Naistenpäivänä Trio-keikalla

8.3.2015 Tampere-talo, Olli Lindholm trio

Sanoinhan että lähden taas liikkeelle ja niinhän teinkin. Jälleen nappasin matkan varrelta rakkaan ystäväiseni kyytiin ja matka kohti Tamperetta voi alkaa. En tiedä pelottiko kyydissä istuvaa, mutta hiukan saattoi leideillä olla kiire. Harvinaista tämäkin. Yleensä kun ollaan paikalla todella hyvissä ajoin, ettei vain myöhästytä. Nyt pohjalla oli pitkään nukuttu aamupäivä ja edellisen illan jälkeen jättämä pieni väsymys. Ja kuinka ollakkaan, kun on kiire niin voit olla aivan varma, että löydät edestäsi kaikki mahdolliset sunnuntaikuskit ja MOPOAUTOT. Kun ei siitä moposta päässyt heti ohi, niin voin kertoa autossa lenteli melko painokelvotonta tekstiä. Hupsista. Vaan ehdittiin ajoissa perille ja ehdittiin jopa hetki istua penkissä, ennen kuin valot sammuivat illan konserttielämys voi alkaa. Jäi muuten kuoharit juomatta. Hitsi vieköön.

Toista kertaa olin nyt Trio-keikalla ja ensimmäinen kertakin teki vaikutuksen. Tällaisena aktiivikeikkailijana voi nauttia niin suuresti, kun saa kuunnella pelkästää poweriballadeja. Ja niistä tutuista keikkabiiseistäkin erilaisia sovituksia. Enkelille toi kyyneleet silmiin, eikä sille minkään mahtanut, vaikka niitä kuinka yritti nieleskellä pois. Lähes jokaisen kappaleen kohdalla kun Olli sanoi kappaleen nimen, niin sekä omasta että vieruskaverin suusta pääsi syvä huokaus. 

Ihmisen poika, Rakkaus ei kuole milloinkaan, Voin luopuu mistä vaan, Kiertolainen, Pettävällä jäällä, En saanut sua pilviin, Vastatuuleen (Ollin soololevyltä Voima), Veljeni (Suvin Pahalta piilossa -levyltä), En rakasta sua enää (13. Yö -levyltä), Vie mut minne vaan, Kuin sävel oisi hän, Särkyvää, Haaksirikko, ROLV ja mikä ihana kappale oli kaivettu Valo-levyltä: Olet mun. Biisien puolesta ilta siis miellytti todella paljon. Harvinaisuuksia harvinaisuuksien perään ja niitä balladeja.

Tunnelmaltaan konsertti oli hieno. Intiimi-tilaisuus, kun kyseessä oli Tampere-talon Pieni sali. Lämmin ja tunnerikas ilta. Mikko flyygelin takana ja Jaska akustisen kitaran varressa ja Ollin eläytyminen kappaleisiin. Jos itse keikoilla onkin siellä eturivin tuntumassa ja sehän ei äänentoistollisesti ole paras paikka. Nyt pääsi todella nauttimaan Mikon sekä Jaskan soitosta aivan erilailla kuin niin sanoituilla normikeikoilla. Helposti pystyi vain sulkemaan silmät ja antamaan musiikin virrata koko kehoon. Toki tämäkin vaikuttaa osaltaan siihen, miksi helpommin tällaisilla keikoilla herkistyy ja joutuu pyyhkimään silmäkulmia. Nuo poweriballadit, kun kuitenkin ovat niitä, jotka kolahtavat minuun koviten. Kuuluu vain pelkkä "Kops.", kun se biisi uppoaa syvälle sieluun asti Ollin tulkitsemana.



Ei ollut turha reissu. Vähän oli kotimatkalla väsyneitä likkoja autossa, naurun räkätys sen kuin kaikui autossa. Tavan räkättirastaita mekin ollaan. Jos tulee tilaisuus päästä katsomaan Trio-keikkaa, suosittelen lämpimästi. Jospa näitä silloin tällöin järjestettäisiin, toivoa sopii. Kaunista, herkkää, tunnelmallista, hauskaa (Ollin välispiikkejä ei voi kuunnella nauramatta, on se hassu), hienoa musiikkia, niistä oli tämä ilta tehty. Nyt voikin muutaman viikon vetää pientä huilia näistä musiikkikuvioista ja keskittyä välillä muihin asioihin.

Palaillaan astialle. Pus <3