perjantai 12. lokakuuta 2012

Hammaslääkäri = sadisti

Älä lue, jos pelkäät hammaslääkäreitä jo valmiiksi. Okei, tuo otsikko on ehkä hiukan liikaa. Se kuvaa kuitenkin nyt aatoksiani oikein hyvin. Minulta poistettiin eilen viisaudenhammas leikkaamalla. Ehdin kuulla kauhuskenaarioita ennen toimenpidettä melko paljon. Kiitos niistä. Mikään ei olisi kuitenkaan voinut valmistaa minua tähän tilanteeseen, jossa olen nyt. Huomasin hammaslääkärillä penkkiin käydessä täriseväni melko paljon. Tämä ei johtunut mistään krapulasta vaan silkasta jännityksestä ja pelosta. Aiemmat kokemukseni hammaslääkäreistä eivät ole järin hyviä. Viimeisenä ennen kuin hammaslääkäri aloitti toimenpiteen kuulin seuraavan vuoropuhelun: "Kokeillaanko tätä?" "No voidaanhan me kokeilla." "Niin, kyllähän tästä aika raskas juttu tulee nuorelle tyttöselle." Mieleni teki kirkua, että puhutteko te minusta?!?!

Ei mitään rauhoitteluja, ei mitään ystävällisiä sanoja ennen toimenpidettä. Toimenpiteessä itse hampaanpoisto ei sattunut. Tai no aika-ajoin se sattui. Jossain vaiheessa teki mieli huutaa: "Voitteko hetkeksi lopettaa, minua pyörryttää!". En huutanut. Kukaan ei myöskään kysynyt missään vaiheessa, onko minulla hyvä olo tms. Toimenpiteen jälkeen kuulin seuraavaa: "No suupielihän siinä nyt on vähän mennyt.". Sitten roppakaupalla hoito-ohjeita, jotka valuivat johonkin tietoisuuteen. Noniin hyvää matkaa ja tervetuloa ensi viikolla tikkien poistoon.
Vilkaisin itseäni ulos lähtiessä peilistä ja mieleni teki purskahtaa itkuun. Suupieli näytti kamalalta. Joku kummallinen jälki meni useita senttejä suupielestäni pois päin. Autossa kotiin ajaessani tuli sitten se itkukin.

Päivän mittaan ehdin miettimään tätä hammaslääkäriä paljonkin. Mieli tekisi tehdä valitus jostain. En voi käsittää miten joku, joka tekee tällaista työkseen voi saada ihmisen näyttämään pahoinpidellyltä. Kyse on kasvoista, ihmisen näkyvimmistä osasta. Kaikki muut, jotka työskentelevät kasvojen lähellä, ovat varovaisia, eivätkä halua aiheuttaa ylimääräistä vahinkoa. Olo tuntuu kuin itsetunto olisi juuri lakaistu johonkin maton alle. Ihminen, jonka pitäisi olla hammaslääketieteen ammattilainen, aiheuttaa sinulle kasvoihin kipeän ja ruman jäljen. Luulin hampaan ja leuan olevan kipeäitä, mutta nyt se eniten kipua ja harmia aiheuttava juttu onkin, rikkinäinen suupieleni. Niin ja rikkinäisellä tarkoitan sitä, että huulestani puuttuu palanen. Jep. Ihan normaali toimenpide.
Tähän jäävät omat käyntini kunnallisessa hammashoidossa. Tai onhan edessä vielä ensi viikon tikkienpoisto. Odotan tätäkin jo kauhulla. Voikohan tuo taitava ammattilainen aiheuttaa jotain pahaa myös tikkejä poistaessaan. Mistäköhän monien ihmisten hammalääkäripelot juontavat juurensa? Minut voisi nyt näyttää kaikille lapsille ja sanoa että, ei tädille mitään ole tapahtunut, täti on vaan käynyt hammaslääkärissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti