sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Jaahans piiiiiiitkästä aikaa Yö-juoksuja...

Edellisestä Yö-juoksusta onkin ehtinyt vierähtämään melkeinpä tasan viisi kuukautta. Onhan se pitkä aika. Mutta ennen kuin mennään tuohon keikkaan, kirjoittelen hetken jostain muusta. Tänä keväänä siis Kouvolassa on eletty huikean hienoa koripallohuumaa. Itse olen ollut sen verran onnekas, että on ollut mahdollisuus etenkin nyt loppu keväästä päästä näkemään paikan päällä hienoja ja ikimuistoisia hetkiä. Lopputuloksena tästä siis se että KOUVOT ON SUOMEN MESTARI 2016! Onnea Kouvot ja onnea meidän Kouvola! 

Mestaruus on tuonut valtavasti hyvää mieltä meidän huonosta maineesta kärsivään #betonihelvettiin. Se yhteishenki, minkä tuo korisjoukkue on puhaltanut koko Kouvolaan on aika hieno. Kevään aikana olen myös huomannut miten koripallo menee aika isosti tunteisiin. Viimeinen peli Saloa vastaan jää kyllä ikuisesti mieleen. Summerin soidessa tuli itku. Siis oikeasti koripallo sai minut itkemään. Niin paljon sitä voittoa oli toivonut ja kun se sieltä pillin soidessa tuli, oli sisällä niin valtaisa tunnemyrsky, että joutui kyllä niitä silmänurkkia pyyhkimään. Finaalipeleissä tunnelma oli korkealla ja etenkin vieraspeleissä puhallettiin yhteen hiileen ja nautittiin isosti. 4-1 voitot ja Kouvot pääsi nauttimaan Suomen mestaruudesta 12 vuoden tauon jälkeen. Hienoja tyyppejä on tuo koripallo elämääni tuonut. On jotenkin super hienoa olla osa "Kouvot-perhettä".  

Erityismaininta täytyy muuten antaa Kouvojen johdolle, jotka hoitavat Kouvojen sosiaalisen median äärettömän hyvin. Jäätävän hieno fiilis oli myös, kun Kouvojen valmentaja Jyri, asteli kesken mestaruuden juhlinnan Kouvojen fanikatsomoon ja asetti faniryhmän vetäjälle mestaruuslippiksen päähän saate sanoin: "Tää on sulle.". Taas meinasi tulla itku. Tämä viikko on siis mennyt mestaruus-humuissa. Keskiviikkona ratkesi mestaruus ja eilen (perjantaina) järjestettiin Kouvolassa torijuhla. Kouvola on hieno paikka asua ja elää.


14.5.2016 Yö Särkänniemi, Tampere


Aamupäivällä otin melkoisen pikaisen lähdön, kun päätin lähteä katsastamaan Yön keikkakunnon näin pitkästä aikaa. Kotoa lähtiessä paistoi aurinko ja matkalla alkoi sitten ripotella vettä. Siinä vaiheessa ajattelin, että olinpa taas fiksu kun lueskelin etukäteen säätiedotuksia ja varauduin vesisateeseen. No enpä varautunut. Tyhmä minä.

Hetken aikaa ehdin kuuntelemaan saapuessani Roope Salmista & Koiria, kun he jo lopettelivat keikkaansa. Roope ja koirat vetivät kyllä jälleen hyvin. Sitä poppoota on mukava kuunnella. Hetken aikaa siinä Roopen ja koirien jälkeen ehti hyvin vetää henkeä ja käydä ostamassa parempi sadetakki ja lippahattu. Särkänniemi teki varmaankin hyvän tilin niillä sadeviitoilla. Toivottavasti olivat tajunneet nostaa hintaa sateen vuoksi. Ehtipä siinä jossain välissä heipattaa myös paitamyynnin ykkösleidit.

Vaan kyllä sitä aika isosti tuli hymyiltyä, kun herrat lavalle astelivat. Siinä vaiheessa ei enää haitannut se, että kengät olivat läpimärät ja vettä satoi. Tai haittasi se siinä määrin, ettei juurikaan viitsinyt sitä kameraa kaivella esille. Mietin siinä Vie mut minne vaan biisin aikana, että hitsi vieköön, onhan niitä äijänköriläitä ollut vähän ikäväkin. Todennäköisesti huokailin useaan otteeseen keikan aikana ja tarkoitan siis sellaista "hyvää huokailua", eli sellaista että kaikki on aika lailla hyvin.

Nautiskelin suuresti uusista kappaleista, joita keikalla tarjoiltiinkin hyvä määrä. Ensi viikolla täytyy rientää kauppaan, kun Puolet taivaasta - puolet helvetistä -levy ilmestyy. Vanhoista tutuista keikalla kuultiin Vie mut minne vaan, Likaiset legendat 1, Hän tanssi kanssa enkeleiden, Ihmisen poika, Tia-Maria, ROLV, Oikee enkeli. Tulevan levyn kipaleita sitten veisteltiin seuraavasti: Minne tuulet vie, Kaksi vapaata kättä, Erakko, Puolet taivaasta - puolet helvetistä ja Yhteinen sydän. Uskallan jo sanoa, että tulen tykkäämään levystä isosti, ainakin näiden edellämainittujen kappaleiden perusteella. Erakko-biisissä on jotain hienoa. Se on kolahtanut viime syksynä ja kolisee edelleen. Olen kuunnellut sitä melko paljon Spotifysta, mutta en kyllä todellakaan ole siihen kyllästynyt. Nyt livenä se kosketti aika kovaa. Yhteinen sydän saa hyvälle tuulelle ja jossain tuolla rinnan kohdalla tuntuu semmoista pientä kivaa läpätystä. Ensimmäistä kertaa kuulin nyt kappaleet Kaksi vapaata kättä ja Puolet taivaasta - puolet helvetistä. Ensimmäinen näistä kahdesta on siis Jukin laulama biisi. Tykkäsin kovasti. Tykkäsin kyllä myös kovasti levyn nimikkokappaleesta. Siinä kuuluu ehdottomasti nyt se uudistunut Yö. Tämän kaltainen uudistuminen on ehdottomasti hyväksi. Raikkaan oloinen kipale, jossa kuitenkin sitä tuttua ja turvallista Yötä.

Oli todella ihanaa päästä pitkästä aikaa kuuntelemaan Yötä livenä. Herrat ovat vedossa ja hyväntuulisia soittajia kelpaa katsella ja kuunnella. Mielenkiinnolla kyllä odottelen ensi viikkoa ja sitä että pääsen perjantaina hakemaan itselleni uuden Yön levyn kaupasta. Eipä tarvitse ensi viikon jälkeen autossa taas hetkeen radiota kuunnella. Tästä on hyvä jatkaa kesää ja kesän keikkoja kohti. Samoin kuin syksyä ja huikean hienoa konserttisyksyä kohti. Yön 35-v. juhlavuosi näyttää ihan makoisalta. Mitähän kaikkea se vielä tuokaan tullessaan?