sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Naurun täyteinen Yö Sappeella

15.3.2014 Sappee, Tapahtumakeskus Huippu

Viikonloppu oli mukava aloittaa perjantaina ajoissa. Minulla oli siis mahdollisuus kurvailla autolla Vantaalle katsomaan Yötä. Vaan minäpä teinkin jotain muuta. Menin katsomaan koripalloa ja kannustamaan meidän paikallista joukkuetta voittoon. Tämä oli minulle kolmas Kouvojen peli, johon sain itseni paikan päälle hinattua. Tästä voi oikeastaan syyttää tuota meillä asustelevaa miestä. Hän kun on innokkaasti seurannut Kouvojen pelejä jo vuodesta kivi ja käpy. Muutamia viikkoja sitten hän sai minut puhuttua ensimmäistä kertaa mukaan peliin. Ensin olin ihan ulalla. "Hei, miks pitää taputtaa sillon,
kun vastustajat on tekemässä koria?" "Hei, mie en nyt ymmärrä.", saati että olisin mistään virheistä ymmästänyt yhtään mitään. Vaan tunnelma vei kyllä mukanaan. Sitten saatiin lukea Kouvolan Sanomista, että Kouvot kärsivät talousvaikeuksista. Tämän innoittamana taisivat kouvolalaiset ottaa itseään niskasta kiinni ja seuraavassa kotipelissä olikin porukkaa huomattavasti enemmän ja tunnelma sen mukainen. Nyt vastassa oli Salon Vilpas. Vierasjoukkue väsähtikin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja loppu oli Kouvojen korijuhlaa, jonka huumassa oli helppo hihkua mukana. Ehdoton suosikkini on muuten Matt Gibson #21, jonka menoa kentällä on ilo seurata. Tämänkin ottelun Kouvot siis voitti ja melko ylivoimaisesti 110-77. Kauden yleisöennätyskin tuli, kun paikalle oli saapunut kannustamaan 1075 innokasta koripallofania. Samalla Kouvot ylittivät Playoff-viivan, joten herrat eivät pääse lomalle vielä huhtikuussa. Kerta kerran jälkeen oma fiilikseni nousee ja täytyy sanoa, että mieluusti lähden peleihin uudemmankin kerran. Ja ei, edelleenkään en kovin paljoa säännöistä ymmärrä, mutta ei se menoa haittaa.


Lauantaina sitten vieteltiinkin ystävä-päivää rakkaan ystävän kanssa ja illaksi auton nokka otti suunnaksi Sappeen. Vieläkään emme ole oppineet, mistä Sappeelle pääsee parhaiten ja välttäen pieniä, kapeita, mutkaisia teitä. Muistelen kärsineeni aiemminkin noista pikkuteistä, mutta jos ihminen kärsii yhtä mahtavasta suuntavaistosta kuin minä, niin sille ei paljoa mahda.  Eli siis jos minä en käyttäisi aktiivisesti navigaattoria, en todellakaan osaisi minnekään. Eksyisin heti kotipihan jälkeen. Sappeelle saavuttuamme (piha on muuten mahtavassa kunnossa, paikat meinasi irrota hampaista, kun pihan läpi ajoi!) meille jo ihmeteltiin että ollemmeko mahdollisesti eksyneet, kun niin myöhään saavuimme paikalle. Myönnettäköön, hiukan on nyt lipsahtanut tämä saapumisaikataulu. Aiemmin meidät on löytänyt oven takaa esimerkiksi tuntia ennen kuin koko paikka aukeaa.


Pisteet Sappeelle, koska keikka alkoi ajoissa. Kello nakutteli 23.15, kun alkutahdit kajahtivat soimaan, sali pimeni ja ympäriltä kuului "Ai nytkö tää alkaa?". Melko pitkään saa käsiä läpsytellä yhteen, ennen kuin herrat lavalle astelevat. Likaiset legendat ja Tie sydämeeni saivat jälleen startata illan. Hiukan nauruhermoja kutkutteli, kun katseli rumpujen taakse asettuvaa herrasmiestä. Oli meinaan Arille rakennettu oma akvaario lavalle. Vain vesi puuttui. Mietittiin, että Arihan voisi siinä keikan lomassa alkaa vetämään omaa miimikko esitystä.

Sappeen lavahan ei mikään valtavan suuri ole, joten tällä kertaa Daffy peitti hyvin näkyvyyden Jaskaan. No, aina ei voi kaikkia nähdä. Ei se yhteiskunta pyöri niin, että kaikki näkis aina kaikki lavalla olevat. Aloitusbiisejä seurasi Tia-Maria ja sen jälkeen tanssitettiinkin enkeleitä. Onnen hohteessa taittuu sanojen puolesta aina yhtä hienosti, hyvä Olli! Uuden uutukainen kappale Kuvitellaan niin, kuulosti nyt toisella kuuntelukerralla jo paremmalta. Makunsa kullakin, toiset ovat tämänkin biisin löytäneet heti jo omakseen. Vika on varmaankin minussa. Pettävällä jäälläkin kuultiin toivebiisinä.

Juki yllätti biisivalinnoilla. Sappeella nautiskeltiin pitkästä aikaa Sateenkaaren pää -kappaleesta. Tämä on kyllä hieno kappale. Toisena nautiskeltiin Oikeesta enkelistä. Jukin jälkeen jatkettiin Rakkautta vain -biisillä, jota en kyllä ihan äskettäin muista kuulleeni. Siinä vaiheessa kun Olli asteli lavalle, osasin jo jotenkin odottaa sitä ilmettä ja elettä joka sanoo "Kerrot sitte sen säkeistön ekan rivin.". Ja sieltähän se tuli. Hetken joutui kyllä miettimään, että mitenkähän se biisi taas alkoikaan. Jälleen pienen pieni piru istui olkapäällä ja sanoi, että "Pidä suu kiinni.". Tälläkään kertaa ei se piru vienyt voittoa, vaikka hetken siinä jo kattoon tuli katseltua ja suu pidettyä supussa.

Illan helmi tarjoiltiin sellaisen biisin muodossa, jota en kyllä olisi osannut odottaa. Sunnuntaisin kuolee kuninkaat jotenkin kruunasi mahtavasti ystävyyden täyteisen päivän. Tarjoilipa arvon herra ikääntyvä artisti hiukan (tai ehkä vähän enemmänkin) huvia tälle illalle. Suu messingillä ja vatsalihakset kipeinä naurusta sai lähteä kotiin. Juu minulta ei irronnut hammas, vaan korvakoru päätti ottaa ja tippua kesken keikan maahan. Biisien suhteen illan päätti Vie mut minne vaan ja Ihmisen poika. Encoressa taasen nautiskeltiin Hiljaisesta puutarhasta, Kiitoksesta ja kunniasta ja ROLVista. Saipa muuten tuo Hiljainen puutarha ihan uuden merkityksenkin tuossa illan aikana. Huh huh.



Melkoista menoa ja meininkiä oli tämä keikka taas täynnä. Mahtavasta musiikista puhumattakaan. Kotimatkaa taitettiin melko hilpeissä tunnelmissa ja naurun raikaessa autossa. Taitaa olla kevättä rinnassa itse kullakin säädyllä. Jos muuten ihmettelette, että miksei minun kuvista löydy usein sitä rakasta Ollia, syy tulee tässä. En jaksa murhaavia katseita minua ja kameraani kohtaan, joten parhaiten vältän ne sillä, etten kuvia ota. Paitsi silloin, kun olen seuraamassa keikkaa tarpeeksi sivussa tai muuten kaukana lavasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti