perjantai 20. tammikuuta 2012

Viekkareita.......

Noniin. Yö on siis ollut keikkatauolla nyt kuukauden ja yhden päivän eli 32 vuorokautta. Tässä kohtaa on varmaankin pakko myöntää olevansa riippuvainen. Minulla on addiktio ja sen kohteena on Yö-yhtyeen keikat. Pikku hiljaa alan kärsimään vieroitusoireista, jotka itselläni tarkoittavat seuraavanlaisia oireita: kärsimättömyys, malttamattomuus, hermostuneisuus. Keikkatauosta viestittää itselleni myös omat uneni, joihin Yö-orkesteri on pahasti sidoksissa ajoittain, samoin kuin Yö-uutisten janoinen seuraaminen. Kyllä, tiedän että tämä kuulostaa järjen vastaiselta, mutta niinhän riippuvuudet usein ovatkin. Riippuvuuksia ei osata selittää sanoin, niihin tosin keksitään sata ja yksi selitystä, miksi kyseistä tuotetta on pakko käyttää. Siinä mielessä katson olevani kuitenkin onnellisessa asemassa, että omaa elämääni ei hallitse oma riippuvuuteni. Osaan nauttia täysillä elämästäni ilman Yö-yhtyettäkin. Nautin kotona olemisesta ja huomaan keskittyväni tekemään kotona monia asioita. Olen kuitenkin luonteeltani melko meneväinen ja nyt alankin kaipaamaan elämääni jotain menoa ja meininkiä.

Musiikki on niin suuri osa elämääni, että nyt kaipaisin live-musiikin pariin. Mikään orkesteri ei vielä toistaiseksi ole saanut aikaan samanlaista tunnetta kuin Yö, mutta ehkä se päivä vielä joskus tulee. Tai sitten vaihdan riippuvuuteni johonkin täysin erilaiseen riippuvuuteen.  Nyt kaipaisin kuitenkin jotakin live-musiikkia. Mikäli Yöllä olisi keikkoja, niin voisin lähteä yksinkin. Nyt kun tilanne on tämä, joudun käyttämään kaikkia suostuttelutaktiikoitani, jotta saisin mieheni lähtemään kanssani live-musiikkia kuuntelemaan. Paikkakuntamme musiikkitarjonta ei mielestäni ole kovin tasokasta, tai ehkä minulla on liian vaativa maku. Tosin yksi selitys livemusiikkitarjontamme surkeuteen lienee se, että meiltä puuttuu kunnollinen live-keikkoja pyörittävä ravintola. Satunnaisia livekeikkoja toki järjestetään, mutta tuntuu jotenkin että maamme eturivin artistit kiertävät paikkakuntamme kaukaa. Toki sen verran, mitä olen paikkakuntamme yöelämä-tarjontaan tutustunut, ymmärrän hyvin että eturivin artistit kiertävät meidät kaukaa. Kaikki yöelämää tarjoavat paikkamme ovat jo kooltaan niin pieniä tai yksinkertaisesti vain omituisia, ettei edes kannata tulla.

Nyt Yön ollessa tauolla tulee ehkä taas aktiivisemmin seurattua Yön kotisivuja ja etenkin siellä olevaa vieraskirjaa (tuttujen kesken Yölinja). Yllätyksekseni huomasin, että kotisivuille oli alku syksystä lisätty paljon valokuvia kevään ja kesän keikoilta. Hymy huulilla nyt selailin noita kuvia ja palauttelin omia muistoja keikoilta mieleen.

Yölinja onkin sitten oma lukunsa. On aikoja, jolloin sitä lukiessa hymy nousee korviin asti ja nauru kiirii naapuriinkin. Nyt näyttää olevan taas sellainen aika, että sinne ovat löytäneet tiensä urpot, jotka tahtovat aiheuttaa mielipahaa toisille. Nykypäivänä oman mielipiteen ilmaisu on niin tärkeää, että sosiaaliset mediat ja Internet ovat pullollaan niin sanottuja vihaviestejä. Itsellään on niin paha olo, että halutaan aiheuttaa muillekin pahaa oloa kirjoittamalla jollekin sivustolle nimimerkin takaa jotain täysin ala-arvoista. Minne on unohtunut positiivisuus? Ainiin. Sehän on perseestä, näin olen ainakin kuullut puhuttavan. Luulisi olevan mukavampaa kirjoittaa kehuja sellaisille sivuille joista on iloinen. En osaa sanoa onko tämä maailmanlaajuinen ilmiö, mutta suomalaisia ainakin tuntuu vaivaavan tällä hetkellä negatiivisuus ja pessimistisyys, jotka voi sitten nimettömänä purkaa erilaisille keskustelupalstoille.

Yölinjalle ovat myös löytäneet tiensä monet pahaa oloa tuntevat ihmiset. Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon Ollin tuomarointi Idols-ohjelmassa. Ohjelman jälkeen Yölinja tulvi vihaisia viestejä. Itse odotin kyseistä ohjelmaa kauhulla. Osasin odottaa Ollin suorasanaisuuden aiheuttavan ongelmia, mutta se millainen härkänen siitä ohjelmasta tehtiin Yölinjalla, oli hämmentävää. Tunsin suurta myötätuntoa Ollia kohtaan, lukiessani viestejä vieraskirjasta. Ihmiset ovat todella hämmästyttävän häijyjä toisia ihmisiä kohtaan. Etenkin kun kyse on ihmisestä, jota tuskin kukaan kirjoittaja sen paremmin tuntee. Idolsin tekijät voivat olla itseensä tyytyväisiä, mainosarvoa ainakin saatiin viime vuonna ohjelmalle paljon, kun Ollin kommenteista leikattiin ohjelmaan ne kaikista pahimmat kommentit. En siis sano, että oma idolini olisi käyttäytynyt fiksusti, mutta loppujen lopuksi Ollin kommentit olivat aika piristävää vaihtelua kauden muuten tylsään "Ihan kiva. Jatkoon." tai "No joo. Ei jatkoon." kommenteille. Kukaan ei vetänyt herneitä nenään Jonna Geagean kehuessa jotain laulajaa söpöksi, mutta Ollipa arvostelikin laulajien ulkoista olemusta?! Kuka käskee mennä pipo päässä "työhaastatteluun" (se kaveri muuten otti pipon pois päästä ja voitti koko skaban)? Jep. En puolustele sen enempää Ollin tekemisiä tai sanomisia Idols-ohjelmassa. Ihmettelen vain suuresti sitä, miten kamalan paljon ihmisiin mahtuu vihan tunteita. Miten paha olo ihmisellä täytyy olla, että sitä on pakko purkaa muihin ihmisiin? Miksi sananvapaus nykypäivänä tarkoittaa sitä, että voit julkisesti haukkua toista ihmistä ilman sen kummallisempia perusteluita? Miksei me voitaisi vaan elää rauhassa ja suvaita toisissa ihmisissä ne puutokset, joita huomataan? Miksei me voida keskittyä näkemään toisissa ihmisissä hyviä puolia?

Onneksi Yö on tauolla, niin minä pääsen jälleen pohtimaan maailman menoa ja meininkiä.