Täällä taas! Luulitteko jo että oon lopettanut? Eli kevään 2014 ensimmäinen YÖ!

28.2. Jämsä, Himosareena

Olen viettänyt melko pitkään hiljaiseloa täällä blogissa. Tosin paljon ei kyllä ole tässä alkuvuodessa ehtinyt erikoista tapahtuakaan. Tampereella tuli käytyä vilkuilemassa erästä musikaalia. Musiikkiteatteri palatsissa  pyörii nimittäin tällä hetkellä Ihan tuuliajolla -musikaali. Jonka me tuon miehen kanssa kävimme katsomassa. Valitsimme illaksi vielä sellaisen illan, jolloin lavalle nousi myös Olli. Esitys oli hulvaton ja täytyy sanoa, että Miro Honkanen teki kyllä loistokkaan roolisuorituksen "nuorena Ollina". Joitain tuttuja maneereita oli mahdutettu mukaan ja joista kyllä selkeästi Ollin tunnisti. Erityisesti mieleen jäi ja sydäntä riipi Annika Eklundin eli Tia-Marian vetämä Joutsenlaulu. Melko hurjaa ja villiä menoa on tuo rokki"tähtien" elämä joskus ollut. Lämpimästi suosittelen kaikille visiittiä Tampereella ja käykäähän tuo musikaali katsomassa!

Perjantai starttasi kuitenkin työillalla ja sielläkin oli tarjolla musiikillisia elämyksiä, kun Kouvolan nuorisolle järjestettiin hiihtoloman päättäjäiset. Lavalla nähtiin ja kuultiin räppiä. Edelleenkään tuo musiikkilaji ei välttämättä tee minuun suuren suurta vaikutusta, mutta asennekin oli toki hiukan erilainen, kun kerran töissä siellä oltiin.Myönnettäköön nyt sen verran, että ei se Uniikki pöllömmältä kuulostanut.

Töiden jälkeen auton nokka ottikin kuin itsestään suunnaksi Himoksen. Siinä matkalla soittelin pikaisesti rakkaalle ystävälleni ja ystävällisesti kehotin (lue: käskin) laittamaan meikit naamaan ja hiukset ojennukseen ja olisin hetken päästä hakemassa häntä. Tämä ystävä on siitä ihana, että häntä ei paljon tarvitse ylipuhua, vaan vastaus oli kyllä hyvin yksiselitteinen: "Okei, apua mitä mä laitan päälle?". Oli mahtavaa päästä viettämään aikaa rakkaimman ystävän kanssa.

Himoksella ihasteltiin taas, mitä kaikkea uutta kivaa se Elvis on keksinyt myyntiin. Samalla tuli vaihdettua kuulumisia Satun ja Pipsan kanssa. Johan se oli kuitenkin pian päästävä valtaamaan paikat eturivistä. Aiemmin illalla huvittuneena seurasin, kun nuoret juoksivat eturiviin. Nauru tosin loppui lyhyeen kun tajusin miltä me mahdamme noin niinkuin aikuisina näyttää, kun keikkapaikan auettua valtaamme paikkamme. Juu myönnän myös, että joskus on tullut otettua muutama juoksuaskelkin. Jotenkin se on herttaista, kun kyseessä on nuoret. Ehkä aikuisten kohdalla se näyttää ennemminkin säälittävältä. Vaan eipä tuo haittaa. Mieluusti olen säälittävä. Ei haittaa.

Teemuakin onnistuimme siinä häiritsemään siinä hänen työntekonsa keskellä. Vaikka se ei mitenkään ollut tarkoitus. Kato Teemu, kun ei se maailma pyöri pelkästään sun ympärillä. Ei me aina sulle naureta. Mitä siitäki tulis jos me aina naurettais Teemulle? Joten me tulimme siihen lopputulokseen, että Teemullakin on ollut meitä ikävä. Terkkuja Teemulle, meilläkin on ollut sinua ikävä! :) Uudet alkutahdit pyörimään. Hetki siinä ihmeteltiin, jotta että "Nytkö tää jo alkaa?".



Likaisten legendojen aikana ehti tehdä monta todella tärkeää huomiota: "Onks Daffylla ikinä ennen ollut farkkuja jalassa?" "Jukilla on hiukset ponnarilla, hih." "Mikä ihmeen juomapulloteline Jukilla on?" "Ollilla on uus hyvännäkönen paita". Juu, tärkeitä huomioita, eikö vaan? Hymy oli herkässä ja oli helppoa antaa tuttujen sävelien virrata sisään. Ei tämän parempaa olekaan. Tie sydämeeni -biisillä jatkettiin ja sillähän saa takuuvarmasti kädet nousemaan kattoon asti. Tia-Marialla mentiin eteenpäin ja Loistonkin joku pääsi toivomaan. Spesiaalia tarjoiltiin myös uutukaisen biisin muodossa Kuvitellaan vaan/niin, näköjään vanhuus ei tule yksin kun ei biisin nimi jäänyt vielä mieleen. Tässä biisissä pidin erityisesti kitarasta, muuten mieleen tuli ehkä liiaksi(?) iskelmä, eikä ainakaan minua saaanut vielä ensimmäisellä kuuntelukerralla syttymään.

Todellisen herkun tarjoilivat Olli, Mikko ja Jaska esittämällä jäätävän version Hän tanssi kanssa enkeleiden -biisistä. Sattuu niitä blackouteja kenelle tahansa, joten ei se Olli haittaa, jos ei kaikkia sanoja aina muista. Kannatti näköjään kolmikon käydä ulkomailla asti soittelemassa ja esiintymässä, kun siellä olivat kuulemma tämän version biisistä esittäneet myös. Lauluvuoro Jukille ja Oikee enkeli ja Deadline ilmoille. Jukillekin olisi ilmeisesti tulossa keväällä uusi kappale keikoille, joten sitä innolla odotellaan. Onnen hohteessa jatkoi illan antia. Vie mut minne vaan kajahti myös komeasti ilmoille. Saatiinpa nauttia myös Pienestä ihmisestä suuressa maailmassa. Unohtamatta tietenkään Ihmisen poikaa. Encore aloitettiin myöskin uutukaisella kappaleella. Anteeksi jälleen muistamattomuuteni biisin nimen suhteen Hiljainen(?) puutarha, tai jonkinlainen puutarha. Herää miettimään, että missähän rakkaat aivoni mahtavat keikoilla olla. Ainiin, narikassa tai ehkäpä kotona nukkumassa tyynyllä. Oli miten oli, tämä biisi sai kylmät väreet aikaiseksi ja iski kyllä ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kovasti pidin, ehkä joitain samoja piirteitä kuin Haaksirikossa. Tunnelmaa täynnä oleva kappale. Kiitoksen ja kunnian aikana Ollille selvisi uusi piirre mikrofonista: sen voi vahingossa sammuttaa (toki mikrofoni oli uusi, joten erehdykset ovat inhimillisä). Eihän me toki sille kommellukselle naurettu. Ehei. Viimeisenä vielä Rakkaus on lumivalkoinen ilmoille ja ilta oli saatettu päätökseen.


Edit 3.3. Lunttasin Yölinjalta ja uusien biisien nimet ovatten siis Kuvitellaan niin ja Hiljainen puutarha

Herrat olivat hyvässä vedossa. Hyvä fiilis täytti minut, kun pitkästä aikaa pääsi päätä nollaamaan ja kuuntelemaan Yötä livenä. Kun elää täysillä musiikin mukana, ei sitä parempaa tunnetta olekaan. Ollikin oli opetellut parit uudet tanssiaskeleet taas näin kevään kunniaksi, tietenkin nauruhermot kutisivat niistä liikkeistä valtavasti. Keikan loppuessa syvä huokaus ja pienen pieni ajatus päässä: "Voi että mulla olikin ollut jo ikävä Yön keikoille.".

Tosin seuraavana aamuna kun pienen pieni ihmisherätyskello, eli rakas kummityttömme nousi pirteänä ylös seitsemän aikaan ja itse olin ehtinyt nukkumaan ehkä pari tuntia sai myös aikaan syvän huokauksen. Vaan tuo kummilikkamme on kyllä sellainen piristysruiske, että oksat pois, joten helposti sitä jaksoi yhden päivän vähäisimmillä unilla. Keksipä parille yöläisellekin uudet lempinimet: Juki Juksakka ja Olli Oltsukka. Eipä vissii naurattanu yhtään. Kevättä kohti mennään. Näin polkaistiin käyntiin minun kahdeksas Yö-hörhö-vuosi. Jihuu!