäläisiäkin oli paikalla runsain mitoin. Puolisukua ei varmaan hirmuisen pieleen mene.



Viime vuonnahan kävimme etsiskelemässä joulutunnelmaa vasta joulun alla ja nyt vastaavasti aloitimme joulukuun joulutunnelmilla. Ihan vielä ei ainakaan omasta mielestä joulutunnelmaa löydy, etenkin kun katselee kalenteria ja miten paljon ohjelmaa on joulukuulle suunniteltu. Huh huh. Mutta nyt oli oiva tilaisuus rauhoittua hetkeksi nauttimaan tunnelmallisista joululauluista.



Olli onnistui kyllä jälleen hienosti luomaan rauhaa ainakin minun sydämeni sopukoihin. Olli kertoi jännittävänsä ja paikoin sen ehkä huomasikin, ainakin tällainen harjaantunut katselija ja kuuntelija. Ehkä sitä ei muut edes huomanneet. Ollin joululevy on edelleen tunnelmaltaan hitusen surullinen, mutta toisaalta myös rauhoittava. Kappaleet heräsivät jälleen eloon kirkossa. Monta kaunista laulua kuultiin Minun jouluni -levyltä ja muutama perinteisempikin joululaulu. Onneksi vieressäni istui pieni kummitypykkä, niin en voinut vollottaa ihan koko konserttia. Pariin otteeseen kuitenkin joutui taas silmäkulmia pyyhkimään. Ollin tulkinnat joululauluista vain ovat niin jäätäviä, ettei voinut mitään kun silmäkulmasta karkasi kyynel ja toinenkin. On se vaan hieno mies ja upea laulujen tulkitsija, mutta älkää kertoko sille että olen kehunut.

Ollin joulukonsertista jäi ehdottomasti hyvä maku suuhun. Toivottavasti nämä saavat jatkoa ensi vuonna. Elättelin toivoa, että olisin päässyt vielä lähempänä joulua toiseen konserttiin ja voinut käydä etsimässä taas joulun alla sen oman joulufiilikseni konsertista, mutta valitettavasti työt haittaavat harrastustoimintaa, eikä toista mahdollisuutta ole. Samoin kuin työt haittaavat myös sitä, että pääsisin kuuntelemaan Suvin joulukonserttia. Haaveeksi jäi sekin. Onneksi siis edes tämä konsertti sopi aikatauluihin.


Jos ei vielä ollut lippua joulukonserttiin, niin kipin kapin ostamaan sellainen. En usko että kukaan voi tällaisesta poistua pettyneenä kotiin. Minä ainakin pidin kovasti.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Millai muuten? No sillai kai! Terveiset Kulttuuritalolta

14.11.2014 Helsingin Kulttuuritalo


Perjantaina kävin töiden jälkeen hakemassa meille kyläilemään yhden pienen prinsessan. Typykkä ei tiennyt etukäteen lainkaan, että olimme lähdössä pienelle reissulle. Kun oltiin saatu vaatteet vaihdettua ja hiukset ojennukseen hyppäsimme autoon ja lähdimme kohti Helsinkiä. Neiti Näppärä luuli tässä vaiheessa vielä että menemme katsomaan junioreiden koripalloa, kun kerran tuo meillä asuva mieskin sinne meni. Etenkin kun Kouvolassa järjestettiin viikonloppuna yksi Suomen suurimpia junnuturnauksia. Joskus olen minäkin ollut siellä apukäsinä. Meillä kuitenkin oli suunta hiukan eri. Omassa vatsanpohjassa kutisee kurjasti aina kun joudun ajelemaan lähellä Helsingin keskustaa. Niin tälläkin kertaa. Vaan löysimmepä hyvin Kultsalle ja jopa autolle parkkipaikan. Hiukan kiirettä meinasi pidellä. Kultsalle sisään mennessä typykkä kuitenkin keksi että olemme menossa katsomaan Yötä. Yllätys oli siis varsin onnistunut.

Emme ehtineet taaskaan kauaa istumaan penkissä, kun valot jo sammuivat ja herrat astelivat lauteille. Neiti Näppärä räpsi taas innostuneena kuvia minkä ehti. Kieltämättä se on melko hauskaa seurattavaa. Varieteeta edettiin jälleen järjestyksessä Pieni ihminen suuressa maailmassa, Ei voi elää rakkaudesta, En saanut sua pilviin, Pro Patricia. Päivänsäteen ja menninkäisen tilalla alkoikin soimaan Laulu rakkaudelle. Hetken aikaa ehdittiinkin biisiä kuuntelemaan, ennen kuin lavalle pöllähti Putouksesta tuttu Salme Pasi; Liitto-Orava ja AY-Jyrsijä. Oli vähä pehmeet touhuu, ku äijät yhes veti Laulu lakkoilulle. Hienoa, että tällaista spesiaalia ohjelmaa järjestetään. Nauru raikasi salissa. 

Iltaa jatkettiin Pasin vierailun jälkeen kaksilla Likaisilla legendoilla. Vain varjot häntä seuraa, Särkynyt enkeli jatkoivat konserttipläjäystä. Yhden illan varietee sopii Jukin laulettavaksi erityisen hyvin ja mahtavalta se kuulostaa joka kerta. Tiedän liikaa elämästä, Rakkauden symbioosi ja Älä odota minua silloin ja sitten olikin jo ensimmäinen osuus konsertista käsitelty. Upeasti ovat Varieteen kappaleet taipuneet tähän päivään, vaikkakaan helppoa niiden sovittaminen ei varmastikaan ole ollut.

Väliajan jälkeen kylttyyrielämykset jatkuivat uudempien laulujen merkeissä. Nyt kun ROLV on siirretty toisen setin aloituskappaleeksi, saa toiselle puoliajalle mahtipontisen alun. Tyhmä ylpeys on edelleen jäätävän hyvä kappale ja etenkin livenä siinä on jotain, mikä minuun iskee melko lujaa. Eikä unohdeta sitäkään faktaa, että tämä on konserttikiertue, jolla enkelifania hemmotellaan, kun kuullaan Särkyneistä enkeleistä, Tanssitaan enkeleiden kanssa ja Jukikin laulaa Oikeesta enkelistä. Täytyy sanoa, että nautin suuresti.

Toisen setin ehdoton helmi oli kuitenkin niin minun kuin Pikkuisen prinsessankin mielestä se kun lavalle Ollin kanssa nousi laulamaan Stina Girs. Siinä on ääni kohdallaan ja kauniskin se Stina on. Huikeaa. Tulipa tilaisuus päästä tämäkin duetto todistamaan, kun päätin viikko sitten ostaa liput ja yllättää tuon typykän. Jään sun viereen ja vielä bonuksena Tuhat Yötä (jonka on duetoinut Samuli Edelman ja Sani). Mahtavalta kuulosti ja tunnelma salissa oli hieno. Ilta päättyi komeasti Kiitokseen ja kunniaan.  Nimmarijonossakin käytiin. Typykkä mietti jonossa, että onkohan Stinakin jakamassa nimmareita ja pääseeköhän hänen kanssa yhteiskuvaan. Tulin siinä kysäisseeksi, että haluatkohan pelkästään Stinan kanssa kuvaan, vaiko esimerkiksi uuden kuvan Ollin kanssa. Johon neidin vastaus oli että vain Stinan kanssa. Taisi neidillä tulla joitakin traumoja Mikkelissä, kun kuva Ollin kanssa oli hitusen hankala. Olli antoi neidille ohjeita, eikä katsonut edes kameraan. Voi pientä ihmistä, ei ole helppoa silläkään. Neiti kuitenkin jännittää Ollia lähes yhtä paljon kuin kumminsakin. Kotimatka taittui hiljaisissa tunnelmissa, kun takapenkin matkustaja sammui heti kun päästiin Helsingistä ulos.

Seuraavana taitaa olla vuorossa Ollin joulukonsertti, jossa myös pääsee nauttimaan tuon pikku prinsessan seurasta. Täytyy sanoa että tuon ipanan kanssa touhuillessa meni viikonloppu yhdessä hujauksessa.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mikkelissäkin oltiin Hyvässä ja pahassa

24.10.2014 Mikkeli, Mikaeli, Yön Hyvässä ja pahassa-kiertue


Tämä viikko onkin mennyt nopeasti ja siis lähinnä töiden merkeissä. Eipä siinä, erityisen mukava viikko onkin töissä ollut. Perjantaina kuitenkin otettiin jälleen auto alle ja suunnattiin Mikkeliin. Tällä kertaa auto olikin likimain täynnä. Takapenkille pakkasimme rakkaan kummitypykkäni ja rakkaan ystäväni. Kummitypykkä meinaan sai päättää haluaako hän takapenkille seuraksi äitinsä vaiko ystäväni, tällä kertaa ei äiti vienyt voittoa. Äiti, eli rakas kälyni, sai tyytyä minun seuraani etupenkillä. Joutuisasti auto taasen vei Mikkeliin.



Ensimmäisellä puoliajalla kuuntelimme tietysti Varietee-levyä. Olli irvaili jotain 5-vuotiaiden itsemääräämisoikeudesta. Ei kuulemma äiti saisi pakottaa Yötä kuuntelemaan. Vaan tässä perheessä se menee melkeinpä toisin päin. Kyllähän se pikku prinsessa on sinne ihan itse halunnut lähteä, kun kerran on laskettu "Montako yötä on siihen kun näkee Ollin.".

Väliajalla meille suositeltiin rauhoittavia. Jep. Ehkäpä niistä voisi joku hyöty olla, mutta ei tämä kyllä olisi niin hauskaa elämää, mikäli tarvitsisi käyttäytyä jotenkin hillitymmin ja rauhallisemmin. Toisella puoliajalla keskittymiskykyni oli ajoittain hiukan hakusessa, kun seurailin vieressä istuvaa pikkuprinsessaa. Voi hyvänen aika, miten ihana se pirpana on. Toinen niin tosissaan otti valokuvia (yleensä samaan aikaan minun kanssani), sitten niitä kuvia piti tietysti esitellä minulle. Niin tohkeissaan se pikku prinsessa toisella puoliajalla oli, kun biisitkin olivat tutumpia. Hassu, rakas, tytöntyllerö.

Uudelta levyltä kovasti iskee niin livenä kuin levylläkin Tyhmä ylpeys. Mahtava kipale, joka edelleen aiheuttaa kylmiä väreitä, vaikka sitä on jo melko montaa kertaa kuullut. Joku oli kommentoinut johonkin Yön facebook-päivitykseen taannoin, että joka kerta levyä kuunnellessa saa siitä eri korvamdon. Tämän allekirjoitan kyllä täysin. Joka kerta päähän jää soimaan joku kappale. Minusta levy on erittäin onnistunut kokonaisuus. En ole löytänyt yhtään biisiä, mistä en pitäisi. Joku muukin ehkäpä levystä pitää, sillä ensimmäisellä viikolla Hyvässä ja pahassa on listaykkösenä! Onnea! Mahtava juttu!

Kotimatka taittui melko rauhallisissa tunnelmissa. Takapenkillä ollut prinsessa, siis tarkoitan sitä pienempää, sammui kuin saunalyhty pienen yöpala-pysäyksen jälkeen. Lauantaina sitten löysinkin itseni sellaisesta konsertista, etten ihan heti olisi uskonut sellaiseen meneväni. Nappasin meinaan pikku prinsessa pikkusiskon mukaan ja lähdimme katsomaan Fröbelin palikoita. Hattua täytyy nostaa, että sedät jaksavat vielä heilua.


Nyt pidelläänkin sitten koko marraskuu taukoa Yöstä. Ohjelmassa kun on laatuaikaa kummilikan kanssa, parit pikkujoulut, vähän koripalloa livenä, jep jotain muutakin elämää, kuin Yö. Uskomatonta, mutta totta. Eli palaillaan astialle taas tuolla itsenäisyyspäivän tienoilla. Silloin kun on tiedossa taas jotain hyvin spesiaalia.



sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Hyvässä ja pahassa Lahden Sibbetalolla

18.10.2014 Lahti, Sibeliustalo Hyvässä ja pahassa konserttikiertue


Enkös luvannutkin palata takaisin raiteille ja unohtaa vieraissa käymiset. Näin sitä taas lauantaina palattiin ruotuun ja otettiin suunnaksi Lahti ja Sibeliustalo. Kyytiin lähti myös äitiliini ja anoppi. Äitini kun on tasaisin väliajoin alkusyksystä vihjaillut, että kyllä hän mielellään voisi konserttiin lähteä, jos tuo anoppini liittyisi seuraan. Olihan sille lippu hankittava. Autokin kulki oikein kiltisti, kun mammat istuivat takapenkillä, kuin kunnon taksissa konsanaan. Vaan sainpa itse kuunnella edessä uusinta Yötä. Johan tuota levyä on muutaman kerran ehtinyt soittimissa pyörittelemään.

Hyvässä ja pahassa levy kuulostaa ainakin minun korvaan hyvältä kokonaisuudelta. Ehkäpä olen siis luokiteltavissa keski-iän ylittäneisiin tai sitä vanhempiin, mikäli erästä arvostelua levystä on uskominen. Omat suosikkinikin olen jo löytänyt. Tällä hetkellä kylmiä väreitä aiheuttavia kipaleita on muutama: Tyhmä ylpeys, Raastavan kaunis rakkaus ja Erika laulaa. Eli tällä hetkellä nuo kolme ovat nousseet omiksi suosikeiksini. Olisi kiva kuulla muiden suosikkeja levyltä.

Ennen kuin pääsimme penkkeihin istumaan tuli moikattua monta ihanaa ja rakasta ihmistä, jotka Yö on elämääni kuljettanut. Parhaimmillaan Yön keikat ovat siis myös sosiaalista toimintaa, kun näkee niitä mahtavia ihmisiä, joita ei välttämättä hirvittävän paljoa näe muuten. Siksipä näistä hetkistä täytyykin nauttia täysillä.

Konsertti eteni nyt jo tutulla kaavalla: ensimmäisellä puoliajalla kuultiin Varietee levy alusta loppuun. Hienosti soivat vanhat biisit tämän päivän Yössäkin. Nostetaanpa nyt muutama kappale, joista itse erityisen paljon pidän. Ensinnäkin Vain varjot häntä seuraa on jäätävän hyvä kappale, tätä on toki silloin tällöin muutenkin kuultu keikalla, mutta siis kuuluu selkeästi niihin harvinaisuuksiin luokiteltaviin biiseihin. "Kuinka moni naisista on joskus tuntenut olevansa Särkynyt enkeli?" No aiemmin hyvinkin paljon, nykyään ehkä vähenemässä määrin. Siinä on kappale, johon en koskaan kyllästy. Nautin suuresti joka kerta kun tämän biisin saa livenä kuulla. Yhden illan varietee ja Päivänsäde ja menninkäinen kuuluvat myös tämän kiertueen helmiin. Jussihan näitä ei ole laulamassa, mutta minun tunnelmaani se ei haittaa. Tässä kohtaa voisi muuten ihmetellä, että miksi ihmeessä joku tulee Yön konserttiin ja käyttää valtaosan ajasta huutelemalla "Hyvä Jussi." tai "Jussi lavalle.", sillä saa helposti pilattua monen musiikillisen elämyksen. Vaikka kuinka haluaisi keskittyä kuuntelemaan Ollia (koska huuteluhan täytyy ajoittaa Ollin välispiikkien ajalle, jotta kaikki varmasti kuulevat tärkeät mielipiteet), väkisinkin kuulee kun joku on tullut kannustamaan Jussia Yön konserttiin, jossa Jussi ei ole mukana. En ymmärrä.


Toisella puoliajalla kuultiin jälleen hienoja kappaleita. Enkeli-fania hemmotellaan tällä kirtueella, kun kuullaan kolme isointa enkeli-biisiä, jotka Yö on levytttänyt. Uuden levyn kappaleet kuulostavat myös livenä äärimmäisen hyvältä. Väittäisinkin että Yö on kuitenkin ennen kaikkea livebändi, jonka live-esitykset ovat koko bändin suola ja sokeri. Biisit heräävät eloon, kun ne kuulee livenä. Yön konserteissa nautin suuresti myös visuaalisesta ilmeestä, johon kuuluu ehdottomasti upeat valot. Tänä vuonna konserteissa nähdään myös valojen ja savun yhteistä leikkiä, joka näyttää upealta.

Tämä ilta koostui jälleen naurusta ja ilosta. Isoista tunteista, kun näkee niitä elämään kuuluvia mausteita, joita ystäviksi kutsutaan. Ihmisistä, joiden kanssa voit jatkaa siitä mihin viimeksi on jääty, vaikka edellisestä kerrasta olisikin vierähtänyt paljon aikaa. Tyypeistä, joilla on suuri vaikutus siihen, miksi olen tänä päivänä juuri tällainen. Ja siitä musiikista ja bändistä, joka on vetänyt tai ehkäpä jopa työntänyt meidät yhteen. Se on saanut elämäni mullistumaan, tavalla jonka olen käsittänyt vasta paljon myöhemmin kun polut ovat kohdanneet. Parhautta.




lauantai 18. lokakuuta 2014

Harhapoluilla Ressun ja Jussin kanssa...

17.10.2014 Vantaa, Tulisuudelma, Ressu ja Jussi


Hupsistakeikkaa. Autohan otti taas perjantaina ihan oman reitin. Tosin Ressun ja Jussin näkeminen on kutkutellut nyt niin pitkään, että ei siihen auttanut muu kuin auton starttaaminen kohti Vantaata. Edellisen kerran kun suunnittelin meneväni herroja katsomaan, olin flunssan kourissa ja melko tiukassa pihdissä, joten se lähtö jäi ihan vain haaveeksi. Eilen oli vähän samankaltainen tilanne, mutta nyt flunssa ei ollut ihan niin pahana.

Tulisuudelmasta en erityisen paljoa pidä, mutta koska se sijaitsee kohtuullisen ajomatkan päässä, voi siellä toisinaan pistäytyä. Tulisuudelmassa näkee aina kaikista erikoisimmat ja hauskimmat tanssiliikkeet. Lavan edessä ei tällä kertaa ollut roudausboxeja, mutta eihän esiintymässä ollutkaan Yö vaan ihana herra kaksikko Ressu ja Jussi.

Pari viikkoa autossa on hyvin tiiviisti soinut Ressun ja Jussin uusi levy Elämästä seonneet. Voin kertoa, että muutaman kuuntelu kerran se vaati, ennen kuin niihin biiseihin pääsi sisään. Mutta siis ehdottomasti pidän ihan koko levystä. En siis vain puolikkaasta tai vaikka kolmesta kipaleesta, vaan ihan koko levystä. Ressun ja Jussin äänet yhdessä ja erikseen saa ainakin minut huokailemaan.

Nyt siis pitkästä aikaa livenä Ressua ja Jussia. Ei sitä kaksikkoa voi sanoin kuvailla. Niin huikeita tyyppejä he ovat. Niin huikeasti he ottavat yleisön kerta toisensa jälkeen. Huh huh! Elämästä seonneet -biisin kuulin nyt ensimmäistä kertaa livenä ja siinä on kyllä hieno ralli. Ressusta ja Jussista löytyy valtava määrä energiaa, jonka he "sylkevät" ulos keikan aikana. Ei sitä voi hymyilemättä katsoa. Uudelta levyltä soi nimikappaleen lisäksi Suomipoika, Äidit ja tyttäret sekä Meille jatkamaan. Levyltä löytyy myös eräs äärimmäisen kaunis helmi, joka on varmaankin noussut yksiin omiin suosikkeihini, Kaunis katsella.

Uuden levyn kappaleiden lisäksi kuultiin myös tietenkin Ressua ja Jussia myös erikseen. Eli niin Ressun kuin Neon 2 isoimmat hitit. Kyllä kelpaa ainakin minulle. Ressu kuuluu kaiketi niihin teiniaikojen idoleihin, Neon 2 ei ehkä niinkään, vaikka nuo biisit kyllä tunnen. Ressun tuotannosta löytyy monia minulle rakkaita kappaleita.

Ressu ja Jussi ei petä. Ei tälläkään kertaa. Hymy huulilla sai ajella kotia kohti, autossakin vaihtui kotimatkan ajaksi Yön levyn tilalle Ressu ja Jussi. Hups. Älkää kertoko kellekään. Lupaan palata tutuille poluille heti tänään. Siitä sitten hiukan myöhemmin... Tosin arvoitukseksi jää se riittääkö tälle illalle enää ääntä. Ehkäpä se on parempi olla yksi ilta hiljaa hissukseen...







lauantai 11. lokakuuta 2014

Ensimmäistä kertaa hyvässä ja pahassa

10.10. Hyvässä ja pahassa, Lappeenranta-sali


Nyt on pidelty musasta hiukan taukoa. Koriskausi on meinaan alkanut ja parina viikonloppuna on tullut vieteltyä livekoriksen parissa aikaa. Kerta kerran jälkeen pidän siitäkin enemmän. Enkä siis tietenkään pysty pitämään suutani kiinni sielläkään. Lienee täysi mahdottomuus minulle ylipäätään. Siis hiljaa oleminen.

Perjantaina kuitenkin auton nokka kohti Lappeenrantaa. Kaasujalka on muuten tällä viikolla saanut muitutuksen raskaudestaan (siis en minä vaan se kaasujalka), joten melkolailla rajoitusten mukaisesti Lappeenrantaa kohti ajeltiin. Ystävän kanssa matka taittui jälleen kerran rattoisasti. Niinkuin aina. Ja mehän aloitimme iltamme tyypilliseen tapaamme, eli nauraen. Tuli meinaan ovella vastaan joku kummallisen näköinen hiippari, joka lippa vinossa kyseli miten menee. Tämä tyyppi tottelee myös nimeä Räppi-Olli, se on hiukan vinksahtanut, mutta ällös huolehtiko, se on sellainen aina.

Edellisen kerran kun olemme vierailleet kyseisessä paikassa, meni hiukan tipalle, että ehdimme ajoissa. Nyt ehdimme istahtaa jo hyvän aikaa penkissä (minä salaa seurasin korispeliä liveseurannasta) ja vähän kuin puskista kello löikin jo seitsemän. Valot sammuivat ja yleisö hiljeni ja hetken päästä ilman täytti taputukset ja kiljahdukset.

Ensimmäisestä setistä uskallan sanoa sen verran, että sehän oli Varietee-levy alusta loppuun. Kaikkine biiseineen. Toisesta setistäkin uskallan sanoa vain sen verran, että minua miellytti todella paljon biisivalinnat. Hyvässä ja pahassa -levyn biisit kuulostivat järisyttävän hyvältä. Myös tunnelma salissa oli hieno. Joskin sitä saattoi hiukan häiritä kaksi eturivissä istuvaa räkättirastasta. Olli jo suunnitteli ottavansa yhteyttä johonkin muusikoiden tukeen. Eli pyydän anteeksi omasta puolestani, jos jonkun konserttia häiritsin naurun räkätyksellä.

En viitsi sen tarkemmin kertoa konsertista, koska tiedän että jotkut haluavat kokea sen itse, eivätkä lukea kaikkea etukäteen. Etenkin kun konsertit ovat vasta viime viikolla startanneet. Sen verran voin sanoa, että konserttikokonaisuutena yksi parhaista, joissa olen ollut. Sanattomaksi veti ja huikean hienoa soitantaa ja laulantaa kaikin puolin. Nimmaritkin haettiin ja naurettiin me sielläkin hitusen. Olisin voinut tienata pari extra-euroa, mikäli olisin tiennyt mistä arvon Herra Artistin kengät on valmistettu. Empä tiennyt. Jäi eurot tienaamatta.

Kotimatkaa saatteli nauru ja sanattomuus konsertista. Jossain vaiheessa ohitsemme pyyhälsi tuhatta ja sataa tuttu auto ja pitihän se ajaa vielä kiinni ja koska perässä ajeleminen oli liian ärsyttävää (mikäli joku näki peruutuspeileissä joitain ylimääräisiä valovälähdyksiä pyydän sitäkin anteeksi, kaksi hysteristä naista ja ilkikurisuus joutuivat törmäyskurssille), piti siitä autosta siis mennä kertaalleen ohi. Sitten saikin likimain kotiin asti katsella peruutuspeilistä valoja. Jep. Tavan harrastuksia meilläkin. Tästä on hyvä startata syksy. Joskin kovin monesta konsertista en pääse kirjoittelemaan, kovin moneen ei meinaan ole lippuja hommattu.


 Tämä konsertti sai minut taas muistamaan miksi Yö on ja tulee aina olemaan minulle se yksi ja ainoa yli muiden. Musiikki, valot, tyypit, bändi, nauru, herkistely, nämä kaikki yhdistettynä aiheuttavat minulle valtavan hyvän olon. Tähän ei moni pysty. On vain yksi ja ainoa YÖ.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Plimplom trio keikalla

13.9.2014 Olli Lindholm Trio Naisvuoritalo, Mikkeli


Hopsansaa, johan tässä on taas aikaa vierähtänytkin edellisestä musapäivityksestä. Lauantaina starttailin auton iltasella ja otin suunnan kohti Mikkeliä. Täytyy sanoa, että olisinpa taas ollut niin (susi)hukassa ilman urhoollista navigointilaitettani. Enhän minä osaisi minnekään ilman sitä. Nautiskelin autossa pitkästä aikaa ihan omasta seurastani kuunnellen musiikkia ja laulamalla, tai rääkymällä, ihan miten kukakin sen tahtoo nähdä. Mutta siis nautin ajellessani kohti Mikkeliä.

Perillä odotti työväentalo. Siis tästähän tuli ihan teiniajat mieleen ja jotkut discot, joissa siihen aikaan on tullut käytyä. Pienenä erotuksena nyt baari ja keskelle "tanssilattiaa" asetetut pöydät. Pöytävarauksia olisi siis voinut tehdä etukäteen. Hyvä tietää. Nyt tyydyin kuitenkin seisoskelemaan baaripöydän ääressä taaempana. Illan aloitti Janne Lamponen. Kohtalainen trubaduuri. Huuliharppu on muuten kauniin kuuloinen soitin. Yksi kappale jäi trubaduurin keikalta mieleen: Koulumatkalla. Hyviä sanoituksia biiseissä oli. Trubaduurin jälkeen kuultiin levymusiikkia ja täytyy sanoa, että sen verran erikoista levymusiikkia, että pakko sitä on kooklettaa. Nat Newborn on julkaissut (vuonna 2007) albumillisen jazz ja swing biisejä, jotka on tunnettuja suomalaisia kappaleita. Itselleen tämä jäi mieleen siksi, että tunnistin Apulannan Anna mulle piiskaa -biisin, joka oli kääntynyt englannin kielelle Spank me. Muitakin biisejä yritin tunnistaa ja olinkin jo saamassa kiinni, vaan empä tunnistanut muita. Veikeitä versioita. Vaikkei tämän tyylin musiikista pitäisikään, niin voin lämpimästi suositella kuuntelemaan noita versioita.


Odotus palkittiin ja lavalle asteli trio. Se on muuten jännä juttu, miten kotoisan olon voi tuollainen poppoo saada aikaan. Olli, Mikko ja Jaska kun saapuivat lavalle, oli hymy minulla heti herkässä. Tunnelma pysytteli kyllä koko ajan hienosti jossain määrin herkkänä. Itse olen Yö-balladien ystävä, joten ilta oli aivan omiaan minulle. Kuultiin niitä tuntemattomampia, tai ei niin paljon soitettuja kappaleita illan aikana. Täytyy sanoa, että jopa Likaiset legendat oli akustisena versiona huikea.

Illan aikana kuultiin Ihmisen poika, Ei rakkaus kuole milloinkaan, Enkelille, Kiertolainen, Kun kohdataan, Sua muistoistani pois en saa, Särkyvää Likaiset legendat 1, Kevein askelin (uusi kipale, toivottavasti muistin nimen oikein) ja encoressa Kiitos ja kunnia ja ROLV. Niin upeita kappaleita, niin upeaa tulkintaa. Nyt korostui Mikon piano ja Jaskan akustinen kitara. Unohtamatta tietenkään Ollin tulkintaa ja huippu hauskoja vitsejä biisien välissä. Jäätävän hyvä ilta. Yleisö eli hienosti mukana. Tunnelmallinen ja akustinen keikka sopii juuri tämänlaiseen paikkaan.

Saiskos näitä lisää, jookos? Minä tykkäsin. Siis todella paljon tykkäsin. Minusta vaan Yön vahvimpia puolia on ns. voimaballadit ja tämä ilta oli niitä täynnä. Täytyy vielä sanoa, että en ole ehkä ikinä kuullut hienompaa versiota Kiitos ja kunnia kappaleesta. Nyt vain odotellaan syksyä ja levyä ja konsertteja ja kaikkea muuta mukavaa mitä syksy tuo tullessaan.