Juvahan rokkasi!

28.6.2013 Juva camping, Juva rokkaa festarit

Täällä taas ja back in business, niin kuin suuressa maailmassa tavataan sanoa. Minun viikkoni vierähti nopeasti, kun meillä oli kyläilemässä sellainen pieni prinsessa. Tai ei kait se nyt enää mikään pieni ole. Onhan hän jo 4v. Vaan johan taas viikonloppua odotettiin kuin kuuta nousevaa. Hiukan meinasi harmittaa, kun Iskelmäfestarit jäivät tänä vuonna omalta osaltani käymättä. Mutta onneksi vain hiukan harmitti. Se festivaali on muutamassa vuodessa paisunut valtavan suureksi. Liika ihmismassa ahdistaa minua. Joten eipä siis muuta, kuin perjantaina auton nokka kohti Lahtea ja siitä matka jatkui Juvalle, hyvässä seurassa tietenkin. Pari yö-ystäväistä kun hyppäsivät siitä kyytiin. Matka taittui joutuisasti, juu juu hiljentelin niiden peltisten poliisien kohdalla, eli sakkoja ei tullut.

Juva camping olikin uusi tuttavuus. Edellisen kerran olen tainnut Juvalla olla Yötä vastaanottamassa aikoinaan Puustockissa, joka järjestettiin hotellin takapihalla. Kauniit maisemat tuolla camping alueella oli, vaan kyllä sinne jokusen hetken sai myös tallustella, parkkipaikat, kun oli jätetty hiukan kauemmaksi.

Illan oli aloittanut jo Baltix. Pojat soittelivat kivan kuuloista musiikkia. Ja olipa paikalle jo löytänyt kourallinen ihmisiäkin. Ihan uusi tuttavuus oli taas tämä orkesteri, mutta kyllä heitä mieluusti kuunteli. Poikien soitannan jälkeen hiivimmekin jo lähemmäs eturiviä.

Seuraavana lavalle asteli entinen räppäri ja rastatukka, nykyään keijukaista muistuttava

Mariska. Mikään suuri Mariskan musiikin ystävä en ole, eikä minusta sellaista saakaan, mutta täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti Mariskan live-vedosta. Mukiinmenevää musiikkia ja tulihan sieltä ne muutamat hittibiisit ja hiukan vanhempaakin materiaalia, kun Mariska räppäsikin hetken. Nähtiinpä lavalla myös eräs suloinen myrkynkeittäjä, joka oli tainnut keittää melkoiset sopat, ei meinaan Mariska kokonaan sitä juonut. Suloisena myrkynkeittäjänä toimi siis eräs Olli Lindholm. Mutta loppupeleissä se oli siis ihan positiivinen kokonaisuus ja mielellään sitä Mariskaa kuunteli.

Sitten olikin vuorossa eräs äijäpoppoo. Tai siis ennen heitä seurattiin paras pylly kilpailua, eli roudaustauko. Kivan näköisiä pyllyjä oli mukana. Voittaja vaan taisi jäädä valitsematta. No, jos sovitaan, että kaikilla oli yhtä kivat pyllyt. Tulipa nähtyä samalla myös, kuinka Arin rummut ilmestyivät pala kerrallaan herran ympärille.

Johan se Yökin soiton aloitti. Sanonpa edelleen, että uusi intro on pitkä. Siis todella pitkä. Jos oli edellinenkin, niin toisinaan jaksoi sentään taputtaa niin pitkään, että herrat astelivat lavalle. Nyt ei jaksa. Joskin intro on hyvä, mutta meinaa usko loppua, että ei ne tänään tulekaan tuonne lavalle. Pieni ihminen suuressa maailmassa ilmoille ja niin oli keikka polkaistu käyntiin. Kelpasi hymyillä suupielet korvissa asti. Kunnes joku ystävällismielinen blondi päätti, että hänen paikkansa on juuri siinä eturivissä, minun vieressäni. Ihanaa. Eikä muuten jäänyt epäselväksi myöskään bändille, että siihen saapui hyvillä keuhkoilla varustettu hyvässä nestetasapainossa oleva neitokainen. Miehet ja tissit. Jebou. Ei muuten olleet aidot... ;) Ei tullut siitä neitokaisesta minun uutta parasta ystävääni, mutta empä myöskään auliisti hänelle paikkaani luovuttanut, vaikka rakas artistimme näin olisi varmasti toivonutkin. Eikä ne ongelmat kanssaihmisten kanssa loppuneet siihen. Ystäväni takaa tunki väkisin joku pyörätuolissa istuva tyyppi, hänen avustajansa karjaisi vihaisesti että: "Väistäkää!" ja työnsi kivasti pyörätuolin suoraan ystäväni jaloille. Ei siinä, kiva että nautitaan musiikista, mutta kun tämä ei ainakaan minusta kuulu hyviin käytöstapoihin. Miksi sen pyörätuolin kanssa pitää tunkea sinne eteen kesken keikan? Miksei voi joko jammailla taaempana tai vaihtoehtoisesti tulla sinne edemmäs aiemmin. Niinhän mekin teemme... No se siitä.

Vaan palataanpa siihen astialle. Tällä kertaa ilmoille kajahti Yötä vastaanottamaan, Loisto Laulu rakkaudelle, Viivy aamukuuteen, Särkyvää, Pettävällä jäällä balladiversiona ja aikalailla sellaista peruskauraa taas. Joka siis sopii vallan mainiosti festivaalikansalle. Eli siis peruskauralla tarkoitan esimerkiksi seuraavia kipaleita: Tie sydämeeni, Likaiset Legendat 1, Ihmisen poika, Kiitos ja kunnia. Jukilta siis myös kuultiin ne perinteiset festivaalivedot eli Oikee enkeli ja Deadline. Tällä kertaa Olli yllätti Rakkaus on lumivalkoisen versiolla, kun lavalta hätisteltiin pois Juki, Daffy ja Ari. Aika peruskeikka. Eli hyvä keikka.

Viimeisenä artistina lavalle nousi Kaija Koo. Ilta oli jo pimentynyt ja festivaalikansa oli ehtinyt nauttimaan juhlajuoman jos toisenkin. Jossain vaiheessa alkoi myös se kamala tunkeminen. Tästä kun erehdyit mainitsemaan haukuttiin ja solvattiin. Näin ne nuoret käyttäytyvät keikoilla. Vaan loppuipa se turhanpäiväinen tunkeminenkin. 

 
Yhyy. Ei ollut Jaska kitaraa soittamassa, taisi olla POTFin keikka jossain samaan aikaan... Vaan onneksi oli silmänruokaa basson takana, Antti kun on niin kertakaikkisen suloinen. Tällä kertaa ei Kaija saanut mitään suurta poltetta syttymään, liekö syynä ne kanssaihmiset vai mikä lie mahtanut olla. Hittejähän kuultiin: Tule lähemmäs beibi, Hanat aukeaa, Vapaa, Ex-nainen, Kuka keksi rakkauden ja Tinakenkätyttö nyt ainakin. Vaan olipa joukossa muutama sellainenkin kappale, joita en tunnistanut. Koota kun ei kuitenkaan tule hirveästi kuunneltua. Lavalle oli roudattu muutama tv tai screeni, mitä ne nyt onkaan ja valtaisuin ja muutakin rekvisiittaa. Hiukan joutui taas nieleskelemään kun Kylmä ilman sua soi Juvan yössä valtavan kauniisti.

Kotimatka taittui melko väsyneissä tunnelmissa, tai ehkä me keskityimme syömiseen ja juomiseen. Ja nähtiinpä pari ötökkääkin siinä matkan varrella. Jos et tiedä, mitä tarkoitan ötökällä, et ole kuullut Ollin haastattelua Iskelmä-festareilta. Kello näytti julmia lukemia, kun pää painui tyynyyn 4.55.