maanantai 30. marraskuuta 2015

Sirkuksessa vai Circuksessa, onko sen nyt niin väliä

27.11.2015 The Circus, Helsinki, Yö ja Popeda yhteiskeikalla


Melko vauhdikkaasti sitä on taas tässä viime aikoina viuhdottu menemään. Ei paljoa ole tarvinnut kotona oleilla. Viime viikon sisällä vapaa-aikaa on täyttänyt koripallon seuranta, mutta mahtuihan sinne sitten myös yksi kappale oikein kunnon suomirock-sirkusta, Circuksessa. Leppoisasti ilta alkoi ulkona odotellessa, jostain syystä minäkin olin hyvissä ajoin, koska minulla on joku hämärä käsitys, että myös toiset Popeda-fanit tulevat ajoissa ja minä kun ajattelin katsoa molemmat keikat siitä eturivistä, joten ajoissa se on silloin mentävä. Ei sitä oikein muualle osaa mennä, vaikka suositeltavaa se varmasti välillä olisikin. Luulenpa että Yön poppoo olisi hyvin kiitollinenkin jopa, jos pääsisi joskus eroon, siis niin että ei olisi pakko tunkea sinne eteen. Mutta näillä mennään.

Tämähän olikin ensimmäinen visiitti Circukseen. Joten arvioidaanpa nyt sitten hiukan paikkana. Yleisöä paikalle ainakin mahtuu ihan kivasti, nyt ei yläkerta ollut lainkaan käytössä, joten vielä enemmänkin olisi porukkaa paikalle sopinut. Muutenkin yökerho oli avara ja keikkojen aikana sai huomata, että ilmanvaihtokin toimi ihan kohtuu hyvin, kun ei liiemmälti kuuma tullut. Keikkapaikkana siis noin päällisin puolin oikein mukava. Ja viihtyisä. Minä ainakin tykkäsin.

Nyt oli kiva, kun ei tarvinut odotella pitkään, kun Yö kiipesi lavalle jo kohtuullisen aikaisin, kun yhteiskeikalla nämä suomirockin legendat olivat. Joten melko pian sai jo läpsytellä käsiä yhteen Yön alkunauhan tahdeissa ja hihkua bändiä lavalle. Ja sieltähän ne tutut aloitusbiisit jälleen kajahtivat ilmoille: Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa. Taas pitäisi jotain keikan helmiä keksiä, no mainittakoon ainakin Hän tanssi kanssa enkeleiden. Niihin enkelibiiseihin kun ei ikinä kyllästy. En minä ainakaan. Sen piti olla kaunista oli myös jälleen hyvä. Nyt toisella kuuntelukerralla huomasi, että siinä voi jo vähän hyräillä mukanakin. Hieno ja koskettava biisi, tällä kertaa en vaan antanut sen upota liian syvälle, joten ei tarvinut nieleskellä niitä silmäkulmista karkailevia tippojakaan. Yhtenä helmenä on mainittava myös Kun kohdataan. Aivan äärettömän hieno ja hyväntuulinen kappale.

Oli kiva nähdä Yön tyypit isolla lavalla, koska sen näkee kyllä että sillä on herroihin vaikutusta. Ahtaalla lavalla ei juuri liikuta, mutta isolla lavalla voi vähän irrotellakin. Ja sitten tietysti tuo Yö-Popeda asetelma, joka saa ainakin Yön vetämään erityisen hyviä keikkoja, puskemaan vielä aavistuksen kovempaa kuin mitä muuten. Hyväntuuliset soittajat ja laulaja saavat minut poikkeuksetta hyvälle tuulelle. Äärettömän viihdyttävää. Eipä siihen Yöhön tarvinut pettyä tälläkään kertaa. Erityisesti mieltä lämmittää nähdä Olli hyvällä tuulella ja sitä se kyllä todellakin Circuksessa oli!

Yön jälkeen olikin vuorossa manserokkia parhaimmillaan, kun lavan ottivat haltuun "täydelliset miehet", rokkikukot vailla vertaa. Popedahan on ja vähän sellainen takuuhyvä, ainakin lähes poikkeuksetta sellaisia ovat olleet ne keikat, missä minä olen ollut. Minä pidän niin porilaisesta punk-melankoliasta kuin mansen kieli poskella tehdystä rockista. Kovinkaan moneen Popedan biisiin en löydä sellaista tarttumapintaa, mutta se ei tarkoita etteikö sitä mielellään kuuntelisi. Popedan musiikki on vähän sellaista liukasta, vähän niinkuin laulajan mielikin. Popedan keikat saa ehdottomasti ihmismielen hyvälle tuulelle. Oli äärimmäisen kiva kuulla pitkästä aikaa Lentolupakirja, jostain syystä se on jäänyt mieleen ensimmäiseltä Popedan keikalta jossa olen ollut. Ja nyt sen kuuli pitkästä aikaa, niin kyllä se mieltä lämmitti. Toki Popedalla on muitakin hyviä biisejä, omiin suosikkeihini lukeutuu Kakskytä centtiä ja Costellon laulama Kun mies unelmoi.

Popedahan koostuu hauskasta kokoonpanosta ihmisiä, jotka ovat tehneet vuosikausia, vuosikymmeniä yhteistyötä ja ovat hienosti hitsautuneet yhteen. Hyvällä tuulellakin ne mokomat ovat ihan koko keikan ajan. Siis eihän näitä herroja voi katsella ja kuunnella kuin hymy huulilla ja biiseissä mukana laulaen ja nauttien siitä mitä siellä lavalla tapahtuu.

Ilta oli kaikinpuolin hieno ja ehdottomasti taas kannatti lähteä. Yö ja Popeda luovat mahtavan combon, jota menee mieluusti kuuntelemaan ja voihan niitä vähän katsellakin. Vielähän tässä ennen joulua saa hitusen lennähdellä paikasta toiseen ja saada kurkun huutamaan apua, kun peräkkäisinä päivinä käy keikoilla ja koripallopeleissä. On se rankkaa tämä harrastusten perässä juokseminen. Vaikka on se kyllä aikamoisen kivaa puuhaa, en kai minä muuten niiden perässä juoksisi.

Muutama kuva löytyy taas naamakirjasta. Tosin laatu ei ole parasta mahdollista, kun jälleen etukäteen tarkistin saako järjestelmäkameralla keikan aikana kuvata ja vastaus oli, että tarvitsee erikseen kuvausluvan, joten jätin järjestelmäkameran kotiin ja räpsin tuolla vanhemmalla kompaktikameralla.

Lopetetaan tämä Olli-aiheisella vitsillä, jonka Costello keikalla kertoi:
"Mies menee Hämeenkadulla olevaan Guinnessin ennätystenkirjan toimistoon
ja sanoo:
- Minulla on maailman pienin muna.
5 minuuttia toimistossa oltuaan, mies kävelee ulos toimistosta ja kiroilee mennessään:
- Kuka vittu on Olli Lindholm."


Palataan! Pus!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Perjantai 13. ja Hankasalmen Yössä

13.11.2015 Lomakeskus Revontuli, Hankasalmi


Perjantai ja 13. päivä. Kuka sen on muka keksinyt että se on epäonnen päivä? Maailman paras ja luotettavin tietolähde Wikipedia tietää kertoa, että kyseinen ilmaus on tunnettu jo 1800-luvulla, mutta se on tullut yleiseksi uskomukseksi vasta 1900-luvulla. Joten melko pitkään on ihmisillä ollut kaikenlaisia uskomuksia. Minä itse olen sitä mieltä, että se on epäonnen päivä ainoastaan jos uskoo sen olevan. Mitä enemmän siihen uskoo, sen todennäköisempää on että sinä päivänä sattuu ja tapahtuu.

Minä en moiseen jaksa uskoa, joten pystyin hyvillä mielin lähtemään kohti Hankasalmea.Tai siis itseasiassahan tässä kävi niin että en ollut kyllä aikonut lähteä. Jotenkin siinä perjantaina töistä päästyä se kutina jalkapohjissa kuitenkin kasvoi koko ajan. Onneksi lähistöllä sattuu olemaan myös yksi äärettömän kiva Yö-ystäväinen, joka oli kohtuullisen helppo puhua ympäri, niin ei tarvinut yksin ajella. Pisteet muuten nopeasta toiminnasta, minä en ehkä ihan noin nopeaan toimintaa pystyisi. 20 minuuttia meni valmistautumiseen. Ihan hyvä saavutus, kokeilkaapa itse arvon naiset. Matkalla olikin sitten aikaa parantaa maailmaa.

Revontulen pihaan päästyä mieleen palaili kaikki mukavat muistot edellisestä kerrasta kun olen kyseisessä lomakeskuksessa ollut. Se käynti ei mennyt ihan putkeen, se meni enemmän viihteen puolelle. Noh, sattuuhan näitä. Tällä kertaa kuitenkin ihan autoillen. Eikä oltu ehditty muuta kuin päästä sisään, niin johan kävi selväksi että illasta tulisi omalta osalta varsin mielenkiintoinen, kun katseli "juhlakansaa" jolla todella oli meno päällä. Siinä kohtaa ei voinut muuta kuin toivoa keikan alkavan mahdollisimman nopeasti. Ihan normaaliin aikaan se tietysti alkoi.

Keikka alkoi tutusti Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa -kappaleilla. Pettävällä jäällä oli ehdottomasti kiva kuulla. Samoin kuin Ei syntiä sen kauniimpaa, Hän tanssi kanssa enkeleiden ja Kuorotyttö. Illan aikana kuultiin pari helmeä. Ensimmäisenä helmien vuorossa oli Tunnit. (EDIT 17.11. Biisin nimeenhän on nyt eksynyt virhe, eli tarkoitin sanoa Sua muistoistani pois en saa. Kiitos Yön naamakirjan ylläpidolle tarkkaavaisuudesta.) Siinä biisissä on taikaa. Olen tainnut sanoa sitä aiemminkin, mutta sanon sen taas. Siinä on kappale, jonka nimen kuuleminen saa pienen apinan pääni sisällä takomaan lautasia yhteen innostuksesta. Eli tykkään isosti. Toinen helmi tarjoiltiin aivan uuden biisin muodossa Sen piti olla kaunista. Minut biisi ainakin tempaisi mukaan ja Minne tuulet vie tyyppisten rallien vastapainoksi tarvitaan vähän sitä riipivää Yötä. Tämä oli sitä kyllä parhaimmillaan. Hieno kappale, hienot sanat, hieno tulkinta. Eli minä tykkäsin.

Aivan liian nopeasti oltiin jälleen tilanteessa, että jäljellä on enää Likaiset legendat 1 ja Ihmisen poika sekä encore. En yhtään pysty ymmärtämään mihin se aika aina keikan aikana katoaa. Vähän voisi hidastaa tahtia, jotta voisi nauttia vähän pidempään keikasta. Likaisissa legendoissa lauletaan tuskaisesta roolista ja melko tuskaiseksi se olo omalla kohdalla siinä kohtaa meinasi muuttua. Eräs tukevassa humalatilassa oleva naisihminen, joka oli hetkeä aiemmin ottanut pienen hetken lepoa tuolilla istuen, silmät kiinni, horjahti kevyesti koko painollaan minun jalkapöytäni päälle. Kyllä muuten hetken tunsi olevansa kuin mikäkin merimies, kun ärräpää toisensa perään suusta pääsi karkaamaan. Ai että humalaiset täti-ihmiset ovat ihan lemppareitani.

Encoren aikana kuuntelin korvanjuuressani toista humalaista naista, kun hän pyysi päästä laulamaan Ollin kanssa. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Häviääkö muka ihmiseltä täysin kyky käyttäytyä ja esimerkiksi tässä tapauksessa totaalinen sävelkorvattomuus. Siis kun mietin että ajatteliko tämä leidi oikeasti olevansa hyvä laulamaan? Se rääyntä, mikä oman korvakäytäväni täytti, sai minut voimaan pahoin. Eli jälleen ollaan tilanteessa, jossa sanon että "Kyllä humalaiset ihmiset ovat sitten ihania!". Eikä siinä, toki ymmärrän että ravintolaan lähdetään pitämään hauskaa ja toisilla siihen kuuluu alkoholi, mutta onko se sitten hauskanpitoa, kun et seuraavana päivänä muista illasta mitään? Surullista.

Kotimatka taittuikin sitten hiukan vaisummissa tunnelmissa. Eräs kaveri, joka asuu Pariisin lähistöllä oli lähettänyt viestin jossa hän kertoi olevansa kunnossa ja ettei tarvitse huolehtia. Onneksi en sen enempää asiaan yöllä paneutunut, koska en olisi varmastikaan saanut nukuttua sitäkään vähää kotiin päästyä. Aamulla vasta avasin kauhua kirkuvat otsikot ja uutiset. Ei pysty ymmärtämään, eikä millään tasolla käsittämään. Keskitytään me kuitenkin niihin hyviin tekoihin ja siihen miten me voimme kanssakulkijoita auttaa. Viha synnyttää vihaa. Sillä tavoin tätä maailmaa ei saada paremmaksi paikaksi. 

Kuvia keikalta täällä. 

Kun käytte äänestämässä Iskelmän listaa, jossa Yö edelleen nauttii ykköspaikasta, niin muistakaahan että jos välillä haluaa antaa äänensä jollekin muulle, tai äänestää vaikkapa kumminkaiman siskon nimellä, niin hyvänä vaihtoehton Yölle on Taikakuun Rouva Virtanen, joka on nyt uutena biisinä pyrkimässä listalle. Kyseisen kappaleen taustalta löytyy meinaan tuttu tyyppi, meidän Jaska, eli Jari Latomaa, joka on kappaleen säveltänyt! Eli käykääpä äänestämässä! :)



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Yöllisiä tunnelmia Heinolasta ja Lappeenrannasta

6.11.2015 Heinola, Tukkijätkä


Niin se oli taas työviikko taputeltu päätökseen ja auton nokka kohti Heinolaa mukavan työillan jälkeen. Heinolan Tukkijätkässä on tullut käytyä joskus aiemminkin ja samalta se paikka näytti kuin parisen vuotta sittenkin, kun viimeksi on samoilla tonteilla käyty. Vähän oli taas iltaa odoteltu, koska tiesin että näkisin siellä rakkaan Ystäväiseni, jonka seurassa ei kyllä koskaan ole tylsää. Ikävä meinaa ajoittain ottaa vallan, mutta onneksi puhelimet on keksitty. Mutta perjantai-illasta sai siis nauttia rakkaan Ystävän kanssa, ei kai sen parempaa olekaan. Siinä keikkaa odotellessa piti vähän aukoa sanaista arkkua ja hitusen kiusata sitä erästä Yrmyilijöiden kuningasta. Mikäli tämä on ensimmäinen kerta, kun joku lukee tätä blogia, niin kysehän siis on maailman onnellisimmasta roudarista. Tämän herran työskentelyä katsellessa tulee itselleen järjettömän hyvä mieli, koska niin kovin onnelliselta hän työskennellessään näyttää. Meinasin sitten saada luunapin otsikkoon. No en kai nyt ihan oikeasti, mutta kyllä välillä pieni kiusanteko piristää kummasti.

Oli kyllä kiva nähdä Heinolassa muitakin tuttuja. Keikka alkoi jotenkin hiukan yllättäen, kun kello oli vasta yksitoista kun alkunauha lähti jo soimaan. Ehdottomasti siis positiivinen yllätys. Useamminkin saisi olla tällaisia yllätyksiä. Alkukeikka menikin sitten hiukan jotenkin ohi, kun erästä ystäväistä häiriköi humalaiset ihmiset. En lakkaa hämmästymästä siitä, miten tietyt paikat keräävät sisuksiinsa tietyn tyyppisiä ihmisiä. Se että joku saa illan fiilikset siitä, että yrittää haastaa riitaa muiden kanssa ja pilata muiden illan, on hämmästyttävää. Miten pahasti se oma elämä menee pieleen, että haluaa ehdoin tahdoin tuottaa muille pahaa mieltä?

Onneksi Olli oli tilanteen tasalla ja huolehti omistaan. Ensin sai varoituksen mies ja sen jälkeen se viisas Artisti vielä ehdotti, että vaihdetaan hiukan paikkoja. Ollista kyllä näki hyvin miten huolissaan se tilanteesta oli, eikä meinannut pystyä katsetta irrottamaan. Kunnes niitä paikkoja vaihdettiin. Edelleen se länkyttäminen Ystäväni toisella puolella jatkui. On äärettömän vaikea ymmärtää tuollaista käytöstä. 

Mitähän sanoisi biiseistä. Ainakin sen verran että Pettävällä jäällä oli ehdottoman kiva kuulla. Onnen hohteessakin on kyllä livenä hieno kuulla. Tosin hempeää rakkauslaulua siitä ei saa tekemälläkään. Onneksi hempeä rakkauslaulu tarjoiltiin Yhteinen sydän -kappaleen muodossa. Siinä biisissä on taikaa. Tykkään kerta kerran jälkeen enemmän. Tia-Mariakin kuultiin yleisön pyynnöstä. Jukilta kuultiin Pudonneet ja Deadline. Kovin levottomalla tuulella näytti arvon herra Rumpali olevan. Se todella saa hymyn huulille.

Keikan jälkeen mieli oli hyvä ja kotiin oli kiva ajella. Aika sellainen peruskeikka.


7.11.2015 Lappeenranta, Amarillo


Hyvin hyvin lyhyiden yöunien jälkeen voikin jo nousta ylös ja todeta, että liikkuminen tekee kipeää. Edellisen päivän mielenhäiriö ja pieni jumppahetki kotona todellakin kostautui. Toivottavasti noita mielenhäiriöitä ei usein tule. Ennen Lappeenrantaan lähtöä oli kyllä mielessä, että sen kerran kun oli tarkoitus mennä syömään ennen keikkaa ja oli pöytävaraus, niin vähän teki mieli jäädä kotiin nukkumaan pidemmät päikkärit. Nyt ne jäi toivottoman lyhyiksi ja väsymystila oli melko korkealla. Työkaverin kanssa matka sujui kuitenkin rattoisasti ja maailmaa parantaen. 

Meinattiin muuten eksyä Lappeenrannassa ennen kuin löydettiin Amarilloon. Tällä kertaa ei vain näkynyt matkaopasta. Onneksi löydettiin tuttu bussi, niin samalla löydettiin myös oikea ravintola. Nyt täytyy hiukan kyllä kehua. Amarillossa on todella hyvä asiakaspalvelu ja ystävälliset tarjoilijat. Ravintola on myös hyvin viihtyisä. Melko paljon oli ruokailijoita ja ruokaa sai vähän odotella, mutta hyvät sapuskat siellä oli myös. Onneksi me olimme myös varautuneet pieneen odotteluun, eikä kiirettä siis ollut. Näppärää oli myös se, että lipun sai maksaa samalla kertaa ruuan kanssa.

Sitten pienenä miinuksena on mainittava paikan siisteys, kaikki näyttää jotakuinkin siistiltä kun kaukaa katsoo, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että vähän siellä sun täällä oli tahmaista, tämä lähinnä siis yökerhon puolelta, ei ravintolan puolelta. Samoin kuin keikkaa odotellessa tanssilattiaa verhottiin savulla. Taas sain todistaa pienen hetken yrmy-maskin pudotusta, kun jälleen jonkun mielessä oli luunapit. Hyvä rakas Yrmy! Hymy sopii paljon paremmin kuin se yrmyily.

Keikka olikin sitten vallan mainio. Se rakas Artisti oli todella levottomalla tuulella. Jälleen kävi mielessä, että liekö siellä joku salainen mikrofoni, jonka kautta ennen keikkaa käydyt keskustelut päätyvät vallan vääriin korviin, sen verran hyvin sopi taas tiettyjen juttujen ajoitus. Jälleen Olli kantoi huolta "omistaan" kun eräs ystäväinen käyttäytyi hänelle epätyypillisellä tavalla. Ollista näki selkeästi että oli tästä ihmisestä huolissaan. Jossain vaiheessa tilanne meni kuitenkin ohi ja Olli silmin nähden rentoutui. Hyväntuulinen keikka kaikinpuolin ja kyllähän Särkynyt enkeli kolahtaa kun sen livenä kuulee, kun sitä nykyään niin harvoin kuulee. Hyväntuulisia soittajia taas lava täynnä ja se hyvä mieli tarttuu kyllä ihanasti. On vaan niin suuri ilo katsella ja kuunnella.

Tästä viikonlopusta jäi ehdottomasti päällimmäisenä mieleen Ollin sydämellisyys ja huolehtivuus, kun kyse on "luottofaneista". Se aito huoli kertoo siitä, miten lämmin ihminen siellä lavan keskellä oikeastaan seisoo. Se lämpö vaan tuppaa toisinaan hukkumaan sen kaiken uhoamisen ja lava-Ollin alle. On kuitenkin käsittämättömän hienoa nähdä myös tuota toista puolta. Vaikka eipä siinä, kyllähän se lava-Olli viihdyttävä persoona on. Ensi viikolla sitten odotellaan Minne tuulet vie -musiikkivideota. Luvassa on kuulemma öljyttyjä miehiä vähissä vaatteissa vai-miten-se-nyt-oli. Joten onpahan jotain mitä odottaa.

Kuvia Heinolasta Täältä.
Ja kuvia Lappeenrannasta Täältä.