lauantai 29. maaliskuuta 2014

Yön pyörteissä Mäntyharjulla

28.3.2014 Mäntyharju, Mäntymotelli

 
Hitusen tulisilla hiilillä oltiin töissä. Etenkin viimeiset 20 minuuttia jolloin kello lopetti liikkumisen kokonaan. Kellon lyödessä yhdeksän, kiidin raketin lailla lähi-Abc:lle vaihtamaan vaatteet ja laittamaan vähän pilkettä silmäkulmaan. Treffikumppanini oli saapunut sovittuun aikaan samaiseen paikkaan. Joten ei muuta kuin ystävä kyytiin ja tien päälle. Sulat tiet ja paras ystävä kyydissä. Voiko sitä muuta toivoa. Ainiin ja suunta Mäntyharjulle Yötä vastaanottamaan. Nämä on niitä hetkiä, joista nauttii kyllä täysillä.


Melko myöhäänhän sitä siis Mäntyharjulle saavuttiin. Vaan päästiinpä silti eturiviin. Tällä kertaa ei paikalla ollutkaan kauheasti tuttuja. Reunapaikat olivat ihan turvallinen ja mainio ratkaisu. Dj soitti kappaleita suoraan soittolistojen kärjestä...viime  vuosituhannelta. Vaan kävipä eräs rumpuja takova herrasmieskin siinä luonamme pyörähtämässä ennen keikkaa. Tulipa hyvä mieli.


Onneksi kauaa ei tarvinnut odottaa tuttuja alkusointuja. Taas alkoi hurja käsien läpsytys. Keikka aloitettiin tutusti Likaisilla legendoilla ja sitä jatkettiin myöskin tutusti Tie sydämeeni -kappaleella. Joku ongelma näytti olevan sillä meidän rakkaalla Artistilla. En tiedä, taisi mennä nenukkiin pikku palko, sellainen vihreä. Toisille kun ei riitä mikään.. :) No ei kai viiitsi viiitsi, haittaaks se?

Vaan biisisetin muodossa meille tarjoiltiin oikein mahtavaa herkkua. Se kerran kirpaisee, nopea kipale, joka tempaa mukaan aina. Vaan todellista herkkua oli kuulla pitkästä aikaa Sua muistoistani pois en saa. Aiemminkin olen kertonut, että tuo biisi kuuluu yksiin ehdottomiin suosikkeihini. Vaan Mäntymotellilla sen sai pitkästä aikaa kuulla. Toivebiisinä kuultiin Syyt syntyjen, tuotakaan kappaletta ei ole ihan äskettäin kuultu.

Uuden levyn työnimikin on tainnut vaihtua joksikin muuksi kuin Raastavan kaunis rakkaus. Joten jännityksellä odotamme tuleeko levyn nimeksi mahdollisesti Hyvässä ja pahassa. Jotenkin sopisi hyvin Pelko ja rakkaus jatkoksi. Kuvitellaan niin kuulosti taas paremmalta kuin viimeksi. Kertosäekin alkaa jäämään mieleen. Tässä kappaleessa Daffyn kitara kuulostaa ehdottoman hyvältä.


Juki vetäisi omalla vuorollaan Deadlinen ja Oikeen enkelin. Jostain syystä oma keskittymiskykyni oli tässä kohtaa jossain muualla. Kaukana poissa. Liekö siihen liittynyt Jaskan vieressä omiaan touhuillut Artisti? Olli kun yleensä painelee Jukin vuorolla johonkin piiloon, niin tällä kertaa herra jäi patsastelemaan siihen Jaskan viereen.

Lisää helmiä sioille, eikun siis yleisölle. Jukin jälkeen jatkettiin jälleen niillä helmillä, eli Kuuhullut -kappaleella. Tulihan sieltä myös Särkynyt enkeli. Oijoi. Mahtavaa. Ja yleisöä laulatettiin Laulu rakkaudelle tahdeissa. Tämä muuten kuuluu anoppini suosikkikappaleisiin. Ihmisen poikaan päättyi virallinen osuus. 

Encoressa kuunneltiin Haaksirikko, Hiljainen puutarha jäi tällä kertaa kuulematta. Tähän saattaisi löytyä selitys tuolta vieraskirjasta, jossa Olli kertoi jonkun vieneen viime viikonloppuna mukanaan kyseisen kipaleen sanat. Ilman niitä on uutta biisiä melko hankalaa laulaa, ymmärtäähän sen. Haaksirikko on ystävälleni erityisen merkityksellinen kappale, vaan tällä kertaa kappaleen hartaan tunnelman pilasi (ja samalla muutaman tipan silmäkulmasta säästi) kärpänen tai joku muu vastaava, joka olisi halunnut ilmeisesti tehdä pesän Jaskan suuhun. Ei voinut olla repeämättä nauruun. Illan päätti Kiitos ja kunnia sekä viimeisenä tietystikin Rakkaus on lumivalkoinen. Sekä yksi hymy huulilla esitetty kansainvälinen sormimerkki. Näihin olen niin tottunut tuolla työpaikallakin, kiitos erään työkaverin, joka ilmeisesti kuvittelee sen olevan yleinen tervehdysmerkki, sen verran usein hän sitä käyttää.

Kotimatkaa taitettiin kapeita ja mutkaisia teitä pitkin. Muistan seuraavalla kerralla valita saman reitin, kuin menomatkalla, mikäli tuonne paikkaan vielä eksyn. Vaan kotimatka oli hyvin rattoisa, nauru raikasi auton täydeltä, kun minä ja ystäväni saavutimme jonkun sortin hysteria-pisteen. Lystikästä menoa ja meininkiä. Hymy on pilkistellyt tänään vähän väliä suupielestä ja hitusen olen yksinäni ääneenkin naureskellut. Minut voi varmaan kohta kärrätä johonkin hoitoon. Tai siitä ei kyllä välttämättä ole enää hyötyä. Näitä iltoja tarjoilee minulle ainoastaan Yö. Mikään toinen bändi ei tule koskaan olemaan samalla tasolla Yön kanssa, minun maailmassani.




2 kommenttia:

  1. Ihan loistava kirjoitus! Miten Yö voikin saada aina aikaan ihan uskomattoman hyvän fiiliksen?? T. Kirsi

    VastaaPoista
  2. Kiva että tykkäsit kirjotuksesta. Mieltä lämmittää kun kehutaan. Yö on kyllä mulle se ykkönen aina.

    VastaaPoista