tiistai 8. marraskuuta 2016

Ihan Yössä Tampereella

Yö Puolet taivaasta - Puolet helvetistä 35v. juhlakiertue Tamperetalossa 5. ja 6.11.2016


Minä aloitin Tampere viikonlopun jo perjantaina ajelemalla Tampereelle vielä illalla korispelin jälkeen. Oikeastaan siinä kävi sellainen pieni vahinko, kun luulin olevani menossa perjantaina katsomaan koripalloa Nokialle, vaan sepäs olikin kotipeli. Joten starttailin uskollisen ajokkini korispelin jälkeen ja ajelin kohti Tornia. Se on siis se S-ryhmien omistama korkea hotelli Tampereella, kaiketikin Tampereen korkein rakennus, vai-miten-se-nyt-oli.

Lauantaina ehtikin sitten hyvin palloilemaan päivällä ympäri Tamperetta ja ehtipä siinä käydä pari pokemoniakin hakemassa Pikku kakkosen puistosta. Lauantai muodostuikin oikein mukavaksi päiväksi, sain viettää melkeinpä koko päivän erään rakkaan Yö-ystävän kanssa. On ihana kun elämässä on ihmisiä, joiden tavallaan tiedät olevan osan elämääsi ja kun näette voitte olla ihan rennosti vailla kiusaantuneisuutta, vaikka edellisestä kerrasta olisi pitkäkin aika. Illalla suunnattiin siis Tampere-talolle. Tämä talo on ehtinyt tulla tässä vuosien varrella tutuksi. On tullut eräskin konsertti käytyä siellä katsomassa ja useamman kerran reissut on venytetty mahdollisuuksien mukaan parille päivälle, kun useamman kerran on konsertit olleet peräkkäisinä päivinä. Tampere-talossa on kyllä ihan joku oma taika. Siellä on aina ollut kiva käydä ja nauttia konserteista täysin rinnoin.

Intron alkaessa soimaan sydän hakkaa joka kerta tuhatta ja sataa ja pitää oikein keskittyä hengittämään syvään. Kyllä se vaan on niin kokonaisvaltainen kokemus. Tajunnan räjäyttävä suorastaan. En oikein edes ymmärrä miten se voikin vaikuttaa sillä lailla. Jännää siinä on myös se, että vaikka sen intron on nyt kuullut jo useamman kerran, niin siihen ei vaan kyllästy. Nyt oli mukaan otettu visuaalista ilmettä, joka kyllä vaikutti isosti konserttikokemukseen ainakin omalla kohdallani. Vaikuttavia efektejä. Tykkäsin ehdottoman paljon. Lauantain konsertti meni kyllä taas sarjaan "pure huulta ja purista kynnet kämmeniin, ettei tule itku ja siltikin se tulee". En edes enää muista minkä kaikkien biisien aikana itku tuli tai oli lähellä. Vastapainona itkulle ja herkitymiselle olikin sitten se älyttömän hyvä meno, joka lavalta välittyi isosti. Konsertissa oli myös erikoinen ohjelmanumero, kun lavalle nousi Jasmin Määttä, hän oli kesällä ollut harjoittelussa Radiosuomipopilla ja Ollille oli tästä jossain haastattelussa kerrottu. Olivat sitten yhdessä soittaneet Jasminille ja Olli oli kutsunut Jasminin laulamaan konserttiin. Melko rohkea veto.

Konsertin jälkeen pyysin vielä yhden Yö-ystäväisen luokseni kyläilemään ja siinä sitten pizzaa syötiin ja höpistiin kaiken maailman asioita. Ja hei, mitäpä muuta ihminen voi tehdä yhden jälkeen yöllä hotellihuoneessa, kun mennä kylpyyn. Jos kerran hotellihuoneesta löytyy kylpyamme, niin onhan se nyt ainakin kerran käytävä lillumassa kylvyssä.

Sunnuntai aamu valkenikin sitten lumisateen kera ja minä suuntasin turvallisesti sisätiloihin Ideaparkkiin Lempäälään. Tuli pitkästä aikaa käytyä palloilemassa vaate- ja kenkäkaupoissakin. Eniten rahaa onnistuin kuitenkin tuhlaamaan Sinelliin, tulipahan hankittua joulukorttitarvikkeet, joita ei meiltä Kouvolasta löytynyt. Aikaa jäi vielä myös serkun ja hänen perheensä luona vierailuun. Kiitos rakkaat sukulaiset, jotka aina ruokitte ja kahvitatte, kun käy kylässä.

Sunnuntaina pitikin sitten katsella konserttia ihan vieraasta kulmasta. Tämä tuntui melkeinpä siltä kun olisi käynyt vieraissa. Tosin ei kyllä mitään hajua miltä sellainen tuntuu, mutta tiedätte varmaan että kun periaattessa kaikki on hyvin ja silti jokin nurinkurin. Minähän katselen keikat melko useasti keskeltä, tai mieluiten aavistuksen verran oikealta, eli Daffyn puolelta. Olenpa joskus myös reunassa Daffyn puolella. Mutta yhden käden sormilla voi melkeinpä laskea ne kerrat kun olen ollut keskeltä vasemmalle eli Jukin puolella. Muistelen kyllä aiemminkin olleeni Tampere-talossa samoilla huudeilla istumassa. Muita kertoja en kyllä muista. Vähän niitä kertoja joka tapauksessa on. Mutta niinhän se vanha sanontakin menee, että vaihtelu virkistää.

Sunnuntaina kuorotytöistä oli poissa Jennie, pari muuta alkavat virnistelemään jo siihen malliin, että ihan kuin olisi nähty ennenkin jossain. Mahtaa ne ajatella, että on tuo kyllä pöljä. Edelliset taustalaulajat tiesivät jo entuudestaan miten pöljä olen, joten ei tarvinnut miettiä että mitähän ne miettivät. Tai jolleivat ihan heti tienneet, niin oppivat ainakin hyvin nopeasti. Niin kai nuokin on oppineet. Vain yksi sydän särjettäväksi kuultiin siis tällä kertaa Ollin ja Elnan duettona. Tänä syksynä Hän tanssi kanssa enkeleiden on pariin otteeseen saanut omat kyynelkanavani auki ja jostain syystä se biisi on saanut tänä syksynä erilaisen merkityksen kuin aiemmin. Tänä syksynä se kappale on minulle vaikea pala niellä. Ihan aina ei tule ne kyyneleet, mutta vaikeaa sitä on silti kuunnella. Onneksi oman mausteensa sunnuntaina toi se keskellä lavaa palloileva tyyppi kaikkine ilveilyineen samoin kuin eräs nimeltä mainitsematon herra rumpujen takana myöskin niiden ilmeidensä kanssa. 

Sunnuntaina meno ei ollut ihan yhtä riehakasta kuin lauantaina, mutta hyvä tunnelma oli Tampereella sunnuntainakin. Oli aika mahtava viikonloppu Tampereella ja nämä nähtyään nälkä Espoota ja Metro Areenaa kohden kasvaa.

Kuvia löytyy täältä.


2 kommenttia: