maanantai 17. joulukuuta 2012

Viimeisiä pelon ja rakkauden täyteisiä iltoja viedään...

Tampere talo 15.-16.12.



Kaksi viimeistä konserttia. Tunteet oli molempina iltoina hyvin pinnassa. Ei riittänyt enää silmien räpsyttely ja kattoon tuijottelu. Kyyneleet valuivat monien biisien aikana. Todellisen yllätysmomentin tarjoilivat meille lauantaina. Lavalle syöksyi Ollin kanssa Pettävällä jäällä -biisiä laulamaan Suvi. Hymy juurtui kasvoille ja toisaalta suuri harmi, etten ollut saanut syksyn aikana järjestettyä omia aikataulujani niin, että olisin päässyt katsomaan ja kuuntelemaan Suvin omaa ensimmäistä konsertti-kiertuetta.

Lauantaina kyyneleet valuivat solkenaan Ei yksinäinen unta saa biisin aikana, kun mielen valtasi samalla koti-ikävä. Joululaulut herkistivät jälleen, ja sitä tunnetta on vaikea edes kuvailla, kun näkee miten vaikeaa se laulaminen on artistille itselleen. Se saa tuosta suurimmasta idolista näkyviin sen inhimillisen puolen, jonka hän useimmiten peittää tehokkaasti.

Lauantai-iltana meidän käskettiin keksiä jotain kivaa, joten eihän siinä auttanut muu, kuin lähteä nauttimaan ystävien seurasta Tampereen yöelämään. En sitten tiedä, että onnistuimmeko me karkottamaan yhdestä baarista kaikki asiakkaat. Seurue kun alkoi olemaan jo hiukan hysteerinen ja väsynyt. Ei meinannut naurulle tulla loppua. Vedet valuivat jälleen silmistä, kun nauratti niin kovin.

Kiertueen loppuminen saa minut herkistymään myös sen vuoksi, että tämä orkesteri on tuonut elämääni monia upeita ihmisiä. Toisten kanssa välimatkat ovat pitkiä, jolloin näkeminen rajoittuu paljolti keikkojen ja konserttien ympärille.



Mahtava syksy on takana päin. Sanat eivät riitä kuvailemaan niitä tunteita, jotka sisälläni myllertää. Mieltä ja sydäntä lämmitti Tampereella sen rakkaan artistin levollisen näköiset hymyt, jotka osaltaan viestivät minulle ainakin sanattoman kiitoksen kuluneesta syksystä. Ollin mieliala vaikuttaa omaan keikka-/konserttikokemukseeni vahvasti. Myönnettäköön, että se ihminen on bändistä kaikista tärkein. Ei ole varmaankaan helppoa olla se johtaja, joka kantaa vastuun tapahtui mitä tahansa. Rakas artisti on tänä syksynä konsertista toiseen jaksanut keksiä juttuja, joilla saa minut ja ystäväni nauramaan. Olli on nostanut syksyllä Mikon ihanasti esiin. Mikosta saa helposti hyvin vaatimattoman kuvan ja sympaattinen tyyppi hän mielestäni on. Juki hoitaa niin basson kuin laulunkin upeasti ja tulkinnat hipovat täydellisyyttä ja kylmät väreet hiipivät selkään Jukin laulua kuunnellessa. Daffyn kitarasoolot saavat hymyn nousemaan huulille ja sitä kitarataiturointia voisi kuunnella vaikka koko päivän. Ari rumpujensa takana on herrasmies vailla vertaa, jonka velmut ilmeet saavat punan nousemaan poskille ja hymyn liimautumaan huulille. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Jaska, ihanalla huumoritajulla varustettu tyyppi, joka saa hymyn aina huulille. Jaskan monitaituruus on syksyn aikana korostunut, kun mieshän soittaa mitä tahansa soitinta kuin vettä vaan.

Omat kauniit sanansa ansaitsevat ne rakkaat "kuoromummot". Miina on ollut jokaisessa konsertissa mukana ja siinä mimmissä riittää energiaa vaikka muillekin. Häntä ei voi katsella ja kuunnella hymyilemättä, koska hänen lavasäteilynsä on jotain ihan uskomatonta. Unohtamatta tietenkään sitä, miten upeasti hän laulaa. Miina omaa persoonallisen ja ihanan äänen, jota voisi kuunnella ihan vaikka levyllisen tai useammankin verran... Miina on tämän vuoden aikana vallannut pienen paikan sydämestäni, eikä siis jatkossakaan tule minusta niin helpolla eroon pääsemään. Eipä ole niitä sanoja häntäkään paremmin kehumaan ja kuvailemaan. Kyllähän tekin sen tiedätte, että Miina nyt vaan on huipputyyppi! Annika on viime syksynä jo hiukan tullut tutuksi ja tänä syksynä on hänen kauniista ja ihanasta äänestä saatu nauttia muutamaan otteeseen. Annika myöskin säteilee lavalla ja erityisen ihanaa on joka kerta kuulla Pettävällä jäällä -duetointi Ollin kanssa. Riikka ei ollut entuudestaan tuttu. Hiukan hiljaisemman oloinen, kuin nämä kaksi muuta mimmiä. Kemiat Miinan kanssa kuitenkin paranivat loppua kohden ja mimmien liikehdintää oli hauska seurata. Riikka lunasti paikkansa ja sopi taustalaulajiin kuin nenä päähän. Näitä mimmejä tulee ikävä. Noita äijänköriläitä kun tietää näkevänsä taas ensi vuonnakin...

Valot, äänet, videot, kuvat, kaikki ovat toimineet syksyn ajan hienosti ja oman kiitoksensa ansaisevat myös Yön taustalla olevat tekniikan ihmiset. Kiertuemanagerina on tänäkin vuonna toiminut Konde, joka saa myös hymyn huulille ja ansaitsipa myötätuntoiset ajatukset lauantai-iltana kun luimme ystäväni kanssa, että Popeda-laivaa hiukan keinutti. Paitamyyntiin tuli taas syksyn aikana lahjoitettua euro jos toinenkin ihania tavaroita vastaan. Satu on ihan mahtava tyyppi. Hänelläkin on hermot ihanasti kestänyt minua ja tyhmiä juttujani. Tykkään kovasti.

Iso ikävä tulee taas kaikkia tuon orkesterin ympärillä pyöriviä ihmisiä. Onneksi sai kaikille bändin jäsenille ja mimmeille toivottaa henkilökohtaisesti hyvää joulua viimeisen konsertin päätteeksi. Kovin oli hiljainen kotimatka. Vaikea varmaan kuvitella, jos minua ja ystävääni yhtään tuntee... Kotimatkalla autossa soi Yö, Miina ja Suvi. Nyt voi antaa itselleen luvan rauhoittua joulun viettoon. Takataskuun on talletettu syksyn varrelta upeita hetkiä, jotka auttavat jaksamaan arjessa.

"Näistä öistä voimani mä saan..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti