Tulista suudelmaa...

29.9.2013 Vantaa, Tulisuudelma

Tämähän meni melkein ex-tempore keikkailuksi. Meinaan siis siksi, etten todellakaan ollut suunnitellut lähteväni mihinkään muualle kuin töihin. Ainiin, minähän olen vaihtanut tässä välissä työpaikkaa. Syksy on siis omalta osaltani startannut melko vauhdikkaasti. Työt loppuivat edellisessä paikassa ja ei muuta kuin uuden etsintään. Kumman nopeasti etsintä tuotti tulosta ja sain puhelun että nyt olisi töitä tarjolla. Päivä päivältä pidän enemmän uudesta työstä, uusista kuvioista ja etenkin uusista nuorista. Niin ja työkavereista, nekin on kivoja. Mutta asiaan!

Yön keikathan ovat alkaneet jo viikko sitten, vaan silloin ei kyllä kohdalle sattunut hyviä paikkoja. Nyt tuli tilaisuus lähteä jälleen erääseen omiin inhokkipaikkoihini kuuluvaan paikkaan. Vantaan lihatiskille. Vantaan Tulisuudelmaan. En tiedä mikä tässä paikassa saa oman v-käyrän nousemaan niin valtavan korkealle, joku sen kuitenkin nostaa äärimmäisyyksiin. Nyt joku fiksu saattaisi kysyä, että miksi ihmeessä minä sitten kerta toisensa jälkeen löydän itseni Vantaalta. No syy siihen on niin yksinkertainen kuin "lyhyt" matka. Ajallisesti ainakin lyhyt. Tällä kertaa onnistuin välttämään turhan jonottelun hotellilla, kun ajoitin saapumiseni hiukan myöhempään ajankohtaan, johtuen osaksi myös iltatyöstä.

Siltikin ehdin mainiosti heipattaa kaikki tutut, joita olikin paikalla melko runsaasti. Mitä lähemmäs orkesterin lauteille nousu tuli, sitä levottomammaksi kävi yleisö ja muistin etten todellakaan pidä tästä paikasta. Onneksi kaiuttimista kajahtivat ensimmäiset tahdit ja täytyy taas sanoa, että on hiukan totuttelemista uuteen introon. Erikoiselta se ensimmäisellä kerralla minun korviini kuulosti.

Biiseissä oli ehdottomasti yllätyksiä. Ensinnäkin herrat aloittivat Likaisilla legendoilla. Kyllä hymy nousi taas korkealle, kun nuo tutut ja ihanat herrat lauteille astelivat. Ei voinut muuta kuin vetää syvään henkeä ja nauttia täysillä. Biisit täyttivät minut ja saivat ajatukset muualle arkisista asioista. Tai siis eihän minun päässäni liiku ainuttakaan järkevää ajatusta silloin kun seison kuuntelemassa Yötä.

Kerran se kirpaisee, Yö, Rakkautta vain?, Kiitos ja kunnia. Niin kuultiinhan enkeleistäkin: Hän tanssi kanssa enkeleiden ja Särkynyt enkeli. Pieni ihminen suuressa maailmassa ja Pettävällä jäällä, Vie mut minne vaan, Ihmisen poika. Niin monia rakkaita kappaleita, joihin sai uppoutua oikein kunnolla. Niin ja  Jukilta kuultiin Deadline ja Paljon enemmän. Jälkimmäisen kuulin ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että se sopi kyllä erinomaisesti Jukin suuhun laulettavaksi. Melko tunteikas versiointi. Mieluusti kuulisin toisenkin kerran. Tuo kyseinen kappalehan löytyy Yön valoisa puoli albumilta sekä Kuolematon -platinapainoksen bonusraidoista, mikäli joku ei tiedä mistä kappaleesta on kyse.

Encoressa Haaksirikko, Tia-Maria ja Rakkaus on lumivalkoinen. Ihan helmi ilta. Ainiin, Jaska ja Ari rules! ;) Ja hei katsokaahan seuraavan kerran Mikkoa, herrajestas, miehestähän ei ole jäljellä mitään! Niin on hyvin voivan näköinen herra pianon takana! Oli ihana palata tuttuihin ympyröihin, tuttujen miesten soitantaa ja laulantaa kuuntelemaan, tuttujen ihmisten lähelle. On hyvä olla. Tästä ei voi alkaa muuta kuin mahtava syksy.