Puolet taivaasta - Puolet helvetistä Yön 35-v. juhlakiertueen startti

7.10.2016 Leppis Areena, Leppävirta

Tällä kertaa tekstin kirjoittaminen on todella hankalaa, en haluaisi paljastaa liikaa konserteista ja samalla haluaisin kertoa taas jälleen kerran kaikki mitä illan aikana tapahtui. Jonkinlainen kompromissiratkaisu lienee nyt paikallaan. Tämä viikko on melkoista säpinää, joka kuvaa todennäköisesti omaa syksyäni paremmin kuin hyvin. Viikonloput taitavat mennä vuoronperään koripallon tai musiikin perässä juostessa. No itsepä olen harrastukseni valinnut, molempien perässä kun pääsee ajelemaan ristiin rastiin tätä ihanaa Suomen maata.

Leppävirta on kohtuullisen tuttu, tai ainakin sieltä on tuttua Tulenliekki, monelta kesältä. Vesileppiksessä muistelen käyneeni kerran aiemmin ja tästä on jo vuosia aikaa. Leppis Areenan pihalla tuli kyllä jo todella hyvälle tuulelle, kun vastassa oli mukava ja tuttavallinen järjestyksvalvojasetä. Sedällä oli kielenä oli savonmurre ja mieluusti niitä murreja, vai mitä lie musteja ovatkaan, kuuntelee. Pientä kritiikkiä on pakko osoittaa Leppiksen suuntaan. Nettisivuilta ei nimittäin löytynyt tietoa konsertin alkamisajasta. Ihmiset luonnollisestikin olettivat että konsertti alkaa seitsemältä, kuten muutkin konsertit, koska muutakaan tietoa ei löytynyt. Samoin olisimme rakkaan ystäväni kanssa keksineet monta hyvää tapaa järjestää sali toisella tavalla, mutta kaiketi joku järkevämpi oli tämänkin ajatellut loogisemmin kuin me. Ehkä.

Mitähän itse konsertista uskaltaisi sanoa. En siis tahdo paljastaa liikaa, koska tiedän että kaikki eivät halua tietää etukäteen mitä tapahtuu. Itse lukeudun niihin ihmisiin myös. Itse vältän aina kaikkea informaatiota asiasta, jos aion katsoa tai kokea asian myöhemmin. Voin myöntää että hitusen minua jännitti ennen kuin konsertti alkoi. Konserteissa jännittää aina biisisetit ja jännitän minä vähän niiden tyyppienkin puolesta etenkin nyt kun kyse oli syksyn ensimmäisestä vedosta. Kiertueen edetessä asiat hitsautuvat vielä paremmin paikalleen, mutta joskus ensimmäisessä vedossa on vielä ilmoilla niin paljon kaikkea, että itse asia jää hiukan laimeaksi. Muistelen joskus kokeneeni tällaistakin.

Alkuintro teki muuten ainakin minuun aivan hillittömän suuren vaikutuksen. Lavalla oli harvinaisen komeita miehiä ja kauniita neitoja. Taustoja oli siis laulamassa kaksi kaunista ja lahjakasta naista Mitra Matouf ja Elna Romberg. Vähän lisää rohkeutta neitokaisille, niin hyvä siitä tulee. Minä toki olen niin kovin puolueellinen edellisille taustalaulajille, että hiukan hirvitti nämä uudet, mutta hyvin he pestistään suoriutuivat. Vähän lisää rohkeutta vaan peliin mukaan, niin vielä paremmin sujuu. Konsertissahan kuultiin seuraavat kappaleet: ei mutta eihän niitä voi etukäteen paljastaa. Menkää katsomaan konserttia paikan päälle, niin sittenpä näette! Minä olin hyvin hyvin iloinen ja onnellinen ja liikuttunut ja mitähän kaikkia muita tunnetiloja siihen konsertin jälkeiseen olotilaan vielä saisi mahdutettua. Tunteiden sekametelisoppa (jos et tiedä mikä on sekametelisoppa, niin otahan kuukle avuksi, se varmaankin auttaa).

Hei menkää nyt ihmeessä kuuntelemaan musiikkia livenä. Se on ihan parasta!

Kuvia löytyy jokunen (aika monta, kun olen maailman huonoin karsimaan kuvia, kun tykkään niin monista ja monista eri syistä) jälleen tuolta face-sivulta.