maanantai 24. lokakuuta 2016

Puolet taivaasta - Puolet helvetistä reissut jatkuu

21.10.2016 Yö 35v. Verkatehdas, Hämeenlinna


Perjantaina töiden jälkeen oli kiva kiirehtiä kotiin ja hetken päästä lähteä jälleen autoilemaan. Mies vaihtoi samalla tohinalla vaatteita ja suuntasi vanhempiensa kodin kautta koripalloa katsomaan. Minä taasen otin auton alle ja lähdin ajelemaan kohti Hämeenlinnaa. Tämä kaupunki kuuluu sarjaan "Olisi kiva nähdä joskus valoisallakin.", on meinaan jokusen kerran tullut kyseisessä kaupungissa vierailtua, mutta aina ainoastaan niin sanotuille pistokeikoille, eli ajan sinne, katson keikan ja ajan kotiin. Tosin eipä tullut asia korjattua tälläkään kertaa. Verkatehtaalla en ole koskaan aiemmin kuitenkaan käynyt, joten siinä mielessä paikka oli vieras. Siellä parkkiruutua etsiessä ehdin kiroamaan jo kaikki mahdolliset asiat, kun parkkiruutua ei vain löytynyt Verkatehtaan pihalta. Vähän kauempaa Verkatehtaasta löysin kuitenkin autolleni paikan, joten turhaanpa siinä tuli taas manailtua.

Konsertin alkua odotellessa tuli höpistyä niitä näitä ja aika kului sukkelaan hyvässä seurassa, eikä aikaakaan kun piti jo mennä sisään konserttisaliin. Hiukan siinä oli jännä istuskella, kun seuraa ei nyt tällä kertaa ollutkaan. Vaikka konsertissa olikin tuttuja, niin siltikään ei ollut tullut sovittua kenenkään kanssa, että ostaisi vierekkäiset paikat. Eipä tuo kyllä minua haittaa, viihdyn nimittäin myös yksin.

Alkusoinnut kehiin ja huikean hieno konsertin aloitus jälleen. Jos tämä ei meinaa pudottaa kuuntelijaa jakkaralta, niin ei sitten mikään. Nyt alan kyllä pudottelemaan joitain kappaleitakin, joita konserteissa on kuultu. Särkynyt enkelihän on sulaa vahaa aina kun keikalla kuulee kyseisen kappaleen. Edelleenkään se ei ole oma ehdoton suosikkini Yön kappaleista. Noihin kahteen sanaan vaan yhdistyy niin monia asioita, jotka kuvaavat minua. Ensinnäkin kun on rikottu, särjetty, tallottu jalkoihin ja poljettu pieneksi sopii sana Särkynyt kuvaamaan minua kohtuullisen hyvin. Kappaleen levyversion alussa kuuluu särkyvän lasin ääni (joka kuulemma on särkyvä olutpullo) ja siitä taas tulee mieleen hauraasta lasista tehty enkeli, toisaalta se on hirvittävän vahva, toisaalta taas sen tarvitsee vain saada pieni osuma, niin siihen tulee särö. Sekin kuvaa minua, toisaalta saatan ulospäin näyttää hirvittävän vahvalta, mutta pieni osuma voi saada sisukseni murtumaan ja se murtuma lähtee helposti kasvamaan. Ja sitten minulla vielä on se kummallinen mieltymys enkeleihin. Joten vaikka se kappale ei ole oma suosikkini, en ikinä kyllästy kuulemaan sitä livenä ja jostain syystä sen olen myös tänne ominut.

Biisisetti oli Hämeenlinnassa samanlainen kuin Leppävirrallakin. Nyt selkeänä erona oli se että taustalaulajatiimiin oli liittynyt Jennie Storbacka. Lueskelin juuri hiljattain yläasteen ruotsin kielen kirjaa, jossa oli mainittu Jennie Storbacka, ihan siis nimenä, mutta kuitenkin. Jenniehän on myös tuttu TVOFista. Jennie ja Elnahan ovat kilpailleet samalla tuotantokaudella, eli vuonna 2015, kun taas Mitra on tuttu tämän vuoden keväällä käydystä Voicesta. Jennie on mukana Puolet taivaasta - Puolet helvetistä levyltä löytyvässsä riipaisevan kauniissa kappaleessa Vain yksi sydän särjettäväksi. Livenä tämä duetto on kaunis ja koskettava.

Konsertin jälkeen jäi hiukan orpo fiilis, kun ei päässytkään irvistelemään nimmarijonoon, kun sellaista ei ollutkaan. Jotenkin siihen on niin tottunut, että konserttisalien jälkeen jäädään vielä palloilemaan niiden nimmareiden perässä. Onneksi isointa hämmennystä kävi lievittämässä arvon herra rumpujensa takaa, niin ei jäänyt ihan niin orpo fiilis päälle.


22.10.2016 Mansikka-ahon liikuntahalli, Kouvola


Tämähän on mukavaa, tätä lisää, joten ei muuta kuin heti seuraavana iltana omille kotinurkille. Mansikka-aholla tai Manskarilla näin tuttujen kesken, ei ollut numeroituja istumapaikkoja, joten mepä olimmekin sitten hyvissä ajoin seisoskelemassa oven takana. Raikkaassa syyssäässä meinasi vaan tulla hiukan vilu. Tilanne ei kyllä juurikaan helpottunut, kun pääsi sisälle. Ilmeisesti Manskarin ilmanvaihto kytkeytyy automaattisesti isommalle, kun savuilmaisimet kytketään pois päältä. Eli savukoneet =savuilmaisimet pois päältä = ilmastointi liki täysillä = kylmä liikuntahalli. Oman paleluni sain toki korjattua yhdellä siiderillä, joten hätä ei ollut tämän näköinen. 

Järjestävälle taholle on pakko välittää terveisiä (en tiedä menevätkö tätä kautta perille, mutta osaavatpahan muut ainakin varautua) jos lippujen hinnassa kiskotaan liki kymppi lisää hintaa siitä, että haluat istumaan etukatsomoon, eli ns. permannolle, niin eihän niitä lippuja nyt kerätä ovella pois ihmisiltä. Tässä tulee hiukan huijattu olo. Lippujen hintakin on minun mielestäni vaihdellut vielä niiden tultua myyntiin, saattaa olla että olen väärässä. Mutta siis huijattu olo tuli, koska olin maksanut sen kalliimman lipun ja kuitenkin permannolle pääsi käytännössä kävelemään kuka tahansa, olipa sitten ostanut minkälaisen lipun tahansa. Toinen pieni juttu, jonka laitoin merkille väliajalla käydessäni raittiissa ulkoilmassa, oli se että ulos menijöille annettiin käytetty lippu mukaan, joka sitten palautettiin järjestyksenvalvojalle sisäänpalatessa. Joten esimerkiksi minun käsiini päätyi lippu, jossa näkyi lipun ostaneen nimi ja osoite, meniköhän se nyt ihan oikein? Jotenkin ymmärtäisin jos tämä olisi vaikkapa ensimmäinen kerta kun järjestetään konserttia, mutta kun ei ole. Pitäisi tietää paremmin. Mainittakoon myös, että järjestävänä tahona ei todellakaan toiminut Yö.

Illan Kouvolassa polkaisi vakuuttavasti käyntiin Suvi "Rockchick" Salmimies. Suvihan on joitain vuosia taaksepäin kilpaillut TVOFissa, tarkalleen vuosi oli 2014. Suvi kilpaili Monroen tiimissä ja pääsi Knock out -kierrokselle asti. Tämän lisäksi tämä mimmi kisailee myös hieman fyysisemmissä hommissa. Suvi on nimittäin myös vapaaottelija. Seuraavan kerran Suvin voikin nähdä näissä merkeissä marraskuussa Helsingissä. Nyt Kouvolan lavalla nähtiin energinen, hyväntuulinen ja lahjakas nainen, jonka laulua kuuntelee mielellään. Tajusin jossain vaiheessa myös nämä Kouvolan pienet piirit, Suvin olen nimittäin tavannut silloin, kun hän on ollut n. 15-vuotias. Muistelen neidistä löytyneen silloinkin kohtuullisen paljon energiaa, eivätkä ne puhelahjatkaan ihan huonot ole olleet jo silloin.


Luojan kiitos, miinukset järjestelyissä eivät vaikuttaneet itse konserttiin, joka olikin sitten aivan mahtava kokemus. En tiedä vaikuttiko se kylmyys, mutta koko Yö-poppoo oli aivan huikeassa vedossa ja tunnelma hipoi kyllä kirkkaasti kattoa. Hymy oli herkässä ja mikäs siinä oli ollessa, kun vierellä oli pitkästä aikaa tuo rakas aviomies (siis pitkästä aikaa Yötä katsomassa vierellä, heh), jonka olin saanut houkuteltua myös mukaan. Melkein uskaltaisin väittää, että sekin siitä kyllä tykkäsi ja siellä konsertissa viihtyi. Ja miksei olisi viihtynyt. Ännentoistolliset asiat toimivat myös eturiviin hyvin, valot näyttivät myös edestä hienoilta, kun lavan ja eturivin väliin oli jätetty reilusti tilaa. Bändi soitti hyvin. Bändi nautti selkeästi soittamisesta, tai sitten heistä on tullut hyviä näyttelijöitä. Olli oli hyvällä tuulella. Mimmit alkavat selkeästi päästä hommaan mukaan. En muista olenko koskaan kuullut yhtä menevää ja räiskyvää versiota parista biisistä, kun mitä nyt kuulin. Aika lailla täydellisyyttä hipova konserttikokemus, ainakin omassa skaalassani tämä pääsee aika lailla kärkeen niiden lempparikeikkojen suhteen.

Kuvia Hämeenlinnasta.
Kuvia Kouvolasta.


"Näistä öistä voimani mä saan."


torstai 20. lokakuuta 2016

Siltsua Kuopiossa

15.10.2016 Jari Sillanpää, Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio


Jotenkin minusta tuntuu, että tästä on tulossa hyvin livemusiikkipainotteinen syksy. Mutta enpä pane sitä pahakseni ollenkaan. Sen sijaan tuolla aviomiehellä saattaisi olla jokunen sana sanottavanaan näihin minun lentelyihin tänä syksynä. Kuopio siis kutsui viime viikonloppuna ja oikeastaan syy siihen miksi Kuopioon lähdin löytyy tuolta pohjoisemmasta Suomesta, se kävelee kahdella jalalla, on läsnä silloin kun sitä tarvitsee, on lähellä vaikka olisikin kaukana, siitä lähtee kova ääni, se saa minut nauramaan, se on nähnyt minun itkevän monta kertaa, se saa minut tuntemaan itseni arvokkaaksi, sitä voi kutsua nimellä Ystävä. Eli vähän laatuaikaa tuon rakkaan Ystävän kanssa ja samalla hyvää musiikkia ja sellaista.

Ensinnäkin nyt on pakko kehua Rauhalahden superhyvää asiakaspalvelua, kaikki ihmiset olivat hirvittävän mukavia, niin hotellin respassa, ravintolassa, kuin ovella seisoneet mukavat järjestyksenvalvojatkin, eli paljon plussaa ystävällisistä ihmisistä. Päivä taittui nopeasti iltaan ja tukan laittoon ja meikkaamiseen (paitsi että mehän olemme luonnonkauniita) ja pian olikin jo aika lähteä hengailemaan ravintolan ovelle. Siinä tuli höpistyä kaikenlaista Siltsun fanien kanssa. Eipä tainnut taas jäädä kenellekään epäselväksi, että olin vastarannan kiiski ja niin sanotusti toisesta leiristä kotoisin, kun se Yö nyt vain on minulle se ykkönen.

Nyt ei onneksi tarvinnut odottaa kauaa, kun jo ensimmäiset livemusiikkitahdit täyttivät salin ja samalla tanssilattian. Lavan meinaan otti haltuun MIB, eli Men in black -orkesteri. Siitä hauska orkesteri että sieltä löytyy kaksi veljesparia ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin nämä kaksi veljesparia ovat myös perustaneet bändin, jotenkin porukkaan on löytynyt myös perkussionisti ja solisti. MIBin poijjaat viihdyttivät tanssikansaa parin setin verran ja meillä ainakin oli lystiä. Hyvästä musiikista tulee aina hyvälle tuulelle, samoin kuin musiikista jonka soittajat nauttivat työstään.

MIB siis tietystikin jatkoi lauteilla vielä Siltsun kanssa. Näitä herroja kelpaa kyllä katsella ja kuunnella, he meinaan hoitavat tonttinsa hyväntuulisina ja soittamisesta nauttien. Tällaisia kappaleita kuultiin illan aikana: Liekeissä, Oot täydellinen, Satulinna, Sinä ansaitset kultaa, Suurempaa, It had better be tonight, Tanssii kuin John Travolta, Rakkaudella merkitty mies, Kaduilla tuulee, Elämän tärkein ilta, Muuri, Malagaan, Gangnam style ja Valkeaa unelmaa. Keikasta voin sanoa sen verran, että olen nähnyt parempiakin keikkoja Siltsulta. En tiedä mistä tällä kertaa kiikasti, en juurikaan ole nähnyt Siltsua niin sanotusti pienillä lavoilla, joten voi olla että vika oli siinä tai sitten jossain muualla. Mene ja tiedä. Eikai kaikilla voi aina olla hyvä päivä?

Ilta oli kaikinpuolin lystikäs ja kyllä musiikilla vaan on kumma voima. Ja parasta tosiaan oli se, että sai nautiskella illasta sen rakkaan Ystävän kanssa.


Nyt kaikki kuvat löytyvät täältä, eli ei tarvitse suotta etsiä lisää kuvia mistään. Tässä ne ovat kaikki.






























perjantai 14. lokakuuta 2016

Kuusankoskitalolla Eriniä kuuntelemassa

9.10.2016 Erin, Kuusankoskitalo, Kouvola

Sunnuntaina oli jälleen vuorossa livemusiikkia konsertin muodossa. Tällä kertaa ihan tässä kotikonnuilla, joskus tällaiset yllättäen tapahtuvat asiat ovat todella hyviä ja piristäviä. Oikeastaan yksi syy oli se, että minua hävetti kouvolalaisten puolesta se, miten vähän lippuja oli myyty/varattu Erinin konserttiin, etenkin kun Erin kuuluu omiin vahvoihin suosikkeihini. Joten eipä siinä muuta kuin suostuttelin äidin mukaan (tosin äiti asetti sellaisen ehdon, että minun pitää lähteä joku kerta kuuntelemaan jotain konserttia mihin hän haluaa).

Nyt on pakko hiukan kertoa myös historiasta Erinin kanssa. Minä olen ollut ensimmäisen kerran kuuntelemassa Nylon Beatia, silloin kun heiltä ei vielä ollut ilmestynyt yhtään levyä. Melkeinpä voisin sanoa, että tuo kyseinen tapahtuma joskus 90-luvun puolessa välissä on hyvinkin saattanut olla sysäys minun livemusiikin fanittamiseen. Tapahtuma oli Elämä on parasta huumetta -konsertti Tykkimäessä, tarkkaa vuosilukua en kyllä osaa sanoa. Muistelen että kun olin siellä ensimmäistä kertaa, esiintymässä oli siis Nylon Beat ja 7. Taivas ainakin. Nämä kaksi jäivät mieleen ja molempien levyjä on kuunneltu siihen aikaan valtavan paljon. Mutta palataanpa tähän aikaan.

Tunnelmat Erinin konsertista olivat ehdottomasti positiiviset. Nautin suuresti Erinin mahtavasta bändistä ja Erinin ääni taasen soi Kuusankoskitalossa niin kauniisti, että kylmät väreet tulivat hyvin tutuiksi illan aikana. Musiikilla on kyllä niin suuri merkitys omiin tunteisiini, konsertin alkupuolella sai jo pyyhkiä silmäkulmia, kun On elämä laina -biisi soi kauniisti sunnuntai-illassa. Muistan myös kun olen kuullut kappaleen ensimmäistä kertaa jossain Vanhuus rokkaa konsertissa, enpä säästynyt itkulta silloinkaan.

Konsertti oli mahtava läpileikkaus Erinin soolouraan. Lauluja kuultiin kahdelta jo ilmestyneeltä soololevyltä sekä muutama uusi kappale merraskuussa ilmestyvältä levyltä. Uusista kappaleista mieleen jäi levyn nimikkokappale Seliseli sekä tietysti paljon radioissa soinut Kohta hänen. Vanhemmista kappaleista nautin myös suuresti, olenhan niitäkin hyvin paljon kuunnellut. Erinin konserttia täydensi hienojen laulujen lisäksi myös Erinin kertomukset niin kotoa, kuin myös joidenkin biisien syntymisestä. Konsertissa oli letkeä tunnelma ja kotiin lähtiessä olo tuntui keveältä ja varsin rentoutuneelta.

Sanon tämän jälleen: Menkää kuuntelemaan musiikkia livenä. Musiikki on parasta livenä.


lauantai 8. lokakuuta 2016

Puolet taivaasta - Puolet helvetistä Yön 35-v. juhlakiertueen startti

7.10.2016 Leppis Areena, Leppävirta


Tällä kertaa tekstin kirjoittaminen on todella hankalaa, en haluaisi paljastaa liikaa konserteista ja samalla haluaisin kertoa taas jälleen kerran kaikki mitä illan aikana tapahtui. Jonkinlainen kompromissiratkaisu lienee nyt paikallaan. Tämä viikko on melkoista säpinää, joka kuvaa todennäköisesti omaa syksyäni paremmin kuin hyvin. Viikonloput taitavat mennä vuoronperään koripallon tai musiikin perässä juostessa. No itsepä olen harrastukseni valinnut, molempien perässä kun pääsee ajelemaan ristiin rastiin tätä ihanaa Suomen maata.

Leppävirta on kohtuullisen tuttu, tai ainakin sieltä on tuttua Tulenliekki, monelta kesältä. Vesileppiksessä muistelen käyneeni kerran aiemmin ja tästä on jo vuosia aikaa. Leppis Areenan pihalla tuli kyllä jo todella hyvälle tuulelle, kun vastassa oli mukava ja tuttavallinen järjestyksvalvojasetä. Sedällä oli kielenä oli savonmurre ja mieluusti niitä murreja, vai mitä lie musteja ovatkaan, kuuntelee. Pientä kritiikkiä on pakko osoittaa Leppiksen suuntaan. Nettisivuilta ei nimittäin löytynyt tietoa konsertin alkamisajasta. Ihmiset luonnollisestikin olettivat että konsertti alkaa seitsemältä, kuten muutkin konsertit, koska muutakaan tietoa ei löytynyt. Samoin olisimme rakkaan ystäväni kanssa keksineet monta hyvää tapaa järjestää sali toisella tavalla, mutta kaiketi joku järkevämpi oli tämänkin ajatellut loogisemmin kuin me. Ehkä.

Mitähän itse konsertista uskaltaisi sanoa. En siis tahdo paljastaa liikaa, koska tiedän että kaikki eivät halua tietää etukäteen mitä tapahtuu. Itse lukeudun niihin ihmisiin myös. Itse vältän aina kaikkea informaatiota asiasta, jos aion katsoa tai kokea asian myöhemmin. Voin myöntää että hitusen minua jännitti ennen kuin konsertti alkoi. Konserteissa jännittää aina biisisetit ja jännitän minä vähän niiden tyyppienkin puolesta etenkin nyt kun kyse oli syksyn ensimmäisestä vedosta. Kiertueen edetessä asiat hitsautuvat vielä paremmin paikalleen, mutta joskus ensimmäisessä vedossa on vielä ilmoilla niin paljon kaikkea, että itse asia jää hiukan laimeaksi. Muistelen joskus kokeneeni tällaistakin.

Alkuintro teki muuten ainakin minuun aivan hillittömän suuren vaikutuksen. Lavalla oli harvinaisen komeita miehiä ja kauniita neitoja. Taustoja oli siis laulamassa kaksi kaunista ja lahjakasta naista Mitra Matouf ja Elna Romberg. Vähän lisää rohkeutta neitokaisille, niin hyvä siitä tulee. Minä toki olen niin kovin puolueellinen edellisille taustalaulajille, että hiukan hirvitti nämä uudet, mutta hyvin he pestistään suoriutuivat. Vähän lisää rohkeutta vaan peliin mukaan, niin vielä paremmin sujuu. Konsertissahan kuultiin seuraavat kappaleet: ei mutta eihän niitä voi etukäteen paljastaa. Menkää katsomaan konserttia paikan päälle, niin sittenpä näette! Minä olin hyvin hyvin iloinen ja onnellinen ja liikuttunut ja mitähän kaikkia muita tunnetiloja siihen konsertin jälkeiseen olotilaan vielä saisi mahdutettua. Tunteiden sekametelisoppa (jos et tiedä mikä on sekametelisoppa, niin otahan kuukle avuksi, se varmaankin auttaa).

Hei menkää nyt ihmeessä kuuntelemaan musiikkia livenä. Se on ihan parasta!

Kuvia löytyy jokunen (aika monta, kun olen maailman huonoin karsimaan kuvia, kun tykkään niin monista ja monista eri syistä) jälleen tuolta face-sivulta.