maanantai 24. lokakuuta 2016

Puolet taivaasta - Puolet helvetistä reissut jatkuu

21.10.2016 Yö 35v. Verkatehdas, Hämeenlinna


Perjantaina töiden jälkeen oli kiva kiirehtiä kotiin ja hetken päästä lähteä jälleen autoilemaan. Mies vaihtoi samalla tohinalla vaatteita ja suuntasi vanhempiensa kodin kautta koripalloa katsomaan. Minä taasen otin auton alle ja lähdin ajelemaan kohti Hämeenlinnaa. Tämä kaupunki kuuluu sarjaan "Olisi kiva nähdä joskus valoisallakin.", on meinaan jokusen kerran tullut kyseisessä kaupungissa vierailtua, mutta aina ainoastaan niin sanotuille pistokeikoille, eli ajan sinne, katson keikan ja ajan kotiin. Tosin eipä tullut asia korjattua tälläkään kertaa. Verkatehtaalla en ole koskaan aiemmin kuitenkaan käynyt, joten siinä mielessä paikka oli vieras. Siellä parkkiruutua etsiessä ehdin kiroamaan jo kaikki mahdolliset asiat, kun parkkiruutua ei vain löytynyt Verkatehtaan pihalta. Vähän kauempaa Verkatehtaasta löysin kuitenkin autolleni paikan, joten turhaanpa siinä tuli taas manailtua.

Konsertin alkua odotellessa tuli höpistyä niitä näitä ja aika kului sukkelaan hyvässä seurassa, eikä aikaakaan kun piti jo mennä sisään konserttisaliin. Hiukan siinä oli jännä istuskella, kun seuraa ei nyt tällä kertaa ollutkaan. Vaikka konsertissa olikin tuttuja, niin siltikään ei ollut tullut sovittua kenenkään kanssa, että ostaisi vierekkäiset paikat. Eipä tuo kyllä minua haittaa, viihdyn nimittäin myös yksin.

Alkusoinnut kehiin ja huikean hieno konsertin aloitus jälleen. Jos tämä ei meinaa pudottaa kuuntelijaa jakkaralta, niin ei sitten mikään. Nyt alan kyllä pudottelemaan joitain kappaleitakin, joita konserteissa on kuultu. Särkynyt enkelihän on sulaa vahaa aina kun keikalla kuulee kyseisen kappaleen. Edelleenkään se ei ole oma ehdoton suosikkini Yön kappaleista. Noihin kahteen sanaan vaan yhdistyy niin monia asioita, jotka kuvaavat minua. Ensinnäkin kun on rikottu, särjetty, tallottu jalkoihin ja poljettu pieneksi sopii sana Särkynyt kuvaamaan minua kohtuullisen hyvin. Kappaleen levyversion alussa kuuluu särkyvän lasin ääni (joka kuulemma on särkyvä olutpullo) ja siitä taas tulee mieleen hauraasta lasista tehty enkeli, toisaalta se on hirvittävän vahva, toisaalta taas sen tarvitsee vain saada pieni osuma, niin siihen tulee särö. Sekin kuvaa minua, toisaalta saatan ulospäin näyttää hirvittävän vahvalta, mutta pieni osuma voi saada sisukseni murtumaan ja se murtuma lähtee helposti kasvamaan. Ja sitten minulla vielä on se kummallinen mieltymys enkeleihin. Joten vaikka se kappale ei ole oma suosikkini, en ikinä kyllästy kuulemaan sitä livenä ja jostain syystä sen olen myös tänne ominut.

Biisisetti oli Hämeenlinnassa samanlainen kuin Leppävirrallakin. Nyt selkeänä erona oli se että taustalaulajatiimiin oli liittynyt Jennie Storbacka. Lueskelin juuri hiljattain yläasteen ruotsin kielen kirjaa, jossa oli mainittu Jennie Storbacka, ihan siis nimenä, mutta kuitenkin. Jenniehän on myös tuttu TVOFista. Jennie ja Elnahan ovat kilpailleet samalla tuotantokaudella, eli vuonna 2015, kun taas Mitra on tuttu tämän vuoden keväällä käydystä Voicesta. Jennie on mukana Puolet taivaasta - Puolet helvetistä levyltä löytyvässsä riipaisevan kauniissa kappaleessa Vain yksi sydän särjettäväksi. Livenä tämä duetto on kaunis ja koskettava.

Konsertin jälkeen jäi hiukan orpo fiilis, kun ei päässytkään irvistelemään nimmarijonoon, kun sellaista ei ollutkaan. Jotenkin siihen on niin tottunut, että konserttisalien jälkeen jäädään vielä palloilemaan niiden nimmareiden perässä. Onneksi isointa hämmennystä kävi lievittämässä arvon herra rumpujensa takaa, niin ei jäänyt ihan niin orpo fiilis päälle.


22.10.2016 Mansikka-ahon liikuntahalli, Kouvola


Tämähän on mukavaa, tätä lisää, joten ei muuta kuin heti seuraavana iltana omille kotinurkille. Mansikka-aholla tai Manskarilla näin tuttujen kesken, ei ollut numeroituja istumapaikkoja, joten mepä olimmekin sitten hyvissä ajoin seisoskelemassa oven takana. Raikkaassa syyssäässä meinasi vaan tulla hiukan vilu. Tilanne ei kyllä juurikaan helpottunut, kun pääsi sisälle. Ilmeisesti Manskarin ilmanvaihto kytkeytyy automaattisesti isommalle, kun savuilmaisimet kytketään pois päältä. Eli savukoneet =savuilmaisimet pois päältä = ilmastointi liki täysillä = kylmä liikuntahalli. Oman paleluni sain toki korjattua yhdellä siiderillä, joten hätä ei ollut tämän näköinen. 

Järjestävälle taholle on pakko välittää terveisiä (en tiedä menevätkö tätä kautta perille, mutta osaavatpahan muut ainakin varautua) jos lippujen hinnassa kiskotaan liki kymppi lisää hintaa siitä, että haluat istumaan etukatsomoon, eli ns. permannolle, niin eihän niitä lippuja nyt kerätä ovella pois ihmisiltä. Tässä tulee hiukan huijattu olo. Lippujen hintakin on minun mielestäni vaihdellut vielä niiden tultua myyntiin, saattaa olla että olen väärässä. Mutta siis huijattu olo tuli, koska olin maksanut sen kalliimman lipun ja kuitenkin permannolle pääsi käytännössä kävelemään kuka tahansa, olipa sitten ostanut minkälaisen lipun tahansa. Toinen pieni juttu, jonka laitoin merkille väliajalla käydessäni raittiissa ulkoilmassa, oli se että ulos menijöille annettiin käytetty lippu mukaan, joka sitten palautettiin järjestyksenvalvojalle sisäänpalatessa. Joten esimerkiksi minun käsiini päätyi lippu, jossa näkyi lipun ostaneen nimi ja osoite, meniköhän se nyt ihan oikein? Jotenkin ymmärtäisin jos tämä olisi vaikkapa ensimmäinen kerta kun järjestetään konserttia, mutta kun ei ole. Pitäisi tietää paremmin. Mainittakoon myös, että järjestävänä tahona ei todellakaan toiminut Yö.

Illan Kouvolassa polkaisi vakuuttavasti käyntiin Suvi "Rockchick" Salmimies. Suvihan on joitain vuosia taaksepäin kilpaillut TVOFissa, tarkalleen vuosi oli 2014. Suvi kilpaili Monroen tiimissä ja pääsi Knock out -kierrokselle asti. Tämän lisäksi tämä mimmi kisailee myös hieman fyysisemmissä hommissa. Suvi on nimittäin myös vapaaottelija. Seuraavan kerran Suvin voikin nähdä näissä merkeissä marraskuussa Helsingissä. Nyt Kouvolan lavalla nähtiin energinen, hyväntuulinen ja lahjakas nainen, jonka laulua kuuntelee mielellään. Tajusin jossain vaiheessa myös nämä Kouvolan pienet piirit, Suvin olen nimittäin tavannut silloin, kun hän on ollut n. 15-vuotias. Muistelen neidistä löytyneen silloinkin kohtuullisen paljon energiaa, eivätkä ne puhelahjatkaan ihan huonot ole olleet jo silloin.


Luojan kiitos, miinukset järjestelyissä eivät vaikuttaneet itse konserttiin, joka olikin sitten aivan mahtava kokemus. En tiedä vaikuttiko se kylmyys, mutta koko Yö-poppoo oli aivan huikeassa vedossa ja tunnelma hipoi kyllä kirkkaasti kattoa. Hymy oli herkässä ja mikäs siinä oli ollessa, kun vierellä oli pitkästä aikaa tuo rakas aviomies (siis pitkästä aikaa Yötä katsomassa vierellä, heh), jonka olin saanut houkuteltua myös mukaan. Melkein uskaltaisin väittää, että sekin siitä kyllä tykkäsi ja siellä konsertissa viihtyi. Ja miksei olisi viihtynyt. Ännentoistolliset asiat toimivat myös eturiviin hyvin, valot näyttivät myös edestä hienoilta, kun lavan ja eturivin väliin oli jätetty reilusti tilaa. Bändi soitti hyvin. Bändi nautti selkeästi soittamisesta, tai sitten heistä on tullut hyviä näyttelijöitä. Olli oli hyvällä tuulella. Mimmit alkavat selkeästi päästä hommaan mukaan. En muista olenko koskaan kuullut yhtä menevää ja räiskyvää versiota parista biisistä, kun mitä nyt kuulin. Aika lailla täydellisyyttä hipova konserttikokemus, ainakin omassa skaalassani tämä pääsee aika lailla kärkeen niiden lempparikeikkojen suhteen.

Kuvia Hämeenlinnasta.
Kuvia Kouvolasta.


"Näistä öistä voimani mä saan."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti