torstai 10. marraskuuta 2011

Kiitos ja kunnia kiertue: Lahtihalli

Jotenkin ihmeellisellä ja kummallisella tavalla Lahti onnistui jälleen näyttämään minulle, mihin kaupunkiin olenkaan lähtenyt Yötä vastaanottamaan. Toisinaan en edes huomaa mikä kaupunki on kyseessä, menen vain sinne mihin auton nokka näyttää, eivätkä paikkakunnat yleensä eroa toisistaan. Lahti on kuitenkin keikkapaikkakunnista jäänyt ehdottomasti negatiivisimpana mieleeni. Lahdessa tapahtuu aina jotain eriskummallista, eikä historiani Lahden kanssa ole mitenkään erityisen hyvä. En tiedä mistä johtuu, että Lahti on keikkapaikoista minulle hankalin. Ovatko ihmiset siellä aina Yön keikalla tai konsertissa niin päissään etteivät viitsi vaivautua ajattelemaan kanssaihmisiään hetkeä kauempaa? No se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi, mutta jottei kukaan lahtelainen tästä enempää suuttuisi, niin mennäänpä asiaan eli Yön konserttiin.

Ensimmäiset sävelet kaikuvat yli Lahtihallin ja yleisö on välittömästi mukana taputusten ja huutojensa kanssa. Omasta päästäni häviää yleensä tässä vaiheessa kaikki järkevät ajatukset, jos siellä ikinä on sellaisia ollutkaan. Keskityn täysillä siihen mitä lavalla tapahtuu. Tai siis 30-vuotis juhlakiertueellahan konsertin aloittaa jäsenien lapsuuden kuvien katsanto. Jännä miten helppo toiset jäsenet on tunnistaa jo ihan pienenä. Samat kasvonpiirteet ovat pysyneet tähän päivään asti. On se sitten hymy tai nenän asento, mutta toiset ovat edelleen jollain lailla samannäköisiä. Viimeisenä tietenkin ruutu täyttyy artistin kuvista. Miten paljon sitä voikaan tuntea toisen ihmisen puolesta lämpöä, kun ruudulla näkyy Olli poikansa ja tyttärensä kanssa kuvissa ja viimeisenä artisti seisoo vielä äitinsä vierellä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Niin ne viisaammat väittävät.

Ensimmäinen biisi ja sitten se on menoa. Alkaa kaikkien suurimpien hittien läpikahlaaminen, neljältä vuosikymmeneltä. Siinä on jo saavutusta kerrakseen. Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä. Ensimmäiseen osuuteen kuuluu myös Yön likkojen potpuri, josta itse pidän paljon. On ihana nähdä Suvi ja Miina lavalla, he saavat aina minut hyvälle tuulella. Annikaa en tietenkään unohtanut, hän vaan on minulle niin sanotusti uusi tuttavuus, eli en ole aiemmin päässyt todistamaan tämän artistin laulua livenä. Huijasin. Olen nimittäin kerran aiemmin nähnyt hänet Yön kanssa lavalla, kyseessä oli Valtakunta-kiertue Valkealassa. Olli yllätti ja pyysi Annikan lavalle laulamaan Pettävällä jäällä. Olen myös kerran kuunnellut Annikan keikkaa ennen Yön keikkaa ja kyllä täytyy ihmetellä sitä poweria , mikä niin pienestä mimmistä löytyy. No likat siis vetävät oman potpurinsa, joka miellyttää suuresti omia korviani. Ovat he sen verran taitavia siinä mitä tekevät. Wau!

Puoliajalla saamme tietenkin nauttia lisää kohteliaista lahtelaisista. Kyllä he sitten jaksavatkin olla mukavia ja niin lämminhenkisiä. Odotamme kuin kuuta nousevaa, että bändi hyppää takaisin lavalle ja saamme nauttia orkesterin musiikista vieläpä toisenkin tunnin. Niin palaavat lavalle soittajat ja laulajat. Nautinto ja oma tyhjäpäisyys saavat jatkua vielä reilun tunnin. Toiseen osaan kuuluvat duetot. Ollin ja Suvin Särkyvää saa ihon nousemaan kananlihalle ja Annikan ja Ollin Pettävällä jäällä saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kroppaa. Olli esittelee bändin. Harvinaista, mutta totta. Kerrankin saa mahdollisuuden huutaa omat kannustushuudot jokaiselle bändin jäsenelle erikseen. Tai itseasiassa yksihän siitä joukosta jää puuttumaan, koska kukaan ei esittele Ollia. Tarvitseeko hän esittelyjä? Ei ehkä, mutta olisihan se mukava päästä samaan syssyyn Ollillekin kannustuksensa huutamaan.
Ilta on päättynyt. Omien tärkeiden ihmisten hyvästely kuuluu lähes jokaiseen keikkaan/konserttiin. Sen jälkeen olen valmis suuntaamaan kotiin hymy huulilla. Taas jaksaa arjessa ahertaa hetken, ennen kuin taas tarjoillaan Yötä.

Kiitosta ja kunniaa Lappeenrannan täydeltä

"Lähde Lappeenrantaan humppa siellä soi" Että osaakin olla ärsyttävä kappale, joka mukavasti junnaa seuraavat kaksi tuntia päässä. Lappeenrannasta löytyy toki siis muutakin. Saipa. Jep, kirjoittajalla ei kyllä ole pienintäkään hajua siitä, miten milläkin joukkueella menee. En siis seuraa jääkiekkoa. Tulen itse pesäpallon ja koripallon luvatusta kaupungista. Tosin siis pesäpalloa en ole ikinä käynyt katsomassa ja koripalloakin olen viimeksi katsellut joskus teini-ikäisenä televisiosta. En siis seuraa urheilua. Piste. Lappeenrannasta löytyy muuten kesäisin hienoimmat hiekkalinnat ikinä. Kerran olen saanut itsestäni niin paljon irti, että olen niitä käynyt ihastelemassa ja kyllä niissä riittääkin ihasteltavaa. Ovat sen verran hienot.

Ensimmäisenä Lappeenrannassa minut valtaa jonkun sortin syväjäädytystila. Aivan, olemme jäähallissa, tymemmänkin pitäisi tietää ettei siellä ole lämmin. Noh, blondi osoittaa viisautensa vasta paikanpäällä ja meinaa jäätyä. Apua ei löydy edes Yön paitamyyjiltä, joilla ei ole myynnissä rukkasia. Tosin toiselta myyjältä meinasin saada muuten vain rukkaset. Siinä on muuten sellainen kaksikko, joka saa myös aina hyvälle tuulelle. Tosin pienenä miinuspuolena mainittakoon, että yleensä myös poistun heidän luotaan rahapussi huomattavasti keveämpänä. Tältä kiertueelta en ole vielä ostanut muuta kuin yhden t-paidan. Lupaan siis tulla ostoksille seuraavalla kerralla, kun kohdtaan.

Jälleen alkunauha ja kuvat. Taas ne kuvat saavat hymyn huulille. Ensimmäiset tahdit, verhot laskeutuvat ja voin jälleen sanoa hyvästit järkeville ajatuksilleni. Minut valtaa kertakaikkisen hyvä olo. Likkoja olenkin jo ylistänyt, eivätkä he yhtään heikommaksi jää tälläkään kertaa. Mahtavia energiapakkauksia, jotka tuovat konsertteihin oman ihanan säväyksensä.

Jussi Hakulista en kuitenkaan vielä ole päässyt ylistämään. Ollin sanojen mukaan Jussi on Yön musiikillinen sielu ja se kuvaa kyllä tuota kaveria hyvin. Jollain lailla hyvin vaatimattoman oloinen tyyppi ottaa lavan haltuunsa ja saa hänen omat kappaleensa heräämään eloon toisella tapaa kuin Olli niitä tulkitessaan. Jussista näkee sen, että hän todella tulkitsee kappaleet täydestä sydämestään. En väitä etteikö Olli sitä tekisi, mutta Jussi tekee sen kokonaisvaltaisemmin. Hän tanssi kanssa enkeleiden on yksi omia suosikkejani ja Jussin laulamana se tuntuu täysin erilaiselta kuin Ollin. Siltikin Yöllä on vain yksi ja ainoa solisti. Jussi on tehnyt vuosien varrella Yölle monta upeaa ja isoa kappaletta. Joutsenlaulu on yksinoikeudella Jussin kappale, enkä edes halua kuulla sitä Ollin laulamana. Muutaman kerran olen toki tämänkin ihmeen kuullut. Oikeastaan Jussia on äärimmäisen vaikea edes kuvailla. Muistan kun näin ensimmäistä kertaa Jussin lavalla Yön kanssa. Päivänsäde ja menninkäinen kappaleen menninkäinen oli hypännyt lavalle. Jussi siis kuuluu satumaailmaan, eikä tähän maailmaan ollenkaan. Ja tämän kaiken tarkoitan sanoa ehdottomasti hyvällä.

Väliaika kahvia ja pullaa. Toiset poistuvat hallista vilvoittelemaan, melko kalseaan ulkoilmaan. Mittari taisi tuona päivänä näyttää muutamia lämpöasteita ja ilma tuntui jo syksyisen kirpeältä. Toiset hölmöt taasen seisovat paikoillaan ja odottavat konserttielämyksen jatkuvan. Toinen puoliaika menee jälleen aivan liian nopeasti ohitse. Tapahtuupa ennen illan päättymistä myös seuraavaa, artistilta meinaa tippua housut. Toiset naisfanit eivät olisi asiaa ehkä pistäneet pahitteeksi, mutta itse sanon että onneksi ne artistin housut kuitenkin pysyivät jalassa. En olisi halunnut nähdä mitä olisi tapahtunut, jos vyön auettua olisi artisti yllätetty housut nilkoissa. Kirosanojakaan ei rakas artistimme säästellyt tämän tapahtuman johdosta. Onneksi ne kirosanat jäävät kuitenkin vain meidän edessä seisovien nähtäväksi. Huuliltalukutaitoni on muuten Yö-yhtyettä seuraillessa parantunut huomattavasti. Mistä lie johtuu?

 On aika viimeisten kumarrusten ja ilta on saatu pakettiin. Yön tekniikka jää todennäköisesti vielä pakkaamaan tavaroita, jotta soittajilla ja laulajilla on seuraavanakin päivänä kaikki tarvittava uuden hienon shown järjestämiseen. Tekniikasta täytynee mainita sen verran, että valot ovat kiertueella näyttäneet kertakaikkisen hyvältä. Jopa siihen eturiviin, johon yleensä ei mikään kuulu, eikä mitään näy. Myöskin äänet ovat kuuluneet eteen näillä parilla kerralla eirtyisen hyvin, enkä voi kuin ihmetellä ammattitaitoisten ihmisten määrää, jonka Yö on riveihinsä kerännyt.

Kiitos ja kunnia Tampere-talolla x2

Tampere-talolla en ole aiemmin käynytkään. Tai siis en laske häämessuja, joita kävin kyseisessä rakennuksessa ihastelemassa. Konsertissa en silti ikinä ole aiemmin Tampere-talolla käynyt. Vaikutuksen teki suuri sali, joka oli erittäin kaunis, kaikissa saleissa kun ei ulkonäköön ole liiemmin panostettu. Tampere-taloon mahtuu katsojia yli 1700, enkä tiedä onko tähän laskettu mukaan myös lisäkatsomot, jotka olivat Yön konserteissa käytössä. Vaikuttava määrä jokatapauksessa ja kun tämän kertoo kolmella, saadaan tulokseksi valtaisa määrä ihmisiä ja Yön faneja. Kaikki kolme Tampereen konserttiahan olivat loppuunmyytyjä. Jälleen kerran hatunnoston arvoinen saavutus, harmi etten edelleenkään omista hattua. Pitänee ostaa Yön karvahattu. Tampere on siitä mielenkiintoinen paikka, että se kerää väkeä joka puolelta. Tiedän siellä olleen faneja ainakin Lahdesta, Jyväskylästä, Turusta sekä Helsingistä. Tampere-talolla on joku kumma vetovoima, jota halutaan tulla pidemmältäkin katsomaan. Minulta siis vietiin Tampere-talo-neitsyys ja olen kyllä asiasta äärimmäisen iloinen. Tampere-talo vei niin sanotusti sydämeni kaikessa komeudessaan.

 Ensimmäisenä iltana hiukan jännitti, en muista koska olisin viimeksi ollut Yön konsertissa tai keikalla, muuten kuin eturivin välittömässä läheisyydessä. Jollain lailla siis arvelutti, koska en tiennyt osaanko nauttia konsertista niin täysillä, jos en pääse kunnolla näkemään lavalla esiintyviä artisteja. Mitkään hienot ja mahtavat screenit eivät ole minua varten tehtyjä. Haluan itse päättää mitä ja ketä lavalla katson. Siinä mielessä ensimmäisen illan paikat olivatkin hyvät. Olin tarpeeksi kaukana, jotta näin kokonaisuuden ja kaikki upeat valot ja esimerkiksi alussa laskettavan verhon ja hienolta se näyttikin taaempaa. Kuitenkin paikat olivat niin lähellä, että näin myös lavalla esiintyvät artistit itse, enkä tarvinut siihen avukseni isoja screenejä.

Jollain lailla taaempana oleminen loi myös turvan. Pystyin helposti vaihtamaan täysin asiaankuukumattomia kommentteja ystäväni kanssa. Minun ei tarvinut pelätä, että pieni ja hentoinen ääneni kantautuisi kenenkään muun kuin ystäväni korviin. Olen nimittäin joskus sanonut jotain ja hetken päästä huomannut asianosaisen virnistelevän, eikä kommentti todellakaan ollut tarkoitettu hänen korvilleen kuultavaksi. Saimme siis ystäväni kanssa ajoittain hysteerisiä naurukohtauksia, mutta nekin ovat minulle osa sitä nautintoa, jonka vain Yö tuo tullessaan.

Toinen puoliaika oli jo hyvin vauhdissa, kun sain kokea jymy-yllätyksen. Ei ollut riemulla rajaa kun Olli alkoi puhumaan Jusmiinasta, koska tiesin sen tarkoittavan sitä, että saisimme kuulla Miinan laulavan jotakin. Tällä kiertueella Miina lauloi kyllä likkojen kanssa potpurissa, mutta ainoastaan Miinaa ei ollut mahdollisuutta kuulla. Aiemmilta konserttikiertueilta kuvio oli kuitenkin tuttu ja jollain lailla sitä olin kaivannut tällekin kiertueelle. Joten kun Olli kertoi Miinan esittävän Katujen kuningattaren, ei meinannut tämän likan takamus pysyä penkissä. Miinalla on kertakaikkisen ihana ja persoonallinen ääni ja mikäli jonkun suo esittävän Katujen kuningattaren, on se juurikin Miina Mikkonen. Tämä kyseinen artisti pitää pientä meteliä itsestään, toivoisin joskus kuulevani häneltä jotain omaakin tuotantoa. Ihan vaikka koko levyllisen verran. Jos voidaan sanoa, että vaatimattomuus kaunistaa, on tässä siitä oiva esimerkki. Mimmistä löytyy sellainen määrä energiaa ja positiivisuutta, etteivät ne mahdu mihinkään raameihin. Toisaalta tätä mimmiä olisi muutenkaan vaikea mihinkään raameihin laittaa. Ihailen suurta ammattitaitoa, joka tästä mimmistä huokuu. Hän tekee työnsä hyvin ja on siinä koko sydämellään mukana ja se on asia, joka saa minut nauttimaan. Imen sitä positiivista energiaa itseeni tällaisia ihmisiä katsellessani ja kuunnellessani. Noniin. Olisikohan tässä ollut tarpeeksi ylisanoja Jusmiinalle, joka pitää äijänköriläät kurissa. Ei ollut, sanat eivät vain riitä kuvaamaan sitä tunnetta jonka hyvä ja työstään nauttiva artisti voi yleisölle tuoda.

Pettävällä jäällä kappale on tullut minulle itselleni hyvin läheiseksi viime aikoina. Omassa rinnassani komeilee suojelusenkeli, joka luo minulle turvaa pitkillä ajomatkoilla ja tämä on kappale, josta saan voimaa. Nyt kun istuin taaempana, annoin itselleni luvan vaipua hetkeksi muistoihin ja kyynel jos toinenkin vierähti silmään, kun mieleen tuli oma kotona odottava Satukirjan sankarini. Harvoin koen konserteissa tällaisia tunteikkaita hetkiä, koska keskityn siihen mitä lavalla tapahtuu. Muualla annan sitten tunteilleni vallan ja mietin kappaleita syvällisemmin. Nyt siis oli kaikinpuolin tunteikas konsertti.

Toisessa konsertissa olimmekin ystäväni kanssa aavistuksen verran lähempänä orkesteria. Saimme nauttia yleisöä täysillä viihdyttävästä Ollista, joka sai ainakin minun huulilta kirpoamaan hymyn jos toisenkin. Ihan uskalsin kyllä ääneenkin nauraa, mikä synti ja häpeä tehdä sellaista Suomessa ja vielä tuollaisessa kulttuuritapahtumassa kuin konsertissa. Koin myös syvää myötätuntoa Ollia kohtaan, koska kaikesta huomasi, että ääni oli nyt jälleen kovalla koetuksella. Sanoihan Olli sen ääneenkin, että ääni voi pettää. Aiemmin olen kokenut samankaltaisia tunteita, kun artisti on viestinyt että joku paikka kropassa on vaikka ollut todella kipeänä. Taitaa kuitenkin kyseessä olla sellainen Herra, joka ei turhista juurikaan valita. Se on ilmeisesti se porilainen itsepäisyys (lue jästipäisyys), jonka raivolla pusketaan läpi minkä tahansa esteen.

Kaksi upeaa iltaa olivat liian nopeasti ohitse. Nyt jo useamman konsertin käyneenä tietää jo varautua siihen, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kun samoja kappaleita soitetaan, voi tietää jo etukäteen koska tulee se viimeinen kappale. Oli kyse sitten konsertista tai ihan "normi"keikasta, tulee se loppu aina liian nopeasti. Parrasvaloissa lauletaan: "Ja antaa niiden odottaa, jotka tahtoo lisää vaan, vaikka heille kerran kaikkeni jo annoin." Luen itseni tähän joukkoon. Kaiken olen jo saanut, mutta silti janoan aina ja uudestaan vaan lisää. Itse voisin taputtaa orkesterin vaikka kymmenen kertaa lavalle, mutta tiedän etteivät he enää palaa sinne encoren ja kumarrusten jälkeen. Kotimatkalla soi tietenkin autossa Yö, tosin pääosan matkasta taustamusiikkina, koska ystäväni kanssa juttua jälleen riitti. Tuli taas arvosteltua konsertit ja parannettua muutenkin maailmaa. Ja kotiinviemiseksi mukaan tarttui siis huppari, nomination-pala, boxerit ja kauppakassi. Kotona odotteleva Satukirjan sankari osasi tapansa mukaan suuresti arvostaa tuomiani boxereita. Ei meinannut siis housuissaan pysyä... ;)