sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tulista suudelmaa...

29.9.2013 Vantaa, Tulisuudelma


Tämähän meni melkein ex-tempore keikkailuksi. Meinaan siis siksi, etten todellakaan ollut suunnitellut lähteväni mihinkään muualle kuin töihin. Ainiin, minähän olen vaihtanut tässä välissä työpaikkaa. Syksy on siis omalta osaltani startannut melko vauhdikkaasti. Työt loppuivat edellisessä paikassa ja ei muuta kuin uuden etsintään. Kumman nopeasti etsintä tuotti tulosta ja sain puhelun että nyt olisi töitä tarjolla. Päivä päivältä pidän enemmän uudesta työstä, uusista kuvioista ja etenkin uusista nuorista. Niin ja työkavereista, nekin on kivoja. Mutta asiaan!

Yön keikathan ovat alkaneet jo viikko sitten, vaan silloin ei kyllä kohdalle sattunut hyviä paikkoja. Nyt tuli tilaisuus lähteä jälleen erääseen omiin inhokkipaikkoihini kuuluvaan paikkaan. Vantaan lihatiskille. Vantaan Tulisuudelmaan. En tiedä mikä tässä paikassa saa oman v-käyrän nousemaan niin valtavan korkealle, joku sen kuitenkin nostaa äärimmäisyyksiin. Nyt joku fiksu saattaisi kysyä, että miksi ihmeessä minä sitten kerta toisensa jälkeen löydän itseni Vantaalta. No syy siihen on niin yksinkertainen kuin "lyhyt" matka. Ajallisesti ainakin lyhyt. Tällä kertaa onnistuin välttämään turhan jonottelun hotellilla, kun ajoitin saapumiseni hiukan myöhempään ajankohtaan, johtuen osaksi myös iltatyöstä.

Siltikin ehdin mainiosti heipattaa kaikki tutut, joita olikin paikalla melko runsaasti. Mitä lähemmäs orkesterin lauteille nousu tuli, sitä levottomammaksi kävi yleisö ja muistin etten todellakaan pidä tästä paikasta. Onneksi kaiuttimista kajahtivat ensimmäiset tahdit ja täytyy taas sanoa, että on hiukan totuttelemista uuteen introon. Erikoiselta se ensimmäisellä kerralla minun korviini kuulosti.

Biiseissä oli ehdottomasti yllätyksiä. Ensinnäkin herrat aloittivat Likaisilla legendoilla. Kyllä hymy nousi taas korkealle, kun nuo tutut ja ihanat herrat lauteille astelivat. Ei voinut muuta kuin vetää syvään henkeä ja nauttia täysillä. Biisit täyttivät minut ja saivat ajatukset muualle arkisista asioista. Tai siis eihän minun päässäni liiku ainuttakaan järkevää ajatusta silloin kun seison kuuntelemassa Yötä.

Kerran se kirpaisee, Yö, Rakkautta vain?, Kiitos ja kunnia. Niin kuultiinhan enkeleistäkin: Hän tanssi kanssa enkeleiden ja Särkynyt enkeli. Pieni ihminen suuressa maailmassa ja Pettävällä jäällä, Vie mut minne vaan, Ihmisen poika. Niin monia rakkaita kappaleita, joihin sai uppoutua oikein kunnolla. Niin ja  Jukilta kuultiin Deadline ja Paljon enemmän. Jälkimmäisen kuulin ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että se sopi kyllä erinomaisesti Jukin suuhun laulettavaksi. Melko tunteikas versiointi. Mieluusti kuulisin toisenkin kerran. Tuo kyseinen kappalehan löytyy Yön valoisa puoli albumilta sekä Kuolematon -platinapainoksen bonusraidoista, mikäli joku ei tiedä mistä kappaleesta on kyse.

Encoressa Haaksirikko, Tia-Maria ja Rakkaus on lumivalkoinen. Ihan helmi ilta. Ainiin, Jaska ja Ari rules! ;) Ja hei katsokaahan seuraavan kerran Mikkoa, herrajestas, miehestähän ei ole jäljellä mitään! Niin on hyvin voivan näköinen herra pianon takana! Oli ihana palata tuttuihin ympyröihin, tuttujen miesten soitantaa ja laulantaa kuuntelemaan, tuttujen ihmisten lähelle. On hyvä olla. Tästä ei voi alkaa muuta kuin mahtava syksy.



maanantai 9. syyskuuta 2013

Kermailemassa...

7.9.2013 Kouvolan Mulligan's ja Kerma


Tulipa pitkästä aikaa mahdollisuus lähteä nauttimaan hyvästä musiikista ihan tänne kotikulmille. Tällä kertaa emme olleet heti ovien avauduttua kolkuttelemassa baarin oveen, sen verran olemme jo oppineet Kerman keikoista, että ne alkavat melko myöhään.

Kauaa ei tarvinnut odotellakaan bändin saapumista lauteille. Johan sieltä astelivat jo tutuiksi käyneet tyypit lavalle. Marko basson varressa ja Olli koskettimien taakse. Rumpali ja kitaristi olivatkin sitten hiukan vieraampia ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä lavalle saapui säteilevä Miina. Bändin ensimmäistä settiä kuuntelimme omasta "vakiopöydästämme". 

Ehdinpä siinä baaritiskillä myös erääseen hyvin noloon kohtaamiseen. Naapurin poika oli samassa baarissa ja minä en häntä tunnistanut! Eipä ollut yhtään noloa. Ehei. Vaan empä ole hetkeen tuota poikaa nähnyt, vaikkakin lapsena olemme kulkeneet samoilla kyydeillä kouluun noin seitsemän vuotta. Vaan nyt tämä nuori mies oli täysin väärässä ympäristössä, enkä häntä siis tunnistanut lainkaan.

Kerma aloittikin keikan hempeästi, kun kuulimme Miinan laulamana Hento kuiskaus -biisin, jonka eräs tuttu nuori laulajatar on tutuksi tehnyt. Hempeilyt jatkuivat vielä parin biisin verran ja me nautimme musiikista pöydässä rauhallisesti.

Iltaan mahtui lisää kummallisia kohtaamisia. Törmäsin nimittäin erääseen nuoruuden ihastukseeni. Tätä tyyppiä en ollutkaan nähnyt...tuota varmaankaan kymmeneen vuoteen. Baaritiskillä jutustelimme hetken ja tyyppi oli edelleen yhtä mukava, kuin silloin kymmenen vuotta sitten. Minuun tosin iski melkoinen nolouden tunne, kun muistin miten kovasti olinkaan häneen ihastunut, eikä se tälle henkilöllekään ollut jäänyt mitenkään epäselväksi. Jep. Noloa, kuinkas muutenkaan, siinähän minä olen vallan loistava.



Toista settiä me menimmekin sitten kuuntelemaan hiukan lähemmäs. Siinä olikin vuorossa kunnon discopallo meininkiä ja melko paljon englanninkielistä musiikkia. Jostain löytyi myös hyvin tutun näköinen heiluja-mies lähellemme ja hän on niin innokas tanssija, että hiukan joutui varomaan, kun hän lähellä heilui. Pelottavan hauska tyyppi ja muistelen nähneeni hänet joskus aimminkin samassa paikassa ja aivan yhtä innokkaana tanssimassa. Vaan onneksi musiikki oli hyvää ja siitä tuli ehdottoman hyvälle tuulelle.

Tupakkakopissa tein tuttavuutta erään paikallisen (joka taitaa olla lähtöisin Imatran suunnalta) taikuri-jonglöörin kanssa. Viime äitienpäivänä olimme katsomassa hänen ja hänen ystävänsä taika-jonglööri -shöytä ja tästä kovasti pidin. Loppu kesästä tämä samainen tyyppi polki Kouvolasta Lappeenrantaan yksipyöräisellä. Pienen jutusteluhetken jälkeen voin sanoa, että tyyppinäkin Janne on aika huippu ja todella mukava. Vieläkin näen silmissäni jonglööraamisen moottorisahan kanssa. Ihan huikeaa.


Kerma esitteli viimeisessä setissä Rusketusraitoja, Romeo taisi saada Juliansa ja viimesenä paikalla vaelteli vain Levottomia tuhkimoita. Naurua ja iloa mahtui iltaan paljon. Miinan laulu oli jälleen ihanaa kuultavaa ja siitä tulee aina niin järjettömän hyvälle tuulellekin. Olli on koskettimiensa takana kuin Naantalin aurinko, joka sulattaa jään mistä tahansa. Mulligan'sin äänentoisto ei vaan ole parasta mahdollista laatua, joten hiukan orkesteri siitä taas mielestäni kärsi. Ihanaa, kun Kerma keikkailee tasaisin väliajoin Kouvolassa ja heitä on mahdollisuus päästä katsomaan melko lähelle. Etenkin kun nauru raikaa ja tunnelma on katossa Kerman esintyessä. Ihan mahtavaa!