Sirkuksessa vai Circuksessa, onko sen nyt niin väliä

27.11.2015 The Circus, Helsinki, Yö ja Popeda yhteiskeikalla

Melko vauhdikkaasti sitä on taas tässä viime aikoina viuhdottu menemään. Ei paljoa ole tarvinnut kotona oleilla. Viime viikon sisällä vapaa-aikaa on täyttänyt koripallon seuranta, mutta mahtuihan sinne sitten myös yksi kappale oikein kunnon suomirock-sirkusta, Circuksessa. Leppoisasti ilta alkoi ulkona odotellessa, jostain syystä minäkin olin hyvissä ajoin, koska minulla on joku hämärä käsitys, että myös toiset Popeda-fanit tulevat ajoissa ja minä kun ajattelin katsoa molemmat keikat siitä eturivistä, joten ajoissa se on silloin mentävä. Ei sitä oikein muualle osaa mennä, vaikka suositeltavaa se varmasti välillä olisikin. Luulenpa että Yön poppoo olisi hyvin kiitollinenkin jopa, jos pääsisi joskus eroon, siis niin että ei olisi pakko tunkea sinne eteen. Mutta näillä mennään.

Tämähän olikin ensimmäinen visiitti Circukseen. Joten arvioidaanpa nyt sitten hiukan paikkana. Yleisöä paikalle ainakin mahtuu ihan kivasti, nyt ei yläkerta ollut lainkaan käytössä, joten vielä enemmänkin olisi porukkaa paikalle sopinut. Muutenkin yökerho oli avara ja keikkojen aikana sai huomata, että ilmanvaihtokin toimi ihan kohtuu hyvin, kun ei liiemmälti kuuma tullut. Keikkapaikkana siis noin päällisin puolin oikein mukava. Ja viihtyisä. Minä ainakin tykkäsin.

Nyt oli kiva, kun ei tarvinut odotella pitkään, kun Yö kiipesi lavalle jo kohtuullisen aikaisin, kun yhteiskeikalla nämä suomirockin legendat olivat. Joten melko pian sai jo läpsytellä käsiä yhteen Yön alkunauhan tahdeissa ja hihkua bändiä lavalle. Ja sieltähän ne tutut aloitusbiisit jälleen kajahtivat ilmoille: Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa. Taas pitäisi jotain keikan helmiä keksiä, no mainittakoon ainakin Hän tanssi kanssa enkeleiden. Niihin enkelibiiseihin kun ei ikinä kyllästy. En minä ainakaan. Sen piti olla kaunista oli myös jälleen hyvä. Nyt toisella kuuntelukerralla huomasi, että siinä voi jo vähän hyräillä mukanakin. Hieno ja koskettava biisi, tällä kertaa en vaan antanut sen upota liian syvälle, joten ei tarvinut nieleskellä niitä silmäkulmista karkailevia tippojakaan. Yhtenä helmenä on mainittava myös Kun kohdataan. Aivan äärettömän hieno ja hyväntuulinen kappale.

Oli kiva nähdä Yön tyypit isolla lavalla, koska sen näkee kyllä että sillä on herroihin vaikutusta. Ahtaalla lavalla ei juuri liikuta, mutta isolla lavalla voi vähän irrotellakin. Ja sitten tietysti tuo Yö-Popeda asetelma, joka saa ainakin Yön vetämään erityisen hyviä keikkoja, puskemaan vielä aavistuksen kovempaa kuin mitä muuten. Hyväntuuliset soittajat ja laulaja saavat minut poikkeuksetta hyvälle tuulelle. Äärettömän viihdyttävää. Eipä siihen Yöhön tarvinut pettyä tälläkään kertaa. Erityisesti mieltä lämmittää nähdä Olli hyvällä tuulella ja sitä se kyllä todellakin Circuksessa oli!

Yön jälkeen olikin vuorossa manserokkia parhaimmillaan, kun lavan ottivat haltuun "täydelliset miehet", rokkikukot vailla vertaa. Popedahan on ja vähän sellainen takuuhyvä, ainakin lähes poikkeuksetta sellaisia ovat olleet ne keikat, missä minä olen ollut. Minä pidän niin porilaisesta punk-melankoliasta kuin mansen kieli poskella tehdystä rockista. Kovinkaan moneen Popedan biisiin en löydä sellaista tarttumapintaa, mutta se ei tarkoita etteikö sitä mielellään kuuntelisi. Popedan musiikki on vähän sellaista liukasta, vähän niinkuin laulajan mielikin. Popedan keikat saa ehdottomasti ihmismielen hyvälle tuulelle. Oli äärimmäisen kiva kuulla pitkästä aikaa Lentolupakirja, jostain syystä se on jäänyt mieleen ensimmäiseltä Popedan keikalta jossa olen ollut. Ja nyt sen kuuli pitkästä aikaa, niin kyllä se mieltä lämmitti. Toki Popedalla on muitakin hyviä biisejä, omiin suosikkeihini lukeutuu Kakskytä centtiä ja Costellon laulama Kun mies unelmoi.

Popedahan koostuu hauskasta kokoonpanosta ihmisiä, jotka ovat tehneet vuosikausia, vuosikymmeniä yhteistyötä ja ovat hienosti hitsautuneet yhteen. Hyvällä tuulellakin ne mokomat ovat ihan koko keikan ajan. Siis eihän näitä herroja voi katsella ja kuunnella kuin hymy huulilla ja biiseissä mukana laulaen ja nauttien siitä mitä siellä lavalla tapahtuu.

Ilta oli kaikinpuolin hieno ja ehdottomasti taas kannatti lähteä. Yö ja Popeda luovat mahtavan combon, jota menee mieluusti kuuntelemaan ja voihan niitä vähän katsellakin. Vielähän tässä ennen joulua saa hitusen lennähdellä paikasta toiseen ja saada kurkun huutamaan apua, kun peräkkäisinä päivinä käy keikoilla ja koripallopeleissä. On se rankkaa tämä harrastusten perässä juokseminen. Vaikka on se kyllä aikamoisen kivaa puuhaa, en kai minä muuten niiden perässä juoksisi.

Muutama kuva löytyy taas naamakirjasta. Tosin laatu ei ole parasta mahdollista, kun jälleen etukäteen tarkistin saako järjestelmäkameralla keikan aikana kuvata ja vastaus oli, että tarvitsee erikseen kuvausluvan, joten jätin järjestelmäkameran kotiin ja räpsin tuolla vanhemmalla kompaktikameralla.

Lopetetaan tämä Olli-aiheisella vitsillä, jonka Costello keikalla kertoi:
"Mies menee Hämeenkadulla olevaan Guinnessin ennätystenkirjan toimistoon
ja sanoo:
- Minulla on maailman pienin muna.
5 minuuttia toimistossa oltuaan, mies kävelee ulos toimistosta ja kiroilee mennessään:
- Kuka vittu on Olli Lindholm."


Palataan! Pus!