Pelko ja rakkaus Jyväskylä

Vihdoinkin koitti omalta osaltani ensimmäinen Pelko ja rakkaus -konsertti. Olihan tätä taas jo odotettukin. Konserttiin oli valmistauduttu tietenkin asianmukaisin menoin, kampaajalla oli käyty, uusia vaatteitakin oli hankittu. Konsertit ovat jotenkin juhlallisempia ja siihen tahtoo itsekin panostaa. Jännityskin kohosi mukavasti päivän mittaan. Olipa muuten kummallista mennä Jyväskylän Paviljonkiin istumapaikoille. Aiemmin konsertit on järjestetty hallissa, jossa ei ole istumapaikkoja ollut. Konsertti oli ehdottomasti upea juuri sen vuoksi, kun siitä pääsi nauttimaan istuallaan.

Ensimmäiset sävelet ja mielen valtasi rentoutunut ja rauhallinen tunne. Mielestä katosi huolet ja murheet. Totaalinen hyvänolon levisi koko olemukseen ja oli helppo rentoutua ja keskittyä musiikkiin. Lavalle astelivat herrasmiehet komeina ja leidit kauniina ja hymyä oli vaikeaa piilotella. Toisaalta, miksi pitäisikään piilotella hymyä?
Ensimmäisen setin aikana oli rauhallinen ja seesteinen tunnelma ja tunnelmaa korostivat screeneillä näkyvät kuvat ja videot. Upea kokonaisuus. Huomaa selkeästi, että kaikki on mietitty huolella ja kaikki toimii hienosti. Ollin välispiikit naurattivat ja saivat tunnelman rennoksi.

Toiseen settiin oli hiukan vaihdettu vaatetta ja setin edetessä oli pakko jo alkaa rummutella jalkoihin musiikin tahdissa. Vauhtia lisättiin vähitellen ja itselleenkin löytyi tuttu fiilis. Liian nopeasti oli ilta ohitse ja oli aika kuunnella viimeinen biisi ja taputtaa orkesterille seisaaltaan. Kotiin vietäväksi jäi hyvä ja rauhallinen mieli.
Setit on koottu hienosti. Sopivassa suhteessa soitetaan hittejä ja harvinaisuuksia. Biisisetti on upea. Etenkin kun sitä katsoo tällaisesta vinkkelistä, kun keikkoja saattaa parhaimmillaan mahtua vuoteen 30. Uudet biisit kasvattavat janoa levyä odottaessa, onneksi tämäkin odotus kohta palkitaan ja voi keskittyä kuuntelemaan uusia kappaleita.



Unohtamatta tietenkään sitä, että koko orkesteri saapui aulaan jakamaan nimikirjoituksia. Taidettiin siellä ottaa jokunen yhteiskuvakin. Melkoista pyöritystä orkesterille. Anna ensin itsestäsi lavalla 110% ja sen jälkeen saavut kohtaamaan faneja, jotka pyytävät nimikirjoitukset itselleen, kaverille, mummolle, kummille ja hei, voisitko vielä kirjoittaa tuohon että "Pertsalle". Hymyile kauniisti, ettei kukaan vaan pahoita mieltään, jos sanot väärän sanan. Jos et sano mitään, olet pahalla tuulella. Jep. Ei ole helppoa olla osa huippusuosittua orkesteria, josta jokainen haluaa palan itselleen.

Olo on jokseenkin sanaton. Täytynee odotella seuraavaan konserttiin, jos vaikka sitten löytyisi enemmän sanoja.