Lähtö Länsisatamasta klo 18.30. Kohteena Tallink-Siljan uusin
Helsinki-Tallinna väliä seilaava, vuonna 2008 valmistunut Baltic
Princess. Kyseistä alusta on tituleerattu myös aikuisten huvipuistoksi.
Matkustajapaikkoja löytyy 2800 ja vuodepaikkoja liki 2500. Ensimmäisen
kerran kun kuulin Ollin sanovan keikalla, että Yö-yhtye on vuokrannut
koko Baltic Princess-laivan luulin sen olevan vitsi. No 16.12.2011 näin
sen olevan vihdoin totta. Omat lippuni olen varannut risteilylle
tammikuussa, tiliotteeni mukaan. Kuulostaahan se hullulta, siitä ei
pääse mihinkään. Mutta olen tottunut jo kauan aikaa sitten siihen, että
saan kummastuneita katseita ja oma miehenikin on sitä mieltä, että minun
pitäisi hakeutua johonkin hoitoon. No onneksi en ole ainoa.
Pääsimme laivaan ja ensimmäisenä odotimme että hyttimme imuroidaan,
seisoimme tyhmännäköisinä käytävällä kaikkine tavaroinemme. Hetken
päästä ohitsemme pyyhkäisee itse herra artisti tavaroineen. Saamme
kauniin hymyn ja erittäin kohteliaan ja hyväntuulisen tervehdyksen.
Juurikaan parempaa alkua ei risteilylle olisi uskaltanut edes toivoa.
Hymy huulilla viemme tavarat hyttiin, laittaudumme kauniiksi ja komeiksi
ja valmistaudumme Yökaraokeen.
Tähän taide-elämykseen ei kyllä voinut etukäteen valmistautua. Ensin
ihana, nallekarhumainen, kitaristi Daffy tarttuu kerrankin mikrofoniin
ja laulaa Tia-Marian. Sydän sulaa. Jäätävä esitys. Daffy yllättää aivan
täysin. Mahtava kokemus. Samaisessa kilpailussa mikrofoniin tarttuu myös
rumpali Toikka, joka kyykyttää kaikki. Ihmisen poika -kappale kuullaan
hieman erilaisena versiona kuin yleensä. Kilpailuun osaa ottaa myös
basisti Juki (ei JuGi), joka ei sanojensa mukaan laula karaokea ja siksi
on pukeutunut huomaamattomasti aurinkolaseihin ja lippahattuun ja
kertoo esiintyvänsä toisessa persoonassa, jonka nimi meni valitettavasti
bloggaajalta hiukan ohitse. Kilpailun muuten voitti Miksu, joka vetäisi
aika vakuuttavasti Yön suurimman hitin ROLVin. Itse en samaan pystyisi,
en Yö-yhtyeen jäsenten katsellessa ja kuunnellessa vieressä. Nostan
hattua kilpailuun osallistuneille.
Seuraavaksi suuntaammekin jo Star Light -yökerhoon, jossa meillä on
hyvin aikaa tutustua laivayhtiön tarjoamaan kosteaan ravintoon, ennen
kuin lauteille astuu bilebändi Gebardi. Kundit soittavat hyvin ja
ottavat yleisönsä. Hetken päästä Gebardin kanssa lavalle nousevat Yön
ihanat likat: Suvi, Miina ja Annika. Mahtava trio, joka myös osaa ottaa
yleisönsä. Mimmit esittävät Yön tuotantoa vuosien varrelta ja hyvin
esittävätkin. Erityisesti kylmiä väreitä aiheuttaa jälleen Miinan
Katujen kuningatar. Myös takanani seisova mieheni pitää kyseisestä
kappaleesta, koska ote vyötärölläni yllättäen kiristyy. Likkojen jälkeen
odottelemme puoli tuntia ja sitten nousee lavalle Yö.
Yksi ja ainoa oikea Yö. Hittejä kahden tunnin ajan. Tunnelma on
katossa ja yökerho on aivan tupaten täynnä. Kaikki ovat saapuneet Yötä
vastaanottamaan. Taputukset ja huuto yltävät toivottavasti yli Tallinnan
ja kaikkialla kuullaan, miten hieno ja upea orkesteri lavalla esiintyy.
Kaikki on viimeisen päälle täydellistä. Kaikesta tekee vielä
täydellisempää se, että saan jakaa tämän sen kaikista rakkaimman ihmisen
kanssa, jolle merkitsee aivan yhtä paljon kuulla kappale Pettävällä
jäällä. Unohdan hetkeksi kaiken muun ja kyyneleet valuvat
silmäkulmistani kun tunnen vain tuon ihmisen lähelläni. Täydellistä. 2
tuntia täyttä tykitystä ja taattua Yötä.
Hyvin nukutun Yön jälkeen vierailemme Tallinnassa ja join muuten
elämäni kamalimman makuista kahvia. Paikkaa en teille paljasta. Laivalle
palattuamme menemme katsomaan minkälainen tunnelma on
nimmarienjakotilaisuudessa, joka on kaikkia meitä faneja varten
järjestetty. Katselemme kun ihmisiä virtaa sisään ja ulos. Järjestystä
pitää yllä ovella seisova kaapin kokoinen, mutta myös lempeän oloinen
kiertuemanageri Konde. Itse odotamme, että muut ovat käyneet ja käymme
luovuttamassa pienen lahjan koko Yö-yhtyeelle. Tosin luovutamme sen
Ollille, jonka haltuun se lahja on todennäköisesti jäänyt, koska muut
orkesterin jäsenet eivät tunnustaneet nähneensä koko esinettä.
Kaivamme nenäliinat esiin ja menemme kuuntelemaan intiimiä sessiota,
anteeksi intimissimo taide-elämystä. Lavalla ovat ainoastaan Mikko,
Jaska ja Olli. Kaunista ja herkkää. Vesiputoukset avautuvat jo
ensimmäisen kappaleen aikana. Taikasanat-kappale ihanana, kauniina
balladiversiona. Tästä kappaleesta on tänä vuonna tullut minulle
erityisen tärkeä. Kuulemme joukon muita kauniita ja surullisia
Yö-balladeja. Kyyneleet valuvat useaan otteeseen.
Missasimme Jussi Hakulisen soolokeikan, joka oli aivan liian pieneen
pubiin ahdettu ja tupaten täynnä tietenkin. Emme myöskään nähneet kun
joku huusi itselleen Porin Ässien pelipaidan, jonka selässä lukee
Lindholm. Paidasta maksettiin vaivaiset 450€! Hyväntekeväisyys
huutokauppa oli menestys. Laiva saapuu satamaan ja hyvästelen hetkeksi
sen kaikista rakkaimman ihmisen, jota maa päällään kantaa. Hän on saanut
oman Yö-annoksensa tältä vuodelta.
Me jonotamme laivasta pois ja terminaalissa kurvaamme suoraan
takaisin yläkertaan ja aloitamme alusta. Kuten jo aiemmin totesin,
tarvitsen hoitoa. Melkolailla samat kuviot toistuvat ja ovat aivan yhtä
hykerryttäviä toisellakin kertaa. Karaokessa tutustumme "Rehtori
Toikkaan". Tämän rehtorin kouluun en uskaltaisi oppilaaksi mennä,
todennäköisesti tiedossa olisi keppiä. Ei porkkanoita. Pelkkää keppiä.
Gebardin pojat huomaavat myös meidän olevan toista kertaa reissulla
ja saamme melkoisia virnistelyjä. Saamme myös todistaa, kuinka mukavia
humalaiset miehet ovat. Missä kohtaa menee se tajunnan raja, että kun
sanotaan "Mene pois", niin otetaan askel lähemmäs. Hyi olkoon. Onneksi
pääsemme jälleen nauttimaan likkojen esityksestä ja heiltäkin saamme
pienen pientä virnistelyä ja vinoilua. Lavalle astuu viimeistä kertaa
tänä vuonna Yö-yhtye. Viimeistä kertaa Kiitos ja kunnia-kokoonpano, joka
herättää suuria tunteita niin lavalla kuin yleisössäkin. Herra
artistista näemme inhimillisen puolen Särkyvään lopuksi. Samoin Suvi
herkistyy aivan täysin. Likkojen potpurin aikana iskee omaan
tietoisuuteeni se, että on viimeinen kerta, kun pääsen tämän kuulemaan
ja kyyneleet valuvat vesiputouksen lailla.
Seuraavan päivän taide-elämyksessä kyyneleet ovat jälleen herkässä ja
kun katselen ympärilläni olevia äärettömän tärkeitä ihmisiä, jotka Yö
on yhdistäny.t Tunnen suurta onnea. Saan olla onnellinen, että Yö on
tuonut elämääni niin monta kertakaikkisen upeaa ja hienoa ihmistä,
joiden ympärillä voin olla rohkeasti oma itseni kaikkine vikoineni ja
tiedän heidän pysyvän siinä. On onnea saada nauttia rakkaiden ihmisten
seurasta, se on suuri osa omaa keikkanautintoani. En käy katsomassa Yötä
niin usein ainoastaan sen orkesterin vuoksi. Keikat ovat minulle myös
suuren suuri sosiaalinen tapahtuma. Näen niitä rakkaimpia ihmisiä ja
saan nauttia heidän seurastaan. Joskus pelkkä läsnäolo on tarpeeksi.
Viimeisenä kuulemme Imagine-kappaleen Mikko Kangasjärven laulamana ja se
jos mikä on kaunista. Mikolla on uskomattoman kaunis ja herkkä ääni ja
sitä on ilo kuunnella.
Laivalta poistuu yksi kertakaikkisen väsynyt ja onnellinen ihminen.
On ollut mahtavaa päästä mukaan tuollaiselle järjettömän hyvin
järjestetylle reissulle, tai siis reissuille. Meitä faneja kohdellaan
kuin kukkia kämmenellä ja meitä hemmotellaan oikein olan takaa. Tähän on
hyvä päättää oma viides Yö-vuoteni. Ikimuistoisin vuoteni ikinä, niin
paljon tunnetta siihen on ladattu. Lähden kotiin omien
huutokauppaosotosteni kanssa, Jaskan kelttiläinen amuletti, Miinan
peruukki ja Suvin kutomat lämmikkeet ovat paras tuliaiseni tältä
reissulta. Miinan peruukkiinkin mahtuu paljon muistoja. Muistan tarkkaan
Ollin ilmeen kun likat tulivat lavalle Loisto-kiertueen
päätöskonsertissa peruukit päässä. Artisti oli ulkona kuin lumiukko. On
aika hypätä auton kyytiin ja nauttia kotimatkasta, jonka aikana on hyvä
summata omaa Yövuottani, joka on ollut kertakaikkisen upea ja mahtava.
Kaikki ylisanat on käytetty jo moneen kertaan, mutta pakko on vielä
yrittää. Mikään muu orkesteri Suomessa ei tähän pysty. KIITOS JA KUNNIA
-30 vuotta likaisia legendoja. KIITOS Olli, Ari, Jaska, Daffy, Mikko ja
Juki. Kiitos likat: Suvi, Miina ja Annika! Kiitos Yön tekniikka: Timo,
Aki (valot on olleet aivan uskomattomat kiertueella), Miki, Teemu, Pete!
Kiitos kiertuemanageri Konde, joka osaa olla aivan mahtavan kohtelias
ja ihana! Kiitos Satu ja Santeri, rahaa on tuhlattu tänä syksynäkin taas
jonnin verran...! Kiitos Emmi, joka oli laivalla erittäin kilttipiltti
monitoiminainen ja toimitti erään tärkeän asian ja on muutenkin jaksanu
hymyillen tervehtiä hulluja, kun ollaan nähty. KIITOS! Nyt on aika
hiljentyä joulun viettoon ja suoda Yö-yhtyeelle heidän ansaitsemansa
tauko. KIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITOS!
Yhden Yö-fanin ajatuksia ja näkemyksiä Yön keikoista, konserteista, joskus myös jostain muustakin.
tiistai 20. joulukuuta 2011
torstai 15. joulukuuta 2011
Kiitos ja kunnia Jyväskylä 25.11.
Ja
taas sitä matkataan Yön vuoksi jokunen kilometri Suomen halki. Aina se
on kuitenkin yhtä nautinnollista touhua. Tällä kertaa määränpäänä
häämöttää Jyväskylä. Tuo Matti Nykäsen kotikylä. Joskus teininä muistan
tokaisseeni jollekin jyväskyläläiselle että ”Ai oot sää
nykäääskylästä?”, mistä lie tuonkin sanonnan kuullut, koska en muista
seuranneeni urheilua tuolloinkaan. Jyväkylä on tullut jossain vaiheessa
elämääni minulle hyvinkin tutuksi. Kävimme siellä mieheni kanssa
ostoksilla melko useasti, se kun sattui olemaan melko lähellä silloista
asuinpaikkaamme. Olenpa muuten käynyt kyseisessä kaupungissa katsomassa
ensimmäistä kertaa Suvi Teräsniskaa, hänen ”omalla keikallaan”, vaikka
lainabändinä toimikin silloin Juha Metsäperän orkesteri, mikäli oikein
muistan.
Jyväskylän
Paviljonki-areenalle oli saapunut Yötä vastaanottamaan kuulemma noin
5 500 ihmistä. Huima määrä ja voin kertoa, että kyllähän niitä
kuulijoita siellä riittikin silmän kantamattomiin. Tosin ensimmäisenä
haasteena meillä ystäväni kanssa oli löytää oikealle ovelle. Yritimme
päästä kuokkimaan kolmiin eri pikkujouluihin, ennen kuin uskalsimme
avata suumme ja kysyä neuvoa asiantuntevan näköiseltä
järjestyksenvalvojalta: ”Anteeks voisitsä kertoa, minkä oven taakse
meiän pitää mennä seisomaan, et me nähdään Yö?”. Johon saimme
vastauksen: ”Öhöm…ymmm…tota no jos te tonne päin meette (huitaisee
kädellä puolihuolimattomasti), niin tota kai ne kohta ton oven aukasee.”
Seuraava ovi, jonka luokse sitten menimme, kun olimme niin hyvät ohjeet
saaneet, ei poikennut edellisestä. Järjestyksenvalvojat vilkuilivat
hätäisen näköisinä toisiaan ja näyttivät toivovan, ettemme lähestyisi
heitä. Tulipa jälleen todettua, että on paikkoja, joissa lausahdus ”Emmä
tiiä, mä oon vaan töissä täällä.” pitää todella paikkansa.
Yllättävän
vähän oli omia tuttujani saapunut Yötä vastaanottamaan. Ehkäpä
pikkujoulukausi oli kuumimmillaan. Tutut sävelet täyttivät jälleen
pienen odotuksen jälkeen suuren hallin ja oltiin valmiita unohtamaan
jälleen tämä maailma hetkeksi. Ollin tunnetilat näyttivät vaihtelevan
laidasta laitaan sen kolmetuntisen aikana ja tällainen ajoittain
hyvinkin myötäeläjä alkoi jo kehittelemään päässään mitä ihmeellisempiä
salaliittoteorioita. Minun kun näyttää olevan joskus vaikeaa käsittää,
että ihmisiä ne lavallakin olevat tyypit ovat.
Likoista
voisin nostaa tällä kertaa esiin Suvi Teräsniskan. Tähän typykkään olen
törmännyt nimittäin ensimmäistä kertaa juurikin Jyväskylässä. Tosin
tällöinhän en edes tiennyt kuka hän oli. Olimme samaan aikaan Yötä
vastaanottamassa melko kesäisen sateisessa ja koleassa Sataman Yössä.
Muistan kiinnittäneeni huomiota tähän tyttöön, koska hänkin oli
liikkeellä hyvissä ajoin, paljon ennen kuin Yö edes esiintyi.
Jälkeenpäin sitten kuulin että tyttö laulaa ja on laulanut myös Yön
keikoilla. Pari ensimmäistä sinkkua löytyy siis levyhyllystäni (tosin
kummassakin on omistuskirjoitus miehelleni). Ensimmäisestä
kuuntelukerrasta lähtien en ole voinut muuta kuin hämmästellä nuorta ja
taitavaa tyttöä. Tosin tässä muutaman vuoden aikana, olen unohtanut että
Suvista on kasvanut tänä aikana jo nainen, eikä hän ole enää se tyttö,
jonka olen nähnyt Jyväskylässä. Nythän Suvi on kuumaa kamaa, eikä Suomen
maasta varmaankaan löydy montaa ihmistä, jotka eivät tietäisi kuka on
Suvi Teräsniska. Tuo Lapinnoita (Ollin käyttämä hellittelynimi) on
raivannut tiensä koko Suomen sydämiin. Näinpä taannoin eräässä
tv-ohjelmassa noidaksi pukeutuneen tyypin, joka ilmoitti esittävänsä
Suvi Teräsniskaa. Liekö tämäkin kuullut Ollin käyttämän hellittelynimen?
(Kyseessä oli Toisenlaiset frendit -niminen tv-sarja.) Enempää ei neitokaista uskalla alkaa kehumaan, ettei vaikka nouse vielä hattuun.
Konsertti
sai minutkin kokemaan suuria tunteita. Liekö yhtenä syynä se, että
alitajuisesti tiedostin tämän olevan omalta osaltani syksyn viimeinen
varsinainen konsertti (risteilyä en varsinaisesti konsertiksi osaa
laskea). Niin vaan myönnettävä on, että Jussi Hakulisen Parrasvalot
kosketti tällä kertaa syvältä ja tippaa sai silmäkulmasta pyyhkiä.
Omaksi yllätyksekseni kaikista useimmin kuulemani kappale, Rakkaus on
lumivalkoinen, sai myös kyynelkanavani auki ja tätä hämmästyin suuresti
itsekin. ROLV on Yön kaikkien aikojen hitti. Siitä ei pääse minnekään.
Minua se biisi ei vain jostain syystä ole ikinä koskettanut sen
syvemmin, eikä se ole minulle millään lailla henkilökohtainen kappale.
Tällä kertaa se sai minut tunteikkaalle tuulelle. Ihmeiden aika ei siis
ole ohi. Minä, joka yleensä pääosin hymyilen koko keikan läpi ja
keskityn täysillä lavalla tapahtuvaan shöyhyn, tunteilin. Kummallista,
eikö totta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)