sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pressan Yössä

24.10.2015 Helsinki, Pressa


Tällä viikolla ei olekaan ollut vapaa-ajan vietossa ongelmia, töissä on oltu joka ilta, kun koululaiset ovat nautiskelleet syyslomasta. Voin kertoa, että odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun voisin ensimmäistä kertaa ikinä pitää niin sanotusti oikeaa lomaa muulloinkin kuin kesällä. Tosin ehkäpä en siihen pisteeseen ikinä pääse, työtilanteet kun kuitenkin vaihtelevat, eikä näköpiirissä ole vakituista työsuhdetta. 

Tällä kertaa määränpäänä siis Helsinki ja Pressa. En edelleenkään nauti Helsingissä ajelemisesta. Osasin kuitenkin ihan lahjakkaasti perille ja sain auton jopa parkkihalliin kivasti. Ja sitten meinasin eksyä parkkihalliin. Hupsista. Ei meillä täällä maalla tuollaisia valtavia parkkihalleja ole.

Hotellin aulassa odotellessa sisäänpääsyä oli jotenkin taas sellainen olo, ettei Presidentin kaltainen hotelli kuulu Suomeen. Preisdentin aula on suuri ja vaikuttavan näköinen. Ainakin tällaisen landelaisen silmin katsottuna. Toisaalta niin harvoin tulee käytettyä hotellien palveluja ylipäätään, että enhän minä tiedä vaikka Suomessa olisi näitä pilvin pimein. Aulassa odotellessa oli kiva kuunnella pubista kantautuvaa livejazzia. Jotenkin se jazz sopi vielä erityisen hyvin siihen hulppean oloiseen aulaan.

Pressan puolella ilta olikin jo hyvässä käynnissä, kun Radalla.com tyypit olivat vallanneet yökerhon. Palkintogaala heillä oli siellä menossa. Jotenkin se varmaankin autoiluun liittyi. Tosin me pääsimme näkemään ainoastaan Babes osion palkitsemisen. Heillä sitten ilta jatkui juhlimisen merkeissä, kun kauden päätösgaalaa viettivät Pressassa hyvän musiikin tahdeissa.

Pressaan oli taas kertynyt melkoinen määrä tuttuja tyyppejä. Yö-tyypeistä ja heidän näkemisestä tulee kyllä lähes poikkeuksetta aina hyvälle tuulelle. Melko harvoin kun kuitenkaan tulee nähtyä näitä ihmisiä Yön ulkopuolella. Vaan kaikista parasta kyllä oli, kun sai rakkaan Ystävän kanssa olla pitkästä aikaa yhdessä Yötä vastaanottamassa. Parhautta.

Yön keikka alkoi jälleen tutusti Vie mut minne vaan ja Pieni ihminen suuressa maailmassa kappaleilla. Ja tunnelma tuntui olevan korkealla. Eipä näyttänyt herroja hirveästi väsy painavan, vaikka edellisenä päivänä olivatkin keikkailleet niinkin lähellä kuin Fuengirolassa. Pieni siirtymä Espanjasta Suomeen. On se vaan kova bändi, kun mainetta niitetään nyt jo Suomen rajojen ulkopuolellakin. Ihan Espanjan televisiota myöden. Onkohan seuraavaksi luvassa joku Euroopan kiertue? Iltaa jatkettiin Hän tanssi kanssa enkeleiden biisillä ja Ollin hyväntuulisella jutustelulla. Miten se nyt menikään, meiltä oli kuulemma pettänyt tenat tai jotain vastaavaa, kun Daffy oli niin kuuma. Jep. Näinhän se oli käynyt. Hupsista.

Sitten tarjoiltiin taas illan harvinaista herkkua. Tällä kertaa se tuli Voin luopuu mistä vaan -kappaleen muodossa. Siinä on kyllä sellainen biisi, että tämän kuulemiseen livenä ei ehkäpä koskaan voi kyllästyä. Minulle ainakin kelpaa paremmin kuin hyvin. Olipa muuten kiva kuulla pitkästä aikaa Särkynyt enkeli, tosin sen biisin aikana muistin taas, että toisinaan olisi kiva kun keikkakassista löytyisi myös pyyhe tai sateenvarjo. Ne jotka käyvät paljon keikoilla, saattavat ymmärtää mistä puhun, tai sitten eivät.

Yksi illan helmistä oli myös uuden uutukainen kappale Yhteinen sydän (toivottavasti muistin nimen oikein). Tämä kappale upposi ainakin minuun luita ja ytimiä myöten. Kaunis kaunis rakkauslaulu. Tykkäsin kyllä todella paljon. Minne tuulet vie -kappale on kyllä jäätävän kova kappale livenä. Kylmät väreet menivät nytkin selkäpiitä pitkin. Iskelmän listalla kappale on ottanut keulapaikan. Käythän sinäkin varmistamassa, että kappale pysyykin sen ansaitsemalla paikalla. Laitan linkin tähän. Saa käyttää. Espanjassa kuvattua musiikkivideota odotellessa. Kuvat paikanpäältä ovat ainakin olleet hienoja.

Aivan liian nopeasti oli taas aika, kun ilmoille kajautettiin Likaiset legendat 1 ja Ihmisen poika. Tämä tarkoittaa sitä, että jäljellä on enää encore ja keikka loppuu. Kaikki hyvä loppuu aina ihan liian aikaisin. Pressassa lauteilla oli lavallinen hyväntuulisia soittajia ja hyväntuulinen artisti. Se hyvä tuuli tarttuu ainakin minuun sieltä lavalta ja se saa palaamaan kerta toisensa jälkeen viihtymään näiden ihanien herrojen soitantaa kuunnellen. Livenä musiikki vaan on kaikista parasta.

Kotimatka sujuikin hernerokkasumussa ajellen. Vaan hymy pilkahteli kuitenkin huulilla vähän väliä. Hetkeäkään en taas vaihtaisi pois. Minä menen nyt kärsimään tätä valvomisen aiheuttamaa koomaa, joka on ollut valloilla koko päivän.

Kuvia löytyy taas naamakirjan puolelta.  On muuten kertakaikkisen hienoa, että joku niistä kuvista tykkää, mutta huomasin nyt ensimmäistä kertaa että erästä kuvaani oli "lainattu" luvatta ja vielä kivasti rajattu alareunasta pois Sarkynyt enkeli teksti (ä:n pisteet puuttuvat muuten siksi että suosikkifontissani ei sellaisia ole). Jännä miten ihmisiltä on unohtunut tekijänoikeus-asiat täällä sosiaalisen median viidakossa. Siis toki kuvia saa jakaa, mutta mikäli ei jaa sitä ns. alkuperäistä kuvaa, niin silloin täytyisi muistaa mainita kuvaajan nimi. Muuten se on rikos. Noniin tulipa kiva lopetus tälle tekstille.


tiistai 20. lokakuuta 2015

The One And Only Siltsu

15.10.2015 Manskikka-ahon liikuntahalli, Kouvola ja Jari Sillanpää


Vihdoin ja viimein koneen ääressä ja pienen pientä keikkaraporttia luvassa Kouvolasta. Kouvot järjesti kotihallissaan megalomaanisen konsertin, jossa vetonaulana toimi Jari Sillanpää. Tuo mies, joka viimeksi oli juhlinut 50v. syntymäpäiviään vaatimattomasti Stadikalla. Nyt Siltsu valloitti Kouvolan. Onhan se kuitenkin melko lähellä Stadikka-konserttia. Minullehan tuo liikuntahalli on tullut tutuksi tässä parin vuoden aikana, kun olen hurahtanut livekoripallon seuraamiseen. Tuolla on kannustettu Kouvoja kerran jos toisenkin.

Illan aloittivat tangokuninkaalliset muutamien vuosien takaa, Jukka Hallikainen ja Johanna Debreczeni (kyllä jouduin tarkistamaan miten tuo nimi kirjoitetaan). Hyvin he onnistuivat lämmittelemään yleisön, oli meinaan sen verran viihdyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Itse pidän kovasti artisteista, jotka hallitsevat myös yleisön naurattamisen välispiikeillään. Tunnin verran saatiin nauttia näiden kuninkaallisten viihdyttävästä shöystä ja mieluusti sitä kyllä katseli ja kuunteli.

Sittenpä lavan valtasikin Siltsu ja Men in black -orkesteri. Ja vakuuttavasti se keikka polkaistiin käyntiin. Liekeissä -biisi räjäytti hallin ja pyro-tekniikat olivat mukana heti keikan alusta. Ensimmäisellä puoliajalla saatiin nauttia hiteistä vuosien varrelta. Kävipä Siltsu myös yleisöä tervehtimässä yhden biisin ajan ja siellä otettiin kuva jos toinenkin. Hienoa yleisön huomiointia. Konsertissa kuultiin muuan muassa seuraavat kappaleet: Liekeissä, Viilenee, Satulinna, Sinä ansaitset kultaa, Kaduilla tuulee, Tanssii kuin John Travolta, Rakkaudella merkitty mies, Elämän tärkein ilta, Alku, Muuri, Jack, Malagaan, Gangnam Style.

Muuri kappale on edelleen minulle kappale, joka saa kylmät väreet juoksemaan pitkin kroppaa, kun sen kuulee livenä. Huikean hieno kappale. Tällä kertaa se tosin sai myös melkein pöksyyn lirahtamaan jotain ylimääräistä, koska tämän biisin kohdalla oli pyro-tekniikasta vastaava pannut putkiin parastaan ja koko halli jysähteli ja raikui, kun kovaääniset pommit räjähtelivät. Mutta siis jäätävän kova live-biisi.

Jarin tuotannossa on toki muitakin rakkaiksi muodostuneita kappaleita. Sinä ansaitset kultaa -biisille ei ihan heti löydy vertaa. Siitä on myös syystä tai toisesta tullut kappale, joka tuo mieleen rakkaan ystäväni, joten joka kerta kun kuulen tämän, niin mielessä on se ihana Ystävä. Menevämmät biisit sopivat myös Siltsulle järjettömän hyvin, etenkin kun tällä miehellä on ihan kivasti hallussa myös tanssiliikkeet ja liikkuvat lanteet. Hieno fiilis oli myös, kun Siltsulle luovutettiin Kouvojen pelipaidat tälle kaudelle, luonnollisestikin numerolla 50. Siltsu kävi jopa vetäisemässä paidan päälleen ja palasi encorea vetämään Kouvojen pelipaidassa. Hyvä Jari!

Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut. Kaikki järjestelyt toimivat hyvin, järjestyshäiriöitä ei kaiketikaan ollut. Ihmiset saatiin ajoissa sisään, vaikka jono olikin ennen ovien aukeamista melkoisen pitkä. Toivottavasti tällaisia iltoja järjestetään vastaisuudessakin. Onpa hienoa, kun Kouvolaankin tuodaan joskus nimekkäitä esiintyjiä. Kiitos Siltsu ja Men in black sekä tietysti Kiitos Kouvot!

Muutama kuva löytyy jälleen naama-aapisen puolelta, eli täältä

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Syksy on virallisesti alkanut

10.10.2015 Eura, Osmantupa


Heipä hei, näin pitkästä aikaa. Edellisestä raapustelusta onkin vierähtänyt hyvä tovi. Kulunut kuukausi on vierähtänyt nopeasti. Töissä riittää puuhaa ja hommaa, joka tietystikin on hyvä. Koripallokausi on pomputeltu käyntiin ja jälleen pääsee kannustamaan mahtavaa joukkuetta. Täytyy muuten sanoa, että vapiskaa, Kouvot on kovassa iskussa. Mutta siinäpä pikaisesti kuulumiset.

Yö on siis startannut syksyn keikat. Uusi sinkku, Minne tuulet vie, on puskettu ulos. Tästä on mainittava sen verran, että minä tykkään. Raikkaan kuuloista Yö-saundia. Erityisen upelta kuulostaa biisin kitara-saundit. Mahtavaa. Raikas Yö on erittäin tervetullutta.

Lauantaina starttailin autoa kotoa hyvissä ajoin. Mies oli lähtenyt jonnekin messuille, joten minä annoin itselleni myös luvan lähteä rentoutumaan Yön tahdeissa. Alunperin en kyllä ollut suunnitellut lähteväni. Matkaa kun kuitenkin kertyy Euraan ihan kiitettävissä määrin. Joskus tällaiset puolittain extempore-lähdöt ovatkin niitä parhaita. Eipä siinä, mukava oli taittaa matkaa Euraan, auringon laskiessa ja maisemista nauttien. Jottei nyt ole liian pumpulista, niin se laskeva aurinko on pirullinen paistaessaan silmään. Kerrankin aikaa oli riittävästi ja ehti mainiosti pysähtymään matkalla ja syömään. Forssan Autokeidas on tähän oiva paikka. Tosin Hesen kanatortilla oli kylmä. Hups.

Osmantupa ja Eura. Pihaan tullessa oli hiukan epäuskoinen olo. Mihin ihmeeseen olen oikein tullut. Eikä sisään mennessä olo ollut yhtään sen vakuuttuneempi. Jossain määrin tunnelmaltaan tuli mieleen Loimaan Seurahuone. Ehkä yksi kamalimpia paikkoja, joissa olen ollut. Eikä tuunelmaa parantanut yhtään se, että joku hyvin tukevassa humalatilassa ollut arjen sankari päätti tarttua takamukseeni. Siinä kohtaa mietin, että jos olisin yhtään lähempänä kotia, pakenisin. Samainen arjen sankari tarttui hetkeä myöhemmin erään naisen rintavarustukseen, tai se oli kaiketi tarkoitus, mutta silmät harittivat niin pahasti, että kohteeksi osuikin vatsa ja kaiken kruunasi lause: "Onksh nhää shilikonith?". Voi luoja. Tämä kertonee kaiken paikasta.

Keikan alkua sai kyllä odotella, kun taas jälleen kerran oli paikalla hyvissä ajoin. Onneksi dj:kin soitti kohtuulisen kivaa musiikkia. Vaan kyllä odotin sitä hetkeä, kun taustanauha lähti soimaan ja herrat astelivat lavalle. Hymy nousi huulille. Tutut ja turvalliset herrasmiehet, jotka taitavat soiton ja laulun. Keikka polkaistiin käyntiin Vie mut minne vaan kappaleella ja sitä seurasi Pieni ihminen suuressa maailmassa.

Illan helmistä täytynee mainita Taikasanat. Se kappale on rakkauslaulu vailla vertaa. Kummallisen hyvin sen rakkaan Artistinkin muisti pelasi tämän kappaleen kohdalla. Siis siinä mielessä, että tämä oli tarkoitus esittää minun ja mieheni häissä jokunen vuosi takaperin, vaan pappi oli tästä toista mieltä. Sen sijaan rakkaat Yö-ystäväiseni olivat taivuttaneet sanat toiseen muotoon ja lauloivat sen meille. Eli toisaalta ehkä kuitenkin hyvä, ettei kirkossa kuultukaan tätä kappaletta. Tämä laulu siis saa aina hymyn huulille ja onnen huokaukset kumpuamaan syvältä sisimmästäni.

Nyt pääsin myös ensimmäistä kertaa kuulemaan uutukaisen Minne tuulet vie kappaleen. Livenä se biisi heräsi ainakin minulle henkiin. Bändi kuulostaa jäätävän hyvältä ja livenä näkee myös sen Ollin tulkinnan kappaleelle. Enkeli-fanina täytyy aina muistaa mainita, kun enkeleistä lauletaan ja Eurassa Hän tanssi kanssa enkeleiden soi hienosti.

En tiedä montaakaan juttua, mitkä menisivät tämän tunnelman yli. Keikan ajan mielestä katoaa kaikki. On vain bändi, musiikki ja minä. Tietysti siellä on muutama muukin ihminen, mutta se nyt on sivuseikka. Ollin välispiikit ja muut lavahassuttelut saavat naurun kuplimaan, Ollin tulkinnat kappaleista saavat mielen rauhoittumaan. Koko poppoo saa minut monta kertaa keikan aikana sulkemaan silmäni ja antamalla musiikin ja sen energian virrata minun lävitseni. Livemusiikissa on kummaa voimaa.

Ilta oli täynnä hyvää mieltä, hyvää musiikkia, vaihtelua keikkabiisehin, stand up-komiikkaa, hymyä, naurua, rentoutumista, onko muka jotain tämän parempaa olemassa? Täh? En usko. Syksyn keikat on siis polkaistu käyntiin myös tämän fanittajan osalta. Jatkoa seuraa. Tosin ensi viikolla pitää käydä vähän vieraissa, kun Kouvolaan saapuu The One And Only Siltsu.

Palataan.
P.S. Minä olen koukuttanut itseni Snapchattiin. Onpa kiva seurata sieltä monia julkisuudesta tuttuja tyyppejä kertomassa päiväkirjamaisesti kuulumisiaan videoiden muodossa. Mielenkiinnolla odotan, josko oman tilinsä avaisi myös vaikkapa Olli. Tosin sitä päivää joutuu todennäköisesti odottamaan melko pitkään. Alan siis myös pikku hiljaa ymmärtää, miksi vloggaajat ovat niin suosittuja (jos termi ei ole tuttu niin kvg). Nyt minä lähden nukkumaan univelkaa pois. Pienessä sumussa on mennyt koko päivä.
Ainiin kuvia löytyy taas täältä.