lauantai 25. heinäkuuta 2015

Nallemaisia tunnelmia Kiteellä

24.7.2015 Nallerock, Kitee


Edellisen yön valvomiset hiukan painoi silmiä ja päänuppia, kun perjantaina iltapäivällä autoa jälleen käynnisteli. Muistelinkin että Kiteelle on likimain suora tie ja näinhän se oli, Lappeenrannan tielle kun rampista laskeutui, oli seuraavaan käännökseen matkaa 250 km. Mieltä ylentävää. Hitusen tylsä tie ajella. Ei kyllä varmaan montaakaan ajatusta päässä liikkunut sen 250 km aikana.

Illan Kiteen Nallerockissa aloitti Karjalan Kannas. Tyylilajikseen bändi on facebookissa luokitellut punkin ja rockin. Covereita oli kiva kuunnella ja asennetta näytti herroilta kivasti löytyvän, vaikka paikalla olikin vasta kourallinen porukkaa. Joten menevää rockia ja punkkia saatiin kuunnella tunnin verran.

Välimusiikkina kuunneltiin sitten bilebändiä, joka kantoi nimeä Sunny Group Six. Tämä bändi soitteli covereita rekkalavalla ja viihdytti sillä aikaa, kun isommalla lavalla roudattiin. Seuraavana isolle lavalle marssitettiin Roope Salminen & Koirat. Täytyy sanoa, että hiukan oli odotuksia tämän bändin suhteen. Roopehan oli vastikään Tähdet Tähdet ohjelmassa mukana ja pärjäsi siinä kyllä hyvin. Minä ainakin tykkäsin. Jotenkin olen saanut myös sen käsityksen, että tällä bändillä on keikoilla hauskaa, joten odotuksia kyllä vähän oli keikan suhteen.

Pojathan siis soittavat hip hop musaa. Biisien puolesta keikka oli monipuolinen, oli covereita, oli omia biisejä, oli suomiräp potpuri ja oli freestyle räppiä. Minusta on jotenkin hyvin hämmentävää, että pidän tällaisestakin musiikista. Roopen bändissä toisena laulajana/räppärinä toimii Jon-Jon Geitel: näyttelijä-ääninäyttelijä-muusikko = monilahjakkuus. Muistelen nähneeni joskus nuorempana sarjan ylellä, jossa Jon-Jon näytteli ja silloin olen kiinnittänyt tähän näyttelijään huomiota, ehkä myös erikoisen nimen vuoksi. Sarjan nimeä en kylläkään muista millään, enkä sitä nyt mistään löytänytkään. Täytyy sanoa, että lavakarsimaa tällä herralla kyllä on. Ja ne odotukset kyllä ainakin minun osalta täytettiin. Meininki oli hyvä, oli ilo kuunnella taitavaa räppiä ja laulua niin englannin kuin suomenkin kielellä. Keikalla hymy oli korvissa asti ja teki ihan mieli jammaillakin musiikin tahtiin. Tykkäsin kovasti. Vitsit ne pojat on lahjakkaita. Näyttelijän tausta huokuu niin Roopesta kuin Jon-Jonistakin pitkälle. Ja olihan se Roope ihan söpöläinen jo silloin kun hän näytteli Kotikadussa. Saa nähdä tuleeko mentyä joskus uudestaankin katsomaan ja kuuntelamaan livenä. Vaikutuksen teki ainakin minuun.

Jälleen kuunneltiin väliaikamusiikkia ja sillä aikaa seurattiin näytelmää "Ahkerat miehet duunissa". Siinä samalla ehti vaihtaa myös kuulumisia ihanien yö-ihmisten kanssa ja nauraa maha kippurassa ja nauru raikuen. Hups. Toisaalta samalla ehdimme ihmettelemään känniääliöiden käytöstä. Toisille ihmisille ei vain sovi alkoholi. Ne saavat ainakin minun sappeni kiehumaan kovalla porinalla, kun tullaan viime metreillä siihen ja ollaan päätetty että eturivi makso mitä makso, pilataan siinä samalla kanssaolijoiden tunnelma. En ymmärrä.

Vaan onneksi lavalle saapui tutut ja turvalliset miehet ja hymy nousi huulille. Olli oli vallattomalla tuulella Kiteelläkin, tosin kiltillä tuulella myös, kun pari tyttöstä saivat käydä noutamassa paitamyynnistä itselleen hupparit. Osaa se olla kilttipilttikin. Nyt täytyy sanoa, että erityisen kovasti viihdytti katsella Jukia, joka tuntui olevan melkeinpä liekeissä. Biisit etenivät melkolailla tuttuja ratoja, festareilla kun oltiin. Huomasin siinä, että Laulu rakkaudelle on jäänyt minulta tänä kesänä kuulematta, nyt se asia korjaantui. Bonuksena kuultiin Se kerran kirpaisee -kipale, joka sai hetkeksi kyllä Daffyn pasmat täysin sekaisin, mutta sieltähän se Ollin sanojen mukaan lihasmuistista tulee, joten ei hätää. Jälleen saimme nautiskella Erakko -biisistä. Siinä on kyllä jotenkin todella hieno tunnelma ja ne sanat on upeat. 

Me ihmettelimme ennen keikkaa mitä ihmettä lavan edustalla puuhattiin ja siihen saimme vastauksen Tää kesä -biisin aikana. En tiedä mikä on tarkka nimitys niille vempeleille, mutta ne puhalsi ilmaa kovan äänen kera. Tai siltä se minusta näytti. No oli mitä oli, näytti vähän siltä että ainakin Ollille oli "unohdettu" niistä putkiloista kertoa. Hitusen surku tuli, kun toinen niitä niin kovin säikähti, mutta koska olen paha paha ihminen, luonnollisestikin olin kuolla nauruun. Totesin siinä päivän aikana itselleni, että huomattavasti paremmin saa otettua kameralla kuvia, jos muistaa laittaa muistikortin sinne takaisin sisään. Joten tällä kertaa laitan taas pari hassua kännykällä räpsittyä kuvaa. Voin kertoa, että hiukan harmitti kun muistikortin puuttumisen huomasin. No sattuuhan näitä. Se oli semmoinen Yön keikka numero 200, laskettuna siis siitä lähtien kun päässä on vinksahtanut ja Yön keikat on vieneet mukanaan.

Jatketaan tästä taas ensi viikolla. Nyt on pää niin jäässä väsymyksestä, että ajatus ei kulje. Tiedä sitten onko se koskaan kulkenutkaan. Jos näette minun ajatuksia ja kadoksissa olevaa ääntäni, niin voitteko ystävällisesti lähettää tänne Kouvolaan. Kaipailisin niitä jo takaisin. Kiitos.

Niin ne pari kuvaa voi käydä katsomassa täältä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tulenliekissä on aina kiva käydä!

23.7.2015 Tulenliekki, Leppävirta


Ensin kun oli aamupäivän muistellut neljän vuoden takaisia häitään, joutikin jo hyvin lähtemään tien päälle. Työkaveri kyytiin ja ei muuta kuin auton nokka kohti Leppävirtaa. Tulenliekki on yksi lemppari keikkapaikkojani ja onnekseni olenkin saanut monesti siellä käydä keikkoja katsomassa. Mikäli nyt oikein laskin niin tämä oli minun kuudes kertani Tulenliekissä. Se on kauniilla paikalla ja kauniissa tanssilavaympäristössä. Minulla liittyy tähän paikkaan paljon mahtavia keikkamuistoja, jotka on talletettu visusti muistojen arkkuun. Tässä paikassa on taikaa. Eikä se taika pettänyt kyllä tälläkään kertaa.

Kun saapuu paikalle turhankin hyvissä ajoin, meinaa keikan odotus olla aika ajoin puuduttavaa, onneksi seura oli kuitenkin hyvää. Joten odottelu ei niin kovin haitannut. Viimein ne kellon viisarit tikittelivät yhtätoista ja hiukan tämän jälkeen alkoi tuttu intro soimaan ja hymy nousi huulille, kun herrat lavalle astelivat. Ja jälleen ensimmäisenä ilmoille ne tutuksi käyneet Vie mut minne vaan ja Niin paljon me teihin luotettiin. Jälkimmäisessä kappaleessa on muuten aina oma jännitysmomenttinsa, kun ikinä ei ole varma millä sanoilla se kullakin keikalla esitetään.

Sitten alkoikin se helmikappaleiden ilta. En siis tarkoita etteikö edelliset olisi helmiä, mutta minulle helmiä ovat aina harvemmin kuullut kappaleet. Ja niitähän nyt sitten riitti. Onnen hohteessa sytyttää aina. Siinä biisissä on jotain hienoa, vaikkakin tarina on kovin surullinen ja rankka. Sen jälkeen tarjoiltiin äärettömän hieno herkku Kun kohdataan. Tämä biisi on minulle ainakin sellainen hyväntuulen kappale, joka saa hymyn huulille. Ennen Jukin lauluvuoroa tarjoiltiin kyllä illan alku-, pää-, ja jälkiruoka samassa paketissa. Uuden uutukainen kappale Erakko. Täytyy sanoa että ensikuulemalta tykkäsin kyllä. Taattua Jussi Hakulista ja kappaleen sanoitus upposi kyllä jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Oli niin ihanaa laittaa silmät kiinni ja oikein keskittyä kuuntelemaan kappaletta ja antaa sen viedä mukanaan. Jukilta kuultiin Deadline ja Elämäni parhaat päivät. Tämän jälkeen hymy nousi ainakin korviin asti ja nauru kupli huulilla kun kuulin seuraavan kappaleen intron Rakkautta vain?. Siitä kun tämän on kuullut edellisen kerran on meinaan aikaa melko paljon. Kappale toki kirvoitti hymyn myös sen rakkaan Artistin huulille. Ei meinaan ole ihan yksi eikä kaksi kertaa kun olen toiminut kuiskaajana tässä biisissä Ollille. Vielä viimeisenä herkkuna tarjoiltiin encoressa Tää kesä.

Biisien puolesta ilta oli aivan huikea. En tiedä mikä Tulenliekissä on, mutta kuten sanoin siinä on kummaa taikaa, ainakin minulle. Samalla vietiin sen työkaverin Yö-neitsyys ja ilmeisesti kohtuullisesti miellytti, koska hän sanoi voivansa lähteä toisenkin kerran mukaan. Tai sitten minulle ei vain uskallettu sanoa totuutta. No ei vaan, minun kesäni kohokohtia, parhaita keikkoja, taikaa, naurua, tuttuja, kavereita, kohtaamisia, harvinaisuuksiin luettavia biisejä. Tykkäsin. Seuraava keikka on muuten minun 200. Yön keikka. Huh.


Ainiin ja pakkohan se on lähettää terveiset sinne Yön naama-aapisen ylläpitäjälle:
Kuulepas rakas yrmyjen kuningas, jos tekstissä on epätarkkuuksia tai muita vastaavia, olisi hirmuisen kiva, kun niitä voisi avata myös minulle, eikä vain kommentoida sellaisia olevan. Kritiikkiä otan mieluusti vastaan, mutta sen täytyy olla perusteltua. Pus!

Pari kuvaa löytyy taas klikkaamalla tästä.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Popedaa Tykkimäellä

17.7.2015 Tykkimäen Huvipuisto, Popeda


Noniin, tässä tarjoillaan sitten tämän viikon ainoa musiikillinen elämys. Eli Tykkimäen huvipuistohan on jo joitain vuosia järjestänyt kesäisin ohjelmaa huvilavetilla. Yleensä musiikista pääsee nauttimaan huvipuistossa heinäkuun jokaisena torstaina sekä nyt tänä vuonna vielä elokuussakin. Kallistahan tämä lysti ei siis ole, koska mikäli saapuu huvipuistoon ennen klo 17, tarvitsee maksaa ainoastaan aluemaksu. Ei ole kallista etenkin kun katsoo millaisia artisteja huvipuistossa käy vierailemassa. Tänä kesänä lavalla on nähty jo Diandra ja Jukka Poika ja tulossa on vielä Jari Sillanpää, Anssi Kela ja Juha Tapio. Ja näillä keleillä, mitä Suomen kesä meille tarjoilee, on parasta se että katsomo on katettu.

Perinteisesti ennen musiikkia, on päästy nauttimaan taikuudesta. Okei, sehän on siis lapsille tarkoitettu, mutta sepä ei haittaa, kun on tarpeeksi lapsellinen, voi nauttia lapsille tarkoitetusta taikuudesta. Tällä kertaa esiintymässä oli Kouvolan oma "poika" lasten taikuri-keksijä JiiPee Pirinen. J-P on Kouvolassa sellainen hahmo, että luulisin melko monen kouvolalaisen hänet jollain tasolla tuntevan tai tietävän. Tasaisin väliajoin J-P on aina jossain tapahtumassa tekemässä taikatemppuja tai askartelemassa ilmapalloista kaikenlaisia otuksia. Ompa joskus Kouvolan taiteiden yössä ollut myös mahdollisuus käydä piiskauttamassa joko J-P:tä tai hänen taikuri-jonglööri kaveriaan Jannea. Nyt kun J-P on innostunut vääntelemään ilmapalloista mitä erikoisempia asioita, niin hän päätti myös ihan itse mennä pallon sisään. Tämä olikin varsin viihdyttävä tempaus. Toki J-P:n esitys oli muutenkin viihdyttävää katsottavaa ja nauraa sai, vaikka ihan on sellainen tuntu, että niitä juttuja on kuullut joskus ennenkin.

Vaan eipä sitä pelkästään J-P:tä oltu tultu sinne katsomaan, vaan tietenkin kaikki odottivat Popedan nousevan lavalle. Täytyy sanoa, että hiukan meinasi pitkältä tuntua odotteluaika. Onneksi lähellä seisoskeli mukavia Popeda-faneja, joiden kanssa saattoi sanan jos toisenkin vaihtaa siinä keikkaa odotellessa. Vihdoin ja viimein kello tikitteli kahdeksaa ja ämyreistä kajahti ilmoille Maamme-laulu, joka tietystikin tarkoittaa sitä, että lavalle saapuu Popeda. Ikurin turbiini vailla vertaa. Manserokkia parhaimmillaan jo vuodesta 1977 lähtien. Popeda kun nousee lauteille, voi olla varma että hymy nousee huulille, kun äijät panevat parastaan ja yleisö viihtyy. Tai ainakin minulle käy yleensä niin.

Popeda ei myöskään kuulu niihin bändeihin, joita kuuntelisin valtavan paljon muuten kuin keikalla. Koska Popeda on parhaimmillaan livenä. Nytkin Popedalta kuultiin ne hitit ja niitähän riittää: Kakskytä centtiä, Matkalla Alabamaan, Elän vieläkin, Onhan päivä vielä huomennakin, Elämässä pitä olla runkkua, Punaista ja makeaa, Aino, Tahdotko mut tosiaan, Sukset,  Repe ja Lissu, Kaasua, Komisaario Peppone ja tietystikin Kuuma Kesä, Kersantti Karoliina ja Ukkometso. Pari minulle tuntemattomampaa biisiä oli Eläinten Vallankumous ja Vankilalaulu. Oma suosikkini oli kuitenkin jälleen Costellon Kun mies unelmoi. Se kappale saa minut sulamaan. Se on tehnyt sen jo silloin, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Omiin suosikkeihini kuuluu myös Aino.

Popeda veti mahtavan 90 minuuttisen ja ainakin minua hymyilytti kovasti keikan jälkeen. En tiedä liekö mitään vaikutusta sillä, että kun Costi pienen hetken katsoo silmiin ja hymyilee, niin minä olen sulaa vahaa. Noh, mene ja tiedä, oli syy mikä hyvänsä Popeda on ehdottomasti aina kiva nähdä livenä. Jotenkin muistelen, että viime kesänä ei ole tainnut osua mitkään kinkerit niin, että Popeda olisi ollut Yön kanssa samana päivänä. Tai oli varmaankin, minä en vaan niillä festareilla ole ollut. Joten siitä on siis ehkäpä peräti kaksi vuotta aikaa, kun olen viimeksi Popedaa nähnyt. Ehkä. Joten nyt en pistä lainkaan pahitteeksi, että tälle kesälle on sattunut jo kaksi Popedan keikkaa ja hyvin suurella todennäköisyydellä edessä on vielä kolmaskin.

Heippa hei, ja ensi viikolla palataan taas astialle!





maanantai 13. heinäkuuta 2015

Grillimaisterin finaali Helsingissä

12.7.2015 Helsingin Narinkkatori


Todella mahtavan pitkien yöunien jälkeen olikin kiva herätä uuteen päivään. Siinä aamupalaa syödessä viestittelin rakkaan kälyni kanssa. Ja yhden äkin mieleeni jysähti, että tämän päivän tapahtumahan on päihteetön ja ikärajaton ja kyselinkin heti oliko kummilapsellamme jotain ohjelmaa päivälle. Jotenka pienen organisoinnin ja itsensä jotakuinkin ihmisen näköiseksi saattamisen jälkeen hainkin ensimmäisenä autoni kyytiin anoppini ja sitten "pienen", mutta sitäkin arvokkaamman mutkan kautta kohti Helsinkiä. Ja uskaltauduinpa ensimmäistä kertaa sompailemaan enemmän auton kanssa siellä keskustan tuntumassa. Torille saapuessamme siellä oli täysi tohina päällä. Parhaillaan oli esiintymässä Bubble ja sitä ennen oli jo nähty Hevisaurus ja ensimmäiset grillaukset.

Ensimmäisenä esiintyjänä minä näin Stigin. Joten tämän jälkeen ei voi enää sanoa, että olisi Stig-neitsyt. Siis livekeikan osalta. Muistelen nähneeni jonkun pätkän UMKsta, jossa Stig ensimmäisen kerran esiintyi. En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Huikea hahmo sillä kyllä on. Stigin kappaleitakin tulee kuunneltua melko paljon, koska ne tuppaavat myös radioissa soimaan useasti. Joten ei siltä oikein välttyäkään voi. Valitettavasti Stig ei kuitenkaan lemppareihini kuulu. Ei tätä ennen, eikä tämän jälkeenkään.

Stigin jälkeen lavan otti haltuun Egotrippi. Vahva aloitus bändiltä, kun ensimmäisenä kappaleena kuultiin Älä koskaan ikinä. Myöskään Egotrippi ei kuulu bändeihin ja musiikkiin, jota varta vasten kuuntelisin. Livenä bändi svengasi kyllä hyvin ja sitä oli mukava katsella ja kuunnella. Hyvä ja letkeä keikkafiilis. Erityisen hienoa oli kuulla kappale Mestaripiirros, jossa on järjettömän hieno ja kaunis teksti. Tokihan Egotrippi vetäisi myös tuoreimmalta levyltään tuoreimman hittinsä; Uusi aamu. Tykkäsin.

Sitten seurailtiinkin grillauksia taas hetken aikaa. Viimeinen grillauskierros finaalissa oli äärimmäisen tiukka ja tuomarit ylistivät annoksia. Arvostelussa ja pisteytyksessäkin meni oma aikansa ja yleisö odotteli melko kärsimättömänä lavalle JVGtä. Ja saapuihan se kaksikkokin vihdoin ja viimein lauteille. Tätä kaksikkoa on kyllä hauska seurailla lavalla. Heillä on hyvä meininki ja ehdottomasti hauskaa lavalla. Oman kruununsa keikkaan toi toki myös Pete Parkkosen vierailu. Kyseinen herrahan on vieraillut parissakin JVGn biisissä mukana. Ja nyt oli ilo päästä kuulemaan myös Peteä livenä JVGn kanssa. Jostain syystä näytti siltä, että vierailu tuli hiukan yllätyksenä kaksikolle. Vaan eikös ne yllärit olekin parhaita. Jälleen jammailtiin JVGn hittien tahdissa ja minuun kyllä upposi tämä letkeä ja hyväntuulinen jammailu.

Seuraavana vuorossa olikin grillimaisterin julistaminen, joka samalla siis kruunattiin grillauksen Suomen mestariksi. Tässä kohtaa täytyy sanoa pieniä moitteita järjestävälle taholle. Esiintymisajat olivat todella pahasti pielessä. Ja tämä ongelma oli kuulemma jo ensimmäisestä grillauksesta lähtien. Toki ymmärrän että tapahtuman pääasiana oli se grillaaminen. Mutta olisiko aikatauluja voinut yrittää nipistää jostain muualta kuin livemusiikista ja esiintyjien aikatauluista? Noh mene ja tiedä. Tämä oli nyt tällainen tapahtuma. Päivän kruunasi kuitenkin viimeinen esiintyjä.

Yö aloitti keikan mahtipontisesti ilotulitteiden ja tulen kera. Tämä ylitti uutiskynnyksen ja pääsi ihan iltapäivälehden nettisivuillekin. Näyttihän se siihen eteen vähän hurjalta. Etenkin kun grillauksen SM-tittelin ratkettua samanmoisia ilotulitteita sammutettiin jauheen kanssa, ei ihan tainnut mennä putkeen. Liekö tuon ensimmäisen jysähdyksen seurausta, mutta en ole ikinä aiemmin nähnyt vastaavaa Ollia lavalla, kuin mitä nyt. Hiukan säikkynä meinaan se rakas Artisti oli, voi pientä. Ne Ollin reaktiot saivatkin kyllä sitten minut ainakin nauramaan ihan hulluna. Anteeksi. Todella hyväntuulinen keikka. Herrat viihtyivät lavalla äärettömän hyvin. En toki katsonut kellosta aikaa, mutta todella lyhyen keikan Yö veti. Jopa festarikeikkaa lyhyemmän ja se kyllä hiukan harmitti. Siinä eturivissä oli kanssani keikasta nautiskelemasta siis myös tuo rakas kummilikka. Tämä näppärä 6v. räpsi kuvia pokkarikamerallaan koko keikan ajan. Hyvä kun nenänpää aidan yli yletti, mutta se ei paljon menoa haitannut. Hiukan nauratti, mistä lie se kummilikka tuon keikkakuvien ottamisen hoksannut. En yhtään ymmärrä. Ollin äänestä kyllä kuului rankka viikko, viides keikka samalle viikolle ja edellisenä päivänä kaksi keikkaa. Ei mikään ihme, ettei ääni meinannut enää kestää. Joten ehkä toisaalta oli ihan hyvä ettei keikka kestänyt pidempään. Minulle jäi keikasta äärettömän hyvä fiilis. Erityisesti olen kiinnittänyt kesällä huomiota siihen, miten hyvällä tuulella se rakas Artisti on ollut. Se saa minut aina hyvälle tuulelle, kun näkee hymyilevän Ollin. 

Kotimatkalla pysähdyimme syömään ja kun ihmettelin miksei kummityttöä vielä väsytä, kun hän hyppi ja pomppi ja nauraa käkätti, niin vastauksena oli keikka. Tämä oli minulle yksi päivän parhaita juttuja. Kannatti tehdä se ylimääräinen koukkaus matkalla ja hakea se pieni prinsessa mukaan. Se on ihana otus, sydän sulaa. Kotiin tultua kelailin mennyttä viikkoa ja mietin että on tämä vaan mahtavaa. Olen nähnyt viikon aikana 13 bändiä, mikäli oikein laskin. Pioneerifestareilta en laskenut mukaan kuin Apulannan ja Sliipparit, joita kävin kuuntelemassa vähän lähempääkin. Ja Yön siis laskin ainoastaan kerran, vaikka kolmeen kertaa heidät näinkin. Tällaisen viikon jälkeen voin sanoa, että Suomi on täynnä upeita muusikkoja, jotka antavat livenä kaikkensa, ottavat yleisönsä, viihdyttävät. Musiikki todella on parasta livenä. Nyt on hyvä hellittää vähän tahtia ja antaa ainakin Yöläisille ihan pieni tauko minusta. Pakko on muuten lähettää terkkuja Yön roudari-osastolle, josta on tänä kesänä löytynyt yksi hymyilevä herrasmies, toivotaan ettei hän koskaan opi muun roudausosaston tavoille, eli perusilmeenä on ainoastaan yksi: Yrmy. Vitsi vitsi, Ollia lainatakseni: "Tää nyt oli tämmönen heitto.". Ihania ne Yön loputkin roudausosastoon kuuluvat ovat ja hienoa työtä tekevät. Ilman niitä oltaisiin kyllä pulassa. Mutta siis huikea viikko takana, ei voi muuta sanoa. Hyviä bändejä, ihania ihmisiä, hymyjä, naurua, muutama kyynel, pyro-tekniikkaa, mahtavaa musiikkia.....

Niin ja niitä kuvia tapahtumasta löytyy täältä. 














Lauantaina Happoradiota, Yötä ja Kermaa

11.7.2015 Happoradio ja Yö Tommolan suurlavalla, Mäntyharjulla, Kerma Mulligan's ravintolassa


Hyvin nukutun yön jälkeen saikin sitten taas iltasella valmistautua musiikillisiin elämyksiin. Auton nokka kohti Mäntyharjua ja Tommolan suurlavaa. Tällä kertaa autossa oli seurana yö-tuttu jo vuosien takaa, Saksasta asti, joten leppoisan kivasti matka sujui kaikenlaista höpötellessä. Ennen ensimmäistä bändiä oli jälleen kerran ihana vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia niiden ihanien yö-tyyppien kanssa, joihin törmäilee aina keikoilla.

Illan siis aloitti Happoradio. Keikan aikana oli hauska huomata, että vaikken tietoisesti kuuntelekaan bändin musiikkia, tunsin lähes kaikki kappaleet, joten melko paljonhan nuo radioissa soivat. Happoradion biiseistä oma ehdoton suosikkini on Puhu äänellä jonka kuulen. Joten olin tietystikin sulaa vahaa, kun sitä biisiä livenä pääsi pitkästä aikaa kuuntelemaan. Vuosi sitten Kainuussa tämä samainen kappale toi kyyneleet silmiin, on se upea kipale. Ja siis Happoradiolla on toki muitakin kivoja kappaleita ja melkoista hittitykitystähän se keikka oli: Hirsipuu, Tavikset, Ahmat tulevat, Pois kalliosta, Sinä ja hän, Ihmisenpyörä, Pelastaja... Yksi mihin Happoradion keikoilla väkisinkin kiinnittää huomiota on ne jäätävän hienot ja valtavan isot valotaulut. Aiemmin olen nähnyt ne ainoastaan kaukaa, mutta täytyy sanoa, että hienoilta ne näyttävät läheltäkin katsottuna.

Sittenpä sitä Happiksen jälkeen hetki odoteltiinkin ennen kuin Yöläiset ehtivät Jyväskylän Suomipop -festareilta paikalle. Hymy oli herkässä jo ennen keikan alkua, kun meitä viihdytti Ollin "Tuhat ja eri tapaa käyttää hyödyksi verhoissa oleva rako ja viihdyttää likkoja hassuilla kävelytyyleillä". Keikan alettua hiukan joutui myös nauramaan lavarakenteita. Keskellä lavaa meinaan menee melkoisen kokoiset tukipylväät. Se rakas artisti näytti ihan kuin olisi ollut "lenkkeilemässä" siinä lavalla. Ikäväkseni täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi Mikkoa en nähnyt koko keikan aikana lainkaan siitä tolpasta johtuen. Yön keikan helmi omasta näkövinkkelistäni oli kappale Enkelille. Se vaan on minulle niin kovin rakas kappale, että se saa minut aina herkistymään. Tällä kertaa pystyin sentään välttymään kyyneleiltä. Muuten ilta sujui kutakuinkin tuttuja ratoja. Pieni ihminen suuressa maailmassa on tietysti myös yksi omista suosikeistani livenä kuultuna. Sen lisäksi kuultiin Vie mut minne vaan, Niin paljon me teihin luotettiin, Jään sun viereen, Tia-Maria, Elämäni parhaat päivät, Yhden illan varietee, Tie sydämeeni, Pettävällä jäällä, Likaiset legendat 1, Ihmisen poika, Kiitos ja kunnia ja ROLV. Puuttuikohan joku vielä..hmm..  Melko lämpöinen paikka Tommolan suurlava on, välillä tuntui kuin minkäänlainen raikas ilma ei pääsisi lavan sisäpuolelle, joten lämmintä riitti. Hyvällä tuulella näyttivät jälleen Yöläiset olevan. Ollikin päätti encoren aluksi alkaa siivoamaan lavaa harjan kera. Voi hyvää päivää, pientä väsymystä havaittavissa. :D Yön keikka tarjoili taas paljon hyvää mieltä ja naurua ja ennen kaikkea hyvää musiikkia.

Yön keikan jälkeen auto ottikin pikaisen lähdön ja suuntasimme kohti Kouvolan keskustaa ja Mulligan'sia. Siellä oli meinaan esiintymässä ihanaakin ihanampi Miina kera bilebändi Kerman. Kuumat ja hikiset tunnelmat jatkuivat siis vielä, kun pääsi jammailemaan Kerman tahdeissa. Kerman koskettimista vastaa ehkä maailman toiseksi paras Olli. Tämän tyypin soitantaa on kyllä ihana seurailla, niin täysillä hän vetää ja se hymy. Kerman astellessa lavalle ihmettelin, että kukahan heillä mahtaa tällä kertaa bassoa soitella. Sellainen pitkätukkainen basisti siihen asteli ja täytyy sanoa, että vaikken yleensä pidä pitkätukkaisista miehistä, niin tämä kaveri ei ollut lainkaan paha katsella. Jossain vaiheessa Miina sitten esittelikin basistin ja kertoi tämän nimeksi Ilari Hämäläinen. Mietin miksi ihmeessä nimi kuulostaa tutulta ja jonkin verran tultulta hän myös näytti. Kotona sitten kooklailun jälkeen totesin että tämähän on ollut joskus TVOFissa ja UMKssa. Ilmankos siinä jotain tuttua olikin. Miina ja pojat saivat kyllä minut jälleen nauttimaan isosti musiikista ja keikasta. Hymy oli herkässä. Illalle tarjottiin kuitenkin paras kruunu, mitä voin kuvitella: Katujen kuningatar. Ei meinannut huokailusta tulla loppua. Tämä vaan sopii niin mainiosti Miinan laulettavaksi. Ja siitä on ikuisuus, kun olen sen viimeksi kuullut.

Iltaan mahtui jälleen paljon hyvää musiikkia. Siihen mahtui myös paljon naurua, hyvää seuraa, ihanainen Miina, ihana Yö, ihanat Kerman "pojat", mahtavaa musiikkia ja mikä parasta livenä! Nukkumaan oli vaikea käydä kun hymy tuntui liimantuneen huulilleni ja mieli oli niin virkeässä tilassa. Etenkin kun tiesi että pian olisi aamu ja jälleen olisi tiedossa pientä matkantekoa ja musiikkia. Muutamasta kännykällä räpsitystä kuvasta voi käydä nauttimassa täällä. 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Lahden öissä torstaina 9.7.2015

9.7.2015 Lahden Yöt


Torstainakin tie vei Lahteen. Hiukan outo oli fiilis lähteä kesäkinkereille sellaisena päivänä kun Yö ei siellä esiinny. Vaan esiintyjät olivat illalle niin kovat, ettei sitä voinut väliinkään jättää. Kun saapuu paikalle hyvissä ajoin, eikä tunne ketään voi helposti salakuunnella vaikkapa Antti Tuisku -fanien jutustelua ja heidän haastatteluaan radioon. Hienoja mimmejä, vaikken heidän kanssaan sanaakaan vaihtanut. Olen niin ujo ja hiljainen, etten uskalla vieraille ihmisille jutella...kröhöm...toisissa piireissä ainakin olen.

Torstai-illan siis aloitti Antti Tuisku. Hänestähän on nyt paljon kirjoiteltu lehdissä muun muassa Ruisrockin keikan osalta. Eikä ehkä aivan suotta. Tämä oli siis minulle toinen kerta Antin keikalla. Olen siis ihan vasta-alkaja, mitä Anttiin tulee. Se ei kuitenkaan estänyt tempautumasta täysillä mukaan Antin keikkaan. Anttia on mukava sekä katsella että kuunnella. Huomaan löytäväni Antin biisien sanoituksista melko paljon voimaannuttavia sanoituksia. Blaablaa (En kuule sanaakaan) iski sanoituksiensa puolesta minuun jo Kouvolassa loppukeväästä, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Samoin kävi nyt Hei ho paita pois -kappaleen kanssa. 
"Etkö sä kuullut, sä kelpaat kyllä. 
Hei ho paita pois, kaikilla meillä on ongelmii. 
Kaikilla meillä on oikeus olla täällä. 
Hei ho paita pois, kaikki me ollaan ihmisii." 

Joten voin ainakin omalta kohdaltani sanoa, että Antin uusin levy, En kommentoi, kolahtaa minuun melko kovaa. Nyt se levy on soinut tässä tietokoneella istuessa jo useamman kerran ja täytyy sanoa, että tykkään. 

Antin lavatouhu on mahtavaa katsottavaa. Antti ei pyytele anteeksi ja jossain määrin se pieni röyhkeyskin vetoaa. Jätkällä on täysi oikeus olla hiukan röyhkeä ja ylpeä menestyksestään. Antti vetää keikan sata lasissa ja en yhtään ihmettele että se saa yleisön villiksi. Minuun se ainakin upposi kuin metrinen halko. Muistelen kokeneeni samanlaisen fiiliksen joitain vuosia sitten Lohjan Rantajameilla, kun ennen Yötä lavan otti haltuun Cheek. Joten todennäköisesti tämäkään ei jää minun osaltani viimeiseksi Antin keikaksi, jolla käyn.

Seuraavana yleisön villitsemistä pääsi kokeilemaan Jari Sillanpää. Kolmas kerta tänä kesänä, kun huomaan olevani katselemassa ja kuuntelemassa Siltsun keikkaa. Minä tykkään. Jarin ilmeikkyys vetoaa minuun isosti. Toisaalta Lahdessa olin aistivinani hiukan herkissä tunnelmissa olevan artistin. Nyt kiinnitin erityisesti huomiota myös Jarin takana häärivään bändiin Men in black. Voin meinaan kertoa, että nämä herrat todella viihtyvät lavalla ja se sai ainakin minun huulilleni hymyn. Herroilla oli meinaan todella hauskaa keikalla. Nyt huomasin myös että kun edellisenä viikonloppuna Kajaanissa oli ainaostaan tunnin setti, niin sieltä jäi monta kappaletta pois. Ja kyllä, olen kuunnellut myös Jarin uutta levyä tietokoneella istuessani ja huomaan pitäväni monesta kappaleesta. Ja erityisesti Muuri kappale herää henkiin livenä. Jäätävä kappale. Uudelta levyltä yhdeksi omaksi suosikikseni on noussut keikkojen ansiosta myös Tanssii kuin John Travolta. Eli nautin isosti myös Jarin keikasta.

Viimeisenä Lahdessa lavan valtasi Juha Tapio kaikkine pyro-tekniikoineen. Juhan lavameininkiä on ehdottomasti ihanaa seurata. Juha ottaa yleisönsä hienosti haltuun. Nautin kovasti. Pyrotekniikat sai kyllä pariin otteeseen minut hätkähtämään, mutta hiton hienolta se näytti. Juhan aikana jouduin kyllä pyyhkimään silmäkulmiakin. Hitsi, kun välillä ärsyttää miten herkästi reagoi musiikkiin ja miten se valtaa täysin ja tällä kertaa Kaksi puuta sai aikaan pienen vesiputouksen silmistäni. Niin paljon tuli heiluteltua käsiä Aito rakkaus -kappaleen tahtiin, että vieläkin käsissä tuntuu se heiluttelu. Juhalla on maaginen taito olla lauluissaan niin läsnä, että niihin uppoutuu kyllä itsekin. Eikä hän ole myöskään lauluntekijänä mitenkään huonoimmasta päästä, onhan yksi hänen tekemistä teksteistä tatuoitu ihooni ikuisesti ja ylpeä olen siitä tekstistä. Juhassa arvostan kyllä isosti myös sitä "Jalat maassa" -asennetta, joka hänestä huokuu ja se hyväntahtoisuus on myös läpitunkevan ihana tunne, joka hänestä välittyy.

Tautisen kova ilta Lahdessa esiintyjien puolesta. Minä olen ainakin myyty jokaisesta lavalla nähdystä artistista. Musiikki on parasta livenä. Perjantainakin tuli käytyä nauttimassa festaritunnelmasta täällä Kouvolassa, Pioneeri festivaaleilla ja oli kyllä kiva käydä nautiskelemassa festaritunnelmista Apulannan ja Sliippareiden tahdeissa. Muuten tulikin sitten vaihdeltua kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Hienoa tunnelmaa sekin. Tänään sitten taas mennään.

Menkää hyvät ihmiset kuuntelemaan musiikkia livenä! Ei sen parempaa olekaan! Lisää kuvia Antista, Siltsusta ja Juhasta voi käydä taas vilkuilemassa naamakirjan puolelta.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Lahden sateisissa öissä avajaiskeskiviikkona

8.7.2015 Lahden Yöt


Säätiedotuksia seuraillessa ei vaikuttanut järin hyvältä idealta lähteä Lahteen. Vesisadetta oli meinaan luvattu koko illaksi. Sepä mukavaa. Eihän tässä vielä oltukaan kastuttu laisinkaan ollenkaan. Vaan sellaista se Suomen kesä ja kesäjuhlat teettävät. Varustukset täytyy siis olla sen mukaiset kesäkinkereillä, jossa ollaan taivasalla. Joten muista aina kesäkinkereille lähtiessä varata tarpeeksi tavaraa mukaan! Tällä kertaa autoa parkkeeratessani muistin jopa tarkistaa mihin olen sen jättänyt. On meinaan kerran käynyt niin, että olen ollut aivan varma, että autoni on varastettu ja mieshän ehti sitten jo tulla hakemaan ja kun menimme samoja reittejä pitkin takaisin, se auto olikin siellä mihin olin sen jättänyt. Kyllä muuten pikkuisen verran nolotti. Sen jälkeen olen kyllä aina silloin tällöin saanut kotona kuulla muistutuksen, että mikäli hukkaan auton, hän ei tule hakemaan. Höh. Kummallisia nämä miehet.

Lahden Yöt polkaisi käyntiin Arttu Wiskari. Artun äänessä on kyllä kummaa taikaa, josta pidän erittäin paljon. Täytyy sanoa, että hiukan Artun puolesta harmitti, kun vettä sateli ja valtaosa yleisöstä pysytteli mielummin teltan suojissa. Vaan eipä kaikki antaneet sen sateen haitata. Arttua on kyllä aina kiva kuunnella livenä. Uusinta levyä en ole kuunnellut, eikä suurimpiin suosikkeihini kuulu Sirpa ja Kahvimaitoa -biisit. Artun biiseissä minuun vetoaa enemmän ne joissa on tarina. Täytyipä jopa kerran pyyhkiä silmäkulmaakin Artun keikan aikana. Enpä tiennyt että se kappale vaikuttaa minuun noin. Noiden kahden uusimman hitin lisäksi keikalla siis kuultiin myös muun muassa Tuntematon potilas, Mökkitie, Sorateiden sankari, Isäni kaltainen, Ikuisesti kahdestaan.

Toisena lavalle kiipesi Maija Vilkkumaa. Tuo comebackiä tekevä rokkileidi. Joskus jossain olen aiemminkin Maijan nähnyt livenä. Vaan kun nyt ei kykene ihmisparka lainkaan muistamaan että missä ja koska. Tämä viestittää kaiketi siitä, että edellisestä kerrasta on aika paljon aikaa. Yritin äsken etsiä vanhoista keikkakuvistakin, josko jostain löytyisi Maija, vaan en kyllä löytänyt. Maijan kunniaksi täytyy sanoa, että hän sai vesisateen unohtumaan. Ei haitannut vaikka vettä tuli paikoin melko kiitettävästi taivaalta. Meininki oli todella hyvä. Mielettömässä vedossa se nainen kyllä on. Ja toki kuultiinhan siellä ne Maijan kaikista isoimmat hitit: Satumaa-tango, Ei, Totuutta ja tehtävää ja keikka päättyi vesisateen rummutellessa biisiin Kesä. Huh mikä tunnelma oli! Ja se bändi! Maijalla on kyllä taustallaan loistava bändi, puhumattakaan puolisosta, joka soittaa bändissä kitaraa. Siinä kitaristissa on meinaan....ytyä! Tykkäsin.

Viimoisena vaan ei suinkaan vähäisimpänä lavalle nousi Yö. Jossain vaiheessa keikan aikana sade lakkasi ja vaatteet pääsivät jo hitusen kuivahtamaan. Sai riisua jopa sen sadeviitan. Harvinaista tämä, koska muistan myös jonkun kesän, kun jokaikisellä ulkokeikalla Yön aikana satoi vettä. Samaisena kesänä muun muassa Lahden öissä Popeda esiintyi ennen Yötä ja Popedan aikana paistoi aurinko täydeltä taivaalta, mutta kun Yö nousi lavalle, tuli vettä kuin.....saavista kaataen. Joten mukava poikkeus tämäkin. Tänä kesänä en ole vielä kastunut Yön keikalla kertaakaan. Muiden artistien aikana kyllä. Vauhdissaan olivat kyllä taas herrasmiehet lavalla ja lystiä näytti riittävän. Paitsi Ollilla niinä hetkinä kun hän tuskaili liukkaan lavan kanssa. Miten se niin osuvasti sanoikaan..."Lava on liukas kuin naisen......." Yöööks! :D Ja ymmärtäähän sen, ei varmasti ole mitään herkkua esiintyä liukkaalla lavalla. Vettä kun satoi myös sinne lavan puolelle. Mutta silloin kun Olli ei murehtinut lavasta sai kyllä taas nauraa ihan urakalla niille kaikille "tanssi"liikkeille. Eräs työkaveri sanoi minulle Kouvolan keikan jälkeen, että hän ihmetteli kun Olli liikkui niin paljon lavalla, että ei se aina ole ollut niin liikkuvainen. Olisipa tämä työkaveri ollut nyt näkemässä ne liikkeet. Ainoastaan twerkkaaminen jäi uupumaan. Voi mikä pettymys. Vaan eipä ollut Olli ainoa, joka näytti nauttivan lavalla olemisesta. Oli siellä taas takarivin veljeksillä sellainen meininki, ettei sitä taas ihan hymyilemättä voinut seurata. Näytti ainakin siltä, että koko orkesteri nautti taas suuresti lavalla ollessaan. Pari biisihelmeäkin löytyi: Pieni ihminen suuressa maailmassa, Sano että jäät, Haaksirikko ja Pettävällä jäällä bändiversiona. Minä tykkäsin kyllä taas kovasti ja viihdyin.

Lahti pääsi tällä kertaa yllättämään. Ihan aina ei keikkakokemukset ole olleet Lahdessa positiivisia. Nyt siihen sääntöön tehtiin poikkeus. Tupakkapaikalla pari ventovierasta ihmistä jutteli ihan mukavia. Ja muutenkin keikkakokemuksena Lahden Yöt oli pääosin positiivinen. Keikan jälkeen oli ihana vaihtaa kuiva huppari päälle ja ajella kotiin. Ainoa mikä hitusen harmitti oli se vesisade, kameraa kun ei uskaltanut kaivaa esille. Siksipä tästä illasta ei olekaan tarjolla muuta kuin tekstiversio ja pari kännykällä räpsittyä kuvaa. Vahvasti näyttää siltä, että loppuviikko menee enemmän musiikin parissa, joten pysykäähän kuulolla.



tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kainuun kauniissa maisemissa 2.-3.7.2015

Kainuun musiikkijuhlat 2.-3.7.2015, Kajaani


Niinhän se oli tehtävä, että kun loma alkoi (tai ensin vapaat), niin auto alle ja nokka kohti Pohjois-Suomea. Eikös Kajaani jo luokitella Pohjois-Suomeksi? No tällaiselle "Etelän likalle" se ainakin on pohjoista. Loppumatkasta alkoi kyllä vahvasti tuntumaan siltä, etten pääse ikinä perille. Nautiskelin kuitenkin hienoista maisemista matkan varrella. Oli heiniä seipäällä, oli tukit uimassa ja oli kosken kuohuja. Uskokaa tai älkää, ehdin jopa nämä matkalla nähdä, kun en ajanut koko matkaa tuhatta ja sataa.


Torstai 2.7.2015

Seuraavana päivänä sitten lähdettiinkin rakkaan ystävän kanssa nauttimaan hyvästä musiikkikattauksesta Kajaaniin. Kainuun musiikkijuhlat olikin jo edelliseltä kesältä tuttu juttu. Tällä kertaa osasimme jopa paikalle ilman opastusta, joten ei lainkaan huono. Torstaina musiikillisen tarjonnan ja samalla koko festivaalin korkkasi Marika ja Elias. Mikäli oikein ymmärsin, oli tämä duo joku paikallinen. Mimmillä oli ihan kiva ääni, mutta siihen ne positiiviset puolet sitten loppuivatkin. En tiedä miten paljon duo on esiintynyt, mutta jotenkin tuli hiukan sellainen olo, etteivät he ehkä paljoa ole esiintyneet. Biisivalinnat olivat kummallisia ja näytti siltä kuin Marika olisi esiintynyt ainoastaan duon toiselle osapuolelle. No, harjoitus tekee mestarin.

Toisena lavalle astelikin sitten hiukan enemmän esiintymiskokemusta omaava JVG. VillaGallehan nähdään syksyllä uudella Vain Elämää tuotantokaudella. Ei huono valinta lainkaan. JVG:tä katsellessa ja kuunnellessa tulee kyllä hyvälle tuulelle. Pojat hallitsevat täysin sen hyvänmielen räppäämisen. Oli muuten mieltäylentävä kokemus seisoskella eturivin tuntumassa, kun ympärillä oli ainoastaan teinejä. Ikärajattomat festivaalit ovat sitten mukavia. Ja mikäli haistat tässä sarkasmin, voin kertoa että olet aivan oikeassa. Mutta siis JVG ja kaikki hittibiisit soivat hienosti: Huominen on huomenna, Sara Chafak, Etenee, Voitolla yöhön yms yms.

Räpin jälkeen mentiinkin sitten aivan toisenlaiseen genreen. Kun lavan otti haltuun Jari Sillanpää, Siltsu. Nyt voin jo kyllä melko hyvin sanoa, että nautin Siltsun esiintymisestä kyllä paljon. Siltsun ilmeikäs ja teatteria täynnä oleva esiintyminen saa minut viihtymään ja nauramaan ja nauttimaan. Puhumattakaan Siltsun bändistä, joka on kyllä ja ihan huippu. Siltsultakin kuultiin mitäs muuta, kuin hittibiisejä hittibiisien perään: Liekeissä, Satulinna, Sinä ansaitset kultaa, Rakkaudella merkitty mies, Kaduilla tuulee yms yms. Minuun on nyt tehnyt melko ison vaikutuksen kappale Muuri. Siinä biisissä on hieno tunnelma ja livenä kuultuna siinä on biisin kaipaama poweri. Jarilla on jäätävän hyvä karisma, joka vie kyllä mukanaan.

Siltsun jälkeen lavalle astelikin tällä hetkellä kovalla aallon harjalla luisteleva bändi Haloo Helsinki. Tätähän valtaosa niistä teineistäkin oli tullut katsomaan. Haloo Helsingillä onkin paljon hyviä biisejä ja ne soivat jatkuvasti  radioissa. Täytyy sanoa, että myös lavashöy oli hienoa katsottavaa. Pyro-tekniikassa ei turhia säästelty. Minua bändi ei erityisesti sytyttänyt. Tähän toki saattaa vaikuttaa myös kylmä ja märkä tunne, joka oli vallalla juuri sillä hetkellä. Vesisade oli jatkunut lähes koko illan, joten vaikka oli sateenpitävätakki, oli joka paikka ihan märkänä. Vaikka täytyy sanoa, että kun näin erästä tyttöä vietävän ensiapu-telttaa kohden vilttiin käärittynä, harmitti tämän puolesta ihan hurjasti. Tyttö oli odottanut porttien takana ties kuinka kauan ja sitten seisonut koko päivän siinä eturivissä ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä odotti Haloo Helsinkiä, ja juuri ennen kuin bändi tuli lavalle, poistui tyttö eturivistä, mitä suurimmalla todennäköisyydellä kärsittyään jonkun asteisesta hypotermiasta. Festareille täytyy varata myös lämmintä vaatetta mukaan!

Torstain viimeisenä esiintyjänä lavalla nähtiin Popeda. Takuuvarman hyvää livemusiikkia. Sadekin päätti tauota juuri silloin ja Popedasta pääsikin sitten nauttimaan oikein kunnolla poutaisessa illassa. On se kyllä sellainen bändi, ettei toista ole. Isosti nautin. Edellisestä kerrasta, kun Popedaa on nähnyt livenä olikin jo ihan liian kauan aikaa. Popedan keikat saavat aina hymyn leviämään suupieliin ja ilon kuplimaan sisällä. Patekin käyttäytyi tällä kertaa melko siivosti. Ja Costello, no sen soitantaa voisi tietystikin kuunnella vaikkapa koko päivän ja laulantaa.

Haloo Helsingin aikana yritimme etsiä festivaalialueelta telttaa tai katosta, yleensä kun sellainen löytyy anniskelualueelta, vaan sielläpä ei ollut kyllä mitään muuta kuin VIP-teltta. Hiukan miinusta tästä puutteesta antaisin. Samoin kuin olen huomannut  joillain toisilla fentivaaleilla, että ikärajattomilla festivaaleilla toimii hyvin, kun lavan edusta on jaettu puoliksi. Tällöin aikuisten ei välttämättä tarvitse "kilpailla" paikoista alaikäisten kanssa. Yleensä kun nuo alaikäiset tuppaavat olemaan vielä melko pienikokoisiakin, niin hiukan nolottaa itseä mennä seisoskelemaan heidän keskelleen, näkisivätkin paremmin, kun ympärillä olisi enemmän samankokoisia tyyppejä. Ja ainakin itse nautin eniten keikoista eturivin tuntumassa, enkä tahtoisi luopua siitä ainaostaan siksi, että ympärillä on niin paljon teinejä.

Majapaikkaan päästyämme levitimme kaikki tavarat kuivamaan. Sen verran oli sade ehtinyt kastelemaan, että melko paljon oli tuota kuivateltavaa tavaraa.


Perjantai 3.7.2015

Nyt olimme sitten ystäväni kanssa ajoissa. Edellisenä päivänä kun ne teinit olivat jo vallanneet porttien taustat. Nyt ei ollut sitä huolta. Vaikka ajattelimmekin että eräs esiintyjistä vetäisi sitä nuorempaa porukkaa myös tälle päivälle. Aurinkokin helli meitä ja muita festarikävijöitä vielä alkuillasta. Ja lavan ottikin ensimmäisenä haltuun Neljä Ruusua. Tässä bändissä on kyllä ja jotain legendaarista. Juppihippipunkkaria on tullut huudatettua nuorena jonkin verran samoin kuin Hunningolla. Ja edelleen nämä herrat vetävät niitä kappaleita. Ja millä energialla niitä vedetäänkään! Huh huh! Sata lasissa! 

Toisena lavalle saapui tuttuakin tutumpi poikabändi Yö. Äijät saivat jälleen hymyn liimautumaan huulille ja naurun kajahtelemaan. Hyväntuulisia soittajia on aina kiva katsella ja kuunnella. Taas oli hiukan väärät lääkitykset sillä rakkaalla Artistilla ja se sai naurun raikamaan. Niin ja siis hyvällä tavalla väärät lääkitykset. Verkkokalvoille saattoi myös syöpyä näky Ollin twerkkaamisesta. "Jos huudatte yli 115 desibeliä, mää twerkkaan." Niinhän tuo sitten teki. Voi hitsi vieköön sitä miestä. Hassu se kyllä on, ja se saa kyllä minut lähes poikkeuksetta aina hyvälle tuulelle. Ja tuntui kyllä olevan hyvä fiilis muillakin soittajilla. Hän tanssi kanssa enkeleiden oli kiva kuulla, samoin kuin oli kiva kuulla Pettävällä jäällä balladi-versiona. Jään sun viereenkin meni ihan kivasti, mitä nyt sanat hukkuivat jonnekin, anteeksi siitä vaan kovasti. Pienen pieniä katseita taidettiin luoda minun suuntaani, kun roudariosasto oli tainnut kirjoittaa Ollin "lunttilappuun" väärässä järjestyksessä sanoja ja minä koitin laulaa ne oikein. Ja sitten ne sanat hukkuivat minultakin. Sori. Tunnin keikka. En tykkää. Festareillakin kun yleensä on hiukan pidempi aika esiintyä, vaan eipä ollut tällä kertaa. Vaan se tunti.

Kolmantena lavan otti enemmän kuin haltuun Elastinen. Tällekin päivälle oli siis räppiä tarjolla. Elan hymy sulattaa varmasti jään tiukemmankin tyypin suupielistä, on se sen verran miellyttävä seurailla. Se vauhti, se hymy ja se täydellinen kehonhallinta, josta viestii kaikki liikkeet lavalla. Eipä siinä muuta tarvita. Niin no tietystikin myös se musiikki. Ihan kaikki Elan tuotannosta ei ole minulle niin tuttua. Mikään räpin suurkuluttaja kun en ole. Eteen ja ylös -biisi on minulle tärkeä kipale. Siitä biisistä saa voimaa. Toki Elan tuotannosta löytyy monia muitakin tuttuja kipaleita, ainakin kertosäkeiden osalta. Ja viime syksyn Vain elämää satoakin saatiin nautiskella Elastisen versioimana. Erityisen hyvän vaikutuksen teki myös Elan bändi Kulkurit. Puhallinsoittimet ovat aina minun mieleeni ja nämä herrat soittivat niitä kyllä taitavasti. 

Elan jälkeen ehtikin hyvin heipattamaan maailman kivoimmat fanituote-myyjät ja syömäänkin. Samalla pääsimme nautiskelemaan lavalla olevien Sleepy Sleepersien huippu hauskasta shöystä. Hymy huulilla sai taas sitäkin lystinpitoa seurailla. Ja mikäs siinä oli seuraillessa, kun lavalla olevat tyypit näyttivät nauttivan olostaan.

Viimeisenä esiintyjänä perjantaina nähtiin Paula Koivuniemi. Teräsleidi, joka on ihan rautaa. Tosin jälleen pääsi vesisade ainakin omaa olotilaa haittaamaan, alkoi meinaan hiukan harmittamaan kun tunsi miten housut kastuivat, kun takista valui vesi paidan helmoille ja siitä housuille. Nyt sitten oltiin todella märkiä. Vaan Paula veti hyvän keikan. Ei ehkä ihan niin hyvää, kun mitä aiemmin olen nähnyt, mutta hyvän kuitenkin. Ehkä se kastuminen vaikutti taas siihen omaan olotilaan melko paljon. Vaan sen korvasi kyllä se, kun pääsi laulamaan Paulan tahdiessa Aikuista naista, Kuuleeko Yötä ja Luotan sydämen ääneen. Ja se bändi on luonnollisestikin aivan mahtava. Toinen kitaristikin, Varre Vartiainen, oli tehnyt nopean siistiytymisen Sliippareiden keikan jälkeen ja oli lavalla hiukan erilaisissa vetimissä kuin hetkeä aiemmin.

Tästä viikonlopusta jäi takataskuun hyviä muistoja, laatuaikaa äärettömän rakkaan Ystävän seurassa, hyvää mieltä, naurua, itkua, hyvää musiikkia, uusia livekeikka kokemuksia, vesisadetta, aurinkoa, palaneet olkapäät.... Kotimatkalla kyyneleet olivat herkässä ja kun auton kajarerista soi Maailman kaunein ystävyys, oli ajamiseen hiukan hankala keskittyä, kun kyyneleet valuivat silmistä valtoimenaan. Jätin taas taakseni rakkaan Ystäväni, mutta ompahan taas mitä odottaa, kun suunnittelee uutta reissua Pohjois-Suomeen. Hetkeäkään en taas vaihtaisi pois.

Lisää kuvia voi taas käydä kurkkailemassa naamakirjan puolelta. Eli täältä.