Mustalahden Venetsialaisten tunnelmia
29.8.2015 Mustalahden Venetsialaiset, Tampere
Yö-taukoa vietellään, vaan sehän ei kuitenkaan tarkoita täysin livemusiikitonta aikaa. En osaa sanoa kuinka pitkän aikaa pystyisin maksimissaan olemaan kuuntelematta livemusiikkia. Enkä kyllä itseasiassa juuri nyt koe minkäänlaista tarvettakaan siihen. Lauantai koitti aurinkoisena, joten mikäpä sen parempi kuin ottaa auto alle ja suunnata kohti Tamperetta. Viime aikoina tässä onkin tullut piipahdeltua Tampereella tämän tästä. Vaikka eipä siinä, mielellään siellä kyllä pyörähteleekin.
Mustalahden satama, täysin vieras paikka minulle entuudestaan. Vaikkakin olenpa ainakin kerran tänä kesänä ajanut sen ohitse. Kaunis satama-alue ja Särkänniemi vieressä, hitusen iski taas Särkänniemi -kaipuu, kun ei siellä ole tullut pyörittyä moneen vuoteen. Minä kun rakastan kunnon pyöritystä huvipuistossa. Pimenevässä illassa Särkänniemen valot näyttivät hienoilta. Puhumattakaan ilotulituksesta. Toki kauden päättäjäiset olisi ollut tarjolla myös kotikonnuilla meidän huvipuistossa Tykkimäessä, mutta minä valitsin Särkänniemen ilotulituksen.
Illan Mustalahden Satamassa aloitti Alabama House Band, solistinaan Jussi Ojanen. Muutaman biisin he ehtivät vetäistä ennen ilotulitusta ja täytyy sanoa että mieluusti sitä Jussi Ojasen ääntäkin kuuntelee. Illan varsinainen ensimmäinen solisti oli Jussi Selo. Uniklubista tuttu, mahtavan äänen omaava sympaattinen herra. Ja erittäin mielellään sitä nytkin kuuntelin. Eipä toki, ei niitä kuuntelukertoja nyt niin järin montaa ole mahtunut näihin koluttuihin livekeikkoihin. Mikäli oikein muistan, niin kaksi Uniklubia ja yksi Jussi Selo ja Nefernefernefer. Jussi lauloi Uniklubin ja soolomateriaalin lisäksi myös covereita. Tunnin aikana kuultiin muun muassa Tule sellaisena kuin olet, Kaikki tyypit, Maailma on sun, Viiniä! Malja marttyyreille, Viimeiseen hengenvetoon, Sisko ja veli, Varjoista vapauteen, Kukka ja Rakkautta ja piikkilankaa. Lavalla vieraili myös Jussi Ojanen kitaran varressa, tuttua puuhaa, Ojanen kun on soittanut kitaraa Jussi Selo ja Nefernefernefer kokoonpanossa.
Toisena solistina lavalle nousi Olli Lindholm. Se "meidän" Ollihan on takuuhyvä. Hymy huulilla sai taas Yö-hittejä vuosien varrelta kuunnella. Joskin täytyy sanoa, että ihan hitusen sitä piti ihmetellä, että miksi pelkkiä Yö-hittejä? Aiemminkin siis olen ollut joskus kuuntelemassa ja katselemassa kokoonpanoa Olli Lindholm ja Alabama House Band ja sillä kertaa muistaakseni tuli muitakin kuin Yö-lauluja ja se teki siitä kokemuksesta erityisen nautittavan ja erikoisen. Enkä nyt sano, etteikö tämä olisi ollut nautittavaa ja hieno kokemus. Oli se. Olli lavalla on sitä aina. Odotin vain kuulevani jotain muutakin kuin Yö-lauluja. Viihdyttävää kuuneltavaa ne Yö-rallit ainakin olivat.
Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tuli virnisteltyä kun joku kohta meni erilailla kuin Yön keikalla. Likaiset legendat alku tuli hiukan nopeampitahtisena. Joku biisi kesti pidempään kuin mitä normaalisti. Luonnollisesti soitto kuulosti erilaiselta kuin Yössä. Mutta koko illan ehdottomasti paras helmi tarjoiltiin Katujen kuningatar -biisin muodossa. Tämä taisi olla toinen kerta, kun kuulen tämä kappaleen Ollin laulamana. Tämä biisi on minulle rakas ja tärkeä. Sen vuoksi se olikin koko illan ehdoton helmi. Olisi ollut kiva kuulla myös se biisilistassa lukenut Hyvässä ja pahassa, vaan sitäpä ei kuultu. Jos joitain sanoja Olli ei muista, niin Hyvässä ja pahassa -sanoja. Onneksi nykyään Yön keikoilla on se "lunttilappu", josta sanat voi tarkistaa ja johon on ilmestynyt harvinaisempienkin biisien sanoja. Toivottavasti sinne ilmestyisi myös Hyvässä ja pahassa -biisin sanat.
Viimeisenä solistina lauteille kipusi Sami Hintsanen. Tässä kohtaa huokaan syvään. Todennäköisesti olen kertonut aiemminkin minun Samin "fanitus" historiasta, joka kantaa juurensa melko pitkälle minun teinivuosiini. Vuonna -97 tehty Virgo-musikaaliin asti, joka on tullut myös televisiosta ja jonka olen nauhoittanut vhs-kasetille, jota olen katsonut silloin niin monta kertaa, että se meni puhki. Olisipa hienoa jos tuon voisi saada dvd-versiona. Tuo musikaali on iso osa teinivuosiani ja musiikista saatua turvaa ja lohtua. Ja ehkäpä yksi syy siihen, että musiikista on tullut iso osa elämääni. Vaikkakaan itse en osaa sitä tuottaa. Juuri tässä samalla pyörii Virgon biisejä Youtubesta, jotka palautuvat kyllä nopeasti mieleen. Enkä ole aiemmin edes tajunnut katsoa Youtubesta noita musiikkeja, tervetuloa nykyaikaan minä. Sami siis esitti tuossa musikaalissa toista pääroolia. Tykästyin Samin ääneen jo tuolloin. Ja kappas, tässä kun nyt olen pyörittänyt noita musikaalin kappaleita, niin mitä sieltä löytyikään...orkesteri: Costello Hautamäki, Ari Toikka, Jari Latomaa, Jyrki Melartin ja Mikko Kangasjärvi. Eikä minulla ole ollut mitään tietoa että nämä herrasmiehet ovat tässä olleet soittamassa. Toki en kyllä yli kymmeneen vuoteen ole kyseistä musikaalia nähnytkään.
Nyt toista kertaa livenä nähtynä, Sami teki jälleen vaikutuksen. Se ääni ja se biisien vetäminen 110%. Hyvä meininki oli, laulaa Sami sitten suomeksi tai englanniksi. Samin äänelle sopii niin Bon Jovi kuin Juha Tapiokin. Tykkään. Samin laulamana kuultiin muun muassa Paremmat päivät, Musta aurinko nousee, Hyvää ja kaunista, Tästä asti aikaa, Bon Jovia useamman biisin verran, Jump, Unihiekkaa ja hyvin vakuuttavasti ilta päättyi Highway to hell -kappaleeseen. Täyttä tykitystä reilun tunnin verran. Minä tykkäsin. Minä olin ihan muroina, kun Sami lauloi. Minä tapaan mennä muutenkin ihan muroiksi, kun lähellä on joku minun arvostama tyyppi. Lähinnä se muroiksi meneminen ilmentyy niin, että aivoistani kuuluu riks, raks ja poks ja sitten ne onkin jo kivasti siellä vettyneet ja on turha odottaa mitään järkevää ulosantia suustani. Näillä mennään ja tästä jatketaan syksyä kohti.
Yö-taukoa vietellään, vaan sehän ei kuitenkaan tarkoita täysin livemusiikitonta aikaa. En osaa sanoa kuinka pitkän aikaa pystyisin maksimissaan olemaan kuuntelematta livemusiikkia. Enkä kyllä itseasiassa juuri nyt koe minkäänlaista tarvettakaan siihen. Lauantai koitti aurinkoisena, joten mikäpä sen parempi kuin ottaa auto alle ja suunnata kohti Tamperetta. Viime aikoina tässä onkin tullut piipahdeltua Tampereella tämän tästä. Vaikka eipä siinä, mielellään siellä kyllä pyörähteleekin.
Mustalahden satama, täysin vieras paikka minulle entuudestaan. Vaikkakin olenpa ainakin kerran tänä kesänä ajanut sen ohitse. Kaunis satama-alue ja Särkänniemi vieressä, hitusen iski taas Särkänniemi -kaipuu, kun ei siellä ole tullut pyörittyä moneen vuoteen. Minä kun rakastan kunnon pyöritystä huvipuistossa. Pimenevässä illassa Särkänniemen valot näyttivät hienoilta. Puhumattakaan ilotulituksesta. Toki kauden päättäjäiset olisi ollut tarjolla myös kotikonnuilla meidän huvipuistossa Tykkimäessä, mutta minä valitsin Särkänniemen ilotulituksen.
Illan Mustalahden Satamassa aloitti Alabama House Band, solistinaan Jussi Ojanen. Muutaman biisin he ehtivät vetäistä ennen ilotulitusta ja täytyy sanoa että mieluusti sitä Jussi Ojasen ääntäkin kuuntelee. Illan varsinainen ensimmäinen solisti oli Jussi Selo. Uniklubista tuttu, mahtavan äänen omaava sympaattinen herra. Ja erittäin mielellään sitä nytkin kuuntelin. Eipä toki, ei niitä kuuntelukertoja nyt niin järin montaa ole mahtunut näihin koluttuihin livekeikkoihin. Mikäli oikein muistan, niin kaksi Uniklubia ja yksi Jussi Selo ja Nefernefernefer. Jussi lauloi Uniklubin ja soolomateriaalin lisäksi myös covereita. Tunnin aikana kuultiin muun muassa Tule sellaisena kuin olet, Kaikki tyypit, Maailma on sun, Viiniä! Malja marttyyreille, Viimeiseen hengenvetoon, Sisko ja veli, Varjoista vapauteen, Kukka ja Rakkautta ja piikkilankaa. Lavalla vieraili myös Jussi Ojanen kitaran varressa, tuttua puuhaa, Ojanen kun on soittanut kitaraa Jussi Selo ja Nefernefernefer kokoonpanossa.
Toisena solistina lavalle nousi Olli Lindholm. Se "meidän" Ollihan on takuuhyvä. Hymy huulilla sai taas Yö-hittejä vuosien varrelta kuunnella. Joskin täytyy sanoa, että ihan hitusen sitä piti ihmetellä, että miksi pelkkiä Yö-hittejä? Aiemminkin siis olen ollut joskus kuuntelemassa ja katselemassa kokoonpanoa Olli Lindholm ja Alabama House Band ja sillä kertaa muistaakseni tuli muitakin kuin Yö-lauluja ja se teki siitä kokemuksesta erityisen nautittavan ja erikoisen. Enkä nyt sano, etteikö tämä olisi ollut nautittavaa ja hieno kokemus. Oli se. Olli lavalla on sitä aina. Odotin vain kuulevani jotain muutakin kuin Yö-lauluja. Viihdyttävää kuuneltavaa ne Yö-rallit ainakin olivat. 
Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tuli virnisteltyä kun joku kohta meni erilailla kuin Yön keikalla. Likaiset legendat alku tuli hiukan nopeampitahtisena. Joku biisi kesti pidempään kuin mitä normaalisti. Luonnollisesti soitto kuulosti erilaiselta kuin Yössä. Mutta koko illan ehdottomasti paras helmi tarjoiltiin Katujen kuningatar -biisin muodossa. Tämä taisi olla toinen kerta, kun kuulen tämä kappaleen Ollin laulamana. Tämä biisi on minulle rakas ja tärkeä. Sen vuoksi se olikin koko illan ehdoton helmi. Olisi ollut kiva kuulla myös se biisilistassa lukenut Hyvässä ja pahassa, vaan sitäpä ei kuultu. Jos joitain sanoja Olli ei muista, niin Hyvässä ja pahassa -sanoja. Onneksi nykyään Yön keikoilla on se "lunttilappu", josta sanat voi tarkistaa ja johon on ilmestynyt harvinaisempienkin biisien sanoja. Toivottavasti sinne ilmestyisi myös Hyvässä ja pahassa -biisin sanat.
Viimeisenä solistina lauteille kipusi Sami Hintsanen. Tässä kohtaa huokaan syvään. Todennäköisesti olen kertonut aiemminkin minun Samin "fanitus" historiasta, joka kantaa juurensa melko pitkälle minun teinivuosiini. Vuonna -97 tehty Virgo-musikaaliin asti, joka on tullut myös televisiosta ja jonka olen nauhoittanut vhs-kasetille, jota olen katsonut silloin niin monta kertaa, että se meni puhki. Olisipa hienoa jos tuon voisi saada dvd-versiona. Tuo musikaali on iso osa teinivuosiani ja musiikista saatua turvaa ja lohtua. Ja ehkäpä yksi syy siihen, että musiikista on tullut iso osa elämääni. Vaikkakaan itse en osaa sitä tuottaa. Juuri tässä samalla pyörii Virgon biisejä Youtubesta, jotka palautuvat kyllä nopeasti mieleen. Enkä ole aiemmin edes tajunnut katsoa Youtubesta noita musiikkeja, tervetuloa nykyaikaan minä. Sami siis esitti tuossa musikaalissa toista pääroolia. Tykästyin Samin ääneen jo tuolloin. Ja kappas, tässä kun nyt olen pyörittänyt noita musikaalin kappaleita, niin mitä sieltä löytyikään...orkesteri: Costello Hautamäki, Ari Toikka, Jari Latomaa, Jyrki Melartin ja Mikko Kangasjärvi. Eikä minulla ole ollut mitään tietoa että nämä herrasmiehet ovat tässä olleet soittamassa. Toki en kyllä yli kymmeneen vuoteen ole kyseistä musikaalia nähnytkään.
Nyt toista kertaa livenä nähtynä, Sami teki jälleen vaikutuksen. Se ääni ja se biisien vetäminen 110%. Hyvä meininki oli, laulaa Sami sitten suomeksi tai englanniksi. Samin äänelle sopii niin Bon Jovi kuin Juha Tapiokin. Tykkään. Samin laulamana kuultiin muun muassa Paremmat päivät, Musta aurinko nousee, Hyvää ja kaunista, Tästä asti aikaa, Bon Jovia useamman biisin verran, Jump, Unihiekkaa ja hyvin vakuuttavasti ilta päättyi Highway to hell -kappaleeseen. Täyttä tykitystä reilun tunnin verran. Minä tykkäsin. Minä olin ihan muroina, kun Sami lauloi. Minä tapaan mennä muutenkin ihan muroiksi, kun lähellä on joku minun arvostama tyyppi. Lähinnä se muroiksi meneminen ilmentyy niin, että aivoistani kuuluu riks, raks ja poks ja sitten ne onkin jo kivasti siellä vettyneet ja on turha odottaa mitään järkevää ulosantia suustani. Näillä mennään ja tästä jatketaan syksyä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti