sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Winter Open 2012

Auto starttasi jälleen. Tällä kertaa suuntana oli ensin ystäväisen tupa, pienen shoppailureissun jälkeen. Piti käydä hakemassa aivojumppapelejä ja pitipä tehdä vielä yksi ennalta suunnittelematon koukkaus matkalla. Eräs kun tuppaa unohtamaan reissuun lähtiessä ottaa mukaan jotain vaatetta yöksi. Yöpuvut jää siis joka toisella kerralla kotiin, joten piti käydä ostamassa taas uusi. Onneksi en kovin usein ole öitä poissa kotoa, joten kaappini ei sentään pursua yöpukuja.

Kilometrejä määränpäähän oli reilu 500. Jokunen tovi siis autossa istahdettiin. Matkalla pysähdyttiin toki pariin otteeseen hiukan jaloittelemaan ja hoitamaan ruumiillisia tarpeita. Illalla saavuimme määränpäähän ja meitä odottikin oikein ihana ja rempseä talous. Ystäväni vanhemmat siis asustelevat lähellä Vuokattia, joten samalla tuli hoidettua myös sukulaisuusvelvollisuuksia. Minä sain olla onnekas ja tapasin monta ihanaa uutta ihmistä. Sai tuntea olevansa tervetullut.

Seuraavana päivänä hiukan tutustuttiin paikallisiin ostospaikkoihin. Etenkin se kenkäkauppa teki minuun suuren vaikutuksen. Jostain syystä osoitimme kuitenkin jossain määrin säälittävyytemme shoppailijoina ja ainoat ostokset tehtiin apteekista. Päivällä nautiskelimme ja söimme ja taas vähän söimme. Herrajestas miten hyviä ruokia se ystäväiseni äitimuori tekee. Meni kieli mennessään. Kappas vain. Tuli ilta ja oli aika suunnata Katinkultaan. Ikinä aiemmin en paikassa ole käynyt. Paikalle olikin saapunut ihan kivasti jo jengiä ainakin sinne VIP-puolelle ruokailujen merkeissä. Kovin meni aikaa, ennenkuin uskaltautuivat ihmiset tulla lähemmäs lavaa.


Illan ensimmäinen esiintyjä oli Neljä Ruusua. Upposin hetkeksi teinivuosiini. Kouvolan Party Planet -festarit juhannuksena. Vuodesta ei kyllä mitään hajua. Sen kuitenkin muistan, että kyseisen bändin olen noilla festareilla nähnyt ja suuren vaikutuksen teki silloin pyrotekniikka ja ne paperin palaset mitä ammutaan yleisöön. Niillä on varmaan joku hieno nimi, vaan eipä nyt tule mieleen. Todennäköisesti samoilla kinkereillä on humalatila saattanut myös olla melko hyvä. Nuo kekkerit kun tuppasivat menemään siihen. 4R kuitenkin houkutti esiintymisellään hankkimaan myös levyn, jota tuohon aikaan on sitten tullut kuunneltua paljon. Piti ihan tarkistaa, kun ei vanha enää muista albumien nimiä: Popmuseo, oli tuo kyseinen albumi, josta siis luonnollisesti löytyi kaikki Ruusujen hitit.

Tällä kertaa sai kuitenkin nauttia Neljästä Ruususta selvin päin, hyvä näin. Yllätyksekseni huomasin osaavani suurimman osan esitettyjen biisien sanoista, se tekee omalla kohdallani hommasta aina paljon nauttitavampaa. Ilkka Alanko on aivan huippuvedossa. Miestä ei voi seurata muuten kuin ihaillen, kun kaveri sinkoilee keikalla lavaa edestakaisin. Ihanaa lavaenergiaa. Muutaman biisin ajaksi kaivoivat herrat myös hyvin erikoisen näköisen kapistuksen lavalle. Kapistus osoittautui rummuksi. Hienosti soi.


Seuraavana lavan valtasivat tietenkin arvon herrat kera taustalaulajien. Hymy syttyi huulille jo intron aikana, kun ei jäänyt ainakaan meille epäselväksi, etteikö arvon pönöttäjäkaksikkoa olisi taas lavaltakin bongattu. Eipä noita herroja ja leidejä taida enää pystyä yllättämään missään. Niin että oikeasti näyttäisivät yllättyneiltä, kun näkevät meidät. No se peli on taidettu jo menettää.

Biisisetti oli nyt erilainen kuin konserteissa. Soittoaikaa taisi olla reilu tunti vai oliko jopa puolitoista? Anteeksi, mutta oma ajantajuni kun tuppaa hämärtymään Yön ollessa lavalla. Aloitusbiisiksi oli kaivettu Vie mut minne vaan, kuten jo kesälläkin ja tunnelma oli taatusti katossa heti ensi sävelistä lähtien. 

Yhteislauluina kuultiin Tia-Maria ja Pettävällä jäällä. Sitä ihanaa perus "Hei hei hei hei!" Huudahtelua suoritettiin tietenkin minkäpä muun biisin kuin Niin paljon me teihin luotettiin aikana. Olipa taas arvon herra Artistilla osuuta asiaan, kun meinasi pissat lirahtaa pöksyyn muutamaan otteeseen. Joten ei meillä ainakaan tylsää ollut. Kaikkea muuta. Ihan aina ei voi käsittää että, mitkä pillerit ovat Ollilta jääneet ottamatta, kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin paljon. Juki tarttui mikrofoniin ja vetäisi Deadline, Ei yksinäinen unta saa ja Oikee Enkeli -biisit. Täytyy sanoa, että tuo Neon 2:lta lainattu kappale sopii Jukin suuhun hyvin ja kiertueen edetessä on biisi kuulostanut kerta kerralta paremmalta. Vauhdikasta oli myös Jukin lavameininki ja näytti siltä, että koko orkesteri nautti keikasta konserttien välissä.

Liian nopeasti tuli Likaiset Legendat 1 ja sen jälkeen Ihmisen poika ja Ollin sanat: "Yö-yhtye kiittää", niin monesti on tuo lause samassa kohtaa kuultu, että levyltä kuunnellessa kuulen nuo sanat päässäni. Tosin tuo on pientä, koska välillä levyjä kuunnellessani näen päässäni joitain tiettyjä maneereita, joita arvon herrat esiintyessään harrastavat ja sekös pistää hymyilyttämään. Valtaisat käsien läpytykset ja saatiin nauttia vielä kahdesta kappaleesta. Sitten sai vielä läpyttää käsiä, kun odoteltiin herrojen ja neitojen saapuvan lavan reunalle kumartelemaan. Hymy huulilla poistuimme mekin takavasemmalle nauttimaan juotavaa ja etsimään istumapaikkaa, jotta jalat saisivat pienen tauon.

Hengähdystauko ja baarin viimeinen vapaa pöytä toivat mielenkiintoista juttuseuraa niin selän takaa kuin viereisestä pöydästäkin. Meitä tituleerattiin bändäreiksi. Hyi olkoon! Mikähän siinä sanassa niin pahasti särähtääkin korvaan, että tekee mieli oksentaa?


Viimeisenä lavalle kipusi Michael Monroe orkestereineen. Tästäkin tuli teiniajoilta muisto mieleen. Samaisilta juhannuskinkereiltä. Kyseinen herra kun jäi elävästi mieleen kiivetessään lavasteisiin. Kiipesi muuten korkeammalle kuin Lauri Tähkä viime kesänä Iskelmä Himoksessa. Energiaahan tästäkään miehestä ei puutu. Parin biisin jälkeen luovutimme ja lähdimme etsimään tietä kohti Höyhensaaria. Kylläpä oli taas ihana käydä nukkumaan hymy huulilla.

Eipä tarvinut seuraavana päivänä suunnitella menevänsä katsomaan huippubändejä, kun ilta oli ennakkoon loppuunmyyty. Jäi sitten näkemättä Suvi, Popeda ja Kaija Koo. Eikä jaksanut lähteä kärkkymään mihinkään ovelle, josko säälistä päästäisivät sisään. Vaan eipä tuo haitannut. Sai viettää laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa, höpistä, parantaa maailmaa, nauraa, kihertää, kikattaa, käydä saunassa ja syödä hyvin. Seuraavana päivänä auto starttasi kohti kotia aamulla ja nyt on takataskuun tallennettu taas monta ihanaa muistoa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.


"Sinä katsot eteenpäin, 
aina vain eteenpäin
Kai siitä saat sä voimaa jatkaa näin."

Edit 27.11. Oli muuten melkoinen herätys lauantaiaamuna, onneksi ei ollut kahvia, olisi muuten lentänyt kahivt pitkin ja poikin. Jep. Olikohan tämä nyt kenties neljäs kerta, kuinka ihmeessä ne toimittajat/valokuvaajat onnistuvat löytämään sieltä yleisön joukosta aina juuri minut/meidät? Toivottavasti kenelläkään muulla ei mennyt aamukahvit väärän kurkkuun... :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pelkoa ja rakkautta Finlandia-talolla

Edellisestä blogista loppui tila kesken. Vaihdetaanpa siis suosiolla blogi aivan toisaalle. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet lukijat. ;)

Naiset varmastikin tietävät mitä tapahtuu, kun iskee hiuskriisi, vaatekriisi tai vaikkapa naamakriisi. Minulla kaikki iski lauantaina yhtä aikaa. Hiukset eivät taipuneet halutulla tavalla. Meikata en osannut ja paitakin näytti päällä oudolta. Vaan ei auttanut valittelut ja matkaankin päästiin vihdoin ja viimein. En sitten muistanut ottaa autoon edes uutukaista Pelko ja rakkaus -levyä mukaan. Kertaalleen olen tällä hetkellä levyn kuunnellut läpi. Työmatkani ovat minulle arvokasta musiikista nautiskelemisen aikaa. Odotan siis sitä, että saan elvyn omaan autooni ja pääsen todella uppoutumaan uusiin biiseihin. En pidä tämän suhteen kuitenkaan kovin suurta kiirettä. Haluan nauttia rauhassa ja hitaasti.

Tie vei ensimmäistä kertaa elämässäni Finlandia-talolle. Tällä kertaa mukana oli pitkästä aikaa oma mies, joten tunnelma konserttiin oli valmiiksi jo hyvin erilainen. Paikan päällä tavattiin ystäviä ja muita tuttuja näistä Yö-piireistä. Taas sai jonnekin osoittaa kiitokset siitä, että Yö kuuluu omaan elämääni ja sitä myöden elämääni on astellut paljon upeita ja ihania ihmisiä. Paitamyynnin kautta piti mennä, kun äidille piti käydä ostamassa myös uusi levy.
Pyllyt penkkiin ja valmistautumaan tämän illan konserttiin. Huomattiin, että paikalle oli eksynyt aika monia tuttuja ja meille jopa irvailtiin, ettei ollut kovin suuri yllätys nähdä meidät siellä. Kummallista. Eihän me nyt NIIN paljon keikoilla/konserteissa käydä. ;) Mieskin oli tänä syksynä ensimmäistä ja varmaan samalla viimeistä kertaa Yötä vastaanottamassa. Josko hänet taas jossain vaiheessa saisi suostuteltua lähtemään mukaan.

Konsertti oli tietenkin upea. Biisen järjestyksiä oli hiukan fiilattu ja olipa toiseen settiin otettu mukaan myös yksi meneväinen ja tunnelmaa nostattava ralli. Taustalla pyöriviä kuvia oli hiukan vaihdettu. Taustalaulajia oli tällä kertaa mukana kaikki kolme mimmiä. Kaikista parasta oli taas, kun kuuli Pettävällä jäällä -biisin ja samalla hetkellä mieleen nousi taas sata ja yksi muistoa ja vieressä istuva tyyppi pitää kädestä kiinni ja tiedän biisin olevan hänelle yhtä tärkeä. Hiukan piti nieleskellä ja silmiä räpsytellä, ei ollut nessut tällä kertaa mukana.

Jokaisella meillä on oma tyyli nauttia konsertista. Finlandia-talolle oli eksynyt tähän mennessä "innokkain" kuuntelijajoukko. Kiitän onneani, ettei minun eteen ole vielä sattunut niitä innokkaita ihmisiä, joiden takamukset eivät pysy penkissä. Ymmärrän sen, että kun tulee menevä ralli, niin tekee mieli nousta ylös jammailemaan, mutta kannattaisi sitten ehkä hankkia paikat taaimmaisesta rivistä, jottei estä kenenkään näkyvyyttä. Kaikki kun eivät kuitenkaan halua jammailla, vaan halutaan istuallaan nauttia konsertista. Toinen lukunsa tietenkin ovat ne ihanat ihmiset, jotka haluavat tehdä itsensä tärkeäksi ja huutelevat jokaisen välispiikin aikana jotakin omia kommenttejaan. No vuorovaikutustahan se toki bändin tai siis Ollin kanssa on. Keikoilla sen jotenkin sietää, se kai kuuluu hiukan asiaankin. Konserteissa ja muuten hiljaisessa salissa en sitä ihan täysin ymmärrä. Onneksi ei ole aina tarvitsekaan ymmärtää.

Nimmarienjakotilaisuus muodostui taas omalta ja tuon miehen osalta varsin hulvattomaksi. Nauru raikasi taas. Osoittivatpa orkesterin jäsenetkin miehelleni sen, että häntä on kaivattu ja mukava nähdä. Pakolliset halaukset ja höpinät aina niin ihanan Miinan kanssa kuuluvat myös asiaan. Kotiin sai lähteä jälleen kerran hymy huulilla ja nauru kupli edelleen autossa koko illalle. "Näinä öinä mieli matkustaa..."