Tunnelmia SuviYöstä

Baltic Princess, SuviYö -risteily 6.-7.12.2014

Tätä risteilyä olikin sitten taas odotettu jokunen tovi. En tiedä, ehkä minusta on tulossa vanha, mutta nyt kun risteilyt starttasivat torstaina, ei edes harmittanut viettää töissä vielä torstaita ja perjantaita. Tai ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin vaikka vielä vuosi sitten. Meidän risteilyreissumme siis alkoi lauantaina. Bussissa jo huomasin tuttuja ja tunnelma oli leppoisa. Tulipa siinä hiukan naureskeltua erään radiokanavan toimintaakin, kun joku muukin oli kuullut tutun äänen torstaina radiossa. Meillä sen huomasivat töissä nuoret. Hitusen huvitti, kun tajusin mistä puhelusta on kyse, kun viime keväänä olen kyseisen puhelinkeskustelun käynyt kun kysyttiin haluanko kehua jotakin kaveria. Etenkin kun en tietenkään kuullut oliko tähän olemassa joku järkevä perustelu, miksi se puhelu soitettiin uudestaan juuri nyt. Liekö sitten syynä nämä SuviYö-risteilyt? Mene ja tiedä.

Ristelyt on jotenkin omissa kategorioissani ihan erikseen. Laivalla olemiseen liittyy yleensä paljon tuttuja ja heidän näkemistään ja kuulumisten vaihtoa puolin ja toisin. Risteilyihin liittyy myös omalta osaltani melko lailla kattava tunneskaala, jonka vuorokauden aikana ehtii kokemaan. Yö-risteilyt, joilla olen ollut, on koottu tällaiselle aktiiviselle musiikkidiggarille hienosti, kun löytyy niin normikeikkaa, kun sitten jotain harvinaisempaakin herkkua.

Karaokea kävimme kuuntelemassa ja täytyy hattua nostaa niille, jotka uskaltavat mennä idoliensa eteen laulamaan. Minusta ei siihen olisi, vaikka laulamisesta kovasti pidänkin. Minä todennäköisesti jäätyisin ihan tyystin. Silti jossain mielen pohjalla kävi jälleen harmitus, kun en uskalla moiseen ottaa osaa. Täytyy sanoa, että lauantaina tuomaristokin taisi olla melko vaativa, kun tuomaripenkkien takana istuivat Olli ja Suvi. Emme kuitenkaan jääneet kuuntelemaan kuka kilpailun lopulta voitti. Onnittelut joka tapauksessa ja se hatunnosto.

Starlight tarjosikin sitten seuraavat musiikilliset elämykset, kun lavan oli ottanut haltuun jo Dj Jaba. Jos joku tiskin takana häärivä ja levyjä pyörittävä tyyppi on jäänyt mieleen, niin tämä pohjoisesta kotoisin oleva herra. Pelkkää levyjen pyöritystä homma ei suinkaan ollut, vaan yleisö otettiin tässä kyllä mukaan alusta lähtien. Sen lisäksi että herra pyörittää levyjä, hän myös tarttuu mikrofoniin ja laulaa. Tässä jos missä on "livedisco" meininkiä. Ja melkoinen sanaseppo on myöskin tämä herra, löytyy kategoriasta myös jonkun verran stand up-komiikan piirteitä. Ennen illan bändejä estradin valtasi vielä tanssiryhmä N.O.W. Kokoonpano ja nimi on ryhmällä hiukan vaihtunut, mutta edelleen rivistä löytyy Ollin tytär ja edelleen lajina on Japani-poppi (Edit. Korjattiin tämän olevan Korea-poppia. Anteeksi sivistymättömyyteni.) Hienon ja hauskan näköistä tanssia. Tykkäsin jälleen kovasti.

Illan artisteista ensimmäisenä lauteille marssitettiin Suvi. Aina niin suloinen Suvi. Viimeinen Suvin "bilekeikka" ennen taukoa. En edes voi kuvitella millaisia tunteita sisällä tuossa vaiheessa liikkuu, mutta Suvi hoitaa sen kuten ammattilainen konsanaan. Tunne välittyy vahvana myös yleisöön. Se energia oli käsin kosketeltava. En muista ihan hetkeen kokeneeni niin vahvasti tunteita, joita artisti lauluillaan välittää. Vahvimpana mieleen jäi kyllä Jos menet pois -kappale, joka ei todennäköisesti jättänyt ketään kylmäksi. Se miten paljon Suvi itsestään siinä kappaleessa antoi, oli huikeaa. Tällaisen keikan vetäminen ei varmastikaan ole artistille sieltä helpoimmasta päästä. Näin ainakin tällainen Maija Meikäläinen sen asian kuvittelee. Unohtamatta tietenkään Suvin "poikia". Ihania he ovat aina ja takuuvarmasti saavat hymyn huulille kun heidän soitantaansa katselee ja kuuntelee.

Toisena oli vuorossa Yö. Tuo ah, niin tuttu ja turvallinen orkesteri, johon en taida kyllästyä koskaan. Sori vaan Yölle, ette pääse eroon. Yö veti melko lailla hittiputki-keikan, omina suosikkeina nostan taas samoja biisejä: Sua muistoistani pois en saa ja Hän tanssi kanssa enkeleiden. Vaan tarjoiltiinpa Yöltä myös melkoinen yllätys, kun lavalle saapui Stina Girs laulamaan Jään sun viereen kappaletta. Helsingin konsertinhan piti olla viimeinen, jossa Stina esiintyy yhdessä Yön kanssa. Joten tämä pääsi kyllä yllättämään. Jos joku joskus miettii, että ei ne tyypit sieltä lavalta mitään yleisöstä näe tai erota, niin väärässäpä olette. Erään bändin jäsenen kanssa ehdittiin siinä keikan ohessa ihmetellä minun uutta "leikkikaluani", älkääkä nyt kuvitelko mitään kaksimielisiä, kyse on nimittäin uudesta kamerastani. Eli tällaisen asian voi myös lavalta käsin huomata. Eli tarkkana siellä yleisössä, niin ne on äijätkin tarkkoina. Olipa mukava kuulla pitkästä aikaa myös Tie sydämeeni. Se kun ei ole tämän syksyn konserttiohjelmaan kuulunut. Yön kanssa olen käyttänyt jo kaikki ylisanat, mitä on olemassa, joten säästellään niitä nyt toteamalla vain että Yö veti jälleen kerran hyvän keikan. Yö ei petä koskaan. Nauru raikasi ja äijät olivat hyväntuulisia, joka välittyi myös yleisöön.

Kolmantena lavalle marssitettiin Kenraali Riekki orkestereineen ja solistina toimi Iskelmän oma Mikko Siltala, joka myös muuten huolehti "risteily-isännän" tehtävistä. Me pidimme pienen tauon tässä kohtaa ja saavuimme paikalle vasta muutaman viimeisen kappaleen ajaksi ja meno oli vauhdikasta. Suvin pojat ovat siis edelleen ihania ja vauhdikkaita, energisiäkin ja Mikko Siltalan äänelle sopi biisi kuin biisi. Juuri sopivanlaista bilemusiikkia. Ei sitä penkillä maltanut itsekään pysyä.

Jos laivalla jotain voi kehua, niin aamupalaa. Namskis. Aamulla/aamupäivällä laiva lipui saariston ohi ja ne maisemat ovat kyllä hurjan kauniita. Mikäli ulkona olisi ollut yhtään lämpöisempää ja vähemmän tuulista, olisi niitä maisemia voinut ihastella pidempäänkin. Aamupäivällä nautimmekin ystävien seurasta, hiukan ehkä väsyneissä tunnelmissa, yöunet kun jäivät lyhyenlaisiksi. Väsyneet tunnelmat jatkuivat kyllä myös Iskelmäbaarissa, johon Yö sekä Suvi saapuivat nimmareita jakamaan. Jostain syystä tunnelma pöydässämme oli aavistuksen hysteerinen. Jostain kumman syystä nauru raikasi, kun likat olivat hiukan levottomalla tuulella. Tästä saimme myös nimmarijonossa kuulla. Meille huomautettiin nauramisesta ja sekös sai kirpoamaan lisää naurua ilmoille. Taisi koko baari raikua. Tästä mitä syvimmät anteeksipyynnöt kaikille, jotka ovat joutuneet sitä räkätystä kuuntelemaan. Anteeksi. Lupaan ja vannon, ettei tämä jää ainoaksi kerraksi kun nauran kovaan ääneen. Nauru on se, joka saa minut pysymään melko positiivisena, ei siis mistään testeistä löydy positiivisia tuloksia vaan kyseessä on elämänasenne.

Risteilyn kruunasi Maailman kaunein ystävyys -päiväkonsertti. Olli oli valinnut viisi Suvin kappaletta ja Suvi vastaavasti viisi Yön kappaletta, jotka kaksikko sitten esitti duettona. Bändiksi oli koottu yhteistyötä molemmista orkestereista, kun akustisen kitaran ja hanurin hoiteli Jaska, Mikkokin käväisi ensimmäisen biisin ajan soittamassa haitaria. Rumpujen takaa löytyi Ari, mutta mikäli en väärin nähnyt niin Mikon rumpujen takana herra kuitenki istui. Pianon ääressä viihtyi Mikko. Kitarasta vastasi Vesku ja basson soitannasta vastaavasti Jouko. Konsertissa saikin sitten kokea melkoista tunteiden myrskyä. Välillä naurettiin ja viimeiset biisit menivätkin melko lailla kyyneleitä valuttaessa ja nieleskellessä. Yön biiseistä kuultiin: Särkyvää, Etkö unta saa, Yötä vastaanottamaan, Sunnuntaisin kuolee kuninkaat ja Pettävällä jäällä. Suvin biiseistä vastaavasti kuultiin: Veljeni, Pahalta Piilossa Tyhjässä huoneessa,  Jos menet pois ja Sanoja vaan. Vihon viimeisenä kruununa soi Suville ja Ollille duettokappaleeksi tehty Maailman kaunein ystävyys. Se tunne, minkä näistä lauluista sai oli jotain suurta. Huomasin jossain vaiheessa täriseväni, niin paljon tunnetta välittyi. Ja ne tipat karkasivat silmäkulmista ihan väkisin. Ollin ja Suvin välillä on jotain kaunista ja se miten hienosti he sitä välittävät ympärilleen on helposti aistittavissa. Se asia on ystävyys. Puhdas, aito, välittävä ystävyys. Ei sen hienompaa olekaan.

Tästä reissusta jää taas paljon hyviä muistoja. Paljon naurua, vähän itkua, tunnelma ja etenkin se, kun pääsee viettämään aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Ainutlaatuisia reissuja nämä tällaiset ovat. Valtavan suuri kiitos kaikille, jotka näitä ovat olleet järjestämässä. Yleisöä hemmotellaan hyvällä musiikilla ja hienolla tunnelmalla. Paljosta saa kyllä itsekin olla kiitollinen kun näiden mahtavien tyyppien kanssa saa olla tekemisissä ja kaikkein hienointahan on se, että Yö on se yhdistävä tekijä, joka on nämä ihmiset ympärilleni tuonut. Pusuja ja halauksia kaikille rakkaille Yö-ihmisille!

 Lisää kuvia löytyy muuten naamakirjasta, eli käykäähän kurkkaamassa!