Muistattekos Vesivehmaan jenkkaa pojat vielä?

13.7.2013 Asikkala, Jenkkapirtti

Lauantai päivä hurahtikin ohitse ihan huomaamatta. Jo tuli aika valmistautua iltaa varten. Ehdinkin juuri parahiksi valmiiksi, kun eräs Yö-ystäväinen kaarsi pihaamme. Matka jatkui meidän autolla. Pienen koukkauksen jälkeen olikin auto täynnä ihania Yö-ystäväisiä ja matka taittui rattoisasti hyvässä seurassa ja hymy huulilla. Tällä kertaa matka oli onneksi melko lyhyt ja pian jo löysimmekin oikean osoitteen. Pelkäsimme, että olisimme myöhässä, vaan ehei, ei tälläkään kertaa. Ihan olimme ajoissa pelipaikalla. Vaan siinäpä olikin hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia ystäväisten kanssa. Saapuipa paikalle yksi ystäväinen, jota en ole hetkeen nähnyt ja joutui vallan silmäkulmia pyyhkimään. Ystäväisillä on joskus sellainen vaikutus. Kun näet sen ihmisen huomaat kaivanneesi häntä paljon. Juttuja voi jatkaa siitä mihin on viimeksi jääty ja se on vaivatonta ja leppoisaa yhdessäoloa.

Pitkäksi meinasi käydä aika odotellessa, vaikka sattuipa siinä pieni mukava kohtaaminenkin, kun Arin kanssa pohdittiin koska he ovat edellisen kerran Jenkkapirtillä olleet. Emme tainneet päästä mihinkään lopputulokseen, kun muistikuvat olivat hieman erilaisia. Joku fiksumpi tosin osasi kertoa, että edellinen keikka olisi ollut vuonna 2008. Vaan minun salaiset muistiinpanoni olisivat sitä mieltä, että vuosi on ollut 2007.

Toisella puolen tanssilavaa yleisöä viihdytti Kake Randelin. Kovasti sitä kehuivat, vaan minä en ymmärrä. Muistan, kun olen edellisen kerran Jenkkapirtillä ja silloinkin toisilla lauteilla soitteli Kake Randelin. Mieheni osasi useampia biisejä ulkoa ja erään entisen luokkatoverinsa kanssa niiden tahdissa hoilotti. Hiukan nolotti, vaan taidanpa sitten olla liian nuori ymmärtämään Kaken musiikkia. Tälläkin kertaa tunsin oloni poikkeavaksi, kun muut lauleskelivat ja fiilistelivät Kaken tahdissa. Kävivätpä toiset oikein humpallekin. Taas tuli tehtyä tuttavuutta jonkun paikallisen kanssa. En käsitä mistä näitä oikein riittää. Kaken viidennen encoren jälkeen mies viimein lopetti, eikä aikaakaan, kun tutut sävelet kohosivat ilmoille.

Ensimmäisenä huomasimme kaiuttimien todella hankalan asettelun, ei meinaan ääntä kuulunut siihen eteen. Kaiuttimet taisi olla sijoitettuina johonkin toisen rivin paikkeille ja sieltä se varmasti kantoi muualle saliin hyvin, mutta kaiuttimien taakse ei ääni meinannut riittää. Joten tässä taas huomasimme, ettei se eturivi todellakaan aina ole se paras mahdollinen paikka. Samoin kun se huomattiin, kun herrat astelivat lavalle. Jaa, eipä tarvinnut Ollia katsella paljoa, kun en halunnut niskaani kipeäksi. Vaan se ei menoa haitannut. Siellä lavalla kun on onneksi muutama muukin Ollin lisäksi.

Biisit mielyttivät tietystikin, kun kyseessä oli tanssilavakeikka. Enkeleiden kanssa tanssittiin, Kuorotyttöä kuultiin, Angelique kuultiin myös ja todellinen helmi tälle illalle oli Kiertolainen. Siinähän meinasi vallan omista silmistä päästä tippa valumaan. Onneksi vain melkein. Olipa melkoisen mukava kuulla myös pitkästä aikaa Kun kohdataan, se biisi saa aina hyvälle tuulelle. Valitettavasti sitä kuulee niin harvoin, ettei edes muista sanoja kunnolla. Bändi oli hyvällä tuulella.  Jukilta oli muuten ihanaa kuulla eräs harvinaisuus, en muista koska olisin viimeksi tätä laulua kuullut livenä. Juki siis lauloi Sateenkaaren Pää -biisin. Kyseinen kappalehan löytyy Pirstaleet levyltä. Sen lisäksi Juki lauloi Deadlinen.


Sattuipa sellainen kummallinen tapahtumakin siinä. Posket punoittivat ja olisi ollut kiva vajota maan alle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miltä se mahtoi näyttää sieltä kauempaa. Tai miltä se ylipäätään näytti, kun itse en voinut edes pitää silmiä auki. Kävi meinaan selväksi, että melko hyvin ne rakkaan Artistin polvet taipuvat. Hetken päästä näin kuitenkin vierestä mitä siinä minunkin kohdalla on saattanut tapahtua, kun Olli teki saman ystävälleni. Voihan pyhä yrjänä! Poskia kuumotti entisestään. Juu ei ollut mitään se Sliik Olliin verrattuna, myönnetään vaan ihan reilusti että Olli vie voiton! Sliikistä puheenollen, sitä olisi ollut mahdollisuus mennä tuohon ihan naapuriin samaisena päivänä katsomaan, vaan Yö vei voiton! ;)


Ihana oli kuulla myös Laulu rakkaudelle -biisissä soolo sekä Daffylta että Mikolta. Molemmat kun ovat jumalattoman taitavia soittamaan ja heitä kuuntelee aina mielellään. Jaska on urkujensa ja akustisen kitaransa kanssa ihan mahtava ja ihana. Jaskan ilmeilyjä on aina hauska seurailla ja tälläkin kertaa oli velikullilla Jaskalla ja Arilla jotkut omat kuviot ja jutut.

  Vaan liian nopeasti tuli aika kuulla Likaiset

legendat ja Ihmisen poika ja sitten huudettiinkiin bändi takaisin lavalle. Encoressa soitettiin jo tutuksi tulleet kappaleet Haaksirikko, Kiitos ja kunnia ja eihän iltaa voi päättää muuhun kuin lumivalkoiseen rakkauteen. Oli tämä poskia kuumottava ilta ohitse. Kotimatka taittui nopeasti hyvässä seurassa. Heti kun vain löydettiin oikea suunta. Mistähän kummasta olen tämän surkean suuntavaistoni perinyt? Laitetaan tilaukseen yksi personal opas 24/7. Paitsi ettei siitä välttämättä olisi apua, kun toisinaan olen myös huono tottelemaan annettuja ohjeita. Vaan olisipa keikkareissuilla joku, jonka kanssa voisi väitellä. Tuo navigaattori kun ei lähde mukaan väittelyihini. Olihan ilta. Huh huh! Kuumaa tunnelmaa! ;)